Huuhaa ja humpuuki yhteiskunnassamme

  • 547 673
  • 2 945

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Aiemmin tänä vuonna eräs sukulaiseni sanoi minulle, että suolimatoja voi saada metsässä hengitysilmasta. Jos metsässä on eläinten ulosteita, niin madot voivat levitä ihmiseen niistä ilman välityksellä. Niinpä matoja onkin melkein kaikissa ihmisissä, ja asian selvittämiseen ja hoitamiseen voi käyttää esimerkiksi bioresonanssiterapiaa. Sukulaiseni oli saanut käsityksen naapuriltaan, joka oli käynyt Riitan Resonanssi -humpuukihoitolassa. Tällä naapurilla oli havaittu matoja, ja mikä minun mielestäni erikoisinta: myös tämän miehellä oli niitä - mutta eri matoja. Resonanssi-Riitta oli määrännyt hoidoksi etikkaa ja koirien matolääkkeitä. "Madot olivatkin lähteneet", tosin niitä ei ollut nähty silmin, mutta "olo oli jotenkin pirteämpi".

Riitan Resonanssi kirjoitti:
Teen bioresonanssiterapiaa Bio Meridianin MSAS Professional – laitteella.
Bioresonanssiterapiassa mitataan heikon sähköimpulssin avulla kehon tärkeimpien kudosten ja elinten tasapainotila akupisteiden kautta. Kehon kudokset voivat olla tasapainossa, ylirasittuneet tai heikentyneet.

Kehon kudosten ja elinten epätasapainotilan syynä ovat tavallisesti erilaiset homemyrkyt, raskasmetallit, muovit, muut kemialliset myrkyt, lääkejäämät, virukset, bakteerit ja loiset. Kehon epätasapainon aiheuttajat voidaan tunnistaa tarkasti resonanssi-ilmiön avulla. Epätasapainoiseen kudokseen tai elimeen lähetetään akupisteen kautta erilaisten häiriötä aiheuttavien tekijöiden taajuusspektri radioaaltojen avulla. Jos kyseinen häiriötekijä on kehossa mitatussa kohdassa, tapahtuu resonanssi, ja voidaan todeta häiriötekijän löytyvän mitatusta kudoksesta tai elimestä.

Lopuksi kehoa häiritsevät tekijät voidaan puhdistaa kehosta pois lähettämällä riittävän pitkään löydettyjen häiriötekijöiden taajuutta kehoon.

Tavallisesti hoitoa jatketaan kotona resonanssitipan ja terapeutin antamien ohjeiden avulla.

Bioresonanssiterapialla voidaan saada helpotusta moniin erilaisiin vaivoihin: astma, allergiat, tulehduskierteet, erilaiset säryt kehossa, lapsettomuus, makean himot, turvotukset, päänsäryt, sappikivet, suolistovaivat (happovaivat, turvotus, koliikki, ripuli, ummetus, ärtynyt paksusuoli), sydän vaivat ja väsymys.

Riitan Resonanssi lupaa siis esimerkiksi lapsettomuuteen ja "sydän vaivoihin" avun lähettämällä kudoksen resonanssitaajuutta elimistöön.

Tällainen humpuuki voi olla jopa hengenvaarallista, jos oikeasti vakavasti sairas hakee hoitoa resonanssiterapiasta. Jos Resonanssi-Riitta kuittaa vaivat "loisina", vaikka potilaalla on alkava syöpä, niin potilas ei parane pelkällä lumevaikutuksella ja loislääkkeellä. Hoidon aloittaminen voi viivästyä useilla viikoilla kyllä. Sydänvaivaisilla taas voi kirjaimellisesti aortta poksahtaa etikkakuurin aikana. Siihenkään ei auta placebo, muuten kuin ehkä verenpainetta laskemalla.

Ensimmäinen resonanssiterapiakäynti maksaa 100 €. Myös eläinten vaivat voidaan tutkia jopa karvanäytteestä MSAS-bioresonanssitutkimuksella.

Riitan Resonanssi
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Eräs, ei-onneksi-kovin-läheinen-sukulainen, tarjoaa mm. energiahoitoja ja energiaterapiaa ja lisäksi ilmeisesti kouluttaa ihmisiä "sopivaan" hintaan näissä epämääräisissä aiheissa.

Parhaiten tunnettuna yleisroskana tulee mieleen homeopatia.

Perussyynä tähän kaikkeen paskaan joista ihmiset maksavat pidän ensinnäkin tyhmyyttä ja toiseksi kuolemanpelkoa, koska nyky-yhteiskunnassa ei hyväksytä kuolemaa osana luonnollista elämänkaarta.

Haavoittuvalle ja herkkäuskoiselle ihmiselle voi myydä melkein mitä vaan.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tähän samaan kategoriaan voisi varmaan liittää energiahoitaja Sinikka Vasavan tarjoamat palvelut. Vasava tutkii nimittäin heilurilla, ovatko pistorasiaan kytketyt töpselit oikein- vain väärinpäin. Jälkimmäiset kun synnyttävät huoneistoihin liikkuvia magneettikenttiä, joista aiheutuu kaikenlaista vaivaa sydämentykytyksistä lihaskramppeihin ja unettomuuteen.

Tästä kertova lehtiartikkeli on onneksemme tallennettu Riemurasiaan:

Töpselit väärinpäin

Homeopatia on myös yksi tällainen humpuukihuijaus... Joskus muutama vuosi sitten bongasin netistä muistaakseni Pallontallaajista keskustelun homeopatia-malarialääkkeeistä. Joku reissaajanalku tiedusteli kokemuksia näistä valmisteista, ja oli itse harkinnut niitä - ne kun olivat huomattavasti reseptilääkkeitä halvemmat. Onneksi 99% foorumin jäsenistä tuomitsi nuo tehottomana humpuukina. Sattuipa tuonne keskusteluihin mukaan kuitenkin yksi lääkkeitä käyttänyt. Hän perusteli niiden toimivuuden jäätävästi: "Minä käytin homeopatialääkkeitä reissullani, enkä sairastunut malariaan". M.O.T.

Valitettavaa on, että tämä keskustelun aloittanut henkilö innostui heti entistä enemmän näistä homeopatialääkkeistä, ja ohitti kaikkien muiden kirjoittajien valistuneemmat kommentit. Tarina ei kerro, mihin ratkaisuun hän päätyi. Jos hän valitsi tuon yhden kirjoittajan suositusten perusteella homeopatialääkkeet, sairastui tai jopa kuoli, suosittaja pitäisi melkein minusta tuomita ainakin jonkinlaiseen rangaistukseen... Noh, Darwinismi toimii näinkin.

Oma lukunsa ovat nämä Minä Olen -putiikin verkkokaupan mahtavat tuotteet, joita olen muutaman kerran tännekin linkittänyt. Niitä kyllä joku ostaa, koska nuo samat roskat ovat myynnissä vuodesta toiseen:

(tuotenimet ja selitteet kopioitu sivulta kielioppivirheineen)

Transformer 23 suoja Autoon sateliittitaajuksille:
http://www.minaolen.com/kauppa/product_details.php?p=752

Transformer 25 ruokien säilytykseen:
http://www.minaolen.com/kauppa/product_details.php?p=751

Green 8 -M esim. kannettavaan tietokoneeseen:
http://www.minaolen.com/kauppa/product_details.php?p=749

Tachyonisoidut lasilinssit (1 kpl):
http://www.minaolen.com/kauppa/product_details.php?p=755
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Suosittelen kriittiseksi lähdemateriaaliksi Skepsis ry:n sivuja sekä yhdistyksen Skeptikko-lehteä. Skepsiksen toiminnan ydintä on juuri nostaa tällaisia tieteen tunnusmerkkeihin ja/tai uskomuksiin perustuvia ilmiöitä, joilla viilataan ihmisiä linssiin.

Skepsiksellä riittää työsarkaa. Maailma on pullollaan humpuukia.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Oma lukunsa ovat nämä Minä Olen -putiikin verkkokaupan mahtavat tuotteet, joita olen muutaman kerran tännekin linkittänyt. Niitä kyllä joku ostaa, koska nuo samat roskat ovat myynnissä vuodesta toiseen:

- -
Tachyonisoidut lasilinssit (1 kpl):
http://www.minaolen.com/kauppa/product_details.php?p=755

Joo. Humpuukiväki käyttää vipuvartena todella paljon käsittämättömiä sanoja ja termejä. Tachyonisoitu, GIE-vedenenergisointilaite, 50 000 Bovis-yksikköä jne... Näin saadaan aikaan valistumattomien ihmisten piirissä autenttisuuden illuusio. Jos näiden termien taakse katsoo, niin kritiikkiä ne eivät oikein siedä.

Homeopatiassa on maalaisjärjellä ajateltuna ehkä joissakin erityisissä tapauksissa rokotemainen vaikutus, jos homeopaattiseen "lääkkeeseen" on jostakin syystä joutunut henkitoreisia taudinaiheuttajia. Loppu vaikutuksesta liittyy varmasti sattumaan ja lumevaikutukseen. Kennelväellä tuntuu muuten olevan eniten uskoa homeopatiaan, koska "moni koira on parantunut homeopatialla". Oikeasti tietenkin homeopatiasta huolimatta, ellei ole ollut sitä rokotevaikutusta sitten, koska en ainakaan näillä tiedoilla usko, että koiran tai sen omistajan oma usko homeopatiaan riittää parantamaan koiraa.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Homeopatiassa on maalaisjärjellä ajateltuna ehkä joissakin erityisissä tapauksissa rokotemainen vaikutus, jos homeopaattiseen "lääkkeeseen" on jostakin syystä joutunut henkitoreisia taudinaiheuttajia. Loppu vaikutuksesta liittyy varmasti sattumaan ja lumevaikutukseen.

Homeopatiahan perustuu siihen uskovien mielestä "veden muistiin". Lääkkeenä käytetään monin verroin laimennettua taudinaiheuttajaa tms., jonka olemassaolon vesi muistaa, ja siksi kuulemma tehoaa.

Tutkimusten valossa juurikin lumevaikutus sekä se, että hoitohenkilökunnan ystävällinen ja huomioiva asenne saavat homeopaattisiin lääkkeisiin uskovan tuntemaan olonsa paremmaksi.

Skepsiksen porukkahan yritti pari vuotta sitten tehdä itsemurhaa ottamalla yliannostuksen homeopaattisia lääkkeitä. Aiheesta mm. tässä Iltalehden artikkelissa:
Homeopaattinen epäonnistui | Kotimaan uutiset | Iltalehti.fi
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Joo. Humpuukiväki käyttää vipuvartena todella paljon käsittämättömiä sanoja ja termejä. Tachyonisoitu, GIE-vedenenergisointilaite, 50 000 Bovis-yksikköä jne... Näin saadaan aikaan valistumattomien ihmisten piirissä autenttisuuden illuusio. Jos näiden termien taakse katsoo, niin kritiikkiä ne eivät oikein siedä.
Kosmetiikkamainonnassa tuo vedettiin yhteen aikaan oikein tahallaan överiksi. Mitä näitä nyt oli, nanosfäärivoiteita ja 70 % kimmoisammaksi (tms) ihon tekeviä salvoja.

Kosmetiikkatouhu nyt on semmoista ämmien leikkiä, mutta homeopatia ja muut uskomushoidot ovat huomattavasti vaarallisempi asia. Kosmetiikka toimii hyvin jos kosmetiikan käyttäjä tykkää lopputuloksesta, mutta uskomushoitojen kanssa pelehtiessä voi mennä pahimmassa tapaksessa terveys ja henkikin.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Onhan noita rasvoja ja voiteita, joissa mainostetaan olevan jotain Q kymmentä. Maire sitten tohkeissaan Reinolle selittää, että sitä Q10-rasvaa pitää saada. Reino kysyy jotta mitä se Q10 on? Maire toteaa että en tiijä, mutta pakko sen on jotain ihmeellisen hienoa olla kun tuollaiselta kuulostaa.
 

Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Saksassahan noita on jo pilvin pimein. Kutsuvat itseään nimellä Heilpraktiker eli parannushoitolat jne. joissa juurikin hoidetaan bioresonanssiterapialla.

Tunnen ihmisiä (pääosin naisia), jotka ovat jo vuosia käyneet moisissa humpuukihoidoissa. Yksikin selitti, että bioresonanssiterapia on jo parantanut hänet seuraavista allergioista: sokeriallergia, vehnäallergia, maitoallergia, tomaattiallergia. Kysyin sitten, että miten sellainen sokeriallergia ilmenee. Ei se kuulemma ilmene mitenkään, mutta bioresonanssilaite oli sanonut, että sulla on sokeriallergia. 6 viikkoa piti olla ilman sokeria ja käydä 2 kertaa viikossa parantajalla mittaamassa resonanssit. 35 euroa per käynti.

Ja tämä kaikki aina eri aineiden kanssa. Sokeriallergia hävisi, mutta tilalle olikin tullut vehnäallergia jne. Puoli vuotta ja satoja euroja jälkeenpäin allergiat olivatkin poissa, mutta seurantaa pitäisi jatkaa ainakin 6 kuukautta. No eihän se mitään järkipuhetta kuuntele vaan taitaa käydä siellä edelleen.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Kosmetiikkamainonnassa tuo vedettiin yhteen aikaan oikein tahallaan överiksi. Mitä näitä nyt oli, nanosfäärivoiteita ja 70 % kimmoisammaksi (tms) ihon tekeviä salvoja.

Kosmetiikkatouhu nyt on semmoista ämmien leikkiä, mutta homeopatia ja muut uskomushoidot ovat huomattavasti vaarallisempi asia. Kosmetiikka toimii hyvin jos kosmetiikan käyttäjä tykkää lopputuloksesta, mutta uskomushoitojen kanssa pelehtiessä voi mennä pahimmassa tapaksessa terveys ja henkikin.

Neuvostopropaganda, jota käytettiin omaa kansaa vastaan, nojasi juuri matemaattiseen sumutukseen. Tilastojen mukaan Habarovskin ruiskolhoosi tuotti tänä vuonna 50 prosenttia enemmän. Enemmän kuin mitä ja milloin, moni ajatteleva neuvostokansalainen kyseli mielessään.

Tietoinen ihmisen terveysasioilla pelehtiminen ja petoksen tekeminen terveyden kustannuksella on äärimmäisen tuomittavaa.

Tunnen ihmisiä (pääosin naisia), jotka ovat jo vuosia käyneet moisissa humpuukihoidoissa. Yksikin selitti, että bioresonanssiterapia on jo parantanut hänet seuraavista allergioista: sokeriallergia, vehnäallergia, maitoallergia, tomaattiallergia. Kysyin sitten, että miten sellainen sokeriallergia ilmenee. Ei se kuulemma ilmene mitenkään, mutta bioresonanssilaite oli sanonut, että sulla on sokeriallergia. 6 viikkoa piti olla ilman sokeria ja käydä 2 kertaa viikossa parantajalla mittaamassa resonanssit. 35 euroa per käynti.

Ja tämä kaikki aina eri aineiden kanssa. Sokeriallergia hävisi, mutta tilalle olikin tullut vehnäallergia jne. Puoli vuotta ja satoja euroja jälkeenpäin allergiat olivatkin poissa, mutta seurantaa pitäisi jatkaa ainakin 6 kuukautta. No eihän se mitään järkipuhetta kuuntele vaan taitaa käydä siellä edelleen.

Siltähän tuo vaikuttaa, että naiset kokevat saavansa eniten hyötyä humpuukihoidoista. Ehkä naisten vähintään oletettu tunnetason korostuminen on tässä taustalla. Konkreettinen hoito ja ihmisen kosketus ovat varmaan ne asiat, jotka korostuvat naisten hyvissä kokemuksissa. Tästä puhuttiin jo ylempänä homeopatian yhteydessä. Itse humpuukiin käytetty tekninen väline on täysin toissijainen, mutta se luo sitä luotettavuuden harhakuvaa. Humpuukihoitaja tietää tämän ja käyttää sitä sumeilematta hyväkseen.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jossain kosmetiikka mainoksessa kehuttiin että 100% vastanneista piti tuotetta loistavana ja poistavan rypyt tms kokonaan. Pienellä sitten luki jossain nurkassa että kysely oli tehty peräti 15 hengelle joten varsin kattava oli otanta kyllä. Mutta eipä ollut harhaan johtavaa. Kaikki 15 oli samaa mieltä...
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Tällainen humpuuki voi olla jopa hengenvaarallista, jos oikeasti vakavasti sairas hakee hoitoa resonanssiterapiasta.

Totta. On kuitenkin huomattava, että uskolla on vahva vaikutus terveyteen. Ei ole väliä, auttaako joku vai ei, jos sen uskoo auttavan. Lumevaikutus on merkittävä.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jossain kosmetiikka mainoksessa kehuttiin että 100% vastanneista piti tuotetta loistavana ja poistavan rypyt tms kokonaan. Pienellä sitten luki jossain nurkassa että kysely oli tehty peräti 15 hengelle joten varsin kattava oli otanta kyllä. Mutta eipä ollut harhaan johtavaa. Kaikki 15 oli samaa mieltä...
Voi olla että nuokin 15 olivat kuivasta ihosta muutenkin kärsiviä nutturapäisiä korppuja, joiden nahalle mikä tahansa akselirasva olisi tehnyt hyvää.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Totta. On kuitenkin huomattava, että uskolla on vahva vaikutus terveyteen. Ei ole väliä, auttaako joku vai ei, jos sen uskoo auttavan. Lumevaikutus on merkittävä.

Lumevaikutus harvemmin tepsii sydän- ja verisuonitauteihin, syöpään tai muihin vakaviin sairauksiin. Joihinkin kiputiloihin voi toimiakin tiettyyn pisteeseen saakka.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Tähän samaan kategoriaan voisi varmaan liittää energiahoitaja Sinikka Vasavan tarjoamat palvelut. Vasava tutkii nimittäin heilurilla, ovatko pistorasiaan kytketyt töpselit oikein- vain väärinpäin. Jälkimmäiset kun synnyttävät huoneistoihin liikkuvia magneettikenttiä, joista aiheutuu kaikenlaista vaivaa sydämentykytyksistä lihaskramppeihin ja unettomuuteen.

Tästä kertova lehtiartikkeli on onneksemme tallennettu Riemurasiaan:

Töpselit väärinpäin

Huikea lehtijuttu kyllä. Erityisesti "ominpäin ei kannata mennä töpseleitä kääntelemään jos ei tiedä mitä tekee, niin moni asia vaikuttaa..." tjsp. Tämä nainen on ilmeisesti sähköalan ammattilainen kun hänen taitonsa riittää parantamaan tilanteen. Ei voisi hatarammalla pohjalla teoria olla.

Ja yleisemmin, miksi nuo kusetustekstit ovat täynnä kielioppivirheitä? Saisivat ehkä lisää tuottoa jos paneutuisivat tarkemmin tekstinsä hiomiseen. Toisaalta ne jotka noihin menevät ovat juuri sellaista sakkia etteivät varmaan edes huomaa mitään virheitä.
 

Marre

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, (HIFK)
Tähän samaan kategoriaan voisi varmaan liittää energiahoitaja Sinikka Vasavan tarjoamat palvelut. Vasava tutkii nimittäin heilurilla, ovatko pistorasiaan kytketyt töpselit oikein- vain väärinpäin. Jälkimmäiset kun synnyttävät huoneistoihin liikkuvia magneettikenttiä, joista aiheutuu kaikenlaista vaivaa sydämentykytyksistä lihaskramppeihin ja unettomuuteen.

Tästä kertova lehtiartikkeli on onneksemme tallennettu Riemurasiaan:

Töpselit väärinpäin

Vasava sentään tuntuu suhtautuvan asiaan riittävällä vastuuntunnolla ja kieltää ketään ryhtymästä radikaaleihin toimenpiteisiin, kuten töpselin kääntämiseen toisin päin, pelkän sormustestin varassa, jos asiantuntemusta asian suhteen ei ole.

Edit: Shard ehti ensin. Mutta tosiaan huikeaa settiä.
 

Isktr

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Maailma on väärällään kaikkea huuhaa-paskaa mihin tyhmät ihmiset höynähtävät. Uskontoja, kaivonkatsojia, homeopatiaa yms yms.

Meillä töissä yksi höyrypääryhmä alkoi vaatia lakkautetun fysioterapeutin postin tukkeeksi vyöhyketerapeuttia. Mä ehdotin poskihoitajaa, olisin vaikka tinkinyt vähän palkastakin.
 
K

kiwipilot

Samaan humpuukikasaan voinee sijoittaa myös Power Balance -rannekeen (pala folioita kumi- tai kangasrannekkeessa), joka em. uskomuksista poiketen tuntuu olevan lähinnä miesten juttu. Muutamalla urheilevalla kaverilla tuo on ja kovasti väittävät, että toimii. Kuulemma myös suuri suosikkini Teemu Selänne on sitä mieltä... Jokin aika takaperin läpyskän australialainen valmistaja myönsi julkisesti, että tuotteen toimivuutta ei (ylläri pylläri) pystytä takaamaan ja rahnat saisi takaisin ostopaikasta - siis tietenkin jos kehtaisi niitä lähteä takaisin kinuamaan.
 

redlate

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ketterä
Olen aina ihmetellyt näitä töpseli väärin päin seinässä ihmisiä. Käsittääkseni meillä on 50 hz:n vaihtovirta. Kääntääkö ne sitä töpseliä 25 kertaa sekunnissa? Hifimessuilla kerran yksi äijä selitti tätä. Rupesi naurattamaan ja lähdin pois.
Ja tuskin elektroniikka pelaa 230 V:n jännitteellä. Eiköhän siellä ole muuntajat ja tasasuuntaajat vielä välissä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Jotenkin särähti korvaan, että jossain on tuo bioresonanssiterapia tullut aikaisemmin vastaan ja oikeassa olin. Tuolla entisellä kotiseudulla eräs puolituttu amk-inssi näyttää lähteneen leikkiin mukaan ja hintakin on vain 70€/h eli halpaa kuin saippua. Repertuaarissa on mm. radioaktiivisen säteilyn, bakteerien ja virusten poisto kehosta, Länsi-Australian kukkatipat ja eläinten mittaus karvanäytteistä. Noh, kukin tavallaan...

Vittu mitä paskaa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös