Naisen logiikkaa, tositapauksia elävästä elämästä

  • 143 619
  • 462

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Meikäläinen naureskelee epäuskoisena tuolle kanamunankuori-jutulle... Totta kai ne kuuluu biojätteeseen. Ihan niin kuin naisen intiimiside ei kuulu tunkea vessanpöntöstä alas. Sama asia on herättänyt epäuskoisuutta kun yllättävän monet naiset vaan tunkee sitä sidettä sinne putkistoihin.

Intiimisiteisiin pidän kunnioittavan välimatkan, mutta väitän edelleen että kananmunankuoria (samoin kuin kanan luut) on aikanaan ohjeistettu hävitämään sekajätteeseen, ei biojätteeseen. Ja nämä ohjeet olivat aikoinaan ainakin opiskelukaupungissani (Jyväskylä) voimassa silloin biojätettä alettiin erottelemaan kotitalouksilta. Nykyisestä käytännöstä maakunnassa en tiedä ja näköjään HSY:nkin ohjeet oli hyvä kerrata.
 

Veijari

Jäsen
Meillä kotona vaimo aina keittiön kaapit siivotessaan vaihtaa mukien, lasien, kippojen ja kannujen paikkaa keskenään. Opettele siinä sitten pari-kolme kertaa vuodessa uudelleen keittiökaappien järjestys, että missä olikaan se uunivuoka ja missä kaurapuurolautaset tänä aamuna. Ei mene minun kaaliin tuo järjestyksen vaihtamisen tarkoitus. Varmaan se on tosi kivaa vaihdella noita kun enää ei äijää pysty vaihtamaan.

Välillä olen joutunut kädestä pitäen opettamaan että pidä nyt helvetti ne juomalasit tässä astianpesukoneen yläpuolisessa kaapissa ettei tarvitse roudata niitä toiselle puolelle keittiötä joka ainoa kerta kun pesukonetta tyhjentää. Tämän se on alkanut vihdoin ymmärtämään. Samassa kaapissa on tietysti kahvimukit ja kahvintekokone on samalla kohdalla pöytätason päällä. Viereisen yläkaapin oven takana on tietysti kahvipurut ja suodatinpussit. Miesmäisen loogista.

Vaimolla on oikeastaan taito saada kaikki tavarat kätkettyä meidän huushollissa. Milloin järjestelmäkamerani on jemmattu keittiön kaappiin, milloin se on olohuoneen kaapissa tai makuuhuoneen pöytälaatikossa. Noita kätkemisrikoksia tapahtuu jos ei päivittäin niin viikottain. Milloin on piilotettu puhelimen laturi, pankkitunnukset, hammasharja tai partakone. Vitutushan siinä iskee kun saa jokaisen kaapin käydä lävitse ennen kuin löytää tarvitsemansa.

Ei ole koulutus vielä mennyt täysin perille mutta oikealla tiellä ollaan kuten noiden juomalasien kanssa on käynyt. Olisi vaan tuo vaimon koulutus pitänyt aloittaa heti tutustuessa ja olla järkkymättömänä alusta alkaen sillä ei vanha koira opi uusia temppuja, ainakaan kovin helposti.
 

scholl

Jäsen
Vitutushan siinä iskee kun saa jokaisen kaapin käydä lävitse ennen kuin löytää tarvitsemansa.

Vie kaikki tärkeä omaan huoneeseesi ja ovi lukkoon.

Olisi vaan tuo vaimon koulutus pitänyt aloittaa heti tutustuessa ja olla järkkymättömänä alusta alkaen sillä ei vanha koira opi uusia temppuja, ainakaan kovin helposti.

Ensimmäisessä tapaamisessa jos käy riittävän hyvän neuvottelun niin ei tarvitse neuvotella jatkossa juuri mitään. Korkeintaan lähettää pumaskan ja nimi alle. Sitten jos tulee epäselvä tilanne niin se tarkistetaan sieltä sääntökirjasta.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Ensimmäisessä tapaamisessa jos käy riittävän hyvän neuvottelun niin ei tarvitse neuvotella jatkossa juuri mitään. Korkeintaan lähettää pumaskan ja nimi alle. Sitten jos tulee epäselvä tilanne niin se tarkistetaan sieltä sääntökirjasta.

Oletko sä Sheldon Cooper? :)

Toi on kyllä totta, että omat kamat pitää saada omaan huoneeseen, niin ei tule jatkossa ongelmia. Ovi lukkoon ja muilta pääsy kielletty:)
 
Eikä ne nyt niin paljon bakteereita kerää, tuollainen 10-munan pakkaus kun menee reilusti alle viikossa. Joka viikko. Satunnaiskäytöllä tuskin tulisikaan kennoon jätettyä.

Itse ainakin ( jos useamman kananmunan vaikkapa paistan ) heitän munankuoret ensin lavuaariin. Sitten kun on riittävä munamäärä pannulla niin otan ne kuoret sieltä lavuaarista roskiin. Sen jälkeen huuhtasen kädet.

Saattaa kuulostaa vaikealta, mutta muutenkin ruokaa tehdessäni huuhtelen käsiäni helvetin usein. Voihan ne munankuoret suoraan roskikseenkin heittää, mutta joka paikassa se roskis ei ole siinä vieressä.

Sitä paitsi samahan ne munankuoret on sieltä lavuaarista kerralla roskiin yhdellä kertaa heittää. Kädet kuitenkin joutuu huuhtelemaan. Harva osaa useita kananmunia peräkkäin rikkoa ettei limoja käsiin yhtään tule...
 
Yksi naisille varsin tyypillinen asia, jonka olen havainnoinut, on helvetillinen säätäminen lakanoiden kanssa. Jos mennään yöksi johonkin, niin omat lakanat pitää ottaa mukaan. Jos joku kaveri on yötä, niin lakanat pitää heti pestä sen yön jälkeen. Perkele. Oltiin joulun aika yhdellä mökillä ja helvetillinen rumba lakanoiden takia. Kyllä sitä nyt yön tai pari viettää ilman lakanoitakin.
Ja miksi lakanat pitää pestä kerran viikossa? Poikamiesboksissa asuessani lakanat pestiin ehkä parin kuukauden välein.
 

Lohipoika

Jäsen
Ja miksi lakanat pitää pestä kerran viikossa? Poikamiesboksissa asuessani lakanat pestiin ehkä parin kuukauden välein.

Intissä sängyssä oli samat lakanat viimeiset kolme kuukautta ja ihan hyvässä kunnossa ne oli. Ei ollenkaan likaiset, ei haisseet ja hyvin tuli uni.

Olipahan muuten erään tuplagineksen aikana (=kolme viikkoa) samat alushousut jalassa enkä mitenkään käännellyt niitä ympäri. Ihan hyvin ne pysy jalassa, mutta sitten siihen touhuun (=varusvarastolle meno vaikeaa ja palvelu hirveää) kyllästy, niin rupesin tuomaan omat. Kaksi päivää pidin, ennen kuin vaihdoin uusiin. Ei se ole niin justiinsa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Ja miksi lakanat pitää pestä kerran viikossa? Poikamiesboksissa asuessani lakanat pestiin ehkä parin kuukauden välein.

Jos lasketaan, että ihminen nukkuu lakanoissa keskimäärin noin 8 tuntia päivässä, tulee siitä 56 tuntia viikossa. Pidätkö samoja vaatteita päällä 56 tuntia? Samaa likaa niissä lakanoissa on kuin alusvaatteissa.
 

Nupe#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Samaa likaa niissä lakanoissa on kuin alusvaatteissa.

Kaikkihan eivät nuku alasti.

Mutta joo, kyllähän niitä lakanoita on ihan fiksua vaihdella vähän useammin kuin kerran kahdessa kuukaudessa. Tosin viikon välein vaihtaminen on kyllä aika hysteeristä.

Tosin jos ei suihkussa tykkää käydä ja on muutenkin paskainen, niin varmaan pitää useamminkin vaihtaa kuin kerran viikossa.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Ja miksi lakanat pitää pestä kerran viikossa? Poikamiesboksissa asuessani lakanat pestiin ehkä parin kuukauden välein.
Ollessani poikamies, en naisia yleensä kämpilleni raahannut vaan yleensä "toimenpiteet" tehtiin muualla, esimerkiksi naisen kämpillä. Näinpä omat lakanani säilyivät puhtoisina, kun en niillä poikamiesvuosina niin paljoa nukkunut, saati muutoinkaan niitä sotkenut. Nyt kun Toejoen Veikko oletettavasti yövyt saman katon alla sen saman naisesi kanssa, niin yöpymisten frekvenssi omilla lakanoilla nousee. Sen lisäksi kun panee naistaan sen normaalin kolme kertaa päivässä, niin johan siinä lakanat ovat viikon jälkeen hyvinkin eläväiset.

Päätellen tuosta naisesi lakananvaihtofrekvenssistä, paljastit Toejoen Veikko olevasi melkoinen panomies.

Naisethan käyttävät tuota lakananvaihtorumbaa omana naisten välisenä koodikielenään: "taas piti vaihtaa lakanat..." Ei siinä lakanoista puhuta.
 
Jos lasketaan, että ihminen nukkuu lakanoissa keskimäärin noin 8 tuntia päivässä, tulee siitä 56 tuntia viikossa. Pidätkö samoja vaatteita päällä 56 tuntia? Samaa likaa niissä lakanoissa on kuin alusvaatteissa.

Jo vain. Vaan vaatteidenkaan likaisuus ei itsessään haittaa. Ei sitä vaan kehtaa töihin tai muullekaan julkiselle paikalle mennä ihan minkälaisena sattuu.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Saman ohjeen olen kuullut ja sitä tuloksellisesti noudattanut. Eli läski on vältetty.

Tosin, siihen vaikuttavat monet muutkin seikat, mutta esimerkiksi urheilulliset taipumukset ja tottumukset tuppaavat hyvin usein seuraamaan esimerkkiä. Aivan kuin kaikenlaisen epäterveellisen syöntikin.

Ja ehtipä Tosiveteraani kirjoittamaan tuon kananmuna-asian jo edellä, joten ei sitä toistamiseen. Lisätään sen verran kuitenkin, että saman tilan ne kuoret vievät roskiksessa nyt kuin huomennakin. Tosin eri pussissa mahdollisesti, mutta mitä sitten.

Myös sellaiset asiat vaikuttaa, että nainen on liian kiinni äidin tai isän tavoissa, siitä ei tule mitään. Sitten eletään perheenä, eli nainen minä ja välissä hänen vanhempansa. Itselleni tuota läskiohjetta tärkeämpi ohje on vaikka tärkeä tuokin on, eli juuri se, kuinka helposti tyttö kulahtaa. Jos 20 v. ehdokas näyttää missiltä, mutta 35-40 vuotias näyttää lihoneelta vanhalta mummolta, niin pieni epäily kyllä herää. Samoin, ei kannata tuota läski/vanhenemiskategoriaa sovittaa pelkästään äitiin, koska monet geenit tulevat isältä ja heidän vanhemmiltaan, eli näin olle sukujuhliin punkeaminen heti alkutilanteessa voi pelastaa koko elämän katastrofilta.

Toisaalta taas jos nainen onkin vain ehkä keskivertoa kun tapaa hänet, mutta muistuttaa muuten superMILF äitiään ja mahdollisesti komeaa isäänsä, niin siinä voi käydä positiivisesti, että kun nainen saa muutaman vuoden lisää, niin löytyykin oikee helmi ja tällaisesta kannattaa pitää kiinni. Tämä siis ulkonäöllisesti.

Sitten on vielä ne miljoona muuta asiaa mitkä pitää toimia, eli maailman vaikeinta on löytää se the oikea nainen! Mutta itse en lopeta etsimistä ennen kuin läskileidi laulaa, että nyt on aika koittanut!
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Niin ja tämä "tasa-arvo" feministi, valkoihoisia miehiä sortava yhteiskunta tunkee jo punkkeristaan niin paljon todella sekasella ajatusmaailmalla eläviä naisia, että varmastikin etsin vaimoni Virosta, Venäjältä, Mongoliasta, Tsekistä, Slovakiasta, Italiasta, Kreikasta, Espanjasta tai Etelä-Amerikasta. Siellä on niin paljon enemmän valinnanvaraa kauniita, todellisia naisia, jotka haluaa, että nainen on nainen ja mies mies.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Niin ja tämä "tasa-arvo" feministi, valkoihoisia miehiä sortava yhteiskunta tunkee jo punkkeristaan niin paljon todella sekasella ajatusmaailmalla eläviä naisia, että varmastikin etsin vaimoni Virosta, Venäjältä, Mongoliasta, Tsekistä, Slovakiasta, Italiasta, Kreikasta, Espanjasta tai Etelä-Amerikasta. Siellä on niin paljon enemmän valinnanvaraa kauniita, todellisia naisia, jotka haluaa, että nainen on nainen ja mies mies.

Ei muuta kuin onnenpotku perseellesi missien hakureissulle=)) Mut muista, että ikuisen nuoruuden lähdettä ei ole vieläkään löytynyt ja kaikki edelleen vanhenevat. Tietysti, jos sinulle kelpaa jatkossa veitsillä kiristetyt kasvonaamiot, niin okei, tai sitten joudut luultavasti vaihtamaan kuin autoa tietyin väliajoin. Siinäpä sinulla henkisesti rikas tulevaisuudenkuva. Ei käy katteeksi.

Jotenkin surullinen ja vääristynyt kuva monilla olennosta ihminen.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Monesti olen törmännyt siihen että naiset jättävät maitotölkin auki laittaessaan sen jääkaappiin. En tiedä onko tämä sitä naisen logiikkaa, laiskuutta, tyhmyyttä vai osaamattomuutta, mutta helvetin ärsyttävää se ainakin on.
 

Lohipoika

Jäsen
Minä taas olen monesti törmännyt siihen, että naiset jättävät vessanpöntön kannet alas käynnin jälkeen. Mikäs järki siinä nyt on? Nainen joutuu joka tapauksessa kumartumaan ja venkslaamaan niiden kansien kanssa, mutta miehen ei tarvitse edes kumartua, jos kannet on jätetty ylös (nyt puhutaan siis tästä yleisemmästä vessahädästä).
 

Malla

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - ei sen enempää
Minä taas olen monesti törmännyt siihen, että naiset jättävät vessanpöntön kannet alas käynnin jälkeen. Mikäs järki siinä nyt on? Nainen joutuu joka tapauksessa kumartumaan ja venkslaamaan niiden kansien kanssa, mutta miehen ei tarvitse edes kumartua, jos kannet on jätetty ylös (nyt puhutaan siis tästä yleisemmästä vessahädästä).

Tämä on juttu, mikä saa meikäläisen pinnan kiristymään tosin vanhemmiten vähemmän (tyydyn vain kolauttamaan kannet KOVAÄÄNISESTI alas): Miksi ne kannet pitää jättää ylös?
Jos ajatellaan, että taloudessa on sekä nais- että miespuolinen henkilö. Kumpikin käy ykkös- ja kakkostarpeella. Käsittääkseni miehetkin paskovat istualtaan, tosin todisteita en ole nähnyt enkä aio hankkia todistusaineistoa :-D.
Eli 3/4 tarpeesta tehdään kannet alhaalla. Miksi oletusarvona on se 1/4 - tapaus?!
Plus lisänä vielä se, että kaikki pöntön kannet pitäisi mielestäni laskea alas käynnin jälkeen ihan vain yleisen siisteyden takia..
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jos ajatellaan, että taloudessa on sekä nais- että miespuolinen henkilö. Kumpikin käy ykkös- ja kakkostarpeella. Käsittääkseni miehetkin paskovat istualtaan, tosin todisteita en ole nähnyt enkä aio hankkia todistusaineistoa :-D.
Eli 3/4 tarpeesta tehdään kannet alhaalla. Miksi oletusarvona on se 1/4 - tapaus?!
Lotossakin päävoiton mahdollisuus on 50-50, joko voittaa tai ei. En haluaisi mennä yksityiskohtiin, mutta minulla ei ole joka toinen vessakäynti ykkönen ja joka toinen kakkonen. Mutta tämä taitaa olla siis juuri tätä naisen logiikkaa.
 

motamoro

Jäsen
Ehkä näistä muutamasta edellisestä viestistä päätellen kaikista järkevin vaihtoehto on jättää istuinrengas alas ja kansi ylös? Osuu ainakin isolla todennäköisyydellä "oikeat asetukset". Tottahan se on siistimmän näköistä kun päälikansikin on kiinni, mutta käytännöllistä siitä ei saa sitten tekemälläkään.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Sukupuolineutraali ja ainoa oikea vastaus koko WC-pöntönkansikeskusteluun on se, että kun pönttöä ei käytetä, niin se päällikansi on kiinni. Kas kun sen tehtävänä on a) estää tavaroita putoamasta vessanpönttöön ja b) saada wc-istuin näyttämään esteettisemmältä, eikä toimia minään sukupuolten välisenä kuiluna jossa evoluution tuloksena eri asennoissa virtsaavat sukupuolet degeneroituvat tasolle, jossa kumpikin koittaa lopulta olla vain väärässä. Itse osaan avata ihan itse kannen, osun jopa reunojen sisälle. Samaa odotan myös tulevalta puolisoltani.
 

Ziggy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tämä on juttu, mikä saa meikäläisen pinnan kiristymään tosin vanhemmiten vähemmän (tyydyn vain kolauttamaan kannet KOVAÄÄNISESTI alas): Miksi ne kannet pitää jättää ylös?

Kyllähän homma on niin, että jos se kannen laskeminen on niin ylitsepääsemättömän hankalaa niin menkööt muija vaikka pihalle lumihankeen kuselle jos sen kokee helpommaksi. :)
 

Veijari

Jäsen
Toi on aika neuvostoaikaista että pytyissä on vielä kannet jotka paukahtavat kiinni. Niissä pitää olla soft close, jolloin voi mieskin käydä kusella paljastamatta että kusee istuvaltaan.
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Huomaa ettei teillä, jotka ette automaattisesti sulje pöntön kantta, ole lemmikkieläimiä. Kansi alkaa nopeasti menemään aina asioinnin jälkeen kiinni sen jälkeen, kun pöntöstä käyvät juomassa kissat ja koirat. Onpahan tullut kertaalleen nostettua pöttöön pää edellä hypännyt kanikin turvaan. Ei nyt voi olla kovin suuri vaiva nostaa sitä kantta asioille mentäessä.
 

scholl

Jäsen
Ei meillä ainakaan koira avannut vessan ovea koskaan.

Jos kansi halutaan kiinni niin sitten se järjestelmä pitää olla sellainen, että se menee kiinni, kun painaa valokatkaisimesta ja aukeaa, kun valot laittaa jälleen päälle. Niin kauan kuin tuollaista ei ole, en ala kikkailemaan aivan turhaa työvaihetta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös