Kaikkien aikojen TOP3-ottelut, joissa olet ollut paikalla

  • 48 947
  • 163

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Viestin lähetti Juhaht


3) K-Espoo-HIFK ´94 (?)

- Uusitun Matinkylän ensimmäinen ottelu, jonka Kiekko-Espoo voitti 4-2. Viimeinen tehtiin tyhjiin, tekijänä muistikuvien mukaan Juha Ikonen.

Oli muuten Mikko Koivunoro, joka tuon maalin iski tyhjiin, jos puhutaan samasta pelistä. Oli sekin huikea peli, mutta ei yllä omaan top-3-listaani.

Lyhyesti, mutta ytimekkäästi:

1. K-Espoo-JoKP keväällä 1992 Helsingin jäähallissa, viides karsintapeli. Tuossa Bluesin ja Pelicansin välisessä tämän kauden ottelussa taululla näytetty Tulosruudun raportti ottelusta toi vieläkin tipan silmäkulmaan. Halli täysi, meteli aivan uskomaton, tulos vielä uskomattomampi. Valitettavasti vain vastaavaa ei enää kukaan oikein pääse kokemaan, ellei järjestelmää muuteta.

2. K-Espoo-TPS Matinkylässä, 4. ottelu 1998 puolivälierissä. Hieno peli. Tunnetta, meteliä, ahtautta ja lopussa hurmosta. Valitettavasti vain tuolla kaudella tuo oli K-Espoolle jo mestaruus, sen jälkeen oli takki aivan tyhjä.

3. Blues-Tappara 2003 koko pleijarisarja, varsinkin pelit 5 ja 7 Espoossa. Tunneskaala laidasta laitaan, iloa, riemua, pettymystä, v*tutusta, kaikki toistuu peräkkäin ja monta kertaa. Ja Tappara oli sen jatkoaikamaalin verran parempi joukkue.
 

Old TJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
TOP-3 allekirjoittaneella aikajärjestyksessä

- Kärpät - FoPS; SM-liigan karsintasarjan uusintaottelu noususta/säilymisestä kaudella 76-77 jolloin Kärpät nousi liigaan voittamalla pelin 9-3. Tuolloin eivät palo- tai muut määräykset olleet niin tiukkoja, joten tämä peli lienee kautta aikain suurimman yleisömäärän peli Raksilassa. Todellista lukua ei varmaan koskaan saada selville, mutta erinäisten lähteiden mukaan hallissa lienee ollut ainakin lähelle kymmenen tuhatta ihmistä. Kuitenkin sen muistan että kaikki portaikot ja jäätason tasanteet sekä aukot käytäviltä halliin ja muutkin mahdolliset ja osin mahdottomatkin paikat olivat täynnä väkeä. Lisäksi noin puolessa hallia sai polttaa, joten halli oli täynnä väkeä, savua, tunnelmaa ja liiganousun huumaa.

- Kärpät - Pelicans; SM-liigakarsinnan neljäs peli näiden joukkueiden välillä kaudella 99-00. Kärpille voitto 4-1 ja 11 vuoden korpitaipaleen päätös.

- Kärpät - TPS; neljäs finaaliottelu kaudella 03-04. No - poika takaisin kotiin reilun kahdenkymmenen vuoden ja pitkän korpitaipaleen jälkeen. Vaikea tässä enempää tuosta sanoa.

Old TJ
 

Pate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
22.3.1981 Tappara - Kärpät = 2-5 Ratkaiseva finaali johon jonotin pari tuntia lippuja kunnon pakkasessa, Tappara johti ekan erän jälkeen 2-0 mutta Kärpät kuittasi kuitenkin potin liiveihinsä. Vitutuksen määrä oli kammottava.

21.3.1982 Tappara - TPS = 3-2 Taas ratkaiseva finaali, Timo Susi teki vajaat kaksi minuuttia ennen loppua voittomaalin Valtosen selän taakse eikä ollut riemulla rajaa. Tapparalla oli toki vara hävitäkin ottelu jolloin ratkaisu olisi siirtynyt Turkuun.

14.9.1991 Kanada - USA = 4-1 Canada Cupin finaali, päällimmäisenä mielessä infernaalinen meteli, varsinkin kun Montrealin oma poika Eric Desjardins teki avausmaalin. Moista huutoa en ole kuullut ennen enkä jälkeen missään. Muutenkin mieleen jäänyt ottelu ja reissu.
 
Iiron_troikan TOP 3

NRO 1

Kausi 92/93, JYP-TPS: 5-3

Runkosarjan voitto varmistui tassa ottelussa. Jokerit pelasi samaan aikaan Joensuussa JoKP:ia vastaan ja mikali se haviaisi, voittaisi JYP runkosarjan. Koko halli hiljeni kun kuuluttaja aloitti.. "JoKP-Jokerit.." ja ja jatkoi "4-3", jonka jalkeen koko halli repesi hirveaan mekkalaan. Vesa Kuha kannattelemassa runkosarjan voittopystia jai ikuisesti mieleen, koska sita ei tule ihan heti nakemaan.

NRO 2

Kausi 94/95, Ilves - Wayne Gretzky All Stars: 4-3

Kentalla nakyivat mm. Gretzky, Messier, Blake, Coffey ja McSorley seka Steve Yzerman. Veikkaan itse, ettei Hakametsan jaalla ole koskaan ollut nain kovaa nimilistaa luistelemassa yhdella istumalla. Itse ottelussa Gretzky teki maalin ja Ilves voitti jatkoajalla 4-3 kun Sami Ahlberg iski kiekon Kelly Hrudeyn selan taa. Hieno ilta, kaikenkaikkiaan. Kaytavalla tormasin viela Saku Koivuun seka Jere Lehtiseen ja sain Sakulta nimikirjoituksen.

NRO 3

Kausi 97/98, JYP HT- Jokerit: 6-0

Jokereiden "unelmajoukkue" tuli Jyvaskylaan ja alamaki jatkui. JYP takoi Sulanderin ja Kettererin taakse kuusi maalia, jattaen Jokerit nollille. Taman jalkeen Sakari Pietila sai luvan lahtea Jokereista. Jyrki Valivaara- tuttu kaveri kouluvuosilta - ampui ensimmaisen liigamaalinsa jota olin aitiopaikalla todistamassa.
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
16.1.2005 Avangard Omsk - Kärpät

Uskomaton ottelu. Koskaan ei varmasti tule vastaavaa kansanjuhlaa ja huutomyrskyä kuulemaan. Aivan uskomaton tunnelma. Kentällä suomi-poika väänsi minkä ikinä voi, häviten lopulta jatkoajalla jonkun pellen tekemään tuurimaaliin.

Muut eivät pääse edes lähelle, joten sanon vain tämän.
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Re: Iiron_troikan TOP 3

Viestin lähetti iiron_troikka
NRO 1

Kausi 92/93, JYP-TPS: 5-3

Runkosarjan voitto varmistui tassa ottelussa. Jokerit pelasi samaan aikaan Joensuussa JoKP:ia vastaan ja mikali se haviaisi, voittaisi JYP runkosarjan. Koko halli hiljeni kun kuuluttaja aloitti.. "JoKP-Jokerit.." ja ja jatkoi "4-3", jonka jalkeen koko halli repesi hirveaan mekkalaan. Vesa Kuha kannattelemassa runkosarjan voittopystia jai ikuisesti mieleen, koska sita ei tule ihan heti nakemaan.
Öö.. tota..? Ihan uteliaisuudesta... Miksi juuri Vesa Kuhan pokaalinkannattelu jäi mieleesi?
 

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Re: Re: Iiron_troikan TOP 3

Viestin lähetti Korppi
Öö.. tota..? Ihan uteliaisuudesta... Miksi juuri Vesa Kuhan pokaalinkannattelu jäi mieleesi?

Varsinkaan kaudella 1992-93, jolloin kukaan jypiläisitä ei kannatellut runkosarjan voittopystiä, vaan JYP (HT) sijoittui kuudenneksi, kuten jo omassa TOP 3:ssani esille toin.
 

Jake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Viestin lähetti lintu
HIFK-Jokerit EHL 1999

En tiedä mistä on jäänyt mieleen, mutta todella kummallinen matsi tämäkin. HIFK voitti lopulta 7-5. Jokereiden maalilla sekoili Parris Duffus, mies jonka IFK päätti hankkia vuotta myöhemmin. HIFK taisi johtaa jo 5-0, Jokerit tasoitti mutta HIFK teki vielä kaksi.
Muistaakseni molemmat joukkueet vaihtoivat maalivahtia ottelun aikana. Jokereilla kävivät kokeilemassa Duffus ja Ketterer ja IFK:lla Lundell ja Bäckström. Tuntui, että kaikki vedot upposivat.

IFK:n ensimmäinen erä oli melkein parasta IFK:ta, mitä olen nähnyt. Taisi peli olla ensimmäisen erän jälkeen 4-0.
 

Hordi24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers
1. 1.3.2002 Ottawa Senators - Washington Capitals Corel Center
Ensimmäinen ja tällä hetkellä ainoa NHL-ottelu jonka olen ollut paikan päällä katsomassa. Pelinä ei mitenkään ihmeellinen, mutta kokemuksena niin hieno että nousee ykköseks. Tietenkin ottelun arvoa nostaa se että ajassa 02.02 Chris Neil ja Stephen Peat alkavat ottaa miehestä mittaa ilman hanskoja. Lopulta ottelun voitti kotijoukkue 4-1. Oli myös muistaakseni Toni Dahlmanin ensimmäinen NHL-ottelu.

2. 4.9.2004 Suomi - Ruotsi World Cup -ottelu
Kaikkien aikojen kisojen paikallispeli, jossa tunnelma oli kyllä katossa. Niinhän tässäkin lopulta kävi ettei voittoa tullut, mutta sehän riitti silti Suomelle.

3. SM-Liigan 3. loppuottelu 1998 HIFK - Ilves
Vaikka huonosti kävikin, on ottelu jäänyt mieleen. Ainoa ratkaiseva finaali edelleen missä olen ollut paikan päällä ja kun sattui olemaan IFK:ta vastaan niin huuto oli sen mukainen Pomon tehdessä ratkaisumaalin, ottelun jälkeen huuto jatkui aika perkeleen kauan ja se kausi oli sillä paketissa.
 

JV

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestin lähetti Jake74
Muistaakseni molemmat joukkueet vaihtoivat maalivahtia ottelun aikana. Jokereilla kävivät kokeilemassa Duffus ja Ketterer ja IFK:lla Lundell ja Bäckström. Tuntui, että kaikki vedot upposivat.

IFK:n ensimmäinen erä oli melkein parasta IFK:ta, mitä olen nähnyt. Taisi peli olla ensimmäisen erän jälkeen 4-0.

Oliko tämä se peli jossa Santeri "Snake" Heiskanen teki kaksi byyriä? Sitä en unohda:).
 

Korppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Re: Re: Re: Iiron_troikan TOP 3

Viestin lähetti Pee
Varsinkaan kaudella 1992-93, jolloin kukaan jypiläisitä ei kannatellut runkosarjan voittopystiä, vaan JYP (HT) sijoittui kuudenneksi, kuten jo omassa TOP 3:ssani esille toin.
Taisi 'iiron troikalta' mennä vuosiluvut sekaisin?
Vuotta aiemmin tuo runkosarjavoitto tuli.
Itselläni ei pokaalin kannattelijoista jäänyt mieleen kuin Jari Munck, joka nosti pytyn ollessaan poikkeuksellisesti kapteenina tuossa ottelussa. Tekikö Kuha jotain outoa sen pytyn kanssa?
 

jeani

Jäsen
Hyvä topicci. Ja paljon hyviä viestejä eri peleistä tullutkin. Pitääpä oikeen meikäläisenkin lähettää ensimmäinen viestini tänne.

1. Ei yksittäinen ottelu vaan SM-finaalit kevät 1997.

Elysee Areenalla oli tiedossa viikonloppuna muuta ohjelmaa joten sovittiin, että Tps saa ensimmäisen pelin kotiinsa torstaiksi ja kotiedun omaava Jokerit puolestaan LA-SU ottelut.

I. Finaali: Tps on hallinnut ottelun alkua ja on johdolla suurimman osan ottelua. Jokerit tasoittaa noin viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua kun #25 Jari Lindroos rykäisee tasoituksen 2-2:een. Menään jatkoajalle, jossa Lintu otta Jokereille ensimmäisen kiinnityksen ja sadat jokerifanit ottavat hallin haltuun. Tästä pelistä jäi mieleen myös kun Saarikoski kaatoi tepsin pelaajan ja joutui jäähylle. Timon kaatama tepsipelaaja oli hädin tuskin kopsahtanut maahan kun Saarikoski oli jo omaehtoisesti luistelemassa jäähylle. Mäkelä oli tuomarina ja Saarikoski tiesi heti, että jäähy oli tulossa ja turha sille on mennä urputtamaan.

II. Finaali: Antti Aalto vie väkisin tepsin 0-1 johtoon. Jokerit vastaa pian Antti Törmäsen(?) toimestaja ja tekee vielä kolme lisää. Ilman nopeaa tasoitusta tämän ottelun voitto olisi matkannut Turkuun.

III. Finaali: Jokerit ei anna Tps:lle mitään mahdollisuuksia ja vie 3-0(vai oliko 4). Tässä pelissä oli niin juhlafiilis päällä ettei tarkasti pysty muistamaan pelin yksityiskohtia. Pasi Saarelan maalia ei kyllä voi unohtaa; Laitilan kaurajätissä roikkuu siniviivalla kaksi puolustajaa, jotka varmaan ihmettelevät vieläkin kuinka Saarela tällää kiekon sisään. Playoffseissa peliäkään häviämättä Jokerit vie mestaruuden voitoin 3-0 ja viettää toivotunlaiset jäähyväiset Nordensköldinkadun hallille ja suuntaa kohti ilmalaa.

2. Nuorten maailmanmestaruuskisat vuodenvaihteessa 1997-1998

Tv:stä seurattujen alkupelien ja pudotuspelien alkuvaiheen jälkeen otan edullisten lippujen ansiosta suunnaksi Hartwall Areenan. Jos totta puhutaan niin minulla ei ollut suuria odotuksia loppuottelun voittamisesta, mutta jo Tshekki-Sveitsi pelin aikana areenalla aistittavissa olleen huikean tunnelmapotenttiaalin ansiosta alkaa ennakkofiilarit nousta ja alan ajatella, että jospa sittenkin hoidetaan homma kotiin.

Huippuyksilöitä vilissyt Venäjä menee johtoon, mutta asiantuntijoidenkin hämmästykseksi Suomi oli kuitannut. Finaalin varsinainen peliaika päättyy 1-1, tässä vaiheessa perinteiset urheilutappiomme pitävät huolen siitä että Venäjän voittoa olisi varmasti suurin osa peliä seuranneista pelannut vielä voittosuhtella 1:20kin. Pelataan jatkoaikaa; Joku suomalaisista nousee ylös vasenta laitaa ja vetää maalin edustalle. Kiekko osuu Niklas Hagmanin reiteen ja menee kohti maalia. Loppu on historiaa...
Venäjän pelaajat istuvat vaihtoaitiossa suut auki joku 15min pelin päättymisen jälkeen. Jokisen Olli nostelee hopeista mestaruuslautasta hallin eläessä täysillä mukana.

3. Syksy 1996 Jokerit-IFK

Tuolloin 90-luvun puolenvälin tietämillä paikallispelit vielä merkitsivät jotain kun niitä pelattiin samoin kuin muitakin joukkueita vastaan. Liputkin sai varata hyvissä ajoin hyville paikoille saadakseen.

Jokerit oli tähän otteluun lähdettäessä hurjassa vireessä ja IFK saisi tehdä pienen ihmeen kotiuttaakseen kaksi pistettä.

Jokerit ohitti IFK:n pelaajia jäällä oikealta ja vasemmalta ja teki aivan mitä tahtoi. Ifkikin teki kaksi maalia joista se sai olla enemmän kuin tyytyväinen max kolmeen paikkaansa nähden. Jokerit teki kymmenen maalia ja ennenkaikkea aivan liekeissä ollut suosikkipelaajani Törmänen tempaisi neljä pömpeliä. Törmäsen ketjussa tais tossa pelissä pelata ainakin Otto, sitä kolmatta en muista. Jokerien olisi pitänyt pelata koko ottelu ainakin yhden miehen alivoimalla koko peli että se olisi ollut tasainen.
 

Twite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho
Pronssiottelu 2004
Pronssiottelu 2003
Pronssiottelu 2002

Harmi että sai valita vaan 3.

Vakavasti ottaen, ihan kiva lukea muiden kokemuksia. Vähän harmi että kovin moni ei ole laittanut mitään henkilökohtaista aspektia, vaan parasta on se kun oma joukkue on voittanut.

Minun vakava top1 on TPS-HPK runkosarjapeli Turussa vuodelta... ööh, nyt jos menee väärin tulee kotona palautetta... 199...3 vai 2 ... vai 4? Pussattiin tulevan nykyisen vaimon kanssa ekan kerran. HPK voitti 3-5.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Viestin lähetti JV
Oliko tämä se peli jossa Santeri "Snake" Heiskanen teki kaksi byyriä? Sitä en unohda:).

Ei ollut, se peli oli kaksiosaisen EHL-puolivälieräsarjan esimmäinen koitos Areenalla. IFK voitti tuon pelin 2-3, Heiskanen teki tosiaan kaksi ja voiton varmisti Make Ketterer kauhomalla Lydmanin heittämän punaviivavedon sisään.

Pakalla oltiin luonnollisesti molemmissa. Duffus ei muuten pelannut siinä toisessa pelissä, vaan Ketterer muistaakseni aloitti ja Ari Kumpula lopetti Jokereiden maalilla.
 
Re: Re: Re: Iiron_troikan TOP 3

Viestin lähetti Pee
Varsinkaan kaudella 1992-93, jolloin kukaan jypiläisitä ei kannatellut runkosarjan voittopystiä, vaan JYP (HT) sijoittui kuudenneksi, kuten jo omassa TOP 3:ssani esille toin.

Tottapa totta, runkosarjan voitto tuli vuotta aiemmin. Ja muistan vain hallista sen, etta ihmisia oli valtavasti ja olin poistumassa itse hallista kun nain vilauksen JYP HT:n pelaajasta runkosarjan voittopystin kanssa jaalla. Luulin, etta tuo pelaaja olisi ollut Vesa Kuha, mutta nyt ajatellen se todennakoisemmin oli Jari Munck. Sen ihmismassan takaa vain vilaus voittopystista tuntui jotenkin epatodelliselta.

Tilanne jai mieleen, koska tuolloin en ollut mitenkaan vanha ja sellainen meteli seka ihmispaljous Hippoksen hallissa nostatti nuorella pojalla niskakarvat pystyyn. Muista vielakin, miten seisomakatsomossa rakenteet tarisivat(!) koska ihmiset hyppivat ja huusivat minka pystyivat. Hieman huvittavasti jopa hieman pelkasin, kestavatko rakenteet moista meininkia. Ja kyllahan ne kestivat.

Jotain kertoo myos se, etta kun paasimme hallita kotia nain vain lopun ottelusta MTV3:lta. (Tuolloin pelit alkoivat tunnin jalkilahetettyina). Tunnelma oli televisiosta katsottuna paria astetta vaisumpi, mutta Juha Riihijarven 5-3 maalin muistan kylla yhta hyvin kuin Ville Peltosen '95 vuoden maalit- jotka ovatkin niita harvoja yksittaisia maaleja, jotka mieleen ovat jaaneet.
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Viestin lähetti kaizu
Duffus ei muuten pelannut siinä toisessa pelissä, vaan Ketterer muistaakseni aloitti ja Ari Kumpula lopetti Jokereiden maalilla.

Niin, ja tähän oli todennäköisesti syynä se, että Duffus ei vielä tuolloin Jokereita edustanut, vaan pääsi (v)ihastuttamaan Jokerifaneja vasta tammikuun lopussa.
 

kucharcik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK & Haka & Suomi & Tottenham
TOP 3

1. ILVES - TPS 2 - 2, 22.helmikuuta 1979. Pelissä sinänsä ei mitään erikoista mutta oli ensimmäinen liiga peli jonka näin livenä. Huikea elämys vähän toisellakymmenellä olevalle nassikalle, muistan varmaan lopun elämääni.

2. SUOMI VENÄJÄ 3 - 3, 6. toukokuuta 1999 Hamar. MM-kisojen alkulohkon ottelu. Suomelle riitti tasapeli, tappion tullessa jatkosarjapelit olisivat jatkuneet Oslossa. Jashinin kolme maalia vei kyllä fiilikset nollaan mutta huima loppukiri pelasti päivän. Karalahden tasoitusmaali 2 sekuntia ennen 3. erän loppua ei unohdu.

3. SUOMI - TSEKKI 3 - 2, 28.12. 2003, U 20 MM-kisat Hämeenlinnassa. Rinkelinmäki täynnä ja kerrankin meteliä muuallakin kuin "sikakatsomossa". Oleszin maaleilla 0 - 2 tappiolla mutta Töykkälän, Lepistön ja Filppulan onnistuessa hieno voitto

Lisäksi kaikki HPK:n viimeiset välieräpelit joista on menty jatkoon
kaikkina näinä vuosina rantaleluineen kaikkineen. Pronssipelit ei oo niin jäänyt mieleen "suurina peleinä".Ehkä tänä vuonna?
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Viime yönä lueskelin Wayback Machinen avustamana historiaa Jokerien kotisivuilta. Tuolla on siis katkelmia Seppo Aallon kirjasta "Jokerit liukkaalla jäällä", josta minullakin joskus kyllä oli kappale hyllyssä, mutta joka sittemmin on jonnekin kadonnut. Sieltä löytyi mm. seuraava mielenkiintoinen kohta:

"Jokerit oli sarjassa yhdeksännellä sijalla ja näytti varmalta karsijalta. SaiPa kuitenkin piristyi, kun Lappeenrantaan hankittiin valmentajaksi Ruotsin entinen maajoukkueluotsi Leif Boork. Jokerit oli taas joulutaon jälkeen tutussa kipsissä. SaiPa kiri Jokerien kahdeksan pisteen etumatkan kiinni. Joukkueiden neljäs kohtaaminen 16.1.1986 oli todellinen elämän ja kuoleman taistelu. Ottelu meni jatkoajalle. Katsomo eli tulisilla hiilillä. Jokerit sai aloituksen SaiPan päätyyn. Jari Lindroos kuiskasi Kari Laitiselle: "Tehdään se sama temppu kuin Raumalla." Linkki voitti aloituksen, mutta ei lyönytkään kiekko taaksepäin, vaan sivuttain maalin vastakkaiselle kulmalle, jonne Kartsa oli luistellut. Veto tyhjiin 3-2. Yleisö pomppasi ylös paikoiltaan ja huusi suoraa huutoa. Se oli yksi Jokerien suurista otteluista, joka on jäänyt yleisön mieleen."

Jep, mieleen on jäänyt, ensimmäisenä jääkiekko-otteluna koskaan. Eli:

1. Jokerit-SaiPa, 3-2, 16.1.1986

Toisestakin yhtä ikimuistoisesta pelistä löytyy tuolta juttua.

"Jokerit voitti selvästi loppuottelusarjan kaksi ensimmäistä peliä ja hävisi kolmannen jatkoaikamaalilla. Neljäs peli oli Helsingissä. Kahden erän jälkeen kaikki näytti selvältä, sillä Teemu oli tehnyt kaksi ja Otto yhden maalin. Peli oli Jokerien hallussa. JypHT tuli kuitenkin kolmannessa erässä. Minuutissa jyväskyläläiset tasoittivat 3-3:een.

Alkoi hermoja raastava jatkoaika. Jiri Dolezal kahvasi jäähyn. Jokerit onnistui luomaan pari tilannetta, mutta Ari-Pekka Siekkinen torjui. Aika kului. Ylivoima näytti valuvan hukkaan, sillä kiekko oli Jokerien maalilla. Wade työnsi sen Teemulle, joka lähti vauhtiin, kiihdytti vielä keskialueella, ylitti siniviivan, ohitti Tero Lehikoisen ja Leo Gudaksen ja ampui lämärin ohi Siekkisen. Helsingin halli räjähti, ihmiset hyppäsivät, taputtivat ja onnittelivat toisiaan. Jokerit johti loppuottelusarjaa otteluvoitoin 3-1."

2. Jokerit-JYP, 4-3, keväällä 1992 (tarkkaa päivämäärää en tähän hätään keksi mistään)

Kolmas onkin sitten hankalampi tapaus. Tähän voisi nostaa esimerkiksi nuorten MM-kisojen pronssiottelun runsaan vuoden takaa. Loistava tunnelma, hieno peli.

3. Suomi-Tsekki, 2-1, 5.1.2004
 

asloser

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, 7 Ringettes, Kurra, JoKP 88-89
Hauska ketju. Muistellanpa...

1) Välierä KalPa - TPS keväällä 1990, samalla Jouni Rinteen toistaiseksi viimeinen kotipeli KalPassa. Peli n. 3-4 minuuttia ennen loppua TPS:lle 3-5, B-piste aloitus TPSin päädyssä, KalPa ottaa molarin pois. Joukki syöttää KalPan maalin. Hetken kuluttua taas B-piste aloitus Kalpan päädyssä, Joukki organisoi toisenkin maalin. Nuori asloser on aivan ekstaasissa.

Jatkoaika alkaa. Pelattu noin 1:30, KalPan puolustus täysin tuuliajolla, kiekko Mal Davisille, joka laittaa sen varmasti KalPan reppuun. Ja silloin v****i....

2) Ensimmäinen liigakarsintaottelu JoKP-Ässät keväällä 1989. Peli jatkoajalle tilanteessa 4-4. Ässien maalilla epäselvä tilanne, mutta päätuomari ei tiedä onko kiekko käynyt maalissa. Koko täysi Mehtimäen halli huutaa rytmikkäästi Maali-maali-maali... Päätuomari ottaa maalituomarin puhutteluun, tämä sanoo olevansa varma maalista, päätuomari hyväksyy maalin. Kiekkopojat ottaa tärkeän ensimmäisen voiton, tunnelma katossa, Ässien pelaajat protestoivat raskaasti Tapio Levon johdolla.

Vasta 15 vuotta myöhemmin minulle selvisi, että kiekko oli kuulemma mennyt sisään maalin sivusta rikkinäisen verkon läpi eikä maalia olisi ikinä pitänyt hyväksyä. No, tuota maalituomaria (taisi olla joku silloin 18v heppu paikallisesta erotuomarikerhosta) ainakin haastateltiin seuraavan päivän Karjalaisessa suurena sankarina.... ja onneksi nykyään on videotarkistukset SM liigassa.

3) Tasapeli, kaksi KalPan kotipeliä HIFKiä vastaan.

Ensimmäinen peli on puolivälierä keväällä 1990 jolloin KalPa voitti 4-0. HIFKin valmentajana vielä the FÖÖNI, ja koko joukkue muistutti kaljatölkkejä (olikohan 1989-90 eka kausi kun KOFF oli HIFK:n pääsponsori?). Sakke Lindforsin uskomattomat seikkalut puolustus alueella johtavat heppoihin maaleihin (KalPan pelaaja pääsivät lyömaan kiekon tyhjään reppuun muistaaseni kaksi kertaa...)

Toinen, KalPa -HIFK 23.2.1997. Viimeinen KalPan kotipeli jossa olen ollut paikalla (muutin kesällä 1997 Helsinkiin). KalPa on kontannut koko kauden, mutta niin vain Jussi Tarvaisen ja Marko Ojasen johdolla makea tasapeli Kuopioon, vaikka kaverin joukkueessa pelasi suulas ex-kuopiolainen superteini O. Jokinen.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Löytyipä wanhoja otteluketjuja tonkiessani mielenkiintoinen ketju. Edellisestä viestistä on aikaa reilut yhdeksän vuotta, joten tähän väliin mahtuu varmasti monia uskomattomia elämyksiä. Tosin mun parhaimmat muistoni näyttävät painottuvan hyvin voimakkaasti tuonne 90-luvun puolelle.

1) NLA finaali - Fribourg-Gottéron - SC Bern - ottelu 6/7 - kevät 2013
16.04.2013 SCB - FRI 5- 1 (1-0,2-0,2-1) 17131

NLA:n mestaruuden ratkaissut ottelu. SCB voitti paikallisen "pojan" otteluvoitoin 4-2 kuudennessa finaalissa kotikaupungissaan. Uskomaton tunnelma: todennäköisesti kokeakseni tätä paremman lätkähuuman mun pitää onnistua pääsemään Stanley Cup Finaalien Game Seveniin johonkin Detroitiin, Montrealiin tai Torontoon. Mä en osaa edes kuvitellakaan millainen voisi olla parempi tunnelma yhdessä jääkiekko-ottelussa.

Muutaman kerran Turussa mä olen kuullut, kun legendaarinen samettiääni Aulis Virtanen kuulutti ensimmäisen erän aikana: "Hyvä yleisö! Jo tässä vaiheessa voimme kertoa, että Teitä on tänään paikalla täysi tupa." Bernissä ottelua oli pelattu puolitoista minuuttia, kun hallin ämyreistä kuului: "Liäbi SCB-fans - di PostFinance Arena ISCH usverkauft." ja screenilla vilkkui 17.131. TV-lähetyksen loputtua Grand Standista (10.000+ hengen seisomakatsomo) alkoi uskomaton soihtunäytös. Halli jäi auki koko loppuyöksi, kaljaa sai tiskeiltä niin kauan kuin halusi ja pelaajat juhlivat faniensa mukana läpi yön. Kuulemma puoli kuuden aikoihin aamulla ensimmäiset pelaajat alkoivat hipsiä pois hallilta.

Ei mitään lisättävää - upein jääkiekkotapahtuma, jossa olen ikinä ollut!

2) SML finaali - TPS Turku - HIFK Helsinki - ottelu 3/5 - kevät 1999
16.04.1999 TPS - IFK 5- 2 (2-1,1-1,2-0) 11820

Ottelu tunnetaan paremmin nimellä "Turun sota". Molemmat finalistit olivat voittaneet omat kotiottelunsa - HIFK vieläpä murskanumeroin 7-2, mutta nyt TPS siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon. Aki Berg lensi suihkuun kyseenalaisesta kyynärpäätaklauksesta. Kolmannessa erässä IFK-katsomosta heitettiin kentälle kaikenlaista roinaa - mm. lasinen olutpullo, jonka johdosta pidettiin ylimääräinen erätauko. Jan Caloun hajoitti mailansa katsomopleksiin pelin päätyttyä. Katsomossa ollut pikkutyttö sai jotain pieniä vammoja ja Caloun pelikiellon.

Hallissa ja ympäristössä oli enemmän poliiseja kuin lääkäri määrää. Tämä ottelu oli yhtä sotaa: niin kaukalossa, katsomoissa kuin jopa parkkipaikallakin ottelun jälkeen. Noin kuumaa ottelua on vaikeata enää kuvitellakaan näkevänsä SM-liigassa.

Ei mitään lisättävää - kuumin ja tunteikkain jääkiekkotapahtuma, jossa olen ikinä ollut!

3) SML finaali - TPS Turku - KalPa Kuopio - ottelu 5/7 - kevät 1991
24.03.1991 TPS - KAL 7- 2 (2-0,3-1,2-1) 11780

TPS:n ensimmäinen mestaruus upouudessa Turkuhallissa. Finaalisarjan ehdoton ennakkosuosikki johti ottelusarjaa jo voitoin 3-0. Aikoinaan oli koviakin spekulaatioita, että hävisikö TPS tahallaan Kuopiossa pystyäkseen ratkaisemaan mestaruuden uudessa kotihallissaan. Tässä ottelussa TPS voittikin mestaruuden voitoin 4-1 suorastaan suvereenilla esityksellä.

TPS oli murhaavan ylivoimainen. Vielä tilanteessa 6-2 Hannu Virta heittäytyi alivoimalla pääedellä siniviivakudin eteen. Jari Hirsimäki kuljetti kiekkoa mailanlavallaan pomputellen koko keskialueen yli KalPa:n pelaajien yrittäessä häiritä. Katsomossa kiersi hunajapurkkeja, joista voitiin vähän maistella "sitä makiata".

Ei mitään lisättävää - ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) paikan päällä näkemäni TPS:n mestaruuden ratkaissut ottelu!

Muitakin aivan upeita otteluita on tullut nähtyä, mutta nämä lienevät ne aivan ykköset. Esim. keväästä 2010 en osaa eritellä vain yhtä ottelua. Koko kevät oli uskomatonta lätkähuumaa, joissa pelipäivät olivat vain hekuman huippu.

Runkosarjamatseista voisin ehkä mainita seuraavat:

09.12.1993 TPS - KAL 7- 1 (3-1,2-0,2-0) 8093

Timo ja Petteri Nummelinin yhteisottelu. Pelitilanteessa Numppa ei saanut viuluaan viritettyä, mutta ottelun jälkeiset juhlallisuudet olivat omaa luokkaansa.

06.03.1994 TPS - REI 17- 2 (6-1,6-1,5-0) 7692

Tässä matsissa jopa turkulaisena tuo Hunajata-renkutus alkoi jo tulla korvista ulos. Voin vain kuvitella miltä se kuulostaa vierasjoukkueen kannattajan korviin.

13.10.1994 TPS - JOK 3- 4 (1-1,1-2,1-0,0-1) JA 10802

Tunteiden vuoristorataa runkosarjaottelussa: Saku Koivu tasoittaa pelin 16sec ennen kolmannen erän loppua. Jatkoajalla Jokerit tekee voittomaalin (Juha Lind? Antti Törmänen?)

25.11.1999 TPS - ILV 11- 0 (1-0,8-0,2-0) 7501

Jani "Stouni" Kiviharjulta saatu lippu TPS:n vaihtoaition takaa ja Linda Lampeniuksen vierestä. Kai Nurminen ja Kalle Sahlstedt painoivat neljä maalia mieheen - Sahlstedtin maalit ovat edelleenkin SM-liigan ennätys nopeudessaan (neljä maalia - yksi pelaaja).

30.12.2004 TPS - BLU 2- 0 (0-0,1-0,1-0) 11820

The Return of the K11ng - Saku Koivun paluuottelu - pelillisesti se oli täyttä paskaa, mutta tunnelma oli muuten aivan uskomaton.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
MM-puolivälierät 2003, Suomi-Ruotsi: tarviiko selittää enempää?

Viides finaali 2013, Tappara-Ässät: liigahistorian pisin finaaliottelu

Kuudes finaali 2013, Ässät-Tappara: mestaruus Poriin Marttisen roikulla, jonka Metsola imaisi.

Myös 1998 mm-kisojen kaksiosaisen finaalin olin katsomassa Sveitsissä, mutta Suomi ei tehnyt maalin maalia, Ruotsi teki yhden.

Änäripeleistä ei ole jäänyt mitään mieleen, tylsää läpsyttelyä. Poffeissa tosin en ole käynyt.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
2014 toinen finaali oli aika kova matsi

2013 kolmas finaali ja ratkaisumaali sekunti ennen loppua

Ja muutama vuosi takaperin valmentajien painajainen kauden avauksessa, jossa Ilves voitti Tapparan muistaakseni 8-7?
 

Ylähirsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Otetaas Liigan osalta TOP3-ottelut

1. Jokerit - HIFK 2011 6. puolivälierä

Ensin johtoon Granlundin komealla maalilla. Game 7 häämöttää, mutta Eaves tasoittaa viimeisellä minuutilla. Jatkoajalla, sitten nousee pala kurkkuun kun Hentunen karkaa läpi... Riksman kuitenkin torjui, kesyn yrityksen ja matsi sen ku jatkuu. Pari minuuttia myöhemmin Haataja rouhii maalin edestä voittomaalin ja fiilistä ei voi kuvailla

2. KalPa - HPK 2009 6. puolivälierä

Kaukalossa oli kyllä vain yksi joukkue, mutta niin vain KalPa joutui kaksi kertaa takaa-ajajan rooliin. Ensin Mäenpää tekee ylivoimalla pari sekunttia ennen ensimmäistä erätaukoa. Toisessa erässä Kiiskinen survoo pelin väkisin tasoihin. Olen tilaamassa hodaria, vilkaisen kentälle ja näen kuinka Vihko ohjaa Mäenpään(?) passin verkon perukoille. Kolmannessa erässä KalPa painaa vimmatusti, Hartikainen onnistuukin tasoittamaan ylivoimalla maalin edestä ja hallin katto nousee ilmaan. Jatkoajalla aiemmin viltitetty Mäkiaho pääsee puttaamaan riparin verkkoon ja Kerho lomille

3. KalPa JYP 2009 4. välierä

Ottelussa, jossa KalPalla on mahdollisuus tasoittaa sarja hurmioituneen kotiyleisön edessä. JYP aloitti väkevästi ja pääsikin alkuun ylivoimalle, mutta Timo Salo onnistui alivoimalla maalin teossa. Toisessa erässä KalPa hallitsee aavistuksen peliä, mutta joutuu alivoimalle. JYP tasoittaa pelin, paitsiomaalilla Mäntymaa tais lipsauttaa kiekon keskialueen puolelle, mutta tätä ei tuomarit näe, Mäntymää ampuu ja Pihlman rouhii riparit sisään. Erän lopussa Louhivaara yllättää Oksan miltei nollakulmasta. Kolmannessa erässä KalPalla on paikkansa. Wallinheimo kuitenkin kestää, parhaiten jäi mieleen Kapasen loistopaikka 5min(?) ennen loppua, mutta niin vain Wallinheimo selvitti sen. 5. ottelu olikin vain kosmetiikkaa.
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Pitkälti samojahan nämä kai kaikilla espoolaisilla tuntuvat olevan. En tee poikkeusta, sillä:

1) Blues-Tappara, Se seitsemäs pleijarimatsi.

- Kaikkien jossittelumatsien äiti. Jos ja jos. Jos Blues olisi sen jatkoaikamaalin tehnyt, olisi Espoossa juhlittu vähintään mitalia, ehkäpä jopa.... No, se joukkue ja sen henki oli uskomaton, toivottavasti joskus nähtäisiin samanlaista.

Koskaan en ole matsissa kokenut niitä fiiliksiä, joita tämän matsin loppuhetkillä koin. Sarja oli tasan 3-3 ja Tappara johti peliä 0-1 aivan loppuhetkillä. Viimeinen minuutti on jo käsillä ja tuska on valtava. Kuin ihmeen kaupalla Luikeroiden kuningas, Jan Caloun, iskee kiekon Lehdon ohi, enkä muista seuraavista minuuteista juuri mitään. Sen muistan, ettei tippa ollut näistä silmistä kaukana, sillä sellainen tunnelataus pääsi tuon tasotuksen jälkeen purkautumaan.

Kun jatkoajalle lähdettiin, istuin koko erätauon lähes kirjaimellisesti paskat housuissa katsomossa. Jalat eivät kantaneet, sillä niin paljon oli kyseessä. Voimat palautuivat kuitenkin suht nopeesti Myllyksen imaistessa käsittämättömällä tavalla Jämsenin löysän vedon. Tappion katkeruutta kasvatti eksponentiaalisesti se, että Tappara marssi aina mestariksi saakka. Jos olisi käynyt toisin... Jos. No, tällaista on urheilu. Tapparan tie vei mestaruuteen ja meidän kahteen sysimustaan, tuskan täyttämään katastrofikauteen.

Vaan ehkä vielä joskus.


2) K-Espoo vs TPS ´98

- Huikea sarja kaikenkaikkiaan. Muistikuvat ovat jo pitkälti hämärtyneet, mutta hienoahan tuo oli.


3) K-Espoo-HIFK ´94 (?)

- Uusitun Matinkylän ensimmäinen ottelu, jonka Kiekko-Espoo voitti 4-2. Viimeinen tehtiin tyhjiin, tekijänä muistikuvien mukaan Juha Ikonen. Hieno matsi, meikäläinen aivan fiilareissa. Tuolloin kiekko ja Kiekko-Espoo varsinkin tuntuivat munaskuissa hitusen eri intensiteetillä kuin nykyään. HIFKin voittaminen tuntui tuolloin todella hienolta. Vaikka siinä on edelleenkin normimatsia enemmän tunnetta, on se nykyisin kuitenkin vain joukkue muiden joukossa.


Kaikenkaikkiaan on tavallaan sääli, että omalta kohdalta on tuo tunnepuoli ajoittaisia pilkahduksia lukuunottamatta päässyt lähes täysin katoamaan liigakiekkoilusta. En suostu uskomaan, että pääsyynä olisi oma ikääntyminen, heh, vaikka silläkin varmasti merkitystä on. Liiga ei vain tuotteena, suljettuna sarjana perversseine pleiohvien irvikuvineen, oikein enää iske samalla tavalla. Jotain tarttis tehrä ja toivottavasti tehdäänkin.

Oho, oma viesti yhdeksän (9) vuoden takaa. Aika lailla muuttuneet oma top3, mikä on hyvä: tietää, että oma suosikki on pelannut tärkeitä pelejä myös lähihistoriassa.

Nykyinen top3 menisi hyvinkin selvästi näin:

1) Blues-Jokerit ´98: semifinaalien 7. peli

Huikein jääkiekko-ottelu niin tunnelmaltaan kuin tunnelataukseltaan jossa olen ikinä ollut. Jää aika kauas kakkoseksi kaikki näkemäni finaalipelit, NHL-pelit, maajoukkuematsit ja muiden jengien höntsäilyt.

3) Blues-Lukko ´14: 6. peli

Jatkoaikavoitto ja nokka seitsemänteen peliin, jossa sitten hävittiin. Vaan ei väliä, oli tämä aika orgastinen peli.

3) Blues-Tappara ´02: 7. peli

Tämä oli ennen listan ykkösenä, ei ole enää.
 

Jokerobin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Capitals
1) Blues-Jokerit ´98: semifinaalien 7. peli

Huikein jääkiekko-ottelu niin tunnelmaltaan kuin tunnelataukseltaan jossa olen ikinä ollut. Jää aika kauas kakkoseksi kaikki näkemäni finaalipelit, NHL-pelit, maajoukkuematsit ja muiden jengien höntsäilyt.

Varmaan meinaat vuotta '08? 98 kauden vikassa keskinäisessähän pelattiin pronssista ja Jokerit vei 8-0. Ja tuosta pelistä kyllä oli ainaki Jokereiden puolelta tunnelataukset kaukana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös