Palolahan oli Tapparaan tullessaan huippulupaus, joka oli jo nuorena poikana päässyt haistelemaan kansainvälisten pelien ilmapiiriä pelattuaan kolme peliä alle 17-vuotiaiden maajoukkueessa kuusi vuotta aiemmin. Risto Dufvan Tapparassa Palola pääsikin pelaamaan iloista hyökkäsvoittoista jääkiekkoa. Elämä hymyili ja Palola meni eteenpäin jääkiekkoilijana.
Kauden päätteeksi vaihtui kuitenkin valmentaja, ja Tapparassa palattiin jo kauan aikaa sitten pelin evoluution kelkasta pudonneen Jukka Rautakorven doktriineihin. Tämä toi mukanaan liudan vanhoja pelaajiaan, jotka hallitsivat kahvaamiseen perustuvan pelitavan jo valmiiksi. Nuori superlupaus Palola joutui saman tien koirankoppiin ja lähetettiin Lempäälään, mikä oli huutava vääryys kaikkien paitsi Jukan mielestä. Palola kuitenkin treenasi ahkerasti kahvaamista Tapparan treeneissä ja kauden mittaan alkoikin saada vastuuta nelosketjussa. Pudotuspeleissä iski sitten loukkaantumisaalto, minka seurauksena Rautakorpi oli pakotettu nostamaan Palola kakkosketjuun, sillä siirtotakaraja oli jo mennyt. Muutenhan hän olisi tietenkin ilmoittanut Mikille, että hankki juuri ketjullisen seuran konkurssin partaalle ajavia ulkomaalaisia ja pistänyt kaikki nuoret sekä muut joiden naama ei miellytä poppariosastolle.
Palola kahvasi tuon pudotuspelikevään aikana kuusi maalia, mutta joutui tästä huolimatta aloittamaan seuraavan kauden nelosvitjassa. Palola oli kuitenkin treenannut kesän mummolan pihalla ahkerasti Tapparassa pelaamiseen tarvittavia taitoja, ja turhat Ilveksessä opitut taitokiekkoelementit olivat alkaneet hämärtyä. Palolan vahvat otteet tekivätkin suuren vaikutuksen painivalmentaja Rautakorpeen, ja tämä tavoistaan täysin poiketen antoi kärkiketjun laiturin paikan alle 30-vuotiaalle pelaajalle. Estämispeli sujuikin uusien ketjukavereiden kanssa mukavasti, ja kauden mittaan Palolan kahvat olivat murhaavia erityisesti ylivoimapelissä. Ilkeäksi hipaisusta kaatuvaksi painimestariksi muuttunut Palola kruunattiin runkosarjan päätteeksi lopulta liigan maalikuninkaaksi.
Synkkiä pilviä oli kuitenkin ilmassa. Kusipäisellä luonteella varustetun Palolan hattuun oli noussut menestyksen myötä niin paljon kusta, että kypäräkin oli alkanut värjääntyä! Kauden lopulla Palola olikin joutunut vaihtamaan hylkivään kypärämalliin, joka pysyi valkoisena olosuhteista huolimatta. Tämä ei kuitenkaan poistanut varsinaista ongelmaa, vaan Palola surffaili pudotuspelien ajan täysin haluttomana paskana. Kaiken kruunasi seitsemännen finaalin jatkoerän maalitilanne, josta Palola neppasi kiekon Karhusen hanskaan silkkaa vittupäisyyttään. Hetkeä myöhemmin Kärpät juhli mestaruutta. Palolan ylimielisyys oli maksanut ikitappara Ville Niemisen viimeisen mahdollisuuden voittaa mestaruus pelaajana kasvattajaseurassaan.
Kausi ei ollut kuitenkaan ohi, sillä olympiavuoden MM-kisat eivät kiinnostaneet pelaajia pätkän vertaa. NHL-starojen lisäksi myös Euroopassa pelaavat pelaajat olivat sankoin joukoin kieltäytyneet maajoukkuekutsusta aina Ilvestä myöden! Erkka Westerlund joutui epätoivoisessa tilanteessa soittamaan Palolalle, että kiinnostaisiko tätä paikka Leijonien ykkösketjun laidassa. Tämän myötä sinetöityi Suomen tippuminen B-sarjaan, sillä Palolastahan ei ole mitään hyötyä, jollei penkin päässä ole valmentaja, joka itkemällä ja uhkailemalla saa tuomarit katsomaan liaanikiekkoa sormien läpi. Luulisi kokeneen Westerlundinkin tajuavan tämän, jos sen näkee kaikki objektiiviset jatkoaikalaisetkin, vaan kaipa Erkka on tulossa vanhaksi.
Niemisen törkeä kohtelu olikin Palolan onni: ilman sitä hän ei olisi mitenkään päässyt Tappara-sopimuksestaan eroon, johon ihmishirviö-penninvenyttäjä Mikko Leinonen oli sanellut niin pienen palkan, ettei sillä todennäköisesti olisi selvinnyt elossa kolmannen talven yli. HIFK:ssa Palolalla on ehkä mahdollisuus pelastaa uransa ja samalla voittaa SM-kultaa iänikuisten tappioiden sijaan, joita Hopeakorven alaisuudessa olisi ollut taas tarjolla. Lycka till Olli!