En itse tätä muista, koska olin tämän tapahtuessa nuori ja hyvin pieni, mutta äitini on minulle kertonut että joskus pikkupoikana parturissa käydessä olin puraissut parturitätiä sormeen... kun se perkeleen ämmä nipisteli koko ajan. Noh, tänään kävin parturissa ja nyt minua puraistiin sormeen.
Oli kulahtanut kuukausi edellisestä parturoinnista, joten oli aika taas antaa päänsä ammattilaisen puleerattavaksi. Niinpä menin tutun parturikampaajan käsiteltäväksi... sellainen n. kolmekymppinen uhkea blondi, jonka käsiteltävänä olen käynyt viimeiset kuutisen vuotta. Siinä penkissä on aina oikein mukava istua. Tämä "parturitäti" kun on todellakin uhkeamman puoleinen, niin välillä toimenpiteen aikana asiakkaan pää ja naama joutuu pakostakin daamin kainaloon ja melkein rintojen väliin... useasti tuo raskas rintavarustus ainakin osittain lepää myös asiakkaan toisella olkapäällä ja tökkii asiakasta poskeen. Että tuolta pohjalta tällainen vanha sovinisti ei halua parturiaan ikinä toiseen vaihtaa! Tai niin minä luulin tähän päivään saakka. Tänään nimittäin kuvioon astui tämän minun parturini ystävätär lapsineen.
Istuin siinä penkilläni peiteltynä sellaisella vihreällä "suojalakanalla", kyllähän te tiedätte - ettei niitä leikattuja hiuksia mene vaatteisiin. Silloin parturin ovi avautui ja jo tuulikaapista alkoi heti kuulua helvetillinen huuto ja kiljuminen. Sieltä tuli sisään tämän parturini joku tyttöystävä (ilmeisesti äitiyslomalla) esittelemään kärryissä työntämäänsä itkevää ja kirkuvaa, hiukan mäyrää kookkaampaa täystuholaista, joka myös ihmislapsen nimellä tunnetaan.
Noh, siinä tuli sitten kovastikin naisilla juoruttavaa... se sisään tullut ämmä parkkeerasi ne lastenvaunut aivan siihen tuolini viereen ja sitten naiset menivätkin yllättäen takahuoneeseen verhon taakse juoruamaan ja kikottamaan. Katselin peilien kautta paniikissa, että ei voi olla mahdollista! Miten voidaan asiakas jättää näin hunningolle, ja vielä jätetään lastenvaunuissa istuva pieni piru puolivapaaksi siihen minun vierelleni.
Sitten alkoi tapahtua. Se minun suojalakanani oli kaulani ympäri kiinnitetty sellaisella tarranauhalla - se siis pysyi hyvin kiinni. Sitten se vaunuissa istuva kakara nappasi yhtäkkiä kaksin käsin kiinni siitä minun lakanani oikeasta alareunasta ja alkoi vetää. Noh, minä tein tietysti vastaliikkeen ja rupesin vetämään toisella kädelläni lakanan vasemmasta helmasta. Kakara tempoi lisää, niin että tutti oikein prutkutti sen suussa kun se imi sitä posket lommolla ja veti, veti, veti koko ajan lisää. Minä vedin vasemmalla, kakara taas oikealla, minä vasemalla, kakara oikealla. Sitten sen pikku riiviön ote lipsahti irti ja kun minä edelleen vedin vasemmalla, niin se perkeleen lakana lennähti KOKONAAN minun päälleni... hetkeen en nähnyt mitään... samalla vaan alkoi korvia särkevä kirkuminen ja tunsin puraisun oikean käden sormessani siinä sokkona huitoessani (se kersa oli ollut tuon nykimisen ajan ihan hiljaa).
Minä siinä hämilläni heiluin sen vihreän lakanan alla ja yritin työntää päätäni jostakin reiästä ulos että näkisin jotakin... ja onnistuihan se lopulta... pääsin sopivasti näkemään kun parturini ja se toinen nainen olivat kyykyssä siinä lapsen kärryjen vierellä ja ne kumpikin lepersivät tyyliin: - mitä se paha setä on tehnyt, onko se vienyt sun tutin ym...
Silloin huomasin että se kersan tutti todellakin oli lattialla minun jalkojeni välissä... en tiedä miten se sinne oli joutunut.
Naiset siinä vielä vähän aikaa jotakin juttelivat, sitten se toinen kärryjensä kanssa häipyi. Sen jälkeen hiusten leikkaus jatkui, mutta tunnelma oli jotenkin J Ä Ä T Ä V Ä .... parturi teki sen operaationsa loppuun jotenkin ikäänkuin kaukoetäisyydeltä...