Joukkueen rakennus kaudelle 2011–2012

  • 793 669
  • 2 691

kessukka

Jäsen
Harjoitusotteluiden tähden ei kannata jakaa mestaruuksia, mutta ei myöskään vaipua epätoivoon.

Ässien osalta toivon, että se sentteri löytyy, sitä varmasti tarvitaan kyllä. Jäämme odottamaan kauden alkua ja katsomaan, miten peli alkaa sujua.

Viimeiset harjoituspelit ennen kauden alkua voivat antaa jotakin suuntaa miten kaudet ensimmäiset kierrokset menevät. Esimerkiksi Lukon peli on hidas, koska ovat todennäköisesti treenanneet helvetin kovaa ja jalat ovat jumissa. Tosin on hyökkäys niillä heikentynyt paljon viime kaudesta.

Ässiltä puuttuu mielestäni ykkös- tai kakkossentteri, mieluummin ykkössentteri.
 

Velli_Ketola

Jäsen
Suosikkijoukkue
---
Kyllä tämä on ihan faktaa, mutta täytyy muistaa, että harjoittelun rytmityksen voi hoitaa monella tavalla oikein. Kesällä on suuri merkitys fysiikan harjoitteluun, mutta kevään kannalta tärkeintä on kauden aikainen harjoittelu. On tärkeää hankkia pisteitä syksyllä, jotta joulun aikoihin voi rauhassa kiristää harjoittelua.

Joo, kuten sanoin olisi mukava nähdä koko harjoittelurunko ennenkuin tuosta voi sen enempää sanoa. Ja kuten mainitsitkin, pisteet ovat yhtä arvokkaita saalisti ne sitten syksyllä tai keväällä. Jostain on kuitenkin tingittävä mikäli haluaa harjoitella laadukkaasti koko kauden.
 

Salama85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pitkän hiljaiselon jälkeen pitää itsekin osallistua pikkaisen keskusteluun. Kyllä tuo joukkue yhtä sentteriä huutaa, mutta huutaako se suoraan ykkössentteriä, siitä uskallan olla hieman eri mieltä. Toki voitaisiin pestata ykkössena ja tiputtaa esim Niemi kakkosyv:sta pois, jossa ei mielestäni ole kuitenkaan järkeä, koska nyt on Niemen näytönpaikka, pojan liike ja olemus ovat ottaneet ainakin harjoituspelien ja puheiden mukaan selkeitä askelia eteenpäin ja oli näkyvin sentteri Lukko-pelissä vaikka AUK tekikin kaksi maalia. Mielestäni Ruisma ei ainakaan vielä ole liigakelpoinen sentteri ja hänelle pitäisi antaa aikaa kehittyä esimerkiksi mestiksessä. Tällä ajatuksella Ässät voisi hankkia joukkueeseen jonkun nuoren Eurooppalaisen tai Pohjois-Amerikkalaisen sentterin, jolla kenties on varaus alla ja tavoitteena on pelata NHL:ää, kuten esim Zaborskylla kun tänne ekaa kertaa tuli. Mikäli joukkueeseen pestattaisiin tällainen sentteri, joka tietää ja osaa puoluspelinvelvoitteet, kykenee fyysiseen peliin ja omaa kyvyt kiekolliseen peliin, olisi se paras vaihtoehto mielestäni tällä hetkellä. Tällaisen pelaajan voisi pyrkiä hankkimaan ihan tryoutin kautta jolloin riski hankinnalle ei olisi mitenkään suuri vaan parhaimmillaan toisi joukkueeseen liigakelpoisen sentterin, joka voisi kasvaa kauden mittaan tärkeäksikin palaseksi.

Toki moni ajattelee että sentterillä tulisi olla kokemusta, jotta nuori joukkue saisi lisää johtajuutta yms. Kuitenkin joukkueesta löytyy jo Kudroc, Uusitalo, Caldwell, Sammalkangas, Uusikartano, Yetman ja Honkanen jotka ikänsäkin puolesta ovat jo kokeneita ja nuoristakin monet ovat pelanneet jo vuosia liigassa ja toivottavasti monet heistä ottavat taas askeleen eteenpäin Etenkin juuri senttereistä Niemi ja Sillanpää, tähän vielä lisätäkseni, jos Ässiin ykkössena tulee, en pahoillani ole, mutta tiputtaa tuo hankinta Niemeä ja Sillanpäätä hierarkiassa alaspäin varmuudella ja se vaikeuttaa huomattavasti tuota eteenpäin menoa.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pettymyksen hetkellä huudellaan kaikenlaista tyhmää muutenkin. Uusikartano on riittävä ykkössentteri liigassa menestystä hakevalle joukkueelle. Toki tässä tapauksessa joukkueen pitää olla muutenkin tasapainoinen eli ei ns. yhden-kahden ketjun porukka. Toki tuollaiset ei pärjää nykypäivänä enää muutenkaan.

Niin huudellaan, mutta huuteluissa on usein totta toinen puoli. Minusta Aki on nimenomaan mitä ideaalein kakkossentteri ja sellaisena äärettömän arvokas pelaaja, mutta ykkössentterinä hän on yleensä pärjännyt porukoissa jotka ovat päässeet yllättämään kuten viime kauden tai kauden 05-06 Ässät tai vaikka parin kauden takainen Tps. Mikään Jarkko Immonen/Ilari Filppula/Mikael Granlund (=kolmen edellisen Suomen mestarin ykkösentterit) tason pelaaja ei tosiaan ole kyseessä.

Toisaalta, homma on toiminut mainiosti Santavuoren ja Armian keskellä ja toimii varmasti tulevalla kaudellakin joten sikäli voimme todeta AUK:n tason riittävän ainakin toistaikseksi ykkösketjun tasoiseen peliin. Minun puolestani kauteen voidaan lähteä näilläkin senttereillä jos riittävän hyvää pelaajaa ei vain markkinoilta löydy.
 
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen
Heräsi oma ajatus että, olisiko Haula halukas palaamaan täksi kaudeksi ässiin? Eiko hän sentteri ole?

Ei pienintäkään saumaa tällaiselle skenaariolle.

Itse en ymmärrä panikointia sentteriasiassa, joukkueessa on nyt neljä liigatasoista sentteriä ja Savinainen joka voi stuntata riittävän kovalla tasolla loukkaantumisen sattuessa.

Jos se, että löydetään oikeasti tekijämies ykkössentteriksi, edellyttää sitä että kauteen lähdetään nykyisellä sentterikalustolla, niin so be it.
Se että hankittava sentteri on kovatasoinen, on huomattavasti tärkeämpää kuin se onko kyseinen janari mukana heti kauden alussa.
 

Stern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itse en ymmärrä panikointia sentteriasiassa, joukkueessa on nyt neljä liigatasoista sentteriä ja Savinainen joka voi stuntata riittävän kovalla tasolla loukkaantumisen sattuessa.
Tarkoitat ilmeisesti liigatasoisella sitä, että pelaajat ovat lähtökohtaisesti Mestis-tasoa parempia? Ei riitä ainakaan minulle. "Liigatasoinen joukkue" oli Alpollakin, niin kuin karsinnat todistivat.
 

Tuamas

Jäsen
Tarkoitat ilmeisesti liigatasoisella sitä, että pelaajat ovat lähtökohtaisesti Mestis-tasoa parempia? Ei riitä ainakaan minulle. "Liigatasoinen joukkue" oli Alpollakin, niin kuin karsinnat todistivat. En minä miehelle ja sille jengille silti mitään patsaita pystyttäisi.

Niin, eli se että saadaan edes joku ennen kauden alkua on tärkeämpää kuin se, että ykkössentteri on selvä vahvistus joukkueeseen?

Tarkoitan liigatasolla sitä, että Ruisma/Savinainen pelaa ihan riittävän hyvin ja näkymättömästi sen 5-10 minuuttia pelissä nelossentterinä, ainakin kauden ensimmäiset kymmenen-viisitoista peliä.

Valitan, tuon paksumpaa rautalankaa en löydä.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tarkoitat ilmeisesti liigatasoisella sitä, että pelaajat ovat lähtökohtaisesti Mestis-tasoa parempia?

Jos Ruisman eväät ei riitä, siirtyy Savinainen keskelle jolloin sentterit ovat AUK, Niemi, Sillanpää ja Savinainen. Kaikki ovat todistaneet tasonsa liigassa jo sen verran monta kertaa että mitään Alpo-vertauksia ei tarvinne viljellä.
 

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Tarkoitat ilmeisesti liigatasoisella sitä, että pelaajat ovat lähtökohtaisesti Mestis-tasoa parempia? Ei riitä ainakaan minulle. "Liigatasoinen joukkue" oli Alpollakin, niin kuin karsinnat todistivat.
No on se jo kumma, jossei ykkösketjun välissä kykynsä todistanut Uusikartano, liikettään kesän aikana parantanut entinen ykkössentteri Niemi ja viime kauden paras nelossentteri Sillanpää riitä iskukykyiseen joukkueeseen. Varsinkin, kun Sillanpää olisi liigan eliittiä varmaan myös kolmosketjun sentterin roolissaan. Ei tuo varmasti olisi mikään kauden kestävä ratkaisu, että vain noilla mentäisiin.

Eikä Ässien menestys kaadu nyt ainakaan siihen, jos Ruisma pelaa alle kymmenen minuuttia ottelussa nelosen keskellä. Varsinkin, kun nelosketjuun on tarjolla monia hyviä laitureita häntä avittamaan.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
joukkueessa on nyt neljä liigatasoista sentteriä ja Savinainen joka voi stuntata riittävän kovalla tasolla loukkaantumisen sattuessa.

Mistä tiedät Ruisman liigatasoiseksi kun ei ole vielä peliäkään siellä pelannut? Älä sano että parin harjoitusottelun perusteella...

edit: jaahas vastasitkin jo tuolla ylempänä. En silti vielä pojalle liigastatusta otsaan lätkäisi.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tarkoitat ilmeisesti liigatasoisella sitä, että pelaajat ovat lähtökohtaisesti Mestis-tasoa parempia? Ei riitä ainakaan minulle. "Liigatasoinen joukkue" oli Alpollakin, niin kuin karsinnat todistivat.

Ässillä on rooleissaan kaksi liigan keskitasoa parempaa sentteriä, Uusikartano ja Sillanpää, yksi keskitason sentteri, Niemi ja yksi lupaava juniori, Ruisma. Tuleva sentteri korvaa Sillanpään, joka siirtyy omaan rooliinsa Ruisman tilalle. Tämä muutos parantaa Ässien tilannetta, mutta parannus ei ole niin dramaattinen kuin täällä annetaan ymmärtää.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Ässillä on rooleissaan kaksi liigan keskitasoa parempaa sentteriä, Uusikartano ja Sillanpää, yksi keskitason sentteri, Niemi ja yksi lupaava juniori, Ruisma. Tuleva sentteri korvaa Sillanpään, joka siirtyy omaan rooliinsa Ruisman tilalle. Tämä muutos parantaa Ässien tilannetta, mutta parannus ei ole niin dramaattinen kuin täällä annetaan ymmärtää.

Vähän tuntuu että jotkut odottavat vanhasta muistista jotakin messiasta kun sitä aikaisempinakin vuosina odotettu. Vaikken itsekään pidä Aki Uusikartanoa minään mestaruuksia ratkovana ykkössentterinä, on hän kuitenkin riittävän hyvä tuohon pestiin, parempikin kuin vain riittävä. Mika Niemi taas pelasi lähes koko viime kauden kakkosketjun keskellä ja voi pelata siinä myös nyt, samoin Sillanpää. Yksi laatusentteri olisi tosiaan vielä tarpeellinen lisä, mutta ei kokoonpano mitään sentteriä huuda, nimimerkit huutavat. Nykyisellä kokoonpanolla Ässät ei anna liigassa merkittävää tasoitusta kenellekään.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Siitä että olen seurannut Ruisman pelaamista viimeiset kolme-neljä kautta.

Selvä homma, luotetaan siis sinun kiekkotietämykseesi.

Omat kokemukset Ruismasta ovat tällä erää muutamien Mestispelien varassa ja niissä hän oli vielä aika heppoista tavaraa. Ehkä on kehittynyt viime vuodesta ja saanut lisää voimaa kaksinkamppailutilanteisiin, joita nelosen pelaajilla tulee peliaikaan suhteuttuna kaikkein eniten.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...mutta ykkössentterinä hän on yleensä pärjännyt porukoissa jotka ovat päässeet yllättämään kuten viime kauden tai kauden 05-06 Ässät tai vaikka parin kauden takainen Tps. Mikään Jarkko Immonen/Ilari Filppula/Mikael Granlund (=kolmen edellisen Suomen mestarin ykkösentterit) tason pelaaja ei tosiaan ole kyseessä.

Ai jaa. Eikö Uusikartano ole Mikael Granlundin tasoinen pelaaja? Nyt romahti pilvilinnat.

Ässät on ollut jo kauan ja tulee vielä kauan olemaan yllättäjä, jos se painaa finaaleihin asti. Uusikartano on riittävä ykkössentteri Ässille niin kauan kuin joukkue on leveydeltään ja materiaaliltaan riittävän hyvä muutenkin. Onko tästä vielä jotain keskusteltavaa?
 

Rannari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
No jos minäkin sitten sitä mielipidettä asiaan tarpeeksi lueskeltuani näitä viestejä. Mielestäni yksi sentteri on hankittava, ei hinnalla millä hyvänsä, mutta hänen tulee olla vähintään AUK:n veroinen. Ässien sentterimateriaali on kuitenkin jollain tapaa ohut tuloksentekoon, jos AUK tai Niemi kaatuu ensimetreillä. Tähän ei ole Ässillä varaa.

Toisaalta taasen, jos Niemi ja Severi putoavat hierakiassa pykälän alaspäin treenattuaan koko kesän ilman palkintoa, kuinka paljon se vaikuttaa pelimoraaliin. Tiedän, tiedän heidän olevan ammattilaisia työssään, mutta he ovat myös ihmisiä.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Toisaalta taasen, jos Niemi ja Severi putoavat hierakiassa pykälän alaspäin treenattuaan koko kesän ilman palkintoa, kuinka paljon se vaikuttaa pelimoraaliin. Tiedän, tiedän heidän olevan ammattilaisia työssään, mutta he ovat myös ihmisiä.

Niemellä (ja Jyrkkiöllä) on soppari katkolla, joten ensi kaudella on pakko vetää täysillä. Mikäli jatkoa Ässiin ei tule eli pelit eivät ole parhaalla mahdollisella tavalla menneet, niin vaikea on pelipaikkaa löytää seuraavaksi kaudeksi SM-liigasta. Tämän pitäisi jo taata sen, että motivaatiota työntekoon ja pelaamiseen pitäisi löytyä roppakaupalla, jos pitkä kiekkoilijan ura on tähtäimessä...

Sillanpään uskon saavan jatkosopparin Ässiin sata varmasti.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Uusikartano on riittävä ykkössentteri Ässille niin kauan kuin joukkue on leveydeltään ja materiaaliltaan riittävän hyvä muutenkin. Onko tästä vielä jotain keskusteltavaa?

Ei tässä ole sinänsä mitään keskusteltavaa, hommahan lähti liikkeelle siitä oliko Toivolan järkevää sanoa julkisesti etsivänsä AUK:ta tehokkaampaa sentteriä. Minun mielestäni oli, mutta sitä ei pidä tulkita AUK:n vähättelyksi.

Mitä yllättämiseen tulee, ei Ässät tällä kaudella pääse iskemään ihan samalla lailla puskista, ei ainakaan syyskaudella.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä Ässät sentterin tarvitsee ja sen Ässät myös hankkii. Taitaa kuitenkin olla hyvä ettei toimistolla olla painettu paniikkinappulaa ja haetaan rauhassa varma nakki markkinoilta pois. Eikös NHL-leireiltäkin vielä tipu liigatasolle hyviä miehiä vuosittain?

En vertaisi Ässien tämänhetkistä sentterinhakua takavuosien touhuun. Toivola hoitaa homman. Tähän on luotettava. Valitetaan sitten, jos paikka tulee. Toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin ja Toivola on ollut mies paikallaan.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
hommahan lähti liikkeelle siitä oliko Toivolan järkevää sanoa julkisesti etsivänsä AUK:ta tehokkaampaa sentteriä. Minun mielestäni oli, mutta sitä ei pidä tulkita AUK:n vähättelyksi.

Nyt aletaan liikkumaan offtopicin rajamailla, mutta kerro miksi se oli järkevää?

Minä voin kertoa miksi se oli mielestäni tyhmä lausahdus:

- Lisää painetta Toivolalle itselleen pelaajahakuun
- Lisää intoa fanien vittuilulle ellei onnistu
- piikki nykyiselle ykkössentterille
- Turha info muutenkin. Olisi riittänyt, kun olisi sanonut ykkössentterin olevan haussa.

Ilmoitus siitä, että ykkössentteriä haetaan olisi antanut saman vähäisen boostinsa sponsori- ja kausikorttirintamalle. Uusikartanosta ei olisi pitänyt sanoa mitään. Se oli amatöörimäinen sammakko.
 

AkiHeino#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
波里王牌
Uusikartanosta ei olisi pitänyt sanoa mitään. Se oli amatöörimäinen sammakko.

No mutta ollaanhan me tässä paljolti myös toimittajan armoilla, tiedä sitten sana tarkkaan mitä Mika on sanonut. Jotenkaan en usko että olisi nimenomaan sanonut, että "Haetaan parempaa kuin Uusikartano". Esim. "Hieman AUK:ia hyökkäävämpää", on jo aivan eri asia, mutta helposti taipuu tuohon kyseiseen muotoon... Itse ainakin jätän tuon omaan arvoonsa ja luotan siihen mitä tuossa ylempänäkin mainittiin, että Ässät tarvitsee sentterin ja sen se myös hommaa, tuli se sitten ensi viikolla tai lokakuussa, kaikki käy kunhan se on kunnon vahvistus.

Ainoa pelko perseessä on nimenomaan nämä loukkaantumiset, mutta toisaalta, kyllä muidenkin pelaajien kuin senttereiden loukkaantuminen heikentää joukkuetta todella paljon - Caldwell, Uusitalo, Zaborsky ja Armia, siinä olisi pahimmat menetykset, puhumattakaan jos useampi näistä on jossain vaiheessa samaan aikaan vempassa, vaikka Ryan ja Ville. Siinä sitä onkin surun aihetta...
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Yksi asia hieman mietityttää Uusikartanossa, se voi olla vain jotain harhaluuloja, mutta oman muistini mukaan AUK hieman katosi kuvasta peleissä kärkiporukoita vastaan? Tilastot ainakin aika vaatimattomia...

Kaikista runkosarjan Lukko,Hifk ja Jyp kohtaamisista Akin pistetili karttui vain neljällä pisteellä (0+4). Näitä matseja oli yhteensä 15 (Lukkoa vs. 7, Hifk ja Jyp kohdattiin neljä kertaa). Lukko voitettiin kolme kertaa(2x jatkoajalla), Hifk kerran voittolaukauksissa ja Jyp yhden kerran.

Poffeissa Aki teki kuitenkin kiitettävät tehot 6o 0+4. Tosin 0+3 tuli yhdessä ottelussa.

Näiden tilastojen mukaan kaivattaisiin sentteriä joka ratkoo myös näitä kovia pelejä kärkiporukoita vastaan. Nyt jäätiin pahasti tappiolle keskinäisissä pisteissä jokaista kärkiporukkaa vastaan.

Toki en tule hirveästi itkemään jos Aki on ensikaudella ykkössentteri. :D Eli periaatteessa täysin turhaa spekulointia, mutta kuitenkin.
 

Stern

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Niin, eli se että saadaan edes joku ennen kauden alkua on tärkeämpää kuin se, että ykkössentteri on selvä vahvistus joukkueeseen? -- Tarkoitan liigatasolla sitä, että Ruisma/Savinainen pelaa ihan riittävän hyvin ja näkymättömästi sen 5-10 minuuttia pelissä nelossentterinä.
Tarkoitan, että ei niitä laadukkaita ykkössenttereitä löydy yhtään helpommalla kauden alettua. Mistä ne tulisivat? Korkeintaan toivotaan, toivotaan -sainauksia, jotka ovat muualla odotuksiin nähden flopanneet, ehkä. Tai riitautuneet valmentajan tai muun joukkueen kanssa.

Ehkä kauden loppupuolella, kun maailmassa on talouskriisi päällä ja SaiPat, Tapparat sekä heikommin hoidetut Saksan ja Ruotsin liigan seurat horjuvat konkurssin partaalla. Jos olet sitä mieltä, että Ruisma riittää vaikka joulutaukoon asti, niin mikäs siinä. Luotan kyllä siihen, mutta en itse tunne pelaajaa tarpeeksi hyvin. Lähtökohtaisesti omilta nuorilta pelaajilta odotetaan aina vähän liian ihmeitä.

Se, että ässävalmennus ja urheilutoimenjohtaja (joiden voisin olettaa tuntevan joukkueen pahimpiakin foorumihirmuja paremmin) hakevat avoimesti isoa nimeä, kertoo ainakin minulle myös siitä, että ainakaan nämä asiantuntijat eivät Ässien nykysenttereihin luota. Em. syistä uskon, että joku tulee vielä ennen kauden alkua.

Yritän vaan taistella täällä sitä luovutusmielialaa vastaan, että jengi tahtoo uskotella itselleen, ettei sitä ykkössenaa koskaan haluttukaan tai tarvittukaan. Kuten hyvin tiedetään, Ässien toimisto lukee Jatkoaikansa huolella.
 

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nyt aletaan liikkumaan offtopicin rajamailla, mutta kerro miksi se oli järkevää?

En näe mitään väärää siinä että sanotaan konkreettisesti minkä tyylistä ja tasoista sentteriä haetaan. Pelkkä "ykkössentteri" on aika epämääräinen käsite ja siksi toisekseen, eikö sen voi yhtä lailla tulkita piikiksi Uusikartanoa kohtaan?

Se on sitten toinen juttu kannattaako kenenkään Ässissä työskentelevän sanoa ylipäätään julkisesti yhtään mitään, koska vittuilua tulee kuitenkin. Hiljaisuuskaan ei ole ratkaisu koska sitten fanit vittuilevat siitä. Toisaalta, ei tässä kaupungissa ole koskaan vittuiltu niille jotka hoitavat hommansa hyvin. Toivolan jos jonkun pitäisi tietää tämä joten tuskin mitkään fanien kommentit ovat hänelle ongelma.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös