Pesiskausi 2014

  • 202 016
  • 1 007

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
On muuten aika mielenkiintoinen tilanne monellakin joukkueella. Joukainen on napannut Niemeltä JoMan ykköskotiuttajan paikan ja saman on tehnyt Laukkanen Latvalalta Kiteellä. Ja taitaa ViVen kohdallakin Rantalahti olla tällä hetkellä kovemmassa lyönnissä kuin Mäkelä. Ja kun vielä huomioi sekä J-P Vainionpään että Jere Dahlströmin nihkeät otteet pelijareissa, niin taas huomataan, että nämä runkosarjan tilastohirmut eivät useinkaan ole pudotuspeleissä niin kovia pelimiehiä kuin teksti-tv-scouttauksella voisi olettaa.

Sellainen kutina on, että kaikki sarjat menee tänään poikki. Selkein tapaus lienee Vimpelin ja Kossun sarja enkä ymmärräkään miksi tuo on tänään tv-peli. Mielestäni on oletettavaa, että juuri tuossa pelissä tullaan näkemään melkoinen juoksuralli, jossa vapautunut ViVe takoo palloa jokeen ja alistunut Kossu kokee täydellisen selkäsaunan.
 
Viimeksi muokattu:

strapat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, TB, PattU, Jokerit
PattUn peli oli kyl jotenkin hengetöntä; takapaloja, epäonnistuneita kopinnostoja, viimeisellä laittomia jne. Ulkona räpellettiin etenkin koppareitten toimesta urakalla. Varsinkin Vihtkari seikkaili miten sattuu ja päästi pari lyöntiä läpi ja kämmäili muutenkin.

Pattijoen peli on ollu miltei koko kauden hengetöntä. Näyttää että pelistä/jaksosta jaksetaan pelata ehkä jopa 3 vuoroparia kunnolla ja sitten perseillään helpoilla virheillä koko peli/jakso. Raskasta seurattavaa pidemmän päälle :)
Runkosarjan lopun pelit oli oikeastaan kausi kokonaisuudessaan. Halutessaan voitetaan pelejä putkeen, jopa sarjakärki Sotkamo oli aseeton Rännärillä mutta sitten ekan jakson lopussa räpylästä (ja laittomaksi menossa ollu lyönti) tasoitus juoksu. Toisella jaksolla 2 juoksua helppoja ja peli ohi. Vimpelissä oli helppoja juoksuja vastustajalle myös.
Kopparit..! Pattijoen heikkous ollu jo pitkään. Kopparipeli toiminu ja ollu luotettava viimeksi varmaan joskus 2000 luvun alussa kun Pohjola-Vihtkari/Lemponen pari oli parhaimmillaan. Mestaruusvuonna koppari osasto oli suht kunnossa. Ihan käsittämätöntä toimintaa ollu sillä tontilla jo pitkään.
Tuossa Joma pelissä Vihtkarin tontilta yks lyönti meni osin Kemilän tai Kallion piikkiin. Tai kenen piikkiin nyt laittaakaan kun Kallion/Kemilän räpylästä muutti suuntaa kun molemmat tavoitteli palloa.
Pelinjohto vois tarkentaa ja ottaa rohkeamman pelin takaisin käyttöön. Kaavamaisuus paistoi liikaa pelissä.
Kemilän Jussi ulkopelissä vihollisten maalitauluna vaan jatkuu.. Herralta saa 2-7 juoksua/vaihtoa pelissä kun pelissä räpylästä. Monena kautena jo toistunu sama homma. Ylimielisiä kiinniottoja. Jos vaan Pelkonen on kunnossa niin herrojen paikkoja vois melkeen vaihtaa.

En ymmärrä seuran toimintaa pelin Ouluun viemiseksi. Kenties ainoa pudotuspeli ja se viedään Ouluun. Okei, sillä saatiin n.3200 katsojaa mutta silti. Sitten ymmärtäisin vähän jos pitäsi saada neljä voittoa jolloin ainakin yksi peli olisi oikeasti kotona.
Pelin tunnelma oli ihan kuin olisi ollut vieraspelissä. Molemmista joukkueista löytyi entisiä Lipon pelaajia ja se näkyi ja kuului katsomossa.
Oulun pesäpallostadion on kyllä hieno. Toivottavasti Lippo tekee paluun superiin lähivuosina.

Mikähän on Raahen joukkueen tulevaisuus. Soppareita on katkolla ja A. Korhonen, Pelto, Salo ja Suhonen ovat ainoat sopimuksen alaiset ja puolta joukkuetta on huhuiltu ketä minnekin, lähinnä Ouluun. Ja vaikkei ketään lähtisikään, nykyisestä joukkueesta lopettaa lähivuosina ainakin Mäkelä, Vihtkari ja Kemilä. Mäkelän ja Kemilän lähdöstä jääkin sitten iso lovi jengiin. Ja junioripuolella ei sitten ilmeisesti joukkue olekaan "ihan" kärkipäätä?

Edit: Salo lisätty PattUn sopimuspelaajien joukkoon.

Kallion Timo teki sopimuksen myös ensi kaudeksi nyt kun teki paluun. Itse en yleensä tykkää näistä kesken kauden saapumisista. Ensin rellestetään alkukausi ja sitten tullaan loppukaudesta playoffeihin melkein kunnossa. Sen Kallio on kyllä jo osoittanu että kuuluu superiin ehdottomasti ja todella tärkeää palanen ensi kautta ajatellen saada herra iskuun. Pellon työskentely ei ole vakuuttanut oikeen missään vaiheessa.
Pattijoella on tavoitteena muuttaa seuran toimintaa nyt syksyn aikana. En oikeen tarkkaan tiedä mitä siihen kuuluu, mutta ainakin harjoittelu muutoksia, kenties pelaajille uusia rooleja (?), ammattimaisempaa otetta hommaan tjsp. jossain lehdessä oli juttua mutta en tarkkaan muista miten meni.
Toimutusjohtaja ja puheenjohta onkin vaihtunut tässä hiljattain. Uuden toimitusjohtajan ajatuksissa oli mm. kaljan tuonti Rännärille tarjolle muutaman vuoden sisään :)
Junnupuoli on vissiinki aika heikolla mallin. Tosin mm. ykkösessä pelaa lähellä muutamakin joukkue ja niihin olis tärkeää pitää hyvät yhteydet (mm. Kempele, Ylivieska, Oulu (vihollinen :)) ja Haapajärvi). Niissä pelaakin entisiä Pattuja.
Hankintalistalle laittaa jotain nuoria ja ei vielä ihan parhaiten oikeuksiinsa päässeitä pelaajia tyyliin Vainionpään hankinta muutama vuosi silloin. mm. Mäkelän ja Kemilän korvaamista jo alkaa suunnitteleen.


e.
Tarkoittanet Haapajärveä
Juurikin näin. Pattijoella ja Ylivieskalla oli ainakin jossain välissä omat skismansa tuon farmiseurajuttunsa kanssa, muistelen että silloin Pattu ainakin yritti enempi Kempeleeseen saada yhteistyötä. Ei tarkempaa tietoa mikä on tänä päivänä tilanne.
 
Viimeksi muokattu:

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Ulkopelissä Kiri on ihan ok. Ainoastaan kopparikaksikko on hasardi ja juuri tämän takia siihen takaa-ajoasemaan on monesti jouduttu; Sieltä kun harvoin yhden juoksun virhettä tulee... Kirin mahdollisuuksia parantaa se, että Lehtolan lisäksi IPV:ltä ei taida löytyä kovaa taakse moukaroivia lyöjätykkejä ja se, että kelit/kentät kylmenee eikä pallo liiku enää niin kuin heinäkuussa. Toki Kiriltä on mennyt takaa hiljaisemmatkin lyönnit, mutta enempi siellä kiirettä pitää kuitenkin Lehtolan lyöntien kanssa kuin jonkun nallipyssyn.

Imatran kotikenttä Linnala on kyllä sellainen, että takaa läpi mennessä menee pallo pitkälle. Useampikin muu kuin Lehtola on noita kunnareita paukuttanut - olisiko ollut Kolehmainen, joka lyöjäjokerina runkosarjan viimeisessä kotiottelussa Haminaa vastaan puhkaisi takaa läpi kahdesti (ensin ajolähdöstä, sitten ykkös-kolmostilanteesta - kolmaskin kunnari oli todella lähellä). Mutta liikaa en ole Imatran pelejä tällä kaudella nähnyt, että osaisin vakuuttavammin arvioida lyöjien voimaa (varsinkaan Superissa pelannutta joukkuetta vastaan) - epävarmat kopparit voi kuitenkin maksaa Linnalassa paljon.

Imatran ulkopeli on myös ollut Ykkösessä erittäin tiivistä - Liukku napsii kärpäsiä ja linja pitää erittäin hyvin. Mielenkiintoista on nähdä kyllä, miten se pitää Superin häntäpäätä vastaan...
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
ja Haapavesi)

Tarkoittanet Haapajärveä, Haapavesi on pesäpallon saralla melkoinen kehitysmaa. Haapajärven Pesä-Kiiloilla ja Sotkamon Jymyllä on farmisopimus keskenään, PK:n pelinjohtajanakin toimii Jymyn kakkosjoukkueen entinen pelinjohtaja Saku Komulainen, joka siirtyi Haapajärvelle, kun Jymyn kakkonen luopui sarjapaikastaan.

PattU:n kanssa läheisin yhteistyöseura taitaa olla edelleen Ylivieskan Kuula.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
On muuten aika mielenkiintoinen tilanne monellakin joukkueella.

Prätkähiiriä lainatakseni, kun meno käy kovaksi, kovat panevat menoksi. Ei tuo mikään uusi juttu ole, että nämä tietyt runkosarjan mailasankarit eivät vain saa palloa väliin, kun pudotuspelit alkavat. Olen usein sanonut ja olen edelleen samaa mieltä, että pudotuspeleissä Roope Korhosen ja Jani Komulaisen kaltaisten isojen pelaajien mailataituruus vain korostuu. Kumpikaan ei ole mättänyt vielä tänä syksynä mitään hirmuisia kotiutusmääriä, mutta ovat lyöneet ne tarvittavat juoksut ja Jymylle 2-0 -sarjajohdon. Molemmat ovat poikkeuksellisia suomalaisurheilijoita pään kestävyyden suhteen ja se on nähty useana syksynä, kun juoksumäärät ovat muuten laskeneet.

Erityisesti Jani Komulaisen vaihtopeli on yleensä elokuun puolesta välistä kauden loppuun asti aivan omalla tasollaan. Toukokuusta elokuun puoleen väliin nämä puputit, hartikaiset ja j. korhoset lyövät miestä eteenpäin hurjilla tehoilla, mutta syksy on kuninkaan aikaa. Erityisesti syyskuiset viikonloput. Vedollakin toinen vuosi perätysten, kun Mikko Rantalahti on jättämässä Janne Mäkelää statistin rooliin. Mäkelä ei viime vuoden finaaleissa saanut oikein mitään merkittävää aikaiseksi, kun taas Rantalahti pudotteli palloja jatkuvasti merkistä Jymyn kopparien eteen. Mäkelällä kotiutukset finaaleissa 1/9 ja Rantalahdella 7/10. Jos en ihan väärässä ole, niin aiemmissa finaaleissa Mäkelä puolestaan jätti Jere Dahlströmin varjoonsa. Eli toisin sanoen Vedon kakkoskotiuttajat ovat viime vuosina onnistuneet finaaleissa paremmin kuin ykkösmörssärit.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Syksyn merkki on aina se, että tulevan kauden siirtospekulaatiot käyvät vilkkaana. Ehkä nyt on sopiva hetki tässäkin keskustelussa hieman sivuta aihetta, vaikka tämän syksyn pelit pahasti kesken ovatkin. Seuraavassa joitakin huhuja:

Iiro Haimi, Lippo -> KPL
Markku Hylkilä, Jymyjussit -> Lippo
Mikko Haukkala, Kossu -> Jymyjussit
Kimmo Carlson, Tahko -> JoMa
Eino Järvelä, JoMa -> Lippo
Hannu Huuskonen, ViVe -> Lippo
Matti Latvala, KiPa -> Jymyjussit

Mika Laukkanen iskee ilmeisesti piikkarit naulaan. Risto Ojanperää huhuillaan Alajärven pelinjohtajaksi. Seinäjoki on tyytymätön Jani Viljasen lukkarointiin ja harkitsee lukkarivaihtoa, vaikka Viljasella onkin jo sopimus ensi kaudesta.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sellainen kutina on, että kaikki sarjat menee tänään poikki. Selkein tapaus lienee Vimpelin ja Kossun sarja enkä ymmärräkään miksi tuo on tänään tv-peli. Mielestäni on oletettavaa, että juuri tuossa pelissä tullaan näkemään melkoinen juoksuralli, jossa vapautunut ViVe takoo palloa jokeen ja alistunut Kossu kokee täydellisen selkäsaunan.

Todennäköisesti se on juuri siksi valittu TV-peliksi, että nähdään paljon juoksuja. Toisekseen tänään tuleva peli on viimeinen puolivälierä, jonka Nelonen/Ruutu näyttää, tämän jälkeen seuraava TV-peli on ensimmäinen välierä.
 

Kine

Jäsen
Suosikkijoukkue
PattU, Raahe-Kiekko, RJK, TeKi, AS Moon
Pattijoen peli on ollu miltei koko kauden hengetöntä. Näyttää että pelistä/jaksosta jaksetaan pelata ehkä jopa 3 vuoroparia kunnolla ja sitten perseillään helpoilla virheillä koko peli/jakso. Raskasta seurattavaa pidemmän päälle :)
Runkosarjan lopun pelit oli oikeastaan kausi kokonaisuudessaan. Halutessaan voitetaan pelejä putkeen, jopa sarjakärki Sotkamo oli aseeton Rännärillä mutta sitten ekan jakson lopussa räpylästä (ja laittomaksi menossa ollu lyönti) tasoitus juoksu. Toisella jaksolla 2 juoksua helppoja ja peli ohi. Vimpelissä oli helppoja juoksuja vastustajalle myös.
Kopparit..! Pattijoen heikkous ollu jo pitkään. Kopparipeli toiminu ja ollu luotettava viimeksi varmaan joskus 2000 luvun alussa kun Pohjola-Vihtkari/Lemponen pari oli parhaimmillaan. Mestaruusvuonna koppari osasto oli suht kunnossa. Ihan käsittämätöntä toimintaa ollu sillä tontilla jo pitkään.
Tuossa Joma pelissä Vihtkarin tontilta yks lyönti meni osin Kemilän tai Kallion piikkiin. Tai kenen piikkiin nyt laittaakaan kun Kallion/Kemilän räpylästä muutti suuntaa kun molemmat tavoitteli palloa.
Pelinjohto vois tarkentaa ja ottaa rohkeamman pelin takaisin käyttöön. Kaavamaisuus paistoi liikaa pelissä.
Kemilän Jussi ulkopelissä vihollisten maalitauluna vaan jatkuu.. Herralta saa 2-7 juoksua/vaihtoa pelissä kun pelissä räpylästä. Monena kautena jo toistunu sama homma. Ylimielisiä kiinniottoja. Jos vaan Pelkonen on kunnossa niin herrojen paikkoja vois melkeen vaihtaa.

En ymmärrä seuran toimintaa pelin Ouluun viemiseksi. Kenties ainoa pudotuspeli ja se viedään Ouluun. Okei, sillä saatiin n.3200 katsojaa mutta silti. Sitten ymmärtäisin vähän jos pitäsi saada neljä voittoa jolloin ainakin yksi peli olisi oikeasti kotona.
Pelin tunnelma oli ihan kuin olisi ollut vieraspelissä. Molemmista joukkueista löytyi entisiä Lipon pelaajia ja se näkyi ja kuului katsomossa.
Oulun pesäpallostadion on kyllä hieno. Toivottavasti Lippo tekee paluun superiin lähivuosina.



Kallion Timo teki sopimuksen myös ensi kaudeksi nyt kun teki paluun. Itse en yleensä tykkää näistä kesken kauden saapumisista. Ensin rellestetään alkukausi ja sitten tullaan loppukaudesta playoffeihin melkein kunnossa. Sen Kallio on kyllä jo osoittanu että kuuluu superiin ehdottomasti ja todella tärkeää palanen ensi kautta ajatellen saada herra iskuun. Pellon työskentely ei ole vakuuttanut oikeen missään vaiheessa.
Pattijoella on tavoitteena muuttaa seuran toimintaa nyt syksyn aikana. En oikeen tarkkaan tiedä mitä siihen kuuluu, mutta ainakin harjoittelu muutoksia, kenties pelaajille uusia rooleja (?), ammattimaisempaa otetta hommaan tjsp. jossain lehdessä oli juttua mutta en tarkkaan muista miten meni.
Toimutusjohtaja ja puheenjohta onkin vaihtunut tässä hiljattain. Uuden toimitusjohtajan ajatuksissa oli mm. kaljan tuonti Rännärille tarjolle muutaman vuoden sisään :)
Junnupuoli on vissiinki aika heikolla mallin. Tosin mm. ykkösessä pelaa lähellä muutamakin joukkue ja niihin olis tärkeää pitää hyvät yhteydet (mm. Kempele, Ylivieska, Oulu (vihollinen :)) ja Haapavesi). Niissä pelaakin entisiä Pattuja.
Hankintalistalle laittaa jotain nuoria ja ei vielä ihan parhaiten oikeuksiinsa päässeitä pelaajia tyyliin Vainionpään hankinta muutama vuosi silloin. mm. Mäkelän ja Kemilän korvaamista jo alkaa suunnitteleen.

Voin kompata tuota joukkueen hengettömyyttä. Viime vuosina nähtyjä venymisiä tiukoissa paikoissa ei ole tapahtunut oikeastaan koko kesänä. Alkukaudesta PattU pisti kotonaan ahtaalle niin Vimpelin kuin Joensuunkin, mutta se viimeinen silaus eli voitto jäi molemmissa peleissä supervuoroissa ottamatta ulkopelivirheiden seurauksina. Voitot noista ja henkinen puoli olisi saanut perustavanlaatuisen sysäyksen. Sittenhän näitä lipsumisia alkoi tulla mm. Jymy-Jusseja ja KPL:ää vastaan. Runkosarjan loppupuoliskolle tuli 8 voiton putki, mutta Vihtkarin pöpellykset sekä Sotkamo-, että Vimpeli-peleissä maksoivat ainakin pari pistettä.

Tästä päästään tosiaan tuohon onnettomaan takakenttään. Pohjola-Vihtkari oli 2000-2002 Suomen parhaimpia kopparipareja, eikä Lemponenkaan silloin mikään huono ollut. Nykyään Vihtkari pelaa yhtä suurella riskillä kuin ennenkin, muttei ole liikkeeltään tosiaankaan enää mikään urheilijanuorukainen. Sitten tulee näitä kurotuksia, joissa pallo tipahtaa räpylän reunasta maahan. Ikonen hoitelee oman hommansa, mutta on aavistuksen arka vastaantuloissa, eikä käsi tahdo riittää. Suhosesta olen pesisfoorumille kirjoittanut jo niin paljon negatiivista, että jätän tällä kertaa parjaamisen väliin.

Jokerina ollessaan Törmänen varmasti on ollut hyvä apu pelinjohtajalle, mutta tällä hetkellä sana "kaavamainen" kuvannee parhaiten Törrön pelinjohtamista. Ei mitään riskiottoja, vaan ajolähtö runnotaan vaikka palojen uhalla päälle. Sitten Pelkonen kokeilee kaksi lyöntiä laittomaksi ja viimeisellä keskipomppu. Kun kotiuttajat eivät ole olleet tikissä, niin ei PattU ole päässyt juoksuilla juhlimaan. Enemmän yllätysottoja kaipaisin.

Aletaanpa tunnin päästä kuulostelemaan, miten PattU:n käy.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kimmo Carlson, Tahko -> JoMa
Hannu Huuskonen, ViVe -> Lippo

Tahko tekee ison virheen, jos päästävät Carlsonin pois joukkueesta. Toki pesäpallossa jos joku pelaaja haluaa vaihtaa maisemaa, niin sehän vaihtaa, ei kukaan pysty ketään väkisin pitämään.

Jos Huuskonen olisi lähdössä Vimpelistä, niin kukas sitten tilalle? Heimosesta ei siihen ole, ellei treenaa heittokättään iskuun.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Jos Huuskonen olisi lähdössä Vimpelistä, niin kukas sitten tilalle?

Se minuakin kiinnostaisi. Huuskosen kanssa samaan koriin nostaisin oikeastaan vain Toni Laakson ja Juha Puhtimäen. Laakso olisi pelaajana varsinainen supertähti Huuskosen tilalle, mutta sisäpelin osalta Vedolla ei ole miehelle mitään tarvetta ja toisaalta Laaksolla on sopimus Kiteelle vielä ensi kaudeksi. Vähän samat sanat Puhtimäen kohdalla, liekö mies edes vuoden Hyvinkään reissun jälkeen olisi halukas palaamaan Etelä-Pohjanmaalle?

Mutta siis pointtina, että pidän vain näitä kahta saman tasoisina lukkareina kuin Hannu Huuskosta. Toni Kohonen tietysti ei ole tavallisten kuolevaisten kanssa samassa keskustelussa mukana.

Todennäköisesti se on juuri siksi valittu TV-peliksi, että nähdään paljon juoksuja.

Olisi vain kiva, jos niitä juoksuja tekisi molemmat. Nyt odotettavissa on kotijoukkueen suorittama persraiskaus.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Se minuakin kiinnostaisi. Huuskosen kanssa samaan koriin nostaisin oikeastaan vain Toni Laakson ja Juha Puhtimäen.

Toni Laakson kohdalla voi hyvin olla, että tämä on hänen viimeinen kautensa. Ainakin huhut Kiteeltä kertovat, että mies painii suurten motivaatio-ongelmien kanssa, jonka johdosta on ollut jopa pelejä pois tällä kaudella. En siis itse pidä nykykuntoista Laaksoa kovinkaan kummoisena pelaajana.

Sinänsä olisi kyllä koomista, jos Superin top-3 lukkareihin kuuluva Huuskonen vaihtaisi ykköspesikseen. Siis aikana, jolloin hyvistä lukkareista on huutava pula ja lähes jokainen joukkue etsii kuumeisesti sitä ulkopelin tärkeintä palasta.

Olisi vain kiva, jos niitä juoksuja tekisi molemmat. Nyt odotettavissa on kotijoukkueen suorittama persraiskaus.

Näinhän tuo on, mutta yhtä kaikki juoksuja nähdään.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Syksyn merkki on aina se, että tulevan kauden siirtospekulaatiot käyvät vilkkaana. Ehkä nyt on sopiva hetki tässäkin keskustelussa hieman sivuta aihetta, vaikka tämän syksyn pelit pahasti kesken ovatkin. Seuraavassa joitakin huhuja:

Iiro Haimi, Lippo -> KPL
Markku Hylkilä, Jymyjussit -> Lippo
Mikko Haukkala, Kossu -> Jymyjussit
Kimmo Carlson, Tahko -> JoMa
Eino Järvelä, JoMa -> Lippo
Hannu Huuskonen, ViVe -> Lippo
Matti Latvala, KiPa -> Jymyjussit

Mika Laukkanen iskee ilmeisesti piikkarit naulaan. Risto Ojanperää huhuillaan Alajärven pelinjohtajaksi. Seinäjoki on tyytymätön Jani Viljasen lukkarointiin ja harkitsee lukkarivaihtoa, vaikka Viljasella onkin jo sopimus ensi kaudesta.
Näitä huhuja on aina yhtä kiva lukea :) Toiset ovat sitten luotettavempia kuin toiset..

Haukkala; Jymyjussit tarvitsee hyvän uuden kopparin, jos mielivät jatkossa Vetoa & Jymyä haastamaan. Haukkala & Yli-Hirvelä pari kuulostaisi jatkossa aika laadukkaalta koppariparilta.

Latvala; Uskon hyvinkin, että voisi olla palaamassa Etelä-Pohjanmaalle. Jymyjussit jatkaisi näin osaltaan joukkueensa vahvistamista. Eri asia on sitten se, onko Latvala edes heille vahvistus isolla V:llä.

Huuskonen; Kuten joku sanoi, aika outoakin olisi, että tämän hetken superin top-3 lukkari vaihtaisi nyt ykköspesikseen. Muutenkin kun on lukkaripulaa superissa. Mutta vaa'assa painaa varmasti paljon kentän ulkopuoliset asiat, asuu Oulussa jne. Liekkö Oululla olisi varaa maksaa samalla tavalla kuin Vimpelillä. Mistä uusi lukkari tässä tapauksessa, ehkä joutuisi mennä Heimosella, jos esim. Puhtimäki ei saatavissa.

Todennäköisesti se on juuri siksi valittu TV-peliksi, että nähdään paljon juoksuja. Toisekseen tänään tuleva peli on viimeinen puolivälierä, jonka Nelonen/Ruutu näyttää, tämän jälkeen seuraava TV-peli on ensimmäinen välierä.
Veto kannattajana en laita vastaan. Muutoin olisi tullut varmasti ajettua katselemaan peliä tuohon puolta matkaa lähemmäksi Seinäjoelle. Mutta ei tämä TV-pelikään nyt ihan niin selvä ole, katsotaan josko Kossu onnistui hyökkäämään 1. jaksolla.

Pettymys, että tämä on viimeinen puolivälierä, joka näytetään. Luulin, että näitäkin tulisi loppuun asti. Tosin voihan puolivälierätkin olla loppu tämän päivän jälkeen. Välieristä alkaen tuleekin sitten onneksi kaikki pelit.

E: Njaa. Veto 1. vuoroparissa 3-0 johtoon. Olikohan 1. jakso siinä..
 
Viimeksi muokattu:

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Mutta ei tämä TV-pelikään nyt ihan niin selvä ole, katsotaan josko Kossu onnistui hyökkäämään 1. jaksolla.

Joo, ei ole. Ottelussa nähty neljä paloa ja siihen mennessä ensimmäinen jakso on ratkennut kotijoukkueen ottaessa 3-0 -johdon. Täyttä paskaa tämä Nelosen otteluvalinta, erityisesti, kun tämän ottelun repsahtaminen ei tule kenellekään yllätyksenä. Kossu on umpisurkea ja Veto on kotonaan murskaava aina, kun vastassa ei ole kainuulainen joukkue.

Täysin susi otteluvalinta, kun valittavissa olisi ollut myös Seinäjoen ja Joensuun ottelut. Kiteekin tulee laittamaan Jymyn paljon tiukemmalle kuin Kossu Vedon.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Täysin susi otteluvalinta, kun valittavissa olisi ollut myös Seinäjoen ja Joensuun ottelut. Kiteekin tulee laittamaan Jymyn paljon tiukemmalle kuin Kossu Vedon.
Seinäjoki - Hyvinkää olisi ollut mielestäni ennakolta mielenkiintoisin matsi nähdä tänään. Siinä on sarja, jossa on altavastaajalla realistiset mahdollisuudet nousta vielä jopa koko ottelusarjan voittoon.

Kossun selkäranka alkaa olemaan katki, sellaisia nukahduksia/virheitä tulee nyt.. Noh 2. jaksolla vielä peli alkaa 0-0:sta, joten en julista vielä Vetoa jatkoon. Muutenkin laji, jossa yksi lyönti kaiken muuttaa voi.

EDIT: Laitetaan vielä huumorilla sellainen kommentti, että onneksi ei tule peliä Sotkamosta, kun sitä palloa ei meinaa oikein tv-kuvista kunnolla erottaa. Okei riippuu vähän keleistä yms. Mutta oikeasti toi on pieni rasite, kun tulee peli Hiukasta. Enkä taida olla todellakaan ainut, joka tätä valittelee.
 
Viimeksi muokattu:

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Muutenkin laji, jossa yksi lyönti kaiken muuttaa voi.

Ei voi. Vai miten Kossu tämän jakson kääntää yhdellä lyönnillä? Tuo Anssi Ritarin hokema on lähes urpointa mitä olen kuullut, sillä yhdellä lyönnillä ei voi saada neljää juoksua, kun ajolähdön rakentamiseen menee jo useampi lyönti.

Kun ei Kossulla edes mailamies tiedä mitä tekee, niin onhan tämä surullinen ottelu katsottavaksi. Sami Haapakoski tulee näpyllä kotiin, eikä edes syöksy.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Ei voi. Vai miten Kossu tämän jakson kääntää yhdellä lyönnillä? Tuo Anssi Ritarin hokema on lähes urpointa mitä olen kuullut, sillä yhdellä lyönnillä ei voi saada neljää juoksua, kun ajolähdön rakentamiseen menee jo useampi lyönti.
Todella tarpeellinen näsäviisastelu, eikös?

Lähinnä nyt hain sitä takaa, että pesäpallossa voi tilanne yhtäkkiä kääntyäkin päälaelleen, vaikka näyttäisi, että jakso on jo ratkennut. Lienet sinä tämän ymmärsitkin. Yksi lyönti kun voi parhaimmillaan tuottaa sen neljä pinnaa. Tokikaan nyt ei mikään viittaa siihen, että Kossu tulisi enää 1. jaksolla nousemaan, kun heille tuottaa suuria vaikeuksia saada miestä edes sinne kolmospesälle asti.

Kun ei Kossulla edes mailamies tiedä mitä tekee, niin onhan tämä surullinen ottelu katsottavaksi. Sami Haapakoski tulee näpyllä kotiin, eikä edes syöksy.
Joo eipä ole Kossu sentään näin huono/aneeminen ollut noissa aiemmissa keskenäisissä tai ylipäänsä koko kaudella. Erityisesti runkosarjan ottelu, jossa ryöväsivät voiton saaresta, oli hieman eriluokan peliä Kossulta. Nyt on tietty tilanne eri ja selkäranka alkaa olemaan katki.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Todella tarpeellinen näsäviisastelu, eikös?

Mutta aivan totta. Jos Veto johtaa 3-0, niin ei ole totta, jos sanotaan, että tämä on edelleen yhden lyönnin jakso. Usein sitä hoetaan, kun Ritari sen on joskus keksinyt, mutta tottahan se ei missään nimessä ole.

Muutenkin naurettava väite, että joku Kossu kääntäisi yhtäkkiä tällaisen ottelun Saarikentällä. Teoriassa ehkä mahdollista, koskaan sitä ei kuitenkaan tapahdu. Tämä ottelu siis 4-0 kolmannen aloittavan jälkeen, muut ottelut tilanteissa 1-1, 1-1 ja 2-1. Toki tämä oli paras mahdollinen vaihtoehto televisioitavaksi otteluksi. Kritisoin nyt siis vain sitä, että jo ennalta kuka tahansa pystyi sanomaan, että tämä tulee olemaan näistä neljästä ottelusta kaikista selvin ja tylsin. Miksi siis juuri tämä ottelu piti saada ruutuun?

Jani Komulainen jatkaa tuttua mahtivirettään pudotuspeleissä (vajaaseen kahteen ja puoleen otteluun kärkkärit 22/26, lyötyjä 1+4 ja tuotuja yksi) ja iskee 1-1 -tilanteessa pallon läpi kahden juoksun arvoisesti. Roope Korhonen tuo edellä tavallisen ja kapteeni itse kiertää kunniaa. Jymy johtaa kolmannen tasoittavalla 3-1. Tasainen ottelu tähän mennessä ja mainiota ulkopeliä molemmilta joukkueilta. Mielenkiintoista, että Roope Korhonen tuonut tänään Jymyn kolmesta juoksusta kaksi.

Katsokaa nyt Youtubesta tuo Jymyn uusin Kaikki Jymyn puolesta -video. Huikein pesäpallosta koskaan tehty video.
 
Viimeksi muokattu:

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Kritisoin nyt siis vain sitä, että jo ennalta kuka tahansa pystyi sanomaan, että tämä tulee olemaan näistä neljästä ottelusta kaikista selvin ja tylsin. Miksi siis juuri tämä ottelu piti saada ruutuun?
Jaa-a, paha sanoa, kun en ole näitä televisioitavia otteluita päättämässä. Kuten sanoin, itsehän olisin valinnut vaikka Seinäjoki-Hyvinkää pelin ennemmin tv:seen.

Spekulointia: Saarikentälle tuntuisi Pro:n tiimi muutoinkin hyvin herkästi ajelevan. Onko sitten taustalla kenttää, tunnelmaa yms. vaikuttavina tekijöinä. Näitä kun yleisesti pidetään Vimpelissä sarjan parhaimpiin kuuluvina ellei parhaina (monesti mehustelevat heti alkuspiikeissä, että tervetuloa kauniille Saarikentälle, tai vastaavaa). No, ei näihin saisi kuitenkaan otteluvalinnat pidemmän päälle perustua. Missähän asti tuo Ritari asuu, Tokkari nyt ainakin E-Pohjanmaalta. Mietin vain, että minne paikkakunnalle Pro:n on helpointa koko tiiminsä roudata. Toki eipä Helsingistä esim. Seinäjoelle tai Joensuuhun sen pidempi matka ole - etäisyydet nyt varmasti myös vaikuttavat valintoihin.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Toki eipä Helsingistä esim. Seinäjoelle tai Joensuuhun sen pidempi matka ole - etäisyydet nyt varmasti myös vaikuttavat valintoihin.

Tietysti, siksihän Hyvinkäällä ollaan aina, kun mahdollista.

En minä sinua kritisoinutkaan, vaan Nelosen tiimiä, joka haluaa aina päästä vähimmällä. Valitaan sitten vaikka tylsin ottelu, kunhan päästään vähällä. Seinäjoella Jymyjussit nyt näköjään lyöneet vielä rumemmat lukemat kuin Veto Saarikentällä, mutta Sotkamossa ja Joensuussa ihan eri tason ottelut käynnissä nimenomaan tasaisuuden kannalta.
 

Steus

Jäsen
Käydäänkö tällaista keskustelua oikeasti? Tottahan toki Seinäjoen ja Hyvinkään välinen olisi ollut se ennalta tasaisin/kiinnostavin, koska joukkueiden ero oli pienin 30 ottelun jälkeen (runkosarjan sijat 4-5), mutta onko yllätys, että samaa peliä ei näytetä kahta kertaa putkeen? Ääh, taitaa vain olla tuttua näsäviisastelua.
Oma valintani olisi mahdollisesti ollut Sotkamon NHL-apinointipeli tai Joensuun peli mielenkiinnosta Joukaisen kovaa nykykuntoa kohtaan.

TV-pelin ensimmäinen jakso oli pelattu jo Vimpelin ensimmäisen sisävuoron jälkeen, kossulaisten ajatukset vaikuttivat olevan jo iltamenoissa. Pelkästään joukkueen innostuksen puute yksittäisissä onnistuneissa suorituksissa niiden tuulettamatta jättämisinä kielii tappiomielialasta. Jerekin on aivan surkea.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jaa-a, paha sanoa, kun en ole näitä televisioitavia otteluita päättämässä. Kuten sanoin, itsehän olisin valinnut vaikka Seinäjoki-Hyvinkää pelin ennemmin tv:seen.

Spekulointia: Saarikentälle tuntuisi Pro:n tiimi muutoinkin hyvin herkästi ajelevan. Onko sitten taustalla kenttää, tunnelmaa yms. vaikuttavina tekijöinä. Näitä kun yleisesti pidetään Vimpelissä sarjan parhaimpiin kuuluvina ellei parhaina (monesti mehustelevat heti alkuspiikeissä, että tervetuloa kauniille Saarikentälle, tai vastaavaa). Missähän asti tuo Ritari asuu, Tokkari nyt ainakin E-Pohjanmaalta. Mietin vain, että minne paikkakunnalle Pro:n on helpointa koko tiiminsä roudata. Toki eipä Helsingistä esim. Seinäjoelle tai Joensuuhun sen pidempi matka ole - etäisyydet nyt varmasti myös vaikuttavat valintoihin.

Kyllähän tämän pelin televisiointiin vaikutti varmasti se, että etukäteen ajateltuna tässä ottelussa tulee eniten juoksuja, kenttä ja tunnelma on Suomen paras (joskin tässä ottelussa tunnelmaa nyt tuskin voi kehua), kenttä ei ole kaukalo vaan läpilyöntejä tulee yleensä joka ottelussa ja onhan se Vimpeli nyt kaikin puolin Suomen pesispyhättö. Lisäksi Nelonen ajattelee toki rahaa, eli kuinka monta katsojaa saavat tällä pelillä vs. muut pelit.

Sotkamon pelien televisoinnissa on tosiaan se ongelma, että palloa ei erota kentästä television välityksellä, ja onhan se Sotkamon kenttä nyt varmasti yksi kauimmista ja hankalimmista mennä Nelosen näkökulmasta, eli kustannuskysymys.

Olisin minäkin nähnyt mieluummin tuon Seinäjoki - Hyvinkää matsin, mutta ymmärrän täysin, miksi on valittu tämä Vimpelin ottelu.
 

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
En minä sinua kritisoinutkaan, vaan Nelosen tiimiä, joka haluaa aina päästä vähimmällä. Valitaan sitten vaikka tylsin ottelu, kunhan päästään vähällä. Seinäjoella Jymyjussit nyt näköjään lyöneet vielä rumemmat lukemat kuin Veto Saarikentällä, mutta Sotkamossa ja Joensuussa ihan eri tason ottelut käynnissä nimenomaan tasaisuuden kannalta.
Juu. Minä olisin muuten sanonut ihan samaa tuosta Jymy-Kitee ottelusta, että aika selvä peli, älkää ainakaan sitä näyttäkö. En nimittäin näe etenkään vieraissa KiPa:lla olevan tuossa juurikaan jakoja. Näennäisesti Kitee roikkuu mukana, koska Jymyn peleissä nyt ei juoksuilla mässäillä ja lukemat pysyvät hillittyinä. Sitten tulee Komulainen, Korhonen etc. ja lyö sen tarvittavan pinnan.

Juoksuja on aina kiva nähdä, toki mieluiten nimenomaan niin, että niitä tulee molempien joukkueiden toimesta ja lukemat pysyvät tasaisina. Sama kuin lätkässä, ennemmin katsoo 5-5 päättyvän pelin, kuin 0-0 pelin. Vaikka vähäjuoksuinen/-maalinenkin ottelu voi tottakai olla myös tasoltaan hyvä.

Ps. Vaasan Sport saa nyt hyvin näkyvyyttä ja tv-aikaa tässä ottelun tauolla, mikä oli tämän tempauksen tarkoituksenakin. Jospa saisi maakunnastakin enemmän katsojia mukaan, kuten minäkin käyn Vaasasta katsomassa pesispelejä Vimpelissä.

Käydäänkö tällaista keskustelua oikeasti? Tottahan toki Seinäjoen ja Hyvinkään välinen olisi ollut se ennalta tasaisin/kiinnostavin, koska joukkueiden ero oli pienin 30 ottelun jälkeen (runkosarjan sijat 4-5), mutta onko yllätys, että samaa peliä ei näytetä kahta kertaa putkeen? Ääh, taitaa vain olla tuttua näsäviisastelua.
Pääsipä itseltä unohtumaan, että Hyvinkää-Seinäjoki sarjasta tosiaan tuli juuri TV:stä peli, joten eivät tokikaan näytä samaa peliä toista kertaa putkeen. Vaikka henk.koht. tämä ei olisi haitannutkaan.

...koko kirjoitus yllä..
Hyvin tiivistetty.
 
Viimeksi muokattu:

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Jerekin on aivan surkea.

Jerellä taisi olla peräti kolme kappaletta kahden palon lyöntivuoroja tuossa ekalla jaksolla, ja kyllähän Jerestä näki kauas että ei kiinnosta ollenkaan. Sehän on myös Jeren tavaramerkki, että kun ei nappaa niin ei nappaa ja sen kyllä huomaa kehonkielestä ja lyöntiratkaisuista, puolihuumorilla voisi jopa sanoa että Jere ihan tahallaan yrittää nopeuttaa Kossun tippumista tässä ottelussa.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
että etukäteen ajateltuna tässä ottelussa tulee eniten juoksuja

Ymmärtäisin, jos ottelulla yritettäisiin nuoleskella uusia katsojia, mutta pesäpalloa tuskin kovin moni "ulkopuolinen" katsoo. Lähinnä sitten lajista mitään ymmärtämättömille nuo runsasjuoksuiset tai -maaliset pelit. Tähän ketjuun kirjoittavia kiinnostaisi varmaankin enemmän nähdä tasainen ja kiimainen pudotuspeliottelu.

Lisäksi Nelonen ajattelee toki rahaa, eli kuinka monta katsojaa saavat tällä pelillä vs. muut pelit.

Kun ottelu tulee maksu-tv:stä, eli käytännössä nämä kanavapaketit on hankittu jo etukäteen, niin eikö se ole ihan sama, että kuinka moni ottelun lopulta katsoo? Paketti on jo hankittu tai jätetty hankkimatta.

Juu. Minä olisin muuten sanonut ihan samaa tuosta Jymy-Kitee ottelusta, että aika selvä peli, älkää ainakaan sitä näyttäkö.

Sarjassa on jäljellä kaksi muutakin paria Sotkamon ja Vimpelin parien lisäksi. Kun Hyvinkää-Seinäjoki oli ruudussa tiistaina, niin loogisinta olisi ollut näyttää tänään Joensuun ottelu, mikä on ennaltakin kaikista tasaisin.

Vaikka yritettäisiin muuttaa mustaa valkoiseksi, niin otteluvalinta on huono ja täysin väärä. Kun ikuinen hopeajoukkue persraiskaa sarjan seiskan, niin eihän se kiinnosta enää vimpeliläisiäkään. Eiköhän Nelonen vain ajanut toista sarjaansa jo ruutuun, kun tiesi Vaasan Sportin olevan Saarikentällä tänään. Eihän Maikkarikaan näytä Tulosruudussa mitään muita kuin "omia" lajejaan.

Mutta jottei menisi ihan kokonaan Nelosen haukkumiseksi, niin onhan se kulttuuriteko, että jokainen välierä ja finaali tulee tuutista ulos. Hienosti hoidettu Superpesiksen kanssa tämä otteluohjelma kauden huipennuksessa.
 
Viimeksi muokattu:

Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Hyviä lyöntejä Vedolta ja 2. jaksokin alkaa olemaan taputeltu. Puputti karkasi äsken ovelasti Pukkisen häpläyksen aikana ja pinkoi suoraan kakkoselta kotiin. Tuomari tuomitsi palon, mutta mielestäni hidastuksenkin perusteella kerkesi. Tilanteella nyt tuskin on kuitenkaan mitään merkitystä pelin lopputuloksen kannalta.

Ps. Joensuun ottelu olisi tosiaan ollut loogisin valinta. Seinäjoelta tai Joensuusta olisi pitänyt peli tänään näyttää. Nojoo, mutta se siitä. Hyvä että näitä pelejä edes näytetään, huonomminkin on asiat ollut ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös