Lukkohuhuja

  • 1 855 727
  • 5 619
Tila
Viestiketju on suljettu.

Kiikartorni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anssi Rantanen
Toimii tällä hetkeillä "tarkkailijana" venäläisille. Eli ihan haistavittua, mutta palkka juoksee. Valmentajasopimus päättyi viime kaudella, mies siirrettiin vain toisiin tehtäviin.

Urheilugaalassa totesi: "Olen niin kuin seuran kykyjenetsijä, mutta ei kukaan ole kertonut minulle, mitä kykyjä minun pitäisi etsiä. Kyllä minä olen pelejä käynyt katselemassa siellä sun täällä, mutta mielestäni se on ihan "haista paska"-virka. Olen heidän palkkalistoillaan ja he sanovat, mitä minä teen. No, minä teen sitten mitä käsketään. Toivottavasti saadaan se poikki mahdollisimman äkkiä. Pääsen tammikuussa Venäjältä irti. Sen jälkeen aletaan tosissaan katsoa, missä olen ensi kaudella."
 
Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vaikea ainakaan uskoa, että Venäjän sopimus enää vaikuttaa miehen työllistymiseen mitenkään.

Suikkanen ei viime vuonna montaa kuukautta Venäjällä ollut ja viime vuoden Venäjän tuloista tässä kaiketi on kysymys. Kuinkas kauan ulkomailla täytyy olla putkeen ettei verottaja ala kyselemään saataviaan, joku ulkomailla työskentelevä varmasti tietää?
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21

Lukon lakimiehet tietää varmasti, ei Kaitsu muuten olisi jokaisessa Lukon ottelussa seuraamassa peliä. Ihan tyhmää kuvitella, että tykkäisi vain katsella Mokan kanssa pelejä ja nyt Turussa ihan tarkoituksellisen julkisesti. Vaikka ei mistään mitään ymmärtäisi, niin tämä on niin läpinäkyvää jo että pakko vain odotella julkaisua.
 
Juu juu mutta ei se Suomessa montaa päivää ole kuussa ja sitä kyselinkin koska voi muuttaa takaisin Suomeen. Tuskin kuitenkaan vielä nyt tämän kauden aikana.
 
hokkikokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Näin on! Ja voi hyvinkin olla, että "Krstevin loppukauden palkalla" pystyy Lukkokin verot kuittaamaan.

Riippuu kyllä niin paljon Suikkasen palkasta. Krstevin loppukauden palkka olis voinu olla vaikka 30-50k€??? Itse epäilen, että tuo summa ei riitä lähellekkään maksamaan Suikkasen ylimääräisiä veroja. Eli ajatellaanpas tilannetta, että Suikkanen on saanut kaudesta palkkaa vaikka 500k€. Siitä ei Suomeen ole maksettu veroja ollenkaan. Nyt jos kuitenkin joutuisi ne "jälkikäteen" maksamaan takaisin, olisi ne bout 40-50% luokkaa. Jokainen voi tehdä tuosta omaa laskelmaa. Jos joku tuntee tuon alueen tarkemmin niin korjatkoon jos olen väärässä.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Siitä ei Suomeen ole maksettu veroja ollenkaan. Nyt jos kuitenkin joutuisi ne "jälkikäteen" maksamaan takaisin, olisi ne bout 40-50% luokkaa.
Tuplaverotusta ei kuitenkaan ole, joten jos Suikkanen maksanut veroja Venäjälle ne huomioidaan. Siitä ei ole kyllä hajuakaan onko maksanut, mutta jos on niin ne vähennetään Suomen taakasta.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Kyllähän tuossa Mokan katsessa tietynlaista kiimaa on aistittavissa, vaikka oluttölkki kädessä onkin.

http://kuvapankki.jatkoaika.com/g2/d/235282-2/IMG_3941.JPG

Hih. Rajalakin on juuri siellä, mihin kumileimasin kuuluu. Vasemmassa alakulmassa. Muuten. Niille jotka vielä jaksavat Rajalan sanomisita höpistä tiedoksi. Rajala ei päätä mistään mitään. Kaikki Lukkoa seuranneet henkilöt tietävät, että Lukossa tekee päätökset Rauno Mokka ja kaikki muu on retoriikkaa. Jos Mokka päättää että Suikkanen palkataan ja mahdolliset mätkyt maksetaan, niin Rajala ei siihen hirveästi vastaan pistä. (Tämä oli sitten karrikoitu esimerkki).
 
hokkikokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuplaverotusta ei kuitenkaan ole, joten jos Suikkanen maksanut veroja Venäjälle ne huomioidaan. Siitä ei ole kyllä hajuakaan onko maksanut, mutta jos on niin ne vähennetään Suomen taakasta.

Eli jos on maksanut. Ja jos on niin max 25% ja lopun taas voi jokainen vaikka oman laskuopin mukaan laskea. Ei riitä yks 50k€.

Edit: ja kuhan heitin ton 500k€ Suikkasen palkaksi. Jos se oli miltsi (tosin epäilen) niin pitkä on veroäyri maksella.
 
hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Tässä ketjussa on paljon tarinaa, sillä aikaa kun meikäläinen kävi raflassa iltapalalla. Enkä sitä yhtään ihmettele.

Alan minäkin jo vähitellen taipua sille kannalle, että ei tämä Suikkasjuttu ihan hatusta ole vedettyä. Nimittäin tässä takavuosina kun harvan kerran antamana tilaisuutena olin Âijänsuolla peliä katsomassa, niin törmäsin Jyrki Santalaan, TPS:n entiseen toimitusjohtajaan, joka sillä hetkellä oli jossakin Tepsin oheistoimintojen päällikkönä.

Eikä mennyt kauan, kun julkistettiin, että Santala on Lukon uusi toimitusjohtaja. Joten olisiko tässä esimerkissä osviittaa mitä tuleman pitää?

Nimerkki "Nimetön" kirjoittelee tänne varman tuntuisesti. Niitten mukaan Suikkanen tulee ensi kaudeksi, mutta ei nyt, koska diili Venäjälle sen estää.

Jos tämä pitää kutinsa, niin sitten mennään Uramalla kausi loppuun ja sillä sikari. Jos taas olisi kyse veroasioista - ja jos en vallan väärin muista - niin riittää, kun on yli 6kk vuodessa (yksikin päivä riittää) ulkomailla, jotta ei tule verotetuksi Suomessa.

Vuoden 2010 osalta tässä ei liene epäselvyyksiä Suikkasen osalta, mutta tämän vuoden osalta en osaa sanoa, kun en tiedä kuinka pitkälle palkanmaksu Ryssänmaalta jatkuu.

Sinänsä piipahtaminen Suomessa silloin tällöin ei mitään merkkaa, kunhan pystyy kysyttäessä todistaman tuon ulkomailla oleskelun minimivaatimuksen.

Länspaperin nettijutun lopussa sanotaan, että huomenna lisää. Mitähän se tarkoittaa?
 
hokkikokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hih. Rajalakin on juuri siellä, mihin kumileimasin kuuluu. Vasemmassa alakulmassa. Muuten. Niille jotka vielä jaksavat Rajalan sanomisita höpistä tiedoksi. Rajala ei päätä mistään mitään. Kaikki Lukkoa seuranneet henkilöt tietävät, että Lukossa tekee päätökset Rauno Mokka ja kaikki muu on retoriikkaa. Jos Mokka päättää että Suikkanen palkataan ja mahdolliset mätkyt maksetaan, niin Rajala ei siihen hirveästi vastaan pistä. (Tämä oli sitten karrikoitu esimerkki).

Tätä minä pahoin pelkäänkin. Pitäisi muistaa kuitenkin hallituksen pj:n ja yrityksen tj:n tehtävien eroavaisuuden. Pj ei päätä arkipäivän pyörityksestä yhtään millään tavoin. Tj hoitaa tän osan ja jos esim. kustannustaso jossain hankinnassa on liika iso haetaan päätökselle siunaus aina hallitukselta, ei hallituksen pj:ltä pelkästään. Jos näin ei menetellä, niin tj on täysin turha jätkä ja pj toimii todennäköisesti omavaltaisesti eikä myöskään hallituksella ole mitään merkitystä.
 
hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aika paljon puhuva kuva.

Mutta kertokaas nyt mulle nykyiset raumalaiset keitä nämä muut herrat kuvassa ovat? Tunnistan Rajalan, Mokan ja Suikkasen ja onko herra käsiposkella Lapa Laiho?
Kyllä, Lapahan se siinä. Ja mainitsemasi miekkoset tunnistin myös mutta pari oudompaa heppua on joita en tiedä.

Kesken tämän kauden Suikkanen tuskin valmentaa missään. Mutta sitten kun Lukko on maaliskuussa tippunut sääleissä Ilvekselle 0-2, niin seuraavana arkipäivänä taitaa jo soppari Lukkoon olla tosiasia.
 
Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
hokkikokki kirjoitti:
Jos näin ei menetellä, niin tj on täysin turha jätkä ja pj toimii todennäköisesti omavaltaisesti eikä myöskään hallituksella ole mitään merkitystä.

Olet niin kutsutusti, asian ytimessä. Täydet 10 pistettä. Näin on aina menetelty ja näin tullaan aina menettelemään. Ei tarvitse ihmetellä menestymättömyyttä. Vai ?
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Aika paljon puhuva kuva.

Mutta kertokaas nyt mulle nykyiset raumalaiset keitä nämä muut herrat kuvassa ovat? Tunnistan Rajalan, Mokan ja Suikkasen ja onko herra käsiposkella Lapa Laiho?

Joo se on Laiho. Muista en osaa sanoa. Olisivatko ne sitten TPS:n porukkaa kun Suikkasen selitysten mukaan ne oli kutsuneet.....

Kylla tuolla sen verran vahva edustus on lukon osalta etta tuo kuva puhuu aika paljon. Ja onhan se nyt muutenkin aika selvaa...sen verran usein on Suikkanen viihtynyt lukon matseja seuraamassa ja nyt jo ihan julkisesti hengaa johtoryhman kanssa. En tieda miksi sita systemaattisesti kielletaan.....annetaan ymmartaa mutta ei ymmarreta antaa?
 
Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Näköjään Suikkasen tarjouskilpa päättyi sitten Lukko-korttiin. Lahteen oli kuulemma veto päällä kanssa, ja sinne meni sitten Nokka, mikä kertonee siitä että Suikkanen nostanee Suomen ennätysliksat Lukko-diilistään jos Jalonen on se halpis vaihtoehto Pelsuille.

Ei siinä mitään, mielenkiintoista nähdä miten Suikkanen Lukon johdon kanssa pärjää.
 
Epailen ettei liksa kuitenkaan Sheddenille parjaa. Eikos se ollut aika hintava jannu Jokereissa?

Jos ja kun Suikkanen on hyva ja taysjarkinen valmentaja, se ei todennakoisesti parjaa ollenkaan lukon johdon kanssa. Rautakorpi oli meidan jannuille liian ammattitaitoinen, ja totesi sen tosiasian etta noilla resursseilla ei tartte leikkia B-korissa vaan voi hankkia pelaajia suoraan A-korista ja olla leikkimatta pikkuseuraa...Suikkanen todennakoisesti ihan samaa maata, mutta ehka lukon johto paatyi hanet palkkaamaan kun teki kerjalaisista supertahtia TPS:ssa. Ehka ajatus on pistaa puolet palkasta valmentajaan ja kasata oikein saatanan huono joukkue....kylla se senkin kultaan valmentaa!

Ja siina on sitten soppa valmis, Suikkanen ulos ennen kauden puolivalia kun ei saa sopivia palasia jengiinsa, seurajohdon leikkiessa sympaattista saipaa.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Juu juu mutta ei se Suomessa montaa päivää ole kuussa ja sitä kyselinkin koska voi muuttaa takaisin Suomeen. Tuskin kuitenkaan vielä nyt tämän kauden aikana.

Entäs jos Suikkanen valmentaisi Lukkoa loppukauden etänä Venäjältä käsin. Vaihtoaitioon pystytettäisiin vaan videoneuvottelulaitteistot, Suikkanen itse katsoisi UrhoTV:ltä peliä ja tuon videoyhteyden kautta tulisi sitten ohjeita pelaajille ja apuvalmentajille. Ja sama homma treenienkin suhteen; joku kuvaisi treenit kännykkäkameralla Suikkaselle ja ohjeet tulisi ruudun kautta pelaajille. Näin ei tarvitsisi noista veroista murehtia.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Suikkanen kertoo päivän lehdessä "tulleensa katsomaan enemmänkin TPS:n peliä kuin Lukon" mutta myöntää "keskustelleensa pelistä Lukon miesten kanssa". Suikkanen ihmettelee samassa jutussa naureskellen että "mikä hänestä nyt on niin kiinnostavan ihmisen tehnyt". Ja sanoo vielä että "Lukko pelasi viimeksi hyvin JYPiä vastaan" (oliko se sitäkin katsomassa?) "ja pelaa varmasti hyvän kevään ja lisäksi Rauli Uramalla on sopimusta jäljellä".

Linkkiä Länsi-Suomen sivuille en pane. Juttu on luettavissa vain painetusta sanasta.
 
hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Eli voitaneen haudata se huhu, että Suikkanen tulisi Lukkoon tänä keväänä. Hammasta purren "en-reagoi"-Ralella sitten vaan eteenpäin kohti kevään kuumia pelejä.
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eli voitaneen haudata se huhu, että Suikkanen tulisi Lukkoon tänä keväänä. Hammasta purren "en-reagoi"-Ralella sitten vaan eteenpäin kohti kevään kuumia pelejä.

Ei tuon lehtijutun perusteella kannata vetää mitään johtopäätöksiä. Suikkanen on isolla todennäköisyydellä Lukon valmentaja vielä tämän kevään aikana. Tuo hetki tosin saattaa olla vasta huhtikuussa.
 
PJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevat Mestarit
Ei tuon lehtijutun perusteella kannata vetää mitään johtopäätöksiä. Suikkanen on isolla todennäköisyydellä Lukon valmentaja vielä tämän kevään aikana. Tuo hetki tosin saattaa olla vasta huhtikuussa.

Entä kuinka isolla todennäköisyydellä puhut yhtä isoa paskaa kuin aina ennenkin? :)

Olet muuten ylivoimaisesti hauskin nimimerkki täällä Lukon puolella. Tämäkin ketju olisi paljon köyhempi ilman sinua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös