Nyt just hymyilyttää!

  • 2 027 511
  • 10 074

scholl

Jäsen
Ei voi, mutta olisit voinut olla hiljaa ja kukaan ei olisi tiennyt - seuraavaksi varmaan joku HIFK-fani kertoo olleensa Juha Lindin kirjeenvaihtokaveri...

Koska minusta tehtiin nyt iki-jokeri niin voin tunnustaa, että olin myös joillain samoilla kursseilla Antti Törmäsen kanssa ja kun hänestä leivottiin KY:n vuoden urheilija niin seisoskelimme silloin vierekkäin kusella. Siis silloin kun se ilmoitus tuli, että hänen pitäisi mennä lavalle palkittavaksi. Tunnustan myös jutelleeni viime kesänä hänen kanssaan. Juttelin myös Selänteen kanssa kuten olen jutellut usein aiemminkin. Pakko vihtoa kohta jokerius minusta ulos. Tosin minulla ei ole saunaa, eikä vihtaa.

Joo, mutta väittääkö joku oikeasti kannustaneensa Vilander-Keskinen-Virta -ketjua tai Mikko Mäkelää, Marko Kiprusoffia, Hannu Virtaa, Hannu Jortikkaa ja kumppaneita mestareiksi? Tai sitä kypäräpäistä kuuluttajaa? Tai hunajata, hunajata, oi viulu? Voin pahoin kun kuulen Kupittaan tai Artukaisten hönkäyksen. Pallloseura. Matti ja Teppo Kupittaan Citymarketissa. Kari Harila, mikä jätkä sekin oli, jotenkin tuli nyt mieleen.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Joo, mutta väittääkö joku oikeasti kannustaneensa Vilander-Keskinen-Virta -ketjua tai Mikko Mäkelää, Marko Kiprusoffia, Hannu Virtaa, Hannu Jortikkaa ja kumppaneita mestareiksi?

Minä ainakin. Jokeri-paitaiset teinitytöt alkoi sen verran vituttaa siinä vaiheessa. Niitä kun oli sadoittain, jopa Oulussa niitä saattoi nähdä joskus kadulla. Tähän kun lisätään Kärppien tippuminen divariin Jokereiden toimesta, niin täydellinen vitutus oli valmis.

Tosin nykyään alkaa jo vähän helpottamaan, kun on pistetty ns. Narria neppariin muutamaan otteeseen.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal
Tämä ei ollut IFK:n kausi, minkä vuoksi mitään aihetta riemuun ei ole muiden epäonnistumisten vuoksi.

Periaatteessa samaa mieltä. Normaalisti. Mutta mietitään seuraavanlaista hypoteettista skenaariota: Isket silmäsi kauniiseen naiseen, saat hänet nauramaan ja katsomaan sinua syvälle silmiisi kauniilla katseellaan, lumoudut täysin. Sitten ruma, ilkeä, ylimielinen ja kaikin puolin vastenmielinen mörkö vie tämän unelmiesi prinsessan silmiesi edestä. Se, että et saanut sinä iltana ei ehkä ole mikään ennennäkemätön katastrofi. Sen sijaan se, että tuo iljetys saisi unelmiesi naisen voisi aiheuttaa jos jonkinmoista kiukkua. Nyt kuitenkin käy niin, että juuri ennen kuin tämä katastrofi saatetaan toteen, mörkö kaatuu kömpelyyttään koiranpaskaan ja lyö samalla poliisia turpaan, joutuen putkaan. Mörkö ei saa naista.

Etkö muka tässä tilanteessa ole yhtään tyytyväinen siitä, ettei se vitutus, jolle oli astronomisen yllätykselliset potentiaalit, ei sittenkään realisoitunut? Etkö ole tyytyväinen, että oikeus sittenkin toteutui?
 
Le Banner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK täältä ikuisuuteen! 106-105
Ja voin muuten sanoa, että hymyilyttää vieläkin kun varmojen mestareiden ihana kultajuna suistui raiteiltaan eilen ja kaksikko lämsä+xxxxxx valtonen joutuivat tunnustamaan Raumam Boja selvästi paremmaksi jengiksi..En halua halailla puita, enkä lässyttää jotain vitun diipadaapaa, kuinka tämä on vaan lätkää ja plääplääplää...1.9-12 asti olen toivonut, että komeasti vituiksi menisi ja menihän se onneksi.
 
Lemieaux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Total hockey / Totaalvoetbal

Mua vitutti aivan saatanasti, kun kyseinen maali tehtiin (kai siitä mestaruusmaalista on nyt puhe, jossa reboudista iskettiin olkapään ja yläriman tienoilta kiekko sisään?). Se oli korkea maila, ja lisäks muistaakseni samassa finaalissa Janecky potkaisi luistimilla TPS-pelaajaa, ilman rangaistusta. No vittuako oikeesti muistan yhtään mitään, olin aika nuori (15v?) ja kyseessä kuitenkin kaksi silloista inhokkiseuraa joten jo se, että tunnustan nähneeni koko finaalin, on drastista. Sinun tunnustuksesi on sen sijaan lähes kuvottava.

Se, että ei tuulettanut kyseistä maalia, ei millään tapaa tarkoita, että olisi kannustanut varsinaisvittupäiden hunajapurkkeja.

Just nyt mua hymyilyttää, ettei schollilla ole edes saunaa. Minulla on kaksi. Kaikkein eniten minua hymyilyttää nyt kuitenkin se, että itse olen kännissä ja hartaat uskovaiset tekeytyvät oikein tahallaan masentuneiksi. Niin, ja edelleen hymyilyttää Jokereiden häviö.
 
Viimeksi muokattu:

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Kahdelta Tapparan avainpelaajalta loppui kausi IFK sarjan viimeiseen peliin. IFK on joskus ollut, ja pitäisi aina ollakin se joukkue joka kaikkein viimeisenä haluttaisiin vastaan, ja pudotuspeleissä erityisesti. Meni sarjat pelillisesti miten meni, pitäisi jokaisen IFK:ta vastaan joutuvan joukkueen fanin suusta tulla: " ei IFK, mikä tahansa muu"!
 
TumE#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset NHL:ssä.

No joo, tämä kyllä saisi johtua pelillisestä kovuudesta ja taidosta, ei vastustajien telomisesta. Näistä tosin kumpikin, Barkovin ja Conollyn loukkaantumiset olivat huonoa tuuria. Media kyllä jaksaa muistuttaa, että taklaajana oli nimenomaan Melart. Hohhoijaa.
 
Tahallista telomista, rehtiä mutta kovaa pelaamista, median ajojahdista johtuvaa illuusiota tai mitä vaan, Jos me ei voiteta sarjaa paras vaihtoehto on että sarjan voittaja jatkaa "bitter sweet victory" fiiliksillä. Seuraavalla kaudella alitajuisesti jo peläten.
 
Viimeksi muokattu:

Juuriskapää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo, Leeds Rhinos, Lukko, TPS, TUTO, RNK
Koska minusta tehtiin nyt iki-jokeri niin voin tunnustaa, että olin myös joillain samoilla kursseilla Antti Törmäsen kanssa ja kun hänestä leivottiin KY:n vuoden urheilija niin seisoskelimme silloin vierekkäin kusella. Siis silloin kun se ilmoitus tuli, että hänen pitäisi mennä lavalle palkittavaksi. Tunnustan myös jutelleeni viime kesänä hänen kanssaan. Juttelin myös Selänteen kanssa kuten olen jutellut usein aiemminkin. Pakko vihtoa kohta jokerius minusta ulos. Tosin minulla ei ole saunaa, eikä vihtaa.

Joo, mutta väittääkö joku oikeasti kannustaneensa Vilander-Keskinen-Virta -ketjua tai Mikko Mäkelää, Marko Kiprusoffia, Hannu Virtaa, Hannu Jortikkaa ja kumppaneita mestareiksi? Tai sitä kypäräpäistä kuuluttajaa? Tai hunajata, hunajata, oi viulu? Voin pahoin kun kuulen Kupittaan tai Artukaisten hönkäyksen. Pallloseura. Matti ja Teppo Kupittaan Citymarketissa. Kari Harila, mikä jätkä sekin oli, jotenkin tuli nyt mieleen.

Kaikki ketjut missä Keskinen vaan ikinä pelasikin oli taidetta, jos jotain jääkeikosta tajuaa niin osaa arvostaa niitä. Sulla ei taida olla lääkitys kunnossa.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Tuli muuten mieleen, että tuuletin oliko se Janeckyn maalia 1994 keväällä KY Exitin alabaarissa kuntaillassa, jolla Jokerit voitti mestaruuden. Silloin ajattelin vielä, että parempi, kun mestaruus ei mene ihan landelle. Nyt se kaduttaa. Voiko tuuletuksen perua?

Saatana! Tuon paikan on oltava kirottu. Rakennettu intiaanien hautausmaan päälle tai jotain vastaavaa. Meinaa itselläkin se ainoa kerta elämässä, kun olen jokerimaalia tuulettanut, tapahtui tuolla samalla tontilla. Ja monta kertaa sen jälkeen olen miettinyt, että miten tuuletuksen saisi peruttua. Kyseessä ei ollut kuitenkaan sama ottelu. Tämä oli muistaakseni joku eurofinaali. Saksalaisia vastaan taisi jokerit pelata ja rankuilla veivät.

Wikipediasta tarkastamalla, kyseessä oli kausi 95-96 ja finaali Kölnin haieria vastaan...
 
Puscutractori

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Harri Olli, rahaton ManC, NP#32, DEFC #62
Wikipediasta tarkastamalla, kyseessä oli kausi 95-96 ja finaali Kölnin haieria vastaan...

Tuolloin Kölnin ykkösnyrkissä muuten pelasi muuan Luciano Borsato, tuleva IFK-legenda. Muistan hyvin tuon matsin, koska Jokereiden voitto vitutti todella isosti. Selostajakin oli ärsyttävä, koska hän antoi höpinöissään ymmärtää, että kaikki suomalaiset toivoivat Jokerien voittoa. Vitut. Minä ainakin toivoin Kölnin voittoa, kuten IFK:n kannattajalta odottaa sopi.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tuolloin Kölnin ykkösnyrkissä muuten pelasi muuan Luciano Borsato, tuleva IFK-legenda.

Jep, historian kallein aloittaja. Kaverihan loukkaantui jo syyskaudella niin, ettei pystynyt enää kunnolla pelaamaan, mutta otettiin tärkeissä matseissa(EHL, poffit) kokoonpanoon, koska voitti aloituksia todella hyvällä prosentilla. Oli loistava pelaaja jo Tapparassa, ja aloitti kauden meilläkin väkevästi. Harmi, että loukkaantuminen pilasi homman. Saattoi maksaa meille jopa mestaruuden.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Hieman hymyilyttää, että HIFK:n leirissä on pylly vielä näin kipeänä. Rami jatkaa valmennuksessa niin on todennäköistä, että tämä rämpiminen jatkuu vieläkin pidempään ja hymy sen kuin leviää. Hymyilyttää aika kun HIFK oli pelottava.
Luulisi, että pylly on kipeänä pikemminkin Lämsällä ja Tomekilla, sen verran tehokkaasti Dufva vei näitä märkäkorvia. Eivät he lopulta kyenneet sen parempaan kuin Soppakaan.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minua hymyilyttää. Tykkään ensi kauden jengistä ihan hulluna! Hirveä määrä nuoria eteenpäin pyrkiviä kavereita kilpailemassa pelipaikoista, höystettynä muutamalla kokeneemmalla herralla. Toista se oli viime kaudella!
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kyllähän se tällasen "south park -tyyppisen kestohymyn" pistää kasvoille nyt, kun katsoo IFK:n joukkueenrakentamisen tuloksia ja valmennusta. Harvoin on näin hyvä tilanne ollu heinäkuun lopussa.

Ja just nyt hymyilyttää myös se, että IFK ei ole näillä näkymin venäjä-liigaan siirtymässä :) sm-liiga + hyvin toimiva Euroopan liiga + Helsinki Garden... toivottavasti siinä on tulevaisuus!
 
PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit

Kummastakin kohdasta lopulta täysin samaa mieltä :)

Erityisesti lämmittää, että joukkueen rakennus on näin pitkällä ja rosterista löytyy todella hienoa laajuutta. Se on myös erittäin luisteluvoimaisen näköinen. Summasen piiskaan on kova luotto ja vaikka se välillä menee överiksi, niin nyt sekin hymyilyttää.
 
ajmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Kyllähän se tällasen "south park -tyyppisen kestohymyn" pistää kasvoille nyt, kun katsoo IFK:n joukkueenrakentamisen tuloksia ja valmennusta. Harvoin on näin hyvä tilanne ollu heinäkuun lopussa.

Ja just nyt hymyilyttää myös se, että IFK ei ole näillä näkymin venäjä-liigaan siirtymässä :) sm-liiga + hyvin toimiva Euroopan liiga + Helsinki Garden... toivottavasti siinä on tulevaisuus!

Ei voi kuin yhtyä edelliseen. Odotan kautta suuremmalla innolla kuin aikoihin. Summanen, potentiaalinen joukkue. Nyt sitä kiekkoa vaan jäähän!
 
Baroun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Per sempre Tito †
Naurattaa Jokereiden sekoilu tämän kesän aikana. Jos viime kaudella oli meille nauramista niin onneksi ei ole enää, naapuri on mennyt kirkkaasti ohi!
 
TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Ai että kun tulee leveä "jokerihymy" huulille, kun ajattelee miten Hjallis panee fanejaan kakkoseen huolella. Kaikki farssin ainekset kyllä kasassa naapureilla ennen kauden alkua.
 
Wicked

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, LAK, Helsinki REDS
Jarkko Ruutu, Jere Karalahti ja pakkomestaruus. Ei voi kun nauraa. Narrit istuu tällä kaudella huolella boksissa. Semir sinne vielä sekoittamaan, niin katastrofin ainekset ovat valmiit.

Mielenkiinnolla odotan tämän kauden kohtaamisia.
 
Jindebyne

Jäsen
Samoin täällä hymyilyttää koko Jere -episodi, joka sai huikeimman mahdollisen päätöksen.

Paras heitto Jeren youtube pätkässä oli "Itä-Helsingin Jokerit ja mä oon ainoo jätkä joka jengistä pitää majaa itä-Helsingissä". Vakuuttavaa ulosantia ja kerrasta fanien sydämiin? Ja asuuhan siellä idässä ainakin valmennusjohtoon kuuluva "älä mee".
 
Admiral

Jäsen
Ai että kun tulee leveä "jokerihymy" huulille, kun ajattelee miten Hjallis panee fanejaan kakkoseen huolella. Kaikki farssin ainekset kyllä kasassa naapureilla ennen kauden alkua.

Jotenkin alkoi naurattamaan tämä, että HIFK-fania naurattaa, että kilpailevalla joukkueella on kaikki farssin ainekset kasassa. Joten ajattelin tämän myös tähän kirjoittaa.
 
Viimeksi muokattu:

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jere Jokereihin...

Ei sinänsä harmita, että IFK passasi Jeren, mutta Jokereihin... huoh.
Kyllä siellä on paketti kasassa ja kauden aikana sitten täysin sekaisin. Jokerileiri itkee mediassa, kuinka he ovat tuomarien silmätikkuina jäähyjen johdosta, pelikiellot on aivan liian pitkiä... voi sitä odotettavaa itkun määrää.

Tästä saadaan vielä monet hymyt, kun katsellaan mestaruusjunan ikkunasta Ilmalan suuntaan :)
 
Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jotenkin alkoi naurattamaan tämä, että HIFK-fania naurattaa, että kilpailevalla joukkueella on kaikki farssin ainekset kasassa. Joten ajattelin tämän myös tähän kirjoittaa.
Kyllä muakin naurattaa. Voiko tuosta sopasta saada oikeasti mitään kunnollista aikaan, kun fanien tukikaan ei ole enää varauksettomasti joukkueen takana???
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös