Jukka Jaloselle kenkää!

  • 438 336
  • 1 848

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Varmaan valmennusjohto käy läpi koko prosessin, alkaen ensimmäisestä MM-leiristä. Suomen pelihän ailahteli jo pelin sisälläkin valtavasti, joten ei varmaan valmistautumisprosessikaan ihan nappiin mennyt. Toinen asia, menikö lopullisen joukueen valinta sittenkin liian myöhäiseksi eli olisiko joukkue pitänyt lyödä lukkoon jo ennen viimeistä EHT-turnausta? Olisi se voinut tuoda joitakin muutoksia pelaajistoon, mutta kaikilla asioillahan voi jälkiviisastella.
 
Lähes koko kisat, eli yhteensä noin 150 minuuttia kun joukkue pelasi kisoissa yhteensä 600 minuuttia.

Mutta siis miten tuo Suomen huono viimeistelytaito heijastuu siitä, että olemme paljon tappioasemassa?

Laskitko tähän vain Slovakia, Kanada, USAx2 ja Venäjä pelit ?

Jotain Kazakstania ei nyt oikeasti voi laskea hey.

EDIT:

Varmasti voisi. Ei sekään muuta sitä faktaa, ettei valmentaja voi kovinkaan paljoa viimeistelyyn tai torjuntatyöskentelyyn lyhyen turnauksen aikana vaikuttaa.

Ei muuta ei.
Kuitenkin kyllä nämä jutut ovat monien osiensa summa ja siihen päälle vielä ns. "devils cut".

Eli en minä ole yksin Jukka Jalosen syyksi huonoja kisoja pistämässä.
Mutta jostain sitä kehitystä ja parannusta on lähdettävä tekemään.
Itse olen sitä mieltä että nyt uusi jätkä kehiin ja mennään sitten sillä kaverilla Sochin olympialaisetkin ja katsotaan sen jälkeen jatkuuko sitten sen herran pesti.

Nyt Jukan pesti päättyy ikävästi ennen olympialaisia.

Mielummin näkisin siellä valmentajan joka pääsisi nyt asettumaan hommaan ja saisi yhdet mömmömöm kisat alle ennen Olympialaisia.
 
Viimeksi muokattu:

thnninen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon jääkiekkojoukkue, millä nimellä milloinkin
Laskitko tähän vain Slovakia, Kanada, USAx2 ja Venäjä pelit ?

Jotain Kazakstania ei nyt oikeasti voi laskea hey.

Ei tietenkään. Lasketaan vain ne pelit joissa Sumi oli tappiolla, ja sitten sanotaan että Suomi oli koko ajan tappiolla?
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Ainakin omasta mielestäni Suomi ylisuorittaa materiaaliin nähden joka kerta kun pääsee mm-kisoissa välieriin asti. Varsinkin pakisto oli näissä kisoissa erittäin köykäinen ja hätää kärsimässä varsinkin Pohjois-Amerikkalaisia ja Venäjää vastaan kun kaksinkamppailuvoimaa ei kertakaikkiaan löydy. Pelisysteemi tasoittaa hieman tuota materiaalieroa muihin huippumaihin nähden, mutta jos vastaan tulee huippumaa paremmilla yksilöillä, jolla on toimiva pelisysteemi niin pakostihan siinä jäädään jalkoihin.

Ei Jalonen mielestäni puhtaita papereita turnauksesta saa, itseäni Jalosessa ärsyttää tuo jääräpäinen toimimattomien ketjukoostumusten peluuttaminen (PIG-ketju, Jokinen pilaamassa Filppula-Koivu kaksikon peliä yms.). Lisäksi ainakin näennäisesti Jalosen reagointi otteluiden sisällä tuntuu surkealta, veskaria voisi joskus vaihtaa eikä aikalisänkään käyttö varmaan niin paha asia olisi.

Mukava olisi nähdä mihin Jalonen pystyisi jos käytettävä materiaali olisi Ruotsin, Venäjän tai Kanadan tasoista tai edes sellaista mitä Suomella oli joskus 10 vuotta sitten kun oltiin järjestään mm-finaaleissa.
 
Ei tietenkään. Lasketaan vain ne pelit joissa Sumi oli tappiolla, ja sitten sanotaan että Suomi oli koko ajan tappiolla?

Eikun vääristetään vähän tilastoja ottamalla mukaan kaikki merkityksettömät löysäilypelit.

Ihan oikeasti hey, ootko valtiolla laskemassa suomen työttömiä kun noin onnistut lakaisemaan faktoja piiloon ?
 
Laskitko tähän vain Slovakia, Kanada, USAx2 ja Venäjä pelit ?

Jotain Kazakstania ei nyt oikeasti voi laskea hey.

Itsehän sä puhuit koko kisoista, joten laskin tietysti sen mukaan. Toki jos mukaan otetaan vain tappio-ottelut, niin voidaan sanoa että oltiin koko kisat tappiolla.

Mutta edelleen, miten Suomen heikko viimeistelytaito heijastuu siitä, että olemme paljon tappioasemassa?
 
Mutta edelleen, miten Suomen heikko viimeistelytaito heijastuu siitä, että olemme paljon tappioasemassa?

En minä ole sanonut että se heijastuu siitä 13th forward jutteli näin:

Valmentajan epäonnistumista on melko mahdoton perustella, kun maalipaikat viedään jatkuvasti, mutta pelaajat eivät osaa viimeistellä.

Joten hänelle vastasin että Suomella on ollut paljon maalipaikkoja mahdollisesti sen takia että ollaan pelattu paljon tappioasemassa.

Viimeistelytaidoista en ole käsittääkseni puhunut mitään, vain maalipaikkojen määrästä.

Itsehän sä puhuit koko kisoista, joten laskin tietysti sen mukaan.

Hienoa että laskit ja kiitos siitä, mutta itse en oikeasti viitsi laskea noita Kazakstan tai Ranska yms. pelejä mukaan tämmöisiin keskusteluihin.
 
Viimeksi muokattu:
Hienoa että laskit ja kiitos siitä, mutta itse en oikeasti viitsi laskea noita Kazakstan tai Ranska yms. pelejä mukaan tämmöisiin keskusteluihin.

Olisit siinä tapauksessa voinut muotoilla viestisi alunperinkin vähän paremmin. Olisit vain sanonut, että Suomi oli ennakkoon kovempia maita lähes koko ajan tappioasemassa tai muuta vastaavaa vrt "Suomi oli tappioasemassa lähes koko kisat". Oltaisiin vältytty tältäkin vänkäämiseltä.
 
Olisit siinä tapauksessa voinut muotoilla viestisi alunperinkin vähän paremmin. Olisit vain sanonut, että Suomi oli ennakkoon kovempia maita lähes koko ajan tappioasemassa tai muuta vastaavaa vrt "Suomi oli tappioasemassa lähes koko kisat". Oltaisiin vältytty tältäkin vänkäämiseltä.

Jeps. Minun virheeni, pyydän anteeksi tätä.
Joskus kirjoitukseen ei saa ajatuksia tarkalleen oikein, valitettavasti.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Aivan ok-kisat Suomelta. Peli ailahteli toki liikaa eikä juuri tullut perinteistä ylisuorittamista sekä, aika olennainen asia, maalivahdit eivät olleetkaan niin hyviä kuin saattoi etukäteen odottaa. Ensi vuonna ollaan viisastuttu tästä kokemuksesta eikä takana ole mestaruuden taakkaa (kun 16 vuoteen ei kultaa pirullakaan tule niin on aika ymmärrettävää, että panostetaan niihin pelaajiin, jotka tuon ihmeen tekivät) niin lienee oikeus odottaa jo parempaa peli-ilmettä. Nyt ilman ylisuorittamistakin päästiin mitalipeleihin ja ajoittain väläyteltiin hyvinkin lupaavasti - jotenkin viime vuotinen yhtenäisyys vain puuttui eikä ollut kahta vaarallista hyökkäävää ketjua vaan vain yksi. Tälläistä tällä kertaa, arvosanaksi kunniallinen 7.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Kannattaisi varmaan edes harkita valmentajan vaihtoa. Jukka on jo 2007 asti ollut tiimissä ja onhan se pitkä aika se. Maajoukkuetoiminnassa vaihtuvuus voisi olla nopeampaa, väkisinkin tietty porukka pelaajista jää aina joukkueen ulkopuolelle, kun valmentajalla on suosikkipelaajatyyppinsä. Ei sillä, että Suomella nyt tämän joukkueen ulkopuolelle kovinkaan montaa käyttökelpoista pelaajaa olisi jäänyt, mutta kuitenkin. Aika tekee tehtäväänsä, sen sai jo Gustafsson ja Bykovkin huomata...

Mikään ei estä palaamasta muutaman vuoden päästä, esimerkkejä tästä on muissakin maissa. Mutta uudet ja tuoreet ajatukset voisivat olla jo "poikaa"...
 

Konnamuori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se mikä johtaa.
Jari Kurrille kenkää. Jos tyypin tehtävänä on hommata mm-kisoihin NHL-vahvistuksia, niin siinä hän on epäonnistunut rankasti. Olisin itsekkin saanut houkuteltua Koivun, Filppulan ja Jokisen kisoihin.
 
Viimeksi muokattu:

mtt

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Detroit(tiputin Bluesin pois. Blues on paska)
Aika on ajanut ohi Jalosen pelisysteemistä. Hienot vuodet oli, mutta joku muu valmentaa olympialaisissa.

Jenkkien pelityyli oli ihailtavaa. Niin perussettiä kun voi olla ja suurella sydämellä ja toimi.

Venäläisten pelaaminen oli hasardia pitkillä avauksillaan mutta toimi sen takia että jengissä oli paljon puhuttua yksilötaitoa. Sen avulla kiekot upposi maaliin.
Tämä pelityyli ei sovi Suomelle koska yksilötaitoa, erityisesti maalintekotaitoa ei ole eikä tule. Suomalainen junnuvalmennus ei vaan tue maalintekijöitä vaikka niitä löytyisi. Kalen 8 miljoonaa junnuvalmennukseen menee kaivoon.

Maalivahtipeli on aina ollut Suomen erityisvahvuus kisoihin lähdettäessä. Ja heikkous kun kisat loppuu (paitsi viime vuonna). Oli se niin varmaa ettei tänä vuonna kaaduta maalivahteihin (vaan johonkin muuhun:-), mutta molemmat veskat petti. Eikä pakit tuoneet lohtua.

Jalonen ei tule muuttamaan pelitapaa vaan pitää siitä jääräpäisesti kiinni. Se on ok mutta sitten pitää vaihtaa valmentajaa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämä pelityyli ei sovi Suomelle koska yksilötaitoa, erityisesti maalintekotaitoa ei ole eikä tule.

Yhden nelossijan takia ei pitäisi sortua näin rankkoihin johtopäätöksiin. Vasta vuosi sitten Suomi voitti Mm-kisoissa kolme viimeistä peliään maalierolla 13-2 minkä luulisi todistaneen kaikille että pelitapa toimii ja että maalejakin osataan suotuisissa olosuhteissa tehdä.

En ylipäätään pidä ajattelusta jonka mukaan Suomen pitäisi lähteä arvokisoihin Kazakstanin tyylillä heikkoudet edellä puolustaen "koska yksilötaitoa ei ole eikä tule". Miten muutosta parempaan voisi edes tapahtua jos vain tyydytään siihen mitä on aina oltu eikä edes yritetä mitään muuta? Erityisesti maajoukkueen, suomalaisen kiekkoilun lippulaivan, tulee näyttää näissä asioissa esimerkkiä. Junnuille ei voida uskottavasti puhua pelirohkeudesta ja maalinteosta jos arvokisoissa esiintyy peruutteleva ja vastahyökkäävä Suomi.

Jukka Jalonen ei ehkä ole maailman kovin tuloksentekijä, mutta asiansa osaava muutoksentekijä hän on. Hän oli sitä aiemmin Sm-liigassa ja on ollut sitä myös maajoukkueessa. Mielestäni on hienoa että iänikuista stereotypiaa taidoiltaan vajavaisesta Suomesta on onnistuttu murtamaan. Suomi ei tule koskaan olemaan mm-kisojen(kaan) taitavin joukkue, mutta silti suomalaiset uskaltavat pelata. Pidän tätä arvossa ja uskon että pelaajatkin pitävät.

Kaikista Jalosen tekemisistä en ole todellakaan samaa mieltä, mutta ihmettelen jos kukaan edes harkitsee miehelle potkuja.
 

#76

Jäsen
Näkisin että Suomi on jääkiekossa top4 maa. Kanada, Tsekki ja Ruotsi kuuluvat tähän tasaisesti suorittavaan osastoon. Venäjällä on kaikki potentiaali olla top2 maa, mutta maan esitykset ailahtelevat huomattavasti enemmän kuin aiemmin mainituilla neljällä maalla. Slovakkia ja USA ovat sitten loput huippumaat, jotka pystyvät uskottavasti haastamaan muita. Tätä taustaa vasten Jalonen ei ole tuoreeltaan epäonnistunut minusta potkujen arvoisesti. Hän vei Leijonat sinne mihin niiden tulisikin päästä eli välieriin. Loppu on sitten kiinni ketä vastaan pelataan, miten kiekko pomppii ja kumpi joukkue saa fiilistä päälle.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
One-liner-sanktionkin uhalla: Kuka tilalle?

edit: no joo, ehkä vähän pöllö kysymys. :) Ainahan sitä joku löytyy peräsimeen.
 
Viimeksi muokattu:
Jenkkien pelityyli oli ihailtavaa. Niin perussettiä kun voi olla ja suurella sydämellä ja toimi.

Tota noin. En nyt tiedä miten tämän sulle kertoisi, mutta jenkit tippu puolivälierissä Suomea vastaan, sori..

Toki suomalaisille on perinteistä ihailla ja fanittaa jenkkejä, mutta niin on myöskin takinkääntö vaikeilla hetkillä.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Suikkanen ja Summanen tulee mieleen n. 1 sekunnin miettimisellä.

Eiköhän Summanen ole alasammuttu vaihtoehto niin kauan kun Kale on vallassa. Suikkasenkin suoraviivainen tyyli saattaa pelottaa liiaksi Kalea, ja kun huomataan Kalen mieltymys nostaa edellisen päävalmentajan kakkosvalmentaja päävalmentajaksi(Curre-->Ara, Summanen--->Westerlund, Shedden--->Jalonen), niin pelottavasti tulee erään paskansyöjän nimi mieleen.
 

scholl

Jäsen
Eiköhän Summanen ole alasammuttu vaihtoehto niin kauan kun Kale on vallassa. Suikkasenkin suoraviivainen tyyli saattaa pelottaa liiaksi Kalea, ja kun huomataan Kalen mieltymys nostaa edellisen päävalmentajan kakkosvalmentaja päävalmentajaksi(Curre-->Ara, Summanen--->Westerlund, Shedden--->Jalonen), niin pelottavasti tulee erään paskansyöjän nimi mieleen.

Summanen on jo nähty. Ei kerran ulosmenneitä oteta tilalle kuin Venäjällä putin-karusellissa. Vaihtoehtoina ovat nähdäkseni Suikkanen ja Kari Jalonen. Suikkasen etu on se, että hän saa nopeasti tuloksia aikaan.

Ei se niin ole, etteikö päteviä valmentajia olisi olemassa. 2013 kisojen jälkeen vaihtaisin rohkeasti coachia ja katsoisin, kuinka uusilla sävelillä olympiaturnaus menee.
 
Ei se niin ole, etteikö päteviä valmentajia olisi olemassa. 2013 kisojen jälkeen vaihtaisin rohkeasti coachia ja katsoisin, kuinka uusilla sävelillä olympiaturnaus menee.

Eli uusi päävalmentaja suoraan olympia-kaukaloon harjoittelemaan ?

EDIT: Minä näkisin mielummin Jalosen jatkamassa hommaa, jos Jukka valmentaa vielä mm 2013, kun se että heitetään uusi valmentaja olympia tuleen.

Paras ratkaisu olisi se että nyt uusi valmentaja tilalle, saisi mm2013 kisat alle ennen Olympialaisia.
 

scholl

Jäsen
Eli uusi päävalmentaja suoraan olympia-kaukaloon harjoittelemaan ?

Nimenomaan. Kirjoitin siitä jo eilen. Kanadalla on usein valmentaja turnauspohjaisella diilillä. Jos oletetaan, että NHL-miehet pääsevät mukaan kisoihin niin keväällä 2013 mm-kisojen jälkeen kaikki Vierumäelle palaveriin, jossa Suikkanen esittäisi teesit menestykseen Sotshissa. NHLPA ei päästä kesällä NHL-pelaajia jäälle, joten hommat pitää kuitenkin opetella teoriassa kuten se oli 2010:kin. Silloin vain Jukka Jalosen jutut olivat jotenkin NHL-tähdille käsittämättömiä tai typerän kuuloisia, koska heille jäi skismaa ja mitali tuli lähinnä Olli Jokisen henkilökohtaisen päättäväisyyden ansiosta.

Silloin, kun parhaat pelaajat ovat mukana, valmentajan tehtävä ei ole opettaa heille, kuinka jääkiekkoa pelataan.
 
Nimenomaan. Kirjoitin siitä jo eilen. Kanadalla on usein valmentaja turnauspohjaisella diilillä.

Kanadalla on myös GM joka oikeasti valitsee pelaajat joukkueeseen, toisin kun Suomella.

Ja ei tietenkään opeteta jääkiekon pelaamista tuolla Olympia kaukalossa enää, mutta omasta mielestä olisi hyvä että päävalmentaja on ehtinyt asettua duuniinsa ja rooliinsa jo etukäteen.
Eli tässäkin suhteessa olisi hyvä jos tuleva valmentaja saisi yhdet kisat alle ennen olympialaisia.
 

scholl

Jäsen
Eli tässäkin suhteessa olisi hyvä jos tuleva valmentaja saisi yhdet kisat alle ennen olympialaisia.

Riippuu valmentajasta. Jos se on Kari Jalonen niin olen samaa mieltä. Sen sijaan, jos se on Kai Suikkanen niin luulen, että hän on parhaimmillaan heti alussa. Hänellä on jostain syystä kyky saada huikeita tuloksia aikaan jo ensimmäisellä kaudella. Ehkä hänen tapauksessaan menestys heikkenee jo toisella kaudella. Tosin vielä emme tiedä, koska hän vaihtaa joka vuosi työpaikkaa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös