KHL 2011–2012

  • 259 088
  • 633

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Jos totta puhutaan, niin ei tuossa pelissä mitään erityisen törkeää ollut. Vähän tuli tuomareilta Vitjaz lisää tuomioihin, joskin itsepähän Vitjaz on maineensa ja bonuksensa hankkinut.

En ollut vielä nähnyt tätä Brennanin tappelua ennen kommentointiani, joten statsein arveluni perustui ja totta puhut. Kyseisessä tilanteessa homma kuivui kasaan ennen kuin se ehti alkaakaan mutta ehkäpä siinäkin Brennan hiukan yksipuolisesti ensin oli käymässä päälle. Rehellinen tanssiinkutsu niin tilanne olisi voinut olla toinen - toki Brennan oli varmasti voittanut mutta tappelu olisi tuolloin ollut reilu.

Osassa tilanteista varmasti tulee Vityaz-lisää mutta kuten totesit, maineensa joukkue on luonut ja siitä maineesta saa nyt maksaa "veroa". Toisaalta tällä(kin) kaudella useampikin tappeluista on alkanut hyvin yksipuolisesti, joten siinä varmasti yksi syy sille miksi nyt tuomareidenkin taholta asiaan puututaan kovemmalla kädellä. Kuten jo viittaisin, ja yleisestikin pätien, jos tanssinkutsut olisivat rehellisempiä ja vastustajalla olisi mahdollisuus vastata niihin kunnolla, tilanne tuskin olisi tämä ja joukkue ei olisi näin paljon eri instanssien hampaissa, muiden joukkueiden faneista mediaan saakka. Toisaalta, kuten olen aiemminkin tässä ketjussa todennut, tavallaan Vityazin toiminnan seuraaminen on myös kiehtovaa - joukkue pelaa kiekkoa jollaista ei ole ammattilaistasolla nähty aikoihin.

KHL:llä on myös peiliin katsomisen paikka, mitä tehdä jatkossa, lisätäkö sanktioita vai antaako signaali selkeästä epävarmuudesta. Tämä pelikieltojen purkaminen oli nimittäin juuri asia, joka joltisenkin nakertaa liigan uskottavuutta. Ymmärrettävää olisi ollut, jos purkaminen olisi tapahtunut tilanteessa, jossa pelaaja olisi joutunut selkeän epäoikeudenmukaisuuden kohteeksi mutta nyt tilanne oli toinen ja liiga antoi minusta signaalin, jonka mukaan nyt ei tiedetä kuka laivaa ohjaa.

vlad.
 
Viimeksi muokattu:

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Lev Poprad tyhjenee kun Thomas Netik ja Vladimir Mihalik siirtyvät Elitserieniin.

Eliteprospectsin mukaan Lev:llä on enää 11 hyökkääjää jäljellä. Saakohan HK SKP Popradin pelaajat nyt vastuuta KHL:ssä?

Ei voi kyllä tämän jälkeen enää puhua onnistuneesta laajenemisprojektista.

Edit: Surkuhupaisa peli ylihuomenna: Vitjaz Tsehov - Lev Poprad. Molemmat joukkueet ovat tyhjentäneet joukkueensa totaalisesti ja pelaavat merkityksetöntä ottelua todennköisesti reilun tuhannen katsojan edessä. Tulossa siis luultavasti Mestis -tason vääntöä ja minä aion kyllä tämän omin silmin nähdä. Toivottavasti kumpaakaan näistä joukkueista ei ensi kaudella KHL:ssä nähdä.
 
Viimeksi muokattu:

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Lev Poprad tyhjenee kun Thomas Netik ja Vladimir Mihalik siirtyvät Elitserieniin.

Eliteprospectsin mukaan Lev:llä on enää 11 hyökkääjää jäljellä. Saakohan HK SKP Popradin pelaajat nyt vastuuta KHL:ssä?
Tänään on varmistunut lisää lähtijöitä:

Tomas Duba (mv) -> Pirati Chomutov, Tshekin kakkosliiga
Karel Pilar (p) -> Växjö, Ruotsin Elitserien
Martin Chabada (h) -> Biel, Sveitsin pääsarja

Lev kutsuu varmaan MHL-joukkueestaan Tatranski Vlcista pelaajia loppuihin KHL-matseihin.

Linkki vie Eliteprospectsiin ja Tatranski Vlcin pelaajaluetteloon.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Edit: Surkuhupaisa peli ylihuomenna: Vitjaz Tsehov - Lev Poprad. Molemmat joukkueet ovat tyhjentäneet joukkueensa totaalisesti ja pelaavat merkityksetöntä ottelua todennköisesti reilun tuhannen katsojan edessä. Tulossa siis luultavasti Mestis -tason vääntöä ja minä aion kyllä tämän omin silmin nähdä. Toivottavasti kumpaakaan näistä joukkueista ei ensi kaudella KHL:ssä nähdä.

Tavallaan ikävä, että KHL:n yritys levittäytyä uusille seuduille näyttää kokevan melkoisen pahan takaiskun. En nimittäin minäkään usko, että ensi kaudella nähdään KHL-kiekkoa Slovakiassa. Lev Poprad liene tuolloin jo historiaa. Kenties tämä oli osoitus siitä, että levittäytyminen uusille alueille tulee tehdä harkiten ja taustoittaa kunnolla ja alueella pitää selkeällä tavalla olla potentiaalia kannattaakseen KHL-joukkueen.

Vityazin tilanne on myös mielenkiintoinen. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, joukkueella on vaikeuksia hankkia sponsoreita tulevalle kaudelle - johtuneeko joukkueen peliesityksestä ja pelityylistä, varmaankin. Moni sponsori jopa Venäjällä voi jo miettiä, että haluaako nimensä yhdistyvät Vityazin kaltaiseen joukkueeseen. Toisaalta itse toivoisin, että tulevallakin kaudella nähtäisi Vityaz Tsehovin pelaavan kiekkoa KHL:ssä. Kenties hiukan otteitaan siistineenä mutta osan omasta originellista pelityylistä kuitenkin säilyttäen.

vlad.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Tänään pelattiin KHL:ssä huippupeli SKA-Ak Bars. Seurasin ottelua toisen erän puolivälistä alkaen. SKA vei pelin rankkareilla 6-5. Kyseessä oli ehkä paras tällä kaudella näkemäni KHL-peli. Ottelun koosteen voi katsoa täältä: http://www.youtube.com/watch?v=k_l1waogmFY&feature=player_embedded

Ottelun jälkeen Kazanin valmentaja Vladimir Krikunov sanoi, että joukkue pelasi kauden parhaan pelinsä. Kazan pelasi myös omasta mielestäni hyvin ja antoi täyden vastuksen ylivoimaiselle ennakkosuosikille SKA:lle. Myös Kazan on materiaalin puolesta erittäin vahva, mutta valmentaja Krikunov ei ole saanut tästä materiaalista täyttä tehoa irti oikeastaan koko kauden aikana. Jos Kazan nousee Gagarin Cupissa omalle tasolleen, on joukkueella kuitenkin hyvät mahdollisuudet mennä finaaleihin asti.

Lännen puolelta SKA:n pääsy Gagarin Cupin finaaleihin tuntuu todennäköiseltä. Ei lännessä ole yhtään porukkaa, joka voisi tämän joukkueen tosissaan haastaa. Tämänvuotinen SKA on kokonaan eri joukkue kuin muutaman viime kauden veteraanipitoiset joukkueet. Varsinkin joukkueen hyökkäys on eurooppalaiselle tasolla jopa käsittämättömän laaja ja tasokas. Tänään yksi Euroopan parhaista hyökkääjistä Vladimir Tarasenko pelasi nelosketjussa, vaikka joukkueelta puuttui kokoonpanosta loukkaantumisten takia mm. Maksim Afinogenov ja Igor Makarov.

SKA pystyy terveenä jyräämään neljällä tasavahvalla ketjulla.
Maksim Rybin - Tony Mårtensson - Mattias Weinhandl
Petr Prucha - Patrik Thoresen - Maksim Afinogenov
Viktor Tihonov - Ivan Neprjajev - Jevgeni Artjuhin
Igor Makarov -Fedor Fedorov - Vladimir Tarasenko

Reserviin jää vielä tosi kovia pelimiehiä, kuten Gleb Klimenko ja Aleksandr Kutsherjavenko.

Viime kauden vanhat ja väsyneet veteraanit kuten Aleksei Jashin ja Maksim Sushinski on korvattu nuorilla varsoilla kuten Tihonov ja Tarasenko. Jos SKA osallistuisi tällä kokoonpanolla vaikka Ruotsin EHT-turnaukseen, olisi se varmaan turnauksen ennakkosuosikki. Tarasenkon ohella myös Tihonov on vauhdilla nousemassa sarjan parhaiden pelaajien joukkoon. Tihonov muodosti tässä pelissä loistavan parivaljakon Patrik Thoresenin kanssa.

Kazanilla on myös uusia pelaajia hyökkäyksessä: Josef Straka ja Artemi Panarin. Molemmat ovat joukkueelle vahvistuksia. Ykkönen Zaripov-Kapanen-Morozov on edelleen joukkueen selvä syömähammas, mutta erityisesti nuori Kirill Petrov on noussut heidän rinnalleen joukkueen tehomieheksi.

Jarkko Immosen nykyinen rooli joukkueessa jää kovin pieneksi. Hän pelasi tänään yhdessä Konstantin Glazatshevin ja ikivanhan Oleg Petrovin kanssa, joka on mielestäni joukkueen heikoin laituripari. Kolme muuta ketjua olivat Zaripov-Kapanen-Morozov, Straka-Tereshenko-K.Petrov ja Panarin-Bodrov-Skatshkov. Immonen ei saanut tänään oikeastaan lainkaan ylivoima-aikaa, koska Morozovin ketju pelasi ylivoimista puolitoista minuuttia ja Tereshenkon ketju jäljelle jääneen puoli minuuttia. Eipä ihme, ettei Immosen pistitili ole viime aikoina pahemmin karttunut.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Viime kauden vanhat ja väsyneet veteraanit kuten Aleksei Jashin ja Maksim Sushinski on korvattu nuorilla varsoilla kuten Tihonov ja Tarasenko. Jos SKA osallistuisi tällä kokoonpanolla vaikka Ruotsin EHT-turnaukseen, olisi se varmaan turnauksen ennakkosuosikki. Tarasenkon ohella myös Tihonov on vauhdilla nousemassa sarjan parhaiden pelaajien joukkoon. Tihonov muodosti tässä pelissä loistavan parivaljakon Patrik Thoresenin kanssa.

Täksi kaudeksi hankitut puolustajat Kalinin ja Koltsov ovat olleet myös tärkeä osa parempaa menestymistä. Itse asiassa tuo puolustuskalusto on aivan jäätävän kova KHL:ään. Olympialaisissa ovat pelanneet pakeista: Vitaly Vishnevsky, Dmitri Kalinin ja Denis Grebeshkov. MM-tasolla Venäjän joukkueessa ovat pelanneet sitten myös Kirill Koltsov, Dmitri Vorobyov ja Denis Denisov.

Eliteprospectsista kaivoin nuo ja onhan tuo kova saldo, että 3 olympiapakkia ja niiden lisäksi 3 MM-pakkia joukkueessa. Vishnevsky noista vanhin, hänellä ikää 31 vuotta.

SKA:ssa on vaatimattomat 17 MM-kisoissa pelannutta pelaajaa, joista toki Thoresen Norjan joukkueessa, mutta mahtuisi minkä tahansa muunkin maan rosteriin MM-kisoihin.

Edit: Ja olipas heikot highlightit tuosta SKA - Ak Bars ottelusta. Eikö matsia muka televisioitu kun ei ollut selostusta mukana?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Moskovan ZSKA on laittanut Nikita Filatovin pelaamaan seuran juniorijoukkueeseen, joka pelaa MHL-liigassa. Filatov on flopannut täydellisesti palattuaan AHL:stä Venäjälle. Filatovin kehitys on pahasti taantunut Pohjois-Amerikassa ja ZSKA:n omat 1990-1994 syntyneet parhaat junnut ovat menneet pelitasossa Filatovin edelle. Filatov on tällä hetkellä niin heikko, ettei hänellä ole asiaa ZSKA:n ykkösjoukkueeseen.
 

Rosvoroope

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olisiko noussut nuorelle miehelle vähän menestys ja iso palkkapussi päähän ja jäänyt treenaaminen kesällä vähän vähemmälle? Tai jos on asettanut riman vähän turhan korkealle ja pää mennyt jumiin, kun jälki kaukalossa ei olekaan ollut sitä mitä on itse odottanut. Oli miten oli, niin toivottavasti löytää taas oman tasonsa MHL-pelien myötä ja saa itseluottamuksensa sille tasolle, mitä se viime kaudella oli.
 

SKA1946

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvä jääkiekko
Filatov on tällä hetkellä niin heikko, ettei hänellä ole asiaa ZSKA:n ykkösjoukkueeseen.

Nyt ei taida olla pelaajan heikkoudesta kysymys.

ZSKA :n päävalmentaja Supler kertoi elisen pelin jälkeisessä haastattelussa, ettei Filatovia ole siirretty MHL :ään vaan hän on loukkaantunut ja ei siksi pelannut eilen.

Muista tuolla samalla KHL :n siirtolistalla olevista ZSKA :n nuorisotähdistä eilen Spartakia vastaan pelasivat ainakin Kucherov, Kuljomin, Gusev ja Ozhiganov.

Tuo MHL joukkueen kokoonpanossa käyttäminen johtuu siitä, että näillä pelaajilla on edes joku pelipaikka, mikäli KHL ZSKA tipahtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
KHL:ssä hieno peli juuri. SKA Pietari johti Magnitogorskia vastaan 3-0, mutta viimeisessä erässä Magnitogorsk painoi ohi ja voittoon Juha-Matti Aaltosen voittomaalilla. Harvoin tuollaista kiriä näkee, kotiyleisölle maistui hyvin.

Vladimir Tarasenko pelaa edelleen nelosketjussa ja peliaikaa tuli runsaat 7 minuuttia. Onko theone edelleen sitä mieltä, että kyseessä on vain nimellinen nelonen? Todennäköisesti Tarasenkon rooli on tuossa koko loppukauden eikä Afinogenovin palaaminen kokoonpanoon auta asiaa yhtään. Toki saa ehkä sitä myötä Rybinin ketjukaveriksi.
 
Tänään yksi Euroopan parhaista hyökkääjistä Vladimir Tarasenko pelasi nelosketjussa, vaikka joukkueelta puuttui kokoonpanosta loukkaantumisten takia mm. Maksim Afinogenov ja Igor Makarov.

Sääliksi käy tätä Euroopan yhtä parhaista hyökkääjistä kun valmentaja ei ymmärrä peluuttaa häntä seitsmää minuuttia enempää per peli. Joko valmentaja ei ymmärrä pelaajan arvoa tai sitten hän ei ole sittenkään ihan niin hyvä mitä Jags antaa ymmärtää. No todellisuus on jossakin noiden kahden väittämän välimaastossa, sanoisin. Tarkennetaan vielä sen verran, että itse en pidä Tarasenkoa vielä yhtenä Euroopan parhaista. Hyvä ja lupaava pelaaja hän toki on ja takuulla yksi Euroopan parhaista nuorista hyökkääjistä.
 

Fedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Arizona Coyotes
Paljon on ollut puhetta täällä Venäläisten junioreiden tai nuorten miesten kehityksestä.

Veikkaampa vaan, että esimerkiksi jossain Pohjois-Amerikan juniorisarjassa lähempänä 20-peliminuuttia tai enemmän pelaava kehittyisi paljon paremmin, kuin 7-minuuttia KHL:n nelosketjussa.

Vai mitä?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Onko kenelläkään tietoa Ville Koistisen tilanteesta? Koistinen on ollut pois Ufan pelaavasta kokoonpanosta monessa pelissä peräkkäin. Lieneekö kyse loukkaantumisesta?

Penkitykseen en usko, sillä Ufa on näissä peleissä peluuttanut junnupuolistajia Mihail Grigorjevia ja Viktor Isangulovia, joiden ei pelitasonsa puolesta olettaisi menevän Koistisen edelle.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Joko valmentaja ei ymmärrä pelaajan arvoa tai sitten hän ei ole sittenkään ihan niin hyvä mitä Jags antaa ymmärtää. hyökkääjistä.
Tarasenko on KHL:n pistepörssissä sijalla 9. Tuolla pörssisijoituksella hän on automaattisesti Euroopan parhaiden hyökkääjien joukossa. Taakse jäävät mm. kaikki KHL:n suomalaispelaajat.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Paljon on ollut puhetta täällä Venäläisten junioreiden tai nuorten miesten kehityksestä.

Veikkaampa vaan, että esimerkiksi jossain Pohjois-Amerikan juniorisarjassa lähempänä 20-peliminuuttia tai enemmän pelaava kehittyisi paljon paremmin, kuin 7-minuuttia KHL:n nelosketjussa.

Vai mitä?
Ei pidä paikkaansa. Kanadan junioriliigat ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet huonoksi valinnaksi venäläispelaajien kohdalla. Viimeisen 20 vuoden aikana kymmenet (ellei peräti sadat) venäläiset ovat pelanneet näissä liigoissa, ja tuloksena yksi huippupelaaja: Aleksandr Radulov.

Kannattaa tutustua Kirill Kabanovin tapaukseen. Kabanov on samanikäinen kuin Jevgeni Kuznetsov. 16-17 -vuotiaana Kabanov oli näistä kahdesta lahjakkaampi pelaaja. Kabanov kuitenkin päätti agenttinsa painostamana lähteä Kanadan junioreihin jo 16-vuotiaana. Samalla poika ja hänen agenttinsa mainostivat kaikille, kuinka tämä valinta auttaa Kabanovia uralla eteenpäin.

Viime syksynä oli toinen ääni kellossa. Kabanov antoi venäläismedialle lausunnon, jossa hän katui siirtymistään Kanadaan ja kertoi sen olleen hänen uransa kannalta heikko valinta. Samalla kun Kabanov kenties tuhosi koko uransa Kanadan junioreissa kehittyi Kuznetsov Tsheljabinskissa yhdeksi parhaimmista Euroopassa pelaavista venäläispelaajista. Kuznetsov on jo tällä hetkellä Venäjän A-maajoukkuetasoa ja ilman loukkaantumista varma MM-kisapelaaja. Ehti Kuznetsov myös johdattaa Venäjän U20-joukkueen yhteen MM-kultaan ja toiseen MM-hopeaan.

Kabanovilla olisi Venäjällä pysyessään ollut mahdollisuudet kehittää itsestään yhtä hyvä pelaaja kuin mitä Kuznetsov on nyt. Kabanov on fyysisesti jopa Kuznetsovia lahjakkaampi. Kanadassa hänen kehityksensä vain tuhottiin väärällä ja sopimattomalla harjoittelulla.
 

-STR-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joidenkin mielestä paras Euroopassa pelaava jääkiekkoilija antaa palautetta valmentajalle.

Eihän Radulov yritä tuossa mitenkään valmentajaa vahingoittaa. Turhautuneena huitaisee mailalla pleksiä, ja huomattuaa Näckelin, nostaa käden pahoittelun merkiksi ylös. Noita sattuu huonommillekin pelaajille.
Ainakin Radulovilla on tunnetta mukana pelissä, eihän se muuten turhautuisi.
Ja kyllä, on se Euroopan taitavin hyökkääjä. =D

PS:Iltapaskalehdetkin yrittää sensaatio juttua revitellä turhasta asiasta. "katso kuinka venäläistähti yrittää vahingoitta suomalaisvalmentajaa..."
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Kanadan junioriliigat ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet huonoksi valinnaksi venäläispelaajien kohdalla. Viimeisen 20 vuoden aikana kymmenet (ellei peräti sadat) venäläiset ovat pelanneet näissä liigoissa, ja tuloksena yksi huippupelaaja: Aleksandr Radulov.

......

Samalla kun Kabanov kenties tuhosi koko uransa Kanadan junioreissa kehittyi Kuznetsov Tsheljabinskissa yhdeksi parhaimmista Euroopassa pelaavista venäläispelaajista.


Kanadan junioriliigoistahan on viimeaikoina tullut paljon lupaavia venäläispelaajia. Vladislav Namestnikov, Alexander Khokhlachev, Alexander Burmistrov, Stanislav Galiev, Ivan Telegin, Dmiti Kulikov, Nail Yakupov ja Mihail Grigorenko varmasti allekirjoittavat tämän. Tässä ovat ne tulevat huippupelaajat, jotka ovat valinneet Kanadalaisen tien.
Nikita Filatov, Viktor Tikhnov ja Yuri Alexandrov valitsivat eri tien, ja katso missä he nykyään pelaavat. Toki Venäjältä on tullut enemmän niitä NHL-pelaajia, mutta sieltä on myös suhteessa varattu enemmän kuin Kanadan junioriliigoista.


Eikä se Kabanov nyt niin menetetty tapaus ole. Tälläkin kaudella tullut hyvällä yli ppg tahdilla pisteitä QMJHL:ssä. Alunperin ne asenneongelmat oli se juttu, joka pudotti esim. varausnumeroa. KHL-kortti taisi myös lopauttaa joidenkin joukkueiden intoa. Tuskinpa mistään uran tuhoamisesta voidaan puhua.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Kanadan junioriliigoistahan on viimeaikoina tullut paljon lupaavia venäläispelaajia. Vladislav Namestnikov, Alexander Khokhlachev, Alexander Burmistrov, Stanislav Galiev, Ivan Telegin, Dmiti Kulikov, Nail Yakupov ja Mihail Grigorenko varmasti allekirjoittavat tämän.
Nuo pelaajat edustavat omassa ikäluokassaan aivan Venäjän parhaimmistoa, joten heillä on syytäkin menestyä hyvin Kanadan junioriliigoissa.

Se millainen heidän kehityksensä olisi ollut Venäjällä verrattuna Kanadaan on toinen juttu. Toistaiseksi yksikään näistä (pl. Kulikov ja Burmistrov) ei ole pelannut yhtään NHL- tai KHL-peliä, eikä Kulikovin ja Burmistrovinkaan rooli NHL:ssä ole ollut kovin suuri.

Esimerkiksi Venäjällä parikymppiseksi asti pelannut pakki Dimitri Orlov on jo mennyt ohi Kulikovista, vaikka Kulikov oli junnuna näistä kahdesta lahjakkaampi.

Junnukisojen perusteella myös Grigorenkon taso on mennyt taaksepäin Kanadassa. Hänen pelinsä oli kummallisen hidasta ja seisovaa.

Minusta on varma asia, että joku Pavel Datsjukin tyylinen pelaaja ei olisi koskaan kehittynyt nykyiselle tasolleen jos olisi siirtynyt Kanadan junnuihin 17-vuotiaana. Datsjuk oli vielä 21-vuotiaana Avtomobilist Jekaterinburgin kolmossentteri, mutta armoton treeni Venäjällä (ja tietysti lahjakkuus, joka puhkesi vähän normaalia myöhemmin) nostivat hänet nykyiselle tasolleen.

Tässä ovat ne tulevat huippupelaajat, jotka ovat valinneet Kanadalaisen tien.
Nikita Filatov, Viktor Tikhnov ja Yuri Alexandrov valitsivat eri tien, ja katso missä he nykyään pelaavat.
Olennaista on nimenomaan pysyä Venäjällä vähintään 20-vuotiaaksi ja välttää mihin tahansa pohjoisamerikkalaiseen sarjaan siirtymistä liian aikaisin. Myös Filatov ja kumppanit tekivät melkoisen virheen lähtemällä liian aikaisin.

Mainitsemistasi pelaajista Tihonov on tosin KHL:ssä onnistunut nostmaan uransa uuteen nousuun.

Eikä se Kabanov nyt niin menetetty tapaus ole. Tälläkin kaudella tullut hyvällä yli ppg tahdilla pisteitä QMJHL:ssä. Alunperin ne asenneongelmat oli se juttu, joka pudotti esim. varausnumeroa. KHL-kortti taisi myös lopauttaa joidenkin joukkueiden intoa. Tuskinpa mistään uran tuhoamisesta voidaan puhua.
Kabanovilla ei ollut mitään asiaa esimerkiksi Venäjän U20-joukkueeseen, vaikka Kabanov olisi halunnut turnauksessa pelata. Samanikäinen Kuznetsov on jo nyt Euroopan kovimman miesten liigan parhaita pelaajia. Se että Kabanov pelaa piste/ottelu tahdilla junnusarjassa ei ole vertailukelpoinen tilasto suhteessa Kuznetsovin tehoihin.

Kabanov antoi tällä kaudella haastattelun, jossa hän suoraan sanoi että siirto QMJHL:ään oli häneltä virhe. Kabanov itsekin ymmärtää, että kehitys on taantunut. Oikeilla uravalinnoilla Kabanov voisi olla yhtä hyvä (tai jopa parempi) kuin Kuznetsov on tällä hetkellä. Hänellä oli siihen kaikki eväät.

Toivon että Kabanov onnistuu vielä pelastamaan uransa, mutta epäilen ettei hänestä tule koskaan tähteä.
 
Viimeksi muokattu:

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Esimerkiksi Venäjällä parikymppiseksi asti pelannut pakki Dimitri Orlov on jo mennyt ohi Kulikovista, vaikka Kulikov oli junnuna näistä kahdesta lahjakkaampi.

Orlov mennyt ohi Kulikovista? Millähän mittareilla? Kulikov on pelannut pirun hyvän kauden ja on joukkueensa TOP5 pistepörssissä ja saa vastuuta tasakentin sekä ali- että ylivoimin. Ja onhan noissa otteissa nyt hivenen ollut eroa, kun pelejä on muutamia nähnyt kummaltakin. Tällä hetkellä itse valitsisin ennemmin Kulikovin kuin Orlovin joukkueeseeni.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Orlov mennyt ohi Kulikovista? Millähän mittareilla? Kulikov on pelannut pirun hyvän kauden ja on joukkueensa TOP5 pistepörssissä ja saa vastuuta tasakentin sekä ali- että ylivoimin. Ja onhan noissa otteissa nyt hivenen ollut eroa, kun pelejä on muutamia nähnyt kummaltakin. Tällä hetkellä itse valitsisin ennemmin Kulikovin kuin Orlovin joukkueeseeni.
Kokonaispelissä Orlov on parempi. Kulikov on hieman kevyt ja epävarma puolustuspäässä. Hyökkäyspäässä pisteitä on kyllä tullut ihan kiitettävästi.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Kabanovilla ei ollut mitään asiaa esimerkiksi Venäjän U20-joukkueeseen, vaikka Kabanov olisi halunnut turnauksessa pelata.

Maajoukkueesta poisjääminen selittyy sillä, että Venäjällä ei oikein tykätty Kabanovin asenteesta, ja hänet jopa poistettiin joukkueesta kurinpidollisista syistä. Tämän jälkeen ei Kirill ole maajoukkueessa pelaillut. Eipä siinä paljoa auta haluaminen, jos päättäjät valitsevat toisin.
 
Tarasenko on KHL:n pistepörssissä sijalla 9. Tuolla pörssisijoituksella hän on automaattisesti Euroopan parhaiden hyökkääjien joukossa. Taakse jäävät mm. kaikki KHL:n suomalaispelaajat.

Selvä. Pistepörssistä siis katsotaan se absoluuttinen taso. Otan tämän talteen ja muistan kyllä jatkossa jos väität olevasi toista mieltä.

Eli jos nyt sovitaan Tarasenkon olevan Euroopan parhaimmistoa, niin miksi puusilmä-koutsi peluuttaa tähtipelaajaansa noin vähän? Eikö valmentaja näe Tarasenkoa niin kuin sinä vai onko hän muuten vain pihalla?

Ainiin, entäs jos Tarasenko loppukauden aikana putoaa KHL:n pistepörssissä, sanotaanko vaikka 20 kärjen ulkopuolelle, niin onko hän silloin auttamatta pudonnut Euroopan ehdottomalta huipulta? Tähän haluaisin vastauksen.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onko kenelläkään tietoa Ville Koistisen tilanteesta? Koistinen on ollut pois Ufan pelaavasta kokoonpanosta monessa pelissä peräkkäin. Lieneekö kyse loukkaantumisesta?
Kyse on loukkaantumisesta. Viime viikolla oli joku päivä Ilta-Sanomissa pikku-uutinen aiheesta otsikolla "Koistinen on taas Tampereella". Eli oli ainakin silloin kotonaan toipumassa, sitä en muista minkälaisesta vammasta on kyse (ehkä se oli joku jalkavamma?) mutta mahdollisesti jutussa puhuttiin noin neljän viikon poissaolosta.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Selvä. Pistepörssistä siis katsotaan se absoluuttinen taso. Otan tämän talteen ja muistan kyllä jatkossa jos väität olevasi toista mieltä.

Juurihan TOJ oli toista mieltä Kulikov - Orlov vertailussa. Perustelut muuttuvat sitä mukaa mikä passaa paremmin KHL:n kehumiseksi. Asiassa kuin asiassa.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös