Pelicans kaudelle 2013–2014

  • 738 081
  • 2 174

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kaarnan talousosaamisen vastapainoksi tarvittaisiinkin laadukasta urheilupuolen osaamista ja hallittua riskinottoa, mutta sitä ei näytä Pelsuista löytyvän riittävästi siihen potentiaaliin nähden, jonka Lahdessa koen olevan.

Kyllä Lahdessa on aika hyvin osattu satsata viime vuosina ja hankittu liigan mittapuulla ihan rahakkaita sopimuksia. Nimiä luetellakseni: Pirjetä, Aaltonen, Helminen, York, Seikola, Goren, Richmond, Smolenak. Smolenak ainoa joka tuli kesken kauden, melkein tekisi mieli mainita vielä Pikkarainen samalta kaudelta, jonka sopimus oli myös kallis.

Kuitenkin, näistä tuskin ketään teilattiin etukäteen, mutta kovin harva oli onnistunut hankinta. Eli Lahdessa hallitaan kyllä tämä panostaminen ja hallittu riskinotto, mutta mainitsemasi taito puuttuu, jolla hankitaan oikeanlainen pelaaja. Onko siis Saarisella tätä taitoa, sitä ei voi vielä täysin varmaksi sanoa.

Saarinenhan on tehnyt hankintoja pienemmässä mittakaavassa ja mielestäni onnistunut kasaamaan ihan hyvän kokonaisuuden lyhyellä mittakaavalla*. Ainoastaan Koskenkorvan rooli ja tarkoitus joukkueessa on hieman kyseenalainen, vaikka rikkovassa roolissa on onnistunut kohtalaisesti.

Kaarnan mainitsema tuleva hankinta tulee olemaan mielenkiintoinen ja tämän jälkeen varmasti tiedetään enemmän Saarisen osaamisesta.

*En osaa sanoa mitään Pelicansin tulevaisuudesta, mutta jotenkin kaikki viittaa siihen, että ensikaudella on uuden alkua. Myös Saarisen toiminta vahvistaa tätä näkemystä, sillä vain runkopelaajilla (Myllyniemi, Latvala, Leimu, Paakkolanvaara, Pöyhönen, Saarenheimo) sopimus jatkuu ensi kauteen. Haluan siis uskoa, että lyhytnäköisyys tämän kauden osalta on ollut harkittua ja tarkoituksenmukaista.


Eilinen matsi tv:n välityksellä ja ensimmäiset havainnot tästä Rovaniemen pojasta. Minusta näytti ihan siltä, että tähän Alanteeseen voisi kannattaa panostaa. Sillähän on selkeitä pelimiehen elkeitä. Liigan tilastofarssi näyttää miehelle 3 laukausta kahteen peliin, luottakoon kuka haluaa, mielestäni ainakin kolme tuli eilisessäkin pelissä. Eikä ne olleet hätäpäissään tehtyjä suuppaisuja.

Kehityskelpoisen tuntuinen kaveri, ainakin minun silmääni parempi kuin joku Pekkala. Olenkohan kovin yksin mielipiteineni?

Itse kiinnitin myös huomiota liikkeeseen ja pelirohkeuteen, jotka yllättivät positiivisesti. Vaikuttaa kehityskelpoiselta kaverilta. Tämä kausi mestistä hyökkäävässä roolissa ja mikäli kehitys jatkuu, niin ensi kaudella voisi hahmotella 2-3 kentän laitaan.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Alanne on kyllä ollut positiivinen ja mielenkiintoinen yllätys. Esityksissä ennakkoluulotonta otetta, lähtönopeutta ja pelisilmääkin löytyy.

Ainoa vikahan kaverissa on tuo nuori ikä. Se ei sovi Pelicansin nykyimagoon. Joten todennäköisesti joku toinen liigaseura kaverin riveihinsä rekrytoi.

Alanteen haastattelu -ESS-.
 
Viimeksi muokattu:

sokeritauti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllä ihan hyvin pelasi. Ei mennyt pelkäksi säheltämiseksi ja uskalsi osallistua. Hoiti myös kiekot keskialueelle hyvällä prosentilla.

Kämmäsi tosin Kärppien avausmaalissa syötön vastaanoton, jonka seurauksena Kärpät pääsi iskemään vastaan. Suurimmat miinukset kuitenki tuossa tilanteessa menee Immoselle, joka jostain käsittämättömästä syystä lähti vaihtoon ja antoi Kärpille hetkellisen ylivoima tilanteen tuohon vastahyökkäykseen.

Oli ihan uskomaton B-junnumoka Immoselta, jonka väitän maksaneen pisteen ja mahdollisesti jopa toisen. Vaikka toinen maali olikin unelmakuti Lehtoselta, ei se tarkoita sitä että sitä olisi tullut 0-0 tilanteessa. Alivoima oli todella vaisua Kärppien ekan maalin jälkeen ja selkäranka taisi naksahtaa turhan helposti.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eilen hallissa oli 3900 katsojaa, joka on säälittävän vähän sarjan kärkipään kamppailussa, olkoonkin marraskuu ja tiistai.

Peli oli kaiken lisäksi Pron TV-ottelu, joten niillä joilla ei ole Ruutua, ei tarvinnut vaivautua paikalle. Sitä voi sitten aina miettiä, jääkö TV-sopimuksesta joukkueille enemmän käteen kuin lipputuloissa ja oheismyynnissä hävitään.
 
Eilen hallissa oli 3900 katsojaa, joka on säälittävän vähän sarjan kärkipään kamppailussa, olkoonkin marraskuu ja tiistai.

Pelicansin yleisökeskiarvo on tällä hetkellä 76 henkeä viime vuotista perässä. Keskimäärin koko liigassa on keskiarvo tippunut 320 henkeä. Enemmän kuin 76 henkeä vähemmän viime kauteen verraten vetävät Jokerit, HIFK, TPS, Tappara, Blues, Ässät, Kalpa, Lukko, HPK ja Jyp. Eli 10 joukkuetta 14:sta on tiputtanut yleisökeskiarvoaan enemmän kuin Pelicans.

Voidaan varmaan todeta että seurajohto on tehnyt parempaa jälkeä kuin kilpailijansa pitääkseen yleisönsä? Eikä tarvi edes vedota siihen että eilinen oli tv-peli.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Voidaan varmaan todeta että seurajohto on tehnyt parempaa jälkeä kuin kilpailijansa pitääkseen yleisönsä?
Keskimäärin kilpailijoita parempaa duunia luultavasti kyllä.

Siitä poistaako se säälittävyyden eilisestä määrästä voinee olla useampaakin mieltä. Nää kaksi kun eivät ole sama asia.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Uusi ulkkarihyökkääjä tulossa, soppari jo tehty. Ei ole Corso, mutta sentteri ilmeisesti.

E: Tai ainakin hyökkääjä, pelipaikkaa en tiedä. Jos pitäisi veikata niin Pavel Brendl tai Kamil Piros.
 
Viimeksi muokattu:

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mustonen oli muuten eilen Jenikin kanssa mukana alkulämmöissä. Ilmeisesti liigan pelaaminen ei olekaan ihan utopistista tällä kaudella, ehkäpä jo tämän vuoden puolella?
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Mustonen oli muuten eilen Jenikin kanssa mukana alkulämmöissä. Ilmeisesti liigan pelaaminen ei olekaan ihan utopistista tällä kaudella, ehkäpä jo tämän vuoden puolella?

Mustonen mahdollisesti pelaa jo ennen joulua Liigaa.
 

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Pelicansin yleisökeskiarvo on tällä hetkellä 76 henkeä viime vuotista perässä. Keskimäärin koko liigassa on keskiarvo tippunut 320 henkeä. Enemmän kuin 76 henkeä vähemmän viime kauteen verraten vetävät Jokerit, HIFK, TPS, Tappara, Blues, Ässät, Kalpa, Lukko, HPK ja Jyp. Eli 10 joukkuetta 14:sta on tiputtanut yleisökeskiarvoaan enemmän kuin Pelicans.

Voidaan varmaan todeta että seurajohto on tehnyt parempaa jälkeä kuin kilpailijansa pitääkseen yleisönsä? Eikä tarvi edes vedota siihen että eilinen oli tv-peli.

Onko muistikuvaa paljon oli yleisötavoite tälle kaudelle? Itse en lukua muista.

Ainahan on tosiaan erilaisia syitä miksei jengi tule hallille, mutta kyllä minusta yleisömäärä oli pitänyt olla suurempi ottaen huomioon viime kauden alun katastrofin vs. tämän kauden loistavan alun. Varsinkin pe ja la pelien osalta on kansaa osunut hallille vähän.
 

Slobo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Tampa Bay Lightning & Huuhkajat
Uusi ulkkarihyökkääjä tulossa, soppari jo tehty. Ei ole Corso, mutta sentteri ilmeisesti.

E: Tai ainakin hyökkääjä, pelipaikkaa en tiedä. Jos pitäisi veikata niin Pavel Brendl tai Kamil Piros.

Jos Twitteriä uskominen, niin ei ainakaan Brendl. Kuulemma sentteri, Piros sopisi silloin.
 

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ainahan on tosiaan erilaisia syitä miksei jengi tule hallille, mutta kyllä minusta yleisömäärä oli pitänyt olla suurempi ottaen huomioon viime kauden alun katastrofin vs. tämän kauden loistavan alun. Varsinkin pe ja la pelien osalta on kansaa osunut hallille vähän.

Kuulin, että lauantain IFK peli olisi kutakuinkin loppuunmyyty jo nyt. Lippupalvelun sivut ovat alhaalla, joten ei pääse asiaa tarkastamaan. Mikäs on yleisöennätys tältä kaudelta?
 

Ikaros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bayern Münich, Pelicans, NHL, 49's ja Lorna Shore
Mikäs twitter tili on kyseessä? Vai viitsiikö joku pastee tänne, mitä siellä on kirjoitettu? Kiitos!
 

Slobo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Tampa Bay Lightning & Huuhkajat
Ei helvetissä, viimeiset 40 peliä tuonut 10 pistettä saman tasoisessa tai korkeintaan vähän kovatasoisemmassa Tsekin liigassa.

Meinasin toki, että sopii siinä määrin, että oikea pelipaikka ainakin. Tiedä sitten onko pelillisesti kannattava hankinta.
 

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Taitaa olla perjantaipelissä 4.10. Pelicans-HPK 4676 katsojaa

Lippupalvelusta kun noita istumapaikkoja katsoo, niin on siellä muutamat hajapaikat vapaana. Alariveillä oikeastaan vierekkäisiä paikkoja enää jäljellä. Tämän perusteella tuo 4676 menee rikki heittämällä. Toivottavasti jopa 5000 katsojaa.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Dallas Stars
Entäs Krys Kolanos? Kaveria huhuiltiin äskettäin... jonnekin. NHL:ää on ainakin pari peliä pelannut. Kelpaisi erittäin hyvin.

Ja on siis ihan ilmaan heitetty nimi ilman mitään totuusarvoa.
 

Voltti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eilen hallissa oli 3900 katsojaa, joka on säälittävän vähän sarjan kärkipään kamppailussa, olkoonkin marraskuu ja tiistai.

Tuossa kun innostuin katselemaan noita yleisömääriä, niin aika standarditiistailta vaikuttaisi.

Tähän mennessä neljä tiistaipeliä kotona:
4022 Jokerit
3808 Tappara
3803 Lukko
3904 Kärpät

Melko tasaista, mukana tyypillinen Jokerilisä.
Korkeimman yleisömäärän ollessa 4676, voisi vetää sellaisen johtopäätöksen, että maksimit ovat leikkaantuneet rajusti ja minimit ovat yllättävän korkealla tasolla. Mielestäni ehdottomasti parempi tilanne näinpäin, kun on hyvä ja vakaa perustaso.
 

Arsi Haakana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans
Ei ole uusi vahvistus kukaan aiemmin mainituista. Tsekkilaituri, käynyt Liigassa aiemminkin ja piipahtanut NHL:ssä myös.

Tätä herraa on aiemminkin kosiskeltu Lahteen, ajankohta taisi olla aurinkoinen kesäpäivä -2010.

Tämä sillä luotolla ettei lähteeni ole sumuttanut allekirjoittanutta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös