Detroit Red Wings 2014–2015

  • 424 506
  • 1 566

Larsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Jokerit
Ryöstöksihän tuota voi jo tuolla esityksellä kutsua. Creditit menee toki Howardille. 40 torjuntaa ja yksi päästetty. Aika hapuilevaa oli peli, syötöt meni minne sattuu ja menetyksiä tuli sen mukana paljon. Zidlickylle melkeinpä paras mahdollinen alku. Kapu on takas ja mukana molemmissa maaleissa. Vastustajalla taas huomattavasti tukalammat paikat kun taikurin lisäksi pideltävänä Zetterberg.

Pulkkinen miettiny et perhana pitää taas muutama maali tehdä kun tuli oltua reissussa. On se vaan kova. Erittäin hankalassa paikassa. AHL:ssä verkot heiluu ihan konsanaan ja NHL:n puolellakin alkaa saada pelistä kiinni vaikkei ole kääntynytkään samanlaisiksi tehoiksi. Mahtuisihan tuo monen joukkueen kokoonpanoon, mutta Wingsin rosteri on ihan täynnä. Katsotaan mitä tämä kausi tuo tullessaan. Aika varmasti AHL:n maalikuninkuuden ja jopa pistepörssin voiton.

EDIT:

Piti tuohon Nyquistiin tarttua sen verran, että hienosti hommasi vahvalla suojauksella jäähyn Rangersille ja sitten jatkoajalla niitti, mutta tuntuu vähän että kudit jäävät piippuun. Viime kaudella laukoi enemmän ja nopeammin, ja siitä syntyi sitten kovaa tulosta, mutta nyt tuntuu parhaissakin paikoissa odottavan liian pitkään. Ajatuksia?
 
Viimeksi muokattu:

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Tällä kertaa Jimmy ei päästänyt sitä pakollista helppoa, ja se riitti voittoon. Muutaman kerran irtokiekko maalin edessä oli pahasti hukassa, mutta jospa saisi nyt taas pelistään kiinni.

Cole jätti aika lievästi positiivisen maun. Ei ollut isossa roolissa, ja Abdelkader pelasi parhaan pelinsä viikkoihin varastaen ikään kuin shown häneltä. Kerran Cole muistaakseni rakensi kiekkoa kuljettamalla hyvän paikan.

Zildickystä olen ihan myyty, mitä tulee hyökkäyssinisen yläpuolella pelaamiseen. Mitkä vaistot. Tietää aina tismalleen milloin tulee nousta tukemaan hyökkääjiä, monta kertaa sai annettua painetta vastustajalle oikealla hetkellä ja tällä tavalla kiekko jälleen omille. Nousi myös maalille juuri silloin kuin piti, mikä on aika harvinaista Detroitin pakeille ja tuotti myös voittomaalin. En muista kertaakaan että Zidin nousut olisivat aiheuttaneet ylivoimahyökkäyksen vastustajalle.

Puolustuspäässä puolustuspeli meni ihan kohtuullisesti. Avauspeli jätti kuitenkin kysymysmerkkejä. Detroitin kiekonhallinta lähtee huolellisesta pakkien avaamisesta, yleensä vähintään yksi pakki-pakki ja/tai syöttö viereen sentterille, joka on tullut alhaalta hakemaan kiekkoa. Oikea ajoitus on erityisen tärkeää, että saadaan kärkikarvaajat pois pelistä. Tätä Zid ei vielä hanskannut. Avaussyötöt olivat monesti nopeita pystyyn keskialueelle, mikä aiheutti ongelmia. Jos kiekko saatiin haltuun, oltiin alivoimahyökkäyksessä eikä osattu muuta kuin dumpata päätyyn. Kerran toisessa erässä Zid piti kiekkoa ilman kovaa painetta lähellä p-pisteen kaarta muistaakseni, ja heitti kovan ja nopean syötön Zetalle, jossa oli karvaaja kiinni iholla ja joka luisteli keskialueelta täysillä kohti omaa päätä. Zeta menetti kiekon heti. Tämä oli täysin turha menetys, Zid olisi voinut lähteä itse liikkeelle hakemaan syöttövälejä tai heittää pakki-pakin. No, eiköhän kyseessä ole vain tottumattomuus Babcockin systeemeihin ja asia korjaantuu jahka ehtii harjoittelemaan joukkueen kanssa.

Zeta oli liekeissä, tauko teki hyvää.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
En muista kertaakaan että Zidin nousut olisivat aiheuttaneet ylivoimahyökkäyksen vastustajalle.

Ihan alussa, muistaakseni vähän ennen Abdelkaderin maalia, jäi Zidin nousun takia alas vain yksi pakki ja Rangers sai yhden miljoonista ylivoimahyökkäyksistään, mutta Jimmy senkin selvitti. En näin ollen muista oliko suoranaisesti Zidin vika tuo tilanne. Yhtä kaikki ZIdlickyltä varsin mainio debyytti kuitenkin. Colella vähän hiljaisempaa, mitä nyt äkkiseltään huomasi että on se perkele isoksi mieheksi aika nopea.

Nyquist ja Tatar tosiaan melko heikkoja molemmat viime yönä, Tatar varsinkin menetteli kiekkoja kokoajan. Muutenkin aikamoista riplailua nähtiin molemmilta. Kuin Filppula ja Brunner pahimmillaan.
 

FourPasses

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings-mikkihiiret. #13, #71
Hienosti tosiaan hommasi ratkaisevan jäähyn tarraamalla Stepania kädestä kiinni. Mitään rikettä Stepan ei siinä tehnyt ja kävi lämpöisenä ihan aiheesta.
Niin no, samasta tuli Zidlickylle Zuccarelloa vastaan. Ja St.Louis vs. DeKeyser tilanteessa samoja piirteitä. Tuomarit oli helposti puijattavissa, muusta ei sitten oikeen tullutkaan.
 

arkunnaula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit, Ilves, Koovee, Uplakers
Yöllä mennään ja vastassa Flames. Tiukka peli tiedossa, mutta lähtökohdat on hyvät Wingsien silmin. Flamesilla peli alla Bostonia vastaan ja meillä erittäin hyvä jakso käynnissä. Luottavaisin mielin liikkeellä ollaan.

Sattui muuten silmään tossa tilastoja katsellessa, että Nyquist on 9 maalia pakkasella tällä hetkellä. Se on hieman surullinen lukema, mutta on tietysti suhteessa siihen että Gustaa on tehnyt yvllä paljon pisteitä. Kaverilla on tällä hetkellä vaisumpi jakso käynnissä, ja toivottavaa on että kevättä kohti alkaa heräileen.
 

Up089

Jäsen
Suosikkijoukkue
FLA, JYP, KeuPa HT
Eksyin tuossa katselemaan joukkueiden palkkoja ja silmiin pisti nimi Teemu Pulkkinen ja ensi kauden RFA. Ainakin itselle tuli mieleen että on kohtuullisen vaikea sorvata uusi lappu miehelle, kun AHL:ssä painelee ihan omilla luvuillaan ja NHL:ssä ei vielä kunnollista näyttöpaikkaa ole saanut, muutaman pelin. Miten te Wings fanit näette Teemun tilanteen kesää ajatellen?
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Eksyin tuossa katselemaan joukkueiden palkkoja ja silmiin pisti nimi Teemu Pulkkinen ja ensi kauden RFA. Ainakin itselle tuli mieleen että on kohtuullisen vaikea sorvata uusi lappu miehelle, kun AHL:ssä painelee ihan omilla luvuillaan ja NHL:ssä ei vielä kunnollista näyttöpaikkaa ole saanut, muutaman pelin. Miten te Wings fanit näette Teemun tilanteen kesää ajatellen?
Helppohan se on sorvata, kun ei ole NHL:ssä vielä saanut juurikaan mitään aikaan. Halpa lappu kouraan kuten muillekin AHL:stä tulleille.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Helppohan se on sorvata, kun ei ole NHL:ssä vielä saanut juurikaan mitään aikaan. Halpa lappu kouraan kuten muillekin AHL:stä tulleille.

Nyquist ja Sheahan sai tuossa tilanteessa 950k arvoiset 2-vuotiset laput, ja olivat pelanneet Teemua enemmän pelejä. Veikkaan että maksimissaan saman lapun saa tai sitten jotain vähemmän.

Vaikka ei edes tuota 950k ansaitsisi, niin tässä tapauksessa voi maksaa jo potentiaalista pari ylimääräistä saturaista. Tuon hintainen kuitenkin on täysin riskitön sopimus, kun waivers-hyvitys menee samalla tasolla ja niinpoispäin.
 

Goose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Helsingin Jokerit
Turpaan tuli hyvästä alusta huolimatta. Howardilta suhteellisen huono peli. Zetalta pari maukasta syöttöä Kaderin maaleihin.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Howardilta heikko, mutta Ericssonilta järkyttävä. Hiller varasti voiton toisessa päässä. Sunnuntaina sitten Bruins 19.30, mahtavaan aikaan.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Turpaan tuli hyvästä alusta huolimatta. Howardilta suhteellisen huono peli. Zetalta pari maukasta syöttöä Kaderin maaleihin.

Joo-o, käsittämätön peli. Kiekkojumalat näköjään päätti tasoittaa heti tuon Ranges-ottelun epäansaitun voiton. Täysin Wingsin dominointia 40 minuuttia ja silti taululla 2-3 lukemat. Kolmannen erän alkuun piti sitten aloittaa takaa-ajo, mutta Flames tekee heti ekasta paikkaa maalin ja siihen loppui yritys. Täydellinen motivaatio-killer. Kaudella on kyllä nähty kaikenlaisia veren maku suussa nousuja, mutta nyt ei kiinnostanut sitten yhtään enää nousta 2-4:stä. Liekkö sitten katseet kääntyneet jo Boston-otteluun.


***

Griffinsin 9 ottelun voittoputki päättyi Milwaukeeta vastaan. Admirals tasoitti 2-2 ajassa 59:59 ja jatkoaikamaali tuli heti perään 15 sekunnin jälkeen. Viktor Stålberg iski molemmat maalit. Pulkkiselle 1+0 viime yönä. 4 maalia kahteen peliin alaspudotuksen jälkeen.

EDIT:

Siellä on muuten sellainen täky Pulkkiselle tarjolla, että jos tekee 17 maalia viimeiseen 18 peliin, niin mies rikkoo Brett Hullin yhden kauden maaliennätyksen AHL:ssä. Se on tasan 50 kaappia kaudelta 1986-87.

Viimeiseen 12 peliin Pulkkinen on mättänyt 23 maalia, joten samaa tahtia vaan, varaa on vähän hyytyäkkin. :)
 
Viimeksi muokattu:

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Pulkkinen nostettu takaisin ylös:
UPDATE: Teemu Pulkkinen has been recalled from the Grand Rapids Griffins
Selvästi toimistolla huomattiin, että Hullin ennätys on vaarassa, joten parempi nostaa ukko ylös.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Siellä on muuten sellainen täky Pulkkiselle tarjolla, että jos tekee 17 maalia viimeiseen 18 peliin, niin mies rikkoo Brett Hullin yhden kauden maaliennätyksen AHL:ssä. Se on tasan 50 kaappia kaudelta 1986-87.

Vähän enemmän pitää Pulkkisen paukuttaa, että tuohon ennätykseen pääsee. Stephan Lebeau pätki kaudella 88-89 Sherbrooken paidassa vaatimattomat 70 osumaa. Taitaa olla vähän liikaa loppukauden talkoiksi Pululle... :)

Vai meinaatko nimenomaan Brett Hullin henkilökohtaista ennätystä...?
 

arkunnaula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit, Ilves, Koovee, Uplakers
Pelipäivä ja klo 19.35 alkaa jo tuo ottelu Bostonissa. Pulu nostettu ylös ja Boston vastassa niin kyllähän se odottavan tunnelman luo. Monsteri uunissa meillä ja aina saa olla varautunut, vaikkakin kaveri on pelannut mielestäni hyvin viimeiset ottelut. Jimmylla on ailahteleva jakso käynnissä ja tuolla tasolla ei keväällä pärjätä. Toiv. Löytää vielä sen huippukunnon, koska kyllä maalivahdin pitää antaa joka ilta mahdollisuus voittaa pelejä.

Tuli katsottua tuo eilinen Bruinsin iltapeli ja eihän se parasta Bostonia ollut, mutta Silti vaan raapivat kaksi pistettä. Pienet huomiot vaikka ollaankin Wings ketjussa. Pastrnak, Spooner ja Bergeron erottui selkeästi hyökkääjistä ja tietysti aina upea Marchand viimeiset kaksi minuuttia :)
Lucic ja Smith erottui myös mutta negatiivisessa mielessä. Ei ollut kyllä mitään annettavaa tuossa pelissä. No mutta se Bostonista.

Nyt kaivataan Datsin kentältä jälleen parempaa peliä, koska kaksi viimeistä peliä on ollut hieman heikkoja. Luke Glendening nostettu tuohon Pavelin ja Tatarin kanssa tuomaan sitä kaivattua sähkötystä, mitä Darren Helm siihen toi. Jurco ei onnistunut siinäkään kentässä toivotulla tavalla.

Zetan kenttä pysyy samana eli Cole ja Akader laidoilla. 3 ja 4 kentästä en löytänyt vielä mitään varmaa infoa, ainakaan Pulua en vielä nähnyt kokkelissa.

Molemmat joukkueet kaipaavat pisteitä, Wingsit taistelee edelleen kotiedusta vaikkakin Sekä Tampa että Montreal voittaa tasaisen tappavasti pelejä. Boston tällä hetkellä kiinni villikortti paikassa, mutta sielläkin on Ottawa, Florida ja Philly antamassa takapainetta.

Toivotaan hienoa ehtoota!
 
Viimeksi muokattu:
Viimeiseen 12 peliin Pulkkinen on mättänyt 23 maalia, joten samaa tahtia vaan, varaa on vähän hyytyäkkin. :)
Pistää kyllä ihan vakavasti puhuen epäilemään laskutaitojasi...

Vähän enemmän pitää Pulkkisen paukuttaa, että tuohon ennätykseen pääsee. Stephan Lebeau pätki kaudella 88-89 Sherbrooken paidassa vaatimattomat 70 osumaa.
Ei ehkä liity 2015 Red Wingsiin, mutta tämä on kyllä mielenkiintoista asiaa. Harva varmaan tiesi tällaisesta pelaajasta. On kyllä todella hienot tilastot QMJHL:ssä, AHL:ssä ja myös yksi loistokausi Montrealissa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Pelipäivä ja klo 19.35 alkaa jo tuo ottelu Bostonissa.

Nyt kaivataan Datsin kentältä jälleen parempaa peliä, koska kaksi viimeistä peliä on ollut hieman heikkoja. Luke Glendening nostettu tuohon Pavelin ja Tatarin kanssa tuomaan sitä kaivattua sähkötystä, mitä Darren Helm siihen toi. Jurco ei onnistunut siinäkään kentässä toivotulla tavalla.

Zetan kenttä pysyy samana eli Cole ja Akader laidoilla. 3 ja 4 kentästä en löytänyt vielä mitään varmaa infoa, ainakaan Pulua en vielä nähnyt kokkelissa.

Kolmosessa Nyquist - Sheahan - Pulkkinen. Toivottavasti tämä ketju alkaa vörkkiä, erittäin mielenkiintoinen yhdistelmä. Kunhan vaan ei Nyquist ala hautoa kiekkoa liikaa, vaan jakaa sitä kunnolla Pulkkiselle vetopaikkoihin.

Näillä mennään:

Tatar - Datsyuk - Glendening
Abdelkader - Zeta - Cole
Nyquist - Sheahan - Pulkkinen
Weiss - Andersson - Miller

Kronwall - Ericsson
DeKeyser - Quincey
Smith - Zidlicky

Gustavsson

Zidlickyllä ollut vähän puujalkaa edellisen matsin jäljiltä, mutta ilmeisesti pystyy pelaamaan.

Matsi alkaa muuten jo 18:35, kun jenkit ovat jo siirtäneet kelloja tunnilla eteenpäin...
 

Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Pelipäivä ja klo 19.35 alkaa jo tuo ottelu Bostonissa. Pulu nostettu ylös ja Boston vastassa niin kyllähän se odottavan tunnelman luo. Monsteri uunissa meillä ja aina saa olla varautunut, vaikkakin kaveri on pelannut mielestäni hyvin viimeiset ottelut. Jimmylla on ailahteleva jakso käynnissä ja tuolla tasolla ei keväällä pärjätä. Toiv. Löytää vielä sen huippukunnon, koska kyllä maalivahdin pitää antaa joka ilta mahdollisuus voittaa pelejä.

Toivotaan hienoa ehtoota!

Eikös tuo peli käynnisty jo 18.30 eli näillä näppäimillä? Pulkkinen pääsee pelaamaan tosiaan Nyquistin kanssa ja mahdollisuuksia onnistumisiin on. Bostonin osalta toivon myös pistemenetystä, jotta oman suosikin Panthersin kivinen tie hieman tasoittuisi.

Detroitista on pakko sanoa tähän pelin alle, että onpahan suhtautuminen joukkuetta kohtaan muuttunut vuosien varrella. Kun NHL:ää aikanaan ryhdyin seuraamaan oli Red Wings yhdessä Devilsin kanssa ne kaksi inhoamaani seuraa. Näin jälkikäteen ajateltuna en osaa sanoa yhtä selkeää syytä näihin antipatioihin, mutta aika lailla tunnepuolen juttujahan nuo tuppaavat olemaan. Todennäköisesti joku ikätovereistani vei Red Wings -fanituksen sille asteelle, että oma vastareaktio oli selviö. Joukkueessa on kuitenkin kautta historian pelannut hienoja pelimiehiä, kuten Yzerman, Lidström, Fedorov ja viimeisimpänä Datsyuk... ja tietysti myös surullisen suuri määrä ruotsalaisia. Jo useamman vuoden Red WIngs on parannellut asemiaan allekirjoittaneen silmissä ja tällä hetkellä joukkueen menestys tuottaa jopa pienoista tyytyväisyyden tunnetta. Etenkin kun joukkue on saanut osakseen niin paljon paskaa jokavuotisella selviytymistaistelullaan pudotuspeleihin pääsyn osalta. Kun meininkiin lisätään tapa kasvattaa ja marinoida nuoria pelaajia, täällä nousee ehdottomasti hattu organisaation valitsemalle linjalle. Tähän peilaten tämän kauden menestys on positiivinen yllätys.

Red Wings pääsi ylivoimalle, joten eikun ottelua seuraamaan ->
 

Durable

Jäsen
Eikös tuo peli käynnisty jo 18.30 eli näillä näppäimillä? Pulkkinen pääsee pelaamaan tosiaan Nyquistin kanssa ja mahdollisuuksia onnistumisiin on. Bostonin osalta toivon myös pistemenetystä, jotta oman suosikin Panthersin kivinen tie hieman tasoittuisi.
Eikös Pulkkinen pelaa nelosketjussa?
 

Stark

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, Minnesota Wild
Eikös Pulkkinen pelaa nelosketjussa?

Mielestäni oli kentällä juuri ennen Nyquistin maalia Gustavin ja Riley Sheahanin kanssa. Ottelun alussa saattoivat ketjut elää ylivoiman takia. Voin toki olla täysin väärässäkin.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Joo-o. Bruinsilta jälleen pataan kiitos Weissin ja Gustavssonin kohelluksen. Ainakin Monsteri on näköjään "loukkaantunut" ja Mrazek kutsuttu heti pelin jälkeen ylös. Minun puolestani Monsterin pelit saapi olla tältä erää Detroitissa pelattu ja tervemenoa koohooällään.

Ottelun kulminaatiopiste oli juurikin tuo 2-1 tilanteen ylivoima, josta olisi pitänyt pistää peli tasoihin, kun se oli juuri saatu tokan erän alusta hienosti hallintaan. Mutta uudet "hienot" yv-viisikot hakevat vielä kuvioitaan ja Weissin kardinaalikiekonmenetys poikikin 3-1 maalin Bruinsille. Clearyn kanssa vilttiin ens peliin, ja Pulkkinen sinne ylivoimalle Weissin tontille, kiitos. Liian iso käänne tuli tästä 3-1 maalista, momentumi katosi täysin, eikä kummoista kiriä enää tullut, kun Gusse hörppäili vielä yhden lisää.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Hyvin toimi tuo kolmoskenttä, jossa Pulkkinen pelasi Gussen ja Sheahanin kanssa ja loppua kohden sai enemmän peliaikaakin. Pulkkinen on siinä mielessä hyvä pelaaja, että hänen kanssaan on helppo luoda kemioita. Näin oli aikoinaan Jokereissa ja junnumaajoukkueissa ja niin on ollut myös Griffinseissä ja nyt myös NHL:ssä on siinä rinnalla kuka tahansa. Joillekin pelaajille on vaikea löytää se sopiva ketju, mutta Pulkkisen voi lyödä oikeastaan kenen kanssa tahansa pelaamaan ja homma toimii yleensä varsin nopeasti. Itse peli ratkesi oikeastaan noihin Weissin koomiin, vaikka pienetä oljenkortta siinä oli aina tuohon Sheahanin jäähyyn asti. Glendening oli ihan pirteä Datsjukin kanssa, mutta oli se välillä turhauttavaakin, kun moni hyvä yv-hyökkäys päättyi mielikuvituksettomaan laukaukseen pienestä kulmasta. Tuntuu, että hivenen meni Wingsin peli sekaisin vahvistusten myötä, mutta eiköhän parannusta tulla pian näkemään.
 

arkunnaula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit, Ilves, Koovee, Uplakers
Kylläpä oli raskas peli kattoa. Ensimmäinen erä heikko Wingseiltä, silti pelissä mukana. Toisessa erässä peli haltuun ja tosiaan Boston painaa 3-1 alivoimalla. Eihän tollainen veto nyt saa mennä kainalosta sisään??????? Paille ajettiin tilanteessa selkeästi kohti oikeaa tolppaa, mutta tämä oli Monsterin mahdoton lukea. Ei tule tätä kaveria ikävä! Weissin tuuria tuossa maalissa, kun syöttö osui Kronnerin luistimeen. No mutta hänen piikkiin myös.

Pulua tosiaan yvlle kokeiluun taas.

Pari tappioo nyt putkeen ja yöllä jatkuu Monttonia vastaan kotona. Täytyis taas voittaa, että sais hieman rivejä kuntoon.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
OHL:n valmentajat taas äänestäneet noita liigan parhaita pelaajia. Connor McDavid siellä oli suurinpiirtein paras kaikessa, mutta myös kaikki kolme OHL:n Red Wings-junnua saivat nimensä esiin. Erityisesti Zach Nastasiuk sai arvostusta monessa kategoriassa puolustava hyökkääjänä. Pikku-Bertti palkittiin ansioista maalineduspelissä ja Paterson maalivahtikategorioissa.

OHL Prospects: OHL Coaches Poll - My Ballot (2015)

Hardest Worker

WEST
1. Remi Elie
2. Zach Nastasiuk
3. Dylan Sadowy & Alex Debrincat

Most Dangerous in the Goal Area

WEST
1. Connor McDavid
2. Tyler Bertuzzi
3. Robby Fabbri & Mitch Marner

Best Shot Blocker

WEST
1. Travis Dermott
2. Zach Nastasiuk
3. Darnell Nurse

Best Defensive Forward

WEST
1. Jason Dickinson
2. Christian Dvorak
3. Zach Nastasiuk & Jared McCann

Best Penalty Killer

WEST
1. Darnell Nurse
2. Dylan Sadowy & Zach Nastasiuk
3. Jared McCann

Best Puck Handling Goalie

WEST
1. Brandon Halverson
2. Jake Paterson
3. Michael Giugovaz

Best Shootout Goalie

WEST
1. Jake Paterson
2. Alex Nedeljkovic
3. Brandon Halverson

Nastasiukin kategorioita kun katsoo, niin ei ne vertaukset Kris Draperiin kaukana ole. Joukkueensa kapteeni ja niinpoispäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös