Jokipoikien juniorit 2011–2012

  • 29 276
  • 68

muumijo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Tappara
Tämä on kyllä pelillisesti sääli, sillä olisi ollut mukava nähdä Jokipoikien taso vs. liigajoukkueet juuri tänä keväänä. Mutta näillä mennään sitten. Joukkue saa nyt rauhassa latautua omiin pleijareihinsa paikasta aurinkoon.

Koko joensuulaisen kiekkoilun kannalta olisi kovin hieno homma, että A-junnut palaisivat liigakartalle. Alemmissa junnuissa toiminta on laadukasta ja tätä kautta Jokipojilla on täysi mahdollisuus pärjätä jatkossa myös liigassa. Ainoa mikä hieman huolestuttaa on pelaajamassan laajuus, A:n ja B:n rinki on melko kapea tällä hetkellä.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Toinen asia on tämä raha. Ei ole itsestäänselvyys että Jokipojat pelaisi ensi kaudella A-junioreitten SM-sarjaa vaikka se pelillisesti saavutettaisiinkin. Pelimatkat lisääntyy ja siinä ohessa myös muut matkustuskulut kasvavat, ja käsittääkseni edustus ja A-junnut on samalla pussilla. Eli se on aina jostain pois, ja en usko että pelaajat rupeavat itse makselemaan matkojaan enää tällä tasolla.

On aika lopettaa tälläiset paskanlätinät. Olisihan se hullua, että vedetään talvi suolipitkällä ja sitten lyötäisiin liinat kiinni. Taivas on auki ja Jokipojat kuuluu sinne.

Pelillisesti Jokipojilla on kaikki edellytykset yltää sarjanousuuun, mutta onko seurajohdosta näytetty vihreää valoa liigapaikalle?

– Matikaisen Pena on ilmoittanut, että meillä on lupa mennä liigaan, Martikainen sanoo.


Noin mehtimäkeläisessä.

Eikun kaikki joukkueen taakse. Huomenna ja Sunnuntaina jatkuu joensuulaisenkiekon uusi tuleminen.

Go Pikku-Ärjyt!
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Scouttaus-Raportti

Tein tutkimusmatkaa. Arvon yleisö, junioreissamme lymyää todellinen tähtistatuksen omaava junnu, siis nyt puhutaan talentista ihan muuhun sarjaan kuin mestikseen.

Urho Vaakanainen #7, pelipaikka puolustaja
Syntynyt 1.1.1999 Joensuu
Ikä 13
Pituus 175cm Paino 70kg

On siis vielä D-junnu, mutta on pelannut jo nyt kauden C2 (s-97) valtakunnallista sarjaa, siis kaksi vuotta vanhempien kanssa. Pelannut tällä kaudella kyseistä sarjaa 27 ottelua tehoin 13+21. On kuulunut tottakai ikäryhmänsä maajoukkueleirityksiin. Nyt onkin sitten jo noussut pelaamaan Jokipoikien C-nuorten (s-96) 1 divarin playoffeja (2o 0+1).

Esittelyvideo
(youtube)
HfBoardsin keskusteluketju

Juuri tälläisien huippulupauksien takia meidän A-junnujen sm-sarja paikka olisi kultaakin arvokkaampi. Pistäkää nimi muistiin!
 
Hurjan kokoinen 13-vuotias! Näillä on vaan tapana niinkuin esim. Puljujärvellä olla niin pitkään kovia, kunnes tuo kokoero ei tuo enää etua pelaamiseen. Toivottavasti kaverilla on kuitenkin taitoakin, niin perkele tuollainen äijähän pelaa vielä joskus NHL:ssä.
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Hienoa tietysti, että tuollaisia talentteja löytyy, mutta aika varovainen kannattaa kuitenkin vielä olla kun kyseessä on D-ikäinen peluri. Tuossa iässä fysiikka kehittyy niin eri tahtia, että vertailu on aika vaikeaa. Tällekin pojalle voi pituutta tulla vielä viisi senttiä tai kaksikymmentäviisi senttiä lisää, ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. En siis halua kaverin lahjakkuutta millään lailla väheksyä, ja toivotaan tietysti parasta mahdollista tulevaisuutta, mutta kaikki on mahdollista kun puhutaan noin nuoresta pojasta.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Puljujärvellä olla niin pitkään kovia, kunnes tuo kokoero ei tuo enää etua pelaamiseen. Toivottavasti kaverilla on kuitenkin taitoakin, niin perkele tuollainen äijähän pelaa vielä joskus NHL:ssä.

Tämä Puljujärvi se onkin varsinainen jättiläinen tuolla nappuloitten seassa :D Taitaa löytyä kuva tuolta HfBoardsin ketjusta.

Mulla pisti tuossa Vaakanaisessa silmään kokonsa lisäksi tuo lämäri. Kehuvat myöskin pelikäsitystä. Youtubessa on tältä kaudelta pidempi pelipätkä jossa pystyy bongailemaan Vaakanaisen loistavaa pelin avaamista ja aikamoista dominointia muutenkin. Huikeat pohjat on tulla tosiaan ihan huippupakiksi. Tälläisillä on vaan tapana, että aika nopiaan poimitaan tuonne liigaseurojen junnuihin ja koskaan ei sitten päästä nauttimaan joensuussa kunnolla näistä omista hedelmistä. Jotain on vaan tehtävä asian suhteen.
 
On aika lopettaa tälläiset paskanlätinät.

No tässä on vuosien saatossa oppinu vähän ajattelemaan näitä asioita realistisesti. Ei aina tartte kato mennä perse edellä puuhun. Ja sanotaanko näin että asiasta sen verran tiedän ettei asia ollut alusta asti aivan selvä että rahallisesti sinne mennään, ole siitä mitä mieltä haluat. Mutta tällä asialla on turha spekuloida, koska vihreätä valoa on näytetty. Ja se on helvetin hieno asia! Muutenkin nousu olisi suuri harppaus tässä omien junnujen kehitysprosessissa.

Mutta kuitenkin olen koko ajan toivonut (vaikka ehkä joku nämä jutut on nähnyt negatiivisessa valossa) että A-jun. sinne liigaan nousisi, ja aion olla Mehtimäellä kannustamassa pikku-ärjyjä. Ja huomennakin Mehtimäelle taas laahustan, ja kannan rahallisesti korteni kekoon, vaikka peli ilmainen onkin.
 

Randy Marsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Ekasta karsintamatsista komea 4-3 -kotivoitto. Jormanaisen Jesse ratkas ottelun ajassa 59.44 komealla soolollaan, ennen tätä Jokipo oli noussut kahden maalin takaa tasoihin. Kyllä tossa jengissä on nälkä ihan uskomaton, kaksi erää melkoista säheltämistä ja päätöserässä sitten tyhjästä hieno nousu ja voitto!

Yleisöäkin päälle tuhat, mahtavaa! Fanituotteita oli kivassa alennuksessa, siellä irtosi hupparia, t-paitaa ja vaikka mitä kympillä. Kioskeja oli auki normaalia enemmän ja varsinkin noita fanituotteita meni ihan huikeasti kaupaksi. Näin sitä pitää!
 
Olipa matsi. Kahden ensimmäisen erän höntsäilyn ja kolmannen erän K-Kissojen maalin jälkeen olin jo heittämässä kirvestä kaivoon, mutta hienosti pojat taisteli rinnalle ja ohi. Paukun maalissa oli kyllä hieno viimeistely, odotti että maalivahti menee maihin ja nosti rystyllä kattoon. Taisipa siellä olla Pelicansin edustaja kuvailemassa kyseistä miestä, ainakin kamera rupesi laulamaan kun Paukku tuli kentälle. Mutta nyt jatketaan kohti huomista ja tärkeitä pelejä, Sport - Jokipojat ja Karhu-Kissat - Jokipojat.

Tämä kevät on kyllä harvinaisen hienoa aikaa Jokipoika-faneille!

Ps. Pelissä katsojia saman verran kuin Jukureitten runkosarja otteluissa, se ehkä kertoo jotain tämän kaupungin kiekkokulttuurista/-arvostuksesta.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Taisipa siellä olla Pelicansin edustaja kuvailemassa kyseistä miestä, ainakin kamera rupesi laulamaan kun Paukku tuli kentälle.

Toivottavasti Jokipoikien seurajohto pitää kiinni näistä talenteistaan kynsin hampain. On tottakai hienoa että junnumme kiinnostaa liigaseuroja, mutta kyllä se vituttaa kun niitä ryöstetään jo niin nuorena. Pari kautta omassa edustuksessa ja sitten liigaan. Tämä kierre olisi saatava poikki jotenkin.

Saipahan seurata jännäkakka pöksyssä tätäkin peliä. 1-3 tilanteessa meinasi hiipiä epätoivo puseroon mutta niin vain poikaset ärjähti rinnalle ja ohi. Ja kyllä se joensuu on Hockey Town. Huikea yleisömäärä jo nyt junnuille. Näinköhän taas ratkaisupelissä lähennellään muutamaa tonnia?
 

Randy Marsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Mahtavuutta! Myös Helsingistä irtosi voitto, tällä kertaa vasta jatkoajalla lukemin 2-3. Jatkoaikasankarina toimi eilenkin osunut Oula Uski! Lauantaina katkon paikka Mehtimäellä, silloin ainakin puoltoista tonnia väkeä eiks je?

Nyt jännäämään tuota isompien poikien matsia.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Poikaset näytti tänään emoille mallia suuresta sydämmestä. Jälleen oltiiin jo 2-0 tappiolla, mutta niin vain tultiin viimeisessä erässä rinnalle ja Oula Uski viimeisteli jatkoajalla voiton joensuuhun. Nyt A-junnut johtaa ottelusarjaa voitoin 2-0 ja ensiviikon Lauantaina on sarja katkolla mehtimäen pyhätössä. Yleisöä tulee olemaan jälleen se muutama tuhat, joten nyt sitten kerralla homma pakettiin!

Pojat, bileet on lähellä ;)

JOKIPO!

Edit: too slow, mutta haittaaks se? :D
 

Lombardi18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Washington Capitals, Manchester United
Onkohan tuolla jääkiekkoliiton sivuilla virhe, kun lauantain pelin alkamisajankohdaksi on merkitty 19.30? Luulisi alkavan aiemmin.

Hienosti on kyllä pojat pelanneet, toivottavasti tulisi se viimeinen ja tarvittava voitto lauantaina ja bileet pääsisi alkamaan.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Tänään on siis A-Nuorilla nousun paikka liigaan. Itse en otteluun pääse, mutta toivottavasti palstaveljet kirjoittelee tunnelmista. Tunnelmaa nimittäin tulee riittämään. Veikkaan, että otteluun tulee vähintään 1500-2000 katsojaa.

Liiga, täältä tullaan- palanen kerrallaan!
 

Randy Marsh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat
Pakkovoitto otettu ja liiga kutsuu! Mahtavaa!

6-2 siis tänään Mehtimäellä vajaa 1500 katsojan läsnäollessa. Paukulle hätrikki.
 
Ja eikun liigaan!!!!

Hieno peli pojilta, ei paljon annettu tilaa vastustajalle eikä enää jännitänytkään tuo 1460 katsojaa. Jesse Paukku 3+1, hieno mies. Muita yhtään vähättelemättä.

Tämä kausi oli kyllä joka mittarilla HIENO! Tämä oli vaan kirsikkana kakun päällä. Hyvä meininki oli hallissa, mutta niille perkeleen DJ tytöille pitäs antaa sapiskaa. Musiikki soimaan täysillä pelin päätyttyä eikä annettu yleisön kiittää poikia, latisti kovasti tunnelmaa, kuitenkin pojille once on a lifetime kokemus tämmöset nousut.
 
Pakkovoitto otettu ja liiga kutsuu! Mahtavaa!

6-2 siis tänään Mehtimäellä vajaa 1500 katsojan läsnäollessa. Paukulle hätrikki.

Pelihän päättyi muuten 6-3, näin pilkkua viilaillessa. Mutta eipä sillä ole mitään väliä kun kymmenen vuoden jälkeen noustiin takas SM-sarjaan.
 

-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Mutta eipä sillä ole mitään väliä kun kymmenen vuoden jälkeen noustiin takas SM-sarjaan.

Vidu, jihuuu!!!

Tämä nousu on todella kova juttu! Nyt toivotaan että imu riittää tuomaan meille lahjakkaita nuoria susirajalle. Ja nousu on siksikin todellinen kultasuoni nyt, koska helvetin kova pitää olla seuraavan Divari jengin jos mielii ylöspäin tulla. Sarjahan on edelleen "suljettu". Takaisin tippujia voi olla vain Sport ja Jokipojat, jotka vaan tulevat tulevaisuudessa vahvistumaan. Tästä noususta voinemme antaa kiitoksen murusen myöskin Vantaalle. Nyt sitten B ja C perässä. Usko on kova, että Turbo Aaltosen kädenjälki alkaa näkymään selvemmin ensi kaudella. Nuorista ikäluokista on tulossa laatumateriaalia pienen taantuman jälkeen.

Ai että. Tajuaakohan kaikki miten huikea kiekkokausi meillä on takana? Eihän tässä voi kuin nostaa leukaa ylös ja ylpeänä mennä kohti uutta kautta. Nautitaan nyt kesästä ensin ja mielenkiinnolla jäädään odottelemaan sopimusuutisia ja taitaa sieltä muutakin jännää vielä kuulua.

JOKIPOO!
 

The Rock

Jäsen
Titaanit poimi kaksi viime kaudella Jokipoikien A-nuorissa pelannut kaveria, kun puolustaja Niko Korhonen ja hyökkääjä Eetu Rissanen siirtyvät Kotkaan. (uutinen: www.titaanit.fi)

Minkäslaisista pelimiehistä on kyse ja mitä veikkaatte riittääkö kaverien taso Suomi-sarjassa? Jos jotakuta kiinnostaa vastata, niin ei muuta kuin viestiä tulemaan Titaanien kausiketjuun, kiitos. :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös