Liigapelaajien hokkarit naulaan –ketju

  • 329 811
  • 737

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näitä uran päättymisiä tulee joka kauden päätteeksi jonkun verran, joten ajattelin että tällainen ketju olisi tarpeen. Menneen kauden päätteeksi neljä suomalaista kiekko-ikonia Ville Peltonen, Marko Tuulola, Fredrik Norrena ja Sami Kapanen heittivät kimpsut ja kampsut lopulta naulakkoon ja lopettivat peliuransa. Saman teki myös Kimmo Kuhta joka totesi, että ei ollut oikein enää pelihaluja ja se oli siinä. Virallinen uran lopetus siis vasta tänä vuonna hänen kohdalla.

Ja myös IFK:n pitkäaikainen luottopuolustaja Mikko Kurvinen on nyt heittänyt hokkarit naulaan ja lopettanut peliuransa. Mies kärsi muutaman viime kauden aikana niin paljon loukkaantumisista, että tämä oli varmasti oikea päätös. Kurvinen palkittiin IFK:n toimesta myös kultaisella sormuksella, palveltuaan seuraa yli kymmenen vuotta.

Tuoreimpana tähän listaan voidaan nostaa liigaurallansa yhteensä 433 runkosarjapeliä ja 104 playoff-ottelua pelannut Antti Aarnio , joka on kiittänyt facebookissa fanejaan ja ilmoittanut, että hänen uransa on nyt loppu. Aarnio on alunperin Kärppien kasvatti ja pelasi organisaatiossa yhteensä 14 vuotta, kunnes tämän jälkeen siirtyi Lappeenrantaan SaiPaan ja sieltä lopulta viimeiselle päätepysäkille Hämeenlinnaan ja HPK:hon. Nyt on sitten hokkarit naulassa.

Huhut kertovat, että näiden lopettaneiden herrojen joukkoon olisi kohta myös tulossa Tuukka Mäkelä. Ilmeisesti jotain lentäjänhommia vireillä miehellä.

Myös Ex-liigapelaaja Teemu Kesä ripusti tänä keväänä hokkarit naulaan.
 
Viimeksi muokattu:

bulftrik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Bruins, MM, LHC
Ilveksen rosteriin viime kaudella kuuluneet Arto Tukio ja Masi Marjamäki lienevät tämän ketjun osastoa, vaikkei mitään virallista varmistusta kummaltakaan ole tullut. Myös Miro Hovinen saattaa olla sitä, mutta hieman epäilen koska teki paluun keväällä. Tosin saanut niin monta hittiä päähän että kannattaako enää ottaa riskiä ja jatkaa pelaamista? Seuraava voi olla kohtalokaampi kuin se että on pari kuukautta sivussa peleistä.
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Huhut kertovat, että näiden lopettaneiden herrojen joukkoon olisi kohta myös Tuukka Mäkelä. Ilmeisesti jotain lentäjänhommia vireillä miehellä.
Tämä olisi tavallaan sääli, mutta huhuja uskon sillä näistä hommista kyseinen herra puhui jo silloin kun HPK ei järjettömyydessään jatkoa T-73:lle enää tehnyt. Jos varmistus tulee, niin hattu päästä tuollaiselle persoonalle ja väriläiskälle.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Ilveksen rosteriin viime kaudella kuuluneet Arto Tukio ja Masi Marjamäki lienevät tämän ketjun osastoa, vaikkei mitään virallista varmistusta kummaltakaan ole tullut.
Kyllähän Masi sanoi radiossa finaalien aikaan että oli ollut jäällä ja alkaisi olemaan pelikunnossa kohta, mutta kun pelit olivat jo ohi. Luulisin että ainakin koittaa ensi kaudella miten käy. Voi olla että paikat eivät kuitenkaan kestä.
 

odwaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa ja Pena
Huhut kertovat, että näiden lopettaneiden herrojen joukkoon olisi kohta myös tulossa Tuukka Mäkelä.
No voi paska. Jotenkin sitä elätteli vielä toivoa, että mies joskus esiintyisi oranssissa. Tai siis senhän olis pitänyt pelata Kerhossa koko ajan uransa loppuun asti, mutta jostain syystä ei. Hieno äijä.
 

Fireblade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & Baby Beast
Antti Aarnion uran päättyminen hieman ennenaikaisesti kyllä harmittaa. Siinä on kaveri joka ei säästellyt itseään, ja laittoi kroppaa likoon joka kerta kun kaukaloon hyppäsi. Lämmöllä muistelen Antin pelaamista, vaikka viimeiset vuodet pelasikin muualla kuin Kärpissä.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Antti Aarnion uran päättyminen hieman ennenaikaisesti kyllä harmittaa.
Pitäisikö tähän nyt listata muutama ennenaikaisista siemensyöksyistä kärsivä liigakiekkoilija?
Mallina nimimerkin "UHLBÄCK" legendaarinen heitto syksyltä 2004 - kirjoitan, mutta en lue ketjun aloitusviestiä enkä edes paria viimeisintä viestiä.

Liian aikaisin lähteneet kiekkoilijat
Antti Miettinen, Tommi Santala ja Eero Somervuori ainakin minun mielestäni lähtivät liian aikaisin rapakon taakse. Olisivat vielä yhden kauden saaneet kiekkoilla sm-liigassa.
Itse asiaan: myös TPS:n Tuomas Suominen saattaa olla ripustamassa hokkareita naulaan lopullisesti.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
myös TPS:n Tuomas Suominen saattaa olla ripustamassa hokkareita naulaan lopullisesti.
Oletko varma, että Suominen sen jälkeen kun on ajanut kesän ja syksyn taksia ei voi saada Tepsiltä niin loistavaa tarjousta, mistä ei voi taaskaan kieltäytyä?
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Harmittavasti saadaan tähän listaan uusi nimi. Lukkoon aikaisemmin tänä kesänä siirtynyt puolustaja Jyrki Välivaara joutuu lopettamaan uransa. Viime kaudella jo vaivoista kärsinyt mies on nyt saanut viestin lääkäriltä, että se oli siinä. Enää ei hokkareita jalkaan.

Jyrki Välivaara joutuu lopettamaan uransa
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Harmittavasti saadaan tähän listaan uusi nimi. Lukkoon aikaisemmin tänä kesänä siirtynyt puolustaja Jyrki Välivaara joutuu lopettamaan uransa. Viime kaudella jo vaivoista kärsinyt mies on nyt saanut viestin lääkäriltä, että se oli siinä. Enää ei hokkareita jalkaan.

Jyrki Välivaara joutuu lopettamaan uransa
Toivottavasti sai reilun allekirjoituspalkkion lugulta...
 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Vakuutuksista ne saa hakea pois, urpå.
Oletko varma?
Täällä on usein mainittu, että kyseiset vakuutukset ovat liian kalliita.
Voihan olla, että lugulla oli ennakkotietoa vammoista ja siksi hommasivat vakuutuksen.
Tai sitten Välivaaran leirillä oli tietoa ja siksi ottivat vielä rahaseuralta viimeisen sopimuksen, vaikka tiesivät, että pelaaminen on epävarmaa tai mahdotonta.
Outoa on, että Dufvan kesätreeneissä syntyy moinen vamma.
Melko varmasti kyseessä on joku vanha vaiva.
 
Vakuutuksista ne saa hakea pois, urpå.

Tästä olikin jo keskustelua tuolla Lukon puolella ja olisi mielenkiintoista tietää mikä on totuus asiassa?

Mulla on sellainen käsitys ettei tälläisiä vakuutuksia pahemmin käytetä kun ovat niin arvokkaita. Mutta tosiaan pelkkä käsitys, ei tieto.

Näin olen myös ymmärtänyt. Varsinkin jos pelaajalla on paljon loukkaantumisia historiassa, niin vakuutukset ovat todella kalliita.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Toivottavasti sai reilun allekirjoituspalkkion lugulta...
Toivottavasti sai. Pystyypähän Välivaara ja porilaiset nukkumaan yönsä rauhallisesti.

edit. Sen verran lisää aiheesta, että harmittaa tuo Välivaaran lopettamispäätös, mutta onneksi tilanne selvisi hyvän aikaa ennen liigakauden alkua. Huonoin homma olisi ollut molemmille osapuolille olla ns. "löysässä hirressä" asian suhteen. Kaikkea hyvää Jyrki Välivaaralle.
 

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitä vakuutuksiin tulee niin selväähän se on jo ihan maalaisjärjellä, että mikäli jotain vakuutuksia palkanmaksua varten loukkaantumisten varalle on olemassa, vakuutusyhtiöt haluavat jäädä niissä voitolle. Eli toisin sanoen seuralle tällaisten vakuutusten ottaminen on pitkän päälle tappiollista. Jääkiekossa kun näitä loukkaantumisia sattuu aika tasaiseen tahtiin - käytännössä aina on joku pelaaja loukkaantuneena joka joukkueesta - niin en näe oikein järkeä tällaisten vakuutusten ottamisessa seuran kannalta.
 

ilu

Jäsen
Lukon allekirjoittamisbonuskäytännöistä en tiedä, mutta seuran tiedotteessa ilmoitetaan, että pelaajasopimus purkautuu automaattisesti.

Liigan pelaajasopimus toki on asiasta hieman eri mieltä:

6 PELAAJAN SAIRASTUMINEN JA LOUKKAANTUMINEN

6.2 Jääkiekosta johtuva pelikyvyttömyys

Mikäli pelaajan loukkaantuminen on tapahtunut joukkueen ottelussa, harjoituksissa, ottelu- tai harjoitusmatkalla, seuran määräämässä edustustilaisuudessa tai pelaajan huolehtiessa omatoimisesti peruskunnostaan (yksityiskohtaisesti määritelty urheilijaturvalain 276/2009 §:ssä 2) ja joukkueen nimeämä lääkäri toteaa pelaajan pelikyvyttömäksi, työnantaja maksaa pelaajalle sovitut korvaukset täysimääräisesti kuluvan pelikauden loppuun. Tämän lisäksi työnantaja maksaa useampivuotisen sopimuksen voimassa ollessa sovitut korvaukset täysimääräisesti loukkaantumista seuraavan pelikauden alusta lukien (1.5.) kuuden kuukauden ajan eli 31.10. asti kuitenkin siten, että syys- ja lokakuulta maksetaan 50 % kuukausipalkasta siltä osalta, joka ylittää vuosipalkan 113.260 euron kuukausittaisen jako-osuuden.

6.3 Muu pelikyvyttömyys

Mikäli pelaaja sairastuu tai loukkaantuu muusta kuin edellä 6.2 kohdassa tarkoitetusta syystä, työnantaja maksaa sopimuksen ollessa voimassa pelaajalle pelikyvyttömyyden alkamisesta lukien

– enintään kahden (2) kuukauden ajalta palkan, jos pelaajasopimus on tehty kuluvalla pelikaudella 31.10. jälkeen
– enintään viiden (5) kuukauden ajalta palkan, jos pelaajasopimus on tehty kuluvalla pelikaudella 31.10. mennessä
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Liigan pelaajasopimus toki on asiasta hieman eri mieltä:

Mutta sitähän me emme taas tiedä mitä mieltä asiasta on Jyrki Välivaaran ja Rauman Lukon välinen sopimus. Sen tietänee paremmin asianosaiset.
 

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

ilu

Jäsen
Tuon pohjalta sopimus varmaankin tehdään, mutta eikös noihin sopimuksiin pysty kirjaamaan erillisiä lisäpykäliä? Ei tuossa sopimusluonnoksessa näytä esim. olevan mitään KHL-pykälää, ja silti tiedetään että monella pelaajalla sellainen on.

Suomessa toki on sopimusvapaus, mutta lähtökohtana Liigan ja pelaajayhdistyksen välillä on ollut, että tuo sopimus takaa työntekijän perusoikeudet. Näiden päälle toki voidaan sopia myös muista asioista pelaajan eduksi.

Onko Välivaara edes läpäissyt lääkärintarkastusta? Muutama vuosi sitten Angel Krstev ei läpäissyt ja sopimus Lukon kanssa purkautui.

Pelaajalla on velvollisuus osallistua seuran järjestämään lääkärintarkastukseen ennen sopimuksen voimaantuloa. Oletettavasti siis Välivaara on sen läpäissyt tai Lukko ei ole sitä järjestänyt.

Tietysti Välivaaralla on saattanut olla esim. koeaika, jos vanha vamma on todettu lääkäritarkastuksessa ennen sopimuksen allekirjoitusta.

Terveydentila ei ole riittävä peruste sopimuksen purkamiseen koeajalla.


Mutta siis toki Lukko ja Välivaara ovat keskenään voineet sopia mitä tahansa sopimuksen irtisanomisesta tai purkamisesta sekä mahdollisista korvauksista. Mikään Lukon tiedotteen mukainen "luonnollinen automaatio" tuo ei kuitenkaan ole.
 
Viimeksi muokattu:

Ratikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUPLAMESTARIT 2021 & Red wings & Stevie Y
Pelaajalla on velvollisuus osallistua seuran järjestämään lääkärintarkastukseen ennen sopimuksen voimaantuloa. Oletettavasti siis Välivaara on sen läpäissyt tai Lukko ei ole sitä järjestänyt.

Mistä näin päättelet? Onhan tuo voinut tulla esille juuri Lukon lääkärintarkastuksessa. Sopimuksesta ei ole kuin muutama viikko aikaa.
 

ilu

Jäsen
Mistä näin päättelet? Onhan tuo voinut tulla esille juuri Lukon lääkärintarkastuksessa. Sopimuksesta ei ole kuin muutama viikko aikaa.

Ihan siitä, että sopimuksen julkistuksesta on viisi viikkoa aikaa ja tiedotteen mukaan lonkka kipeytyi kesäharjoittelun yhteydessä, ilmeisesti muutama viikko sitten. Mutta kuten sanottua, kaikki on mahdollista.
 

Kulttimörkö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja maajoukkueet
Ihan siitä, että sopimuksen julkistuksesta on viisi viikkoa aikaa ja tiedotteen mukaan lonkka kipeytyi kesäharjoittelun yhteydessä, ilmeisesti muutama viikko sitten. Mutta kuten sanottua, kaikki on mahdollista.
Yleensä lääkärintarkastus on ennen sopimuksen julkistamista. Jos pelaaja ei läpäise lääkärintarkastusta, sopimus ei astu voimaan ja sitä ei siten luonnollisesti julkaista. Sitä en tiedä miten toimitaan ulkomaisten pelaajien kohdalla sillä monesti sopimus julkistetaan vaikka pelaaja itse ei olisi vielä saapunut maahan. Riittääköhän tuohon silloin lääkärintodistus sähköpostitse?

Yhtä kaikki, Välivaaran kunto oli suuri kysymysmerkki jo viime kaudella. Nyt se ei ole enää kysymysmerkki. Mahtava ura hänelläkin on takana jonka kruununa miesten tasolla ei enempää eikä vähempää kuin maailmanmestaruus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös