Kieltämättä tuntemukset ovat vetäneet viime aikoina rodeota ei-urheilullisten, jääkiekkoon kuulumattomien mutta siihen ympättyjen seikkojen vuoksi. Kabinettipäätös vei tästä Mestis-ajan legendaarisesta kiistaparista aivan suurimman jännitelatauksen, mutta kyllähän fakta on se, ettei tässä voi olla syttymättä. Kevät tapaa tuoda kiiman mukanaan, ja niin tälläkin kertaa. Nämä ovat tosipelejä, joissa (Vaasankin) veri punnitaan. Ei tarvitse kuin katsoa tuota kevätauringon paistetta ja aistia hetki luonnon tarinaa. Playoffit tuoksuvat ilmatilassa.
Nämä playoff-matsit jäävät hyvin mahdollisesti tämän parivaljakon viimeisiksi kohtaamisiksi pitkään aikaan. Annettakoon vuosien aikana kasautuneen latauksen ja kitkan purkautua arvoisellaan tavalla sekä kaukalon sisällä että laitojen ulkopuolella. Sport ja Jukurit ovat olleet huikea Mestis-pari. Ystävyyssuhteita ei ole totisesti luotu, mutta urheilu tarvitsee myös verijäljillä ryyditettyjä vihollisuuksia. Käyty on unohtumattomia playoff-sarjoja, ja räiskynyt on niin kentällä kuin katsomossakin. Välillä rajoja ylittäneelläkin tavalla; kukapa ei muistaisi esimerkiksi Sportin kannattajille Kalevankankaan jäähalliin rakennettua häkkiä ja siihen esitettyjä provosoivia banaanipuheita. Silloin oli muuten kirjaimellisesti häkki täynnä.
Niin on varmasti sananlaskullinen häkki täynnä tänään Kuparisaaressakin. Ja Tuusalle tiedoksi, Jukurien paita ja huivi yllä mennään tänäänkin tukemaan sinikeltaisia paikan päälle. Torstaina ollaan vuorostaan Mikkelissä. Enemmistö jukurifaneista on toki varmasti tänään Etelä-Savon ytimessä ruudun välittämänä pelin kulkua seuraamassa.
Olisi helppo kauden keskinäisten tilastojen nojalla tuumia, ettei Jukureilla ole tässä parissa ollenkaan saumoja. Mutta veikkaanpa, että kehkeytyy yllättävän tasaista. Sport ei ole niin suuri suosikki kuin voisi äkkiseltään kuvitella. Jukurit tulee näytönhaluisena ja ottelee altavastaajan asemassa pelaamalla aukeavasta myöhemmästä mahdollisuudesta jopa omaan Liiga-paikkaan. Sportkin raudanvarmasti haluaa näyttää ollleensa Liiga-paikan arvoinen ja päättää kautensa juhliin, mutta löytyykö tiukoilla hetkillä samaa "viimeistä vaihetta" kuin Jukureilta takuulla löytyy – se on kysymyksensä.
Viime viikolla Jukurit ei mielestäni jäänyt aseettomaksi. Kenttätapahtumat soljuivat melko lailla tasaisesti. Maalitilanteissa joukkueella oli tiettyä hampaattomuutta, minkä on mahdollista kääntyäkin. Ylivoimapelaaminenkin vaatii terästämistä: silloin kun joukkueella oli viime matsissa sektorilla ok-paikkoja ampua, turvauduttiin turhan usein kääntämään ylivoima passiiviseksi laitoja päin. Ja näin tilanteet kuivuivat kokoon.
Jukurit pelasi mielenkiintoisella, Pikkaraisen alaisuudessa näkemättömällä tavalla kiekkokontrollijääkiekkoa a la Pennanen, jossa peliä rytmitettiin monisäikeisesti. En muista nähneeni niin paljon kontrollilähtöjä viljellyttä jukurijoukkuetta. Vielä näki, ettei kesken kauden muutettu pelitapa ole iskostunut täysin selkäytimiin; varsinkin ensimmäisessä erässä hyökkääjät ehtivät karata pakeilta liian usein hyökkäyssiniselle tavoittamattomiin, ja heille pistetyt pitkät syötöt menivät "toivotaan, toivotaan" -tapauksiksi. Seisovilta jaloin hyökkäyssiniseltä on myös vaikea saada vaarallisia hyökkäystilanteita rakenneltua, vaikka avaussyöttö napsuisikin lapaan. Synkronisessa hyökkäyslähtöjen aikaisessa liikkumisessa oli siis vielä toivomisen varaa, vaikka osan peliä tämä toimi moitteettomammin. Ajoittain Jukureidenkin kontrollilähdöt olivat sitä viisaan hyökkäämisen kiekottelevaa taidetta, mitä nuo hyökkäämään nousemiset parhaimmillaan ovat.
Mennään paikan päälle katsomaan mahdollisesti viimeisiä sointuja tämän uskomattoman parivaljakon yhteiseltä Mestis-matkalta. Pistetään katsomossa kaikki kannatuksellinen varanto peliin: tämä sarja on sen hetki.