Lahtelainen fanikulttuuri

  • 222 801
  • 835
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Ymmärrän että täällä ollaan muiden jengien faniporukoista jeesustelemassa, mutta että Lappeenrantalaiset? Itse en kusipäisempää poppoota keksi.

Mutta joo. Ihan käsittämätöntä porukkaa on Pelicansin "fanikatsomossa" ja koko porukassa. Lähetään oikeesti kännissä haastaa riitaa eikä kannustamaan omaa jengiä.

No, mittakaava on vähän eri. Saipa-fanien osallisuudesta tämän kaltaiseen toimintaan tulee mieleen kaksi tapausta: yhdeltä fanilta oli Oulussa pöllitty kaulaliina (tjsp) ja joskus olivat olleet osallisena käsirysyssä (yllätys yllätys!) Lahdessa.

Kusipäisyydestä en tiedä sanoa, mutta mitään toistuvaa ääliömäisyyttä tai äärimmäistä idiotismia (bussin renkaan poraaminen) ei oikein lappeenrantalaisiin voi liittää.
 
Zikako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vähän voisi laittaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Mikäli lehtitiedot ja Jatkoajan kirjoittajien tiedot pitävät paikkansa niin puhutaan nyt 10 hengen ääliöporukasta. Yleistäminen lahtelaisena alkaa korpeamaan koska itse ja ymmärtääkseni todella iso osa Iskulla kävijöistä ja Pelicansin kannattajista sanoutuvat tästä irti sekä tuomitsevat teon/teot. Kyllähän sen, että Ääriliike ei ole kasvanut olemassa olonsa aikana kovinkaa isoksi porukaksi pitäisi kertoa siitä että lahtelaiset ovat fiksua porukkaa ja Iskulla käymättä jättämiselle on mm. Skäbä7:lla oikeasti ihan muut perusteet kuin annat ymmärtää.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Vähän voisi laittaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Mikäli lehtitiedot ja Jatkoajan kirjoittajien tiedot pitävät paikkansa niin puhutaan nyt 10 hengen ääliöporukasta. Yleistäminen lahtelaisena alkaa korpeamaan koska itse ja ymmärtääkseni todella iso osa Iskulla kävijöistä ja Pelicansin kannattajista sanoutuvat tästä irti sekä tuomitsevat teon/teot.
Juurikin näin. Bussilastilliseen kuului myös niitä joita tämä toiminta suunnattomasti vitutti. Maksat että pääset kattomaan peliä, mutta reissaatkin pari tuntia eestakasin yhtä tyhjän kanssa, etkä pääsekään peliin. No, kaverien seurassa sai viettää muutaman tunnin, jos posin kautta pitää lähteä.

Olihan se hienoa olla hallilla, ihmetellä missä kannattajat on, kunnes SaiPan edustaja tuli paikalle ja sanoi että "on teillä perkele hienot fanit..."

On siellä hyviäkin hetkiä katsomossa ollut, toivottavasti se tästä vielä lähtee uuteen lentoon!
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Vähän voisi laittaa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Mikäli lehtitiedot ja Jatkoajan kirjoittajien tiedot pitävät paikkansa niin puhutaan nyt 10 hengen ääliöporukasta. Yleistäminen lahtelaisena alkaa korpeamaan koska itse ja ymmärtääkseni todella iso osa Iskulla kävijöistä ja Pelicansin kannattajista sanoutuvat tästä irti sekä tuomitsevat teon/teot. Kyllähän sen, että Ääriliike ei ole kasvanut olemassa olonsa aikana kovinkaa isoksi porukaksi pitäisi kertoa siitä että lahtelaiset ovat fiksua porukkaa ja Iskulla käymättä jättämiselle on mm. Skäbä7:lla oikeasti ihan muut perusteet kuin annat ymmärtää.

Asiahan on juuri näin. Mutta on se niinkin, että niiden kymmenen ääliön ympärillä ja lähietäisyydellä on noin 50 fiksumpaa, joilla olisi mahdollisuus puuttua toimintaan ja myös ehkäistä sitä. Minä en tiedä näiden kymmenkunnan henkilöllisyyksiä, mutta olen varma että todella moni tietää.

On kai (toivottavasti) selvää, että sama apinalaumahan siellä kännää kuin FC Lahden peleissä. Toivottavasti siksi, koska muutenhan henkilömäärä lisääntyy huomattavasti.

Poliisi ja järjestyksenvalvojat eivät pysty näitä tapahtumia estämään. Tahot, joiden olisi helpohkoa toimia on se järjestäytynyt fanitoiminta ja siinä mukana olevat fiksut ihmiset. Vähän vaikeampaa, joskaan ei mahdotonta, se olisi Pelicansille (porttikiellot käyttöön). Täysin ulkopuolisia ovat ne jotka katsovat pelejä kauempaa tai ovat satunnaisempia fanikatsomolaisia.

Jos kannattajattominta elää tai kuolee näiden häiriköiden mukana, joutaa se kuollakin. Selvää on, että Pelicansia rakkaampia heille on se oma "kaveripiiri" sekä alkoholi (ja/tai muut päihteet). Yksinkertaisesti: tyypit ovat avun tarpeessa. Kuka heitä voi auttaa paitsi ne jotka heidät tuntevat.

Siksi mä huudan vielä kerran vastuuntunnon perään. Jos näet, että joku lähelläsi tuhoaa elämäänsä niin TEE JOTAIN jos voit.
 
Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En tiedä pitäisikö itkeä, vai nauraa...

Kannattaa varmaan järjestävän tahon lopettaa kokonaan näiden reissujen järjestäminen, niin ei kukaan pääse elämäänsä tuhoamaan.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
En tiedä pitäisikö itkeä, vai nauraa...

Kannattaa varmaan järjestävän tahon lopettaa kokonaan näiden reissujen järjestäminen, niin ei kukaan pääse elämäänsä tuhoamaan.

Hienosti ymmärretty. Kavereiden ongelmat ei varmaankaan ole kiinni lätkäreissuista. Ne vaan ilmenevät siellä(kin). Koko ajan olen yrittänyt alleviivata että niillä asiallisilla jätkillä olisi sauma tuomita homma ja auttaa tyyppejä saamaan toisenlaisia yhteisöllisyyden kokemuksia.
 
sokeritauti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
En nyt kritisoi lahtelaisia yleisesti, mutta onhan fanikulttuuri ihan perseestä. Fc Lahden fanit on oksettavia käytökseltään ja Pelicansin ääriliikkeen puolesta tunnen vain suurta myötähäpeää. Pelien jälkeinen huutelu vierasjoukkueen faniryhmälle saa itkunaurut aikaan. Niin, Lahden korkeakoulu- /yliopistotarjonta on sen verran niukkaa että kaiketi suurin osa korkeasti koulutetuista muuttaa vehreemmille maille. Ei tarvinne selittää mitä tällä hain takaa..
 
Bobby

Jos siellä jotkut ipanat huutelee, jotka ei edes faniryhmään kuulu, niin älä sä nyt täällä mustamaalaa ääriliikkeen/Lahen turkoosin toimintaa. Ja ei, en kuulu Ääriliikkeeseen.
 
Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Pelicansin ääriliikkeen puolesta tunnen vain suurta myötähäpeää. Pelien jälkeinen huutelu vierasjoukkueen faniryhmälle saa itkunaurut aikaan
En nyt tiedä tuleeko ihan jymy-yllärinä, mutta aika monessa tapauksessa tuo on ollut molemmin puoleista "kilpalaulantaa" kun vastustajan faneille huudellaan. Vastustajalle ja heidän faneilleen kuittailu kuuluu osana tuota toimintaa.
Toki se pääfocus pitää tottakai olla oman joukkueen kannattamisessa, siitä ei ole kahta kysymystä.

Nämä on näitä asioita, mitkä eivät välttämättä koskaan aukea ns. "normaalille katsojalle". Kannattajana pelissä elää niin suurella tunteella, että välillä on kuin olisi taivaassa ja välillä vituttaa niin ettei veri kierrä. Jälkimmäistä on lämsäkiekon aikana ollut ilmassa. Sen fiiliksen mukaan siellä mennään ihan täysin, tällä kaudella on joutunut sietämään syyskuusta asti suuren määrän pelillistä paskaa, niin se ei ole ihme jos kiinnostuskiikareita joutuu kaivelemaan. Yritän sitä sanoa, että ulkopuolelta on hemmetin helppo huudella, kun sitä pitää vähän kuin automaationa että kannattajanurkka on vireessä joka ilta kun Pelicans askiin hyppää. Voi kokeilla, uudet äänenkäyttäjät ovat aina tervetulleita. Siihen hommaan saattaa jäädä koukkuun, niin kävi itsellekin 8 vuotta sitten eikä se vaatinut kuin pari kertaa katsomossa.

Mutta kun vaakakupin toisella puolella on perhe/työt/opiskelu/muutkiireet VS. tuotteena Liiga ja tämänkautinen surkea esittäminen joukkueelta, niin se kynnys lähteä peliin on suurempi kuin aikaisemmin, kun tuote on ollut paremmassa jamassa. Näitä seikkoja joku voi pitää tekosyynä, ehkä se sitä hiukan onkin, joten parannettavaa löytyy. Seura on kumminkin rakas Pelicans, joka tarjoaa edulliseen hintaan kannattajakausarit, joten vastinetta pitäisi myös antaa toiseen suuntaan, alkaen allekirjoittaneesta, jatkuen muihin itseään kannattajaksi kutsuviin.
 
Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tässä aamukahvia juodessa pomppasi tuolta TPS osiosta esiin todella hyvä idea, joka toimisi mielestäni myös täällä Lahdessa. Eli Lahen Turkoosin vierailu junnujen pelissä.

Idea toki kuulostaa hieman teennäiseltä ja päälle liimatulta, mutta mikäli toteutus olisi aito ja vilpitön, loisi se järkyttävän määrän positiivisuutta. Hyvän mielen saisi niin kannattajaryhmä kuin juniorit ja niiden vanhemmat. Sekä tietysti kaikki, jotka asiasta lukevat/kuulevat/keskustelevat. Lahen Turkoosin perustamisen ideana on käsittääkseni ollut tarkoitus tehdä toiminnasta yhtenäistä ja helposti lähestyttävää, kun kaikki toimii yhden nimen alla. Jotenkin junnujen kannattaminen olisi sitä kannustamista "puhtaimmillaan", johon ei liity alkoholi ja päihteet ja lappeenrantalaisten hakkaaminen baarijakkaralla.

Itse toteutukseen ei varmasti vaadittaisi kuin se 20 henkeä ja sanomattakin selvää, että omalta osalta olisin mukana tälläisessa tempauksessa. Pelicansin organisaatio voisi myös hyvin pienellä panostuksella osallistua tempaukseen ja vaikka tarjota kahvit ottelun ajaksi. Tällöin tuotaisiin esille kuinka kaikki ollaan faneista junioreihin yhtä ja samaa seuraa. Joukkueet vaihtuu taas kauden mittaan niin liigassa kuin junnuissakin, mutta seura ja fanit pysyy samana.

Mitä ajatuksia?
 
RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti

Jokunen vuosi sitten käytiin junnujen matsissa supporttaamassa, eikä asia ainakaan silloin tainnu kiinnostaa juuri ketään muita ihmisiä. Tosin silloin ei masinoitu mitään some-kampanjaa, mikä tuntuu nykyään olevan kannattajakulttuurin tärkein mittari.

Ei siin, peukkua ylös idealle, ja ihannemaailmassa tietenkin ois jokaisessa edarin ja junnujen kotimatsissa meininkiä. Realismin nimissä oltais jo pitkällä jos ees edarin matseissa ois meininki kuin nyt oli lauantaina.
 
RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Se kahvikupposen äärellä turinointi tarjoaisi kyllä varmaan niitä "toisenlaisia yhteisöllisyyden kokemuksia" niille joillekin kannattajille, jotka ovat kuulema avun tarpeessa ja lähinnä hoitoon ohjausta vailla, vai miten se nyt meni.
 
Zikako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tuosta lauantaista. Tuollaista lisää. Olihan pitkästä aikaa kivaa katsomossa ja vaikka kausi on tavallaan taputeltu, niin oishan se hienoa jos loppu kevät menisi samoissa merkeissä. Huuhtoutui pois paska maku ja tuohon auttoi enemmän hyvä tunnelma hallissa kuin se oheismyynti tuote erätauoilla.
 
Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Omaan korvaan Radio Voiman välityksellä myös lauantai kuulosti oikein hyvältä. Tähän mietinkin positiivisena jatkumona junnujen pelin kannattamista. Tosin en ollut tietoinen siitä, että niin on jo toimittu. Sikäli sääli, että hieno ele vaatii somessa huomiohuoraamista ennenkuin se tulee ison yleisön tietoisuuteen. Pelicansin ja paikallisen median olisi täytynyt nostaa tästä numeroa, sillä sen verta vähissä ovat positiiviset tempaukset olleet. Pelaajien reissu marketteihin pakkaamaan ihmisten ostoskasseja kyllä sai huomiota, vaikka tuo on paljon enemmän väkisin väännetty tapahtuma.

Omasta mielestä junnuja tulisi kannattaa aina silloin tällöin porukalla. Ottaa mankka mukaan, josta soitetaan voiton jälkeen perus rallatus jolloin pelaajat voivat matkia idoleitaan ja kiittää yleisöä. Muutenkin olisi mukava olla porukassa, kun tehdään täysin erilainen ottelutapahtuma kannattajien toimesta. Isku Areenalla tämä vaatisi todella suuren määrän ihmisiä, mutta SOL areenalla jo muutama "ammattilainen" tekisi suuren eron. Toki Isku Areenan tunnelmaan meistä jokainen voi vaikuttaa omalla osallistumisellaan.
 
Spike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ennen ottelua tapahtuneiden tappeluiden vuoksi pelicans bussi lähti ennen ottelua takaisin lahteen.
Mukavia reissuja nää!
Siirretään tuolta otteluketjusta tänne.
Edellisen Lappeenrannan episodin jälkeen RV16:n (ilman lisätietoa, en liitä häntä tähän tämän päivän tapahtumaan) toimesta puhuttiin sisäisestä ripittämisestä, käsittelystä ja ennältäehkäisystä. Näinkö se toteutetaan, että heti seuraavalla vierasreissulla samat(?) apinat riehumassa?

Tässä iltalehden uutinen aiheesta:
http://www.iltalehti.fi/smliiga/2015021419195989_sm.shtml
 
makke246

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Saattaa olla että ainaki osa lahtelaisista on päässy halliin. Kovasti toisessa päässä pelicans maalia tuuletettiin ja järkkärit olivat keskellä katsomoa poistamassa porukkaa
 
Zikako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ei oo v...u todellista......Kokeilkaa seuraavaks kannattajamatkaa Iskulle, josko se bussi sitten pääsis Ilosesta ihan hallille asti....Tosin kaikki matkustajat ei välttämättä
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Jaahas mitäs siel on taas spedeilty...? Haluunkohan edes tietää.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Ilmeisesti homma on hoidettu rehdisti ja poissa silmistä - tosin nyt pääsi poliisit lopussa kiinni ja siitä tällainen mediakohu. Eikai näitä paljon tämän paremmin voi hoitaa, poislukien tuo poliiseille kiinnijääminen.
 
Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Eikö näiden järjen jättiläisten olisi kannattanut sopia tämä tapaaminen Vaasan ja Lahden puoliväliin jonnekin syrjäiselle metsätielle. Olisivat siellä saaneet takoa toisistaan loputkin järjen hivenet kenenkään häiritsemättä.
 
Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Saatanan velliperse apinat...nyt pysykää loppukausi kotona ja kattelette pelit äipän kanssa telkkarista. Toivottavasti saitte kunnolla pataan!
 
Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liigan tippumuspelit
Saattaa olla että ainaki osa lahtelaisista on päässy halliin. Kovasti toisessa päässä pelicans maalia tuuletettiin ja järkkärit olivat keskellä katsomoa poistamassa porukkaa

Saisinko tähän tapaukseen hieman tarkennusta? Oliko juuri kyseisten vieraskannattajien poistamiseen katsomosta jokin oikea syy, esim. riehuminen? Pelkkä vierasjoukkueen tekemän maalin juhliminen tuskin voi olla syy poistaa katsomosta vieraskannattajia.

TV-kuvasta näkyi, että lähellä kaukaloa istui muutama asiallisen oloinen Pelicans-kannattaja, mutta vaasalainen TV-kameramies jätti heidät häveliäästi aina kuvaamatta Pelicans-maalien jälkeen. Outoa toimintaa paikallisilta kuvaajilta, kun vertaa sitä muiden Liiga-hallien TV-kameran käyttäjiin.

Onneksi muuten nuo joukkotappelijat olivat koolla kauempana jäähallista, jos jotain myönteistä näkökulmaa asiasta hakee.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös