Ketjulottoa kaudella 2013–2014

  • 175 796
  • 766

Bigmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata & LAK
Mun mielestä on oikeastaan aivan sama millä järjestysnumerolla kukakin sentteri pelaa, ennemminkin tulisi hakea niitä potentiaalisesti toimivia pareja.

Elolle voisi tehdä hyvää pelata esim. Lammikon ja Ahlgrenin kanssa, sillä se nyt on nähty, että Elo yhdessä kahden muun heikosti liikkuvan hyökkäjän kanssa ei toimi.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Niemi on todistettavasti riittävä sentteri kärkiketjuihin, kunhan palaset loksahtavat kohdalleen.

Ässien kausi on kohta puolessa (kyllä, tällä hetkellä jopa kirjaimellisesti) joten olisin odottanut Niemen saavan jo juonesta kiinni. En ihan osta ajatusta, että Niemen otteet olisivat juurikin Umin pelistä kiinni, kuten kirjoittelit. Entäs jos Umin ja Niken peli on enemmän juuri Niemestä kiinni? Edelleen Ässät tarvitsee toisen kärkisentterin, Krepsin tai jonkun muun.

Se on varma, etteivät Niemen taidot ja pelisilmä ole mihinkään hävinneet. Tiedä sitten miksei peli viime aikoina näytä "Niemeltä" edes huippukavereiden Umin ja Niken kanssa?
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Kyllä yksi ketju pitäisi nyt lukita kokoonpanoon Umi - Niemi - Hagman, koska näin se on ollut toimivin. Ja toinen lähestulkoon lukittava on Mutanen - Sillanpää - Huhtanen. Muita kolmikoita voi sitten vielä hieman pyörittää.

Elo alkaa olemaan siinä mielessä ongelma että pelaa OK, mutta onnistumisien puutteessa hakee aivan liikaa jotain kuningassyöttöjä jotka johtavat kiekon menetykseen.
 

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Ehdotan, että mennään senttereillä Niemi, Ahlgren, Sillanpää, Heino.

Pahinta mitä tässä kohtaa voitaisiin tehdä olisi pakan hämmentäminen täysin uuteen uskoon. Pelissä kun on viime kierroksilla nimittäin ollut aivan selkeitä merkkejä paremmasta.

Olen samoilla linjoilla. Nyt ei tosiaan kannata hämmentää pakkaa, kun peli on asettumassa raiteilleen, pientä onnistumisen tynkää ja vähän tuuria, niin siitä se lähtee. Ahlgren Krepsin paikalle ja Huhtanen korvaa Lammikon.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
Ässien kausi on kohta puolessa (kyllä, tällä hetkellä jopa kirjaimellisesti) joten olisin odottanut Niemen saavan jo juonesta kiinni. En ihan osta ajatusta, että Niemen otteet olisivat juurikin Umin pelistä kiinni, kuten kirjoittelit. Entäs jos Umin ja Niken peli on enemmän juuri Niemestä kiinni? Edelleen Ässät tarvitsee toisen kärkisentterin, Krepsin tai jonkun muun.

Se on varma, etteivät Niemen taidot ja pelisilmä ole mihinkään hävinneet. Tiedä sitten miksei peli viime aikoina näytä "Niemeltä" edes huippukavereiden Umin ja Niken kanssa?

Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin en ole väittänyt Niemen otteiden olevan Umicevicistä kiinni. Vaan:

Niemi on parantanut pikkuhiljaa ja ykkösketju on toiminut parhaiten nimenomaan Niemen kanssa. Umicevic taas on ollut pari peliä huono. Oletan koko ketjun pelin laskeutuvan raiteilleen, kunhan Umicevic saa oman hommansa kasaan.

Viimeistään viime kausi opetti (tai ainakin sen piti opettaa) jokaiselle Ässä-fanille, että kun peli toimii, niin yksi sentteri on kokonaisuudessa kosmetiikkaa. Ajan tällä takaa sitä, että Ahlgrenkin voisi korvata Krepsin. Ja sama päinvastoin : Jos peli ei ole kuosissa, yksi uusi mies kärkiketjuihin ei muuta mitään.

Siksi näkisinkin että nyt mennään näillä, ei sekoiteta pakkaa ja ylivoimaisesti tärkein prioriteetti on saada pelillinen paketti valmiiksi. Ja nopeasti. Kun tähän ollaan päästy, niin sen jälkeen voidaan katsoa tilannetta uudestaan tarkemmin ja pohtia tarvitaanko jollekin tontille pelaajaa. Siirtorajalle on vielä aikaa. Jos siihen mennessä ei näillä aleta saamaan pisteitä, on selviö että ovet käyvät vain ulospäin. Kuten pitääkin.
 
Viimeksi muokattu:

sonnychiba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Umicevic taas on ollut pari peliä huono. Oletan koko ketjun pelin laskeutuvan raiteilleen, kunhan Umicevic saa oman hommansa kasaan.
Tappara peliä en nähnyt, mutta Jokeri pelissä Umi pelasi melkein koko pelin kahdessa ketjussa. Nyt kun loukkaantumisia on ollut ja pelikieltoja niin Umi on taitanut kärsiä "ylipeluutuksesta". Uskon myös, että nyt kun Hagman on ollut pois niin kukaan ei ole juurikaan hakeutunut maalipaikoille tai yleensäkään syöttöpaikoille.

Yritin liigan sivuilta katsoa peliminuutteja per peli, mutta en nopealla haulla löytänyt.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ajan tällä takaa sitä, että Ahlgrenkin voisi korvata Krepsin. Ja sama päinvastoin : Jos peli ei ole kuosissa, yksi uusi mies kärkiketjuihin ei muuta mitään.

Kyllä kyllä. Ainoa tässä vain on se, että jaksaako nuori kokematon Alhgren vetää huipputasolla 16-18min per peli? Näitä aikoja pitäisi Ässien kärkisentterin raataa illasta toiseen ja mielellään vielä omalla huipputasollaan jotta saataisiin tulosta aikaan. Kreps terveenä vetäisi näitä minuutteja.

Sen takia mielestäni Ässät tarvitsee terveen Krepsin tai jonkun toisen kokeneemman kärkisentterin Niemen ja kumppaneiden tueksi.
 

Sökö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä kyllä. Ainoa tässä vain on se, että jaksaako nuori kokematon Alhgren vetää huipputasolla 16-18min per peli? Näitä aikoja pitäisi Ässien kärkisentterin raataa illasta toiseen ja mielellään vielä omalla huipputasollaan jotta saataisiin tulosta aikaan. Kreps terveenä vetäisi näitä minuutteja..

Tuo kuormituksen kesto pitkässä juoksussa on oikeastaan ainoa, joka itseänikin mietittytti tätä vaihtoehtoa ehdottaessani. Mutta voitaisiin asiaa kiertää niinkin, että Ahlgren pelaisi siinä kakkosessa ja välillä huilaisi yhden pelin, jolloin Heino tai Sillanpää (Heino varmaankin, koska Mutanen-Sillanpää-Huhtanen tosiaan on ollut toimiva kokonaisuus) paikkaisi ja joku toinen junnu neloseen yhdeksi peliksi. Tai jotain. Eli mahdollisuuksia löytyy, nyt pitäisi uskaltaa koittaa, kun nykyisellään homma ei toimi kunnolla (vaikkakin parempaa on ollut nähtävissä ja saattaisi parin hyvän pelin jälkeen ketsuppipullo aueta).
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Minä olen henkilökohtaisesti valmis väittämään, että Ahlgren, jos joku on valmis tekemään tämän duuninillasta toiseen juurikin sillä reilun vartin peliajalla. Ville on valmiimpi paketti kuin moni oikeastaan uskookaan. Sitä todellista mahdollisuutta vain ei oikein uskalleta antaa. Pidetään löysässä hirressä pleaavan kokoonpanon sekä A-junnujen välimaastossa ja sekös tässä miestä syö. Vaikkakuinka hyvin pelaat, niin sitä lisääntyvää vastuuta vain ei tule, vaan haetaan sitä kalaa isommilta vesiltä. Ville on täysin tamaän vuoden Liigan vhintäänkin kolmossentteritasoa ja pienellä kokemuksen kastuttamisella hioutuu miehestä kakkossentteri hyvinkin nopeasti. Hakkaa tällä hetkellä esim Niemen mennen tullen, mutta tunnetuin syin ei tämäntasoisten "nimimiesten" eteen pelaavassa hierarkiassa noin vain mennä...
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Hakkaa tällä hetkellä esim Niemen mennen tullen, mutta tunnetuin syin ei tämäntasoisten "nimimiesten" eteen pelaavassa hierarkiassa noin vain mennä...

Pilke silmäkulmassa voisi todeta, että pelaaminen tämän hetken Niemeä paremmin ei vielä paljoa vaadi.

Itse ole ollut hemmetin ylpeä ja toki myös yllättynyt näiden meidän nuorten pelistä. Hienoa kiekkoa.

Voi vielä käydä niinkin, että Kreps ei loppukaudella pelaa ja Ässät tekee sulovileenit eikä hanki korvaajaa --> Ahlgren tosiaan pelaa ylhäällä loppukauden.
 

Oto Hascak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Taisi aamun Satakunnan Kansassa olla myös tähän ketjuun liittyvää, eli kaikki ketjut taas sekaisin. Saas nähdä mitä lottokone arpoo tälle illalle. Keskiviikkona pidetty tas kaikkien kanssa miittinki, jossa kaikki kuulemma ovat päässeet ääneen. Tehtiinköhän taas uusi taulu pukuhuoneen seinälle ?
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pilke silmäkulmassa voisi todeta, että pelaaminen tämän hetken Niemeä paremmin ei vielä paljoa vaadi.

Minä toivon Ahlgrenille läpimurtoa ja kaikkea mahdollista hyvää, mutta ihan pilke silmäkulmassa heitetysti jutuista en kyllä pidä. Niemi pelaa isoja minuutteja pelistä toiseen vähän eri tason paineilla kuin Ahlgren joten en ole varma onko pelaajien vertaaminen kovinkaan reilua varsinkaan kun Ahlgrenilla on se muutama peli pelattuna nelosen keskellä. Eikä Niemi mitenkään umpisurkea ole ollut vaikka parempaankin olisi kyllä rahkeita.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Taisi aamun Satakunnan Kansassa olla myös tähän ketjuun liittyvää, eli kaikki ketjut taas sekaisin. Saas nähdä mitä lottokone arpoo tälle illalle...

Miksi ihmeessä kaikki ketjut on sekoitettu?

Siis olettaen, että näin on tosiaan tehty.

Mielestäni ketjut ja pakkiparit olivat ihan ok edellisessä ottelussa. Isompi kysymys on se, että pitäisikö Juuso laittaa kuitenkin välillä tolppien väliin ja antaa miehelle mahdollisuus pelata välillä huippupeli..?
 

Caps

Jäsen
Suosikkijoukkue
Caps & Pata
Mielestäni tässä vaiheessa voisi kokeilla antaa junnuille enemmän vastuuta, ei ainakaan huonommin voi mennä... Ensimmäisenä Elo katsomoon ja Lammikko tilalle. Pitää nyt kuitenkin olla realisti; snaipperiksi ostettu kaveri ei maalaa 24:ssä perättäisessä pelissä, se nyt vaan on kuitenkin melkein puolen kautta. Toiseksi, Ahlgren voisi kokeilla 1. tai 2. ketjussa ja jos ei luonaa niin takaisin neloseen. Ojamäki taas pelasi taannoin mielestäni hyvällä liikkeellä eli voisi hyvin kokeilla neloseen.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Miksi ihmeessä kaikki ketjut on sekoitettu?

Oletettavasti siksi, että viimeiseen 10 matsiin on tehty alle 2 maalia per peli. Mielenkiintoista tosiaan nähdä millaisilla vedoksilla tänään lähdetään liikenteeseen, tiedä vaikka Pile aloittaisi nelosessa...
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Oletettavasti siksi, että viimeiseen 10 matsiin on tehty alle 2 maalia per peli. Mielenkiintoista tosiaan nähdä millaisilla vedoksilla tänään lähdetään liikenteeseen, tiedä vaikka Pile aloittaisi nelosessa...

Ja kun sen muotoilee toisella tavalla, niin ollaan hädin tuskin tehty 1 maali ottelua kohden ja tahti näyttäisi tällä hetkellä olevan koko ajan huonompaan suuntaan.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Ja kun sen muotoilee toisella tavalla, niin ollaan hädin tuskin tehty 1 maali ottelua kohden ja tahti näyttäisi tällä hetkellä olevan koko ajan huonompaan suuntaan.

On iso puute, etteivät maalivahdit ole onnistuneet viimeistelemään osumia. Rinteenkin loistavat otteet valuvat joukkueen kannalta kuin hiekka sormien välistä. Kenttäpelaajilta lienee turhaa edes odotta onnistumisia. Toivo lepää siinä, että luukkuvahti osuisi edes kerran.

Maalivahtivalinta HIFK-otteluun onkin aika veikeä juttu. Rinnettä ei kannata nyt peluuttaa puhki, toisaalta Riksmanille kiekko on ollut viime aikoina liian pieni vangittava. Voittoja kaivattaisiin enemmän kuin koskaan. Tai no, ehkä karsinnoissa niitä kaivattiin enemmän.
 

Chickendinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oksettavat ja flegmaattiset omat kasvatit
Mielestäni tässä vaiheessa voisi kokeilla antaa junnuille enemmän vastuuta, ei ainakaan huonommin voi mennä... Ensimmäisenä Elo katsomoon ja Lammikko tilalle. Pitää nyt kuitenkin olla realisti; snaipperiksi ostettu kaveri ei maalaa 24:ssä perättäisessä pelissä, se nyt vaan on kuitenkin melkein puolen kautta. Toiseksi, Ahlgren voisi kokeilla 1. tai 2. ketjussa ja jos ei luonaa niin takaisin neloseen. Ojamäki taas pelasi taannoin mielestäni hyvällä liikkeellä eli voisi hyvin kokeilla neloseen.

En tiedä, mistä tämä harhaluulo on tullut, että Lammikko olisi joku kärkiketjujen virtuoosi. Pelaa suoraviivaista rouhijan peliä ja antaa panoksensa kulmissa ja maalin edustalla. Luovat tai peliä edistävät kiekolliset ratkaisut puuttuvat työkalupakista, enkä maalintekoakaan vahvuudeksi lukisi. Jokainen A-junioreiden Lukko peliä katsomassa ollut näki varmasti, että kentällä on kyllä kiekollisesti taitavempiakin kavereita. Eiköhän Lammikko edustuksen alemmissa kentissä pelaa juuri siksi, että vahvuudet sopivat niihin paremmin kuin kärkiketjuihin.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Joo, olihan niissä kokoonpanoissa yksi iso muutos: Umi-Hakki duo on erotettu eri ketjuihin. Rinne jatkaa edelleen maalissa.

edit: katoin ensin, että Pile on viltissä mutta onkin sivussa sairastumisen takia ja Riksman on loukkaantunut. Kekki on 2-vahtina.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hyvältä näyttää ketjut. Tuli nyt sellainen tunne että tämä peli voitetaan.

Elo tekee tänään maalin, pitkä kuiva kausi päättyy.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Varjotuuli
En tiedä, mistä tämä harhaluulo on tullut, että Lammikko olisi joku kärkiketjujen virtuoosi. Pelaa suoraviivaista rouhijan peliä ja antaa panoksensa kulmissa ja maalin edustalla. Luovat tai peliä edistävät kiekolliset ratkaisut puuttuvat työkalupakista, enkä maalintekoakaan vahvuudeksi lukisi.

Varmaankin maaotteluista, joiden perusteella Lammikko on kärkiketjujen virtuoosi, joka toki kyllä pelaa suoraviivaista peliä, mutta työkalupakki on täynnä luovia ja peliä edistäviä kiekollisia ratkaisuja.
 

Orlando

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Laitetaanpas tähän ketjuun hieman uutta tietoa. Satakunnan kansa kertoo Parkkosen palaavan Ässien vahvuuteen.

Oho. Jäikö Ude Tampereelle jatkoille?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös