Kysymyksiä keskustelupalstan moderaattoreille ja ylläpidolle II

  • 1 070 643
  • 6 246
Aikaisempi kysymysketju on muodostunut todella pitkäksi ja on otsikoltaan harhaanjohtava, minkä vuoksi se suljetaan ja samalla avataan tämä uusi ketju, jossa on tarkoitus kysyä moderaattoreilta tai ylläpidolta heille kuuluvia asioita. Tähän ketjuun voi raportoida myös ylläpidollisia asioita, jotka eivät suoraan ole kysymyksiä, mutta eivät kuitenkaan mielipiteellistä palautetta toiminnasta (esimerkkinä palstan teknisten ominaisuuksien toimimattomuuteen liittyvät huomautukset).

Tästä eteenpäin toivomme kaiken muun palautteen moderaattorien toiminnasta sille tarkoitettuun pysyvään ketjuun, jotta tämä ketju säilyisi hyvin luettavana myös käyttäjien itsensä kannalta. Kyseinen ketju löytyy pysyvänä tämän ketjun kanssa samasta osiosta.

***

Jatkoaika-sivusto koostuu kahdesta erillisestä osiosta, verkkolehdestä ja keskustelupalstasta. Verkkolehteä pyörittää toimitus, ja keskustelupalstasta vastaavat moderaattorit. Kaikki toiminta tapahtuu Jatkoaika ry:n alaisuudessa, jonka päättävä elin on hallitus. Jatkoaika ry:n hallitus vastaa viime kädessä koko sivustosta. Keskustelupalstan moderaattorit vastaavat toiminnastaan Jatkoajan hallitukselle ja moderaattorit myös valvovat hallituksen ja Jatkoaika ry:n etuja, jottei sivustolla harrasteta mitään Suomen laissa kiellettyä toimintaa. Mikään ulkopuolinen taho ei pysty vaikuttamaan moderaattoreiden toimintaan ja moderaattorit eivät toimi kenenkään muun kuin Jatkoajan hallituksen ja viranomaisten käskystä.

Jokainen kirjoittaja vastaa itse kirjoituksistaan palstalla. Kaikenlainen Suomen lain vastainen toiminta on kiellettyä, esimerkkeinä waretus, tekijäoikeudella suojatun materiaalin välitys, johon kuuluu myös mm. nauhoitetut jääkiekko-ottelut, julkinen kunnianloukkaus ja vastaava (13 §). Kirjoittaja vastaa myös palstalle lähettämistään linkeistä, ettei niissä esiinny pornoa, viruksia tai vastaavaa. Vaatimus yleisen hyvän maun ja netiketin noudattamisesta koskee myös linkitettyä materiaalia. Kaikkien kirjoittajien odotetaan noudattavan keskustelupalstan sääntöjä.

Koska kyseessä on jääkiekkoaiheinen keskustelupalsta, kirjoittajilta odotetaan ensisijaisesti keskustelua jääkiekosta. Muutenkin keskustelun ylläpitäminen on moderaattoreiden päämäärä, jonka johdosta ns. chattiviestejä ei katsota hyvällä, eikä keskusteluksi katsota myöskään provoilua ja spämmäystä. Myös kaikenlainen mainonta on keskustelussa kielletty, kuten myöskin adressit ja rahankeruu. Mikäli halutaan perustaa adressi jotain tarkoitusta varten, voidaan se perustaa muualla, ja täällä on mahdollista keskustella adressista, mutta niitä ei täällä sallita.

Moderaattorit seuraavat keskustelua aktiivisesti, mutta meillä ei ole mitään mahdollisuuksia puuttua jokaiseen epäkohtaan. Palstalla on käytössä viestin raportointi moderaattoreille, jos lukija kokee jonkin viestin asiattomaksi. Moderaattorit kehottavat käyttämään raportointimahdollisuutta mieluummin kuin provosoitumaan itse jostain viestistä ja vastaamalla provoon keskustelussa. Huomioikaa myös että rangaistusmenettely vie oman aikansa eikä jokaista rikettä rangaista edes vuorokauden sisällä. Pääsääntöisesti pyrimme tekemään päätökset mahdollisimman nopeasti, mutta varsinkin silloin kun kyseessä on vakava rike ja mahdollisesti keskustellaan kirjoitusoikeuksien poistamisesta, päätöksenteko voi kestää pidempäänkin. Moderaattoreita voi myös lähestyä yksityisviesteillä. Pyydämme huomioimaan että joku oikein räikeä viesti voi tulla raportoiduksi kymmeniä kertoja, joten valitettavasti emme voi vastata näihin raportointeihin, mutta jokainen raportoitu viesti käydään läpi ja mahdollisista rangaistuksista päätetään. Kannattaa myös käydä lukemassa palstan pelikieltoilmoitukset ennen raportointia. Olemme havainneet, että usein raportoidaan myös sellaisia rikkeitä, joista pelikielto on jo annettu ja palstallakin ilmoitettu.

Moderaattorit käyttävät pääsääntöisesti rangaistusmetodeinaan varoitusta, pelikieltoa ja kirjoitusoikeuksien poistoa. Normaalisti kirjoittaja saa ensin varoituksen tai viikon pelikiellon. Mikäli kirjoittaja ei ota näistäkään opikseen, voidaan hänelle langettaa ankarampi seuraamus, joka useimmiten on kuukauden pelikielto tai poikkeuksellisissa tapauksissa pitempikin. Elleivät kärsityt pelikiellot muuta kirjoittajan toimintaa, kirjoitusoikeudet poistetaan. Räikeissä tapauksissa voidaan rangaistuskäytäntö aloittaa suoraan viikon tai kuukauden pelikiellolla tai jopa kirjoitusoikeudet poistaa. Mikäli kirjoittaja ottaa opikseen varoituksesta tai pelikiellosta ja noudattaa sääntöjä pitkän aikaa sen jälkeen, eivät vanhat rikkeet enää suoraan vaikuta uuteen rangaistukseen.

Jokainen tapaus arvioidaan erikseen ja kokonaisuus huomioiden. Uusia kirjoittajia seurataan tarkemmin ja heidän kirjoituksiinsa puututaan yleensä aikaisessa vaiheessa ja moderaattoreilla on 1 § mukaisesti mahdollista poistaa kirjoitusoikeudet välittömästi sellaiselta kirjoittajalta, jolla ei todeta olevan annettavaa keskustelulle.

Kaikki päätökset pelikielloista tehdään usean moderaattorin päätöksellä, vain varoituksia voidaan antaa yksittäisten moderaattoreiden toimesta, usein näistäkin tosin päätetään ryhmässä. Vain moderaattorit päättävät varoituksista, pelikielloista ja kirjoitusoikeuksien poistoista, eikä yksittäisten kirjoittajien pidä syyllistyä itsemoderointiin, vaan raportoida viestit moderaattoreille. Moderaattorit eivät perustele yksittäisiä tapauksia palstalla.

Varoitukset annetaan yksityisviesteillä ja kirjoittaja on velvollinen lähettämään lukukuittauksen varoituksesta, muussa tapauksessa kirjoitusoikeudet suljetaan toistaiseksi viikon kuluttua viestin lähettämisestä.

Nimimerkkien anonymiteettia valvotaan tarkasti ja sen rikkomisesta rangaistaan ankarasti. Tämä koskee niin nimimerkin ja henkilön yhdistämistä, kuin myös nimimerkin ja tekijä- tai moderaattoristatuksen yhdistämistä ja kaikenlaista spekulointia asian tiimoilta.

Yhteistyöterveisin

Moderaattorit
 

Jamina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, HJK
Ignorelistan päivitys

Aikaisemmin nimierkin lisäys ignolistalle tapahtui nimimerkin profiilin kautta (täppä kohtaan lissä nimimerkki ignorelistallesi). Nyt nimierkin lisäämisen ignorelistalle joutuu tekemään oman profiilin kautta.

Saisko tuon listan päivityksen vanhaan malliin. Nykyinen on turhan konstikas ja iaaa vievä.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Mulla on kysymys tekniselle ylläpidolle:

Tiedän, että tumpeloin tämän jotenkin itse, mutta joskus saan tahtomattani Jatkiksen fonttikoon ärsyttävän pieneksi. En osaa palauttaa sitä - onko jossain sivuston muokkaustoiminto ja/tai lista näppäinkomennoista, jolla palautan oletusasetukset??
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Vai meneekö ihan metsään, jos epäilen, että kikkailet selaimesta jotenkin fonttikoon kanssa vahingossa? Hiiri vai touchpad? Mikä selain?
 

Jarzki

Jäsen
Tiedän, että tumpeloin tämän jotenkin itse, mutta joskus saan tahtomattani Jatkiksen fonttikoon ärsyttävän pieneksi. En osaa palauttaa sitä - onko jossain sivuston muokkaustoiminto ja/tai lista näppäinkomennoista, jolla palautan oletusasetukset??

Kokeile sellaista yhdistelmää kuin CTRL ja +. Sillä saa fonttia isommaksi, kun taas CTRL ja - pienentää fonttia. Tai toinen vaihtoehto samalle toiminnolle on painaa CTRL ja pyörittää hiiren rullaa, se muuttaa myös fonttikoon.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Touchpad ja Chrome.

Jarzkille kiitokset, äkkiseltään tuo tuntuu toimivan ainakin!
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Touchpad ja Chrome.

Jarzkille kiitokset, äkkiseltään tuo tuntuu toimivan ainakin!

Jep. Itselläni touchpadin kanssa käy välillä "apple-efekti" eli kahdesta pisteestä venyttämällä tai kutistamalla fonttikoko pienenee, se on varsin rasittava ilmiö. Chromesta se sivun zoomaus löytyy myös oikeasta yläkulmasta jakoavaimen alta.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kysymys moderaattoreille:

Saako tulleita yksityisviestejä julkaista? Eli saanko minä nyt tuoda saamani yv:t ja lähettäjät kaikkien tietoisuuteen? Vai pidänkö ne vain omana tietonani?
 

tutzba

Jäsen
Petteri Sihvonen - kiekkomedian virallinen totuus - Jatkoajan keskustelupalsta

Aikoinaan ketjussa puhuttiin Petteri Sihvosesta. Nykyään se on paikka johon mennään laskemaan hitaita ja puolinopeita lähtöjä, miettimään miten joukkue X murtaa joukkueen Y puolustuksen jne. Olisiko syytä vaihtaa ketjun otsikkoa? Ehdottaisin jotain Keskustelua jääkiekon pelikirjoista ja taktiikoista -tapaista.

Toki ketjun viesteistä voisi perustaa uuden ketjun, mutta se taitaisi olla liian työlästä.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Kysymys, ehkä tyhmäkin, moderaattoreille:

Mitä tarkoittaa itsemoderointi? Sattumoisin kun olen vain huomannut, että siitä on saanut pelikieltoja täällä.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mitenköhän mahdan saada foorumin kellonajan kohdilleen? Sisäänkirjautuneena tuo näyttää ihan oikeaa aikaa, mutta kun kirjaudut ulos, niin on tunnin jäljessä.
 

Ylläpito

Administrator
Mitenköhän mahdan saada foorumin kellonajan kohdilleen? Sisäänkirjautuneena tuo näyttää ihan oikeaa aikaa, mutta kun kirjaudut ulos, niin on tunnin jäljessä.
Oli palstan asetuksissa eräs täppä väärässä kohtaa ja vierailijoiden kello näytti talviaikaa. Korjattu jo aiemmin, mutta eipä huomattu että tätä oli täällä kyselty.
 

Jokru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Hawks, sympatiat Sportille, S-Kiekko
Alkaa päivä päivältä enemmän ärsyttämään nuo puolen ruudun kokoiset Urpo TV:n mainokset. Ei siinä, mainokset tuovat rahaa, mutta pitääkö sen olla noin helvetin iso?
 

J.Petke

Jäsen
Isompi mainos -> enemmän rahaa -> iso palsta pystytään pitämään pystyssä

Eikö tämä ole aika selkeä kuvio? Ja miten täällä voi haitata mainokset nimenomaan tuolla valikkosivulla? Eikö se olisi juuri se paikka minne voi mainoksia laittaakin?

Ad-blocker käyttöön jos mahdollista.
 
Onko allekirjoitussääntöön tehty jotain muutoksia vai kuseeko koodi?

Jatkoajan keskustelupalsta - Yksittäisen viestin lukeminen - Ammattituomareita ottelukohtaisella 0,50 Eurolla

Toivottavasti Voimalaituri et pahastu tästä, yritän vain päästä kärryille näistä säännöistä ja käytännöistä.

Kiitos tästä, risut vastaanotettu. Kuten aiemmin ilmoitimme päätimme palauttaa kursiivin ja värit allekirjoituksiin, kun niin moni asiasta vihastui. Valitettavasti tämä palautuksen ajankohta jäi infoamatta, josta pahoittelumme.

Edelleenkin linkit ovat allekirjoituksissa kiellettyjä ja fonttina tulee olla palstasoftan oletusfontti. Tuo Voimalaiturin sigu on siis linjauksen vastainen ja tulemme sen ja muutkin vastaavat poistamaan, aina niihin törmätessämme.

Moderaattorit
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Alkaa päivä päivältä enemmän ärsyttämään nuo puolen ruudun kokoiset Urpo TV:n mainokset. Ei siinä, mainokset tuovat rahaa, mutta pitääkö sen olla noin helvetin iso?

Jos mainokset vituttavat, niin ota ne pois. Netin selaaminen ilman mainoksia on huomattavasti miellyttävämpää. Kaikista selaimista en tiedä, mutta Operassa ne saa pois näillä ohjeilla:
Hae block list täältä. Suodattaa suurimman osan mainoksista. Loput mainokset saa veks kun klikkaa hiiren kakkosnappia ja "Block content" (suodata sisältöä) ja sitten klikkailee blokattavat mainokset ja "valmis".
 

Ylläpito

Administrator
Aikaisemmin nimierkin lisäys ignolistalle tapahtui nimimerkin profiilin kautta (täppä kohtaan lissä nimimerkki ignorelistallesi). Nyt nimierkin lisäämisen ignorelistalle joutuu tekemään oman profiilin kautta.
Tämä tosiaan on hieman muuttunut, mutta kyllä tuo silti onnistuu ihan helposti, valikon paikka vaan muuttunut.

Ohjeet:
1. mene käyttäjän X käyttäjäprofiilisivulle (Käyttäjän julkinen profiili)
2. valitse X:n profiilisivulta "käyttäjälistat"-valikosta "Lisää ignorelistallesi"

Mainoksista

Viime aikoina on todellakin otettu hieman enemmän näitä isompia mainoskokoja käyttöön. Nämä huomattavan suuret mainokset ovat kuitenkin tällä hetkellä lyhyitä päivän mittaisia kamppiksia joita ei oteta kuin maksimissaan pari kertaa kuukaudessa. Keskustelupalstan aloitussivulla saattaa olla joskus joku kamppis pidemmänkin aikaa.

Ymmärrämme varsin mainiosti että mainokset kiukuttavat ja jossain määrin jopa häiritsevät selailua, mutta mainosbannerit ovat ainoa järkevä rahoitusmuoto jolla saamme palstan ylläpito- ja päivityskustannukset katettua. Toivottavasti myös te käyttäjät ymmärrätte tämän ja toivottavasti sallitte mahdollisista adblockereistanne Jatkoajan sivustojen mainosnäytöt.
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Kiitos tästä, risut vastaanotettu. Kuten aiemmin ilmoitimme päätimme palauttaa kursiivin ja värit allekirjoituksiin, kun niin moni asiasta vihastui.
Suuret kiitokset modeille, kerrankin kuuntelitte palstalaisia. Jos allekirjoituksen saisi vielä kesitettyä, niin se erottuisi vielä paremmin itse viestistä, kun kerran fonttikokoa ei saa enää pienetää (Esimerkki tämän tekstin alapuolella ja sen alapuolella oikea allekirjoitus).
___________________

Vaasan Sport 2010-11: Jatkopahvit kaikille!
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jos allekirjoituksen saisi vielä kesitettyä, niin se erottuisi vielä paremmin itse viestistä, kun kerran fonttikokoa ei saa enää pienetää (Esimerkki tämän tekstin alapuolella ja sen alapuolella oikea allekirjoitus).
___________________

Vaasan Sport 2010-11: Jatkopahvit kaikille!


Tämän luulisi olevan mahdollista toteuttaa, tuskin tekstin keskittämisellä allekirjoituksissa mitään negatiivista vaikutusta olisi. Eli täältä ainakin yksi ääni tälle ehdotukselle!
 

forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Blue Jackets, Panthers
Sarjassamme tyhmiä kysymyksiä, mutta mitä ovat nuo keltaiset täpät foorumin etusivulla olevien aihealue-logojen yhteydessä?
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sarjassamme tyhmiä kysymyksiä, mutta mitä ovat nuo keltaiset täpät foorumin etusivulla olevien aihealue-logojen yhteydessä?

Oliskohan ne merkkejä siitä, että alueella on lukemattomia viestejä. Ainakin katosivat kun klikkasin "merkitse kaikki viestit luetuiksi".
 

forrest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Blue Jackets, Panthers
No niinpä tietysti. Ja olihan tuo selitettynäkin tuolla sivun alalaidassa. Hiukan vaan hämäsi se, että logollisissa on keltainen täppä ja logottomissa vain keltainen taustaväri.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös