HIFK 2013–2014 – joukkueen rakennus

  • 3 476 048
  • 7 163

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Läskii ja korkeutta

Niin, pelikiellon aikana tuli pariin otteeseen lärättyä palsta läpi ja naapurileirin puolella jotkut nimimerkit puhuivat HIFK:n kohdalla muukalaislegioonasta ja kääpiöistä ylpeyttä tulevista venäläisistä juuristaan tuntien. Päätin sitten tehdä kesä ensimmäisen laskutehtävän koskien HIFK:n pituutta sekä painoa ja verrokiksi otin luonnollisesti tuon uljaan ja mahtavan Äiti Venäjän nimissä jatkossa marssivan Ilmalan joukkueen. Luvut on laskettu jatkoaika.comin pelaajalistojen tietojen mukaisesti poikkeuksena muutaman henkilön tietojen haku eliteprospectista, kun tietoja ei vielä oltu päivitetty JA:n listaan. Perustana on käytetty luonnollisesti todennäköistä ykköskenttämiehistöä. Jos jotain pieniä muutoksia junnuilla kummalla tahansa on tapahtunut painossa tai pituudessa tai muutama ukko vaihtaa paikaa jne., se ei vaikuta juurikaan kokonaiskuvaan. Ja tulokset ovat:

HIFK:n puolustus: DeSantis, Birch, Eklund, Kurvinen, Jokela ja Söderholm

ka. 185,3 cm ja 89 kg

HIFK:n hyökkäys: Salmelainen, Kuparinen, Peltonen, Talaja, Partanen, Somervuori, Luttinen, Puustinen, Pakarinen, Elkins, Fata ja Block

ka. 183,1 cm ja 87,9 kg

HIFK:n avaavan kenttämiehistön ka. 183,8 cm ja 88,3 kg

Jokereiden puolustus: Dehner, Väänänen, Karalahti, Eronen, Kousa ja Niemi

ka. 181,6 cm ja 86,3 kg

Jokereiden hyökkäys: Lahti, Teräväinen, Eaves, Moses, J. Tyrväinen, A. Tyrväinen, Ruutu, Hardt, Mäki, Rita, Ben-Amor ja Hahl

ka. 180,8 cm ja 86,5 kg

Jokereiden avaavan kenttämiehistön ka. 181,1 cm ja 86,5 kg

Jokerithan on mitoiltaan pygmiluokassa verrattuna punaiseen ja nyt löytyy HIFK:lta niitä jalkojakin. Ei paha.

HIFK:n ja Jokereiden miehistössä on suunnilleen yhtä monta omaa kasvattia tai mitä nyt ovatkaan avauksessa. Toki HIFK on joutunut uusimaan tälle kaudelle miehistönsä, kuten jokainen joukkue joutuu tekemään aina silloin tällöin ja muutos liigan säännöissä koskien EU:n ulkopuolisia pelaajia mahdollistaa hiukan uudet ulottuvuudet. Mua ei toi pohjois-amerikkalainen väritys joukkueessa haittaa pätkääkään, koska se on aina snadisti omassa mielessä assosioitunut punaiseen joukkueeseen. Let's play hockey...No ei ihan vielä, mutta kohta.

Edit. Hahl unohtui Jokereiden miehistöstä ja korvasi Lambergin. Luvut muutettu.
 
Viimeksi muokattu:
Kuka osaa kertoa ja mitä tästä Juha Tarkkasesta? Toissa kaudella (Bluesissa) B-junnuissa pinna/peli ja viime kaudella A-nuorten Sm-liigassa HIFK:n sisäisen pistepörssin kärki ja koko sarjan puolustajien pistepörssin kakkonen. Kokoa kundilla on kuitenkin 188cm/82kg. Onko aineksia pienellä massakuurilla jopa taistelemaan paikasta edustusmiehistössä?
 
Suosikkijoukkue
Hifk, Man Utd, Suomalaiset änärissä
Kuka osaa kertoa ja mitä tästä Juha Tarkkasesta? Toissa kaudella (Bluesissa) B-junnuissa pinna/peli ja viime kaudella A-nuorten Sm-liigassa HIFK:n sisäisen pistepörssin kärki ja koko sarjan puolustajien pistepörssin kakkonen. Kokoa kundilla on kuitenkin 188cm/82kg. Onko aineksia pienellä massakuurilla jopa taistelemaan paikasta edustusmiehistössä?

Jos pystyy samanlaiseen massakauteen +10kg kesässä, kun Vatanen aikoinaan voi hyvinkin olla mahikset! Nyqvist luultavasti silti eellä..
 

Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Viimeksi muokattu:

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Onko muuten Ramilla ja Lydmanilla minkälaista historiaa?

HIFK 1998-1999 sekä World Cup 2004. Kyllähän tuo kelpaisi ja olisi viimeisen päälle kovanluokan vahvistus puolustukseen, mutta kovin todennäköisenä en tätä skenaariota pidä.

E: Mitenkään Tonin pelillisiä taitoja tai saavutuksia väheksymättä, onko kyseessä ainoa suomalaispelaaja, joka on ollut häviämässä SM-liiga-, Stanley Cup-, Olympialais-, MM- sekä World Cup -finaaleita ilman ainoatakaan mestaruutta?
 
Viimeksi muokattu:

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Mitenkään Tonin pelillisiä taitoja tai saavutuksia väheksymättä, onko kyseessä ainoa suomalaispelaaja, joka on ollut häviämässä SM-liiga-, Stanley Cup-, Olympialais-, MM- sekä World Cup -finaaleita ilman ainoatakaan mestaruutta?
Eikös eräällä nimeltä mainitsemattomalla kyykkääjällä ole lähes samanlaiset statsit?
 

Sakkoliha

Jäsen
Oisko tässä viiminen palanen meidän pakistoon. Kelpaisi helvetin hyvin. Onko muuten Ramilla ja Lydmanilla minkälaista historiaa?

Toni Lydman hyvstelee NHL:n? - NHL - Ilta-Sanomat

CV:stä mieheltä löytyy HIFK ja kertonut, että ainut seura Suomessa on IFK. Veikkaisin siis, että Suomeen tullessa seura olisi Jokerit leuattoman mottipäisellä.

Vaikea uskoa, että Lydman hylkäisi 5 miljoonan sopimuksen ja palaisi SM-Liigaan. Eiköhän ura ole ohi, kun eikö mies vielä työsulkukauden jälkeen kertonut, että SM-Liiga on nähty.
 
Viimeksi muokattu:

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Timonen ja Ruutu ovat toki samat finaalit käyneet häviämässä, mutta ovat kuitenkin liigakultaa napanneet 1998. Lydmanin oli tyytyminen hopeaan 1999.

Sami Salo on muuten kanssa ollut häviämässä kaikkia mainittuja finaaleja, mutta miehellä on mestaruudet sekä Suomesta että Ruotsista.
 

Stigu

Jäsen
Eikös eräällä nimeltä mainitsemattomalla kyykkääjällä ole lähes samanlaiset statsit?

Miten muistelisin, että Kyykkypaska ei ole ollut häviämässä Staney Cupia? Kaikki muut häviöt taitaa sitten löytyäkin.

Ja Lydman olisi kyllä nannaa, mutta ehkä hänenkin edelleen hankinnoissa menee tämä pelaaja, joka taitaa olla vapaana Teemu Selanne hockey statistics and profile at hockeydb.com.

Ehdotankin, että IFK tekee seuraavat liikkeet:

1. Huomenna Valtanen ilmoittaa, että IFK siirtyy kaudeksi 2014 NHLään, ja jättää puuhasteluliigan. Paikalla ovat myös IFK:n uudesta NHL-omistajaperheestä Vito ja Frank Corleone. Valtanen ilmoittaa, että kun hän aamulla heräsi sängystään hevosenpää vierellään hänelle syntyi varmuus siitä, että IFK:n omistus ei koskaan siirtyisi rapakon taakse. Samassa tilaisuudessa Kalervo Kummola ilmoittaa, että UKLH:n päätöksellä hänen sukunimensä Kummola on muutettu muotoon Corleone, ja poistuu paikalta juuri ostamallaan punaisella Ferrarilla.

2. Heti tilaisuuden jälkeen Nybari soittaa Teemulle ja käskee hänet Nuurdiksen toimistoon. Siellä Nybari, Söde ja IFK FanClub kuulustelevat Teemua ja etsivät hänestä merkkejä narrifaniudesta. Syvällisissä etsinnöissä auttavat Teuvo Loman ja Juha Föhr. Teemun pyynnöstä Juha ja Teuvo käyttävät etsinnöissä vaseliinia. Teemulle paljastuu liian myöhään, että vaseliini on oikealta mimeltään Alexander Vaselin, 130-kiloinen ja melko "iso" uralilainen raskaansarjan painija ja Hjalliksen KHL-tuttuja.

3. Kuulustelujen jälkeen Teemu palkataan IFK:hon, ja hän kertoo kameran (ja haulikon) edessä, että on aina vihannut Jokereita, ja haluaa kerrankin pelata häviävässä joukkueessa, eikä Jokereiden 14 kertaa kovempi tarjous merkinnyt hänelle mitään. Ja hei, ketä kiinnostaa perinteet, ei ketään.

4. Jatkoajan IFK-osiossa toivotetaan Teemu tervetulleeksi, ja todetaan yhteisesti, että seurauskollisuutta ei ole ollut olemassa enää pitkään aikaan, ja pääasia on että IFK saa kilpailukykyisen joukkueen. Sitäpaitsi Teemu ei ole moneen vuoteen pelannut Jokereissa, paska on tavallaan haihtunut hänestä pois.

5. Kun Teemu on pelannut IFK:sa 43 ottelua, vedetään hänen paitansa Nuudriksen kattoon muiden legendaaristen nimien viereen.

6. Kauden päätteeksi Valtanen ilmoittaa 1,5 M€:n tappioista ja toteaa, että elämä on. IFK-osiossa kehutaan Valtasta neroksi ja virtuoosimaiseksi verokikkailijaksi.
 

kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
6. Kauden päätteeksi Valtanen ilmoittaa 1,5 M€:n tappioista ja toteaa, että elämä on. IFK-osiossa kehutaan Valtasta neroksi ja virtuoosimaiseksi verokikkailijaksi.

Paitsi että ei näitä tappioita tule, sillä Teemu omistaa yksiön Tallinnan Mustamäen lähiöstä, joten hänet on merkitty ulkomaalaispelaajaksi ja samalla on tullut keksityksi täydellinen tapa kiertää verottaja Suomessa!
 

Aurinkotuuli

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK & useat muut punapaidat & Pallopojat
Ja mikä mahtaakaan olla.....

Totta ihmeessä OKK on olemassa, minun seurani jossa pelaan!

Axbor Nocturne kirjoitti:
Google antoi ensimmäisen osumana tämän: OKK - Oulun Koirakerho (vai oliko tämä se paikka, mihin fanit siirrettiin?) . Piti tarkastaa, vieläkö OKK oli olemassa ja olihan se. Täytti 40 vuotta tänä vuonna!

...lajisi; tottelevaisuus vai agility? Minkä avulla siellä Oulussa mahdetaan kouluttaa koiria? Piiskan, jänisten vai herkkujen?
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Piti tarkastaa, vieläkö OKK oli olemassa ja olihan se. Täytti 40 vuotta tänä vuonna.

...lajisi; tottelevaisuus vai agility? Minkä avulla siellä Oulussa mahdetaan kouluttaa koiria? Piiskan, jänisten vai herkkujen?

Ei oo piiskaa (vielä), eikä jäniksiä näkynyt mutta herkkuja kylläkin. En mä tuohon ekaan seuraan kuulu, vaan tuohon toiseen joka juuri täytti 40 vuotta. Oli hyvät bileet :).
 

ajmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Vahvasti vaikuttaa siltä ettei Lydmanin ura nahilassa enää jatku, jos TSN:n toimittajat yhtään ovat asiasta perillä. Tähän kun lisätään olympiavuosi 2014, niin eipä paluu täksi kaudeksi kotoiseen liigaan ole aivan mahdoton ajatus? Mikä lienee Lydmanin perhetilanne?
 

ajmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kelailin vain josko olisi lapsilla / lapsella koulunaloitus ajankohtaista lähivuosina. Suomeen palaamisessa luulisi seikan vaikuttavan.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Päivää veljet ja siskot siellä etulinjassa. Oletan, että olette pitäneet väijyä yllä ja kaikki on ihan helvetin ookoo? Itse rupean pikkuhiljaa valmistautumaan siihen, että liiga alkaa. Halusin tai en. Tänne lomarintamalle, vai sanoisinko juhajokismaisesti lomalehtereiden puolelle, on kuulunut seuraavanlaisia kummia. Pystyttekö etulinjasta vahvistamaan tai sitten kumoamaan:

The Suurvisiiri Raimo on ilmoitellut Talajalle, että just nyt ei ole käyttöä, lähdepäs poika menemään. Eli mitä ilmeisimmin kyseessä ei ole lomautus, vaan pysyväisluontoinen määräys? Lisäksi olen saanut kuulla, että samainen The Raimo ei tule kovin hyvin juttuun mv-valmentaja Lunkan kanssa ja on vähentämässä..öh..hänen vastuitaan jollain tapaa. Korostan kuin Paavo M. Petäjä, että nämä ovat sisäpiirin huhuja. Kuitenkin suhteellisen vahvoja sellaisia. Mutta en ole ollenkaan pahoillani, jos nämä asiat ammutaan alas. Itselläni ei ole yhtään mitään Talajaa ja Lunkkaa (mv-koutsina) vastaan. Mutta Raimo on Raimo. On se.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pakkohan noissa Talaja huhuissa on olla jotain perää, kerta siitä on niin moni täälläkin jo maininut. Harmittaa suuresti jos Talaja päästetään menemään. Mies kihautti kuitenkin aika monta häkkiä viime kauden umpipaskasssa IFK:ssa. Soturi isolla sydämmellä. Antaisin miehelle jopa mahdollisuuden kahdesta ensimmäisestä ketjusta.

Lunkka - Rami jutuista mulla ei ole mitään tietoa, mutta viime kaudella oli jo ennen Ramin tuloa maalivahtirintamalla skismaa. Janne halusi Norjalle pelejä, mutta hänen varpaille tallottiin aika pahasti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös