Pesiskausi 2014

  • 203 153
  • 1 007
Suosikkijoukkue
Arsenal
Puoliväli sarjasta häämöttää. Odotusten mukaisesti joukkueet ovat täysin rikki, henkisesti ja fyysisesti. Mutta joo, nostetaan vaan peli- ja joukkuemääriä.

Ensin positiiviset:
- Kankaanpää. Kahdeksan pinnaa jumbosijaan. Oletettiin, että olisi kahdeksan pinnaa jäljessä toiseksi viimeistä tässä kohtaa. On kahdeksan pinnaa jäljessä vitossijasta. Uskomatonta!
- Yllättävät tulokset! Se tässä otteluiden lisäämisessä ja väsyneenä pelaamisessa on hyvää, että silloin tällöin nähdään yllätystuloksia. Silti, jos vakavia loukkaantumisia ei satu, Sotkamo voittaa runkosarjan, Vimpeli on kakkonen ja finaalit vie Sotkamo 3-0.
- Joensuu. En uskonut, että tuota kahden lyöjäjokerin palettia pystyy noin tehokkaasti pyörittämään. Varsinkin ilman maailmanluokan kärkietenijää. Vuorista on sittenkin vähän kiinnostanut ja homma toimii tällä hetkellä.
- Kitee. Hienoja esityksiä ja tasaisesti. Ei silti pysty haastamaan pleijareissa niinkään paljoa kuin JoMa ja Seinäjoki, koska se (voittava) pudotuspelikokemus puuttuu.
- Tomi Niskanen. Luulin jo junan menneen, mutta kaverihan on saanut Kossun iskuun. Hienoa!

Negatiiviset:
- Jyväskylä. Läpeensä paskaa, kaikki. Taneli Rantatorikka saa ainoana melkein puhtaat paperit, mutta vaikka lauantainakin heitti varmaan 15 taktista väärää kohdalleen, niistä ei saatu yhden yhtä paloa.
- Roope Korhonen. Lyöjätilastossa sijalla 4. olevaa yhdeksikön pelaajaa ei pitäisi pystyä sanomaan pettymykseksi, mutta Roope on vaeltanut varjojen mailla. Eilen tärkeitä pinnoja, jokohan aukesi?
- Jani Viljanen. Uskomattoman kevyt lukkari kärkijoukkueelle.
- Alajärvi. Missä se ryhtiliike ja nousu viipyy?

Sarjan yllätykset ja vaihtelevat pelit ovat saaneet aikaan sen, että puolivälierät tulevat olemaan erittäin mielenkiintoiset (no, Sotkamo ja Vimpeli eivät häviä jaksoakaan niissä, mutta muuten). Voi kun vielä sattuisi sarjataulukko pyörimään niin, että siellä kohtaisi Joensuu ja Kitee sekä Kossu ja Seinäjoki. Nähtäisiin upeita sarjoja jotka sitten lässähtäisivät ylikävely-välieriin...
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Negatiiviset:

- Roope Korhonen. Lyöjätilastossa sijalla 4. olevaa yhdeksikön pelaajaa ei pitäisi pystyä sanomaan pettymykseksi, mutta Roope on vaeltanut varjojen mailla. Eilen tärkeitä pinnoja, jokohan aukesi?

Tilastojen perusteella Korhosen kotiutusprosentti on tällä kaudella ollut parempi kuin viime tai toissa kaudella. Tässä mielessä on vähän outoa sanoa hänen vaellelleen varjojen vailla. En tiedä onko sitten odotukset ihan taivaissa, mutta mielestäni yli 55 prosentin kotiutustehot ovat erinomaiset, kun puhutaan joukkueen pääkotiuttajasta. Se miksi Roope ei todennäköisesti taistele lyöjäkuninkuudesta, johtuu enemmän Sotkamon peluutusjärjestyksen muutoksesta ynnä Antti Hartikaisen heikentyneistä vaihtolyöntionnistumisista.

Sen sijaan esimerkiksi Mikko Rantalahden olisi voinut perustellusti nostaa tuohon negatiivisten asioiden osuuteen. 34 prosentin kotiutusteho on surkea, kun ottaa huomioon Vimpelin pääetenijöiden jalkanopeuden.
 
Asiallinen ja osunut lyönti sieltä vastapalloon. Kiitos.

Lähinnä minut kirvoitti kirjoittamaan näiden tappiopelien aikaiset esitykset. Jokaisessa jaksossa on Roopelle saatu paikka ratkaista se jakso (tai peli) kotiin, mutta on jäänyt käyttämättä. Usein siinä neljännessä vuorossa. Sinänsä on aika kova vaade, että joka kerta ratkaisupaikka pelataan nimenomaan Roopelle, hän myös onnistuu, mutta monta vuotta Sotkamo on sen niin pelannut ja neljänsien vuorojen tilastot lienevät aivan huikaisevat. Joten nyt kun Roope ei olekaan joka kerta jaksoa tuossa naulannut, Sotkamo on myös kokenut tappioita.

Hartikainen on ollut huono, mutta Roopeen sen ei pitäisi noin paljon vaikuttaa. Mikäli Hartikainen ei saa kolmostilannetta tehtyä, lyömään tulee vielä J. Komulainen ennen Korhosta, eikä pitäisi olla merkitystä onko sen kolmostilanteen tehnyt Hartikainen vai Komulainen. Toki palo (tai varsinkin kaksi) taululla ajolähdössä laskee kotiutusprosenttia.
 
Kyllä Roopen suhteen Sotkamon touhu menee käsi kädessä Roopen onnistumisten kanssa. Toukokuussa kuusi ottelua, 0+24 ja kesäkuussa yhdeksän ottelua 0+17. Toukokuussa onnistumisprosentti 3-> k oli huikea 73% (24/33). Kesäkuussa kuolevaisten tasolla oleva ~44% (17/39). Samalla huomaa myös, että tilanteiden määrä on vähentynyt. Viime kaudella Roopella oli keskimäärin yli 6 kotiutusyritystä, nyt vastaava luku tältä kaudelta on 4,8. Eli ei se Komulainenkaan nyt aina pysty koko kärkikolmikon epäonnistumisia paikkaamaan.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Niin. Hartikainen, Komulainen ja Kohonen voivat olla vuorollaan isoissa otsikoissa, mutta kylmä fakta on, että Sotkamon Jymy elää ja kuolee nimenomaan Roope Korhosen mukana. Roope on ollut aina vähän hidas syttymään alkukesästä, mutta syksyllä mies on aina ollut sitten itse suoritusvarmuus. Nyt parina viime vuonna hän on puolestaan ollut tehokas alusta pitäen, joten on lähes varma juttu, että se yksi hitaampi jaksokin tulee kauden aikana. Uskoisin, että se oli nyt kesäkuu, kun juoksuja ei syntynyt ihan miehen itse haluamaan tahtiin (silti sarjan parhaimmistoa kotiutusten osalta kesäkuussakin).

Piristävää tavallaan, että Jymylläkin on joskus lamajaksoja. Nimenomaan sarjan ja Jymyn oman jatkuvan menestyksen kannalta piristävää.
 
canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Niin. Hartikainen, Komulainen ja Kohonen voivat olla vuorollaan isoissa otsikoissa, mutta kylmä fakta on, että Sotkamon Jymy elää ja kuolee nimenomaan Roope Korhosen mukana.

Höpö höpö. Viime vuosien mestaruuden tae Sotkamolle on ollut juurikin Kohonen. Jos minun pitäisi valita joko Roope tai Kode, niin ainakaan tällä hetkellä valinnassa ei olisi mitään epäselvyyttä. Jos syksyn pudotuspeleissä jompi kumpi loukkaantuisi, niin kumpi olisi helpommin korvattavissa?
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Jos syksyn pudotuspeleissä jompi kumpi loukkaantuisi, niin kumpi olisi helpommin korvattavissa?

Kumpikin ihan yhtä vaikea. Tuollainen höpö höpö kertoo vain, omasta ylimielisen varmasta mielipiteestä, mitä et voi mitenkään osoittaa todeksi. Onneksi sinä et ole valitsemassa Jymyn joukkuetta, jos olisit valmis jättämään Korhosen sivuun. Mies on kuitenkin Jymyn MVP jo ties kuinka monetta vuotta putkeen.

Tästä on väitelty jo monta kertaa ja yksimielistä lopputulosta ei tulla koskaan saamaan. 2011 finaalisarjassa Kohonen esitti huikeaa lukkaripeliä, mutta se olisi ollut ihan turhaa, jos Roope Korhonen ei olisi tullut lyömään tasoitus- ja voittojuoksuja. 2012 ja -13 Jymy on ollut nimenomaan joukkueena parempi, alkaen lukkaripelistä mennen Jani Komulaisen ja Antti Hartikaisen vaihtolyöntipelin kautta Roope Korhosen lyönteihin.

Se nyt vain on tosiasia, että kaksien viime pudotuspelien aikaan Korhonen on lyönyt noin kaksi kertaa enemmän juoksuja kuin Jymyn toiseksi paras kotiuttaja. Jymy on voittanut mestaruuksia ilman Kohostakin, jopa ihan vuosikymmenen sisään.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Höpö höpö. Viime vuosien mestaruuden tae Sotkamolle on ollut juurikin Kohonen. Jos minun pitäisi valita joko Roope tai Kode, niin ainakaan tällä hetkellä valinnassa ei olisi mitään epäselvyyttä. Jos syksyn pudotuspeleissä jompi kumpi loukkaantuisi, niin kumpi olisi helpommin korvattavissa?

Minusta tuo on melkoista yksinkertaistamista. Kohosen rooli ulkopelin kapellimestarina on tietysti iso, mutta sisäpelissä hänen merkitys Sotkamon mestaruuksissa on taas ollut melko vähäinen, sillä R.Korhosen, Komulaisen ja Hartikaisen merkitys on ollut tuntuvasti suurempi. Myös Niko Korhosen ja Immo Rautiaisen merkityksen voi ajatella olleen Koden panosta merkittävämpi sisäpelin osalta. Ja tosiaan on hyvä huomioida, että Sotkamo on voittanut mestaruuksia myös Komulaisen tai Lahtisen lukkaroidessa. Ja samoin on muuten hyvä huomata, että Jymy tällä kaudella on päästänyt selvästi enemmän juoksuja kuin aiempina kausina, minkä näen pitkälti olevan seurausta Aki Oravan lähdöstä. Nyt Kode ei saa nauttia enää sarjan parhaan etukentän palveluksista ja se näkyy auttamatta päästettyjen juoksujen määrässä. Hyvä osoitus siitä, että ei se lukkari kaikkea merkkaa, vaikka Kohonen saakin pääasiassa kaiken suitsutuksen Sotkamon ulkopelistä.

Jos korvaamisia spekuloidaan, niin Roopen korvaaminen sekä sisällä että ulkona olisi käytännössä mahdotonta. Samanlaista kotiuttajaa ei Jymyn rosterista löydy ja kolmoskopparin tontti olisi sekä Piiponniemelle että Hyvöselle liian vaikea. Piiponniemellä ei riitä heittokäsi kyseiseen rooliin ja Hyvösellä taas ei liike ja rohkeus riitä. Kohosen puuttuminen lukkarin tontilta olisi tietysti iso lovi, kuten olisi pääosin jokaisen Superin joukkueen lukkarin kohdalla, mutta sisäpelissä hänen puuttuminen ei olisi kovin iso asia, vaikka hän toki mailassa parasta kauttaan vuosiin pelaakin.
 
Viimeksi muokattu:

kämmäri

Jäsen
Niin. Hartikainen, Komulainen ja Kohonen voivat olla vuorollaan isoissa otsikoissa, mutta kylmä fakta on, että Sotkamon Jymy elää ja kuolee nimenomaan Roope Korhosen mukana. Roope on ollut aina vähän hidas syttymään alkukesästä, mutta syksyllä mies on aina ollut sitten itse suoritusvarmuus.

Mitenkä mää muistelen, että tämä R. Korhonen keskustelu käydään joka vuosi. En jaksanut kahlata vanhoja viestejä, mutta muistelen että joka vuosi on jossain vaiheessa toitotettu R. Korhosen hyytymistä. Lopputuloksena on kuitenkin aina ollut, että silloin kun pitkiä kalsareita vedetään jalkaan, niin yksi ja sama mies on aina liekeissä.

Liittyen Toni Kohoseen...Kieltämättä rooli ulkopelissä on suuri, mutta muistaakseni Jymy on voittanut mestaruuksia myös Komulaisen ja Lahtisen lukkaroidessa.

Koska väittely parhaista pelaajista on aina mukavaa seurattavaa, mainitsen että omasta mielestäni tämän hetken neljän parhaan pelaajan sukunimi alkaa "K" -kirjaimella ja kaksi heistä on sukunimikaimoja. Kukaan pelaajista ei kuitenkaan ole Mikko Kanala.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Kyllähän Roope on yksi parhaista numerolla pelaavista kotiuttajista. Se, kuka on paras, on ihan makuasia. Esimerkiksi Juha Korhosen laittaminen ihan samaan rooliin sisäpeliin Sotkamoon kuin Roope on, niin tuskinpa jäisi tehoissa jälkeen. Roopen todellisen potentiaalin nimenomaan kotiuttajana näkisi vasta sitten, jos hän pelaisi yhden kokonaisen kauden pelkästään jokerina. Ja jos nälkää riittää ja seuraa Komulaisen jalanjälkiä, niin ehkäpä ne viimeiset kaudet hän siinä roolissa pelaakin, kuka tietää ja aika näyttää. Toisaalta Roopella otetaan aina kotiin, jos vain on mahdollisuus. Ei tarvita edes ajolähtöä, jos on takatilanne niin aivan varmasti otetaan kotiin, ja jos on ykkös-kolmos -tilanne, niin ekalla vaihto kakkoselle ja sitten kotiutusyritys, ellei jo ekalla viedä molempia. Tarkoittaa sitä että Roope pääsee lyömään kotiin ihan paineetta, kunnon mörssärithän tulee lyömään käytännössä aina ajolähtöön ja tilanne pitää myös yleensä aina saada jatkumaan eli mies kolmoselle.

Se, mikä Roopessa sitten on tosiaan leimallista, on se että saattaa pelata rinkosarjassa lukuisia otteluita sisällä ihan vihkoon. Tarkoitan sellaisia pelejä kuin vaikkapa Sotkamo-Kouvola tänä kesänä (pelattiin Meilahdessa). Meni Korhoselta aivan päin helvettiä sisällä, ja näytti että ei olisi miestä edes kiinnostanut koko peli. Mutta sitten kun taas tosipelit alkaa, niin mies on ollut aina iskussa ehkä yhtä-kahta kautta lukuunottamatta.

Liittyen Toni Kohoseen...Kieltämättä rooli ulkopelissä on suuri, mutta muistaakseni Jymy on voittanut mestaruuksia myös Komulaisen ja Lahtisen lukkaroidessa.

Kohonen on ollut vuosikausia sarjan paras lukkari, ja on edelleen. Viime kausina tosin kyse on enemmänkin siitä, että Kohosella on niin kova maine, että moni lyöjä antautuu jo valmiiksi. Ihan oikeasti, ei Kohosen käsi ole läheskään huippukunnossa eikä edes mitenkään hirvittävän kova enää, eikä näppien haku ole mitenkään maagista (luonnollista tosin tuossa iässä lukkarille). Mutta se maine on kova, ja se auttaa todella paljon.

Ja jos vertaillaan sarjan muihin lukkareihin, niin kuka on se toiseksi paras tällä hetkellä? Taitaa olla varmaan Hyvinkään Puhtimäki, ja Kouvolan Rytkösessä on mielestäni potentialia tulla ihan selkeästi sarjan ykköseksi. Ja kun niillä varsinaisilla haastajilla on laudan ääressä Heimonen, Viljanen ja Väisänen, niin jopa Kohosen nykykunto vaikuttaa erinomaiselta.

Koska väittely parhaista pelaajista on aina mukavaa seurattavaa, mainitsen että omasta mielestäni tämän hetken neljän parhaan pelaajan sukunimi alkaa "K" -kirjaimella ja kaksi heistä on sukunimikaimoja. Kukaan pelaajista ei kuitenkaan ole Mikko Kanala.

Kyllähän Komulaisen ura on ihan vertaansa vailla. Mies on voittanut kaiken, jopa vuoden lukkariksi valittu Toni Kohosen aikakaudella ja vaikka Komulainen nyt ei todellakaan ole ikinä ollut varsinaisesti lukkari. Mies pystyy edelleen olemaan vaarallinen etenijä, on täysin mahdoton pideltävä vaihtotilanteissa jos on edes normaali päivä ja myöskin tehokas kotiuttaja. Ja näitä kaikkia hän on ollut aina.

Olen ennenkin sanonut, mutta sanon edelleen että Juha Korhonen on mielestäni nykypelaajista kokonaisuutena paras, ja jos pelaisi jommassa kummassa kärkijoukkueista, niin tähtistatus olisi aivan toisissa sfääreissä kuin nyt.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat

Juha Korhonen on sisällä sarjan top-5 pelaaja, joku voi jopa laittaa hänet listan kärkeen. Ulkona Korhonen on kuitenkin korkeintaan sarjan keskitason pelaaja, tai ehkä jopa hieman sen alle.

Toni Kohosesta sen verran, että onhan hän pelin rytmittämisessä vieläkin aivan ylivoimainen ykkönen.
Saa nähdä lähteekö Kode pelaamaan Imatralle kuten vähän lupaili, jos IPV nousee tämän kauden päätteeksi takaisin Superiin.
 
kämmäri

Jäsen
Kyllähän Roope on yksi parhaista numerolla pelaavista kotiuttajista. Se, kuka on paras, on ihan makuasia. Esimerkiksi Juha Korhosen laittaminen ihan samaan rooliin sisäpeliin Sotkamoon kuin Roope on, niin tuskinpa jäisi tehoissa jälkeen.

Tämä olisi ollut kyllä hauska nähdä, ja epäilisin samaa. Tilastoissahan R Korhonen on lyötyjen osalta aika reippaasti edellä, mutta tässä kannattaa huomioida että Juha Korhonen on vasta viime vuosina siirtynyt "kotiuttajarooliin".

Ja jos vertaillaan sarjan muihin lukkareihin, niin kuka on se toiseksi paras tällä hetkellä? Taitaa olla varmaan Hyvinkään Puhtimäki, ja Kouvolan Rytkösessä on mielestäni potentialia tulla ihan selkeästi sarjan ykköseksi. Ja kun niillä varsinaisilla haastajilla on laudan ääressä Heimonen, Viljanen ja Väisänen, niin jopa Kohosen nykykunto vaikuttaa erinomaiselta.
Sen mitä Tahkon pelejä tällä kaudella on nähnyt, niin täytyy sanoa että Puhtimäki on ollut todella hyvä ja on varmaan aivan kärkikaartia. Rytkösen ohella KaMan Ville Väliahoa pidetään suurena tulevaisuuden lupauksena, mutta jostain syystä V-V Olli on syrjäyttänyt hänet lautasen ääreltä.

Tahkon nuoremmista lukkareista ainakin Sami Virto on käsittääkseni onnistunut tällä kaudella PuPessa hyvin, lisäksi näkemissäni Tahkon A-Poikien peleissä hän on ollut kentän parhaimmistoa. Virto ei myöskään ole täysi turisti sisäpelissä. Niin ja onhan siellä viellä Pikku-Lore Hangasmaakin tuloillaan.

Yksi aliarvostetuimmista lukkareista on mielestäni Taneli Rantatorikka (joo naurakaa vaan) ja meikäläistä harmitti että Tahko hänet Kiriin päästi.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Juha Korhonen on sisällä sarjan top-5 pelaaja, joku voi jopa laittaa hänet listan kärkeen. Ulkona Korhonen on kuitenkin korkeintaan sarjan keskitason pelaaja, tai ehkä jopa hieman sen alle.

No ei Roopekaan ulkona ole kovin kummoinen. Jos katsotte Sotkamon päästettyjä kunnareita, niin kyllä ne on nimenomaan takaa lyöty läpi, ja yleensä juuri Roopen puolelta.

Toni Kohosesta sen verran, että onhan hän pelin rytmittämisessä vieläkin aivan ylivoimainen ykkönen.
Saa nähdä lähteekö Kode pelaamaan Imatralle kuten vähän lupaili, jos IPV nousee tämän kauden päätteeksi takaisin Superiin.

Pelin rytmittäminen ja taktiset väärät ovat juuri nyky-Kohosen vahvuudet. Ei käsi tai näppien haku, eikä ne nyt enää tuossa iässä voikaan olla. Se mikä itseäni ihmetyttää, on muiden lukkarien suoranainen kyvyttömyys vastaavaan. Ei luulisi taktiset väärät silloin tällöin olevan kovin vaikeita, tai pelin rytmin vaihdokset. Kun katsoo vaikkapa joidenkin kehumaa Janne Heimosta, joka tuuraa todenäköisesti tämän kauden loppuun Huuskosta Vimpelissä, niin ne harvat kerrat kun taktisen väärän Sotkamoa vastaan pisti, niin pari kertaa sai miehen irti kolmoselta ja sitä myöten palon. Mutta todella harvoin hän käytti niitä, ja jos käytti muualla kuin ajolähdössä, niin käsi ei riittänyt alkuunkaan polttamaan etenijää kakkoselle tai kolmoselle. Ei alkuunkaan. Jos Vimpeli voittaa mestaruuden Heimosella, niin jotain perin outoa täytyy tapahtua.

Tämä olisi ollut kyllä hauska nähdä, ja epäilisin samaa. Tilastoissahan R Korhonen on lyötyjen osalta aika reippaasti edellä, mutta tässä kannattaa huomioida että Juha Korhonen on vasta viime vuosina siirtynyt "kotiuttajarooliin".

Täytyy myös huomioida, että J. Korhosella ei ole pelissä välttämättä kuin kerran-pari varsinainen tilanne, että miestä voi lyödä kotiin. Nimittäin silloin kun Hyvinkään peli sakkaa, niin se sitten sakkaa ja kunnolla, eikä tilanteita tule. Sotkamolla taas tulee väkisin tilanteita, kun taitoa löytyy kärjestä ja jos ei muuten niin jokeri Komulainen sen tilanteen R. Korhoselle järjestää. J. Korhonen joutuu jatkuvasti lyömään pelkkään ykköstilanteeseen, kun kärki ei pääse kentälle, ja todella useasti myös tyhjään kenttään. R. Korhonen hypätään aina yli, jos on tyhjä kenttä, ja todella harvoin on Sotkamolla tilanne, että kun Roope lyö, niin on pelkkä ykköstilanne päällä. J. Korhonen on myös vuodesta toiseen hyvin korkealla tuotujen juoksujen tilastossakin.

Sen mitä Tahkon pelejä tällä kaudella on nähnyt, niin täytyy sanoa että Puhtimäki on ollut todella hyvä ja on varmaan aivan kärkikaartia. Rytkösen ohella KaMan Ville Väliahoa pidetään suurena tulevaisuuden lupauksena, mutta jostain syystä V-V Olli on syrjäyttänyt hänet lautasen ääreltä.

Tahkon nuoremmista lukkareista ainakin Sami Virto on käsittääkseni onnistunut tällä kaudella PuPessa hyvin, lisäksi näkemissäni Tahkon A-Poikien peleissä hän on ollut kentän parhaimmistoa. Virto ei myöskään ole täysi turisti sisäpelissä. Niin ja onhan siellä viellä Pikku-Lore Hangasmaakin tuloillaan.

Ylipäätään sellaiset lukkarit on superissa vähissä, joita vastustajan täytyisi oikeasti "pelätä". Kohosella tuollainen status tietenkin on, vaikka nykytaso sitä ei edellyttäisikään, mutta eipä niitä muita ole. Kohonen on päässyt vastustajien pään sisään, mutta muilla sellaista ei ole edes näköpiirissä.

Yksi aliarvostetuimmista lukkareista on mielestäni Taneli Rantatorikka (joo naurakaa vaan) ja meikäläistä harmitti että Tahko hänet Kiriin päästi.

Tahko joutui päästämään, koska heillä oli Rantanen. Ja nostan hattua Tahkolle siitä, että Rantatorikan päästi, kun mies kerran halusi isompien haasteiden ja ison roolin perään lähteä. Tokihan täytyy myös ymmärtää, että (käsittääkseni) Rantatorikka meni opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon, joten pelipaikka läheltä on ymmärrettävää.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Saa nähdä lähteekö Kode pelaamaan Imatralle kuten vähän lupaili, jos IPV nousee tämän kauden päätteeksi takaisin Superiin.
Olin siinä käsityksessä, että Kohosella olisi Sotkamon kanssa jokin sentyylinen sopimus, että niin kauan kuin mies pelaa, hän pelaa Jymyssä? Eli käytännössä uransa loppuun saakka..mutta voipi olla hyvinkin, että muistan väärin. Mikä olisi Koden motivaatio lähteä vielä IPV:hen, eikö sillä ole työt sun muutkin Sotkamossa ja Jymy maksaa varmasti kelpo liksaa.

Ja jos vertaillaan sarjan muihin lukkareihin, niin kuka on se toiseksi paras tällä hetkellä? Taitaa olla varmaan Hyvinkään Puhtimäki, ja Kouvolan Rytkösessä on mielestäni potentialia tulla ihan selkeästi sarjan ykköseksi. Ja kun niillä varsinaisilla haastajilla on laudan ääressä Heimonen, Viljanen ja Väisänen, niin jopa Kohosen nykykunto vaikuttaa erinomaiselta.
Sen mitä Tahkon pelejä tällä kaudella on nähnyt, niin täytyy sanoa että Puhtimäki on ollut todella hyvä ja on varmaan aivan kärkikaartia. Rytkösen ohella KaMan Ville Väliahoa pidetään suurena tulevaisuuden lupauksena, mutta jostain syystä V-V Olli on syrjäyttänyt hänet lautasen ääreltä.
Kyllä on tosiaan lukkarien taso tällä hetkellä aikalailla kehno. Ei ole kyllä mielestäni Puhtimäki kummoisia otteita esittänyt tällä kaudella, jokusen pelin olen häneltäkin nähnyt. Oikeastaan sen takia, että lukkareiden taso on mitä on, olisin ehkä nostanut jopa ennen loukkaantumista perustasollaan olevan Huuskosen tuohon toiseksi, koska etenkin käsi ja lyhyiden haut. Kosonenkin laskusuhdanteessa ja heikohkosta etukentästä ei ole apua. Laaksolla fysiikka ja pääkin pelaa ihan ok, mutta syöttelyn kanssa ollut paikoin ongelmia. Väisänen taas taitaa syöttelyn etenkin vaihtotilanteissa, mutta käsi ja pienten haut suht vaatimattomalla tasolla.

Eikös tuo KaMan Väliaho ole loukkaantuneena vai muistanko väärin? V-V Olli nyt on ihan poika vielä suorassa lippalakissaan, mutta kieltämättä on hoitanut ruutunsa ihan kelvollisesti.

Tässä nyt oli siis nopeasti mutulla kirjoitettua analyysiä. Heimosesta vielä sen verran sanon, että kyllä kaveri on sekoittanut useassa pelissä vastustajia oikeaan kohtaan heitetyillä taktisilla väärillä & pahoilla syötöillä ja mielestäni pää pelaa. Perussyöttelykin ihan jees. Fysiikan kanssa (käsi, lyhyet) suurin työmaa sitten.

Kun katsoo vaikkapa joidenkin kehumaa Janne Heimosta, joka tuuraa todenäköisesti tämän kauden loppuun Huuskosta Vimpelissä, niin ne harvat kerrat kun taktisen väärän Sotkamoa vastaan pisti, niin pari kertaa sai miehen irti kolmoselta ja sitä myöten palon.
Hannu Huuskonen on palannut jo Vedon harjoituksiin ja pelaa ihan lähipäivinä ensimmäisen sarjapelinsä loukkaantumisen jälkeen Vedon kakkosjoukkueen paidassa. Sitten katsotaan lisää..
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
No ei Roopekaan ulkona ole kovin kummoinen.

Kuitenkin sarjan kahden parhaan kopparin joukossa, Juha Korhonen ei ole kahden parhaan linjapelaajan joukossa. Ei edes oman paikkansa kahden parhaan joukossa.

Roope pelaa takana niin isoa roolia, että "hänen tontiltaan" niitä kunnareita väkisinkin tulee. Koppariksi pelikäsitys on huikeaa luokkaa ja heittokäsi sarjan parhaimmistoa. Suurin puute kopparina on liikkuminen, kuten se yleensä lyömäpuolen miehillä on. Ei Robertosta voi sanoa, ettei olisi ulkona kovin kummoinen, koska hän on ihan sarjan eliittiä ulkonakin. Kopparina vain Puputti pääsee samaan kastiin miehen kanssa.

Hannu Huuskonen on palannut jo Vedon harjoituksiin ja pelaa ihan lähipäivinä ensimmäisen sarjapelinsä loukkaantumisen jälkeen Vedon kakkosjoukkueen paidassa.

Tämä on hieno juttu. Siinä tilanteessa olisi voinut käydä vielä paljon pahemminkin, vaikka tietysti nytkin kävi, kun Huuskonen loukkaantui vakavasti. Kaikkea hyvää miehelle.
 
Janne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Ihan vain sen verran sekaan tähän lukkarikeskusteluun, että tuskin Kossun Itävalokaan ihan turisti on kun joukkue kolmantena keikkuu. Tuurilla ja Dahlströmin lyönneillä tietenkin...
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Jaksa nyt luurilla jokaista väitöstä lukea, mutta onhan se varma, että muut joukkueet on saanet Sotkamoa kiinni sillä, että Orava läksi ja Vimpeliä viime aikoina Huuskosen loukkaantumisen takia, koska Heimosen heittokäsi ei riitä.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Täällähän käy keskustelu kuumana ja hyvä niin.

Sotkamo on tällä kaudella päästänyt viisi kunnaria ja varsinaisesti yhtäkään näistä ei voi laittaa Roope Korhosen piikkiin. Yhden on hörpännyt täydellisesti Janne Hyvönen ja yhden Markus Tuikka. Keskeltä takaa on vaihtotilanteessa mennyt kahdesti läpi ja se menee lähtökohtaisesti enemmän varmistavan kakkoskopparin kuin hakevan kolmoskopparin piikkiin. Viides kunnari on sitten Tuomas Jussilan lyömä kunnari kolmosjatkeelta tyhjään kenttään, jota saattoi pitää ottamattomana.

Sitten mitä tulee lukkarikeskusteluun, niin kyllä itse näkisin sen, että Pattijoki on päästänyt vain 69 juoksua, muun muassa vähemmän kuin Sotkamo, pitkälti Topi Kososen ansioksi. Pattijoen ulkokenttä on omasta mielestäni täynnä lähtökohtaisesti varsin vaatimattomia räpylämiehiä, joten suoritus on nähdäkseni huikea. Vertailun vuoksi Kohonen saa tukea Antti Hartikaisen, Immo Rautiaisen ja Roope Korhosen tasoisilta pelaajilta, jotka ovat omilla ulkopelipaikoillaan ehdotonta eliittiä. Tässä mielessä ei olisi mitenkään vääryys todeta, että Kosonen on ollut jopa valtakunnan ykköslukkari tällä kaudella.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hannu Huuskonen on palannut jo Vedon harjoituksiin ja pelaa ihan lähipäivinä ensimmäisen sarjapelinsä loukkaantumisen jälkeen Vedon kakkosjoukkueen paidassa. Sitten katsotaan lisää..

Okei, ja erittäin hyvä juttu. Taisi olla edellinen Urheilusanomat, joka väitti että Huuskosen kausi on mitä suurimmalla todennäköisyydellä ohi, mutta hyvä jos olivat väärässä ja Huuskonen palaa kehiin jo kohtapuoliin. Se on nimittäin elinehto, jos Vimpeli meinaa voittaa pytyn tällä kaudella. Heimosella se ei tule onnistumaan mitenkään.

Mitä tulee Roope Korhoseen ja hänen päästämiin läpilyönteihin, niin edellisessä Vimpeli-pelissäkin Isoketo painoi läpi ihan puhtaasti Korhosen tontilta, ja ihan puhtaasti Korhosen koomailtua. Siitä ei toki tullut kunnaria, kun taisi pysähtyä mainoksiin, mutta yhtä kaikki, läpi se silti meni. Eikä ole ainut tällä kaudella, jonka Korhonen on "hörpännyt".
 
canttig

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Onneksi sinä et ole valitsemassa Jymyn joukkuetta, jos olisit valmis jättämään Korhosen sivuun. Mies on kuitenkin Jymyn MVP jo ties kuinka monetta vuotta putkeen.

En minä tietenkään olisi Roopea sivuun jättämässä, sen varmasti tiesitkin. Tuskin kukaan väheksyy Roopen merkitystä etenkään sisäpelissä. Minun mielestäni Kode on tällä hetkellä Sotkamolle korvaamattomampi.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Tänään julkaistiin Itä - Länsi ottelun pelaajat.

ITÄ
Antti Hartikainen, Sotkamo
Tuomas Jussila, Joensuu
Toni Kohonen, Sotkamo, 18:s, Itä-Länsi
Jani Komulainen, Sotkamo
Roope Korhonen, Sotkamo
Toni Laakso, Kitee
Anssi Lammila, Kouvola
Tommi Mäentausta, Kouvola, 1. Itä-Länsi
Juha Niemi, Joensuu
Sami Partanen, Kitee
Ville Posti, Kitee, 1. Itä-Länsi
Immo Rautiainen, Sotkamo
Sasu Toikka Kouvola, 1. Itä-Länsi

Mikko Hylkilä (pj.) Kouvola
Jukka Mäkinen (2. pj) Kouvola
Eero Pitkänen (jj)

LÄNSI
Jere Dahlström, Koskenkorva
Joonas Eirola, Seinäjoki
Sami Haapakoski, Vimpeli
Mikko Haukkala, Koskenkorva
Teemu Isoketo, Vimpeli
Mikko Kanala, Vimpeli
Juha Korhonen, Hyvinkää
Topi Kosonen, Pattijoki
Aki Orava, Alajärvi
Juha Puhtimäki, Hyvinkää, 1. Itä-Länsi
Henri Puputti, Vimpeli
Jukka-Pekka Vainionpää, Seinäjoki
Ville Viita Seinäjoki, 1. Itä-Länsi

Sami-Petteri Kivimäki (pj.), Seinäjoki
Jussi Järvinen (2. pj), Vimpeli
Jukka Peltoniemi (jj)

Lista on mielestäni sangen yllättävä.

- Lyöntipuolen miehistä kokoonpanoihin eivät mahtuneet mm. Sami Joukainen, Marko Pelkonen, Jukka Latvala ja Matias Rinta-aho.
- Etenijäpuolen pelaajista sivuun jätettiin mm. Niilo Piiponniemi, Jouni Koskela ja Paavo Pelto ja Ilari Siutla.
- Vaihtajista sivuun jäivät Niko Korhonen, Mikko Vainionpää, Pertti Mäkelä, Juho Hacklin ja Jussi Kemilä ja Henri Litmanen.

Mistä tämä sitten kertoo? Superin tason laajuudesta vai sen kapeudesta? Valitsematta jääneistä pelaajista saisi nimittäin kasattua sen kolmannen joukkueen joka kilpailisi liki yhtätasapäisesti Idän tai Lännen joukkuetta vastaan.

Kieltäytymisiä loukkaantumisten takia tulee varmasti, joten ylläolevasta listasta joku tulee taatusti pääsemään arvo-ottelun tunnelmaa haistelemaan.
 
Käsittääkseni oli "kirjoittamaton sääntö", että viittä enempää ei valita samasta joukkueesta. Hienoa nähdä Koplasta kaksi ensikertalaista myös.

Mäentausta on huomattavan paljon selvempi valinta kuin Piiponniemi saman roolin miehistä. Taitaa Mäentaustalla olla 0-tilannekärkkäreitä eniten ja onhan kyseessä 30 metrillä sarjan nopeimpia ellei nopein mies. Toikka on tällä hetkellä sarjan paras 1v selvästi.

Ei toisaalta kyllä ole yleensä kiinnostanut pätkän vertaa tämä Itä-Länsi, koska peli on ihan täyttä läpsyttelyä ja tapahtuma on lähinnä ryyppäjäiset pesispiirien kesken. Tämän lajin parissa kyllä kypsyy suhteellisen nopeasti samoihin naamoihin, joten boikotoidaan koko tapahtumaan.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Katsotaan vielä kokoonpanot läpi tässä pari viikkoa ottelun alla.

ITÄ

Idältä puuttuu joukkueesta sieppari ja linjapelaajista sieppariksi valitsisin kolmesta kakkospolttajasta Immo Rautiaisen.
Tuomas Jussila siirtyy samalla kakkospolttajasta kolmospolttajaksi.
Ykkösvahdin paikasta kisaavat Sami Partanen ja Sasu Toikka. Toikka saattaa pelata jokerina kovemman lyöntivoimansa takia.

L, Toni Kohonen, Sotkamo
S, Immo Rautiainen, Sotkamo
1V Sami Partanen, Kitee

2P Anssi Lammila, Kouvola
3P Tuomas Jussila, Joensuu
2V Tommi Mäentausta, Kouvola
3V Antti Hartikainen, Sotkamo
2K Ville Posti, Kitee
3K Roope Korhonen, Sotkamo

J Juha Niemi, Joensuu
J Jani Komulainen, Sotkamo
J Toni Laakso, Kitee
J Sasu Toikka Kouvola

LÄNSI

Lännellä tilanne on sikäli parempi, että sieppari löytyy ja vain kolmosvahti puuttuu kokoonpanosta. Polttajakolmikosta (Haapakoski, Kanala, Viita) kolmosvahdiksi joutuu Viita, koska hän on tällä kaudella sitä paikkaa muutamaan otteeseen jo pelannut.
Lännellä lukkarin tontista kilpailevat Juha Puhtimäki ja Topi Kosonen. Uskon Kososen aloittavan lukkarina ja Itä-Länsi-rookie Puhtimäki laitetaan Jokeriksi.
Kolmoskoppareita lännellä on kaksi kappaletta. Puputti saa pitää kolmospuolen ja Haukkala siirtyy kakkoskoppariksi.

L, Topi Kosonen, Pattijoki
S, Aki Orava, Alajärvi
1V Joonas Eirola, Seinäjoki

2P Sami Haapakoski, Vimpeli
3P Mikko Kanala, Vimpeli
2V Juha Korhonen, Hyvinkää
3V Ville Viita Seinäjoki
3K Mikko Haukkala, Koskenkorva
3K Henri Puputti, Vimpeli

J Jukka-Pekka Vainionpää, Seinäjoki
J Jere Dahlström, Koskenkorva
J Teemu Isoketo, Vimpeli
J Juha Puhtimäki, Hyvinkää

Näillä kokoonpanoilla pelataan miesten 80. Itä-Länsi-ottelu! Kivimäki & Hylkilä - saa käyttää.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Käsittääkseni oli "kirjoittamaton sääntö", että viittä enempää ei valita samasta joukkueesta. Hienoa nähdä Koplasta kaksi ensikertalaista myös.

Aha. Viime vuonna ainakin valittiin kahdeksan pelaajaa Jymystä (Kohonen, Komulainen, Orava, Hartikainen, 2x Korhonen ja 2x Rautiainen. Toki Orava ja R.Korhonen sitten vammojen takia jäivät pois matsista.

Kyllähän tässä idän puolella haiskahtaa vahvasti kouvolalainen kotiinpäinveto. Minusta Niko Korhonen on Anssi Lammilaa parempi niin sisällä kuin ulkona ja kaiken lisäksi hän istuisi tuohon idän ulkopelipermanenttiinkiin paremmin. Nyt siellä on polttolinjassa kolme miestä, jotka seurajoukkueessaan pelaavat ns. välimiehen paikalla vaihtotilanteissa.

Lännen puolella ainoa yllätys on Ville Viidan valinta. Mies on ollut sitä paitsi loukkaantuneena melko ison osan kaudesta, mikä entisestään korostaa hänen valinnan outouttaan.

Omat kokoonpanolotot:

ITÄ:

1 Tuomas Jussila 2V
2 Antti Hartikainen 3V
3 Roope Korhonen 3K
4 Toni Kohonen L
5 Ville Posti 2K
6 Anssi Lammila 3P
7 Immo Rautiainen 2P
8 Sasu Toikka S
9 Sami Partanen 1V
10 Jani Komulainen
11 Juha Niemi
12 Toni Laakso
13 Tommi Mäentausta

LÄNSI:

1 Mikko Kanala 3P
2 Sami Haapakoski 2P
3 Henri Puputti 3K
4 Juha Korhonen 2V
5 Ville Viita 3V
6 Topi Kosonen L
7 Mikko Haukkala 2K
8 Aki Orava S
9 Joonas Eirola 1V
10 Jere Dahlström
11 Jukka-Pekka Vainionpää
12 Teemu Isoketo
13 Juha Puhtimäki
 
Aha. Viime vuonna ainakin valittiin kahdeksan pelaajaa Jymystä (Kohonen, Komulainen, Orava, Hartikainen, 2x Korhonen ja 2x Rautiainen. Toki Orava ja R.Korhonen sitten vammojen takia jäivät pois matsista.

Tänä vuonna asia on sovittu.

Joukkueet on selvästi rakennettu ulkopelin osalta ja ennen kaikkea Idän joukkue. Johtunee varmasti siitä, että valitsijana on ollut Guru Pitkänen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös