Kari Jalonen HIFK:n valmentajaksi

  • 591 746
  • 1 971

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun viimekauden päävalmentaja lyötiin lukkoon, elettiin K.Jalosen toisen kauden syksyä.

Ymmärtääkseni ei pidä paikkaansa. Kun sopimus sai sinetin, elettiin Kojon vikan kauden varhaissyksyä. Tunnusteluja toki käytiin aiemmin, mutta Matikainen teki vielä yhden vuoden sopparin Bluesin kanssa tuolloin.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Jalonen on kivenkova "jääkiekkomieli" ja kommentointi näissä kisoissa on vain vahvistanut tätä kuvaa. Hän on varmasti loistava valmentaja, kuten tuloksetkin kertovat. Olen iloinen, että kaiken sen paskan jälkeen KJ vei IFK:n mestaruuteen ja toivottavasti Matikainen pystyy tulevina vuosina samaan.

Kyllä. Taikaviitta on ehdottomasti parhaiten pelin ytimessä kaiken maailman lässyttäjien seassa. Tami vetää omaa show'taan, Ara on jeesmies ja Nokka puhuu jääkiekosta. Siltikin vain ennustaja olisi uskaltanut tarjota Taikaviitalle pitkää jatkoa kevään 2010 jälkeen. Ihan naurettavaa edes ajatella sellaista. Ja vain meedio kykenisi kertomaan, miten tämä kausi olisi mennyt Taikaviitan kanssa. En usko, että HIFK olisi vienyt Kannua, ei tuolla jengillä, mutta ei toki olisi pudottu puolivälierissäkään 4-0.

Mun mielestäni HIFK:ssa ei ole edelleenkään mitään syytä perustaa jotain ihmiskulttia. Kukaan valmentaja ei ole suurempi kuin seura. Pitää vaan pyrkiä jatkamaan Taikaviitan aloittamalla tiellä ja jos Matikainen osoittautuu täydeksi hutiksi, uutta matoa koukkuun, eikä ruveta muutenkaan itkemään ja kieriskelemään tuhkassa, kun yksi kausi menee vituiksi. Luulisi HIFK-fanilla olevan sen verran kiekkotietoa, että kaalissa olisi, kuinka vaikeaa on loppujen lopuksi uusia mestaruus. Mitä täällä oikein odotettiin? Voitetaan kultaa, koska voitettiin viime kaudellakin? Valmentaja vaihtui ja suuri osa syömähammasosastosta vaihtoi maisemaa. Mutta ei vaikuta, tottakai marssitaan kultaan! Vaikka syömähammas korvattiin tikutakuilla. Mä näen HIFK:lle edelleen täysin mahdollisena tehdä "Jypit". Mestaruus pitkän odotuksen jälkeen ja sitten jäädään pysyvästi runkosarjan kärkijoukkueiden joukkoon (joka toteutui tällä kaudella). Jos on jatkuvasti neljän sakissa runkosarjassa, niin kyllä sieltä metallia tipahtaa ihan mukavaan tahtiin. Kuten Jyp osoitti tänä keväänä. Lisäksi pinnat siitä, että Nykäskylässä ei palvota yhtä ihmistä. Kultaa on tullut Dufvan ja Ahon kanssa - tässä käy jopa kateeksi, koska juuri näin sen pitäisi mennä! Seura pelaa tietyllä identiteetillään, valmentajat tulevat ja menevät ja keneenkään ei pidä takertua hysteerisen lapsen tapaan. Mun papereissani rakas HIFK voitti mestaruuden 2011, ei Kari Taikaviitta Jalonen. HIFK voitti myös -98, ei Summanen-Westerlund. Kuka kaipaa jotain henkilökulttia yli itse seuran?
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Tunnusteluja toki käytiin aiemmin, mutta Matikainen teki vielä yhden vuoden sopparin Bluesin kanssa tuolloin.

Pikaisesti: Samaa mieltä. Lisäksi oli yleisesti tiedossa, että Taikaviittaa kiinnostaa valmentaa seuraavaksi ulkomailla. Häneltä ei olisi saanut nimeä paperiin ilman ulkomaanpykälää.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Häneltä ei olisi saanut nimeä paperiin ilman ulkomaanpykälää.

Teki pahvin ilman ulkomaanpykälää Lahen pussinokkien kanssa..., jonka tosin kävi purkamassa, mutta kuitenkin.
 

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
Ja vain meedio kykenisi kertomaan, miten tämä kausi olisi mennyt Taikaviitan kanssa. En usko, että HIFK olisi vienyt Kannua, ei tuolla jengillä, mutta ei toki olisi pudottu puolivälierissäkään 4-0.

Meedio vastaa että Jalosen kanssa oltaisiin menty pitemmälle. Tämä on varmaa, PS vain on valtsuna täysin tyhjä arpa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Eikös se ollut niin, että Jalosella ei ollut Pelicansin kanssa mitään kirjallista sopimusta? Eli ei tehnyt paperia taikka pahvia, joten tuskin tosiaan oli mitään pykäliäkään.

Suullinen sopimus pätee myös Suomen lain mukaan, mutta sen todistaminen on tietysti paljon vaikeampaa kuin kirjallisen sopimuksen, jos asia menee oikeuteen saakka ja halutaan korvauksia sopimusrikkomuksesta.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Pyhä Kari, a.k.a Taikaviitta on niin kettu että todnäk omasi suullisen lapun pelsuihin kirjallisella itä-optiolla.

Luultavasti Taikaviitta aivan yksinkertaisesti järjesti jonkunlaisen ilmestyksen, joka sai Pelsut vaikenemaan. Ehkäpä raivokas sirkkaparvi Ilkka Kaarnan pihalle tai sitten vedenpaisumus? Raamatustahan on jälkikäteen löydetty ties mitä merkityksiä ja tulkintoja. On nähty Hitleriä ja 9/11 -katastrofia sun muuta. Olen aivan varma, että Raamatusta löytyy myös viitteitä Kari Messias Taikaviitta Jalosesta, kun jaksaa etsiä: -Älä turhaan himoitse viivelähtöä, vaan sinun tulee painua suoraan vastustajasi kimppuun ja Ei ensimmäisenä, eikä toisena, mutta kolmantena keväänä isonenäinen profeetta totisesti nostaa omat joukkonsa kuolleista
 

-3112-

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, ManU, HSV
Ymmärtääkseni ei pidä paikkaansa. Kun sopimus sai sinetin, elettiin Kojon vikan kauden varhaissyksyä. Tunnusteluja toki käytiin aiemmin, mutta Matikainen teki vielä yhden vuoden sopparin Bluesin kanssa tuolloin.

Matikaisen piti valmentaa meitä jo vuosi aikaisemmin. Marjamäen pyynnöstä jäi vielä vuodeksi Espooseen vaikka sopimus oli jo suullisesti sovittu HIFK:n kanssa. Tällä kyseisellä Matikaisen sopimuksella varmistettiin myös parin pelaajan kanssa tehdyt sopimukset Espooseen. HIFK ei asiaa riitauttanut, koska sai tehtyä Jalosen kanssa helposti vuoden jatkon hänen pahviinsa.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kerran vielä, eikös joo?

Minä olen niin uskollisesti Kari Jalosta palvonut, että ansaitsisin kyllä nähdä hänen paluunsa penkin taakse.
 

frozen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Bol pärrrkele. Hetken jo ehti pieni toivo nousta sisimmässäin, kun näki jatkiksen ifk-palstan ylimpänä ketjuna Kari Jalonen IFK:n valmentajaksi. No mikään seura tuskin näin nopeasti reagoisi, eikä varsinkaan IFK, mutta silti.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Bol pärrrkele. Hetken jo ehti pieni toivo nousta sisimmässäin, kun näki jatkiksen ifk-palstan ylimpänä ketjuna Kari Jalonen IFK:n valmentajaksi. No mikään seura tuskin näin nopeasti reagoisi, eikä varsinkaan IFK, mutta silti.

Lupaan ilmoittaa täällä HETI, kun minut pyydetään hakemaan Kari Jalonen loundgesta Nordikselle.
 
Suosikkijoukkue
Vaasan ylpeydet, punavalkoiset & Voittamaton Vaasa
Heti, kuin ensimmäisen otsikon luin The Nokan monotuksesta, tuli mieleen, että siinä taitaa olla IFK:n uusi valmentaja. Sen perään samantien, että toivottavasti IFK:n johto ei ole ehtinyt hätäillä ja pestata mitään Rautakallioita.
 

magno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, FC Barcelona
Kuten aiemmin kirjoitin, HIFK:n kannattaisi nyt olla kovalla tarjouksella liikkeellä. Jalonen on yli kymmeneen vuoteen ainut kaveri, joka on saanut seuran urheilupuoleen jotain järkeä ja hänen jälkeen IFK on lyhyessä ajassa ajautunut tuttuihin ongelmiin urheilullisella puolella. Kojo, Rautio, Sakke, kaikki takaisin Helsinkiin.
 

Muksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No nyt!

Ratkaisut lienevät kuitenkin liian ilmeisiä, että niitä voitaisiin näin persoonallisessa brändissä tehdä ilman keskuskomitean kutsumista koolle helmikuun alkupuolella. Jalosen 1+1 soppari johonkin nönnönnöö-joukkueeseen Tanskaan julkistettaneen välipäivinä.
 

Bulldog

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, St Pauli
KJ BACK.

Aikoinaan kun KJ valittiin IFK:n valmentajaksi olin mykistynyt. Mielestäni hän ei ollut sopiva olemukseltaan mun IFK:n. Nyt kun näin kenkimis uutisen oli ensimmäinen ajatukseni "ou jeah" KJ takas meille. Nyt olis paikka messiaana tulla takas pelastamaan meidät. Nyt eletään todella mielenkiintoisia aikoja, olisko se tässä. Käy mulle, kolvi takas Nordikselle loppukausi+ 2 v. sopparilla.
 

Giorgio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kojo olis odotusarvoltaan paras valmentaja mitä tällä hetkellä on Hifkiin saatavissa. Toivottavasti tää ei jää ainakaan Hifkin päästä toteutumatta.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Kojo olis odotusarvoltaan paras valmentaja mitä tällä hetkellä on Hifkiin saatavissa. Toivottavasti tää ei jää ainakaan Hifkin päästä toteutumatta.

Vaikka kaikki Euroopan pääsarjojen koutsit olisivat vapaana, olisi Jalonen silti omissa papareissani ihan kärkipäätä. Rakas joulupukki, tuo Kari stadiin.
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onneksi narreilla menee hyvin Lämsän kanssa. Ei olisi muuten vaikeaa arvata kenet Kekäläinen houkuttelisi ensi kaudeksi peräsimeen...

KJ olisi ehdottomasti paras mahdollinen päävalmentaja meille tällä hetkellä ja ensi kaudelle, mutta en näe kovin montaa syytä miksi hän haluaisi tänne palata. Saavutti mestaruuden jonka jälkeen organisaatio on valahtanut takaisin alennustilaansa. Kiinnostaako tapella taas dinojen kanssa?
 

Analyytikko_

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, QPR, ManU, Hertha BSC
Täh? Eikös tälläkin palstalla oltu tyytyväisiä, kun KJ saatiin korvattua Petri Matikaisella. Nyt KJ pitäisi hommata takaisin?

En oikein keksi mitään syytä, miksi KJ tulisi takaisin HIFK:hon. KJ saanee tarjouksia varmaan monesta paikasta.
 

Stigu

Jäsen
KJ olisi ehdottomasti paras mahdollinen päävalmentaja meille tällä hetkellä ja ensi kaudelle, mutta en näe kovin montaa syytä miksi hän haluaisi tänne palata. Saavutti mestaruuden jonka jälkeen organisaatio on valahtanut takaisin alennustilaansa. Kiinnostaako tapella taas dinojen kanssa?
Juuri tämä on varmastikin yksi syy, miksei Kalsongia meillä kolmatta kertaa nähdä.

Kalsongin paluuseen liittyisi ainoastaan yksi ongelma: Mitä tehdä Leonidille ja Kim Ilille, jotka on jo rahdattu Suomeen? Muutamia vaihtoehtoja:

- herätetään henkiin TopMan-kisa, ja pannaan Leksa ja Kimi veskareiksi. Uusi nimi kisalle voisi olla vaikka TomPan-cup.
- kiinnitetään Leksa ja Kimi seisoma-asennossa Zambonin konepeltiin kiinni, jossa he muistuttavat erätauoilla faneja IFK:n johtoportaasta
- ruumista on helppo muokata, sillä kuolinkankeuden takia sen jäsenet jäävät aina muokattuun asentoon. Molempien zombien kädet ojennetaan suoriksi eteen, ja heidän sormiaan avataan hieman. Näin Leksa ja Tomppa toimivat oivina drinkkitelineinä Country Clubilla.

Petun Avangard muuten hävisi Riigalle, joten sielläkin tuomiopäivän kello liikahti hivenen kohti kahtatoista...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös