Jere Lehtinen – Suomen maajoukkueen uusi GM

  • 25 633
  • 94

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Lehtinen voisi olla hyvä haku tähän. Mutta olisi myös toivottavaa että GM:än toimenkuvaan kuuluisi myös AHL-pelien seuraaminen, sillä esimerkiksi tämän vuoden kisoihin Suomi olisi skoutauksella voinut vahvistaa kisajoukkuettaan nimenomaan AHL:ssä kautensa päättäneillä pelaajilla. Olisi oletettavaa että jos GM palkkaa saa niin jaksaa myös tehdä työnsä yöllä tarvittaessa.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eikös Selännekin ole jossain sanonut että esimerkiksi GM:n tehtävät kiinnostaisivat uran jälkeen? Itse olen jotenkin pitänyt selvänä että Selänne ottaa tämän Kurrin paikan, kunhan lopettaa ensin pelaajauransa. Nythän pesti näyttäisi avautuvan samaan aikaan kun Selänteen ura loppuu.

Mitä lie nuo GM:t maajoukkueessa edes tekevät. Täysiä huru-ukkoja tarpeellisuutensa puolesta.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Eikös Selännekin ole jossain sanonut että esimerkiksi GM:n tehtävät kiinnostaisivat uran jälkeen? Itse olen jotenkin pitänyt selvänä että Selänne ottaa tämän Kurrin paikan, kunhan lopettaa ensin pelaajauransa. Nythän pesti näyttäisi avautuvan samaan aikaan kun Selänteen ura loppuu.

Selänne tosin haluaa uransa jälkeen vetää hetken henkeä ja olla kokonaan erossa jääkiekosta ja keskittyä omiin ravintolabisneksiin. Voi olla, että Lehtinen saa jossain vaiheessa jonkun pestin Starsiin ja tämän seurauksena Selänne nousee Suomen GM:ksi. Joka tapauksessa Lehtisellä on kuitenkin sellainen arvostus suomalaisessa jääkiekossa, että hän on ehdottomasti hyvä vaihtoehto Kurrin työn jatkajaksi.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...
Mitä lie nuo GM:t maajoukkueessa edes tekevät. Täysiä huru-ukkoja tarpeellisuutensa puolesta.

Kurrilta kysyttiin tätä suoraan joskus Ylen haastattelussa ja mies ei oikein osannut selvästi kertoa työnkuvaansa vaan punastuneena luetteli tehtäviään ja kuvaili rooliaan "yleismiehenä". Oliko viime vuonna, kun Kurri myös siirtyi katsomosta ottelujen ajaksi penkin taakse tsemppaamaan pelaajia ns. apuvalmentajaksi.

Sekava kuvio, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö tällaiselle roolille olisi käyttöä - käsittääkseni pelaajat ovat olleet tyytyväisiä siihen, että Kurri pyörii joukkueen mukana. Ei pidä liikaa miettiä tuota GM-titteliä, Kummola taisi vain vetää sen tyhjästä, kun Kurrin roolille piti joku asiallinen nimi keksiä. Käsittääkseni Suomen maajoukkueessa päävalmentaja on aina se, joka tekee ne isoimmat urheilupuolen (pelaaja)valinnat.

En usko, että Selänne on vaihtoehto, kun hän tuskin on ikinä Suomeen takaisin muuttamassa. IL:n jutussa puhutaan, että Lehtinen olisi nyt perheineen ilmeisesti palaamassa Suomeen.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Miksi maajoukkueella pitäisi olla joku GM? Aivan naurettava rooli. Toki ymmärrän näitä vanhoja pelaajia, tollainen suojatyöpaikka, jossa ei tarvitse tehdä yhtään mitään kelpaisi monelle otona. Kun maajoukkueella on neljä valmentajaa, useampi huoltaja ja joukkueenjohtaja, mitä GM tekee? Toimii puhelinvaihteena päävalmentajan ja NHL-pelaajien välillä?

Pelaajathan ovat Kurrille ja etenkin Jutille naureskelleet jo pitkään, vaikka toki toimittajille voidaan ympäripyöreästi vastata, että "jätkät tekee hyvää duunia". Täysi vitsi koko GM:n rooli.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pelaajathan ovat Kurrille ja etenkin Jutille naureskelleet jo pitkään, vaikka toki toimittajille voidaan ympäripyöreästi vastata, että "jätkät tekee hyvää duunia". Täysi vitsi koko GM:n rooli.
Juurikin näin.

Selänteestä sen verran, että juurihan hän mainitsi jäävänsä Anaheimiin hommiin uran loputtua.
 

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Miksi maajoukkueella pitäisi olla joku GM? Aivan naurettava rooli. Toki ymmärrän näitä vanhoja pelaajia, tollainen suojatyöpaikka, jossa ei tarvitse tehdä yhtään mitään kelpaisi monelle otona. Kun maajoukkueella on neljä valmentajaa, useampi huoltaja ja joukkueenjohtaja, mitä GM tekee? Toimii puhelinvaihteena päävalmentajan ja NHL-pelaajien välillä?

Pelaajathan ovat Kurrille ja etenkin Jutille naureskelleet jo pitkään, vaikka toki toimittajille voidaan ympäripyöreästi vastata, että "jätkät tekee hyvää duunia". Täysi vitsi koko GM:n rooli.
Onko maajoukkueella erikseen joukkueen johtaja? Vai onko se sama homma?
Kuka hoitelee joukkueen hotellit, kuljetukset, ateriat, jaaharjoitusajat jne?

JOL
 

Atthe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon Blues
Onko maajoukkueella erikseen joukkueen johtaja? Vai onko se sama homma?
Kuka hoitelee joukkueen hotellit, kuljetukset, ateriat, jaaharjoitusajat jne?

JOL

Eikös Juti ole jo useamman vuoden ollut joukkueenjohtajana maajoukkueessa? En ymmärrä miksi tarvitsee molemmat, eiköhän yksi vastuuhenkilö riittäisi GM:ksi ja JoJoksi.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kanadan maajoukkueellahan on myös GM. Siellä tosin GM:n tehtäviin kuuluu esim. valmennusjohdon ja muun henkilöstön valinta ja taitaa pitkälti roolina olla myös joukkueen kasaus. Kanadan GM käyttää ylipäätään isoa päätäntävaltaa maajoukkueen suhteen. Kun Suomessa valmentajat valitsee, ja muut isot päätökset tekee Kummola ja pelaajiston valitsee valmentajat niin mitä jää GM:lle? Eipä juuri mitään.

Joukkueenjohtajan roolin ymmärrän jo huomattavasti paremmin. Jonkunhan ne täytyy maajoukkueenkin käytännön asiat hoitaa. Matkustukset, majoitukset, kisapalaverit jne.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Pelaajathan ovat Kurrille ja etenkin Jutille naureskelleet jo pitkään, vaikka toki toimittajille voidaan ympäripyöreästi vastata, että "jätkät tekee hyvää duunia". Täysi vitsi koko GM:n rooli.

Toisaalta, vaikka ehkä ovat naureskelleet esimerkiksi Kurrille, ei se ole ainakaan häirinnyt joukkuetta. Menestystä on tullut.

GM:n rooli kyllä on hieman epäselvä eikä sellaista valtaa ainakaan Kurrilla ole, mitä yleensä tämän nimikkeen omaavalla on. Toki Kurrin ansiot voivat olla suuriakin, mitä tulee esimerkiksi toimista kulisseissa; niitä juttuja, joista ei juuri puhuta julkisuuteen. Mistä näistä tietää. Kurria uskoakseni kuunneellaan hyvinkin tarkkaan kansainvälisissä piireissä.

Lehtinen lienee persoonaltaan aika lähellä Kurria: ei kauhean räiskyvä ainakaan ole ja tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Kari Jalonen käsittääkseni laittoi ehdoksi päävalmentajuudelleen, että valitsee/hyväksyy johtoryhmän, joten jatkossa tätä valintaa ei ainakaan Kummolan piikkiin voi pistää. Uskoisin myös että Jalosella on sellainen tilanne, että oikeastaan odottaa vaan mahdollisuutta irtautua maajoukkuesopimuksesta rahakkaan jatkosopimuksen takia Prahaan, joten en pitäisi ollenkaan mahdottomana että GM valinnasta käydään vielä kova vääntö :)
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Aika harva pelaaja Kurrille "naureskelee". Jos näin tekee, niin joutaisi lentää maajoukkueesta vittuun saman tien. Siksipä en uskokaan, että pelaajat todellakaan naureskelevat yhdelle Suomen kaikkien aikojen kovimmista jääkiekkolegendoista ikinä. Mitä naureskelemista Kurrissa nyt olisi?

Se nyt on selvää, että Suomessa kuten muissakaan Euroopan maissa ei ole samanlaista GM-järjestelmää kuin rapakon takana, mutta miksi pitäisi olla? Ei se Kanadan tai jenkkilänkään systeemi mikään autuaaksitekevä aina ole.

On vain plussaa, että Kurrin kaltainen legenda on halunnut osallistua A-maajoukkueen työhön ja tehdä edes osan niistä hommista, jotka muuten todennäköisesti olisivat valmennuksen harteilla lisätehtävinä tai jotka eivät suurelle yleisölle aina niin näy. Kurria kuunnellaan ja arvostellaan kansainvälisesti ja kiekkopiireissä - paitsi tietysti Suomessa, jossa miestä vähätellään nettifoorumeilla ja näköjään sitten maajoukkuepelaajatkin "naureskelevat".

Kurrin, Jere Lehtisen yms. vanhojen veteraanien asenne on muutenkin eri planeetalta kuin näiden nykypäivän pullamössösankarien, jotka eivät viitsi MM-kisoihin lähteä jos ei ole heti pelipaikkaa luvattu kärkiketjuissa ilman minkäänlaisia aiempia MM-kisanäyttöjä. Näitä kavereita tuskin uran jälkeen näkyy A-maajoukkueen liepeilläkään.

Minulle on ihan sama, vaikka Kurri ei muuta tekisi kuin tilaisi Currywurstit joukkueelle - on hienoa ja olennaisen tärkeää, että vanhat kiekkolegendat haluavat osallistua tavalla tai toisella nykymaajoukkueen toimintaan.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kurrin yleisempi dissaaminen alkoi siitä vuoden 2004 World Cupin Summasen aiheuttamasta hässäkästä. Monet tänne kirjoittajista uskoivat Summasen höpinöitä Kurrista. Fiksusti Kurri ja muu johtoryhmä ei lähtenyt laukomaan totuuksia Summasesta vaan antoi asioiden olla.

Jere Lehtisellä on varmaan käyttöä Suomen maajoukkueen tai vaikkapa nuorten maajoukkueen tehtävissä.

Mielenkiintoista muuten nähdä, keitä Kari Jalosen tiimiin tulee. KJ:han sanoi, että tiimiin tulee väintään yksi sellainen, jolla on jo kokemusta A-maajoukkueessta ja arvoturnauksista.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Itse en ole koskaan vakuuttunut siitä, että Jari Kurri ymmärtäisi pelillisistä asioista tuon taivaallista. Kunhan nyt on toiminut jonkinlaisena keulakuvana ja vahanukkena. Siksi onkin ollut hyvä, että valmennusjohto on päättänyt pelaajavalinnoista.

Jere Lehtinen on sentään äärimmäisen älykäs kiekkomies, ja aivan helvetin hyvä valinta tähän tehtävään. Saattaa jopa olla noissa pelaajavalinnoissa äärimmäisen jyvällä, ehkä jopa paremmin kuin kukaan muu, jos kyseessä ei ole Jarmo Kekäläinen.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Itse en ole koskaan vakuuttunut siitä, että Jari Kurri ymmärtäisi pelillisistä asioista tuon taivaallista. Kunhan nyt on toiminut jonkinlaisena keulakuvana ja vahanukkena.

Perushommaa olettaa, että hyvällä jääkiekkoilijalla olisi kykyjä tehdä jotain aivan muuta hommaa. Tämä tapahtuu ihan yli lajirajojen, mutta kukaan ei siihen puutu kuinka kyvyt tehdä muuta puuttuu.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Itse en ole koskaan vakuuttunut siitä, että Jari Kurri ymmärtäisi pelillisistä asioista tuon taivaallista. Kunhan nyt on toiminut jonkinlaisena keulakuvana ja vahanukkena. Siksi onkin ollut hyvä, että valmennusjohto on päättänyt pelaajavalinnoista...

Mä olen samaa mieltä tästä.

Ne harvat kerrat kun Kurri on viime vuosina enemmän puhunut skouttauksesta ja töistään, niin ei todellakaan ole vakuuttaneet.

Kirsikkana kakun päällä tietysti tuo nyt jo monen vuoden takainen haastattelu GM:n hommista, jonka aikana Kurri kertoili varailevansa hotelleja ja busseja yhdessä Jutin kanssa jne.
 

Maynard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Kärpät, Newcastle United
Jere ilmoitti muuten eilen, että perhe muuttaa nyt takaisin Suomeen. 1+1? No tänään se kuullaan.
 
Varmasti käytännön hommien opettelussa, työnkuvan ja kokonaisuuden hahmottamisessa menee aikansa, mutta eipä tässä jäniksen selässä olla. Lehtinen on kuitenkin aina ollut sieltä älyllisemmästä päästä NHL-tähtiä. Eikä siitä ainakaan haittaa ole, ettei tämän(kään) miehen tarvitse esitellä itseään sen kummemmin Suomen kuin kansainvälisissä kiekkoympyröissä.

Kari Jalonen ei liioin ole niitä miehiä, joiden yli käveltäisiin, kun tiimiin valitaan ihmisiä; vaikuttaa kokonaisuutensa hyvältä haulta, etenkin NHL:n/AHL:n suuntaan. Ja kun Lehtinen kerran muuttaa perheineen Suomeen, tuskin Euroopan-pääkään huonolle hoidolle jää.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Hyvä juttu, että Lehtisestä tehtiin GM maajoukkueelle! Kenties tuo Pohjois-Amerikan alasarjojen pelaajatarkkailukin maajoukkueelle paranee Jeren astuessa hommiin. Lehtinen oli pelaajana itselleni suomalaisista tähdistä se kirkkain, toivottavasti mies paneutuu uuteen pestiinsä yhtäsuurella ammattiylpeydellä kuin mitä hän oli pelaajana. Mies oli luonteeltaan uskollinen ja luotettava soturi mm. Dallas Starsille, vaikka sai varmasti muualtakin peliurallaan rahakkaita tarjouksia. Maajoukkue sai GM:n virkaan varmasti hommansa hoitavan pitkänlinjan kiekkomiehen, joka on arvostettu persoona kiekkopiireissä.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...
Mies oli luonteeltaan uskollinen ja luotettava soturi mm. Dallas Starsille, vaikka sai varmasti muualtakin peliurallaan rahakkaita tarjouksia.
...

Teksas on yksi seitsemästä Yhdysvaltojen osavaltiosta, joissa osavaltio ei peri lainkaan tuloveroa. Florida on ainoa toinen näin toimiva osavaltio, jossa on NHL-seuroja. Noilla palkoilla tuo varmasti lisää kummasti uskollisuutta kyseisessä osavaltiossa kotipaikkaansa pitävää seuraa kohtaan. ;)

Jere on varmasti ihan oikea mies tähän hommaan, ei sillä.
 

Teisa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kenties tuo Pohjois-Amerikan alasarjojen pelaajatarkkailukin maajoukkueelle paranee Jeren astuessa hommiin.

Näin on ainakin tarkoitus MTV:n jutun mukaan:

Pelaajatarkkailu saattaa hieman laajentua, aiemmin NHL:n farmisarja AHL on ollut katvealueena.

– Sitä on mietitty. Kävin katsomassa muutamia AHL-pelejä ja tuli fiilis, että niitä voisi käydä katsomassa enemmän, koska siellä on hyviä pelaajia. Osa on rajamailla, että onko kohta NHL:ssä. Ja aina voi olla edessä paluu Eurooppaan ja pelaaja on taas maajoukkueen käytettävissä, hyvä tietää millä tasolla he ovat, Lehtinen muistuttaa.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jere Lehtinen on ollut maajoukkueen piirissä mukana jo hyvän aikaa, joten suurelta osin homma on tuttua. Ainahan Kurrin ajasta voidaan parantaa, mutta eipä Kurrin GM-aika mikään huono jakso ollut. Kurri oli ensimmäinen GM-tittelillä työskentelevä henkilö Jääkiekkoliitossa, joten ymmärrettävästi homma oli aluksi aika hakusessa. Jere Lehtisellä on varmasti kaiken kaikkiaan helpompi aloittaa GM:n tehtävässä. Kiinnostavaa nähdä myös, saako GM Lehtisen aikana enemmän päätösvaltaa esimerkiksi valmentajavalintoihin.

Mainittakoon pienenä yksityiskohtana, että GM:n roolia maajoukkueeseen ajoi ensimmäisenä suomalaisena Pentti Matikainen kaudeksi 1993-94. Ajatus oli, että Matikainen toimisi päävalmentajuuden ohessa GM:nä, laatii pelitavan ja apuvalmentaja Aravirta kiertelee seuroja, on vastuussa treeneistä ja on yhteydessä seuravalmentajiin. Suunnitelma kuitenkin romuttui Matikaisen saatua potkut.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös