Pelaajaliikenne kauden 2010-2011 aikana

  • 110 988
  • 447

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Siis viisikkopuolustus pitää saada kuntoon. Ihan riippumatta siitä, hankitaanko vahvistuksia vai ei.
Kyllä, mutta nämä asiat eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia.

Eli vaikka homma saataisiin kuinka hyvään kuntoon tahansa, niin antennit pitää olla pystyssä vahvistusten osalta.

Täydellinen tyytyväisyys on merkki pysähtyneisyydestä, kuulu vanha sanonta ja pitää edelleen paikkansa. Olisi aivan naurettavaa toimintaa ummistaa nyt silmänsä, eikä tekisi mitään joukkueen vahvistamiseksi ennen tammikuun siirtoikkunan sulkeutumista.
 

senilix

Jäsen
Sitä tarkoitin, että on ihan sama, millaisia tähtiä joukkueeseen shoppaillaan, jos viisikkopeli sekoilee samalla tavalla kuin tähän asti. Jos peli on sekaisin, se on sekaisin, vaikka uusia pelaajia tulisikin. Olen siis sitä mieltä, että ENSIN peli kurinalaiseksi ja SITTEN katsotaan, mitä tarvitaan.

Täällä on myös arvosteltu maalivahtien torjuntaprosentteja. Ovathan ne huonoja, ei siitä kahta sanaa. Mutta se huonous selittyy paljon sillä, että Lukko on kenttäpelissä hallitsevampi osapuoli ja laukauksia tulee maalivahdille suhteellisen vähän. Mutta edellä mainittu viisikkopuolustuksen sekoilu jättää maalivahdin ajoittain kovin yksin, joten syntyvät paikat ovat todella vaarallisia.

Tähän liittyy myös alivoimapelin takkuilu. Viime kaudella - riippumatta siitä, kuka maalilla seisoi - Lukko piti tiiviisti maalin edustan ja parhaan maalintekosektorin. Laidassa pyöriviltä vastustajilta peitettiin syöttölinjat ja kiinni käytiin vain kun se oli todella mahdollista. Pelaajat pyrkivät pysaymään kiekon ja maalin välissä. Tällä kaudella pelataan niin kuin suuri yleisö haluaa: kiinni! Alivoimapelaajat ryntäilevät vastustajan ja kiekon perässä laitoihin ja vähän väliä on yksi tai kaksi pelaajaa pelin ulkopuolella ja keskellä on paljon tyhjää tilaa. Ja maaleja tulee....
 

Lukko4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko,Real Madrid
Emmä kyllä tajua, että paniikkia pitää painaa heti, kun tulee vähän surkeampi peli tai omiin on kolissut jonkin verran enemmän, kuin ehkä olisi syytä.

Tuntuu että ainakin osa kirjottajista lietsoo ''suurta'' ongelmaa kauden ollessa vasta alkuvaiheessa, jossa on kieltämättä osissa peleissä mokailtu lähinnä pakkien toimiesta, miksei myös hyökkääjienkin puolustuksen auttamisesta eli viisikkopuolustuksesta. Mielestäni pirujen maailailu seinille, että tarvitaan taas koko uusi joukkue, kun ''se'' ja ''se'' ei osaa tehä sitä ja Otto vaan mokailee illasta toiseen, kun trendinä tuntuu olevan haukkua häntä, pelasi hän miten hyvin tahansa. Mielestäni Honkaheimo kuitenkin on ollut viime matseissa lukon puolustuksen parhaimmistoa, ei siis PARAS valttamättä.

Mielestäni Lukolla on ihan kelpo puolustus SM-liigaan ja enkä jaksa uskoa, että sinne välttämättä tarvittaisiin tällä hetkellä juuri ketään....tottakai omissakin märissä unissa siellä voisi pyöriä vaikka Niskala, joka tuntuu melkein joka kerta tulevan esille...Niskalako näitä körmyjä sieltä maalilta sitten siivoilee? Kyllä tässä on annettava aikaa joukkueen hitsautua yhteen kunnolla pidemmässä juoksussa ja katseltava vaihtoehtoja tarkkaan, kun niille tosiaan on tarvettta...nyt en sellaista näe missään nimessä. Turha höntyillä Hajteja tai mitään näitä muita kun nyt on tässä viimevuosina on käynnyt kääntyilemässä raumalla ilman sen kummempia apuja.

Mutta joo....tokihan itsellekkin kelpaisi selvästi selkeä vahvistus, mutta onko niitä liikkeellä ja onko Lukolla realistiset mahdollisuudet kyseisiä pelaajia saada.....kyllä joo RTK siivooaa ja ''vehasmiltsit'' on kai jossain määrissä tallessa, mutta en vaa siltikään tajua, että joukkueelle, joka näillä hetkillä taistelee erittäin vahvasti 6 parhaan sakissa olisi pakollista hankkia vielä sitä rumaa ja ilkeää pakkia sinne maalille luuttuamaan (Eiköhän Rantanen ajane saman asian tarpeen tullen tervehtyessään) tai taitavaa Niskalaa kutiansa esittelemään....

Lisäksi maalivahdeista ei oikeastaan ole mitään pahaa sanottavaa....wiikmanilta nähnyt nyt joku 4 peliä, eikä missään pelissä mitään gardinaalimunausta ole tullut...no okei Raanta taisi päästä sen 6 häkkiä surullisen kuuluisassa tappara pelissä, joka sekin oli jo halussa,mutta täysin omaan löysäilyyn se peli kustiin. Eli itse jatkaisin samalla ''rosterilla'' hyvinkin mielellään, kun tammikuuhun saakkahan tää siirtoraja tuppaa olemaan auki....eli kyllä siin aikaa on etsiä se ''oikea'' tai pätevä kaveri maalin suuta tilkitsemään. Ja edelleenkin ´muistuttaisin, että Wiikman on sentään SM-Liigamestaruuden jo voittanut ja Raantaa povataan nuoreksi nousevaksi kyvyksi. Kyllä meillä pullat on uunissa varsin mallikkaasti, vaikka ehkä alakanttiin ovatkin ajoittain pelanneet....mutta ihmisiä hekin ovat ja virheitä sattuu jokaiselle. Se on kuitenkin fakta.

Sellainen vielä, kuten joku jo sanoikin tässä,että lisää moni ''Nimimerkeistä'' jotka vaativat nuorille peliaikaa, niin on tavallaan kaivamassa itselleen kuoppaa, kun pitäisi jo hankkia vahvistuksia joukkueeseen...mihin kenttään ne nuoret sitten?

Jotta en nyt aivan sunnuntain pöhinöissä kenenkään mieltä pahota ;) niin kyllä nyky joukkueesta joutaisi ''varauksin'' potkia ulos Kim Nabb,Nico Aaltonen ja herrat Pernaa & Purolinna, sen verran kyllä komppaan poikia, että kyllä se Pernaa saattaapi olla ihan hyväkin ''paikko'' pelaaja mahdollisille lisä loukkaantumisille...Purolinnasta en osaa mitään sanoa, mutta umpisurkeassa Hokissa ilmeisesti luistin on kulkenut ihan mallikkaasti.

Mutta joo....tässä näin sunnuntai aamun ajatuksia sieltä sun täältä :)
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Emmä kyllä tajua, että paniikkia pitää painaa heti, kun tulee vähän surkeampi peli tai omiin on kolissut jonkin verran enemmän, kuin ehkä olisi syytä.
Oli sopiva lainaus tuossa niin piti ottaa mukaan. Ei tässä mitään paniikkia lietsota, kunhan vaan katsellaan totuuttaa silmiin.

Ei se asia pitkittämällä miksikään muutu. Lukolla on määrätyt ongelmat olemassa puolustuksessa ja puolustuspäässä joten oikea tapa niihin reagoida on hommata yksi kansainvälinen huippupakki mukaan.

Sen jälkeen hieman tarkistellaan pakkipareja, aletaan pelata ja katsotaan kuinka keväällä käy.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tämä ei ole huhu, vaan ihan omaa pohdintaa, niin pistän tämänkin turhahkon tuotoksen tänne. Jos tuota Lukon puolustuspäätä aletaan korjailemaan, niin ainakin Martin Richter olisi Eliteprospectsin mukaan vapaana. Ainakin aikanaan ko. heebo oli varsin pätevä omanpään luuta. Muutamat MM-kisatkin takana ja EHT:lla ollut viimeksi joitakin kausia sitten. Tehoja ei kauheasti ole koskaan tullut, mutta käsittääkseni juurikin oman alueen peli on ollut aina se vahvin osa-alue ja tietenkin Tshekkinä kiekolliset taidot (=helpot, nopeat avaukset) ovat luokkaa pätevä. Nykytasosta ei mulla ole mitään käsitystä... Voisikohan tuolle kuitenkin try-outtia tarjota? Tietenkin pakkeja riittää nytkin, joten jos ei vakuuta, niin jatkaisi sitten vaan muualle.

Tässä vielä herran profiili EP:ssa:
http://www.eliteprospects.com/player.php?player=12255
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tämä ei ole huhu, vaan ihan omaa pohdintaa, niin pistän tämänkin turhahkon tuotoksen tänne. Jos tuota Lukon puolustuspäätä aletaan korjailemaan, niin ainakin Martin Richter olisi Eliteprospectsin mukaan vapaana.

Eiköhän ostojoukkue Kärpät poimi viimeisetkin vapaana olevat tsekkipelurit Euroopasta. Mutta luulisi silti, että Lukolla on myös verkot vesillä, sillä kyllä tuonne alakertaan tarvitaan ainakin yksi kunnon tekijämies.
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Haa

Ei se asia pitkittämällä miksikään muutu. Lukolla on määrätyt ongelmat olemassa puolustuksessa ja puolustuspäässä joten oikea tapa niihin reagoida on hommata yksi kansainvälinen huippupakki mukaan

Mää hommaisin puolustajan sijasta kansainvälisen tason huippumaalivahdin, joka olisi Lukon viimeinen lukko.

Saamieni tietojen mukaan Lukon puolustus on vahvistunut viime kaudesta. Lukkofanien arvostelema Cook vaihtui Kuukkaan. Parjatun Nevalaisen tilalle tuli Pernaa ja Kovanen vaihtui Aaltoon. Tiedä sitten olenko saanut vääriä tietoja?

Herrat Raanta ja Tellqvist aloittivat/pelasivat viiime kaudella yhteensä 39 ottelua. Tilastojen mukaan yhteinen torjuntaprosenttinsa oli yli 91,5, ja maalikeskiarvot alle 2,5 maalia/ottelu.

Tänä päivänä ja tällä kaudella Wiikman & Raanta ovat pelanneet tuosta viime kauden 39 (Tellqvistin & Raannan) otteluista määrällisesti reilun kolmanneksen ja ovat tilastokeskiarvosta huimasti jäljessä menneeseen kauteen verrattuna. En usko, että huippupuolustajan hankinnalla saadaan nuo maalivahtien tilastot viime kautta paremmalle tasolle. En.

Enkä usko nykyvahtien pystyvän parantamaan peliään niin paljon, että saavuttaisivat, ja jopa ylittäisivät viime kauden vahtien tilastot.

Oletettavasti mahdollinen mitali vaatii maalivahdeilta varsin erinomaisia suorituksia ilta toisensa jälkeen. Toistaiseksi kuluvalla kaudella en ole sellaista havainnut. En silmällä, enkä korvalla.

Voin toki olla asiassani väärässäkin?

Tuijotan ehkä liikaa tilastoihin, mutta kyllä niistä jotain on luettavissa...
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Mää hommaisin puolustajan sijasta kansainvälisen tason huippumaalivahdin, joka olisi Lukon viimeinen lukko.

Tuo saattaisi toimia, mutta uskallan väittää ettei nykyisellä viisikkopuolustuksen tasolla kyllä toimisi.

Saamieni tietojen mukaan Lukon puolustus on vahvistunut viime kaudesta. Lukkofanien arvostelema Cook vaihtui Kuukkaan. Parjatun Nevalaisen tilalle tuli Pernaa ja Kovanen vaihtui Aaltoon. Tiedä sitten olenko saanut vääriä tietoja?

Paperilla puolustuksen olisi tosiaan pitänyt vahvistua, muttei näin kuitenkaan ole tapahtunut. Toisaalta taas ainakin minä pidin jo ennakkoon Aaltoa selvästi Kovasta heikompana oman pään pelissä. Hyökkäyksessä odotin kyllä jopa enemmän tehoja.

En usko, että huippupuolustajan hankinnalla saadaan nuo maalivahtien tilastot viime kautta paremmalle tasolle. En.

En minäkään. Ne pitäisi saada paremmalle tasolla ilman yhtäkään hankintaa. Edelleen painotan tuota viisikkopuolustusta, joka on todella heikkoa tällä hetkellä. Vika ei ole pelkästään pakeissa tai maalivahdeissa.

Enkä usko nykyvahtien pystyvän parantamaan peliään niin paljon, että saavuttaisivat, ja jopa ylittäisivät viime kauden vahtien tilastot.

Viisikkopeli kuntoon, niin varmasti tilastot paranevat selvästi.

Oletettavasti mahdollinen mitali vaatii maalivahdeilta varsin erinomaisia suorituksia ilta toisensa jälkeen. Toistaiseksi kuluvalla kaudella en ole sellaista havainnut. En silmällä, enkä korvalla.

Näinhän se aina menee. On Wiikman pelannut tällä kaudella useampiakin huippupelejä sentään.

Mielipiteitä on monia.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Mää hommaisin puolustajan sijasta kansainvälisen tason huippumaalivahdin, joka olisi Lukon viimeinen lukko.
Näinkin asiaa voi ajatella. Mutta tässä vaihtoehdossa mielestäni lähdetään ratkaisemaan ongelmaa väärästä osoitteesta.

Jos Lukon puolustuspelaaminen olisi ollut hyvällä tasolla, mutta veskarit eivät saisi mitään kiinni, niin silloin minäkin menisin maalivahtikauppaan pää kolmantena jalkana.

Mutta kun fakta on se, että joukkueen puolustuspelaaminen on ollut jopa yllättävänkin sekaisin, niin lähtisin mielummin hakemaan vahvistusta juuri sille osastolle.

Se on toki myönnettävä, että veskarit ole pystyneet kaiken kaaoksen keskellä tarjoamaan voittomahdollisuutta illasta toiseen, mutta heidän syykseen tätä katastrooffia ei voi pistää.

Aalto, Kuukka, Tikkanen, Brockle, Vonheimo ja Pernaa. Kukaan heistä ei ole eikä ole pitänytkään olla joukkueen ykköspuolustaja joka kantaa suuren vastuun ja vie porukkaa eteenpäin.

Pettisen piti olla se ykköspakki. Mutta mutta, aina ei homma mene niinkuin elokuvissa, ja nyt ollaan siinä tilanteessa. 4½ kuukauden totaalitauko, sekä edelleen jatkuvat ongelmat näkyvät ja heijastuvat otteisiin vääjäämättä halusimme tai emme.

Nyt tarvitaan se yksi jätkä, joka ottaa ykköspakin viitan harteilleen pelaten about 25 minuuttia illasta toiseen, ja johdattaa puolustuksen oikeille raiteille.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Ei se maalivahdin hankinta kesää tee. Tuskin juuri mitään muutakaan pitkässä juoksussa muuttaa. Tilannehan on sama kuin tepsillä viime kaudella, paitsi että ollaan huomattavasti korkeammalla sarjataulukossa: Puolustuspaketti ei toimi ja maalissa on kaksi seulaa. Ei siihen tarvita kuin yksi (liigatason) huippupuolustaja kokoonpanoon, ja paljon voi muuttua, niin pelillisellä kuin henkisellä puolellakin.

Jos nyt lähdetään yht'äkkiä ostamaan kahta pakkia, niin siinähän vaihdetaan saman tien 33 % pelaavasta kokoonpanosta peräpäässä. Ei tässä nyt täydy kuitenkaan ruveta mitään täysmyllerryksiä tekemään, vaan pyrkiä hakemaan se täsmävahvistus sinne mahdollisimman pian. Ja jos silloinkaan ei ole viitteitä paremmasta, niin painetaan sitten kaksin käsin sitä paniikkinappia. Jos tähän joudutaan, niin haaveet menestyksestä voidaan samoin tein haudata myös.

Kuten Jyty sanoo, sinne tarvitaan nyt se johtaja peräpäähän. Tämä voi vaikuttaa paljon, vaikka fanit sitä eivät tässä kaiken suuren tuskan keskellä voi uskoa. Samalla kun ovat unohtaneet, että sarjasijoitus on 4.
 

#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tulipa tässä mieleen vielä asia jota kukaan ei nähdäkseni ole vielä ottanut esiin. Nimittäin Kauvosaari on ollut suuri pettymys. Toki Kauvo on keskenkuntoinen, mutta miksi ei sitten peluuteta jotain muuta, vai peluutetaanko Kauvosaari pikkuhiljaa kuntoon. +/- tilasto ainakin on tuon jätkän osalta (kuten Nabbin, Kivimäen ja Nurmin) päin persettä, eikä tehojakaan näytä tulevan. Tämäkin vaikeuttaa puolustuspelaamista, jos kolmosketju johtajanaan Kauvosaari ei täytä vaatimuksia, johon heidät on kaavailtu. Rajalaa ja Aaltosta kehiin vaan, jos Kauvosaaret ei nopeasti paranna. Pelata voi itsensä kuntoon Mestiksessäkin.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kuten Jyty sanoo, sinne tarvitaan nyt se johtaja peräpäähän.
Näin jälkeenpäin ajatellen Lee Sweatt oli viime keväänä Tepsissä se alakerran liideri, jonka kaltaista Lukkokin tarvitsisi ennen tammikuun loppua. Toivottavasti toimistolla ollaan hereillä ja kartoitus on käynnissä.
Samalla kun ovat unohtaneet, että sarjasijoitus on 4.
Onhan tuo huono sijoitus, kun ei pärjätä edes Ässille!
 
Suosikkijoukkue
Ketut ja viekkaat eläimet. Sympatiat Pikkuveljille
Onhan tuo huono sijoitus, kun ei pärjätä edes Ässille!

Olen samaa mieltä. Toisaalta kausi on vielä varsin pitkä, eiköhän tämäkin tilastopoikkeama oikene vielä.

Pakin hankinta olisi kiistatta houkutteleva vaihtoehto. Jokaiseen joukkueeseen mahtuu aina vielä yksi hyvä puolustaja. Se on vähän tylsä keskustelu, koska aina voi löytyä lisää parempia puolustajia ja tarve on teoriassa loputon.

Etenkin kun puolustamisen sijaan joukkue on keskittynyt hyökkäämään, niin luonnollisesti katse kääntyy puolustuspäähän. Itse pidän valinnasta hyökätä. Toki soisin viisikkopuolustamisen olevan huomattavasti paremmalla tasolla. Mutta hyökkääminen on yleensä viihdyttävämpää katsoa ja on myös hauskempaa pelata hyökkäyksen kautta. Lukko on pelannut pääsääntöisesti hyvin ja hyvällä ilmeellä, välillä tulevat ailahtelut ovat toki pahasta. Mutta ne tyypillisesti voidaan kääntää myös voimavaraksi joukkueelle. Jos sen sanoo toisin, niin välillä tekee hyvää hävitäkin, se kasvattaa.

Jos katsotaan puolustajavaihtoehtoja, niin oikeastaan vain Pettisen poissaolon muuttuminen pysyväksi tai lisäloukkaantumiset antaisivat siihen ehkä aihetta. Toisaalta Rantanen tulee vielä pelaamaan tällä kaudella. Lisäksi reservistä löytyy Puronlinna ja Virtanen. Erityisesti Virtanen olisi mielenkiintoista nähdä ennen tammikuun loppua myös Liigan puolella. On kyllä taas tulossa todella kova U20 joukkue, jos hän ei mahdu siihen. Pelaaja, joka mahtuu Suomen U20 joukkueeseen, on ansainnut näyttöpaikan Liigassa.
 
Suosikkijoukkue
Lukko,Hokki, Leijonat, LA Kings.
Haa

Ei se maalivahdin hankinta kesää tee.

Jos ei ihan kesää, niin ainakin myöhäiskevään kerran teki erään Roussonin hankinta. En tiedä toimisiko enää nykyaikana?

Samalla kun ovat unohtaneet, että sarjasijoitus on 4.

Nykyinen sarjasijoitus ei ole huono. Paremminkin yllättävän hyvä, kun sitä vertaa vaikka päästettyihin maaleihin. Tästä nykyisestä sijoituksesta kiitos Lukon toimiville ykkös-, ja kakkoskentille. Toivotaan sen paranemista.

Kuitenkin, keväällä sarjasijoitus on vaan kotipesä tai lähtöviiva, mistä lähdetään juoksemaan kohti maaliviivaa. Ohittaminen finaalissakin on mahdollista. Tästä meillä on karvas kokemus viime keväältä.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tämäkin vaikeuttaa puolustuspelaamista, jos kolmosketju johtajanaan Kauvosaari ei täytä vaatimuksia, johon heidät on kaavailtu. Rajalaa ja Aaltosta kehiin vaan, jos Kauvosaaret ei nopeasti paranna. Pelata voi itsensä kuntoon Mestiksessäkin.
Kauvosaari on ollut vain varjo Ilves/KalPa-kausilta. Onko se vaan niin ettei tietyt pelaajat pärjää Raumalla?

Rajalahan pelasi jossain vaiheessa kolmosen keskellä ja Kauvo oli puolikuntoisena poissa. Mutta sitten kun Rajala loukkaantui, niin ilmeisesti päätettiin vaan peluuttaa Kauvoa, vaikka hän ei selvästikään ollut täydessä pelikunnossa. Voidaan miettiä olisiko ollut paikallaan heittää esim. Petru väliaikaisesti takaisin sentterin paikalle, kunnes Kauvo/Rajala olisi saatu täyteen kuntoon. Toisaalta tämä olisi vaikeuttanut sitten 1-2 -ketjujen peliä. Muita senttereitä reservissä ei taida ollakaan tällä hetkellä (Kangasmäen olisi toki voinut Hokista kutsua).

Tosiaan kolmosen laitureillakin on paljon petrattavaa ja mieluusti esim. Aaltosta tosiaan Hokista ryhmään kunhan saa muutaman pelin siellä alle. Täältä sitten Nabbia ja kumppaneita hakemaan vauhtia Mestiksestä, jos ei otteet parane.
 

friikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Onkohan se liikaa pyydetty, että Aki Kangasmäki saisi Uramalta joskus näyttöpaikan? On kuitenkin ihan yhtä nopea(tai hidas, miten vain) luistimilla kuin Nurmi, Kauvosaari tai Elo, joten sitäkään ei voi pitää perusteena jatkuvalle Mestis-komennukselle. On heikossa Hokissa esittänyt vähintään tyydyttäviä otteita. Akilla olisi varmasti annettavaa alaketjuihin, kun taas esim. Eero ei täysin sovellu nelosen peliin, vaan tarvitsisi suoraan paikan tulosyksiköistä. Lisäksi oman kylän poikana ja kovana fyysisenä vasarana Kangasmäki ottaisi varmasti paikkansa fanien sydämestä. Peleissä on ajoittain ollut havaittavissa virkamiestekemistä, niin tällä tavoin kettujengiä olisi hyvä herätellä. Tosin en tarkoita virkamieskiekolla tämän illan matsia, joka on kuulemma ollut hyvä taisteluvoitto.
 

Taustailija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kauvosaari on ollut vain varjo Ilves/KalPa-kausilta.

Pitää muistaa, että takana on polvivamma, joka piti miehen poissa tärkeältä harjoittelujaksolta. Kauvosaaren liike oli eilisessä Blues pelissä selvästi aiempaa parempaa. Kauvo on siis pääsemässä täyteen iskuun ja kun hän saa muutaman onnistumisen ruokkimaan itseluottamusta, niin Kauvosta tulee olemaan rutkasti apua joukkueelle jo lähiaikoina.
 

Korinekki

Jäsen
Kyllähän tuo asia on niin, että mies jonka pitäisi olla meidän ykköspakki eli Tomi Pettinen, on vain varjo parhaastaan. Tämä on toki ymmärrettävää. Tämän hetken tasolla Pettinen taistelee Pernaan kanssa pelipaikasta. Varmasti mies parantaa, mutta kuinka korkealle tasolle pääsee? Pakkia tuo rosteri kaipaa. Toivottavasti ollaan hereillä.
 

luimuri

Jäsen
Kyllähän tuo asia on niin, että mies jonka pitäisi olla meidän ykköspakki eli Tomi Pettinen, on vain varjo parhaastaan. Tämä on toki ymmärrettävää. Tämän hetken tasolla Pettinen taistelee Pernaan kanssa pelipaikasta.

Miksi Pettistä tarvii heti peluuttaa sen 25 minuuttia, vaikka pelikunto ja varmuus on mitä on. En ymmärrä myöskään miksi Urama peluuttaa miestä ylivoimalla, Pettinen ei sinne tällä hetkellä kuulu.
 

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Jos kaveri saa kolmen miljardin joukkueen pelaamaan noin paskaa kiekkoa, niin eipä paljon kannata tuolle tytölle uusia pelureita hankkia.

Aika kovaa palkkaa pojat nostaa. No RTK kuittaa, otetaan vielä vaikka Rooney maskotiksi taskurahoilla.
 

Jaska_a

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ennen Lukko, nyt kaikki muut paitsi HIFK, Pelicans
Tehdään jotain

Alkukausi on mennyt siedettävästi, mutta Urama peluuttaa 1- ja 2-ketjut puhki, lisäksi muut seurat alkavat oppia Lukon systeemit eli tulokset alkavat roimasti heikentyä.
Lukon 3- ja 4-ketjut eivät ole saaneet käytännössä mitään aikaan ja ehdotan seuraavia toimenpiteitä:
- Nabbista ei tule ikinä liigatason pelimiestä eli palautetaan Sportiin
- Kauvosaari mestikseen kuntoutumaan, jos ei kuntoudu jouluun mennessä niin sopimus puretaan
- Tuomaiselle mestiskomennus kuukaudeksi, jos ei pistepussi aukea kunnolla niin saa jäädä sinne.
- Palola ja Rajala voitaisiin hyvin lainata Ilvekseen.
Näiden tilalle omia junnuja ja vaikka Venäläinen TPS:stä. Lisäksi voisi harkita Rajamäkeä aiheuttamaan kaaosta ja Viinasta 1-2 kuukaudeksi Kauvosaaren tilalle
- Nurmi 3:een ja Elo 2:een. Mielestäni Jasu on ainut alempien ketjujen paikkansa täyttävä pelimies.

Pakkien osalta tilanne ei ole mitenkään helpompi mutta:
-Pettinen 1-2 kuukaudeksi mestikseen kuntoutumaan, nyt aiheuttaa vain hämminkiä
- Aalto ja Kuukka voitaisiin vaihtaa päikseen TPS:n Nordlundiin ja heidään uuteen tsekkiin (Kudroc?), tilanne ei ainakaan huonone

Maalivahtitilannekaan ei ole häävi, mutta jos jouluun mennessä Wiikmanin prosentit parane niin tsekkiä tms kehiin ellei heitetä pyyhettä kehiin ja odoteta taas uutta kautta. Nykyisellä menolla säälipleijarit lienee optimistinen tavoite.
 

EddieE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Lukon 3- ja 4-ketjut eivät ole saaneet käytännössä mitään aikaan ja ehdotan seuraavia toimenpiteitä:
- Nabbista ei tule ikinä liigatason pelimiestä eli palautetaan Sportiin
- Kauvosaari mestikseen kuntoutumaan, jos ei kuntoudu jouluun mennessä niin sopimus puretaan
- Tuomaiselle mestiskomennus kuukaudeksi, jos ei pistepussi aukea kunnolla niin saa jäädä sinne.
- Palola ja Rajala voitaisiin hyvin lainata Ilvekseen.
- Nurmi 3:een ja Elo 2:een. Mielestäni Jasu on ainut alempien ketjujen paikkansa täyttävä pelimies.

Aika paljon olen näistä ainakin toistaiseksi alisuorittavista pelaajista samaa mieltä. Ainoana erona se, että minusta Palola on paikkansa ansainnut nelosessa. Lukkoa haukutaan munattomasta menosta ja kyllä Ollilla on kaikken vähiten munatonta menoa Lukossa juuri nyt. Kuten sanoit, Jasu pelaa melko hyvääkin hokia ja hänen paikkansa kolmossentterinä on selviö. Kauvosaaresta en koskaan ole odottanut mitään enkä tule odottamaankaan. Olkoonkin vaikka keskenkuntoinen. Nabb ei myöskään kuulu SM-liigaan. Mulla on kyllä jo ikävä Kerästä. Samoin Elo sinne perkeleen tulosyksikköön ja heti.

Jos hyökkäyspäähän jotain kannattaa hankkia niin kolmos tai nelossentteri Kauvon tilalle.
 

Sisäliitin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ei taas tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa näitä juttuja.

Onko Lukko joku ylin jumala mikä yhtäkkiä päättää että Sportin on pakko ottaa Nabb? Eilen Palolan kanssa paras hyökkääjä.

Sopimuksen purku on aina yhtä järkevää,mitä ideaa?

Joo kaikki vaan mestikseen jos ei tee pisteitä kun koko joukkue on aivan kujalla.

Lukko vain pistäisi Palolan ja Rajalan Ilvekseen?

Omat junnut vielä jotenkin ymmärtää mutta Venäläinen? Mitä vittua? Rajamäki myös varmaan vain tulee itsestään ja nykyinen joukkue päästää ilomielin. Viinanen on jo niin nähty vanha käpy. Hintalaatusuhdekkaan tuskin on kohdallaan. Elo on kakkosessa näyttänsä antanut ja kun siitä ei mitään tule niin voivoi. Parhaat pelaavat.

Nordlund joka on se ehkä suurin TPS-fanien sylkykuppi Engrenin ohella. Yhdet hyvät pleijarit tuurilla. Kudroc tepsistä? Oliko ihan selvinpäin kirjoitettu?

Maalivahdin prosentithan siinä auttavat kun koko joukkue on täynnä ylipalkattuja primadonnia. Ja Perttu on paska ja sillä on heikko räätälinlihas.
 

Jaska_a

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ennen Lukko, nyt kaikki muut paitsi HIFK, Pelicans
Pelaajavaihdot

- Nabb on joka kausi ollut marginaalinen pelaaja, pörrääminen ei ole tuonut paljoakaan pisteitä, jäähyjä kyllä.

- Lukko ei ole jumala mutta Nabb on ennenkin seilannut Rauman ja Vaasan väliä

- Jos pelaaja ei osaa/halua/pysty niin miksi häntä roikutetaan molempien kiusaksi?

- Eikö Ilves ole kysellyt ainakin Rajalan perään?

- Venäläinen on Vahalahden jälkeen TPS:n yritteliäimpiä pelimiehiä, Rajamäki on Eliteprospectin mukaan vapaa agentti. Viinanen on nähty mutta aivan varmasti pelaa paremmin kuin Kauvosaari.

- Monelle pelaajalle voisi vaihdos tehdä hyvää, jopa Nordlundille joka jo Lukko-aikoinaan pelasi hyvin.

Tämä tilanne edellyttää jotain radikaaleja toimenpiteitä, pelkät ylimääräiset maanantaiharkat eivät ratkaise mitään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös