Kansainvälisen kiekon muuttuvat voimasuhteet

  • 74 676
  • 292
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Aloitan aiheesta uuden ketjun, koska vastaukseni ei liity suoraan viestiketjun otsikon aiheeseen.

.Huippumaita on hieman objektiivisempien linssien kautta tarkastelulla kolme, joista Venäjä tippui tyrmäysiskun Kanadalta saatuaan. USA pelasi eilen yhden erän taitojensa mukaisesti, mikä riitti finaalipaikkaan. Kanada puolestaan lopetti pelaamisen noin yhdeksän minuuttia liian aikaisin ja päästi Slovakian mukaan.
Nostaisin huippumaiden joukkoon myös Ruotsin, jonka pelaajatuotanto ikäluokissa 87-91 on ollut selvästi Venäjää parempaa. Ruotsilla on paremmat nuoret (alle 23-vuotiaat) pelaajat kuin millään toisella eurooppalaisella maalla. 4-5 vuoden hyvä jakso ei vielä kerro kaikkea, mutta Ruotsilla on kuitenkin riittävästi hyviä pelaajia ja menestystä, jotta paikka "neljän suuren" joukossa voidaan perustella.

1980-luvulla "neljän suuren" kerhon muodostivat Neuvostoliitto, Kanada, Tshekkoslovakia ja Ruotsi. Nyt USA on noussut tähän kerhoon mukaan ja Tshekkoslovakian perillinen Tshekki on siitä pudonnut. USA:n kiekkoilun tason nousu on suoraan verrannollinen siihen panostukseen ja pelaajamassojen lisääntymiseen, mikä maassa on nähty 1990-luvun ja 2000-luvun aikana. USA:ssa on tätä nykyä lähes yhtä paljon rekisteröityjä pelaajia kuin Kanadassa. Pohjois-Amerikan maissa onkin kymmenkertainen pelaajamassa kaikkiin Euroopan maihin verrattuna.

Tshekin tippuminen terävimmältä huipulta on yksi huolestuttava piirre kansainvälisessä jääkiekossa. 1990-luvun ja 2000-luvun alun kestomenestyjä on tippunut erityisesti junioritasolla A-sarjan keskikastiin, ja vähitellen sama alkanee näkyä myös miesten tasolla. Tshekin pääsarjan taso on heikko, mistä kertoo sekin että nelikymppiset veteraanit (Dopita, Reichel, Patera jne.) dominoivat siellä edelleen suvereenisti sarjaa. Pääsarjan tason heikentyminen yhdistettynä siihen, että käytännössä kaikki parhaat juniorit karkaavat Kanadaan viimeistään 17-vuotiaina on romahduttanut Tshekin pelaajatuotannon tason. Vancouverissa nähty Tshekki oli heikoin tshekkimaajoukkue pitkään aikaan, eikä mukana ollut yhtään nuorta pelaajaa, joka olisi pystynyt kantamaan joukkuetta.

Tshekkoslovakian toinen perillinen Slovakia on hieman samankaltaisessa tilanteessa kuin Tshekki. Vancouverin pronssipeli on joutsenlaulu monelle vanhalle sotaratsulle, kuten Stumpel, Palffy, Demitra ja Handzus. Slovakian tuleva pelaajasukupolvi jää kauas näiden pelaajien tasosta. Slovakialla on muutama nuori tai keski-ikäinen huippupelaaja (Gaborik, Meszaros, miksei myös Hossa), mutta ei juuri muita.

Venäjän tilanne ei myöskään ole niin hyvä kuin parin viime vuoden MM-kisat olisivat antaneet ymmärtää. Venäjän pelaajatuotanto on taantunut 2000-luvun alun kohtalaisen hyvistä vuosista, jotka tuottivat pelaajia kuten Ovetshkin, Malkin, Kovaltshuk, Semin, Radulov ja Frolov. 2000-luvun toinen puolisko on ollut Venäjän pelaajatuotannon osalta erittäin vaisu. Erityisesti nuorten puolustajien tilanne alkaa kohta olla huolestuttava. Venäjä ei ole tuottanut yhtään todellista huippupuolustajaa sitten 31-vuotiaan Andrei Markovin. Myös Markovin taso jää kauas 1970- ja 1980-lukujen tuottamista suurpuolustajista (Fetisov, Kasatonov, Vasiljev, Biljaletdinov, Zubov, Malahov, Konstantinov, Pervuhin, Lutshenko jne.). Venäjä tuotti vielä 2000-luvun alussa muutaman kohtalaisen puolustajan (Grebeshkov, Tjutin, Nikulin, Voltshenkov, Babtshuk), mutta sen jälkeen ei ole tullut ainoatakaan pelaajaa, joka olisi tosissaan tavoitellut vakiopaikkaa NHL:ssä (tosin Floridan Dimitri Kulikov saattaa lyödä itsensä läpi hyvinkin nopeasti).

Venäjän KHL on Venäjän kiekolle positiivinen juttu, mutta KHL:n on otettava nykyistä suurempi vastuu juniorien kehittämisestä, sillä Venäjä on tällä hetkellä ainoa eurooppalainen maa jolla on realistinen mahdollisuus joskus kuroa umpeen Kanadan etumatka. Venäjän 1992-ikäluokan pitäisi olla erittäin hyvä, mutta siitäkin muutama paras on jo ehtinyt karata Kanadaan, eli heidän kehityksensä on tavallaan tuhottu jo etukäteen.

Suomen tilanne hieman samanlainen kuin Tshekin. Kumpikin on siinä tilanteessa, että kansallisen sarjan taso ja pelaajatuotanto ovat heikentyneet siitä, mitä ne olivat parhaimmillaan 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Suomi on tosin Tshekkiin verrattuna paremmassa asemassa siksi, että jääkiekko on Suomessa selvä ykköslaji, jonka "pelastamiseksi" ollaan varmaan valmiita tekemään enemmän kuin Tshekissä, joka on urheilun suurvalta, ja jossa muut lajit kamppailevat lahjakkuuksista paljon enemmän kuin Suomessa. Suomella on muutama lupaava nuori pelaaja (Vatanen, Granlund) joilla on edellytykset nousta kv. huipulle, mutta jotenkin tuntuu siltä, ettei Granlundista koskaan tule uutta Saku Koivua eikä Vatasesta uutta Teppo Nummista. Hyviä pelaajia, mutta todellinen superlahjakkuus puuttuu. Suomi ei tule lyhyellä aikavälillä nousemaan "neljän suuren" kastiin, mutta 10 vuoden sisällä se on mahdollista, jos Suomessa osataan tehdä oikeita asioita. Suomessa on kuitenkin käytännössä saman verran halleja ja pelaajia kuin Venäjällä, Ruotsissa ja Tshekissä, joten resurssien puutteeseen homman ei pitäisi kaatua.
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
Nyt USA on noussut tähän kerhoon mukaan ja Tshekkoslovakian perillinen Tshekki on siitä pudonnut. USA:n kiekkoilun tason nousu on suoraan verrannollinen siihen panostukseen ja pelaajamassojen lisääntymiseen, mikä maassa on nähty 1990-luvun ja 2000-luvun aikana. USA:ssa on tätä nykyä lähes yhtä paljon rekisteröityjä pelaajia kuin Kanadassa.

Olen osittain eri mieltä. USA:n tilanne on se, että onhan tämä joukkue kyllä täysin näistä nuorista koottu ja aivan sen vuoksi, että edelliset hyvät pelaajat ovat Selänteen ikäluokkaa... jenkit lepäävät näiden nuorten varassa ja juuri junnujen tuottaminen on jenkkien menestyksen takana hyvin suurelta osin.
Tärkeämpää on kuitenkin jenkkikiekon modernisuus... sekä pelaajat, että pelitapa on rakennettu nykyajan jääkiekon tarpeisiin. Nyt, jos katsoo jenkkien kovasti hehkutettua kokoonpanoa ja "valtavaa tasoeroa Suomeen nähden", niin huomaa väitteiden olevan paljolti ilmaa. Eihän tuo rosteri nyt niin hirvittävän nimekäs ole.
Suurimmaksi tekijäksi nostan USA:n menestyksessä pelitavan ajanmukaisuuden ja pelaajien sopivuuden pelitapaan. Jos junnuista ei olisi näitä kavereita noussut, niin USA olisi toki todella heikossa tilanteessa Modanon, Tkatchukin ja Guerinin viilettäessä ehkä joukkueen kakkosketjussa.
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
Venäjä tuotti vielä 2000-luvun alussa muutaman kohtalaisen puolustajan (Grebeshkov, Tjutin, Nikulin, Voltshenkov, Babtshuk), mutta sen jälkeen ei ole tullut ainoatakaan pelaajaa, joka olisi tosissaan tavoitellut vakiopaikkaa NHL:ssä (tosin Floridan Dimitri Kulikov saattaa lyödä itsensä läpi hyvinkin nopeasti).

Juri Alexandrov, Vjatsheslav Vojnov, Dmitri Orlov ja Vitali Anikijenko ovat noiden 2000-luvun alussa draftattujen pakkien tasoa. Ja mainitaan nyt vielä Koltsov, Kornejev, Vorobjev ja Valentenkokin.
Mutta todellisia huippupakkeja tosiaan on vain Gontshar, Markov ja Kulikov.
 
Viimeksi muokattu:

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Nyt, jos katsoo jenkkien kovasti hehkutettua kokoonpanoa ja "valtavaa tasoeroa Suomeen nähden", niin huomaa väitteiden olevan paljolti ilmaa. Eihän tuo rosteri nyt niin hirvittävän nimekäs ole.
En minä ainakaan huomaa, että noissa väitteissä olisi yhtään ilmaa. Tasoero näiden rostereiden välillä on vähintäänkin valtava - niin paperilla kuin kentällä. Jenkit pystyisivät jopa kasaamaan reserveistä joukkueen, joka vetäisi vertoja tuolle Suomen kokoonpanolle. Karua, mutta totta.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Juri Alexandrov, Vjatsheslav Vojnov, Dmitri Orlov ja Vitali Anikijenko ovat voiden 2000-luvun alussa draftattujen pakkien tasoa. Ja mainitaan nyt vielä Kornejev, Vorobjev ja Valentenkokin.

Novokuznetskin Orlov (syntynyt 91) on lupaavin Venäjällä pelaava nuori puolustaja. Voinovista näyttää tulevan ainakin jonkun asteen floppi. Siirtyi P-Amerikkaan liian aikaisin. Juri Aleksandrov on KHL-tasolla hyvä nuori puolustaja, mutta fyysiset ominaisuudet eivät riitä maailman kärjen tasolle asti. Kornejev (s. 1984) ja Vorobjev (s. 1985) eivät ole enää mitään nuorukaisia vaan jääkiekkoilijoina jo "keski-ikäisiä". Valentenko (s. 1987) ei mahdu Moskovan Dynamon pelaavaan kokoonpanoon. Tuskin hänestäkään on auttamaan Venäjän maajoukkuetta tulevissa turnauksissa. Sen sijaan Anikejenko (s. 1987) on erittäin potentiaalinen kaveri, joka on ollut tällä kaudella Jaroslavlin paras puolustaja, ja jonka näkisin erittäin mielelläni kevään MM-kisoissa.

Kaksi muuta nimeä tähän listaan ovat vielä Maksim Gontsharov (s. 1989) ja Maksim Tshudinov (s. 1990). Gontsharov on noussut ZSKA:n ylivoiman pyörittäjäksi kun Denis Kuljash myytiin Omskiin. Hänellä on vähintään sama potentiaali kuin Anikejenkolla. Tshudinov on ollut Severstalin kolmen parhaan puolustajan joukossa koko kauden.

Mutta eivät nämäkään kaverit (Orlov, Kulikov, Anikejenko, Gontsharov) mitään uusia fetisoveja ja kasatonoveja ole. 1980-luvulla neukuilla sattui kaksi samanikäistä superpelaajaa samaan pakkipariin, eikä tämä tilanne enää välttämättä koskaan tule toistumaan.

Kuitenkin Sotshia ajatellen olisi tärkeää, että ainakin kaksi em. puolustajista nousee kansainväliselle huipulle, tapahtui se sitten NHL:ssä tai KHL:ssä. Myös nuoremmista ikäluokista (1992-1994) saattaa joku pelaaja nousta mukaan Sotshin joukkueeseen.
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
En minä ainakaan huomaa, että noissa väitteissä olisi yhtään ilmaa. Tasoero näiden rostereiden välillä on vähintäänkin valtava - niin paperilla kuin kentällä.

No, ketkä Suomen pelaajista mahduttaisit jenkkien joukkueeseen? Suomelta jopa Selänne on NHL-mittarilla parempi maalintekijä, kuin yksikään noista nuorista jenkeistä, vaikka tuskin tuohon joukkueeseen mahtuisikaan.

USA pystyisi luomaan toisen, mutta hieman heikomman joukkueen Olympia-tasolle, mitä tämä nykyinen joukkue on.

Näkisin, että Suomelta neljä puolustajaa mahtuisi USA:n joukkueeseen, kaksi maalivahtia, koko ykkösketju, sekä pari muuta hyökkääjää, jos Selännettä ja Koivua ei mietitä.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
No, ketkä Suomen pelaajista mahduttaisit jenkkien joukkueeseen?
Kimmo Timonen, Joni Pitkänen ja Mikko Koivu. Filppula varauksin nelossentterin rooliin. Toki myös maalivahtikolmikosta kuka tahansa mahtuisi kakkos- ja kolmosvahdin paikalle, mutta se on sitten taas makukysymys, kuka sinne halutaan ottaa luukkua aukomaan ja kuka ei.

Jenkkien porukasta puolestaan jokainen mahtuisi tuohon Suomen kokoonpanoon.

Suomelta jopa Selänne on NHL-mittarilla parempi maalintekijä, kuin yksikään noista nuorista jenkeistä, vaikka tuskin tuohon joukkueeseen mahtuisikaan.
Tarkennetaan sen verran, että Selänne oli. Nykyään hasbeen.
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
Kaksi muuta nimeä tähän listaan ovat vielä Maksim Gontsharov (s. 1989) ja Maksim Tshudinov (s. 1990).

Jep, unohdin mainita nämä. Gontsharovin näen kyllä lähitulevaisuudessa NHL:ssa. Hän on sellaisen Pohjois-Amerikkalaisen puolustajan ihannetyyppi, nopea, fyysinen ja kiekollisesti hyvä... hyvä laukomaan. En tiedä, koska sopimus Moskovassa päättyy, mutta Phoenixille tulevaisuuden ykkösparin puolustaja.
Tshudinov taas on sitä Tjutin-Grebeshkov-linjaa, mitä Venäjältä löytyy riittämiin. Valentenko oli mahtua Montrealin kokoonpanoon, joten tässä näkyy se KHL:n suorastaan nuorien pelaajien vastaisuus, ettei kaveri mahdu Dynamon kokoonpanoon. Siellä on 90-syntynyt junnumaajoukkueessa esiintynyt Golovkovkin toisaalta mahtunut pelaamaan pelejä. En tiedä sitten, millainen kaveri hän on... osaatko heittää siitä jotain kommenttia?


Kuitenkin Sotshia ajatellen olisi tärkeää, että ainakin kaksi em. puolustajista nousee kansainväliselle huipulle, tapahtui se sitten NHL:ssä tai KHL:ssä. Myös nuoremmista ikäluokista (1992-1994) saattaa joku pelaaja nousta mukaan Sotshin joukkueeseen.

Tuosta 92-94-ikähaarukasta löytyy pari-kolme lupaavaa pakkia, mutta lienevät nekin sitä tuttua tasoa paremmin, kuin Kulikovin-Markovin luokkaa. Vaikea tosin vielä arvioida.

Edit. Lisätään nyt vielä AHL:ssa pelaava Anton Klementjev ainakin potentiaalisten NHL-pakkien joukkoon.
Niitä 92-94-syntyneitä olis ainakin Zotov, Martshenko ja Zajtsev, 92-ikäluokasta.
 
Viimeksi muokattu:

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Jos ajatellaan sitä että mitkä maat tulevat kansainvälisissä turnauksissa mitaleja ottamana niin en vielä lähtisi USA:ta ihan kärkeen sijoittamaan, tai paljon riippuu siitä tuleeko NHL olemaan jatkossa olympialaisissa mukana. Jos ajatellaan että NHL pelaajat eivät enää jatkossa ole olympialaisissa mukana niin USA:n MM-kisatkin voivat enemmän tai vähemmän lässähtää.

Pelaajien houkutteleminen niihin voi muuttaa vieläkin hankalammaksi ja toisaalta liitonkin kinnostus voi vähän lopahtaa kun ei mitään suurempaa jota kohti rakentaa, jos ajatellaan että jatkossa MM-kisat on se kovin kansainvälinen turnaus. Pitää muistaa että MM-kisat ovat Yhdysvalloissa kuitenkin täysin marginaalitapahtuma.

Pelaajatuotanto voi silti säilyä hyvänä, ja toisaalta jos on tarpeeki suuri määrä hyviä pelaajia niin MM-kisoihinkin voi saada hyviä joukkueita, mutta silti näen että jos olympiaporkkanaa ei ole niin kiinnostus MM-kisojakin kohtaa voi monella tavalla olla vähäisempää. Toki USA:lla joukkue ei-NHL olympialaisissakin olisi, mutta sen tasoa olisi varmasti selvästi huonompi kuin noiden mahdollisten MM-kisa joukkueiden.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Jos ajatellaan sitä että mitkä maat tulevat kansainvälisissä turnauksissa mitaleja ottamana niin en vielä lähtisi USA:ta ihan kärkeen sijoittamaan, tai paljon riippuu siitä tuleeko NHL olemaan jatkossa olympialaisissa mukana. Jos ajatellaan että NHL pelaajat eivät enää jatkossa ole olympialaisissa mukana niin USA:n MM-kisatkin voivat enemmän tai vähemmän lässähtää.

Asiaa voidaan myös lähestyä kysymyksellä, mihin rajataan kansainväliset turnaukset? Jos puhutaan puhtaasti miesten turnauksista, niin asia on pitkälti kuten viestissäsi mainitset, eli asia riippuu paljolti NHL:n ja olympialaisten yhteisen taipaleen jatkosta. Jos vertailuun halutaan ottaa mukaan myös U20- ja U18-kisat, niin tilanne on jo toinen.

Se, että jenkit lepäävät jo näissä kisoissa nuorten varassa, osoittaa pitkälle missä maan kiekkoilussa mennään tällä hetkellä. Myös U20-kisojen mestaruus luo vaan lisää odotuksia menestyksekkäästä tulevaisuudesta. En tiedä tarkalleen mitä TOJ haki tuolla kansainvälisen kiekon voimasuhteilla, mutta itse en ajattele asiaa puhtaasti miesten arvoturnausmenestyksellä. Ei ole USA:n vika, jos heidän parhaat pelaajat jäävät syystä tai toisesta pois arvoturnauksista. Kyllä USA on tullut neljän (lue TOJ:n avausviesti) huippumaan joukkoon jäädäkseen.
 
Viimeksi muokattu:

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Kyllähän USA:lla on potentiaalia nousta tuonne Kanadaa ja Venäjää haastamaan. 1996 World Cupin jälkeen Yhdysvaltain menestys kansainvälisissä turnauksissa on kyllä ollut luvalla sanoen heikkoa (no Salt Lake City 2002 hopea on ihan ok). Nyt on kuitenkin tilaisuus kuitata kaikki MM-kisaperseilyt ja voittaa jopa olympiakultaa.

Suomesta USA:n rosteriin ei olisi asiaa kuin M. Koivulla ja Timosella ja Pitkäsellä. Valmentajan mieltymyksestä riippuen T. Ruutu ja Filppula voisivat kamppailla paikoista 3./4. -ketjuihin, mutta kyllähän jenkeiltä on tuonne omastakin takaa samantasoisia vaihtoehtoja.

Selänne, S. Koivu ja OJ eivät tuonne tämän kauden otteiden perusteella mahtuisi, kun sieltä on jätetty pois mm. Tim Connolly, Brian Gionta ja Scott Gomez.

Syvyyttä USA:lla löytyy kyllä. Jenkeillä on 50 pelaajaa jotka ovat tällä kaudella latoneet vähintään 20 pinna NHL:ssä. Suomella kriteerin täyttäviä pelaajia on 13.

Terävin kärki on myös jenkeillä paljon laajempi: yli 40 pisteen miehiä USA:lla 13, Suomella 3. Joten kyllä USA kakkosjoukkueellakin voisi pelata näissä karkeloissa mitaleista.

Ruotsillahan on pullat kaiken kaikkiaan oikein hyvin uunissa. Mitä nyt näissä kisoissa tuli takkiin hurmoksessa painavalta Slovakialta.

Toivon kyllä että Slovakia ja Tshekki (ja tietysti myös Suomi) eivät ihan täysin putoa kelkasta, vaikka näiden kohdalla näyttää kieltämättä vähän pahalta. Slovakialla on huippuhyvä ykkösketju, mutta sen jälkeen ei löydy oikein kuin näitä 40-vuotiaita pappoja (Satan, Palffy) jotka pärjäävät kansainvälisellä tasolla.
Tshekillä syvyyttä (ainakin paperilla) löytyy vielä jonkin verran, mutta kyllähän sielläkin otetaan kokoajan pakkia ja ratkaisupelaajat vanhenevat. Toki Tshekki tuottaa edelleen Suomen tapaan näitä hyviä eurojyriä, jotka kyllä kaatavat Latviat ja Valko-Venäjät mennen tullen, mutta eivät pärjää NHL-tähdille.

Sveitsi on kyllä ottamassa kokoajan vahvemmin ja vahvemmin otetta "kahdeksanneksi parhaana" lätkämaana. Suunnannäyttäjä ja kapteeni Mark Streit on vanhemmalla iällä noussut liki tähtipelaajaksi jopa NHL-tasolla. Huippuveskari löytyy, Luca Sbisasta voi kehittyä lähivuosina Streitiäkin parempi puolustaja ja junnujen MM-kisoissa loistanut Nino Niederreiter saattaa olla ensimmäinen sveitsiläinen tähtihyökkääjä NHL-tasolla.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Jep, unohdin mainita nämä. Gontsharovin näen kyllä lähitulevaisuudessa NHL:ssa. Hän on sellaisen Pohjois-Amerikkalaisen puolustajan ihannetyyppi, nopea, fyysinen ja kiekollisesti hyvä... hyvä laukomaan.
Gontsharov on Orlovin ohella potentiaalisin puolustaja mitä Venäjän sarjoissa tällä hetkellä pelaa. Luulen että hän tulee olemaan mukana Sotshin joukkueessa melko varmasti, jos välttyy loukkaantumisilta.

Tshudinov taas on sitä Tjutin-Grebeshkov-linjaa, mitä Venäjältä löytyy riittämiin.
Tjutin-Grebeshkov -linjaa ei Venäjältä todellakaan "löydy riittämiin", sillä nämä ovat parhaat puolustajat mitä Venäjä on pystynyt tuottamaan 1980-luvulla syntyneiden pelaajien osalta. Jos Tshudinov kehittyy yhtä hyväksi kuin he, niin hyvä homma.

Valentenko oli mahtua Montrealin kokoonpanoon, joten tässä näkyy se KHL:n suorastaan nuorien pelaajien vastaisuus, ettei kaveri mahdu Dynamon kokoonpanoon.
KHL-seurat peluuttavat useimmiten kuutta puolustajaa. Dynamon Top-6 on seuraava: Karel Rachunek, Denis Denisov, Aleksei Zhitnik, Dimitri Vorobjev, Daniil Markov ja Aleksei Semjonov. Joku näistä on yleensä aina ollut loukkaantuneena, ja paikkaajia ovat olleet yleensä Andrei Plehanov ja Sergei Vishedkevitsh. Valentenko on joukkueen pakkirankingissa sijalla 9. edellämainittujen pelaajien jälkeen. En näe tässä mitään "nuorten pelaajien vastaisuutta" (peluuttaahan Dynamo vakituisesti 1991-syntynyttä hyökkääjää Aleksandr Avtsinia), mutta Valentenko ei ole riittävän hyvä tällä hetkellä pelaamaan joukkueen avainkokoonpanossa.

Siellä on 90-syntynyt junnumaajoukkueessa esiintynyt Golovkovkin toisaalta mahtunut pelaamaan pelejä.
Golovkov ei ole kovin lahjakas mutta isä sattuu olemaan Dynamon organisaation pomo...

Tuosta 92-94-ikähaarukasta löytyy pari-kolme lupaavaa pakkia, mutta lienevät nekin sitä tuttua tasoa paremmin, kuin Kulikovin-Markovin luokkaa. Vaikea tosin vielä arvioida.
Jep, ainakaan 93-94 ikäluokkien osalta ei voi vielä sanoa mitään kovin varmaa.
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Sen sijaan Anikejenko (s. 1987) on erittäin potentiaalinen kaveri, joka on ollut tällä kaudella Jaroslavlin paras puolustaja, ja jonka näkisin erittäin mielelläni kevään MM-kisoissa.

Hockey`s Future teki kirjoituksen, jossa oli kymmmenen parasta varattua venäläistä puolustajaa, ja siinä kirjoituksessa Anikjenko oli vasta kymmenes. Mielestäni hieman erikoista, sillä hän pelaa hyvää kautta.

http://www.hockeysfuture.com/articles/11787/top10_drafted_defensemen_in_russia/,
 

phakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
RISTO DUFVA ja JYP + JYP-Akatemia
Liitto eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan monikulttuurisuutta - kolmikohtainen ohjelma suomalaisen jääkiekon parhaaksi

1. Vastaanottokeskukset muunnetava harjoituskeskuksiksi
Suomeen tulee päivä päivältä enemmän maahanmuuttajia. Vaikka osa on pakolaisia on syytä kääntää katse työperäiseen maahanmuuttoon jossa piilee ääretön voimavara. Ympäri suomea olevat vastaanottokeskukset on muunnettava ympärivuotisiksi harjoittelukeskuksiksi joissa jokainen työtä vailla oleva maahanmuuttaja voi kouluttautua suomalaisen jääkiekon ammattilaiseksi vailla ulkopuolisia paineita. Keskuksiin tulee rakentaa usea minijäähalli, voimailu- ja kuntokeskukset sekä psykologisen valmistautumisen kouluttautumisohjelma. Raimo Helminen valittava opettamaan vaatimattomuutta ja paineiden käsittelemistä. Esa Tikkanen valittava kieltenopettajaksi. Harjoittelukeskusten vahtimestariksi valittava Jarmo Myllys. Jos kurinpidollisia huolia ilmenee, Mika Nieminen on syytä palkata ns. kullinheiluttajaksi - opettamaan oikeanlaisia juhlimistapoja näille tuleville suomalaisille.

2. Maahanmuuton ministeriksi valittava ns. myötämielinen henkilö
Kalervo Kummola on valittava maahanmuuttoministeriksi. Kummollalla on tarpeeksi näkemystä suomalaisen jääkiekon puutteista ja tarpeista. Thors ottaa tänne kenet vaan, Kummola voi keskittyä drafti-tilaisuuksien antiin ja valita kermat kakun päältä.

3. Draft-tilaisuuksia järjestettävä suurimmassa osassa keskisen Afrikan suurlähetystöjä

General Mänitzer Jari Kurrin avustamana tästä äärettömän suuresta joukosta on ruodittava paras mahdollinen materiaali korvaamaan suomalaisen jääkiekon suuria ikäluokkia. Värväys keskitettävä fyysisesti ylivoimaisiin partasuisiin sotalapsiin. Suomen delegaation vastuuta ei voi korostaa, mutta Timo Jutila on pidettävä helvetin kaukana ruokahuollosta.
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
Hockey`s Future teki kirjoituksen, jossa oli kymmmenen parasta varattua venäläistä puolustajaa, ja siinä kirjoituksessa Anikjenko oli vasta kymmenes.

Aika ihmeellinen on tämä Seren Rosson rankkaus, mutta tuo hänen kirjoittamansa teksti tästä pelaajasta on paljon puhuva, eli Anikijenkolla on asenneongelmia ja hän on tyytyväinen pelipaikkaansa Venäjällä. Oma veikkaukseni on, että Anikijenkosta tulee toinen Ilja Nikulin.
Jos kiinnostusta NHL:n suuntaan olisi, niin veikkaan, että Anikijenko olis tuossa Orlovin jälkeen.


Liitto eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan monikulttuurisuutta - kolmikohtainen ohjelma suomalaisen jääkiekon parhaaksi

Sä taisit eksyä tänne sieltä uutisissa tunnetuksi tulleesta facebook ryhmästä? =D
 

Ihmeilja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Venäjä, Atlant, Ak Bars
Venäjän pelaajat

Venäjän materiaali tulee säilymään todennäköisesti aika sammanäköisenä, mitä se näissä Vancouverin kisoissa nyt oli. Venäjän, kuten Suomenkin kohdalla keskittäisin katseen lähinnä valmennuspuoleen pelaajien laadun sijaan. Hyökkäyksen kärkihän Venäjällä on kaikkein terävin.

Sotsiin pakkiparit voisivat olla jotain tällaista:

Dmitri Kulikov - Andrei Markov
Fedor Tjutin - Sergei Gontshar(ei tehdä samaa virhettä, kuin Zubin kanssa)
Danis Grebeshkov - Maxim Gontsharov
Anton Voltshenkov - Ilja Nikulin/Vitali Anikijenko/Juri Alexandrov/Dmitri Orlov

Nyt muuten jälkikäteen on sanottava vielä Zubovista, että olsihan Zubovin NHL-kokemuksella ollut valtava merkitys kentällä. Zubov vastaa Tsekin Kaberlea, mutta silti hänen ylitseen valittiin Kornejev, jolla ei tällaisista oloista kokemusta ole, Kalinin, joka putosi Buffalon kokoonpanosta ja Nikulin, jonka olisin itsekin ottanut mukaan KHL ykköspuolustajana, mutta toisaalta kokemattomana tällaisesta vastustajasta.

Edit:
Hyökkäystä on paljon vaikeampi spekuloida, koska junnuista on tällä hetkellä nousemassa useampikin pelaaja... se on selvää, että Malkinin, Datsjukin ja Zinovjevin rinnalle pitäisi nousta vähintään yksi huippuluokan keskushyökkääjä.

Ilja Kovaltshuk - Jevgeni Malkin - Alexander Radulov
Alexander Ovetshkin - Pavel Datsjuk - Alexander Semin
Nikita Filatov -
Alexander Frolov -
 
Viimeksi muokattu:

Reinomies

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Manchester United, Montreal Canadiens
Pääsarjan tason heikentyminen yhdistettynä siihen, että käytännössä kaikki parhaat juniorit karkaavat Kanadaan viimeistään 17-vuotiaina on romahduttanut Tshekin pelaajatuotannon tason.

...

Venäjän 1992-ikäluokan pitäisi olla erittäin hyvä, mutta siitäkin muutama paras on jo ehtinyt karata Kanadaan, eli heidän kehityksensä on tavallaan tuhottu jo etukäteen.
Vaihtavatko nämä juniorit itselleen Kanadan passin vai miksi näet sen samantien varmuudella menetettynä lupauksena, jos juniori siirtyy Kanadan sarjoihin? Ei kanadalainen juriorityö tulosten perusteella hassumpaa ole, joten kai se on ennemminkin hyvä asia että sinne siirtyvät?
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Jos nyt pitäisi listata vaikka seuraavan Olympiadin tarkastelujaksolla jääkiekkomahtien suuntia ja tulevaisuuden näkymiä (omasta vinkkelistäni), niin lista menisi näin.


1. Kanada, ei vaadi perusteluja. Parhaat pelaajat, valmentajat ja puitteet muutenkin.

2. Venäjä. Maailman paras kärkiosaaminen. Valmennus ei pelaajiston tasoa. Puolustus huutaa myös muutamaa huippunimeä. Voi kuitenkin voittaa kenet tahansa, vaikka puolustus ei pitäisikään. Hyvän ikäisiä huippuja, paljon lupauksia myös kasvamassa huipuiksi.

3. USA. Supernuoriso. Pystyy varmasti haastamaan Venäjää ja Kanadaa. Nopeus on ilman muuta leimaava piirre nykyjenkeissä. Loistavat maalivahdit myös. Yksittäisen osa-alueena valmennus ehkä eniten jäljessä Kanadaa.

4. Ruotsi. Ykkösvarauksia järjetön määrä. Ilman muuta tulee olemaan heti kolmen kärjen perässä, jos ei jopa kolmen kärjessä. Kaikki osa-alueet pelottavan iskukykyisiä. Äärimmäisen taitavia nuoria pelaajia. Neljän vuoden päästä ennustan myös, että Viktor Hedman on maailman kiistaton TOP-3 pakki.

5. Slovakia. Yllättävää? Ehkä. Tästä maasta kasvaa pelaajamassaan nähden kummallisen paljon kiistattomia huippupelaajia. Tällä hetkellä esimerkiksi Chara, Gaborik ja Mari Hossa. Suomella ei ole yhtään näiden tasoista ukkoa. Lisäksi Meszaros on huikea puolustava pakki. Neljässä vuodessa näkisin myös Marek Svatosin olevan supertasolla. Myös Halak tulee paranemaan seuraavien vuosien aikana. Ongelmana leveys, mutta kärki on timanttia.

6. Tsekki. Milan Michalek, Tomas Plekanec, Marek Zidlicky. Tuossa ehkä hallitsivimmat Tsekit tällä hetkellä. Yhden Olympiadin ajan vielä nuokin kaikki mukana (Michalek toki pidempäänkin). Nuoria taitureita on myös tulossa. Tsekeistä on vaan hyvin vaikea sanoa. Moni omaa potentiaalia mihin vaan, mutta voi jäädä pannukakuksi (vrt. Patrik Stefan). Mielenkiintoinen pelaajisto, ilman muuta. Pavelec tulee myös olemaan hyvällä tasolla neljän vuoden päästä. Scwartz(noinko se kirjoitetaan) tulee myös olemaan NHL-vahti parissa vuodessa. Heikkoutena ehkä valmennus.

7. Suomi. Kyllä. Näin se on, Suomi on 7. Toivotaan ilman muuta mm.Granludin nousua huipputasolle. Vataseen itse uskon kuitenkin enemmän. Noustakseen kiistattomalle huipulle, on pienikokoisen pelaajan oltava hyvä luistelija. Vatanen on superluistelija, Granlund luistelee kuin Joni Töykkälä. Vaikealta näyttää. Toivotaan suomikiekolle kasvojenkohotusta. Myös valmennus saisi herätä tähän päivään (Jalonen alkoi puhua nuorennusleikkauksesta, ehkä se on ensimmäinen merkki siitä, että hän on kykenevä näkemään ympärilleen). Toinen Suomen aiempi vahvuus, eli ME!-henki näyttää tällä hetkellä olevan koetuksella. En muista aiemmin nähneeni, että maajoukkue rakoilee kuten nyt. Siihen meillä ei tietenkään ole varaa.

8. Sveitsi. Saa nähdä, ottaako Suomen jo kiinni, vai pysyykö takana. Tuntuu, että Sveitsissä jo vuosia jatkunut kiekkohuuma on saanut myös maajoukkueeseen ryhtiä. Krueger jättää pestinsä, joten tuuletusta on luvassa. Mielellään näkisin Sveitsin nostavan entisestään profiiliaan. Lähinnä loistavien faniensa takia heitä symppaan.

Bubbling under, samat vanhat. Tässä ajassa pienet eivät vielä isoiksi muutu. Toivotaan, että jatkossa haastajia kuitenkin nousee.

Nähtävissä on kuitenkin ollut se, että pienet pystyvät jo nyt pitämään pelejä tiukkana isompiaan vastaan. Ja hyvä niin. Ovat oppimassa ainakin puolustamaan, ja siitähän se lähtee. Mm. Latvia ja Valko-Venäjähän olivat aika lähellä jättiyllätyksiä näissäkin kisoissa. Se on kiekon kannalta hieno asia.

Tällaista mutuilua. Näin sen näen.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Vaihtavatko nämä juniorit itselleen Kanadan passin vai miksi näet sen samantien varmuudella menetettynä lupauksena, jos juniori siirtyy Kanadan sarjoihin?
Historia viimeisen 20 vuoden ajalta on osoittanut, että ne venäläiset jotka siirtyvät Kanadan juniorisarjoihin tai NHL:n farmisarjoihin 17-18 vuoden ikäisenä melkein poikkeuksetta taantuvat eivätkä kehity huipputason pelaajiksi. Monet Pohjois-Amerikkaan nuorena lähteneet pelaajat ovat palanneet takaisin Venäjälle huonompina pelaajina kuin mitä lähtivät Venäjältä.

Tätä käsitystä ei ole syytä muuttaa ennenkuin Kanadaan siirtyneet venäläiset alkavat oikeasti kasvaa huippupelaajiksi. Katsotaan mitä huippulahjakkaalle Kirill Kabanoville tapahtuu. Jos Kabanovin ura ei urkene, tulisi Kabanovin esimerkin viimeistään lopettaa venäläisten järjettömän typerä siirtyminen Kanadan junioreihin.

Ei kanadalainen juriorityö tulosten perusteella hassumpaa ole, joten kai se on ennemminkin hyvä asia että sinne siirtyvät?
Kanadalainen juniorivalmennus on varmasti kehittynyt viimeisen 10 vuoden aikana paljon, mutta samalla täytyy pitää mielessä Kanadan valtavat massat. Siellä on 600k rekisteröitynyttä pelaajaa joka on kymmenkertainen määrä Venäjään verrattuna.

Venäläisten (ja yleensä eurooppalaisten) ollessa kyseessä täytyy ottaa huomioon myös valmennuksen ja pelitavan erilaisuus.Ei 17-18 vuotiaan pelaajan ole mitään järkeä siirtyä keskellä parasta kehitysvaihetta kokonaan erilaiseen valmennus- ja pelitapaan.

Sama juttu on huomattu myös Ruotsissa, missä puuhataan edustuskieltoa maajoukkueeseen niille pelaajille, jotka lähtevät Ruotsista ennen NHL-varausta. Myös Suomen kannattaisi harkita samaa. Kaikki näkivät viime vuoden vaihteen U20-kisoissa mitä vuosi Kanadan junioreissa oli tehnyt Toni Rajalalle. Ei ainakaan hyvää.
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Kanadalainen juniorivalmennus on varmasti kehittynyt viimeisen 10 vuoden aikana paljon, mutta samalla täytyy pitää mielessä Kanadan valtavat massat. Siellä on 600k rekisteröitynyttä pelaajaa joka on kymmenkertainen määrä Venäjään verrattuna.
Etkö sinäkin voisi jo pikkuhiljaa lopetella tuota jankkaamistasi Venäjän rekisteröidyistä pelaajista. Kaikki tietävät, että siellä on moninkertainen määrä junnuja rekisteröityjen lisäksi.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Sama juttu on huomattu myös Ruotsissa, missä puuhataan edustuskieltoa maajoukkueeseen niille pelaajille, jotka lähtevät Ruotsista ennen NHL-varausta. Myös Suomen kannattaisi harkita samaa.

Kuulostaa ainoastaan ja vain fasistiselta.

edit: Kiitoksia Jaasinille, jokohan loppui tuo rasittava jankkaus venäläisen kiekkokoulun ylivertaisuudesta.
 
Viimeksi muokattu:

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Kanadalainen juniorivalmennus on varmasti kehittynyt viimeisen 10 vuoden aikana paljon, mutta samalla täytyy pitää mielessä Kanadan valtavat massat. Siellä on 600k rekisteröitynyttä pelaajaa joka on kymmenkertainen määrä Venäjään verrattuna.

Hyvää asiaa. Mutta.

Tuo Venäläisten rekisteröityneiden määrä Kanadaan verrattuna ei ole mitenkään verrattavissa. Venäjällä laskentatapa on aika, no, erilainen.

Omassa ikäluokassani Moskovan Dynamolla oli 1300 pelaajaa, joista 20 kerrallaan olivat nipussa mukana. Nuo muut eivät "reservissä" ollessaan ainakaan tuolloin (noin 12 v takaperin) olleet enää minkään lisenssin tms. alaisia pelaajia. Silloin heitä ei käsittääkseni lasketa myöskään mihinkään tilastolukuihin.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Kaikki tietävät, että siellä on moninkertainen määrä junnuja rekisteröityjen lisäksi.
Venäjällä on vähemmän jäähalleja kuin Suomessa. Missä nämä "piilopelaajat" harjoittelevat ja pelaavat? Kuka heitä valmentaa? Missä sarjassa he pelaajat? Kuka tai mikä organisoi heidän pelinsä ja sarjansa?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Kuulostaa ainoastaan ja vain fasistiselta.
Olkoon fasistista tai ei, mutta ruotsalaiset ajavat tässä vain omaa etuaan ja niin tuleekin tehdä. Ruotsissa on huomattu mihin pelaajien siirtyminen Kanadan junioreihin johtaa, joten siellä ollaan valmiita tekemään radikaaleja toimenpiteitä vahingollisen kehityksen katkaisemiseksi.

Tshekissä ja Venäjällä sama olisi pitänyt tehdä myös jo ajat sitten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös