Pesiskausi 2013

  • 242 659
  • 1 297

badgeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Detroit Red Wings
Huikeinta on ikinä, kun kuuluttaja vittuilee kesäpojalle yleisömäärästä ja joka vastaa "tekevänsä vain mitä käskettiin", jolloin kuuluttaja sanoo, että "hae sitten vittu kylmää lonkeroa ja olutta."

Joo tuo sekä noin kohdassa 1:20:00 alkava Toikan lyöntivuoro tai sanotaan paremminkin Hacklinin "eteneminen" kakkoselle on hupaisaa katsottavaa/kuunneltavaa. Tuon tapahtuman jälkeen tuli itekin lähdettyä tuosta pelistä pois.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Arsenal
Onkohan joukkueissa yhtään ihmistä, joka pitää nykyistä pelitahtia hyvänä?

Tänään kokoonpanoissa kolme superin ensikertalaista kohtuu isoissa rooleissa (Kouvolalla ja KaMalla junnulukkarit, Kirillä vaihtui Rajala Lassilaan) kun meni taas porukkaa rikki. Olen sitä mieltä, että tämä ei voi jatkua näin.

Minä näen sarjalle hyvänä, että tulee näitä Kouvolan, Kankaanpään tai Joensuun kaltaisia joukkueita, jotka rakentavat paikkakunnalle pesiskiinnostuksen ensin rahalla ja menestyksellä, sittemmin oman ja lähialueiden tuotannon voimin. Koska jos näin ei tehdä, sarjaan tulee Alajärven tai Jyväskylän kaltaisia mitättömyyksiä, jotka eivät pääse karsintapeleistä eroon vuosikausiin eivätkä täytä katsomoitaan kertaakaan. Eivätkä varsinkaan kiinnosta paikkakunnan ulkopuolella. Mutta tämä panostaminen nykyisellä pelitahdilla (= loukkaantumisriskillä) on ihan järjetöntä! Jotta voisit varmistua pelaavasi huippunipulla pleijareissa, pitäisi vissiin olla 20 superpesistason pelaajaa rosterissa, avainpaikoille kaksi vaihtoehtoa ainakin. Siihen ei ole resursseja kellään. Pelimäärästä on tiputettava kaikki ylimääräiset paikalliskierrokset/tasauskierrokset/valintakierrokset pois ja otteluohjelman on oltava tasainen, eikä heinäkuussa paineta kolmessa viikossa kymmentä peliä vs. toukokuun neljä peliä kolmeen viikkoon.
 
JiiMani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Forsberg, ManU, SoJy
Eipäs hurraa huutoja aiheuttanu Jymyn esitys Ankkureita vastaan. Vääryys ei olis ollu vaikka ankkuritki olis pisteen ottanut, mutta niin tutusti Jymy viimeisillä hetkillä alkoi pelaamaan ja nousi jakso voittoon. Puhtaita papereita on vaikea kellekkään Jymyläiselle antaa, mutta Doksa, Hartikainen ja yllätys yllätys Robertto oli varsinki sisällä hyviä. Ulkopelikin oli välillä niin hirvittävää katsottavaa. Mutta tunnustus Ankkureille hyvästä pelistä. Kolmeen pisteesen täytyy olla tyytyväisiä.
 
Pajicz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pirkkalan Pingviinit

Alajärveltä hyvä peli tänään, harmi kun ei sitten kuitenkaan riittänyt jaksovoittoon toisella puoliskolla. Lukkari Kivipellolta paras peli mitä olen ikinä nähnyt, ja Tallbacka vaihtoi hienosti tavalliseen tapaansa.

Sotkamolla Korhos-osaston sisäpeli oli kyllä hyvää; M-sarjan versiolla 1+3, Type R löi kolme juoksua kovilla pommeilla ja N-ryhmäläiselläkin kaksi tuotua... Ulkopelissä ehkä kaivattaisiin jo Oravaa, Komulainen alkaa olla siepparin tontille jo liian vanha ja kankea.
 
Juurikin näin! Alkuun ajattelin ko lipsahteli Kivipellolta vahinko väärä ja anto yhden vaihdonki vapaataipaleella, että tuleekohan tuosta mitään, mutta hyvin kasas itsensä ja oli todella hyvä! Irrotteli hyvin etenijöitä ja hyvä käsi tuntui kaverilla olevan. Tallbacka myös pisteli taidokkaita lyöntejä etukentälle. Nostaisin vielä Tuomo Raution mailanvarressa esiin. Vaarallisia lyöntejä löi kakkospuolelle ja oli kunnarikin lähellä. Kyllä joo Kurrea aletaan pikku hiljaa kaipaamaan. Mr. Monipuolisuus ei oo omimmillaan tuolla paikalla vaikka käsi riittää polttamaan. Tänää lyhyillä vaihto Ankkurit paljon ja Janilla oli kyllä vaikeaa.
 
NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Sinne vaan 35-vuotiaana siepparin paikalle niin katsellaan minkälaisia kirjoituksia tavataan sen jälkeen..

Jymylle kolmen pisteen rutiinivoitto ja yhdeksiköstä löytyi ratkaisijat siinä missä tarvittiin. Lyöjäkuninkuudesta sen sijaan käydään tiukkaa taistoa, jokerikaksikko Vainionpää-Mäkelä pisti kunnon vastapallon Roopen edellisen pelin takomisiin.
 
JiiMani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Forsberg, ManU, SoJy
Sinne vaan 35-vuotiaana siepparin paikalle niin katsellaan minkälaisia kirjoituksia tavataan sen jälkeen..

Sehän nyt on selvä, ettei tuo helppo paikka ole kenellekkään joka sitä ei oo pelannu. Kyllä sen huomas, että sitä Janin outoa pelipaikkaa käytettiin hyväksi ja palooki välillä poltteli paljon. Mutta mikäs siinä kun voittoja tulee ja toivottavasti Orava on kohta taas remmissä.
 
Pajicz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pirkkalan Pingviinit
Sinne vaan 35-vuotiaana siepparin paikalle niin katsellaan minkälaisia kirjoituksia tavataan sen jälkeen...

Täytyy sen verran todeta että eräs Mikko Vainionpää pelaa Jymyjussien etukentällä siepparina melko hyvin - 38-vuotiaana. Kankeus toki meinaa vaivata myös Saarikentän kakkospuolen suosikkipelaajaa...

Mielestäni ei ollut mitenkään asiatonta tai loukkaavaa todeta, että Komulainen ei täysin pysty täyttämään Oravan saappaita etukentällä, koska asia on näin. Toisaalta olosuhteet huomioon ottaen ei häneltä sitä voi odottaakaan.
 
NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Mielestäni ei ollut mitenkään asiatonta tai loukkaavaa todeta, että Komulainen ei täysin pysty täyttämään Oravan saappaita etukentällä, koska asia on näin. Toisaalta olosuhteet huomioon ottaen ei häneltä sitä voi odottaakaan.

Ihan asiallinen kommentti ja kannanotto oli, tuossa lopussa toteat tosin itsekin, että vaikea mieheltä odottaa oravaheikkismäisiä otteita.

Toivottavasti Orava alkaa olla pian kunnossa, runkosarjan päätös häämöttää ja olisi hyvä saada alle pari matsia ennen pudotuspelejä. Harvinainen kausi Jymyltä, että jopa kaksi yhdeksikön miestä oli samaan aikaan "lasaretissa". Korhonen tosin kävi antamassa muutaman etiäisen tulevaisuuden roolistaan.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Onkohan joukkueissa yhtään ihmistä, joka pitää nykyistä pelitahtia hyvänä?

Tänään kokoonpanoissa kolme superin ensikertalaista kohtuu isoissa rooleissa (Kouvolalla ja KaMalla junnulukkarit, Kirillä vaihtui Rajala Lassilaan) kun meni taas porukkaa rikki. Olen sitä mieltä, että tämä ei voi jatkua näin.
Onhan se totta, että ottelutahti on kova ja pelejä voisi olla hieman vähemmänkin.

Mutta ainakin Kirin kohdalla on kyllä yksinkertaisesti ollut vain h*lvetin huonoa tuuriakin mukana. Avainmiehiä loukkaantunut epäonnisesti solkenaan pitkin kautta. Ei esimerkiksi Vedolla tai monella muulla joukkueella ole ollut loukkaantumisia juuri lainkaan.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Mielestäni ei ollut mitenkään asiatonta tai loukkaavaa todeta, että Komulainen ei täysin pysty täyttämään Oravan saappaita etukentällä, koska asia on näin.

Haluaisinpa nähdä kuka pelaaja pystyisi. Orava on kuitenkin sarjan kolmen parhaan etukenttäpelaajan joukossa, kun jätetään luonnollisesti lukkarit pois laskuista. Ei siis kovinkaan suuri ihme, että naftaliinista kaivettu Jani Komulainen ei kykene täyttämään Kurren jättämää aukkoa.

Saapa nähdä onko Oravan kausi paketissa, vai säästelläänkö miestä loppuhuipennusta varten. Helvetin iso menetys tietenkin, jos ei kykene pelaamaan enää tänä vuonna, mutta sota ei yhtä miestä kaipaa, eikä Jymyn 16. Suomen mestaruus jää Oravan loukkaantumisesta kiinni.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Mielestäni jopa hivenen vähättelet Oravan osaamista etumiehenä. Oman näkemykseni mukaan Antti Kuusisto on ainoa, joka on samaa kaliiberia etumiehenä Oravan kanssa. Oikeastihan hyvistä etumiehistä on huutava pula. Jimi Heikkisen ja Marko Rasinkankaan lopetettua sekä Joonas Eirolan siirtyessä alasarjoihin pelailemaan on laatupelaajista etumiehen tontille muodostunut kerrassaan järkyttävä vaje. Sami Partanen on toki älykäs ja taitava pelaaja, mutta hänen fysiikkansa ei ole enää sitä tasoa, että hänestä voisi puhua huippuluokan etumiehenä. Nuoremmista pelaajista Sasu Toikka ja Kimmo Carlsson omaavat potentiaalia nousta tulevaisuudessa kovan luokan etukenttäpelaajiksi. Mutta onhan se surullista, että kaiken maailman mikamattiojaloita ja attevatasia pyörii Superpesiksessä etumiehen tontilla. Ei se ole sitten ihme, että Juha Korhonen ja Jani Komulainen pitävät ihan pilkkanaan näitä sieppareita, jotka eivät kykene tappamaan pienistä etenijöitä eikä toisaalta myöskään torjumaan kovia vaihtotilanteissa.
 
Black shadow

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipswich Town
Ei se ole sitten ihme, että Juha Korhonen ja Jani Komulainen pitävät ihan pilkkanaan näitä sieppareita, jotka eivät kykene tappamaan pienistä etenijöitä eikä toisaalta myöskään torjumaan kovia vaihtotilanteissa.

Eipä tosiaan niitä hyviä etumiehiä liian paljon ole. Tosin kyllä lukkarien näpinhakukyky vaikuttaa aika paljon etumiesten pelaamiseen. Jos lukkari on huono hakemaan näppejä, niin etumiehen on oltava todella lähellä ja silloin taas kovilla ja ohituksilla on helpompia ohittaa etumies.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Saapa nähdä onko Oravan kausi paketissa, vai säästelläänkö miestä loppuhuipennusta varten.

Ei ole Oravan loppukausi paketissa, sillä mies on tänään kaatamassa Pattijoen Urheilijoita. Hyvä näin, sillä kuten joku viisas jossain vaiheessa sanoi, Jymyn ulkopeli on vaipunut Oravan poissaolon myötä ihan vimpeliläiselle tasolle. Jospa Kurren paluu toisi peliin taas kaivatut elementit sekä sisälle että ulos.

Jymyllä on aika paljon parannettavaa viime aikaisten otteiden perusteella.
 
NaPa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Metsurit
Saapa nähdä onko Oravan kausi paketissa, vai säästelläänkö miestä loppuhuipennusta varten. Helvetin iso menetys tietenkin, jos ei kykene pelaamaan enää tänä vuonna, mutta sota ei yhtä miestä kaipaa, eikä Jymyn 16. Suomen mestaruus jää Oravan loukkaantumisesta kiinni.

Ei ole vaan mies hyppää tänään takaisin junan kyytiin. Syperjymyn youtube-kanavalla loistava video miehen "paluusta" ja polvivammaspekulaatioista. Kevyellä huumorilla on menty taas koko kausi syksyä odotellen, hienoa.

Edit: hitaampaa kirjoittelua..
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Roope Korhonen!

Ensimmäinen jakso meni vielä rutiinilla Jymylle (5-2), mutta toinen näyttikin jo aika pahalta, kun PattU siirtyi toisen tasoittavalla Pertti Mäkelän johdattamana 4-1 -johtoon. Lisäksi Jymyn kolmas sisävuoro oli todella surkea, mutta neljännen aloittavalla sitten esiin astui maailman paras pesäpalloilija, joka tyhjensi pajatson takaa yhden palon ajolähtötilanteessa. Jymy 5-4 -johtoon ja lopulta voittoon asti, kun Niko Korhonen kotiutti vielä sekä Roopen että Mikko Korhosen ja Toni Kohonen löi Jere Vikströmin avulla Jymyn jakson kahdeksannen juoksun.

Roope Korhonen jälleen lyöjäpörssin kärkeen, kauden kahdeksas kunnari ja neljä tavallista nostivat kokonaissaldon jo 8+76.
 
Huikeassa lyönnissä on! Sen verran korjausta, että Roopehan halusi viimeisessä vuorossa nautiskella viiden kärkilyönnin verran. Ajolähdössä ensimmäisellä merkattu kotiutus ja takana vaihtoivat myös. Toisella lyönnillä 2-3-tilanteessa merkattuna koppareiden välistä kunnari. Pattijoki voi aika paljon jossitella omaa virhettään ennen tuota Roopen lyöntivuoroa, oli paikka ahdistaa Jymy kahden palon ykköstilanteeseen, mutta kiinniottajan ryssi kakkospesällä toikin yhden palon 1-2-tilanteen, josta sitten tuo ajo pystyyn.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Sen verran korjausta, että Roopehan halusi viimeisessä vuorossa nautiskella viiden kärkilyönnin verran.

Juu, muistin virkistykseksi luin juuri Jymyn otteluraportin, mutta enpä sitten muistanut enää tänne korjata asiaa. Joka tapauksessa miestä kotiin ja se läpilyöntihän oli täydellinen mäjäytys kentän halki. Toivon mukaan siitä tulee vielä videomateriaalia kansan nähtäville. Roopehan toki antoi jo esimakua aiemmin tälläämällä pallon kolmospuolelta läpi, mutta tämä isku oli hiiren verran laiton.

PattU:n kannalta sääli, sillä se toisen palon paikka oli ihan selvä. Sitten harhaheitto ja "kuollut" mies toi vielä juoksun.
 
#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hyvinkään Tahko, Pasi Nurminen
Kirjoitellaanpas taas ajankuluksi vähän Tahkosta. Eilen tuli oltua paikanpäällä katsomassa kun Hyvinkää kaatoi Seinäjoen. Vähäisestä juoksumäärästä huolimatta oli kyllä hyvä peli ja hieman oli aistittavissa jo play-off henkeä. Tahkon kannalta tärkeintä oli tietysti hurjavireisen Vainionpään kuriin saaminen, ja tässä joukkue onnistuikin erityisesti vanhan ketkun, Riku Rantasen johdolla kyllä kiitettävästi. Varsinkin kun ottaa huomioon että Vainionpäälle saatiin tilanne kuitenkin 8 kertaa päälle ja vain kerran onnistui. Muutoinkin ulkopelissä pisti silmään erityisesti etukentällä nuori herra Iiro Kuosa, joka pelaa kyllä hyvin sitä paikkaa, sekä kakkospolttajana hyvin operoinut Matikka.
Sisäpeli Hyvinkäällä sitten tökki lähinnä sen takia että numerolla 3 Matikka ei saanut montaakaan kertaa kärkeä eteenpäin, vaikka Vierimaa ja Kokkonen sen tilanteen hyvin hänelle usein petasivat. Tässä tullaan taasen siihen dilemmaan että J.Korhoselle saadaan harvemmin nykyään kotiutusyrityksiä kun joutuu tekemään liian usein takavaihtoja. Tahkon peli on kuitenkin ehdottomasti menossa oikeaan suuntaan ja varsinkin ulkopeli on tällä hetkellä hyvällä tasolla. Kotietu pleikkareihin on vielä täysin otettavissa ja jos 4 sakkiin pääsee niin välieräpaikkakin on täysin mahdollinen.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Alkaa olla runkosarjan ratkaisuhetket käsillä, kun joukkueet ovat pelanneet Vimpeliä ja Kiteetä (molemmilla 21) lukuunottamatta 22-23 ottelua. Sarjan voiton ratkaisevat Sotkamon Jymy ja Vimpelin Veto, Jymy tällä hetkellä yhden ottelun pelanneena neljä pistettä karkuteillä. Tämä homma huipentunee tulevana torstaina klo 18 alkaen Sotkamon Hiukan pesäpallostadionilla, kun eteläpohjanmaalaiset tulevat hakemaan menestysoppia lajin kiistattomasta pääkunnasta. Jymy kohtaa neljässä jäljellä olevassa ottelussaan sekä Vedon että JoMan, kun taas Veto käy Sotkamon lisäksi myös Hyvinkäällä, joten toivoa pienistä yllätyksistä on olemassa. Erityisesti Jymy on pelannut viime aikoina alakanttiin, tiedä sitten ovatko loukkaantumiset peliä sekoittaneet, mutta pelottavan paljon joukkue on ollut Toni Kohosen lukkaroinnin ja Roope Korhosen uskomattoman lyöntivireen varassa.

Sijoista 3-6 tulee myös olemaan mielenkiintoinen taistelu. Tällä hetkellä JymyJussit, Tahko, JoMa ja PattU ovat kaikki neljän pisteen sisällä, lisäksi seinäjokelaisilla on yksi ottelu muita enemmän pelattuna, joten heidän kolmospaikkansa on kaikkea muuta kuin varma. Tämä kvartetti ratkaissee sitten kaksi jäljellä olevaa kotietua puolivälieriin ja lisäksi sen, että kuka näistä pelaa ketäkin vastaan. Kaiken järjen mukaan tässä on helpompi sauma päästä välieriin kuin seitsemänneksi ja kahdeksanneksi tulevilla joukkueilla. Sijat 7-10 ovat myös aika auki vielä: Kossulla 28 pistettä (22 ottelua), KiPalla 25 (21), Koplalla 25 (23) ja KaMalla 23 (22), joten käytännössä näistä kuka vain voi vielä päästä pudotuspeleihin. Toivon mukaan Jymy välttää kankaanpääläiset, sillä KaMa on pelannut ajoittain Jymyä vastaan ihan helvetin hyvin nämä pari viime kesää.

Sotkamossa tänään Roope Korhonen vs Juha Niemi. Lyöntikeli on kohdillaan, toivon mukaan Roope osuu keskikeppiin. Sitä on ollut tänä suvena ilo katsella.
 
KIMPE

Jäsen
Kuinkas muuten käy, jos Vimpeli voittaa Sotkamon 2-1 ensi torstaina ja päätyvät tasapisteisiin? Muistanko ihan oikein, että menee kolmen pisteen voittojen mukaan vai meneekö esim keskinäisten, joissa Sotkamo johtaisi tuossa tapauksessa yhdellä pisteellä. Voitoissahan Vimpeli olisi edellä, jos Sotkamo tosiaan häviäisi sen keskinäisen matsin. Alustavasti merkattu Pesis.tv:ssä näytettäväksi, onneksi maksaa vain 12e!
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Voitoissahan Vimpeli olisi edellä, jos Sotkamo tosiaan häviäisi sen keskinäisen matsin.

Kolmen pisteen voitot ratkaisevat ensimmäisenä ja niissä Jymy olisi edellä, vaikka Veto voittaisikin keskinäisen 2-1. Sehän ei olisi kolmen, vaan kahden pisteen voitto. Eiköhän Jymy selvitä ongelman ottamalla puhtaan voiton Vedosta. Samalla vähän asetelmia entistä paremmaksi pudotuspelejä varten.

Hiukassa ensimmäisellä jaksolla tiukkaa ulkopeliä molemmilta. Niemelle vielä rakennettiin neljännen aloittavalla paikka, mutta kaverin prosentit edelleen nollilla tänään. Ensimmäinen jakso siis Jymylle 3-1.
 
KIMPE

Jäsen
Kolmen pisteen voitot ratkaisevat ensimmäisenä ja niissä Jymy olisi edellä, vaikka Veto voittaisikin keskinäisen 2-1. Sehän ei olisi kolmen, vaan kahden pisteen voitto. Eiköhän Jymy selvitä ongelman ottamalla puhtaan voiton Vedosta. Samalla vähän asetelmia entistä paremmaksi pudotuspelejä varten.

Vimpelillä on yksi peli vähemmän pelattuna ja jos voittaa keskinäiset ja molemmat voittaa muut pelit niin kolmen pisteen voittoja on yhtä monta, mutta Vimpelillä on yksi kahden pinnan voitto enemmän.

Vimpeli olisi siis hävinnyt Sotkamolle 2x ja Sotkamo Vimpelille 2x ja kerran Kankaanpäälle
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Vimpelillä on yksi peli vähemmän pelattuna

Ai, no niin.

En ole jaksanut mieltäni moisilla teorioilla vaivata, koska minulle on vielä tässä vaiheessa itsestäänselvyys, että Jymy voittaa Vedon. Sen verran kovan luoton ovat pojat ansainneet, etten jaksa vielä edes pohtia mitään muita mahdollisuuksia.

Näistä muista otteluista en ole niinkään varma, kun ei pelaamisen taso tunnu olevan samalla tasolla kuin Vetoa vastaan. Tänään Jymy menettää sen yhden pisteen, koska se ei voita toista jaksoa. Tällä hetkellä tilanne 2-2 ja JoMa tulee neljännen tasoittavalle.

Tasapisteissä torstaihin, Jymy laittaa Hiukan ottelulle vain vähän panosta...
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Sanotaan tähän väliin, että tänään 28.7.2013 pelattiin aivan järjenvastainen naisten ottelu Vihti-Pori. Lukemat 0-2 (4 - 11, 3 - 22) Olosuhteet: Poutaa, tyyntä, lämpötila n. +29 °C. Aika harvoja naurattaa tällainen teurastus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös