Kajaanin Hokki 2012–2013

  • 125 100
  • 357

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Vähän positiivisempaa uutistakin välillä: Sakari Manninen on valittu marraskuun Mestiksen kuukauden tulokaspelaajaksi! Hienosti nuori mies on pelannut. Saa nähdä, miltä homma näyttää kunhan saa armeijan kokonaan pois alta.
 
Ei kyllä kovin kehuttavalta näytä tämänhetkinen pelaajatilanne. Poissa ovat tällä hetkellä loukkaantuneet Makkonen, Santanen, Määttä, Virtala, Humaloja, Eskelinen, Rajala sekä uusimpana tulokkaana Häkkinen. Intin vuoksi sivussa olivat viime viikolla Manninen, Koivisto, Pälve ja Karjalainen. Lisäksi Anssi Rantanen lähti Kainarin mukaan kuukaudeksi jonkun liigaseuran testattavaksi. Varmoja kokoonpanoon palaajia ovat ainoastaan loppusotansa sotineet Manninen ja Koivisto. Sen sijaan Karjalaisen ja Pälveen tilanne on avoin. Miska Humaloja on jo treenannut jäällä, joten häntä voitaneen odottaa kokoonpanoon lähiaikoina. Myös Casper Santanen palannee kokoonpanoon lähiviikkoina. Ville Rajalaa jo alkukaudella vaivannut nilkka kestää pelaamisen "tarvittaessa".

Eli lyhyellä matikalla laskettuna meillä on keskiviikkona 5 pakkia + Huttu sekä 9 hyökkääjää + A-junnut Pyykkönen, Kurkinen ja Klemetti. Tässä siis oletuksena se, että Karjalainen ja Pälve eivät ole kokoonpanossa. Kasaan saataisiin tälläisiä ketjuja:

Kuuluvainen - Karppinen - Toivo
Alanne - Manninen - Fomin
Fofanov - Sillanpää - Koivisto
Kurkinen - Pyykkönen - Klemetti

Eipä ole kyllä kovin vakuuttava hyökkäysarsenaali ja mikäli lainoja ei tälle viikolle saada niin 0 pisteen viikko taitaa olla edessä tai ainakin se on hyvin lähellä. Nyt seurajohto ja Mattila joutuvat punnitsemaan, halutaanko pitää kiinni periaatteesta vai sarjan kakkospaikasta. Itse valitsisin jälkimmäisen.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Turkuun se Anssi sitten suuntasi. Voevoe, ei tosiaan kummoiselta näytä. Olisiko tässä nyt paikka testata niitä IPK-pelureita, kun siihen suuntaan yhteistyön luulisi olevan vielä kunnossa?
 

swingwood

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk , Hokki, Kalpa
Turkuun se Anssi sitten suuntasi. Voevoe, ei tosiaan kummoiselta näytä. Olisiko tässä nyt paikka testata niitä IPK-pelureita, kun siihen suuntaan yhteistyön luulisi olevan vielä kunnossa?

Sillä tavalla sitä liigalainoille tuppaa käymään, kaikkea hyvää Anssille kuitenkin ja toivotaan uutta nostetta uralle ja jos Turkkusessa ei nappaa niin tervetuluoa tammikuussa takaisin näläkämaalle.
Itsepähän ovat Mattila ja Autokauppias tämän montun kaivaneet, tosin Kärppienkään osuutta yhtään vähättelemättä.. ...
Joten olisko aika palata takaisin neuvottelupöytään ja tarkistaa niitä omia kantoja niin Kajaanissa kuin Oulussakin. Varmaankin molemmilla olisi tähän syytä. Ei Kärpät Hokista uutta Laseria saa, se pitäisi uskoa jo Oulussakin ja Hokki tarvitsee tomivaa ja luotettavaa yhteistyökumppania liigasta se pitäisi uskoa Kajaanissa ja se vaatii tällä hetkellä aikamoista asennemuutosta.
 
Viimeksi muokattu:

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Itsepähän ovat Mattila ja Autokauppias tämän montun kaivaneet, tosin Kärppienkään osuutta yhtään vähättelemättä.. ...
Joten olisko aika palata takaisin neuvottelupöytään ja tarkistaa niitä omia kantoja niin Kajaanissa kuin Oulussakin. Varmaankin molemmilla olisi tähän syytä. Ei Kärpät Hokista uutta Laseria saa, se pitäisi uskoa jo Oulussakin ja Hokki tarvitsee tomivaa ja luotettavaa yhteistyökumppania liigasta se pitäisi uskoa Kajaanissa ja se vaatii tällä hetkellä aikamoista asennemuutosta.

En tiiä ottaako Kärpät mersumiestä ja Mattilaa enää neuvottelupöytään, mutta nyt se nähdään, sitä saa mitä tilaa Hokin puolesta. Kärpäthän saa osalle pelaajistaan peliaikaa a-junnuissa. Mutta, jos Aho puhuu enää Hokin johtoportaalle niin Huovinen, Korkiakoski, Suoranta olisi varmaan tarjolla mielyttävälle yhteistyöseuralle..

Neuvotteluyhteys tulisi löytää ja lainat molemmia puolia kannattavasti, enkä tarkoita ja halua, että tammikuulla koko ykköskenttä Hokilta Raksilaan pelejä kahtoo, mutta molemmat osapuolet, jos tulee hiukan vastaan niin sopimuksen toivottavasti päästään.

Onko Hokissa treenattu ja pelattu liian kovaa kun miehiä tippuu kokoajan pikkuhiljaa, helmikuussa tällä menolla kentällä b-juniorit..
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Itsekin ihmettelin tuota että mikä on, kun kaikki tipahtelee samaan aikaan kokoonpanosta? Lisäksi vammat eivät ole sellaisia suurimmalla osalla, että olisi peli jäänyt kesken.

Nyt pitäisi Hokin ja Kärppien saada joku roti tuohon hommaan. Yhteistyö olisi onnistuessaan loistava voimavara molemmille joukkueille, mutta pelkässä farmisopimuksessa ei ole mitään järkeä. Miten se silloin O-P:n aikaan toimi niin hyvin... Tähän kun vielä olisi mahdollisuus palata. Tuolloin hyöty oli molemminpuoleista ja kaikilla kivaa.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Itsekin ihmettelin tuota että mikä on, kun kaikki tipahtelee samaan aikaan kokoonpanosta? Lisäksi vammat eivät ole sellaisia suurimmalla osalla, että olisi peli jäänyt kesken.

Olkapää ja jalkavammoja, onko harjoiteltu liian kovaa tai onko pelaajat huonossa kunnossa, ettei paikat kestä peliä, tuskin, mutta ihmeellisen paljon loukkaantumisia Hokilla on yhtäaikaa, onhan muillakin esim sportilla, mutta sporttilaisilla tullut vammoja taklaustilanteissa ja pelaajat paareilla pois..

Karjalainen kun lukee tämän, niin voisi kertoa miten meillä on varaa aukoa päätä Ouluun, nyt ei apua ole tulossa..entä ensi kausi, miten se hoidetaan, entä kun Mattilan tilipussi täynnä ja Kajaania Pete ei muista edes kalareissulla, miten sitten? Joskus on hyvä laittaa oma henkilökohtainen ylpeys, seuran edun edelle ja hieroa Ouluun sopua ja mielekäs yhteysymmärrys tähän pattitilanteeseen.

Onneksi on EPI!
 

Foxtrot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimet sarjat
Muutamia perustelemattomia heittoja ja tarkistamattomia "faktoja" tähän sekaan:

-O-P:n aikaan yhteistyön suunta taisi olla ensisijaisesti Rauma ja muu länsirannikko, ei Kärpät eikä ainakaan kokoaikaa
- O-P kasasi nimenomaan joukkueen eikä kiertosirkusta, mutta täydensi joukkuetta kauden aikana lisähankinnoin loukkaantumisten takia (taloudesta piittaamatta?)
- O-P teki tiedostaen tai tiedostamattaan loistavia hankintoja, joista monet nousivat liigajäille Kajaanista. Toki Kaitsu ja mestaruus auttoivat
- Monet nimimerkit itkivät pj Karppisen aikaan pelaajakiertoa ja the Joukkueen puutetta, kun rosteri eli kokoajan. Myös valmentajat vaihtuivat kausittain
- Onko Epikään enää pitkään rivissä, Kiekkoviestissä oli toiminnanajohtajan paikka auki ja painopisteenä mm markkinointi. Eikö Epi nimenomaan ole kauppamies?

Urheilu elää unelmista. Farmi, broilerihautomo yhtä SM-liigaseuraa varten ei ole minusta hyvä unelma pitkäjänteiselle työlle. Unelma on kasata paras mahdollinen joukkue ja katsoa mihin se riittää. Ja pelaajat pääsevät SM-liigaan kyllä myös tällä tavalla, mutta useampaan joukkueeseen.
 
I

Ice-Cold

Täysi tuki Mattilan toimille joukkueen kasaamisessa ja valmentamisessa. Ei kiinnosta pätkääkään katsoa mitään farmiruljanssia kärppien kanssa tai muidenkaan liigajoukkuiden kanssa siltä osin että joukkueessa kiertää kauden aikana 50 pelaajaa ja kokoonpanossa joka ilta jotain uusia pelaajia.

Ensi kaudelle samaan malliin, Mattila on hoitanut hommansa erinomaisesti. Hokilla on ollut todella huonoa tuuria loukkaantumisten, sairas- ja muiden poissaolojen kanssa tällä kaudella mutta siltikin toisena tällä hetkellä sarjassa.

Samaan malliin ensi kaudella, lisää sopparia käteen Mattilalle kiitos
 
Mattilan johdolla on tällä kaudella saatu hyvin pisteitä. Pelikin on ollut ajoittain mallikasta, jopa erinomaista. Mukaan on mahtunut varsinkin viime aikoina kehnompaakin pelaamista. Viime vuosi oli hirveää taaperrusta, ja sama mies peräsimessä. Menestys on siis vielä varsin lyhytaikaista. Nuo summattuna antaisin Mattilalle valmentamisesta kasin. Huolettaa tuo loukkaantumisien määrä, ettei vaan tosiaan olisi osin itseaiheutettua.

Kuka osaisi kerrata Mattilan meriitit valmentajana? Käsittääkseni ne eivät kovinkaan suuret ole. Tässä linkki kaksi vuotta vanhaan uutiseen lyhyen Tappara-pestin ajalta:

Petri Mattila l Tapparassa - SM-liiga - Ilta-Sanomat

Aika kehnot arviot tuossa artikkelissa herrasta annettiin. Nyt kuitenkin on hallin käytävillä syksyllä Peteä välillä hehkutettu uutena Suikkasena. Aika perhanan kaukana siitä taidetaan kuitenkin olla kun valmentajan roolia Hokissa ajatellaan. Puutteita taitaa olla neuvottelutaidoissa ja yhteistyökyvyssä. Jospa Pete onkin yhdensortin pikkutami, jolle ei käy kuin hänen oma linjansa? Hiukkasen kepeämmin perustein vain kuin sillä isotamilla. Mattilalta taitaa puuttua nöyryys henkilötason suhteiden rakentamiseen.

Asetelmana Kärpät-Hokki tasa-arvoinen yhteistyö on lähes mahdoton ajatus. Toisella on rahaa, toisella ei. Toisella on voimaa organisaatiossa, toisella ei. Toisella on annettavana paljon lisäarvoa toiselle, noh - toisella paljon vähemmän. Miten tuosta repisi tasa-arvoisen neuvottelutilanteen. Kyllä se vahvempi sanelee pelin hengen, ja heikompi joko suostuu tai lähtee tökkimään.

Minusta Mattilalle voisi valmennukseen harkita jatkopestiä, mutta seuran ohjaamisessa ja yhteistyöneuvotteluissa häneltä pitäisi ottaa valtaa pois ja heti. Esim. tuommoiset uhoavautumiset Kainarissa ovat järjetöntä populismia ja oman aseman pönkittämistä. Seuraa ne vahingoittavat. Mestiksessä valmentaja valmentaa ja peluuttaa sitä rosteria jonka loppuviimeksi seuran johto saa kustannettua ja jättää seurayhteistyön luomisen niille jotka siihen pystyvät. Luulen vaan, että Mattilalle tärkeintä onkin olla päättämässä kaikesta oman mielensä mukaan. Siksi hänen ansioluettelossaan ei sitä menestystä juuri ole.

Seuran on ajateltava pidemmälle kuin tähän kauteen. Yhteistyön rakentaminen vie vuosia, tuhoamaan sen pystyy hetkessä.
 

freetime

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki ja Kärpät
Itsekin ihmettelin tuota että mikä on, kun kaikki tipahtelee samaan aikaan kokoonpanosta? Lisäksi vammat eivät ole sellaisia suurimmalla osalla, että olisi peli jäänyt kesken.

Nyt pitäisi Hokin ja Kärppien saada joku roti tuohon hommaan. Yhteistyö olisi onnistuessaan loistava voimavara molemmille joukkueille, mutta pelkässä farmisopimuksessa ei ole mitään järkeä. Miten se silloin O-P:n aikaan toimi niin hyvin... Tähän kun vielä olisi mahdollisuus palata. Tuolloin hyöty oli molemminpuoleista ja kaikilla kivaa.

Samaa loukkaantumisbuumia olen ihmetellyt minäkin. Lähestulkoon puolet joukkueesta samaan aikaan poissa. Syynä loukkaantumiset, Puolustusvoimat tai työ esteet. Sama on toistunut tällä kaudella jo kahdesti. Loka-marraskuun vaihteessa ja uudestaan marras-joulukuun vaihteessa. Ennen ensimmäistä buumia peli oli vielä loistavasti kuosissaan, mutta sen jälkeen pelaamiseen on tullut samankaltainen tuskaisuus ja väkinäisyys mikä tuli tutuksi jo viime kaudella.

Ja mitä tulee tuohon Hokin ja Kärppien yhteistyöhön niin mihinkään pelkkään farmijoukkueen asemaan Hokin ei kannata lähteä. Molemmat on kaivautunut asian suhteen ilmeisesti omiin poteroihinsa eikä yhteistyön kehittämisestä paljon keskustella tai neuvotella.
 
Täysi tuki Mattilan toimille joukkueen kasaamisessa ja valmentamisessa. Ei kiinnosta pätkääkään katsoa mitään farmiruljanssia kärppien kanssa tai muidenkaan liigajoukkuiden kanssa siltä osin että joukkueessa kiertää kauden aikana 50 pelaajaa ja kokoonpanossa joka ilta jotain uusia pelaajia.

Ensi kaudelle samaan malliin, Mattila on hoitanut hommansa erinomaisesti. Hokilla on ollut todella huonoa tuuria loukkaantumisten, sairas- ja muiden poissaolojen kanssa tällä kaudella mutta siltikin toisena tällä hetkellä sarjassa.

Samaan malliin ensi kaudella, lisää sopparia käteen Mattilalle kiitos

Olen samaa mieltä, että Leki ja KiVa tyyliseen menoon ei kannata mennä. Tosiasia lienee, että Kajaanissa eivät paukut riitä riippumattoman kilpailukykyisen joukkueen rakentamiseen. Ei ole rahaa, ei junnuja, ei suhteita ja asutaan helevetin kaukana kiekkokeskuksista.

Tuskin on tarvetta siis maalat tuota 50 pelaajan kierron ääripäämallia "yhteistyöstä". Eikö Kärppiä kyrsinyt se, ettei muutama äijä mahdu rosteriin? Meillä ollaan ennemmin "lojaaleja omille äijille". Perkules, eikö tää ollutkaan ammattimaista kilpaurheilua?

Mattilalle jatkopahvi, jos oppii oman roolinsa näytelmässä. Nyt on kuin Austin Powers elokuvassa heppu joka roolissa.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Mattilan meriitit on tekemättä..vielä. Vielä tästä kärppälaina kuviosta, kaikki Hokin kannattajat ovat sitä mieltä, että jyrkkä ei farmitouhulle, itse mukaan lukien. Mutta jotain yhteistyötä liigaseuran kanssa tulee olla, ei taida olla yhtään mestisseuraa tällä kaudella ilman liiga-apuja pelannut ja monella muulla paikkakunnalla on Kajaania paljon isommat resurssit. Lainajen määrä vs. taloudellinen riski.. ILMAN yhtään lainaa pelaajabudjetin tulee olla suurempi ja jos pelaajabudjetti ei kasva (kajaanissa maksimissa, mitä resurssit antaa myöten) niin se heti pois niin sanottujen kärkipelaajien bubjetista. Eli se mitä rahalla voidaan saada, joudutaanko ostaamaan 5kentällistä massaa, koska kärkipelaajat syö ison budjetista vai ostetaanko 4 kentällistä omia ja kentällinen lainoja ja ne pelaa jolla kulkee..

Mattilan kannattaa miettiä miten hän olisi toiminut, jos olisi pystynyt jatkamaan Tapparan valmentajana, olisiko Mattilan liigatapparan etu ajanut Lekin tavoitteiden ohi esimerkiksi loukkaantumisaallon sattuessa. Olisiko hän liigavalmentaja sanellut Lekiin, ketkä pelaa milloin missäkin..Olisiko leki / lekin valmentaja saanut hyppiä hänen silmilleen?

Sekava viesti, jospa joku ymmärtää edes murto-osan. Niin huomenna nähdään mitä loukkaantumissuman eteen on saatu aikaan, nyt katsotaan niitä Mattilan meriittejä..
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Hokki-Kärpät yhteistyö

Hyvät kajaanilaiset, tulen hyvässä hengessä keskustelemaan kanssanne seurojemme välisestä yhteistyöstä ja kyselemään vähän mietteitänne päävalmentajastanne Petri Mattilasta.

Luin tänään Veikkaajasta Petri Mattilan kommentteja. Vaikutti kyllä kovin fanaattiselta ja yksioikoiselta kaverilta. Veikkaajan jutun perusteella kyseinen herra on suurin este seurojemme väliselle yhteistyölle. Miten on mahdollista, että päävalmentaja päättää näin suurista linjan vedoista seurassanne? Vaikuttaa siltä, että hän aidosti uskoo Hokin pystyvän kamppailemaan Mestiksen kärkisijoista omilla sopimuspelaajilla kaudesta toiseen. Mielestäni hyvin lyhytkatseista toimintaa. Toivon seurojemme välille molempia hyödyttävää aitoa yhteistyötä. Se ei vaikuta olevan mahdollista kyseisen miehen mellestäessä Kajaanissa. Olenko aivan hakoteillä?

Mitä Hokki mahdollisesti menettää yhteistyön katkettua lyhyellä tähtäimellä:

- Parhaillaan Hokissa voisivat pelata nuoret hyökkääjät Huovinen, Korkiakoski ja olkapäävammasta toipunut Körkkö sekä pakeista Lehto. Juho Keränen olisi myös hyvinkin voinut hakea tuntumaa Hokista.

- Pitkäaikaispotilaita alkaa pikkuhiljaa palata Kärppien treeneihin. Tämä mahdollistaa tietysti paremmin lainaamisen. Tuntuman hakureissulla voisivat käydä vaikkapa Donskoi ja Norman.

- Jos yhteistyö olisi timanttista, pitkäaikaispotilaista esimerkiksi Jari Viuhkola voisi käydä hakemassa pelituntumaa yhdestä Hokin kotipelistä. Olisiko täysi tupa?

Pitkässä juoksussa vaikutukset ovat varmasti isot. Uskoisin,että useat kärppätaustaiset nuoret ovat tehneet sopimuksia juuri Hokin kanssa, koska linkki Kärppiin ja mahdolliseen liigapestiin on ollut olemassa. Uskon, että esimerkiksi Toivo ja Manninen pelaisivat Hokissa paremmin, jos tietäisivät oven olevan Kärppiin auki. Se motivoi. Tämän kilpailuvaltin Hokki menettää tai on menettämässä parhaillaan. Jonkinlaisen yhteistyösopimuksen Hokki varmasti joutuu tekemään jonkun liigaseuran kanssa. Ei kai monikaan usko siihen, että omalla juniorituotannolla ja omilla sopimuspelaajilla Hokki kaudesta toiseen pärjäisi. Miksi ei siis tehdä yhteistyötä Kärppien kanssa?

Ymmärän, ettei ole mukavaa antaa parhaita pelaajia Kärppien käyttöön, jos tilanne sitä vaatii. Ymmärrän myös, ettei mikään 50 pelaajan ruljanssi ole seuran, eikä varsinkaan kannattajan kannnalta järkevää. Uskoisin, että Ahon kanssa olisi mahdollista neuvotella sopimus, jolla liian suurta pelaajien vaihtuvuutta voidaan rajoittaa. Löytyykö Kajaanista Mattilan takaa aitoa halua yhteistyölle? Onko hyvät otteet alkukaudesta hämärtäneet todellisuuden tajua? Tämä kausi menee hyvin ilman apuja. Entäpä ensi kausi? Mihin suuntaan te, kannattajat, haluatte Hokia viedä? Se olisi mielenkiintoista kuulla.
 

kumikiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HOKKI
Luin tänään Veikkaajasta Petri Mattilan kommentteja. Vaikutti kyllä kovin fanaattiselta ja yksioikoiselta kaverilta. Veikkaajan jutun perusteella kyseinen herra on suurin este seurojemme väliselle yhteistyölle. Miten on mahdollista, että päävalmentaja päättää näin suurista linjan vedoista seurassanne? Vaikuttaa siltä, että hän aidosti uskoo Hokin pystyvän kamppailemaan Mestiksen kärkisijoista omilla sopimuspelaajilla kaudesta toiseen. Mielestäni hyvin lyhytkatseista toimintaa. Toivon seurojemme välille molempia hyödyttävää aitoa yhteistyötä. Se ei vaikuta olevan mahdollista kyseisen miehen mellestäessä Kajaanissa. Olenko aivan hakoteillä?
Et.
- Jos yhteistyö olisi timanttista, pitkäaikaispotilaista esimerkiksi Jari Viuhkola voisi käydä hakemassa pelituntumaa yhdestä Hokin kotipelistä. Olisiko täysi tupa?
Ei. Kajaanissa ei olisi täysi tupa vaikka liput olisivat ilmaisia ja kaukalossa pelattaisi NHL:n tähdistöottelu. Tai ehkä olisi mutta Kajaanilaisia olisi yleisössä 768 henkeä. Loput yleisöstä olisi jostain kauempaa. Viuhkolaa ei kaukaa tultaisi katsomaan.

Pitkässä juoksussa vaikutukset ovat varmasti isot. Uskoisin,että useat kärppätaustaiset nuoret ovat tehneet sopimuksia juuri Hokin kanssa, koska linkki Kärppiin ja mahdolliseen liigapestiin on ollut olemassa. Uskon, että esimerkiksi Toivo ja Manninen pelaisivat Hokissa paremmin, jos tietäisivät oven olevan Kärppiin auki. Se motivoi. Tämän kilpailuvaltin Hokki menettää tai on menettämässä parhaillaan. Jonkinlaisen yhteistyösopimuksen Hokki varmasti joutuu tekemään jonkun liigaseuran kanssa. Ei kai monikaan usko siihen, että omalla juniorituotannolla ja omilla sopimuspelaajilla Hokki kaudesta toiseen pärjäisi. Miksi ei siis tehdä yhteistyötä Kärppien kanssa?
En minä ainakaan usko. Sen verran talouselämän realiteetit on työn puolelta hallussa. Moni näyttää olevan täällä toistakin mieltä, omavaraisuus ja itsenäisyys koetaan tärkeämmäksi kuin se että seuralla on jatkuvuutta ja tulevaisuutta. Minulle tuo linnalogo on sen verran tärkeä ja iso juttu, että en helkkarissa halua sen häviävän Mestiksestä.

Yhtenä kautena voi kouhottaa ja elvistellä niinkuin teinipojat baarissa. Voi tuntua hienolta nousuhumalassa. Mutta se krapula tulee viimeistään kun kaikki rahat on juotu eikä vippiä saa mistään. Sitten iskee se ankeus.

Ei minulla ole mitään omavaraista Hokkia vastaan. Tällä taloustilanteella ja juniorituotannolla sellaisesta puhuminen on vaan itsensä kusettamista. Liputan heti itsenäisen ja omavaraisen Hokin puolesta kun meidän junnujoukkueet pelaa divaria/liigaa ja seura tekee vaikka edes satatonnia plussaa joka vuosi. Siihen asti ei tartte haaveilla.
 

kahvakiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hokki
Hyvät kajaanilaiset, tulen hyvässä hengessä keskustelemaan kanssanne seurojemme välisestä yhteistyöstä ja kyselemään vähän mietteitänne

Omat mietteeni olet varmaan lukenut ylempää.. Mattilaa en henkilökohtaisesti tunne, mutta, miesten sarjoissa hän on ensimmäisen kerran saanut tällä kaudella "menestystä" päävalmentaja. Voi olla, että Hokki on ponnahduslauta isompiin ympyröihin ja haluaa omalla joukkueella ja omalla tyylillään saavuttaa Kajaanissa menestystä. Mitä olen kuulllut niin pelaajaystävällinen valmentaja ja saattaa olla, ettei pysty omille miehille sanomaan, että tuolta Oulusta tulee pari kaveria tuntuaan pitämään ja te menette katsomoon..

Miten McTorso näet sen, että Kärpistä tulee pariksi peliksi esimerkiksi Niemelä huonolla asenteella surffaamaan, kun hänelle on Oulusta lähtiessä sanottu, että kaksi peliä nälkämaassa ja sitten kotiin, ei ollut hänellä pelillisesti asenne kunnossa, näin hänet pelaavan Kajaanissa ja heti kohta Oulussa teevee pelissä, niin en uskonut saman miehen olevan kyseessä. Paikka Ouluun tulisi hommata Kajaanista peliotteiden perusteella, jos paskaa peliä pelaa, niin kärpät ottaa takaisin, vaikka Hokin kolmosmoken pakiksi..Provosoimatta tuo edellinen.

Se miten kärpät antaa "huippupelaajia" kuntouksen jälkeen Hokkiin ei ole minun aikana toteutunu, mutta ensi kaudella teillä uusi ja hyvä valmentaja, hänellä voisi olla paremmat ajatukset tästä. Esimerkiksi muut mestiksen YT seurat saa astetta kovempia nimiä lainaan esimerkiksi monet liigajoukkueet peluuttaa kakkosmokkeaan rohkesti mestiksessä. No ei ilmeisesti Kajaanista olla kysyttykään, mutta tälläiset asiat olisi pitänyt sopia tai jos vielä on niin mahdollista sovittava, että YT onnistuu jatkossa paremmin.


Siinä olen samaa mieltä, että Hokin Oululaistaustaiset pelaajat haluavat varmasti päästä kokeilemaan kärpissä,mutta verrokkina 6 minuuttia liigaa per peli, vai täysi kausi mestiksessä ja esimerkiksi meriittinä vuoden tulokaspalkinto mestiksessä ja sitten Kärppiin. (Jospa Manninen saa pisteissä Järveläisen kiinni) Eli kaksi piippuinen juttu, kumpi kehittää pelaajia pitkällä tähtäimellä enemmän.

Itse haluaisin YT jatkuvan yksityiskohtaisesti sovittuna ja ensikaudella Marjamäki saattaisi olla YT: uudelle tasolle saava valmentaja, ja sen kortin itse haluaisin nähdä.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Miten McTorso näet sen, että Kärpistä tulee pariksi peliksi esimerkiksi Niemelä huonolla asenteella surffaamaan, kun hänelle on Oulusta lähtiessä sanottu, että kaksi peliä nälkämaassa ja sitten kotiin, ei ollut hänellä pelillisesti asenne kunnossa, näin hänet pelaavan Kajaanissa ja heti kohta Oulussa teevee pelissä, niin en uskonut saman miehen olevan kyseessä. Paikka Ouluun tulisi hommata Kajaanista peliotteiden perusteella, jos paskaa peliä pelaa, niin kärpät ottaa takaisin, vaikka Hokin kolmosmoken pakiksi..Provosoimatta tuo edellinen.

Lähtökohtana pitäisi mielestäni olla se, että suurin osa kärppälainoista olisi pitkäaikaisia. Ilman päätöntä loukkaantumissumaa ja Mattilaa Hokissa olisi pelannut koko alkukauden ajan useampikin lahjakas Kärppä. Tällöin en usko, että motivaatio ongelmaa ilmenee. Ainoa tapa päästä pelaamaan liigaa on pelata hyvin. Lyhytaikaiset lainat, esim. loukkaantumisen jälkeen pelituntuman hakemiseen, ovat toki myös tärkeitä.(Varsinkin Kärppien kannalta . Toki ne mielestäni hyödyttävät myös Hokia.)

Se miten kärpät antaa "huippupelaajia" kuntouksen jälkeen Hokkiin ei ole minun aikana toteutunu,

Tämä on totta. Tämäkin on kyllä asia, joka olisi syytä laittaa kuntoon. Kuten totesit, Marjamäen ollessa Kärppien päävalmentaja ensi vuonna yhteistyömme voi saada uusia ulottuvuuksia. Toivottavasti Mattila ei jatka siellä päässä. Ainoa ison profiilin pelaaja, jonka äkikseltään muistan hakeneen pelituntumaa Kajaanista on Oskari Korpikari. Tuolloinen valmentajanne kiitteli kovasti tämän meritoituneen liigapelaajan panosta.

Siinä olen samaa mieltä, että Hokin Oululaistaustaiset pelaajat haluavat varmasti päästä kokeilemaan kärpissä,mutta verrokkina 6 minuuttia liigaa per peli, vai täysi kausi mestiksessä ja esimerkiksi meriittinä vuoden tulokaspalkinto mestiksessä ja sitten Kärppiin. (Jospa Manninen saa pisteissä Järveläisen kiinni) Eli kaksi piippuinen juttu, kumpi kehittää pelaajia pitkällä tähtäimellä enemmän..
Kyllä nuorelle oululaistaustaiselle pelaajalle paras mahdollinen tilanne on iso peliaika Hokissa, jonka lomassa joitakin motivointiruiskeena toimivia liigakomennuksia. Tie liigaan pitää olla kokoajan auki. Nykyinen tilanne voi tuntua joistakin pelaajista kovin tuskaiselta.
 

Jesyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Pittsburgh Penguins, Mestis, NHL
Kuten totesit, Marjamäen ollessa Kärppien päävalmentaja ensi vuonna yhteistyömme voi saada uusia ulottuvuuksia. Toivottavasti Mattila ei jatka siellä päässä. Ainoa ison profiilin pelaaja, jonka äkikseltään muistan hakeneen pelituntumaa Kajaanista on Oskari Korpikari. Tuolloinen valmentajanne kiitteli kovasti tämän meritoituneen liigapelaajan panosta.

Mattilalla on sopimus Hokkiin myös ensi kaudesta, joten eiköhän jatka, ellei tapahtu täydellistä pelillistä romahdusta, tai sitten polta siltoja seurajohdon suuntaan.

Korpikari oli tosiaan mies paikallaan tuolla yhden matsin lainalla muutama vuosi sitten, vaikka pelejä ei alla ollutkaan.

Jospa tästä vielä kunnon yhteistyötä saataisi aikaan. Nimenomaan sellaista, joka tukee molempien joukkueiden tarpeita ja menestysmismahdollisuuksia.
 
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Philadelphia Flyers
Mattilalla on sopimus Hokkiin myös ensi kaudesta, joten eiköhän jatka, ellei tapahtu täydellistä pelillistä romahdusta, tai sitten polta siltoja seurajohdon suuntaan.

Korpikari oli tosiaan mies paikallaan tuolla yhden matsin lainalla muutama vuosi sitten, vaikka pelejä ei alla ollutkaan.

Jospa tästä vielä kunnon yhteistyötä saataisi aikaan. Nimenomaan sellaista, joka tukee molempien joukkueiden tarpeita ja menestysmismahdollisuuksia.

Henkilökohtaisesti kyllä toivon, että Mattila jatkaisi, ensimmäistä kertaa vuosiin on peli parhaimmillaan näyttänyt oikeasti hyvältä. Vaikka toisinaan, kuten tänäänkin, vastustaja painoi peliä välillä vahvastikin Hokin päätyyn, oli silti luottavainen olo pelin suhteen, harvinaista herkkua mielestäni.

Toki on totta, että jotkin pelaajista ovat varmasti joukkueen mukana Kärppä-yhteistyön takia, enkä missään nimessä toivo sitä, että mahdollisuutta pelata Kärpissä muutamaan otteeseen kauden aikana rajoitettaisiin. Nyt on kuitenkin sellainen tilanne Hokillakin ollut lähes koko alkukauden, että on enemmän tai vähemmän tärkeitä pelaajia ollut loukkaantuneena, mikä ei hirveästi anna mahdollisuutta lainailla pelaajia "ylöspäin". Eiköhän tähän jonkinlainen molempia tyydyttävä ratkaisu löydy silloin, kun loukkaantumistilanne sen mahdollistaa, niin Hokin, kuin Kärppienkin puolelta, enkä usko että se on niin vahvasti Mattilasta kiinni, kuten täällä tunnutaan oletettavan. Tai näin en ainakaan tahtoisi uskoa.

"Korpikari oli tosiaan mies paikallaan tuolla yhden matsin lainalla muutama vuosi sitten, vaikka pelejä ei alla ollutkaan."
Tästä vielä muutaman sanasen tahtoisin sanoa. Eli vaikka tällaiset ns. kovan luokan vahvistukset mukavia aina silloin tällöin olisivatkin, niin muistaakseni tämä Korpikarinkin laina sattui aivan kauden ensimmäisiin peleihin, ellei jopa avausotteluun (korjatkaa, jos muistelen aivan omiani), niin silloin olisi kyllä ollut omistakin pistää kentälle mestikseen täysin kilpailukykyiset pakkiparit. Eniten hyötyä lainoista (nimenomaan näistä lyhyistä, ottelun tai parin lainoista) on pahimpien loukkaantumissumien aikaan, silloin kun molemmilla yhteistyöjoukkueilla tilanne sen sallii. Ei ole mielestäni järkevää mennä sotkemaan ehjää ja toimivaa kokoonpanoa lyhyillä lainoilla, ellei ole vajetta omassa kokoonpanossa.

Ja mainitsenpa tässä vielä erikseen, kun kerran Hokin kausiketjussa ollaan, että aivan mahtavaa, että saatiin Kuuluvainen mukaan joukkueeseen, aivan uskomaton piristysruiske joukkueen peliin. Ilolla katsoo kyllä sitä menoa kaukalossa, huhhuh, tulee vielä elävästi viime vierailu mieleen parin vuoden takaa. Mikään ei ole kyllä muuttunut, ja tämä kaikin puolin positiivisesssa mielessä sanottuna.
 
Viimeksi muokattu:

Conroy#22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tärpätti, Southeast Division Champions
"Korpikari oli tosiaan mies paikallaan tuolla yhden matsin lainalla muutama vuosi sitten, vaikka pelejä ei alla ollutkaan."
Tästä vielä muutaman sanasen tahtoisin sanoa. Eli vaikka tällaiset ns. kovan luokan vahvistukset mukavia aina silloin tällöin olisivatkin, niin muistaakseni tämä Korpikarinkin laina sattui aivan kauden ensimmäisiin peleihin, ellei jopa avausotteluun (korjatkaa, jos muistelen aivan omiani), niin silloin olisi kyllä ollut omistakin pistää kentälle mestikseen täysin kilpailukykyiset pakkiparit.

Oikein muistelet, eli Korpikari pelasi mestiksen avauskierroksella 11.09.2009 matsin Hokin riveissä polvivamman jälkeen.

Tämän kauden jälkeen Hokin ja Kärppien yhteistyösopimus lienee irtisanotaan ja ainakaan kärppien miehiä ei Hokissa silloin nähdä.
 
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Philadelphia Flyers
Tämän kauden jälkeen Hokin ja Kärppien yhteistyösopimus lienee irtisanotaan ja ainakaan kärppien miehiä ei Hokissa silloin nähdä.

Tämä on hyvin mahdollista, harmi sinänsä, mutta aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Mielenkiintoinen oli myös Hokin sivuilta löytyvän, puheenjohtaja Esko Karjalaisen pitämän blogin, otanta "Talouden taantuma näkyy Kainuussakin, mutta onneksemme kumppanit ovat olleet kiitettävästi tukena ja uskovat omalla tekemisellään tulevaisuuteen myös urheiluyhteistyössä. Hokissa emme lepää laakereilla vaan tähyämme kohti ensivuotta ja – kautta. Suunnitelmissa on uusia virityksiä, joista kuuluu tuonnempana." (blogi-kirjoitus 4.12.) Mitä tämä sitten ikinä tarkoittaakaan, selvinnee tuonnempana. Ei siis toki välttämättä liity yhteistyöhön muiden seurojen kanssa, mutta kuitenkin.

Joka tapauksessa, vaikka Kärpistä ei yhteistyökumppania jatkossa löytyisikään, vaikka se ideaalisin siihen hommaan olisikin jo sijaintinsa perusteella, niin hyvin on yhteistyö menneinä vuosina muuallekin toiminut, esimerkiksi Lukkoon päin. Toki edelleen toivon, että jonkinlainen yhteisymmärrys "pohjoisen seurojen" välillä löytyisi, ja yhteistyö saataisiin pyörimään molempien etuja noudattaen.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Luin pikkuisen tarkemmin, mitä tästä meidän välisestä yhteistyöstä on Kajaanin suunnalta sanottu. Mielipiteeni muuttui kyllä täysin. En toivo enää yhteistyötä seurojemme välille, ainakaan niin kauan, kun herrat Karjalainen ja Mattila sielä pelleilevät. Kalevan blogissa 4.12.2012 oli suoria lainauksia kyseisten miesten sanomisista.

Karjalainen

Puoli vuotta sitten:

- ”Pelaajavaihto on tärkeää Mestis-joukkueiden menestykselle ja maineelle.”

- ”Liigapolku on luotu uudestaan, ja se tuo luontaista kysyntää ja halua tulla Hokkiin. Samoin omilla junioreilla on intressit ja halu kehittyä, ottaa paikka Oulussa A-nuorissa ja sitä kautta SM-liigassa.”

- ”Teimme pelaajasopimuksia aika isolla prosentilla sen jälkeen, kun sopimus Kärppien kanssa allekirjoitettiin.”

Viime viikko:

- ”Ei Hokki tähän yhteistyöhön ole pettynyt. Kärpät käsittääkseni on.”

- ”Saimme tälle kaudelle suhteellisen hyvän paketin kasaan ja sitä on vaikea liigaseuran jämillä enää täydentää.”

Mattila

- ”Hokki ei suostu olemaan kuin Stockmannin ovet, joista porukkaa tulee ja menee!”

- ”Emme ole farmijoukkue, sillä valintamme tälle kaudelle oli erilainen.”

- ”Haluan, että pelaajani pääsevät urallaan eteenpäin. Mutta ensimmäinen tehtävämme ei ole työntää pelaajia Kärpille, eikä ole järkevää asettaa tavoitetta, että yrittäisimme putsata parhaita äijiämme jo kauden aikana huisin kuuseen.”

Tällaista suolletaan ulos sieltä suunnasta. Voi rähämä! Tulee mieleen, että Kärppiä on kusetettu. Hokki tekee yhteistyösopimuksen, jonka vaikutuksena saavat paljon merkittäviä pelaajasopimuksia. Sen jälkeen yhteistyösopimusta ei kunnioiteta. Yhteistyö Kärppien kanssa on varmasti nyt lopussa pitkäksi aikaa.

-Miten helppoa on uuden yhteistyösopimuksen tekeminen minkään liigaseuran kanssa tällaisen kusetuksen jälkeen?
-Haluaako liigapaikasta aidosti kamppailevat pelaajat tulla seuraan, josta ei ole mahdollista päästä liigaan?
-Mitä miettivät tällä hetkellä ne Hokin pelaajat, jotka solmivat sopimuksen siinä uskossa, että tie Kärppiin on auki?

Hankala on tilanne, jos puheenjohtaja kusettaa yhteistyöseuraa ja päävalmentaja ei näe laajempaa kokonaisuutta. Pahalta näyttää Hokin tulevaisuus, jos toimintatavat eivät radikaalisti muutu. Kärpät ei tähän kaadu. Uuden yhteistyöseuran löytäminen ei ole ongelma. Uskoisin Kärppien pään kääntyvän nyt täysin uuteen suuntaan ja se suunta on Vaasa.
 
I

Ice-Cold

Uskoisin Kärppien pään kääntyvän nyt täysin uuteen suuntaan ja se suunta on Vaasa.

Vaasan Sport ottaa varmasti avosylin vastaan kaiken maailman farmisopimuksia liigaporukoilta vastaan.

Pelaajat pääsee myös liigaan sitä kautta että pelaavat isossa hyökkäävässä roolissa mestiksessä koko kauden, kuin että lähtevät puremaan tuppia kesken kauden kärppien tai minkä muun vaan seuran nelosketjuun 4min peliajalla. Tosi mukava on ollut nähdä ettei joukkueessa ole aiempien vuosien pelaajaruljanssia vaan pysyvyyttä.

Kun Hokki voitti mestiksen, ei kukaan lähtenyt kesken kauden hiihtelemään yhtään mihinkään Hokista vaan kauden jälkeen siirtyivät liigaan, (Halonen,Erkinjuntti, Virtalat, Kangasmäki, Myllykoski, Koivisto). Näin se toimii, kun mestiksessä loistat saat kauden jälkeen liigaan sitten sopparin. Sitten vaan uutta matoa koukkuun mestisjoukkueilla.
 

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vaasan Sport ottaa varmasti avosylin vastaan kaiken maailman farmisopimuksia liigaporukoilta vastaan.

Halavan tuloa Kärppiin lainalle Sport ei ainakaan estänyt. Siellä ymmärretään pitää "tähtipelaajat" tyytyväisenä. En usko, että Halava palasi Sportiin ainakaan heikompana pelaajan.

Tosi mukava on ollut nähdä ettei joukkueessa ole aiempien vuosien pelaajaruljanssia vaan pysyvyyttä.

Varmasti on. Ensin on vaan kusetuttu muutaman pelaajan nimi paperiin mahdollisuudella pelata liigaa Kärpissä. Käsittääkseni teillä on jonkin sortin loukkaantumissuma päällä? Kärpistä olisi nyt tarjolla hyviä paikkaajia. No, pelaaja virta ei nyt jostain syystä käy sinne päin.

Näin se toimii, kun mestiksessä loistat saat kauden jälkeen liigaan sitten sopparin. Sitten vaan uutta matoa koukkuun mestisjoukkueilla.

Onnea vaan tälle ajatukselle. En usko, että ensi kaudelle saatte kovin vahvaa joukkuetta kasaan.
 

Mustakotka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Halavan tuloa Kärppiin lainalle Sport ei ainakaan estänyt. Siellä ymmärretään pitää "tähtipelaajat" tyytyväisenä. En usko, että Halava palasi Sportiin ainakaan heikompana pelaajan.
Mihin lainalle? Halavan sopimus Sportiin loppui viime keväänä.. Aika pihalla olet kyllä jos luulet, että Sport lähtee Kärppien farmiksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös