Eero Kilpeläinen – ykkösmaalivahti

  • 48 645
  • 167

jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Faktahan on, että Kilpeläinen oli viimeisellä täydellä kaudellaan sysipaska kauden tärkeimmissä otteluissa ja epäonnistui. Tämän surullisen sarjan lisäksi häneltä nähtiin epätasaisia jaksoja runkosarjassa, tosin on huomioitava, että odotusarvotkin olivat korkeat.

Epäonnistumisista pitää pystyä ja kannattaakin puhua ilman lapsellisia katketuusheittoja tms. Minulle on yhdentekevää miten Kilpeläinen jatkossa pelaa, mutta kuten täälläkin on todettu, niin potentiaali on suht kova ja korkeasta liigatasosta on näyttöjä. Nyt vain neekeri pitämään kädestä kiinni ja tarpeellinen määrä joogaretriittejä kotimaisemissa, niin kenties se tasaisuus löytyy sitä kautta.

Kilpeläisen peli ei ollut yhtään sen huonompi kuin muidenkaan Jokeripelaajien peli viime kauden tärkeimmissä otteluissa. Jokerit oli kokonaisuutena surkea joukkue. Vaikka teillä olisi ollut viime kaudella itse Tretjak maalissa, niin viime kaudella ette olisi päässeet pudotuspeleissä tuon pidemmälle. Kilpeläinen on hyvä veskari. Metsola munaili finaalissa Ässiä vastaan, mutta ei hän joutunut samanlaisen joukkolynkkauksen kohteeksi Tapparafanien toimesta, kuin Kilpeläinen Jokereissa. Sekä Kilpeläinen, että Metsola ovat kummatkin laatuveskareita.
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Hyvä hankinta KalPalta. Kilpeläiselle tullut vähän liiaksikin lokaa niskaan yhdestä huonosta playoff-keväästä, kun ollut muuten Liigassa erittäinkin hyvä maalivahti jo useamman kauden. Ei tilastoja lukuunottamatta minkäänlaista tietoa, miten mennyt Zugissa, mutta eiköhän tuossa ole KalPalle kelpo 1.kassari useammaksi kaudeksi.
 

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kilpeläisen peli ei ollut yhtään sen huonompi kuin muidenkaan Jokeripelaajien peli viime kauden tärkeimmissä otteluissa. Jokerit oli kokonaisuutena surkea joukkue. Vaikka teillä olisi ollut viime kaudella itse Tretjak maalissa, niin viime kaudella ette olisi päässeet pudotuspeleissä tuon pidemmälle. Kilpeläinen on hyvä veskari. Metsola munaili finaalissa Ässiä vastaan, mutta ei hän joutunut samanlaisen joukkolynkkauksen kohteeksi Tapparafanien toimesta, kuin Kilpeläinen Jokereissa. Sekä Kilpeläinen, että Metsola ovat kummatkin laatuveskareita.

No tämä tarina on kyllä totaali puppua.
 

Dängleri

Jäsen
Olen tyytyväinen pitkään sopimukseen. Riskit on tietysti pitkissä sopimuksissa aina, mutta vastaavasti riskeittä ei saa ikinä mitään loistavaa. Varmaan raha ei ole ollut pääasia vaan on riittänyt, että maksetaan sopivasti.

Riskejä on kyllä, mutta toisaalta myös mahdollisuuksia - jos Kilpeläinen pelaa itsensä omien tavoitteidensa mukaan takaisin A-maajoukkueeseen (siis kykenee nostamaan niin paljon tasoaan), niin jokainen tietää mikä on osoite sen jälkeen. Toki varmaan jokunen rupla siinä tapauksessa tulee seurankin kassaan.
 

Haalariosasto

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tässä taitaa sitten olla se KalPan suurin hankinta ensi kaudelle ja suurin rahasyöppö. Ei sinällään mikään huono juttu, koska maalivahtihan on joukkueen tärkein pelaaja ja nyt on se osasto kunnossa...

Kyllähän Ahosen, Koskisen ja Tuokkolan näyttämä tie lupaa hyvää, etenkin kun Kilpeläinen nyt varmaan lähtökohtaisesti on näistä Kuopioon saapumishetkellä urallaan se paras (siis kun otetaan jokaisen näistä taso saapumishetkellä)....

Meidän oma Paul Holmgren Kimmo Kapanen paiskasi myös heti kättelyssä tosiaan pitkän sopimuksen pöytään vanhojen näyttöjen perusteella. Kilpeläisen tapauksessa vaan onneksi on paljon potentiaalia ja pitäisiköhän jopa paremmin sanoa todennäköisyyttä, että taso on edelleen korkea Liigaan.

Hyvin pitkälti samoilla linjoilla tulikasteen kanssa. Ensinnäkin tyytyväinen täytyy olla tähän "voittavan" paluuseen KalPa-paitaan. Siitä en tiedä onko KalPan "suurin hankinta" mutta ykkönen on tosiaan ehkä tärkein yksittäinen joukkueen tekijä, pelkästään sen mukana voidaan voittaa tai hävitä, ja siihen kannattaa satsata. Tuskin Kilpeläinenkään millään roposilla ja kotiseuturakkaudella KalPaan palasi mutta myös itse pitäisin lähtökohtaisesti moneen vuoteen lupaavimpana maalivahtihankintana ja hinta-lappu varmaan sen mukainen.

Pakko myöntää etten ole alkuunkaan selvillä Kilpeläisen menneen sesongin otteista, mutta en nyt sanoisi että pitkä diili tuli "kovinkaan vanhoilla näytöillä". Vaikka nämä täällä esitetyt etelän ja länsirannikon muistelmat (joita kieltämättä mukava lukea) ovat jo historiaa, mistään muinaismuistomerkistä ei kuitenkaan voi puhua. Toki ainahan jokaiseen joukkueen osatekijään ja varsinkin pelaajahankintaan riskinsä liittyy, pelaajasta riippuvia (terveys, balanssi) ja riippumattomia, mutta itse näkisin Kilpeläisen lähtökohtaisesti melekosen varmana valintana joka luo uskoa "KalPan uudesta tulemisesta". Jos näitä riskejä haluaa jo nyt harmitella, niin itse en ole huolissani tässä tapauksissa jostain menneestä heikommasta jaksosta (kenellä näitä ei olisi) mutta sanotaan nyt vaikka että edelliskausien ottelumääristä voisi ennakoida että vastuuta tullee myös kakkoselle.

Muuten tuo julkaistu maalivahtikuvio näyttää, sanotaan odotusten mukaiselta. Kiviaholle toivoin jatkoa ja sitä tuli. Vaikka kauden aikana otteet ei aina olleet vakuuttavia, jotenkin näytti että kauden mittaan nuorelle molarille lisääntynyt torjuntavastuu teki tehtävänsä ja otteisiin alkoi tulla lupauksia herättävää, tarvittavaa varmuutta. Vaikkei kristallipallo kovin varmaa kuvaa anna, en usko että Kiviahoon kakkosena kaadutaan. Kovia pelejä nuori molari kuitenkin ensikaudella kaipaisi. Smuran otteista sen sijaan ei paria A:n peliä lukuunottamatta oikein minkäänlaista käryä mutta eiköhän nuori mies otettu rauhassa kehittymään, vaikka toisaalta pirustako sitä tietää milloin paikka aukeaa.
 
Viimeksi muokattu:

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Miksi niin moni Jokeri-fani katsoo vain tuota Lukko-sarjaa keväällä 2013?

Muistaakseni Eero oli ihan helvetin hyvä poffeissa tuota edeltävänä keväänä, eli 2012, välierissä JYPiä vastaankin komeaa peliä.

Anyways, mielestäni hyvä hankinta KalPalta.
 

Tuamas

Jäsen
Katkerat tai ei, niin fakta on, että Jokereissa Kilpeläinen oli enemmän tai vähemmän pettymys. Viime kevään surkeat playoffit ovat viimeisin Kilpeläisen "näyttö" kotoliigassa, joten turha sitä on millään karsintaonnistumisella kuitata. Karsinnat ovat toki kova paikka ja niistä selviäminen ovat sulka Eeron hattuun.

Yksi epäonnistunut pleijarisarja epäonnistumisen kulttuurissa elävässä organisaatiossa ja se kuittaa Kilpeläisen aiemmat näytöt nollaksi.

Kevyttä kesäheinää taas vaihteeksi Jokerileirin kommentit.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
No tämä tarina on kyllä totaali puppua.

Olipa kovat perustelut, narritasoa.

Eero the Kilpi tuli, ihan tyytyväinen tähän hankintaan koska KalPan vetovoimalla ei olisi parempaakaan saatu. Sopimuksen kesto myös hyvä mutta KHL-pykälä löytynee kuitenkin?
 

ludvig

Jäsen
Miksi niin moni Jokeri-fani katsoo vain tuota Lukko-sarjaa keväällä 2013?

Onko se nyt jotenkin yllättävää, että pelaajaa arvioidaan viimeisimpien seurassa pelaamien liigamatsien perusteella? Varsinkin, kun kyseessä oli ns. kauden tärkeimmät ja ratkaisevimmat pelit. Osa vetää ihan kapasina täällä, jalopeeno etunenässä.

KalPassa on tehty loistavaa duunia Koskisen ja Ahosen kanssa, joten kenties Kilpeläisenkin ura saadaan kunnon nosteeseen pienen dyykkauksen jälkeen ja hänkin jatkaa isompiin ympyröihin.
 

Tuamas

Jäsen
Onko se nyt jotenkin yllättävää, että pelaajaa arvioidaan viimeisimpien seurassa pelaamien liigamatsien perusteella? Varsinkin, kun kyseessä oli ns. kauden tärkeimmät ja ratkaisevimmat pelit. Osa vetää ihan kapasina täällä, jalopeeno etunenässä.

Lähinnä se osoittaa vakavaa puutetta kokonaisuuksien hahmottamisessa.

Pelaaja joka pelaa 3/4 pelaamistaan pleijareista prosentilla ~94 ja kolme viimeistä runkosarjaa ~92 prosentilla, ei ole mitään mieltä arvioida paskaksi yhden kuuden pelin pätkän perusteella.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Lähinnä se osoittaa vakavaa puutetta kokonaisuuksien hahmottamisessa.

Pelaaja joka pelaa 3/4 pelaamistaan pleijareista prosentilla ~94 ja kolme viimeistä runkosarjaa ~92 prosentilla, ei ole mitään mieltä arvioida paskaksi yhden kuuden pelin pätkän perusteella.
Kyllähän se viime kevään Jokereiden pelaaminen oli niin mahtavaa muilta, että tappio oli vain ja ainoastaan Kilpeläisen syytä.
Tai siis niin ainakin kehä III sisällä uskotellaan, että vika oli vain ja ainostaan Kilpeläisen ei kenenkään muun.

Kyllähän Kilpeläinen on parannus Tuokkolaan nähden ja valmiiksi kaveri, jolla näyttöjä ykkösenä pelaamisesta koko kaudelta, myös pleijareissa.
Hyvä maalivahtipeli on kaiken perusta sen roolin Kilpeläinen hoitaa enemmän kuin hyvin ja kun kyseessä on vielä "kotiinpaluu" niin lienee myös näyttöhaluja, että homma toimii myös täällä.
 

ludvig

Jäsen
Lähinnä se osoittaa vakavaa puutetta kokonaisuuksien hahmottamisessa.

Pelaaja joka pelaa 3/4 pelaamistaan pleijareista prosentilla ~94 ja kolme viimeistä runkosarjaa ~92 prosentilla, ei ole mitään mieltä arvioida paskaksi yhden kuuden pelin pätkän perusteella.

Ensinnäkään Kilpeläinen ei ole pelannut neljissä pleijareissa aikuisten tasolla, vaikka tällaisiksi Porissa divarikarsinnat nähtävästi mielletäänkin. Ja junnupleijarit mukaan laskettuna Kilpeläinen on pelannut pudotuspelejä ainakin viitenä kautena.

Toki urheilijan tason voi laskea kliinisesti tilastojen perusteella pidemmältä jaksolta erittelemättä sisältöä kummemmin ja kokea esimerkiksi Kilpeläisen kahden vuoden olleen menestystarina. Itse annan tasosta keskusteltaessa isoimman painoarvon suorituksista, jotka tapahtuvat henkisesti haastavimmassa ympäristössä ja ovat kauden tärkeimpiä ja ratkaisevimpia. Ja jos kerran epäonnistut täydellisesti tällaisessa tilanteessa, niin silloin ei pitäisi kenenkään olla yllättynyt, että lähimpänä pelaajaa seuranneet muistavat epäonnistumisen hyvin, kertovat siitä keskustelupalstalla ja vähintään omassa mielessään tunnistavat tämän isoksi riskitekijäksi.

On muuten keskustelua yritetty vetää kauas siitä mistä se lähti liikkeelle. Sysipaskahan Kilpeläinen oli niissä matseissa, mutta aina huominen voi olla parempi.

P.S. Hauska muuten huomata, että osa KalPan ja Ässien viime kauden faneista on omien jengien matsien sijasta katsellut Jokerit - Lukko pudostuspeliparia "oman" jengin sijaan tai sitten VHS on pyörinyt kirkonkylissä ja matsit on katseltu innokkaina jälkikäteen. KHL-kelkkaan sitten ensi kaudella.
 

Tuamas

Jäsen
Ensinnäkään Kilpeläinen ei ole pelannut neljissä pleijareissa aikuisten tasolla, vaikka tällaisiksi Porissa divarikarsinnat nähtävästi mielletäänkin. Ja junnupleijarit mukaan laskettuna Kilpeläinen on pelannut pudotuspelejä ainakin viitenä kautena.
...
On muuten keskustelua yritetty vetää kauas siitä mistä se lähti liikkeelle. Sysipaskahan Kilpeläinen oli niissä matseissa, mutta aina huominen voi olla parempi.

....

Itse läheltä karsintoja seuranneena totean että ne olivat henkisesti vähintään yhtä kovia pelejä.

Pointti on se, että kuuden pelin otanta ja siitä tehtävät johtopäätökset ovat useamman liigakauden ykkösenä pelanneen jannun kohdalla melkoista penailua ja osoittavat sitä kuinka jokerikeskeistä ja puusilmäistä porukka on.

Ps. On muuten hauskaa kuinka toistuvasti Jokerileirissä kuvitellaan että jotakuta kiinnostaisi heidän tekemisensä.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Onhan tuo Kilpeläinen hyvä maalivahti, ja mielestäni ihan hyvän profiilin hankinta KalPaan. Kyseessä on kuitenkin yksiä pudotuspelejä lukuunottamatta oikein hyvällä tasolla pelannut veskari, joka on ihan parhaassa iässään ja varmasti on osaavan maalivahtivalmennuksen turvin oikein pätevä ykkösveskari KalPalle.

Jokerifaneilta ihan turhaa kivittämistä tämän miehen suhteen. Katsoin muistaakseni yhtä peliä lukuunottamatta kaikki Jokereiden ja Lukon väliset pelit viime kevään puolivälieristä, ja koko Jokerijoukkue siellä käväisi laavakylvyssä, ei yksin Kilpeläinen. Parhaana esimerkkinä varmaan game 6:n avausmaali, jossa Kilpeläinen ensin torjuu poikittaisliikkeessä kiekon, jonka jälkeen KOLME jokeripelaajaa tulee pällistelemään siihen kiekon ympärille mutta eivät sitten siivoa kiekko pois, vaan kolmen jokeripelaajan keskeltä Lukon mies saa laittaa kiekon vielä maaliin. Varmaan Kilpeläisen piikkiin sekin.

Hyvä hankinta.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Pelaaja joka pelaa 3/4 pelaamistaan pleijareista prosentilla ~94 ja kolme viimeistä runkosarjaa ~92 prosentilla, ei ole mitään mieltä arvioida paskaksi yhden kuuden pelin pätkän perusteella.

Todella hyvä pointti. Tuossa sarjassa lähti alunperinkin lumipallo vyörymään väärään suuntaan. Kilpeläinen ei pelannut hyvin, muttei myöskään muukaan joukkue.

Suomalaisilla on tapana löytää jokaiseen tilanteeseen aina se syyllinen ja syntipukki. Tämä on slaavilaisen kulttuurin peruja. Tässä tapauksessa mustan lampaan talja pistettiin Kilpeläisen harteille. Koko Jokeri-organisaatio toimi mielestäni todella ammattitaidottomasti ja ala-arvoisesti Kilpeläistä kohtaan.

Loistava maalivahtipeli kumpuaa aina hyvästä itseluottamuksesta, joka on suoraa seurausta valmennuksen osoittamasta luottamuksesta ja kannustuksesta myös, ja erityisesti, huonoina hetkinä. Lynkkaaminen on niin pirun helppoa. Jokainen meistä siihen joskus syyllistyy. Se on se ihmisluonnon pimeä puoli.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Kyllähän se viime kevään Jokereiden pelaaminen oli niin mahtavaa muilta, että tappio oli vain ja ainoastaan Kilpeläisen syytä.
Tai siis niin ainakin kehä III sisällä uskotellaan, että vika oli vain ja ainostaan Kilpeläisen ei kenenkään muun.

Sanotaanko nyt näin, että Lukolle putoaminen ei ollut täysin Kilpeläisen syytä, mutta kyllä hänelläkin oli siinä osansa. En kuitenkaan kaataisi koko paskasankoa hänen niskaan, niin kuin suurin osa jokerifaneista teki putoamisen jälkeen. Eero on kuitenkin Liigaan ihan top-5 kassari edelleen, joten hyvä hankinta KalPalta.
 

Rantsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers, KalPa
Eiköhän jätetä nuo Jokerit-fanien sulamiskommentit ihan omaan arvoonsa.
Sulihan Koskinenkin Kuopiossa keväällä -12, mutta eipä näytä sillä olevan vaikutusta esim tämän kauden KHL-peleissä.

Anyways, laatumaalivahdista voidaan toki puhua, mutta tällä kaudella Sveitsissä yli 3 maalia per peli omiin ja joukkue taisi jäädä putoamiskarsintoihin, joten ihan takuuseen en menisi tuosta "voittavasta maalivahdista". Toki tasonnosto on mahdollinen ja jopa odotettavissa, toivotaan että se tapahtuu.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Nostellaanpa tätä useamman pisteen sarjataulukkoon, KalPan sarakkeeseen torjunutta kaveria hieman ylöspäin. Eero on aloittanut joukkueen ohella, paljon paremmin kuin monikaan uskalsi edes salaa toivoa.
Samaan hengenvetoon on toimiston suuntaan laitettava sulkaa postiin, hattuun laitettavaksi. Maalivahtiosasto on ollut vuosia hyvällä/erinomaisella liigatasolla ja mahdollistanut joukkueen menestyksen. Onko ne pelimerkit olleet poissa muilta pelipaikoilta, ehkäpä mutta jotenkin ne pelimerkit on priorisoitava.
 

Dragon's Den

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Pidin Kilpeläisen hankintaa erinomaisena jo keväällä ja tämä syksy on vain vahvistanut näkemystäni. Mies sai osittain ansaitsemattomasti huonon maineen ryssä-Jokereissa parin huonon play off -sarjan takia. Tuosta jälkimmäisestä sarjasta ei Jokerit olisi mennyt jatkoon, vaikka maalilla olisi ollut Tuukka Rask. Niin vain kaikki loka onnistuttiin kuitenkin kaatamaan yhden miehen niskaan.

Myös Perhosen hankinta oli mielestäni alunperinkin onnistunut, vaikka se monesta suusta kirvoittikin kritiikkiä urheilutoimenjohtajaa kohtaan. Tämä on Tamin sanoin klassinen low risk, high reward -tilanne.

Vaikka olenkin tässä vuosien saatossa, aiheesta, Kapasen Kimmoa kritisoinut ja vaatinut hänen päätään vadille, niin täytyy kuitenkin vilpittömästi todeta, että hän on lähes poikkeuksetta onnistunut aina näissä maalivahtihankinnoissa. Omasta pelaajataustasta on varmasti hyötyä, ja hyvinä sparraajina ovat varmasti toimineet myös Kuivalainen ja Kauhanen sekä hänen edeltäjänsä Siekkinen.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Onhan se tämä ukkeli vaan aika valtava osa sitä tapaa, jolla KalPa on kavunnut takaisin Liigan kärkisijoille tuolta pohjamudista. Eeron debyyttikausi, vai pitäisikö sitten sanoa ensimmäinen kausi paluun jälkeen, on ensimmäiseltä puoliskoltaan ollut äärimmäisen onnistunut. Esimerkiksi Kilpeläisen merkitystä muutamien lisäpisteiden nappaamisessa alkukaudesta ei voi mitenkään väheksyä, kun muistaa kuinka paljon rankkareille silloin päädyttiin.

Kilpeläinen on illasta toiseen tasaisen hyvä ja kuten joku täällä totesi, niin helppoja päästettyjä maaleja ei juuri tule mieleen. Minulle tulee mieleen vain Ilveksen (Aleksi Mustosen) tasoitusosuma Kuopiossa surkealla lirukiekolla jostain siniviivan tuntumasta Ipan edellisellä vierailulla. Siinä se. Upeita gamesavereita tulee mieleen sitäkin enemmän, viimeksi hieno "heittäytymiskoppi" Porissa ottelun loppuhetkillä, näkyy huippuhetkikoosteessa.

Liigan sivuilla Kilpeläinen on kuluneen viikon kolmanneksi kuumin pelaaja ja perusteluihin on helppo yhtyä:

Liiga.fi kirjoitti:
Kaksi voittoa viikon kolmesta pelistä. On tukkinut maalinsa tehokkaasti yli 92 %:n varmuudella. Antaa varmalla työskentelyllään joukkueelleen voiton mahdollisuudet jokaisessa pelissä. Varma maalivahtipeli antaa joukkueelle myös ekstraluottamusta ja tämän turvin nuoretkin puolustajat uskaltavat pelata rohkeasti. Suuri tekijä KalPan loistavaan menestykseen syksyllä!

Poffeihin kai tässä ollaan menossa, joten täytyy toivoa, että menneiden sarjojen henkiset vaikeudet ovat taakse jäänyttä aikaa. Veikkaisin, että Kuopiossa Kilpi on playoffeissakin enemmän omimmillaan - ne Stadin valot ovat kuitenkin aika kirkkaat.
 

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Poffeihin kai tässä ollaan menossa, joten täytyy toivoa, että menneiden sarjojen henkiset vaikeudet ovat taakse jäänyttä aikaa. Veikkaisin, että Kuopiossa Kilpi on playoffeissakin enemmän omimmillaan - ne Stadin valot ovat kuitenkin aika kirkkaat.
Mielestäni monilla on tottakai ansaitusti mielessään vielä Jokeri-kevään sulaminen, mutta pitää kuitenkin muistaa kilven merkitys Ässät-Sport sarjassa josss miehen pää piti loistavasti. Toivotaan tosiaan että valot täällä ovat himmeämmät ja sekä kilpi että koko joukkuea pelaa hyvät pleijjarit kunhan sinne ensin päästään.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Mun mielestä Eero ei ollut mitenkään huono niissä poffeissa. Azevedo oli vaan järkyttävän hyvä, eikä Jokereitten pakisto saanut Lukon hyökkäystä kuriin millään. Henkilökohtainen mielipide on ja on ollut kokoajan, ettei yhtään maalia mennyt Eeron piikkiin. Toki gamesavereita olisi voinut ottaa kilpensä kirkastamiseksi. Eniwei, turhaa syyllistämistä.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pidin Kilpeläisen hankintaa erinomaisena jo keväällä ja tämä syksy on vain vahvistanut näkemystäni. Mies sai osittain ansaitsemattomasti huonon maineen ryssä-Jokereissa parin huonon play off -sarjan takia.


Tarkoitit varmaan yhden huonon sarjan takia? En ole oikein ymmärtänyt, miten Kilpeläinen muuttui kuuden ottelun tähden keskinkertaiseksi maalivahdiksi suuren yleisön silmissä ja ne kaikki huikeat otteet aiempien 150 ottelun näytöt unohdettiin. Porissa oltiin valmiita maksamaan 200 000€ Kilpeläiselle sen viimeisen Ässät kauden jälkeen, mutta Jokereissa oli vielä enemmän tarjolla. Ja sitten yht'äkkiä tämä maajoukkuetason saavuttanut 93% varmuudella kiekkoja liigassa pysäyttävä maalivahti romahtaisi täysin pohjalle ja kakkosveskaritasolle. Hah!

Nyt on ollut hienoa huomata, että unohdettu Eero nousee takaisin parrasvaloihin ja osoittaa kaikille, että yksi huono jakso ei muuta maalivahdin perustasoa hyvästä huonoksi. Ainut mikä voidaan enää kyseenalaistaa on se, että nouseeko Eero vielä viimeisen peikkonsa yli eli selkeästi voittavaksi vahdiksi pudotuspeleissä ja osoittaa että kyllä se "pää kestää" sittenkin.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Huutelen sivusta, että Kilpeläinen on ollut hämmentävän hyvä rankkareissa. Muistaakseni joskus hävisi ne heti sen jälkeen, kun vastustaja oli ylittänyt siniviivan kiekko hallussa. Kehitys kehittyy, ja se on hienoa.
 

HankChief

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tuo rankkarihomma on kyllä yllättänyt positiivisesti. Olikohan se joku CHL- matsi vai harjoitusottelu missä mentiin pilkuille ja ajattelin että tänä vuonna ei voiteta yhtään kisaa. Oli sen verran erikoisen näköistä heilumista Kilpeläisellä siinä ottelussa. Mutta liigassa onkin ollu erittäin hyvä varsinkin silloin alkukaudesta kun mentiin monessa pelissä rankkareille. Auttoi tuomaan useamman extrapisteen niistä matseista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös