Jukka Jaloselle kenkää!

  • 438 337
  • 1 848
Onko minulta nyt mennyt ohi että harjoittelun tuloksena on tullut joskus Olympia kultaa ?

Hei jätkät, oikeasti.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Onko minulta nyt mennyt ohi että harjoittelun tuloksena on tullut joskus Olympia kultaa ?

Ainakin viestien varsinaiset pointit menevät sinulta toistuvasti ohi.

Mielestäni Jalosen seuraajaa on järkevämpi pohtia kun tiedetään tarkemmin millainen perintö häneltä jää ts. mikä on maajoukkueen tilanne Jalosen väistyessä. Silloin ja vain silloin voidaan osapuilleen tarkasti määritellä millainen päävalmentajan Suomi seuraavaksi tarvitsee. Ennakoiva spekulointi jonka mukaan Jalonen pitäisi syrjäyttää nyt että ehdittäisiin "harjoitella" yhdet mm-kisat ennen Sotshin olympialaisia on hyödytöntä ja perustuu silkkaan tappioiden pelkäämiseen. En ylipäätään hyväksy näkemystä jonka mukaan yhdetkään mm-kisat olisivat "harjoittelua" jotakin suurempaa päämäärää varten. Lätkä on lajina Suomessa sellaisessa asemassa että jokaisista arvokisoista kelpaa vain paras mahdollinen suoritus. Jokaisen päävalmentajan pitää olla tähän valmis ja jos homma ei toimi Mm-kisoissa, ei sen voida olettaa toimivan olympialaisissakaan.

Etukäteen spekuloinnin sijasta olisi mielekkäämpää tarkastella tämän hetken tilannetta. Sujuivatko äsken päättyneet Mm-kisat Suomelta huonosti? Pelasiko Suomi alle kaiken arvostelun? Vaikuttiko Jalonen täysin otteensa menettäneeltä ja mitali saavutuksena utopialta? Vastaus kaikkiin kysymyksiin on ei. Jalonen teki virheitä eikä tulos ollut paras mahdollinen, mutta mikään kisoissa tapahtunut ei antanut viitettä siitä että päävalmentaja pitäisi nyt vaihtaa. Tällaista ei ole spekuloitu julkisuudessakaan, ei yhtään missään. Tästä voisi päätellä että Jalosen asema on vankka. Hän on saanut kritiikkiä, mutta ei oppositiota kuten jotkut entiset päävalmentajat. Työskentelyolosuhteiden pitäisi siis olla kunnossa, mitään kriisiä ei ole. Sopimuksen purkaminen kesken kaiken olisi merkki kriisistä.

Tämän enempää en pysty vääntämään rautalangasta.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Onko joku vaatimassa Jukka Jaloselle kenkää, ei. Jatkaa yhden kauden vähintään ja useamman, jos kykenee jatkodiiliin Kal€n kanssa, joka on tietysti iso kysymysmerkki, kun palkkaa esim. Rindellin nyt U20-päävalmentajaksi eli Kal€ jatkaa valmentajien kanssa saunakaverit-tyylillä palkkaamista. Mikä on Kal€n ja Jalosen työsuhde ratkaissee paljon, luulisin, että jatkaako Jalonen ohi kauden 12-13 päävalmentajana vai ei.
 
Ainakin viestien varsinaiset pointit menevät sinulta toistuvasti ohi.

Minusta taas tuntuu että pointit menevät juurikin sinulta ohi, tähän lienee syynä se, että et missään kohtaa kykene sulattamaan Jalosta kohtaan esitettyä kritiikkiä. Saatika sitten näkemään mistä kritiikki juontaa juurensa, vaan lähinnä pakko on perustella kaikkea jollain pirun pronssimitalleilla ja neljänsillä sijoilla ja sillä että "kun me ennenkin".

Olympia kulta on aivan ja täysin eri kategoriassa kun yksikään mm-mitalli.
Sen saavuttaminen tulisi olla Suomen maajoukkue jääkiekon ykkösprioriteetti.
 

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Minusta ainakin olisi hyvä, että Jalonen jatkaisi olympialaisiin. Jalosen pelitapa on ottanut aikansa, joten olisi hyvä, että Jalonen saisi kokeilla pelinsä toimivuutta kovimmassa mahdollisessa paikassa.

Ja toisaalta liiton pitkä linja on ollut, ainakin puheissa, tuoda yhtenäistä pelitapaa kaikkiin maajoukkueisiin, joten ainakin Jalosen seuraajan pitäisi olla myös tämän koulukunnan valmentajia. Ja näitä ei toisaalta kovin paljoa ole huipulla vielä ja kaikki ovat melko nuoria ja kokemattomia. Westerlundia tuskin kannattaa edes kysyä ja Suikkanen ei mielestäni kuulu pelitavallisesti tähän joukkoon, kuten ei Summanenkaan. Nuoren polven valmentajista potentiaalisia on sitten Lauri Marjamäki, Pekka Virta ja Tuomas Tuokkola. Ja heidän takanaan ehkä sitten Tomi Lämsä ja Tomek Valtonen. Jukka Rautakorpi voi olla yksi yllätyskortti myös, ainakin häntä on kovasti kehuttu monessa yhteydessä liiton linjauksien hyvästä kouluttamisesta. Ensi kausi näyttää missä Rautakorpi menee sitten käytännössä.

Kaiken kaikkiaan mielelläni näkisin Jalosen jatkavan vielä olympialaisiin ja sitten voisi olla vähän selkeämpi kuva potentiaalisimmista seuraajista.
 
Viimeksi muokattu:

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Minusta taas tuntuu että pointit menevät juurikin sinulta ohi, tähän lienee syynä se, että et missään kohtaa kykene sulattamaan Jalosta kohtaan esitettyä kritiikkiä. Saatika sitten näkemään mistä kritiikki juontaa juurensa, vaan lähinnä pakko on perustella kaikkea jollain pirun pronssimitalleilla ja neljänsillä sijoilla ja sillä että "kun me ennenkin".

Nämä eivät olleet perusteluja vaan esimerkkejä siitä että jonkinlaista menestystä on saavutettu myös valmentajilla jotka ovat valmentaneet ensimmäistä kertaa olympialaisissa ja varsinainen pointtihan oli ja on koko ajan ollut ettei valmentajan kokemus arvokisoista ole oleellisin asia vaan se onko valmentaja oikea tyyppi juuri sillä hetkellä.

Olen itsekin antanut Jaloselle kritiikkiä toisessa ketjussa mm. pelaajavalintoihin ja joukkueen roolitukseen liittyen joten analyysisi allekirjoittaneen kritiikinsietokyvystä suhteessa Jaloseen on väärä.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Jukka Jalonen jättää päävalmentajan hommat ensi keväänä. Näin on annettu julkisuuteen tieto.

2014 Olympiakulta Suikkasen voimin?

Mielenkiintoista nähdä, mitä Jalonen tekee maajoukkuepestin jälkeen. Veikkaisin ulkomaanreissua. Tod näk Venäjälle, kun sieltähän on tarjouksia joskus JJ:lle tullut.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Jukka Jalonen jättää päävalmentajan hommat ensi keväänä. Näin on annettu julkisuuteen tieto.
Alunperinhän Jukan piti lopettaa tähän kevääseen, mutta tuo mm-kulta sokaisi Kummolan, joka varmaan tarjosi Jukalle 10v sopparia.. Aika pahaan aikaan tuo eroaminen kuitenkin tulee, kun uudella koutsilla on alle vuosi aikaa olympialaisiin ja siinä ajassa kokeiluiden ja tiimien testaus jää vähälle. Uudeksi koutsiksi toivoisinkin Suikkasta! Hänelläkin kun loppuu pelsujen kanssa kontrahti juuri sopivasti keväällä.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Aika pahaan aikaan tuo eroaminen kuitenkin tulee, kun uudella koutsilla on alle vuosi aikaa olympialaisiin ja siinä ajassa kokeiluiden ja tiimien testaus jää vähälle. Uudeksi koutsiksi toivoisinkin Suikkasta! Hänelläkin kun loppuu pelsujen kanssa kontrahti juuri sopivasti keväällä.

On Suomi ennenkin mennyt olympiakisoihin uuden valmennuksen voimin, esimerkiksi 1988(Matikainen), 1994(Lindström) ja 1998(Aravirta). Tämä seikka ei ole minkäänlainen ongelma.
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Kyllä olisi jo tämä kausi voitu mennä uuden valmentajan voimin niin olisi kuviot vähän paremmin selvillä Olympialaisiin mennessä. Nyt tämän työn tekemiseen jää uudelle valmentajalle käytännössä vain reilut puoli vuotta. Siinä ajassa pitäisi sitten myös kartoittaa pelaajat yms.

Itse olisin toivonut että Jukka olisi jatkanut kevääseen 2014 asti mutta toiseksi paras vaihtoehto olisi ollut että valmentaja olisi vaihtunut viime kevään jälkeen. Nyt näistä vaihtoehdoista kaikista huonoin toteutui, mikä ei kyllä varmaankaan yllätä ketään. Vielä uudet apulais- ja maalivahtivalmentajat sinne vuodeksi puuhastelemaan (Selin & Moisanen) jonka jälkeen uusi päävalmentaja (lue: Suikkanen) tuo omat kaverinsa mukanaan.
 

Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On Suomi ennenkin mennyt olympiakisoihin uuden valmennuksen voimin, esimerkiksi 1988(Matikainen), 1994(Lindström) ja 1998(Aravirta). Tämä seikka ei ole minkäänlainen ongelma.

Minua saa oikaista, jos olen väärässä, mutta mielessäni tässä on kyseessä erilainen tilanne. 1988 ja 1994 ei olympialaisissa ollut NHL-pelaajia mukana, joten koutsilla oli koko kausi aikaa valmistautua Euroopassa pelaavien pelaajien kanssa kohti olympiaturnausta. Aravirta taas oli pitkäaikaisena kakkosvalmentajana jo pelaajistolle tuttu, ja pelaajat hänelle tuttuja, joten valmistautuminen oli jokseenkin helppoa.

Jos ja toivottavasti kun 2014 olympialaisissa ovat NHL-pelaajat mukana, ja Suomella uusi kaveri puikoissa - hypoteettisesti nyt vaikka se Suikkanen - saattaakin yllättäen edessä olla tilanne, jossa päävalmentaja ja pelaajat eivät kunnolla (henkilökohtaisella tasolla) edes tunne toisiaan, saati että heillä olisi yhteistä kokemusta jostakin joukkueesta. Tällä viittaan siis nimenomaan suomalaisiin NHL-pelaajiin. Varmaan taas joskus elokuussa 2013 saatetaan järjestää joku yhteinen sauna-, tennis- ja konferenssileiri, mutta joka tapauksessa "Kaitsulla" uutena koutsina on hieman vaikeampi lähtötilanne kuin JJ:llä olisi, jos hän olisi päättänyt vetää vielä olympiaprojektin valmiiksi.
 

JofaPlayer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Harmilliseen paikkaan tulee eroaminen, ei voi kiistää. Varmasti tullaan muistamaan 2011 keväästä, samallailla kun Curre.

Mun mielestä Suikkanen on selkeästi paras vaihtoehto. Sopimus loppuu sopivasti, on tunnetusti hyvä saamaan lyhyessäkin ajassa jengiä pelaamaan yhteen ja asenteella. Saa myös starat pelaamaan 110 % silmässä ( onko ikinä ollut Suomen Maajoukkueessa edes sen isompi ongelma...). Suikkanen, jatkoon.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Varmaan taas joskus elokuussa 2013 saatetaan järjestää joku yhteinen sauna-, tennis- ja konferenssileiri, mutta joka tapauksessa "Kaitsulla" uutena koutsina on hieman vaikeampi lähtötilanne kuin JJ:llä olisi, jos hän olisi päättänyt vetää vielä olympiaprojektin valmiiksi.

Ymmärtääkseni JJ:n välit monien suomalaisten NHL-pelaajien kanssa eivät olleet läheskään parhaat mahdolliset, joten tämän asian suhteen voi olla ihan hyväkin että Suikkanen tai joku muu pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä. Esim. Olli Jokisen, jolla selvästikin oli Jalosen kanssa erimielisyyksiä, suostuttelu takaisin voisi hyvinkin olla mahdollista nyt kun valmentaja on vaihtunut. Selkeä rooli ainakin olisi tarjolla kakkosen keskellä jos Filppula siirtyy pysyvästi laidalle.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kyllä Jukka Jalonen on keväällä 2013 elinkautisensa jääkiekkoliiton leivissä onnistuneesti kärsinyt ja on hyvä aika jo vaihtaa myös päävalmentajaa kauden jälkeen.

Toivotan Jukka Jaloselle tsemppiä ja voimia viimeiseen kauteen päävalmentajana ja ensimmäisen kotikisojen mitalin voittaminen Suomelle on hyvä tavoite viimeseksi päävalmennuskaudeksi. Loppusaldo on jo nyt plussan puolella, kiitos mm-kultamitalien 2011 ja olympiapronssin 2010, joten Jukka Jalonen voi päävalmentaa Leijonia ilman turhia Leijona-kansan menestyspaineita vielä yhden kauden ajan, joka on jo ennen maajoukkueen pelikauden alkua hyvä asia.
 

Quagmire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, SoJy
...Mun mielestä Suikkanen on selkeästi paras vaihtoehto. Sopimus loppuu sopivasti, on tunnetusti hyvä saamaan lyhyessäkin ajassa jengiä pelaamaan yhteen ja asenteella. Saa myös starat pelaamaan 110 % silmässä ( onko ikinä ollut Suomen Maajoukkueessa edes sen isompi ongelma...). Suikkanen, jatkoon.
Samoilla linjoilla itsekin. Liputtaisin vielä apuvalmentajaksi Lauri Marjamäkeä huolehtimaan taktisista hienouksista ja jatkamaan siten Jukka Jalosen aloittamalla tiellä pelitavan suhteen. Siinäpä allekirjoittaneen unelma kaksikko vetämään maajoukkuetta seuraaviksi vuosiksi.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ja kyllähän viisi kautta päävalmentajana on ehdoton maksimi. Monen päävalmentajan kanssa on käynnyt hieman ohraisesti, kun pestiä on venytetty ja venytetty, mm. Matikaisen, Lindströmin ja Aravirran kanssa. Tietenkin menestys saattaa sokaista, mutta Jalonen toimi tässä ryhdikkäästi.
 

Fordél

Jäsen
Samoilla linjoilla itsekin. Liputtaisin vielä apuvalmentajaksi Lauri Marjamäkeä huolehtimaan taktisista hienouksista ja jatkamaan siten Jukka Jalosen aloittamalla tiellä pelitavan suhteen. Siinäpä allekirjoittaneen unelma kaksikko vetämään maajoukkuetta seuraaviksi vuosiksi.

Late olisi mainio vaihtis Suikkasen kaveriksi, mutta liekö Suikkasella intressiä luopua oikeasta kädestään, joka kasteessa sai nimen Riku-Petteri Lehtonen?

Ja onhan niitä muitakin vaihtoehtoja kuin Suikkanen. Esimerkiksi Kari Jalonen vapautuu KHL:stä ensi kauden jälkeen.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kummolan scouting-kyvyt tuntien ei yllättäisi, vaikka päävalmentaja kaudella 13-14 olisi Ari-Pekka Selin, kun se harjoittelee nyt yhden kauden apuvalmentajana Leijonissa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Tämän ketjun voi varmaan jo lukita? Otsikkohan on "Jukka Jaloselle kenkää!", ja nythän on selvää, että JJ valmentaa enää yhden turnauksen ja se on siinä (eikä siis voi saada kenkää kesken sopimuskauden).

Ei kun kirjoittelemaan "Jukka Jalosen seuraaja?"-ketjuun.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kummolan scouting-kyvyt tuntien ei yllättäisi, vaikka päävalmentaja kaudella 13-14 olisi Ari-Pekka Selin, kun se harjoittelee nyt yhden kauden apuvalmentajana Leijonissa.

Tämä olisi aika hyvin kaverilta joka vielä vähän aikaa tuskaili siitä että saako jatkaa mandaattiaan valitun 14 joukossa.

Atulla on kokemusta siitä miten nimiheikko kööri saadaan pelaamaan joukkueena, ja sellainen leijonat tulee jatkossa olemaan verrattuna näihin muihin suurmaihin. Mm KHL:n veto pelaaja ja huom valmentaja markkinoilla on selvästi lisääntynyt.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tämän ketjun voi varmaan jo lukita? Otsikkohan on "Jukka Jaloselle kenkää!", ja nythän on selvää, että JJ valmentaa enää yhden turnauksen ja se on siinä (eikä siis voi saada kenkää kesken sopimuskauden).

Ei kun kirjoittelemaan "Jukka Jalosen seuraaja?"-ketjuun.

Päinvastoin. Edelleen ehtii kenkää antamaan, esimerkiksi heikon Karjala- turnauksen johdosta. Sokerina pohjalla mahdollisuus kenkiä Jukka kesken puolittaisten kotikisojen! Nyt kaikki kirjoittelemaan tänne kahta kauheammalla tarmolla, nyt on kiire!!
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Jukka Jaloselle voisi tänään samantien antaa kenkää, kun Jukkaa ei kiinnostanut kauden 13-14 päävalmennus. Uusi valmennusporukka ehtisi ajaa uudet systeemit sisään jo kevään 2013 MM-kisoissa, että olisivat valmiita kauteen 13-14 ja yhdet isot kisat takanapäin, ennen Sotshin Olympiakisojen huipputiukkaa paikkaa. kun mukana pvat kaikki maailman parhaat jääkiekkoilijat ja maiden parhaat taustaorganisaatiot valmentajineen.

Jukka Jalonen on mamis, kun jättää leikin kesken, juuri ennen Olympiakisojen todellista haastetta päävalmentajan kyvyilleen, siksi kenkää jo tänään, kiitos. Ainoastaan se pelastaa Jukan, että tänään julkaistaan Jukka Jalosen yhden kauden jatkosopimus, eikä uutta valmennusporukkaa kaudeksi 13-14.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös