Pelitapakeskustelu

  • 601 714
  • 4 154

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Heitän vielä kolmanneksi tekijäksi sen, että Erkka on kettu. Hän ei aiokaan näyttää mitään pelisuunnitelmastaan tässä turnauksessa. Olympialaiset pelataan eri joukkueella joten tässä on paljon sitäkin, että pelataan tämä turnaus alta pois kun on kalenteriin merkitty ja keskitytään sen jälkeen päätapahtuman pelisuunnitelmaan ja sen hiomiseen.

Olisko Erkka tosiaan näin kylmäpäinen?

Itse olen koko ajan nähnyt nämä EHT:t näyttöpaikkana MM-kisohin. Koska kisat ovat väkisinkin sellaiset, joista melko helposti parhaat NHL -miehet tulevat kieltäytymään, niin nyt olisi hyvä peluuttaa sitä lätkää, jolla MM-kisoissa mennään. On kyllä vaikea nähdä, että hyvät suoritukset EHT:lla riittäisivät näytöksi olympialaisiin. Olympiavalinnat suurilta osin tehtäneen NHL- ja MM-näyttöjen perusteella. Ja loput paikat sen perusteella, keihin valmentaja luottaa.

On täysin mahdollista, että olympiakisoissa Suomi lähtee pelaamaan suuremmilla variaatioilla, mitä tulee pelin rytmittämiseen. Paremmat pelaajat jne. Mutta MM-kisoja silmällä pitäen olisi aikamoista hulluttelua leikkiä eri pelitavoilla. Jos Valko-Venäjällä pelataan ihan eri peliä kuin nyt, niin miten ihmeessä tästä turnauksesta saa mitään informaatiota analyyseja varten? "Data" ei olisi yhteismitallista.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Olisko Erkka tosiaan näin kylmäpäinen?

Enhän minä tiedä, kunhan heitin. Aika näyttää. Sen verran vielä tuosta eilisestä pelaamisesta, että ei Westerlund ole yksin valmentamassa. Westerlund kun pomppii sisään ja ulos (valmentamisesta) niin pakostakin nyt mennään tiimityönä. Marjamäellä on iso rooli ja hieman pienempi Virralla. Olympialaisten aikaan ollaan viisaampia, mutta en pitäisi ihmeenä vaan jollain tasollla jopa odotettuna jos tämä turnaus vedetään pelitapamielessä enemmän tai vähemmän vihkoon ja Olympialaisissa nähdään tiimin parasta.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Olympialaisten aikaan ollaan viisaampia, mutta en pitäisi ihmeenä vaan jollain tasollla jopa odotettuna jos tämä turnaus vedetään pelitapamielessä enemmän tai vähemmän vihkoon ja Olympialaisissa nähdään tiimin parasta.

Ymmärrän ajatuksesi mutta meinaako se samalla sitä, että Nummelin ja kaverit ovat nyt ihan höntsymatkalla Sotshissa? Tuntuisi oudolta, että vedettäisiin jollain ihan hälläväliä-pelikirjalla jos vielä testataan jotain pelaajia olympialaisia varten.

Vai pelaisiko Erkka sitten jopa niin kovaa peliä, että puhui nuokin lämpimikseen ja uskoo siihen, että kuka ikinä tuolta valitaankin pystyy pelaamaan sillä "oikealla" pelikirjalla olympialaisissa. Minä en siihen usko.

Tai sitten kyseessä on yksinkertaisesti "personnel question", eli materiaali ei riitä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ymmärrän ajatuksesi mutta meinaako se samalla sitä, että Nummelin ja kaverit ovat nyt ihan höntsymatkalla Sotshissa? Tuntuisi oudolta, että vedettäisiin jollain ihan hälläväliä-pelikirjalla jos vielä testataan jotain pelaajia olympialaisia varten.

En oikein jaksa uskoa että pelaajia sen kummemmin enää testataan. Paikat on jaettu ja valitut tietävät sen. Kuten totesin aiemmin, uskon myös että varsinaisissa kisoissa Suomi tulee pelaamaan pelitapamielessä paremmin. En ihan osta sitä että Suomen ottelu Tsekkiä vastaan oli heikko materiaalista johtuen. Westerlund toistaa itseään. Ennen Torinon olympialaisia edeltäneissä kisoissa hän joko pimitti tietoisesti pelitavan tai teki siihen hienosäätöä isompia muutoksia ennen olympilaisten otteluita. Samaa polkua uskon mentävän nytkin.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Ymmärrän ajatuksesi mutta meinaako se samalla sitä, että Nummelin ja kaverit ovat nyt ihan höntsymatkalla Sotshissa? Tuntuisi oudolta, että vedettäisiin jollain ihan hälläväliä-pelikirjalla jos vielä testataan jotain pelaajia olympialaisia varten.

Omasta mielestäni Suomi täysin höntsä-mielellä matkassa Venäjän EHT-turnauksessa, pelaajilla joita on kasaan saatu raavittua. Ei tuolla mitään varsinaisia näyttöjä enää anneta, kun joukkue varmaankin Erkalla on lyötynä lähestulkoon jo lukkoon. Loukkaantumiset tietenkin voivat pakkaa sotkea. Johtava ajoi pahasti miinaan, alkaessaan heti räksyttämään rakkikoiran lailla pelitavasta. Pitäisihän hänen jo tietää, että Erkka vanhana welhona ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä..

Vai pelaisiko Erkka sitten jopa niin kovaa peliä, että puhui nuokin lämpimikseen ja uskoo siihen, että kuka ikinä tuolta valitaankin pystyy pelaamaan sillä "oikealla" pelikirjalla olympialaisissa. Minä en siihen usko.

Eihän tuonnne Venäjän turnaukseen ole aikaisempinakaan vuosina oikein löytynyt halukkaita noista kärkiryhmän pelaajista, Erkka on puhellut pojille lämpimikseen "näyttöpaikasta".

Tai sitten kyseessä on yksinkertaisesti "personnel question", eli materiaali ei riitä.

Kuten todettua, Suomi ei ole liikkeellä saatavilla olevilla parhailla pelaajillaan.
 
J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Joo, mutta edelleen hankala uskoa, että Nummelin ja Karalahti etunenässä lähtevät höntsäilemään Venäjälle joulun alla, turnaukseen jolla ei olisi kenellekään mitään väliä.

Mutta kai sitä on kummempaakin nähty.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Pian alkava Venäjä-Suomi ottelu on erittäin mielenkiintoinen Suoimen pelitavan suhteen. Tsekkiä vastaan Prahassa vedettiin nopeaa, pystysuunnan jääkiekkoa. Uskon, että Erkka teki tämän ihan suunnitellusti. Tänään Venäjää vastaan ei pystysuunnan jääkiekolla pärjätä, vaan kiekkoa on pidettävä mahdollisimman paljon Suomen hallussa. Kontrollilähtöjä omista veikkaan Suomella olevan Meidän Pelin mukaiset määrät. Pianhan tuo nähdään, millä pelikirjalla Erkka ja muu valmennusjohto lähtee taitavaa Venäjää vastaan. Pelaajien tehtävänä on pyrkiä toteuttamaan valmennusjohdon valitsemaa pelitapaa mahdollisimman tunnollisesti.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Joo, mutta edelleen hankala uskoa, että Nummelin ja Karalahti etunenässä lähtevät höntsäilemään Venäjälle joulun alla, turnaukseen jolla ei olisi kenellekään mitään väliä.

Mutta kai sitä on kummempaakin nähty.

Molemmat eivät tule olympiajoukkueeseen mahtumaan jos ylipäätään kumpikaan. Itse ottaisin Jeren rightin puolustajana Sotshiin.

Keväällä pelataan tietenkin myös Valko-Venäjällä MM-kisat, johon Erkka myös katsastaa pelaajia. Niissä kisoissa voi olla useampikin pelaaja noista "Izvestija-turnauksen" pelaajista.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Omasta mielestäni Suomi täysin höntsä-mielellä matkassa Venäjän EHT-turnauksessa, pelaajilla joita on kasaan saatu raavittua. Ei tuolla mitään varsinaisia näyttöjä enää anneta, kun joukkue varmaankin Erkalla on lyötynä lähestulkoon jo lukkoon.

Omasta mielestäni Suomi on täysillä Sotshin EHT-turnauksessa mukana. Pelaajat, jotka mukaan pääsevät EHT-turnauksiin, pistävät kaikkensa peliin, niinkuin maajoukkuevalmentajatkin. Nämä ovat arvokkaita näyttöpaikkoja pelaajille ja valmentajille sekä pelitavoille.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Omasta mielestäni Suomi on täysillä Sotshin EHT-turnauksessa mukana. Pelaajat, jotka mukaan pääsevät EHT-turnauksiin, pistävät kaikkensa peliin, niinkuin maajoukkuevalmentajatkin. Nämä ovat arvokkaita näyttöpaikkoja pelaajille ja valmentajille sekä pelitavoille.

Olympiakisoihin tuosta joukkueesta ei ole tyrkyllä kuin ehkä Karalahti ja Hartikainen. Nimetyistä ehkä myös nuori Ristolainen, jolla näyttöpaikkana myös nuorten MM-kisat jos aivotärähdysoireiltaan pystyy pelaamaan YLE: Ristolaisen MM-matka ei vielä varma – lääkärintarkastus vasta edessä ja Numppakin vain mielestäni siinä tapauksessa jos Suomelta loukkaantuu NHL:ssä pelaavia puolustajia. MM-kisoihin toki pelaajat antavat myös näyttöjä valmennukselle, joten siinä mielessä ei ole merkityksetön höntsäturnaus. Pääsihän se Rassekin lopulta Ruotsin kisoihin mukaan, toivottavasti päänsäryt pysyisi poissa ja poika pääsisi pelaamaankin kisoissa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Ilves
Ja ei kai Sotshissa ole päävastustajina muuta kuin parempia, mitä tulee pelaajamateriaaliin
Ei. Suomen vastustajat Sotshissa ovat yksilöurheilijoita (eli niin sanotusti pelailijoita).
 
Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Tulipa tuossa pohdiskeltua sellaista asiaa, kuin jääkiekkoilijoiden monipuolisuus ja sen rajoitteet pelisuunnitelman näkökulmasta. Jossain vaiheessa 1990-luvun loppupuolella ennustettiin, että jääkiekosta on muovautumassa peli, jossa ei ole pelipaikkoja. Näin ei käynyt, vaan puolustajat ovat puolustajia ja hyökkääjät hyökkääjä. Mistä tämä sitten johtuu? Jalkapallossa huipputasolla on jo havaittavissa selkeästi se, ettei pelaaja yhden roolin opettelulla pärjää kuin pelitavoissa, jotka tukevat tätä. Sen sijaan monipuolisuutta vaativissa ja siihen pyrkivissä pelitavoissa ns. hyväkin pelaaja voi kadota täysin kuvasta. Voi jopa väittää, että jalkapallossa pelipaikatkin ovat katoamassa. Pelaajat sijoittuvat paperilla muotoon, mutta itse pelaamisessa näkee paikkojen vaihtuvan jne. Ehkä villeimpänä esimerkkinä voidaan pitää Espanjan käyttämää taktiikkaa viime EM-kisoissa, jossa ei ollut käytännössä kärkimiestä ollenkaan.

Ok, peli on erilaista, jääkiekossa pelataan nopeammin ylöspäin jne. Mutta miten jääkiekosta voisi tulla "pelipaikatonta"? Kenties siten, että jokin taho päättäisi panostaa siihen, että pelaajat osaavat sekä hyökkääjiltä että puolustajilta vaadittavat taidot luistelun ja aloitustaidon osalta. Suurimmillaan ero näkyy puolustattessa ns. 1-2-2 muodossa. Nythän on niin, että hyökkääjät pelaavat esim. näissä ryhmityksissä hyökkääjinä siksi, että he eivät osaa luistella lähellekään yhtä taitavasti takaperin kuin puolustajat. Mitä jos esim. TPS korvaisi molempien ns. puolustavien ketjujensa molemmat laitahyökkääjänsä peruskoulutukseltaan puolustajilla? Maalinteon tuloksissa eroa ei huomaisi. Ja lisäksi puolustettessa olisi väh. 4kpl pelaajia, joiden ei tarvitsisi kääntyä hätäisesti ympäri keskialueella vaan voisivat luottaa omaan takaperin luisteluunsa?

Jalkapallossa on joskus ollut lähes yhtä jäykät jaot rooleissa, mitä jääkiekossa tänä päivänä. Onko vastaava kehitys mahdollinen jääkiekon puolella, eli pelaajilta vaadittaisiin vielä enemmän ominaisuuksien osalta kuin nyt ? Toki tämä vaatisi edelläkävijyyttä, jota peli itsessään ei kutsu tällä hetkellä, vanhallakin pärjää. Johtunee siitä, että kv-tasolla haasteet ovat joka vuosi samat, kukaan ei järkytä rakenteita.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.

Lisää Raimo Summasen tyylisiä valmentajia ja Iiro Pakarisen tapaisia pelaajia, niin mikä hyvänsä pelipaikka tulee tutuksi pelaajalle. Nyt en väitä Summasta "neroksi" tai muuta vastaavaa, mutta kauden 13-14 HIFK:ssa Pakarinen on syystä tai toisesta pelannut lähes kaikilla muilla pelipaikoilla, mutta ei sentään maalivahtina.
 
steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Pelaajat sijoittuvat paperilla muotoon, mutta itse pelaamisessa näkee paikkojen vaihtuvan jne. Ehkä villeimpänä esimerkkinä voidaan pitää Espanjan käyttämää taktiikkaa viime EM-kisoissa, jossa ei ollut käytännössä kärkimiestä ollenkaan.

En ihan ymmärrä mitä tarkoitat koska kyllä jalkapallossa kuitenkin ollaan hyvinkin sidottuja pelipaikkoihin, eikä paikkoja vaihda kuin muutaman pelipaikan pelaajat (lähinnä kärjessä tai keskikentälle pelaavat laitapelaajat ja ehkä keskikenttäpelaajat). Kyllä edelleen laitapakit pelaavat omalla laidalla (vaikka nousevatkin) topparit pelaavat keskellä, kärki kärjessä, keskikentä pohja keskikentällä. Ei laitapakit vaihda toistensa kanssa paikkoja, tai toppari laitapakin (paitsi ehkä joskus poikkeuksellisesti), tai keskikentän pohja kärjen kanssa, tai toppari keskikentän laidan. Espanja pelasi ilman kärkeä ja hyökkäävät keskikentän pelaajat jossain määrin vaihtoivat paikkoja mutta eivät keskikentän pohja ja puolustuslinja mitään paikkoja vaihdelleet.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tulipa tuossa pohdiskeltua sellaista asiaa, kuin jääkiekkoilijoiden monipuolisuus ja sen rajoitteet pelisuunnitelman näkökulmasta. --

Ok, peli on erilaista, jääkiekossa pelataan nopeammin ylöspäin jne. Mutta miten jääkiekosta voisi tulla "pelipaikatonta"? Kenties siten, että jokin taho päättäisi panostaa siihen, että pelaajat osaavat sekä hyökkääjiltä että puolustajilta vaadittavat taidot luistelun ja aloitustaidon osalta. --

Tämä vaatisi edelläkävijyyttä, jota peli itsessään ei kutsu tällä hetkellä, vanhallakin pärjää. Johtunee siitä, että kv-tasolla haasteet ovat joka vuosi samat, kukaan ei järkytä rakenteita.

Eihän tuohon tarvita kuin tarpeeksi "hullu" valmentaja. Itselläni ei mielikuvitus riitä ainakaan PAPP:n vapaisiin pelipaikkoihin, eikä keskialueellakaan kannata kauheasti paikkoja pyöritellä, koska syntyy aukkoja. Vastustajan puolustuspelaamisesta voi sen sijaan tehdä helvetillistä, mikäli kaikilla viisikon pelaajilla on riittävästi taitoa ja nopeutta vaihtaa paikkaa jatkuvasti. Miespuolustus voisi olla kohtuullisen kuluttavaa, jos pelaajat kiertäisivät jatkuvasti ympäri hyökkäysaluetta, mutta hallitusti.

Tässä tullaan siihen mitä ilmeisesti tarkoitit, eli hyökkääjien puolustusvalmiuteen. Kuvitellaan tilanne, jossa molemmat pakit ovat jostain syystä vastustajan maalin takana ja laiturit sinisellä, kun tulee kiekonmenetys. Mikäli näillä laitahyökkääjillä on tarpeeksi osaamista puolustaa vastahyökkäys ja pakeilla riittää virtaa takakarvaukseen, pystytään hyökkäyspelaaminen viemään viisikon osalta täysin uudelle tasolle. Silloin pelaajat eivät enää tarvitse kovin tiukkaan sidottuja pelipaikkoja.

Eli: Kontrolloimattomassa puolustustilanteessa hyökkääjien hyvällä puolustusvalmiudella saavutetaan täydellisempää hallintaa hyökkäysalueella, ja samalla enemmän maalintekotilanteita. Vastaavasti kontrolloidussa puolustustilanteessa tulee sijoittua kunkin pelaajan parhaiden avujen mukaan.

Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että tällainen systeemi tuskin palvelisi suomalaista jääkiekkoa, ellei pelipaikattomuudesta tulisi kansainvälisellä tasolla suosittu pelitapa. (Jos siis suomalaista jääkiekkoa palvelee pelaajien menestyminen NHL:ssa eikä MM-mitalit)
 
Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
En ihan ymmärrä mitä tarkoitat koska kyllä jalkapallossa kuitenkin ollaan hyvinkin sidottuja pelipaikkoihin, eikä paikkoja vaihda kuin muutaman pelipaikan pelaajat (lähinnä kärjessä tai keskikentälle pelaavat laitapelaajat ja ehkä keskikenttäpelaajat). Kyllä edelleen laitapakit pelaavat omalla laidalla (vaikka nousevatkin) topparit pelaavat keskellä, kärki kärjessä, keskikentä pohja keskikentällä. Ei laitapakit vaihda toistensa kanssa paikkoja, tai toppari laitapakin (paitsi ehkä joskus poikkeuksellisesti), tai keskikentän pohja kärjen kanssa, tai toppari keskikentän laidan. Espanja pelasi ilman kärkeä ja hyökkäävät keskikentän pelaajat jossain määrin vaihtoivat paikkoja mutta eivät keskikentän pohja ja puolustuslinja mitään paikkoja vaihdelleet.

Hain sitä, että jalkapallossa huippupelaajat pystyvät pelin sisällä paljon luontevammin paikkaamaan toisia pelaajia ja tekemään pelistä pelipaikasta riippumattomampaa. Tai pelaamaan eri pelipaikoilla. Toki pelipaikkojakin on enemmän, jos kentällä haluaa nähdä selkeät linjat. Mutta tuosta, etteivätkö eri pelipaikkojen pelaajat vaihtele paikkoja keskenään, siitä olen eri mieltä. Kyllä ne vaihtuvat, eivät pysyvästi, mutta vaihtuvat ja yleensä tilanteen mukaan. Palaten sitten jossain kohtaa "ilmoitettuun" muotoonsa. Jääkiekossa tällaista näkee tietoisena toimintana vähän. Esim. viivelähtöä käynnistää yleensä aina puolustaja, vaikka hyökkääjä voisi tehdä sen yhtälailla ja pakki ottaa lähdössä hyökkääjän paikan. Tai jos pelataan ohjauspeliä, harvemmin pelipaikkoja sekoitetaan. Hyökätessä pakki ns. kurkkaa viivalta mutta harvemmin jää pyörittämään peliä ja päästää paikanneen hyökkääjään "omalle paikalleen", ettei tämä joudu puolustamaan. Jalkapallossa sen sijaan esim. laitapakki saattaa hyvinkin pelata hyökkäyksen loppuun asti ja joku keskikentältä paikkaa.

Toki tämä lajien välinen vertailu ei ole helppoa, koska harvemmin jalkapallosakaan hyökkäävät pelaajat pelaavat pakkeina ja toisin päin. Sen sijaan ei ole mitenkään harvinaista, että topparina pelaa joskus laitapakkina tunnettu pelaaja tai toppariksi laitetaan keskikentän puolustava pelaaja.

Jalkapallossa toistaiseksi pelipaikoittan vaihtelu tapahtuu enimmäkseen kaistoilla ( ja erityisesti laidoilla). Mutta kyllä esim. Espanjan hyökätessä on tietämättömän lähes mahdoton sanoa, ketkä ovat hyökkääjiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Esimerkkinä vaikka Jordi Alban maali Suomea vastaan stadikalla. Vasen laitapakki pelattiin yksin läpi. Espanjan pelaajat vaihtelevat paljon paikkoja toki tietoisina siitä miten pitää puolustussuuntaan reagoida jos pallo menetetään.

Isommassa kuvassa hain sitä, että tänä päivänä jalkapallossa hyvät pelaajat pystytään sijoittamaan ryhmityksessä melkein mihin tahansa. Ja ryhmitystä vaihdellaan kesken pelin. Olkoonkin, että vaihtelu pelaajien kesken tapahtuu yleensä sen suhteen, onko pelaaja hyökkäävä vai puolustava. Miten tämä sitten liittyy jääkiekkoon, niin aika harvoin hyökkääjiä ja puolustajia vaihdellaan pelipaikoittain tai peliä pelattaisiin tilanteen kutsumalla tavalla unohtaen oma pelipaikka ja luottamlla siihen että joku toinen ymmärtää hoitaa vapaaksi jäänyt ruutu. Jos esim. liigassa pakki loukkaantuu, niin joukkueet jatkavat yleensä viidellä pakilla. Hyökkääjää harvemmin edes viltistä laitetaan pakiksi, koska eivät osaa pelata pakkia. Ja syy lienee siinä, että hyökkääjät ja puolustajat koulutetaan pelaamaan näitä pelipaikkoja ilman suoranaista vaadetta oppia pelaamaan muuta kuin sitä omaa hyökkääjän tai puolustajan roolia. Mikä räikeimmillään näkyy hyökkääjien huonossa takaperinluistelussa. Yllä olevassa viestissä kuvattiinkin jo niitä etuja, joita voisi saada sillä, että pelaajat voisivat vaihdella pelipaikkoja. Josta päästään siihen, että pelitavallisia rajoitteita tulee automaattisesti siitä, että pakit ovat pakkeja ja hyökkääjät hyökkääjiä.
 
Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Tässä tullaan siihen mitä ilmeisesti tarkoitit, eli hyökkääjien puolustusvalmiuteen. Kuvitellaan tilanne, jossa molemmat pakit ovat jostain syystä vastustajan maalin takana ja laiturit sinisellä, kun tulee kiekonmenetys. Mikäli näillä laitahyökkääjillä on tarpeeksi osaamista puolustaa vastahyökkäys ja pakeilla riittää virtaa takakarvaukseen, pystytään hyökkäyspelaaminen viemään viisikon osalta täysin uudelle tasolle. Silloin pelaajat eivät enää tarvitse kovin tiukkaan sidottuja pelipaikkoja.

Eli: Kontrolloimattomassa puolustustilanteessa hyökkääjien hyvällä puolustusvalmiudella saavutetaan täydellisempää hallintaa hyökkäysalueella, ja samalla enemmän maalintekotilanteita. Vastaavasti kontrolloidussa puolustustilanteessa tulee sijoittua kunkin pelaajan parhaiden avujen mukaan.

Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että tällainen systeemi tuskin palvelisi suomalaista jääkiekkoa, ellei pelipaikattomuudesta tulisi kansainvälisellä tasolla suosittu pelitapa. (Jos siis suomalaista jääkiekkoa palvelee pelaajien menestyminen NHL:ssa eikä MM-mitalit)

Jotain tällaista. Ja mitä tuohon viimeiseen tulee, niin oikeastaan se kyllä palvelisi, jos siitä tulisi pelaajien ominaisuuksien kehittämisen ohjaaja. Olisi pakko oppia omaksumaan kentän kaikkia eri osa-alueita ja näkökulmia. Käytännössä se tarkoittaisi junnuissa pelipaikkapelaamista, kuten nyt, mutta tarvetta rittävälle rotaatiolle. Eli olisi saatava pelata jokaisella pelipaikalla. Josta sitten asteittain siirryttäisiin pelipaikattomuuteen aikuisten sarjoissa. Parhaimmillaan jokainen pystyisi valitsemaan pelipaikkansa aina tilanteen mukaan. Ehkä se olisi sitten totaalista hokia. Onko olemassa parempaa pelaajaa, kuin sellainen jota voi peluuttaa maalivahtia lukuunottamatta millä pelipaikalla tahansa? Pelipaikattomuudesta pystyisi melko helposti siirtymään pelipaikalliseen toimintaan. Mutta ei toisin päin
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Onko olemassa parempaa pelaajaa, kuin sellainen jota voi peluuttaa maalivahtia lukuunottamatta millä pelipaikalla tahansa?

Nykyiset pelitavat palvelevat max. kolmen alan erikoisosaajia. NHL:een ei oteta pelaajia, jotka ovat ihan hyvin kaikessa, ainakaan kärkiketjuihin. Jääkiekon pelaamiseen pitäisi kehittyä täysin uusi kokonaisvaltainen tyylisuunta, ja jos tähtäimenä on päästä pelaamaan P-Amerikassa, uudistuksen on lähdettävä P-Amerikasta, sillä Eurooppaahan siellä ei haluta apinoida.

Lähtökohtaisesti kokonaisvaltainen taktiikka voi palvella yksittäistä joukkuetta, mutta yksittäisen pelaajan koko potentiaalia se ei ulosmittaa, ellei kyseessä ole todellinen huippulahjakkuus. Pelaajilla on tietty oppimiskapasiteetti. Puolustamisen treenaaminen on liiallisena pois hyökkäyspelaamisesta, ja päinvastoin.
 
siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Mitäs mieltä pelitapa-asiantuntijat ovat siitä, että onko muutoksia tapahtunut SM-liigassa joukkueiden pelitavoissa. Onko nopeutettu vai hidastettu peliä? Se on tullut selväksi, että SM-liigapelien tv-studioissa puhutaan avoimesti nopean, pystysuunnan jääkiekon puolesta. Olipa studiossa entisiä NHL- tai SM-liigapelaajia, niin viesti on hyvin samaa: Meidän Peli hitaine lähtöineen on huonoa jääkiekkoa, mutta nopea, pystysuunnan jääkiekko on hyvää jääkiekkoa. Esimerkkeinä Kölli Kortelainen ja Esa Tikkanen, jotka innostuvat nopeasta jääkiekosta nopeine avauksineen, mutta vaikenevat, kun joukkueet palauttelevat, lähtevät viiveillä ja pakki-pakki-pakki.. hidastuksilla. Tiki ja Kölli muistelivat innolla viimeistä HIFK-Jokerit peliä, jossa Tomek Valtonen oli päävalmentajana. Tikin mukaan ei lähdetty ottelun aikana kertaakaan hitailla lähdöillä vaan pelattiin nopeasti ylöspäin ja karvattiin kovaa päätyyn. Kova päätykarvaus piti paikkaansa, mutta hitaita lähtöjä (H+V+P) oli ottelussa yllättävän paljon siihen nähden, että päätyihin karvattiin kovaa. Minusta esim. viivelähdöt on helppoa havainnoida, mutta ilmeisesti näin ei ole, koska menestyneet huippupelaajat eivät niitä pelistä pysty näkemään.

Tänään Suomen U20-nuorten voittaessa Venäjän päävalmentaja Karri Kivi korosti pelitavan ja sen tunnollisen noudattamisen merkitystä. Venäjän pelitapa oli scoutattu Suomen valmennusjohdon taholta ja Kiven mukaan tehty oma pelisuunnitelma sen mukaan, miten Venäjä voitaisiin voittaa. Tänään siinä onnistuttiin hyvin.
 
Viimeksi muokattu:
Se on tullut selväksi, että SM-liigapelien tv-studioissa puhutaan avoimesti nopean, pystysuunnan jääkiekon puolesta.

Esimerkkeinä Kölli Kortelainen ja Esa Tikkanen, jotka innostuvat nopeasta jääkiekosta nopeine avauksineen, mutta vaikenevat, kun joukkueet palauttelevat, lähtevät viiveillä ja pakki-pakki-pakki.. hidastuksilla. Tiki ja Kölli muistelivat innolla viimeistä HIFK-Jokerit peliä, jossa Tomek Valtonen oli päävalmentajana. Tikin mukaan ei lähdetty ottelun aikana kertaakaan hitailla lähdöillä vaan pelattiin nopeasti ylöspäin ja karvattiin kovaa päätyyn
Suokaa anteeksi jos kyselen tyhmiä, mutta minua kiinnostaisi tietää miten pelinopeus ylipäätään määritellään. Onko se viisikon jäsenten pystysuuntaisen sijoittumisen muutos ajan funktiona? Onko kiekkoa hallussa pitäneiden pelaajien määrä aikayksikössä yksi pelinopeuden tekijä? Ottaako pelinopeus kantaa kiekon kulkeneeseen matkaan aikayksikössä? Ottaako se kantaa pelaajien tai kiekon kulkemaan suuntaan? Onko se jonkinlainen yhdistelmä näitä edellisiä, vai jotain ihan muuta? Käyttääkö Siffa käsitettä pelinopeus samoin kuin Kölli ja Tiki? Entä P.Sihvonen joka jo aiemmin esitti allekirjoittaneelle toteuttamatta jääneen lupauksen käsitteen avaamisesta, J.Grönvall, Fordél, ja muut keskustelijat, mikä on teidän pelinopeutenne, vai saako käsite jopa eri tilanteissa eri merkityksiä?
 
Nämä ovat ensiarvoisen tärkeitä kysymyksiä. Olisin toivonut, että Erkka Westerlund olisi avannut määritelmäänsä maailman nopeimmasta jääkiekosta. Kysymyksiisi on hyvä palata paremmalla ajalla, niin saadaan tähän viestiketjuun taas eloa aikaan.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Pystysuunnan jääkiekko on maailman nopeinta alivoimaisiin hyökkäyksiin ja kiekon vastustajalle luovuttamiseen pyrkivää kiekkoa.

Meidän peli on maailman nopeinta ylivoimatilanteisiin ja laadukkaisiin maalipaikkoihin pyrkivää kiekkoa.

Mitäs mieltä pelitapa-asiantuntijat ovat siitä, että onko muutoksia tapahtunut SM-liigassa joukkueiden pelitavoissa. Onko nopeutettu vai hidastettu peliä?

Minusta tuntuu, että tämän studion "asiantuntijoiden" mielipide nopeutumisesta johtuu vain siitä, että osataan tunnistaa vain "hierova" lähtö ja jatkuva palauttelu, eikä esimerkiksi sitä, että joukkue toteuttaa paljon kiekkokontrollia, mutta avaa nopeasti kun tilanne johtaa ylivoimahyökkäykseen, tilan voittamiseen jne.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
KalPa

Siis asiahan on juuri näin. Tilannehan on vaan se, että noissa studioissa on aina näitä vanhan kansan pelimiehiä, jotka ei tätä modernia lätkää ole koskaan pelanneet, eikä siis siitä mitään ymmärräkään. Varmasti olisi aivan erilaiset jutut jos tv:ssä olisi juttelemassa Mikko Koivu tai vaikka Ville Nieminen.

Eihän nämä Tikit ja Köllit voi muusta tietää koska ovat ikänsä kiskoneet niitä purkukiekkoja lasin kautta ja eihän heitä voi asiasta syyttääkään.

Sama koskee toimittajia. Ja toimittajilla on vielä nämä kaunansa Sihvosta kohtaan, joten mitenkään ei ole mahdollista että voitaisiin puolustaa Meidän Peliä.
 
Viimeksi muokattu:

J.Grönvall

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Newcastle United, Philadelphia Eagles
Entä P.Sihvonen joka jo aiemmin esitti allekirjoittaneelle toteuttamatta jääneen lupauksen käsitteen avaamisesta, J.Grönvall, Fordél, ja muut keskustelijat, mikä on teidän pelinopeutenne, vai saako käsite jopa eri tilanteissa eri merkityksiä?

Minä tarkoitan pelinopeudella sitä miten nopeasti kiekko liikkuu, eli miten nopeaa "peli" on. Pelinopeus voi olla korkea vaikka joukkue pelaisi esimerkiksi hidasta tai viivelähtöä, JOS viisikon pelaaminen on synkronoitua. Ja juuri tämä asia minua ärsyttää usein, kun nuo käsitteet sotketaan, eli viivelähtö olisi aina automaattisesti "hidasta" pelaamista.

Ei pidä myöskään mennä siihen miinaan, että vain pystysuunnan jääkiekko, ns. tilan voittaminen (kentällä eteenpäin suuntautuvat teot) tuottaisi korkeaa pelinopeutta. Kannattaa oikeasti sisäistää se Sihvosen kuuluisa teesi missä hidas pelaaminen tuottaa nopeaa pelaamista ja vice versa. Ja tätä pitää katsoa tavallaan kiekollisen joukkueen näkökulmasta.

Jos siis koitan yksinkertaistaa niin pelinopeus käsitteenä on sitä miten kiekko liikkuu viisikon "sisällä" eri pelitilanteissa, ja pelin virtaus taas sitä miten nopeasti siirrytään hyökkäyksestä puolustuksen ja taas uudelleen hyökkäykseen. Nämä ovat aika lähellä toisiaan mutta pelinopeus on pelin virtauksen alaluokka.

siffa kirjoitti:
Mitäs mieltä pelitapa-asiantuntijat ovat siitä, että onko muutoksia tapahtunut SM-liigassa joukkueiden pelitavoissa. Onko nopeutettu vai hidastettu peliä?

Minusta on päivänselvää, että peliä on nopeutettu paljonkin SM-Liigassa, tai no ainakin yritetty nopeuttaa. Vellu Ketola tuossa HIFK-Jokerit-matsin alla totesi samaa ja minä kyllä osaltani allekirjoitan sen väitteen.

On totta, että tilan tekeminen on tullut jäädäkseen mutta sen muoto on muuttunut jotenkin niin, että lähtöjä osataan vetää nopeammin. Ja toisaalta tuntuu, että valmentajat ovat jostain syystä taas palanneet enemmän tilan voittamisen pariin. Eli sellaista rytmittämistä näkee minun mielestäni vähemmän kuin vaikka viime kaudella. Olisiko tässä kenties nyt käymässä juuri niin, että trapien otettua vallan on johtopäätös ollut, että hyökkäyspeliä pitää "nopeuttaa" pelaamalla kaistoilla pystyyn ja voittaa tilaa linjojen väleistä ja sen takaa (linjat vaikkapa nyt 1-2-2).

Kärpät on tietenkin säännön vahvistava poikkeus ja siinä mielessä vielä piristävä, että se johtaa aivan suvereenisti sarjaa. Eilen katselin Jokereiden ja Tapparan ottelua ja sillä jääkiekolla ei Kärppiä haasteta mestaruustaistossa. Myös HIFK oli pettymys Jokereita vastaan, odotin sieltäkin monipuolisempaa peliä mutta sekin oli vähän "taantumuksellista" taistelujääkiekkoa.

En tiedä sitten laittaako toivoa vaikkapa SaiPaan tai taktisesti minusta erittäin hyvään Lukkoon. Risto Dufva oli laittanut puolustuspaketin kuntoon ja kunhan Lukko saa sairastuvalta pelaajia pois niin on mielenkiintoista nähdä vaikutus hyökkäyspeliin. Lukko nimittäin pelaa (ainakin vieraissa) kaikilla viidellä rytmillä ja pyrkii tekemään peliä keskeltä.

JYP kuuluu myös tähän joukkoon joka ei oikein tiedä onko lintu vai kala, eli samaa kastia aiemmin mainittujen Tapparan, HIFK:n ja Jokereiden kanssa. JYPiltä toki puuttuu liuta hyviä pakkeja mutta varsinkin varamiehisenä olisin odottanut entistä vahvempaa pelikirjakiekkoa mutta nyt olikin ilmeisesti lisätty taas vain tilan voittamista (eli vähennetty riskejä, mukamas).

KalPa sentään näyttäisi palanneen omaan identiteettiinsä ja nyt on alkanut taas voittojakin tulla. TPS on sen sijaan tämän hetken pahin sekamelska pelitavallisesti ja se tuntuu olevan täysin muutamien yksilöiden huippusuoritusten varassa.

Muita joukkueita en ihan viime aikoina ole nähnyt, joten en osaa paremmin ottaa kantaa. Muistaakseni myös Blues kuuluu pystysuunnan koulukuntaan tällä hetkellä, Ilves on vähän etsinyt itseään pelitavallisesti sen hyvän alun jälkeen ja Pelicansin uskoisin olevan aika modernilla pelikirjalla liikkeellä, kiitos Aravirran. HPK vaikuttaa juuri nyt myös mielenkiintoiselta joukkueelta, katsotaan nyt kun pääsee Kerhoa katsomaan.

EDIT. Toimittajista ja asiantuntijoista on jauhettu jo ehkä liikaa (ei jaksa enää). Sanotaan näin, että jos Nelonen olisi ollut hereillä ja tajunnut sisällöstä jotain niin esimerkiksi Tero Lehterä olisi ollut mainio signaus, Osku Grönmanin ohella. Molemmat ovat aika velikultia mutta substanssi on hallussa, eli monella tavalla ihanteellisia tähän "viihteelliseen" kehykseen unohtamatta kova ydintä, eli PELIÄ.

Nykyinen tuotanto on yksinkertaisesti paska, ei sitä tarvitse sen kummemmin analysoida.
 
Viimeksi muokattu:

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Eihän nämä Tikit ja Köllit voi muusta tietää koska ovat ikänsä kiskoneet niitä purkukiekkoja lasin kautta ja eihän heitä voi asiasta syyttääkään...

Tämä nyt ei pidä paikkaansa, kiekkokontrollia on harrastettu kautta aikojen. Suurin muutos on tapahtunut yksilöiden kehittymisessä. Tänä päivänä liigajoukkueessa on 18 ammattiurheilijaa, takavuosina näitä oli huomattavasti vähemmän. Kun pelaajien taso nousee, kentällä on vähemmän ja vähemmän aikaa ja pelitavan merkitys korostuu.

En tiedä voidaanko enää puhua Meidän peli -pelitavasta, koska menestyvä pelitapa vaatii jatkuvaa muuntumista. Minusta liigassa pelataan pääosin pystysuunnan kiekkokontrollin hybridia.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös