Positiivisuusketju

  • 840 173
  • 3 832

Fordél

Jäsen
Hieno homma tämä Juvosen varaus. Nashvillessa tunnutaan tosiaan luottavan suomalaiseen veskaosaamiseen. Vähän vaan suhtaudun skeptisesti siihen onko Juvonen Lahdessa ihan parhaissa mahdollisissa käsissä tällä hetkellä. Veskavalmennuksen suhteen Saroksella on paremmin pullat uunissa ja kehityksen ei pitäisi ainakaan siihen kaatua. Kerhosta löytyy varmasti myös riittävää vastuuta tulevaisuudessa, joten kehitysnäkymät ovat hyvät. Juvosellekin annettaneen vastuuta, varmaankin ensi kaudella jo enemmän kuin Sarokselle. Vielä kun olisi Nupe viemässä kaveria eteenpäin, suhtautuisin vieläkin luottavaisemmin Juvosen kehitykseen.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Hieno homma tämä Juvosen varaus. Nashvillessa tunnutaan tosiaan luottavan suomalaiseen veskaosaamiseen. Vähän vaan suhtaudun skeptisesti siihen onko Juvonen Lahdessa ihan parhaissa mahdollisissa käsissä tällä hetkellä.

Toni Pasuri on käsitääkseni ihan hyvässä nosteessa oleva nuori maalivahtivalmentaja. Tällä kaudella toimii myös U18-maajoukkueen mv-koutsina. Vielä ei mitään suuria meriittejä Pasurilla ole, mutta Juvosen ja Narmon kanssa niitä on hyvä alkaa hankkimaan. Myös Jere Taari a-junnuista otti viime kaudella ison harppauksen eteen päin ja on ihan kehityskelpoinen yksilö hänkin.
 

IcyPredator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, 49ers
... Juvosellekin annettaneen vastuuta, varmaankin ensi kaudella jo enemmän kuin Sarokselle. Vielä kun olisi Nupe viemässä kaveria eteenpäin, suhtautuisin vieläkin luottavaisemmin Juvosen kehitykseen.
Luulen/toivon, että Aran aikana Juvosella on paremmat saumat saada peliaikaa ja palkintoja onnistumisista, kuin mitä Suikkasen alaisuudessa viime kaudella. Tuo on kyllä iso kysymysmerkki, että saako Juvonen oikeaa opastusta tässä vaiheessa uraa, eritoten tekniikan puolella.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Toni Pasuri on käsitääkseni ihan hyvässä nosteessa oleva nuori maalivahtivalmentaja. Tällä kaudella toimii myös U18-maajoukkueen mv-koutsina. Vielä ei mitään suuria meriittejä Pasurilla ole, mutta Juvosen ja Narmon kanssa niitä on hyvä alkaa hankkimaan. Myös Jere Taari a-junnuista otti viime kaudella ison harppauksen eteen päin ja on ihan kehityskelpoinen yksilö hänkin.

Jep, hyvä muuten kun nostit Pasurin nimen esille. Itse olin nimittäin siinä muistikuvassa, että Vehviläinen on vielä näissä hommissa. Vehviläinen onkin siirtynyt videovalmentajaksi jojon-toimen ohella ja Pasuri hoitaa nyt tätä tonttia. Tosiaan kokematon kaveri ja siltä osin Saroksella on Lehtosen alaisuudessa asiat lähtökohtaisesti paremmin. Mutta katsotaan mihin Pasuri yltää näiden muutaman lupaavan veskan kanssa.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Onko joku joukkue myyty Venäläisille? En ole kuullutkaan...

Kerro toki lisää. Jos Jokereihin viittaat niin se "tieto" ei ainakaan pidä paikkaansa.

En viittaa mihinkään. Jotenkin vain tuli mieleen eräs nimimerkki, joka ilman minkäänlaisia faktoja kävi kertomassa Pelicansin mahdollisista talousvaikeuksista. Oli jokin 5 euron pesulalasku ilmeisesti rästissä jonkun mielestä.

Pelicans kuitenkin porskuttaa eikä ihan heti tarvetta ryssäveljeilylle ole.

Ja tämä jos mikä on positiivista.
 

Elton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
En viittaa mihinkään. Jotenkin vain tuli mieleen eräs nimimerkki, joka ilman minkäänlaisia faktoja kävi kertomassa Pelicansin mahdollisista talousvaikeuksista. Oli jokin 5 euron pesulalasku ilmeisesti rästissä jonkun mielestä.



Pelicans kuitenkin porskuttaa eikä ihan heti tarvetta ryssäveljeilylle ole.



Ja tämä jos mikä on positiivista.

Onko kantasi nyt muuttunut kun Peipot on päätynyt oikein protestilistalle?

Pystytkö maistamaan jauhot suussasi?
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Nyt oikeesti. Positiivisuusketju. Hus.

Enää yksi täysi kuukausi minun ja kauden alun välissä. Se on mukavaa se.

Joo positiivisuusketjut ei ole täällä sitä varten että niissä voi vapaasti vittuilla muille käyttäjille.

Kauden alun lähestyminen on kieltämättä oikein positiivinen juttu. Odottamisen tuska on pian takanapäin...
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Nyt oikeesti. Positiivisuusketju....

Juuri näin.

Olen antanut itseni ymmärtää, että joukkueen kesäharjoittelun yhteydessä muutama pelaajamme on osoittanut halua nostaa omaa suorittamisen rimaansa seiväshyppytermein jopa parikymmentä senttiä korkeammalle. Lähinnä viittaan Niinimäkeen ja Pekkalaan. Todella mielenkiintoista nähdä missä määrin se eskaloituu luistimet jalassa ja Pelicans -nuttu yllä. Luotamme, ettei omatoimijaksolla rimaa lasketa.

Joka tapauksessa positiivista kuultavaa tältä rintamalta tähän saakka.
 

Joukkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, ja muu pohjoinen Suomi
" Kesällä on menty tosi lujaa ja jätkissä on intoa. Kesäharjoittelu maistuu"

Jotenkin kuulostaa tutulta....
 

Kaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Jets, Green Bay, ENCE, Tazen ARTA-viha
" Kesällä on menty tosi lujaa ja jätkissä on intoa. Kesäharjoittelu maistuu"

Jotenkin kuulostaa tutulta....

Niin, se on vähän eriasia kuulla se pelaajan suusta haastattelun perusjargonina, kuin että sen kuulee oikeasti sieltä porukasta.
 

Eetska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Onko kantasi nyt muuttunut kun Peipot on päätynyt oikein protestilistalle?

Pystytkö maistamaan jauhot suussasi?

Boldaus oma. Mutta siis, mitkä vitun Peipot? Paskin "lempinimi" ikinä..

Positiivista kun haetaan, niin nimi pysyy Lahden Pelicansina, eikä muutu Lahden Peipoiksi.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Positiivista kun haetaan, niin nimi pysyy Lahden Pelicansina, eikä muutu Lahden Peipoiksi.
Niin eikä oo myyty edelleenkään venäläisille mitään.

Paitsi ehkä kaljaa ohi kassan, hih.
 

ahee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Johdetaan liigaa. Se on periaatteessa positiivinen juttu.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Johdetaan liigaa. Se on periaatteessa positiivinen juttu.

Joo. Eikä tää meille mitään jokapäiväistä herkkua ole vuosien saatossa ollu joten aion nauttia tästä niin kauan kun sitä kestää!
 

Iggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Positiivista on myös se, että uudet pelipaidat näyttivät todella hienoilta paikan päällä. Samaa ei voi sanoa uudesta Pekosta. Vanha oli pieni, ruipelo, velmu ja juonikas. Vähän niinkuin logossakin oleva (olettaen, että logoa ei muokattu?). Nykyinen on vihainen ja näyttää siltä, kun olisi kesän ollut vankilassa pumppaamassa rautaa. Toki samaan hengenvetoon todettava, että ei se Pekko itselle ole koskaan kovin suuri tekijä ollut, eli jos perheen pienimpiin tehoaa uusi muutos niin positiivista sekin.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Neljästä pelistä neljä toinen toistaan hienompaa taisteluvoittoa ja sarjajohto 3 pisteen marginaalilla jo tässä vaiheessa kautta. Runkosarja on alkanu pisteiden valossa täydellisesti, jopa pelottavan täydellisesti... Mielellään sitä toivoisi että niistä onnistumisista saataisiin nauttia myös sitten keväällä kun playoffien aika lopultakin koittaa. Harva tätä alkukauden kierrosten nousukiitoa siinä vaiheessa muistelee mikäli laulukuoro kutsuu Pelicansia esim. puolivälierissä puhtaasti 4-0/4-1 voitoin.

No mutta... tämänhän on tarkoitus olla positiivisuusketju joten enpä avaudu painajaiskuvistani tämän enempää :)
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ihanaa olla sarjakärjessä

Ihanaa että Jere on loistavassa henkisessä tilassa ja kiekot tarttuu

Ihanaa että meillä on oikeasti ylivoimaketju ja toinenkin siedettevä semmoinen

Ihanaa että omaa maalinedustaa suojellaan ja otetaan iskuja

Ihanaa että avainpelaajat ovat kesän aikana tehneet hommia ja pysyneet terveinä, se näkyy nyt kentällä!

Ihanaa että Smolenak osaa ratkoa pelejä!!

Ihanaa....... (hymiö)
 

Masentaja

Jäsen
Laitetaan tänne, kun on ehdttomasti positiivisuusketjun kamaa.

Olin tiistaina katsomassa Pel-Jok-peliä ja pitää nostaa peukkua, että vaikka ei jokerifaneja ihan hirveästi seisomakatsomossa ollut, oli kuitenkin alue rajattu vain vieraskannattajia varten. Tästä, jos mistä pitää nostaa iso peukku! Myös Lahessa on näemmä siirrytty oikeasti ammattijärkkäreihin, olen osan heistä kanssa ollut myös JV-keikalla, nyt pitäisi olla jämäkästi hommansa hoitavaa porukkaa. Kuulin myös eväsepisodista, mutta ohjeistus varmaan pettänyt tai että kyseisenlaisia tapahtumia ei ole aiemmin tehneet. Mutta, ehdottoman positiivista oli tuo järjestely! /me likes!
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Itselleni tämän kauden parhainta positiivisuutta tähän saakka edustaa Jere Myllyniemen otteet. Myönnän skeptisyyteni josko viime kauden kevään otteet olisivat olleet pelkkä suonenveto.

Mutta, Jere on jatkanut siitä mihin viime keväänä jäi ja nostanut vielä siitäkin tasoaan. Jos viime syksynä tiukat matsit kääntyivät ontuvaan maalivahtipeliin vastustajille niin tänä syksynä trendi on ollut päinvastainen.

Ja viitaten edellisen kirjoittajan viestiin, todella hienoa ja positiivista jos Jokerifaneja on palveltu asiallisesti!
 
Viimeksi muokattu:

Voltti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olen kyllä todella positiivisesti yllättynyt siitä, että huominen Pelicans-SaiPa on kierroksen kärkiottelu. Herranjestas sentään.
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Olen kyllä todella positiivisesti yllättynyt siitä, että huominen Pelicans-SaiPa on kierroksen kärkiottelu. Herranjestas sentään.

Samaa minäkin olen lievästi ihmetellyt ja sivusta seurannut.

Jos olisin pelkän Nelosen Paketin seuraaja, en olisi tätäkään matsia nähnyt. Syyskuussa 4 Jokereiden ottelua 0 Pelicansien ottelua.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Dallas Stars, Leksands IF
Meiän sarjajohto sen kuin kasvaa entisestään. Ite kun pelkäsin sen kestävän enintään muutaman kierroksen ajan niin onhan tää nyt helvetti soikoon aivan mielettömän positiivinen juttu!
 

NuuskaHP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kerrankin on positiivinen startti kauteen. Pitää muistaa että tärkeitä pojoja ne ovat nämäkin mitä tässä alkukaudesta saadaan laariin.
 

Drea

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mahtava on katsoa, kun kaikkien varmaksi jumboksi povaama pelikaani lauma porskuttaa kärjessä 5 pisteen erolla kakkoseen. Ja että kaikkien mielestä flegmaattinen Niinimäki löytyy pistepörssin kärjestä. Vaikkakin vasta pieni osa runkosarjaa takana, niin sou not. Yhtä arvokkaita pisteitä nytkin on onneksi jaossa, kuin runkosarjan viimeisillä kierroksilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös