Ex-Tapparat maailmalla

  • 121 536
  • 204

Kaivanto

Jäsen


Kieltämättä ihan tehtyjä maaleja. Nyt yläkulmat pölisee, Tapparassa ei meinannut osua maalipuiden väliin mistään. Paras on tuo viimeinen kuti juomapulloon tyhjään maaliin. Lieneekö pelaaja parantanut vai tekeekö lisääntynyt tila ja aika tehtävänsä. Mukavaa nähdä Pekkalan onnistuvan, pidin tyypistä ihan jo tuon laukauksen takia ja viime kaudella mies otti selvästi askeleen eteenpäin urheilullisuudessa.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hieno videopätkä, eikä yllätä että Pekkala on tappava viimeistelijä Mestikseen. Onhan hän ollut sitä jo aiemmin yksittäisissä peleissä SM-liigaankin, ja sarjojen välillä on kuitenkin tasollisesti iso kuilu.

Tuossa oli Pekkalan maaleja, joten ei nähty yhtään tilannetta joissa Pekkala olisi ollut rakentamassa maalia syöttäjänä. Koska tämä oli ainakin yksi puoli hänen pelissään jota turhautti katsella parilla edelliskaudella, rakentavien ja peliä edistävien syöttöjen antaminen ei tuntunut onnistuvan millään. Toki ketju voidaan roolittaa niin ettei tilanteiden päättäjän tarvitse pahemmin rakentaa peliä, mutta jos hyökkäykset katkeavat yhden pelaajan huonoihin syöttöihin niin onko tällainen pelaaja liigatasolla 1-2-ketjun maalintekijä?

Viime kaudella Pekkala viilasi vähän omaa profiiliaan ja esittäytyi nelosketjun väsymättömänä duunarina. Mies polki hulluna päästä päähän, mutta tuntui jotenkin että maalipaikat vain vähenivät. Ei toki ole välttämättä helpoin tilanne muuttaa omaa roolia jos on ennen ollut pistemies ja maalipyssy, ja pitäisi alkaa taklaamaan, puolustamaan ja taistelemaan. Mielestäni Pekkala oli kuitenkin ihan ok nelosketjun energialaituri, ja tänä syksynä nähdyllä maalivainulla jo liian hyvä pelaaja sellaiseen rooliin. En osaa kyllä yhtään ennustaa mikä on Tomi Pekkalan tulevaisuus SM-liigassa, 1-2-ketjun kohtuullinen maalintekijä vai nelosketjun duunarilaituri.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Huomenna tulee ylen Urheilukatu 2 -ohjelmassa haastattelu Jussi Makkasesta joka nelisen vuotta sitten menetti lapsensa onnettomuudessa Moskovassa.
Ohjelma tulee 19.05 ja tv2:lta
 

Huapala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kevin Doell pelannut Itävällassa 5 peliä kiikaritehoilla ja teholukema näyttää -7, mitähän hänelle käynyt? Tapparaan 3.sentteriksi? Ei voi olla kallis kyllä enään, mutta mistä sitä tietää vaikka olisi osittain loukkaantunut. Olisi kyllä enemmän käsiä kun Makkosella.
 

Setämies

Jäsen
Kevin Doell pelannut Itävällassa 5 peliä kiikaritehoilla ja teholukema näyttää -7, mitähän hänelle käynyt? Tapparaan 3.sentteriksi? Ei voi olla kallis kyllä enään, mutta mistä sitä tietää vaikka olisi osittain loukkaantunut. Olisi kyllä enemmän käsiä kun Makkosella.

Olisi enemmän kaikkea, kuin Makkosella. Paitsi kokoa.
 

karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
Kevin Doell pelannut Itävällassa 5 peliä kiikaritehoilla ja teholukema näyttää -7, mitähän hänelle käynyt? Tapparaan 3.sentteriksi? Ei voi olla kallis kyllä enään, mutta mistä sitä tietää vaikka olisi osittain loukkaantunut. Olisi kyllä enemmän käsiä kun Makkosella.
Meillä on jo kaksi ulkkaria kokoonpanossa eli Connolly ja Braun. Jos otettaisiin Doell niin Fosterin tervehtyessä oltaisiin ongelmissa. Ainakin jos NHL:n työsulku jatkuu.
 

Apheu

Jäsen
Ei mitään Doellia. Vaikka ulkkaripaikat olisivat vajaana, niin eijei. Kaveri sai 1. ketjussa hyvät tehot kasaan ja nakutti pisteitäkin, mutta siitäkin on kaksi vuotta jonka jälkeen pelannut 22 peliä tehoin 1+6 ja tosiaan tältä kaudelta plusmiinuslukemakin näyttää hälyyttävältä. En tiedä mitä kaikkea on ollut tässä parina viime vuotena, mutta hyvin ei ole mennyt. Voisi olla hyvä riskihaku, ellei meidän hyökkäys olisi jo kunnossa. Mutta ei tosiaankaan kolmossentterin rooliin.

Doellista jäi kyllä silloin ihan positiivinen kuva, mutta ei häntä kyllä mitenkään jääty kaipaamaan ensi kaudelle. Hyvä yhdenkauden hätähaku, mutta pitkässä juoksussa (jos ihan mestaruuteen tähdätään) ei ole tarpeeksi hyvä ykkös- tai kakkossentteri (koko on iso miinus verrattuna Koskiranta-Barkov kaksikkoon) voittavaan joukkueeseen eikä sovellu alempiin ketjuihin. Pelasi kaiketi Tappara -kaudellaan Toporowskin ja Luceniuksen kanssa. Ura laskusuunnassa, ei ole enää nuorikaan jotta kehittyisi, eipä oikein mitään asiaa tänne tuhlaamaan ulkkaripaikkaa.

Aiheesta vähän ohi todettakoon, että on muuten viisaasti Tappara käyttänyt ulkomaalaispaikkansa. Connolly ja Foster ovat halpoja, eivätkä kuitenkaan jää paljon yhtään kalliista änäriäijistä, ja Braunkaan ei niitä kalliimpia ole. Braunissa tykkään myös siitä, että kaveri on nuori ja kehittyvä, varmasti haluaa näyttää täällä taitonsa. Eli todella hyvin on saatu hinta/laatu suhteiltaan ulkkaripaikat täytettyä.
 

Andy-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Joonas Koskinen tryoutille Jukureihin. Ihmettelen tuota tryouttia, koska luulisi menevän heittämällä joukkueen kuin joukkueen(Mestis) kokoonpanoon. Eli minkälainen pelaaja kysymyksessä. Kiitoksia etukäteen.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Joonas Koskinen tryoutille Jukureihin. Ihmettelen tuota tryouttia, koska luulisi menevän heittämällä joukkueen kuin joukkueen(Mestis) kokoonpanoon. Eli minkälainen pelaaja kysymyksessä. Kiitoksia etukäteen.

Vähän pitää muistella taaksepäin, mutta mielestäni aika tasapaksu peluri on kyseessä, ei millään osa-alueella maaginen, muttei toisaalta surkeakaan. Teki aikoinaan 10 maalia Tapparassa ja väittäisin, että suurin osa maaleista oli poikkeuksellisen hienoja ja moni myös aivan maalin edestä. Vaikkei iso kaveri olekaan kyseessä eikä Koskinen laitaväännöissä ole omimmillaan, niin asenne ja yritys on aina ollut hyvää. Kädetkin oli liigatasolle riittävät, mutta ailahtelevaisuus ja puutteet fysiikassa sekä puolustuspelissä taitavat olla suurimmat syyt miksi Joonas ei liigassa pelaa.
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Tajusin vain jonkin aikaa sitten, että Kevin Doell pelaa try-out sopimuksella Ruotsissa. Aika yllättävää, vaikka viime kaudet Tapparasta lähdön jälkeen ovat huonosti menneet. Doell on ollut Västeråsille vahvistus tekemällä piste per peli ja plus/miinus näyttää +5.

Jos jatkaa näin, saattaa muut seurat kiinnostua hankkimaan Doellin. Hänen try-out ulottuu 3. marraskuuta asti.
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Siellähän se Sasha Barkov jr. painaa ensimmäisen NHL-maalin ensimmäisessä NHL-matsissaan...

Pure power, raw power! Wanha kunnon räkämaali maalin edestä! Ainakin Floridan selostajat kehuvat aivan helvetisti Barkovin kokoa ja kiekonsuojaamiskykyä (?).

EDIT: lisätään nyt jotain: Barkovin tasoitusmaali 2-2 vajaat kymmenen minuuttia (09:39?) ennen loppua. Florida voitti matsin lopulta 4-2 Marcel Gocin kahdella maalilla (toinen tyhjiin). Barkov oli kentällä vielä kolme ja puoli minuuttia ennen loppua Panthersien johtaessa vain maalilla. 4-2 tyhjiin ja Barkovin ketju jäälle kahden maalin johtoasemassa ~1:10 ennen päätössummeria.
 
Viimeksi muokattu:

Konkkis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa
Mahtavaa nähdä nuorten suomalaisten esiinmarssi änärissä. Tätä hetkeä ollaan odotettu jo pitkään ja samalla Sasha teki historiaa ollen nuorin vuoden 67 jälkeisessä uudistuksessa, joka on tehnyt maalin. Tästä kelpaa olla ylpeä ja samalla todeta, että Sasha kuuluu änäriin. Toivottavasti meidänkin Teuvo pääsee ensikaudella pelaamaan maailman parasta lätkää.

Hatunnosto koko organisaatiollenne, tästä saa ja kuuluukin olla ylpeä kiekkopojasta toimarin kautta faniin!!
 

Jurnu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän Sashan maali mieltä lämmittää. Mahtava juttu, ekassa pelissä vielä! Peliä en nähnyt, mutta lukemani mukaan pelannut muutenkin kuin vanha tekijä.

Hianoo!
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Ensin kaivoi aloituksen ja hetken kuluttua ronkki maalin edestä tasoituksen. Kova jätkä, ei voi muuta sanoa!
 

Salama85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Osoitti maalissa vielä kyllä mahtavaa pelinlukutaitoaan. 95% olis suurella todennäköisyydellä yrittänyt sutaista rystyltä kiekko ruuhkaan, joka olisi pysähtynyt Lehtoseen, mutta tämä nuorukainen laittoi nätillä käännöllä kiekon reppuun. Muutenkin aloitus ja maalin eteen meno oli valmiin pelaajan näköistä toimintaa. Tästä on hyvä jatkaa. Mahtavaa, että Suomesta on tulossa näin potentiaalisia pelaajia kuin Barkov ja muut nuoret, jotka rapakon taakse ovat siirtyneet.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Puolustaja Andre Benoit saa tämän hetken tulikuumassa Colorado Avalanchessa eniten jääaikaa.

2013-2014 - Regular Season - Colorado Avalanche - All Skaters - Time On Ice - Points - NHL.com - Stats

"Köyhän miehen Lidströmiltä" mies jo silloin aikanaan Tapparan pronssikaudella (2008) näytti. Nyt taitaa ura olla todellisessa nosteessa.

Jotekin vain arvostan tällaista AHL-polkujen kulkijaa (vaikkakakin käväisi Euroopassa) valtavasti. Missään vaiheessa ei raha ole määrännyt missä pelataan, vasta nyt 29-vuotiaana ensimmäistä kertaa urallaan ansaitsee täyttä NHL-palkkaa.
 

Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Jotekin vain arvostan tällaista AHL-polkujen kulkijaa (vaikkakakin käväisi Euroopassa) valtavasti. Missään vaiheessa ei raha ole määrännyt missä pelataan, vasta nyt 29-vuotiaana ensimmäistä kertaa urallaan ansaitsee täyttä NHL-palkkaa.

Avalanche Defense Pairings - Avs Talk - Colorado Avalanche - Message Board

Tuon ja myös ton sun kertoman jääajan mukaan Benoit on siellä Johnsonin kanssa ykkösparissa. Nyt on siis kaikki näytön mahdollisuudet just sillä paikalla, missä Benoitin vahvuudet eli hyökkäyssuuntaan.

Täytyy todella toivoa, että saisi nyt vihdoin vedettyä oikein kunnon NHL-kauden. Kuitenkin aina ihmetyttänytkin, etteikö Benoit johonkin porukkaan siellä mahdu ihan pelaamaankin.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viime kevään tynkäkaudella Benoitilla oli jo 33 ottelua Ottawassa, sitä kai voi jo sanoa kunnon kaudeksi ylhäällä.

Benoit oli kyllä hieno pakki Tapparassa. Oli siis mukana pronssikaudella jolloin puolustus ja maalivahtipeli olisi voinut riittää mestaruuteen asti. Hyökkäyskalusto oli kuitenkin selkeästi heikompi kokonaisuus etenkin kun isoimmat vastuunkantajat hyytyivät runkosarjasta (Ojanen, Koskela). Uramahan häipyi tuon kauden jälkeen Lukkoon ja syytteli Tappara-johtoa kunnianhimottomuudesta.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Tapparan "ylijäämä" pelaajat tekivät eilisellä Liiga-kierroksella maalin joukkueilleen...Makkonen, Venäläinen ja Leimu! :)
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Avalanche
Leimu on ollu hyvässä vireessä alkukaudesta. Itse ainakin olen iloinen, että kaverit onnistuu, varsinkin Leimu ja Venäläinen joissa pieni Tapparan leima mielestäni on.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Tapparan "ylijäämä" pelaajat tekivät eilisellä Liiga-kierroksella maalin joukkueilleen...Makkonen, Venäläinen ja Leimu! :)

En pitäis noista ketään muuta ylijäämäpelaajana kun Venua. Kyllä Makkonen kolmos/nelossentteriksi olisi käyny jos nyt varrataan vaikka Plihaliin. Leimu tän kauden Tapparassa olisi 7 pakki
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
En pitäis noista ketään muuta ylijäämäpelaajana kun Venua. Kyllä Makkonen kolmos/nelossentteriksi olisi käyny jos nyt varrataan vaikka Plihaliin. Leimu tän kauden Tapparassa olisi 7 pakki

Siis täh? Ei kai siinä sinun tai minun mielipiteellä ole väliä kuka mahtuisi Tapparaan ja kuka ei...nämä mainitsemani pelaajat eivät saaneet viime kauden jälkeen jatkoa, joten ovat siinä mielessä juurikin "ylijäämäpelaajia".
 

Droppen12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, persoonat
Jos jotain kiinnostaa niin Olli Palola pelasi eilen kauden ensimmäisen harjoitusottelun Vitjazin paidassa ja tekipä myös heti maalin varsinaisella peliajalla ja rankkareissa. Maali olikin tuttua Opaa, jäätävä onetimer ylivoimalla. Hauska yksityiskohta että Palola pelasi numerolla #2. Mistähän johtuu ja vetääkö koko kauden tuolla numerolla?

http://youtu.be/Iopa5JgMgmc Linkissä ottelun maalikooste. Rankkareissa onnistui myös Dynamo Riikan paidasta Ville Leino.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös