Kadonneet

  • 278 859
  • 640

Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
"Onneksi" löytyi hukkuneena. Kyllähän tässä oli pelko paljon pahemmasta, vaikka ei nuoren tytön kuolema tietenkään ole hyvä asia, mutta luonnollinen kuolema on kuitenkin parempi, kuin tappo ja seksuaalisesta väkivallastakin oli pelko, kun oli kyse nuoresta tytöstä. Pääasia on kuitenkin se, että hänet löydettiin ja omaiset saavat nyt sitten lopettaa miettimisensä, että missä Karoliina on. Tulemme varmaan saamaan aika tarkan selostuksen siitä, että mitä yöllä on tapahtunut jne., koska tämä oli kuitenkin mediassa ja poliisilta hyvin laajaa huomiota saanut tapaus.
 

Jeffrey

Jäsen
Ihan hyvä näin. Pitää muistaa, että tuollaisessa erittäin tummavetisessä lammessa näkyvyys ei ole välttämättä edes metriä. Aikamoista onnenkauppaa siis jos etsittävä sattuu etsijän käsiin. Lausuntoja se ei silti selitä. Olisiko Poliisit halunneet hieman rauhotella.

Löytyminen taitaa vahvistaa oman aavistukseni tapaturmaisesta luonnollisesta kuolemasta. Se mikä prosessissa mua aikaisemmin häiritsi oli tämä Katariinan kännykkä. Jokainen vähänkään televisio sarjoja tai elokuvia katsonut henkilö tietää tai ainakin luulee, että kännykän perusteella voi ihmisen paikantaa. Miksi mahdolliset nappaajat olisi siis jättänyt muut Karoliinan tavarat skootterille, mutta antanut hänen ottaa kännykkänsä mukaan?
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mahtoiko sillä kymppitonnin vihjepalkkiolla olla osuutta tämän tytön löytymiseen? Eikös ihan äskettäin joku yksityinen firma luvannut rahapalkkion ratkaisevasta vihjeestä.

Palkkio oli yhteensä 23 000€. Rakennusfirma 10k€, toinen firma 1000€ ja alibi-lehti 12k€.

Oli tämä hyvä että tyttö löytyi, ikävä vain että menehtyneenä. Ja jollei väkivallan merkkejä löytynyt, niin kait sitä voi positiivisena asiana pitää.
 

Jeepeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Islanders
Palkkio oli yhteensä 23 000€. Rakennusfirma 10k€, toinen firma 1000€ ja alibi-lehti 12k€.

Oli tämä hyvä että tyttö löytyi, ikävä vain että menehtyneenä. Ja jollei väkivallan merkkejä löytynyt, niin kait sitä voi positiivisena asiana pitää.

Alibi on jo ilmoittanut, etteivät palkkiota maksa. Syyksi sanovat, että vihjeen olisi pitänyt tulla heidän kauttaan.

Tuosta sukeltajien hommasta vielä sen verran, että tunnen tyypin, joka on useamman ruumiin vedestä hakenut. Hän kertoi, että Suomen vedet ovat tosiaan niin sameita, että näkyvyys on välillä nollassa ja käsikopelolla lähes saa edetä. Luulisin, että nimenomaan lampien kohdalla tilanne on pahimmasta päästä.

Linkki vie IS:n uutiseen.
 

rasmus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Pool, Konalan Pallo
Erittäin surullinen tapaus, vaikka omaisten kannalta onkin varmasti helpottavaa, että tyttö löytyi.
Eikö jossain jutussa kirjoitettu, että tytön kännykkä oli toiminut vielä parin päivän ajan...saa nähdä löytyykö puhelinta koskaan...mietin vaan jos se on ollut taskussa hukkumishetkellä, eikö se kaiken järjen mukaan mene mykäksi veteen joutuessaan?
 

Morgoth

Jäsen
Tulemme varmaan saamaan aika tarkan selostuksen siitä, että mitä yöllä on tapahtunut jne., koska tämä oli kuitenkin mediassa ja poliisilta hyvin laajaa huomiota saanut tapaus.

Tuskin tulemme. Mikäli tapaukseen ei kerran liity rikosta niin se mitä tulee julkisuuteen riippuu vain Kestin vanhemmista.
 

Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
En ole kaikkia yksityiskohtia tästäkään keissistä lukenut, mutta jotenkin en minäkään ymmärrä, että kuinka ja miksi mimmi on päätynyt skootterinsa selästä johonkin kuraiseen lampeen? Tuskin uintiretkikään on mieleen tullut, koska eikös tuossa ole Pyhäjärvi ja aika paljon paremmat biitsit ihan lähellä myös? Jotenkin väkisinkin haiskahtaa rikoksen peittelyltä ja hukkumiseksi lavastamiselta, mutta enpähän spekuloi sen enempää.
 

Killeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En ole kaikkia yksityiskohtia tästäkään keissistä lukenut, mutta jotenkin en minäkään ymmärrä, että kuinka ja miksi mimmi on päätynyt skootterinsa selästä johonkin kuraiseen lampeen? Tuskin uintiretkikään on mieleen tullut, koska eikös tuossa ole Pyhäjärvi ja aika paljon paremmat biitsit ihan lähellä myös? Jotenkin väkisinkin haiskahtaa rikoksen peittelyltä ja hukkumiseksi lavastamiselta, mutta enpähän spekuloi sen enempää.

Humalassa on voinut tulla vaikka oksennus ja kun on ollut kypärä päässä, niin on paikat/naama sotkeentunut ja mennyt pesemään lammelle? Vaikea sanoa..... Mahtaako koskaan selvitä..... Kyseisen tytön erittäin läheinen sukulainen työskentelee tuossa muutaman metrin päässä ja on ollut kamala seurata läheltä kärsimystä ja kun ei voi millään tavalla auttaa.....
 

tutzba

Jäsen
Humalassa on voinut tulla vaikka oksennus ja kun on ollut kypärä päässä, niin on paikat/naama sotkeentunut ja mennyt pesemään lammelle?

Olen koko tämän ajan miettinyt, miksi Karoliina olisi lammelle mennyt mutta tässähän on yksi erittäin todennäköinen vaihtoehto. Samaan kastiin menee mm. se, että on kaatunut, saanut haavan ja lähtenyt sitä puhdistamaan. Tuosta ei sitten olekaan enää kauhean vaikea kaatua, mikäli siis on aivan umpikännissä ollut.
 

Morgoth

Jäsen
En ole kaikkia yksityiskohtia tästäkään keissistä lukenut, mutta jotenkin en minäkään ymmärrä, että kuinka ja miksi mimmi on päätynyt skootterinsa selästä johonkin kuraiseen lampeen?

Miksi suomalaisia hukkuu joka juhannus? Miksi yleensäkin kännissä tehdään kaikkea typerää? Tyttö oli kuitenkin kännissä ja vasta 15v. Surullista... Hieno tunne varmaan sillä ihmisellä joka nuo viinat hankki.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Tuosta ei sitten olekaan enää kauhean vaikea kaatua, mikäli siis on aivan umpikännissä ollut.

Jännä juttu tosiaan tuo humala ja vesi. Joskus varsin kovassa jurrissa on tullut leiskaitettua tutun laiturin päästä veteen, ja pimeässä veden alla ei ollut hajuakaan, että missä suunnassa on pinta ja missä pohja. Selvinpäin ei moista tunnetta ole tullut ikinä.
 

Paul Kemp

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Beatles 1965-1970
Toisekseen, miten ruumis nousi pintaan muka vasta nyt? Jos tyttö on lammessa ollut tosiaan kesähelteiltä alkaen about puolitoista kuukautta, niin ruumishan olisi noussut pintaan jo parissa viikossa? Korjatkaa toki jos olen väärässä, mutta eikös tuo mätäneminen ole lämpimässä vedessä aika nopeaa..
 

sorbo82

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuo Likolampi on tietääkseni jollainlailla suopohjainen lampi ja sen vesi on viileämpää kuin normaaleissa lätäköissä. Tästä syystä ruumis nousi hieman myöhemmin pintaan.

Tosin en tiedä onko tuolla suopohjaisuudella mitään merkitystä veden lämpötilaan.

Tuolta murha.infon sivuilta löytyy asiasta enemmän infoa, sitä haluaville.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Se mahdollisuus edelleen ennen ruumiinavauksen tuloksia on, että mahdollinen tappaja on yrittänyt pestä kätensä rikoksesta tuomalla ruumiin lampeen yön pimeydessä likolammen tutkimusten jälkeen.

"Ei kait kukaan ole niin tyhmä ole että tuo ruumiin myöhemmin sinne lampeen."
 

Killeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Se mahdollisuus edelleen ennen ruumiinavauksen tuloksia on, että mahdollinen tappaja on yrittänyt pestä kätensä rikoksesta tuomalla ruumiin lampeen yön pimeydessä likolammen tutkimusten jälkeen.

"Ei kait kukaan ole niin tyhmä ole että tuo ruumiin myöhemmin sinne lampeen."

Kaikki on mahdollista, mutta hurjan riskin on ottanut, jos näin on. Varmaankin lenkkeily ym. uteliaisuus on alueella lisääntynyt, joten riski tulla nähdyksi/huomatuksi on ollut varsin suuri.....
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Alibi on jo ilmoittanut, etteivät palkkiota maksa. Syyksi sanovat, että vihjeen olisi pitänyt tulla heidän kauttaan.
Olisikohan Lahtonen suostunut maksamaan, jos ruumiin löytäjä olisi ilmoitanut ekaksi Alibille ja vasta heti tämän perään poliisille? Nythän kyseessä näyttäisi olevan "vain" tapaturma tms. eikä rikos, joten tämä ei oikein enää ole kummoinenkaan case Alibin näkövinkkelistä. Nuori ihminen katosi ikävällä tavalla ja menehtyi.

Lahtonen on tietysti ounastellut monen muun tavoin että tapaukseen liittyy rikos, jolloin Alibi olisi kenties päässyt ratsastamaan ratkaisevalla vihjeellä. En tiedä olisiko tuollaisesta toiminnasta ollut mahdollisen rikoksen ratkaisemisen kannalta enemmän hyötyä vai haittaa.

Tulee joka tapauksessa niljakas olo Alibin toiminnasta, mutta liekö tässä mitään uutta ja ihmeellistä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Tosin en tiedä onko tuolla suopohjaisuudella mitään merkitystä veden lämpötilaan.

Ei ole, tai oikeastaan on, mutta päinvastoin eli tumma vesi ja pohja saavat muutoinkin vähäisen veden lämpenemään nopeasti. Toki, jos paikkalla on voimakas lähde, niin silloin vesi voi olla normaalia kylmempää, mutta ei tuo ainakaan kartan perusteelta sellaiselta paikalta vaikuta. Siksi ihmetyttää hieman poliisin kommentti:

Myös ruumiskoirilla on Kauton mukaan saatu aikaa hyviä tuloksia. Ongelmia voi olla kylmässä vedessä, mutta lämpimissä vesissä koirat ovat saanet hyviä tuloksia aikaan.

Tampereen alueen järvivedet, jotka siis lämpenevät hitaammin kuin tuon kokoiset vesialtaat, esim. Näsijärvi, ovat olleet etsinnän aikana kaikkea muuta kuin kylmiä eli tuntuu kovin omituiselta, että noin pienestä lammesta ei muka olisi koira minkäänlaista(?) vainua saanut.

Vaikuttaa lähes käsittämättömältä, että näinkin voimakkaan etsinnän jälkeen uhri olisi voinut kadota pyöreästi 50m x 100m kokoiseen matalaan lampeen, joka vielä oli lähtökohtainen etsintäpaikka. Toki ymmärrän etsinnän vaikeudesta esitetyt argumentit, mutta silti tämä hieman erikoiselta vaikuttaa.

(linkki: ymparisto.fi)
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vaikuttaa lähes käsittämättömältä, että näinkin voimakkaan etsinnän jälkeen uhri olisi voinut kadota pyöreästi 50m x 100m kokoiseen matalaan lampeen, joka vielä oli lähtökohtainen etsintäpaikka. Toki ymmärrän etsinnän vaikeudesta esitetyt argumentit, mutta silti tämä hieman erikoiselta vaikuttaa.

Niin mitenkäs tätä etsintää ihan käytännössä suoritetaan? Koirat voidaan sulkea pois, jos eivät mitään ole haistaneet, mutta nämä sukeltajat. Miten järjestelmällistä ja teknistä se touhu on? Jos se on sellaista "sukella sinä siitä ja minä tästä" ja käsikopelolla mennään, niin ei se sitten ihmetyttäisi, vaikka siellä jäisi ihminen löytämättä. Tuollainen pienikin lampi on suhteellisen reilu tilavuudeltaan. Paljonko muuten Likolampi on syvä ja miten siitä kohdasta, jossa ilmeisesti joutui lampeen?
 

hemppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Käsikopelolla tuollaisessa lammessa taidetaan mennä, sillä näkyvyys on ehkä vain pari kymmentä senttä. Aamulehden jutusta saa hieman käsitystä, ettei ruumiin löytäminen vedestä ole ihan niitä kaikkein helpoimpia hommia, kuten jutun lopun esimerkki Niemen katoamistapauksesta osoittaa. Siinä henkilö oli hukkunut laiturilta järviveteen.

Linkki aaamulehden uutiseen.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuollainen pienikin lampi on suhteellisen reilu tilavuudeltaan. Paljonko muuten Likolampi on syvä ja miten siitä kohdasta, jossa ilmeisesti joutui lampeen?

Jopa 10m. Ja vesi on oikeasti kylmää! Joku vuosi sitten tuli uitua paikalla ja ihmeteltyä kylmyyttä. Lammen pohjassa on tosiaan lähde ja se selittää poikkeuksellista lämpötilaa. Ruumis ei ole välttämättä "sijainnut" pohjassa asti vaan on voinut leijua välikerroksissa, joita vesi muodostaa eri lämpötiloihin perustuen. Sukeltajat ovat siis voineet ohittaa hänet vedessä vaikka olisivatkin kopeloineet koko pohjan kauttaaltaan.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei ole, tai oikeastaan on, mutta päinvastoin eli tumma vesi ja pohja saavat muutoinkin vähäisen veden lämpenemään nopeasti. Toki, jos paikkalla on voimakas lähde, niin silloin vesi voi olla normaalia kylmempää, mutta ei tuo ainakaan kartan perusteelta sellaiselta paikalta vaikuta.

Lampeen todella tulee vettä lähteestä ja vesi on suhteellisen kylmää myös kesällä eikä todellakaan samoissa lämpötiloissa kuin järvet. Rannalla asuva puolituttu taisi puhua enimmillään +15 asteesta. Pohjan lähellä luonnollisesti kylmempää. Lisäksi pohjassa on paksu kerros lehtiä ja muuta roinaa, joten ei ihme, että etsintä on ollut vaikeaa. Koirien olisi silti luullut haistavan, mutta varmaankin sitten veden viileys ja lammen syvyys tekivät olosuhteet liian haastaviksi.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Toki, jos paikkalla on voimakas lähde, niin silloin vesi voi olla normaalia kylmempää

Noh, lähdehän siellä oli sitten kuitenkin eli tässä mielessä tuo vesi voi kyllä olla normaalia kylmempää. Tiedä sitten kuinka paljon se muutoin varsin tehokkaisiin koiriin vaikutti vai oliko syy enemmän ruumiin sijainnissa. Tästä tulee käsitys, että eiköhän tyttö ole jotenkin tuonne kaislikon/rannan tuntuman mutaan uponnut, koska muutoin tuon kokoinen ihminen löytynee naarauksella, kaikuluotauksella, ruumiskoirilla ja sukellusetsinnällä mainitun kokoisen lammen vapaasta vedestä, varsinkin kun etsintä on ollut ilmeisen intensiivistä.

Noh, tiedä näistä ja eipä tästä kai enempää. Ikävä juttu ja osanotto tapauksen koskettamille.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
En tiedä asiasta mitään, mutta luulisi, että olisi olemassa kaikuluotaimia tms, jolla ihminen löytysi suht helposti vedestä. Mutta ilmeisesti ei? Luulisi, että esim luodattavan kohteen tiheyden yms ominaisuuksien perusteella saataisiin aika tarkkaankin tämänkokoiset vesialueet tsekattua, vaikka tietysti jos ruumis lilluu veden kerroksissa, tiheys lienee hyvin lähellä veden tiheyttä, ainakin keskiarvoltaan, mutta esim luuntiheyden luulisi tästä poikkeavan.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Poliisi on juuri vahvistanut Karoliina Kestin kuolinsyyksi hukkumisen. Rikos on Poliisin mielestä erittäin epätodennäköinen. - IS
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mihin unohtuivat murhamiehet, musta BMV ja skootteri tienvarressa? "On lähes 100% todennäköistä, että tapaukseen liittyy henkirikos" Jne.

Poliisilta aika ala-arvoinen suoritus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös