Sekalaisia kommentteja Mestiksestä

  • 1 097 833
  • 6 012

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
IIHF:ssä tuskin on asiaa päätettäessä pohdittu päätöksen Mestikselle luomia ongelmia sivulauseessakaan.

Eiköhän jatkossa Mestiksen runkosarja lopu aikaisintaan 15.2.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Nyt voi joku Liiga-LeKi yllättää nimimiehillään pudotuspelien ekalla kierroksella, sitten toisella kierroksella onkin kokoonpanossa vain Pirkkalan Pingviineistä tai KOOVEEsta lainattuja rapakuntoisia olutliigalaisia, kun Ilves, Tappara ja HPK ovat kotiuttaneet liigamiehensä.

Tällä palstalla on tullut sen verran pitkään oltua, ettei pitäisi mutta mennään nyt kuitenkin.

Saanko täyspitkän luettelon niistä Ilveksen ja HPK:n pelaajista, jotka jättävät helmikuun puolessa välissä liiga-LeKin? Okei, Tapparan Palola, Järvinen, Lucenius ja Halme tuskin pelaavat Lempäälässä loppukautta, mutta tämä kai oli tiedossa jokatapauksessa oli siirtoraja mikä tahansa. Lisäksi esimerkiksi Järvinen ja Lucenius eivät tällä hetkellä lähentele lainkaan Tapparan hyökkääjistön kriteerejä.

Ja on hyvä muistaa, että tällä kaudella LeKissä on pelannut saman verran pelimiehiä kuin esimerkiksi TUTO:ssa jne.

En siis kiellä, etteikö LeKi heikentyisi siirtotakarajan jälkeen. Enkä kiellä, etteikö systeemi näin hyödyttäisi farmiseuroja ja laskisi Mestiksen arvostusta. LeKin tuominen tähän esimerkiksi näin räikeästi on vaan taas tätä perusjauhantaa.

Sopimuspelaajia kun on täyteen kokoonpanoon asti ilman "olutliigalaisiakin" ja jos joku muu jengi ei ole tajunnut saavansa ottelukohtaisilla sopimuksilla kovia pelimiehiä LeKin tapaan, se on voi voi. Samalla tapaa liigajengit toimivat paraikaa NHL-pelaajien kanssa. Otetaan hyvää, kun se on mahdollista saada kilpailutoiminnan kehittämiseksi. Vaikka vaarana olisikin tähtikaliiberin pelaajan menettäminen isomman rahan perässä muualle.
 

Rocco

Jäsen
Tällä palstalla on tullut sen verran pitkään oltua, ettei pitäisi mutta mennään nyt kuitenkin.

Saanko täyspitkän luettelon niistä Ilveksen ja HPK:n pelaajista, jotka jättävät helmikuun puolessa välissä liiga-LeKin? Okei, Tapparan Palola, Järvinen, Lucenius ja Halme tuskin pelaavat Lempäälässä loppukautta, mutta tämä kai oli tiedossa jokatapauksessa oli siirtoraja mikä tahansa. Lisäksi esimerkiksi Järvinen ja Lucenius eivät tällä hetkellä lähentele lainkaan Tapparan hyökkääjistön kriteerejä.

Ja on hyvä muistaa, että tällä kaudella LeKissä on pelannut saman verran pelimiehiä kuin esimerkiksi TUTO:ssa jne.

En siis kiellä, etteikö LeKi heikentyisi siirtotakarajan jälkeen. Enkä kiellä, etteikö systeemi näin hyödyttäisi farmiseuroja ja laskisi Mestiksen arvostusta. LeKin tuominen tähän esimerkiksi näin räikeästi on vaan taas tätä perusjauhantaa.

Sopimuspelaajia kun on täyteen kokoonpanoon asti ilman "olutliigalaisiakin" ja jos joku muu jengi ei ole tajunnut saavansa ottelukohtaisilla sopimuksilla kovia pelimiehiä LeKin tapaan, se on voi voi. Samalla tapaa liigajengit toimivat paraikaa NHL-pelaajien kanssa. Otetaan hyvää, kun se on mahdollista saada kilpailutoiminnan kehittämiseksi. Vaikka vaarana olisikin tähtikaliiberin pelaajan menettäminen isomman rahan perässä muualle.

No, ota LeKin tilalle vaikka HeKi, JYP-Akatemia, HCK tai Kiekko-Vantaa, jos se mieltä lämmittää. LeKi nyt on karkein esimerkki, koska se on a) usein runkosarjassa parhaiten menestynyt, b) pudotuspeleissä pahiten romahtanut, c) yksi eniten pelaajia runkosarjassa käyttänyt joukkue.

Heräsi muuten vielä toinen kysymys... en ole aikatauluja katsonut, mutta mitä jos ennen 15.2. on joku Mestiksen puolivälierä päättynyt? Ilmeisesti muut joukkueet saavat poimia pudonneen joukkueen pelaajia omaan joukkueeseen? Eli jos vaikkapa joukkue X putoaa puhtaasti 3-0, siirtoraja ei ole vielä ohi, niin joukkueen X pelaajia voi siirtyä vaikka juuri heidät pudottaneen joukkueen Y riveihin?
 
Viimeksi muokattu:

jsavolai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat,TiTu,Akaan Kiekko,Pelicans
Ei taida Peliitoillakaan olla ihan hirmuisesti lainaukkoja tällä hetkellä. 2 vai 3 nyt tulee mieleen. Suhde sinällään lienee aika ok kun Ritamäki taitaapi olla Pelsun riveissä nyttennä.

Siirtoajat kun umpeutuu niin näkeepi sitten mikä se rosteri on luonnollisesti, joukkueella kuin joukkueella.
 

chrisu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Heräsi muuten vielä toinen kysymys... en ole aikatauluja katsonut, mutta mitä jos ennen 15.2. on joku Mestiksen puolivälierä päättynyt? Ilmeisesti muut joukkueet saavat poimia pudonneen joukkueen pelaajia omaan joukkueeseen? Eli jos vaikkapa joukkue X putoaa puhtaasti 3-0, siirtoraja ei ole vielä ohi, niin joukkueen X pelaajia voi siirtyä vaikka juuri heidät pudottaneen joukkueen Y riveihin?
Puolivälierät pelataan paras seitsemästä taas tänä vuonna ja siksi mahdolliset ensimmäiset joukkueet ovat ulkona vasta 19. päivä.

Mutta sijoilla 9-10 olevien joukkueiden pelaajia voi kysellä jos kauden jatkuminen kiinnostaisi.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Mestiksessä ei tämä siirtoraja tule vielä voimaan täksi kaudeksi, joten siirtoraja on edelleen tammikuun loppu.

Jos tätä Mestiksen omaa sääntöä täksi kaudeksi ei olisi otettu käytäntöön, niin olisi ollut todella surkeaa toimintaa liiton puolelta (eikös tällaiset asiat mene kuitenkin jkl:n kautta, ei siis esim. Mestiksen johtoryhmän?).

Eli tällä kaudella normaalisti siirtoraja umpeutuu tammikuussa, ensi kaudella sen sijaan jatketaan runkosarjaa tuo pari viikkoa. Mun puolesta tuon 2 viikkoa voisi siirtää kauden alusta, syyskuun alkupuoli kuitenkin melko aikainen hetki aloittaa kausi.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Mun puolesta tuon 2 viikkoa voisi siirtää kauden alusta, syyskuun alkupuoli kuitenkin melko aikainen hetki aloittaa kausi.

Ja ihan varmasti et ole ainoa joka on tätä mieltä. Ei niinkään haittaa, että se alkaa aikaisin, mutta tuntuu tympeältä keskeyttää sarja kun on keskitalvi.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ja ihan varmasti et ole ainoa joka on tätä mieltä. Ei niinkään haittaa, että se alkaa aikaisin, mutta tuntuu tympeältä keskeyttää sarja kun on keskitalvi.

Aattelin lähinnä alkupuolelta lyhentämistä sen takia, koska muuten runkosarja venyisi suunnilleen 50 otteluun jonka päälle vielä pleijjarit ja finaalit.
Omasta puolesta voisi tietysti pleijjaritkin jättää pois, pelattaisiin sitten vaikka 55-60 ottelun runkosarja, jonka voittaja karsisi liigajumboa vastaan (enkä luonnollisestikaan tätä kannata ainoastaan sen takia, että kannattamani joukkue on viime kausina kunnostautunut voittamalla ainoastaan runkkarin ;) ).
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Kyllä Mestiksessä on pakko reagoida jotenkin tähän siirtorajan muutokseen. Mikään herrasmiessopimus ei toimi, koska sarjasta on tulossa (Jokipo, HCK) jo ylikansallinen farmiliiga.
Vaikka näen, että Mestis tarvitsee myös farmijoukkueita täysipainoisen ja kilpailullisesti riittävän kovan sarjan ylläpitämiseen, tämä päätös oli sarjan kannalta todella raskas.

Kauden alkamisen siirtäminen myöhemmäksi voisi olla osa ratkaisua, mutta jos toisessa päässä pitää jäädä tilaa liigakarsinnalle niin kuinka asia ratkaistaan? Pitäisikö Mestiksessä jättää puolivälierät pois? Tällöin vaarana olisi että neljän joukkoon valikoituisi 1-3 farmiseuraa...

Liigan puolella on viime kausina tehty (enimmäkseen) vahvaa taloudellista tulosta. Se on osittain mahdollistanut sen, että liigaseurat ovat "sitoneet" rahojaan myös Mestiksen pelaajamateriaaliin yhä enemmän. Kaikki Mestiksen kilpailukyvyn rapautuminen (jonka seurauksena seurojen itsenäisenä toimimisen mahdollisuudet ovat kaventuneet) ei siis johdu "likaisesta politiikasta" vaan "reilulla taloudella" on myös sormensa pelissä. Jääkiekko ei ole ainoa osa yhteiskuntaa jossa tilanne on tällainen. Myös yritykset ja kunnat joutuvat käymään jatkuvaa vääntöä itsellisyyden säilyttämisen mielekkyydestä. Myös liigaseurat joutuvat noutamaan keppiä KHL-seuroille saadakseen namuja. Kummankin sarjan seurajohtajat ovat varmasti toimineet YLEENSÄ viisaasti. Ne, kenellä hommassa on vähiten omaa kiinni (fanit) joutuvat molemmissa sarjoissa puremaan välillä hampaat yhteen ja pyyhkimään harmin kyyneleitä. On laiha lohtu, mutta lohtu silti että avoin kilpailu on pelaajien edun mukaista. Kenenkään ei tarvitse enää vain treenata hyvin ja odottaa tilaisuuttaan loukkaantumisten kautta. Jokaiselle löytyy tasonmukainen pelipaikka. Uskon, että urheilua tilanne palvelee, vaikka viihteelle se onkin vahingollinen.

Sportin esimerkki kuitenkin kannustaa näkemään, että kun seuran OMA TUOTE on kunnossa se pystyy kilpailemaan hankalissakin olosuhteissa uskottavasti. Sitten on SapKon kaltaisia toimijoita, jotka ovat selvästi tunnustaneet tasonsa ja sen säilyttämiseksi luopuneet vain osasta itsenäisyyttään. Jossain Lempäälässä tämänkaltainen toimintamalli tarkoittaisi väistämättä sarjatason pysyvää laskua ja on ymmärrettävää että he ovat päätyneet tekemäänsä ratkaisuun. Vaikka onkin epäreilua kysyä, niin kysyn silti: mitkä seurat täydentäisivät kahdentoista joukkueen Mestiksen jos täysfarmit sieltä poistettaisiin. (Hyväksyn vastaukseksi myös Ilveksen ja Saipan vaikka se kertookin lähinnä vastaajan epärealistisuudesta).

Sportit, Kookoot ja Jukurit tarvitsevat farmeja uskottavan sarjan muodostamiseksi. Aivan kuten Jokerit ja Hifkit tarvitsevat myös liigan taloudellisesti pienempiä seuroja (joita tosin voisi olla myös edellä mainitut Mestisseurat). Mitään neljän-kuuden jengin keskinäistä sarjaa ei todellakaan voida pelata kovin pitkään eikä toisaalta kymmenenkään joukuueen sarjaa voida ikinä pelata niin että kaikilla joukkueilla olisi samat tavoitteet ja arvot.
 

Niksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tiedät sen paremmin. Vai tiedätkö sittenkään?
Mestis.fi - Taaksepäin on menty. Hieman muuttunut ulkoasu on ihan paskaa ja täynnä bugeja. Ja nyt ei meinaa edes avautua. Lisäksi sekin kertoo jotain Mestiksen kiinnostavuudesta, kun tälle päivälle ei ole avattu ainuttakaan otteluketjua.
 

MurhaaMenoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo ja JokiPo sekä HyväPeli
Onneksi availin nuo Otteluseurannat (ei otteluketjut) jo päivälle ennen kuin tuo uudistus pukkasi päälle. Tämähän on jo toinen kiva uudistus tällä kaudella.

Avautuisivatkohan nuo otteluketjut tuolta OTTELUT -linkin takaa?

Kokeilin ja sieltähän ne saa auki.
 
Viimeksi muokattu:

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
YLE:n asiantuntijat sanovat painavan sanansa liigaan menosta. Uskoo ken haluaa noita juttuja.

Oikeansuuntaisia havaintoja, mutta tämä kappale:

Jukurien ja Kookoon liigahaaveita haittaavat talousalueiden pienuudet. Hallien koot riittäisivät joten kuten, mutta niiden täyttäminen illasta toiseen on kova haaste jo nyt.

Ei ihan mennyt meikäläisen tajuntaan. Kuinka Kouvolan 6000 henkeä vetävä halli (joka on muuten Mestiksen suurin) voisi riittää "joten kuten", kun ainakin Lahdessa, Lappeenrannassa, Raumalla, Hämeenlinnassa ja Jyväskylässä on tätä pienemmät hallit. Ja taitaa tuo täyttäminenkin illasta toiseen olla vähän niin ja näin.

Nostaisin kyllä Kookoonkin ihan kurantiksi liigaehdokkaaksi, muiden osalta sitten ongelmat ovat selvempiä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
No joo, parempaa analyysiä löytyy esim. tältä palstalta vaikka kuinka, vaikka suuntalinjat toki kohdillaan ovatkin. Tuo karatekan tekemä huomio toki päällimmäisenä osuu silmään. KooKoo on vetänyt tällä kaudella sarjan suurimman yleisökeskiarvon, vaikka otteet ovat olleet kauniisti sanottuna syvältä ja poikittain eli en kovin suurena ongelmana tuota katsojapohjaa näkisi. Kommentit hallin koosta ja tasosta ovat sitten jo ihan dadaa.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Noustessaan Jukurit joutuisi turvautumaan ostomiehistöihin melko pitkällä aikavälillä.
Miten tämä eroaa esim. Pelicansista tai Lukosta? (Resurssit toki erilaiset jos Jukurit sinne Liigaan nyt saisi itsensä kammettua ainakin alkuvaiheessa, mutta kyllä jonkun Mestis All Starsin vahvennettuna kentällisellä täsmähankintoja pitäisi saada kasaan silti.)
Lisäksi se, että Jukurien A pelaa tällä hetkellä suomi-sarjaa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se porukka olisi siellä tästä iäisyyteen. Ainakin alkusarja lähtenyt ihan mukavasti käyntiin (4 ottelusta 3 voittoa ja johtaa omaa lohkoa kun karsintasarjaa jäljellä 2 ottelua).
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nostaisin kyllä Kookoonkin ihan kurantiksi liigaehdokkaaksi, muiden osalta sitten ongelmat ovat selvempiä.

KooKoo voidaan ihan ensimmäiseksi heivata pois mahdollisten liigakandidaattien joukosta. Aivan turha edes puhua KooKoosta ja liigasta samassa lauseessa, kun ei pärjätä edes mestiksessä. Jos KooKoo ei pärjää edes Peliitoilla, JYP-Akatemialle tai muilla vastaaville seuroille, niin aivan turha puhua mistään liigasta ainakaan seuraavaan 10 vuoteen.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Miten tämä eroaa esim. Pelicansista tai Lukosta?
Pelikaaneista en tiedä mitään, mutta Lukon kohdalla A-junnuja on noussut edustukseen vuosittain. Siinä on aika iso ero Jukureihin, joista ei voi nousta yhtään jätkää kymmeneen vuoteen.

karate Mauri: älä takerru johonkin "joten kuten" lausuntoon. Kyseessä on tietysti pientä piikkiä Kouvostoliiton suuntaan. Onhan se halli kohta Suomen komein nähtävyys saralla, miten rakennus voidaan päästää kamalaan kuntoon niin lyhyessä ajassa.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onhan se halli kohta Suomen komein nähtävyys saralla, miten rakennus voidaan päästää kamalaan kuntoon niin lyhyessä ajassa.

Kouvolan jäähallin hirveän väriseksi värjäytyneet ulkoseinät eivät varmasti estäisi KooKoon nousua liigaan. Sisätiloiltaanhan jäähalli on erinomaisessa kunnossa. Mutta kuten mainitsin, niin esteenä KooKoon nousulle on se, että joukkue ei pärjää edes mestiksessä. Hallin puolesta esteitä nousulle ei kuitenkaan olisi, jos joskus saataisiin kaupunkiin hieman tai oikeastaan huomattavasti nykyistä parempi joukkue.
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Miten tämä eroaa esim. Pelicansista tai Lukosta? (Resurssit toki erilaiset jos Jukurit sinne Liigaan nyt saisi itsensä kammettua ainakin alkuvaiheessa,

No eroaa aika hemmetisti, itse juniorityön (joka on noissa molemmissa todellakin Mikkeliä edellä) sekä myös muiden resurssien osalta. Lahti on talousalueena aika lailla Mikkeliä isompi ja Raumalla taas asiat on järjestetty sillä lailla fiksusti, että raha ei ole ongelma.

Inhottaa olla se unelmien vaaleanpunaisen hattaran syömisen keskeyttävä ikävä realisti, mutta Mikkelissä voidaan puhua liigasta (ja varsinkin siellä säilymisestä) sitten, kun juniorityö on kunnossa (tai kun teillä on oma RTK), ei sitä ennen.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ei tässä nyt ihan vaaleanpunaisissa hattaraunelmissa sentään oltu.

Lähinnä tuosta uutisesta nostin tuon toimittajan korostaman asian, että edustusjoukkueessa ei pelaisi omia kasvatteja, kun ei niitä aivan mahdottomasti pelaa jokaisessa liigajoukkueessakaan. Käsitän toki, että Raumalla on resurssit kunnossa (ja on siellä niitä omia junnujakin) ja Lahdessa riittää talousaluetta ja sitä kautta potentiaalisia kulujen maksajia.

Tuli kirjoitettua tuo ensimmäine oma viesti tästä aiheesta vähän päin persettä, enkä oikein fiksun näköiseksi saa tätä selitystäkään, mut koitetaan nyt vaikka tällä... :D
 

karate Mauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HardCore Hooligan
Sisätiloiltaanhan jäähalli on erinomaisessa kunnossa.

No itseasiassa niissäkin riittää parannettavaa, jos otetaan vertailuun vaikkapa nimimerkki Jytyn suosikkijoukkueen kotiluola, jossa minulla oli kunnia vierailla männäkaudella. Kyllähän Raumalla (kuten liigassa keskimäärin muutenkin) on hallin oheispalvelut ja tilat valjastettu palvelemaan sitä, että katsojilla olisi mahdollisuus työntää rahansa seuran kirstuun mahdollisimman tehokkaasti ja viihtyisästi. Tässä riittää vielä tekemistä niin Kouvolassa kuin muuallakin Mestiksessä. Eli kyllä se liiganousu vaatisi osaamista, älyä ja rohkeutta aika monipuolisesti, kun nuokin pitäisi laittaa kuntoon.

Mutta ehdottomasti Kouvolan halli luo tälle paremmat puitteet kuin vaikkapa Heinolan halli, ei siitä kahta sanaa.
 
En tiedä kertooko tämä jotain Mestiksen arvostuksesta, mutta tuossa Urheiluruudun jutussa HCK:n logon tilalla oli Kirkkonummen Salamien logo. No nehän ovat melkein sama asia, eli eikai tuo nyt niin paha virhe ole.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös