LeKi 2009–2010

  • 58 768
  • 132

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Olisihan se hyvä, että nämä kokeneet pelaajat olisivat koko kauden joukkueessa. Mutta ei siinä ennustajaeukko tarvi olla, jos tehdään ottelukohtaisia sopimuksia ja kaiken maailman liigapykäliä, niin nämä herrat lähtevät kuin Naton ohjukset, jos vain paremman sopparin saavat. Mutta sehän on ihan normaalia, niin meistä jokainen tekisi. Aikanaan eräs Ilveksen mies palasi rapakon takaa ja fanit olivat tohkeissaan, että kyllä sillä on Ilveksen muotoinen sydän ja kyllä se Ilvekseen palaa. Niinpä vain eräs länsirannikon joukkue nappasi miehen. Kaverini tuumasikin, että se sydän oli setelinipun muotoinen.

Ottelukohtaiset sopimukset ovat välttämättömyys, jotta tälläisiä nimimiehiä LeKiin saadaan. Esimerkiksi Sandell tuskin joulua LeKissä näkee, mutta taas toisaalta Glad voi pelata pitkäänkin. Jarkolla on jo niin paljon kokemusta, ettei ihan minne tahansa tarvitse enää lähteä ja todennäköisesti LeKin hoitama työpaikkakin. Eivät tuolta Kaipaiset, Suvannot, Alaset ja Tierannat nykyisellä kokoonpanosäännöllä hevillä lähde minnekään. Ottelukohtaisten sopimuksien kohdalla asia on eri, mutta näitä miehiä joukkueessa ei montaa olekaan.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
LeKin pakisto

Tänään tuli uutinen LeKi-puolustaja Jarno Virkin viiden ottelun mittaisesta pelikiellosta. Tavallaan odotettu päätös, sillä itsekin arvelin pelikiellon olevan 3-5 peliä. Iso menetys LeKi-puolustukselle. Nyt Gladin ja Tierannan merkitys isännän hommissa kasvaa.

Juha Leimun olkapään magneettikuvauksista ei ole vielä infoa tihkunut. Leimu olisi erittäin hyvä saada laatikkoon vielä tämän kauden aikana, joten tässäkin on paljon pelissä. Malkamäki ei hyvin pelatusta TuTo-pelistä huolimatta Juhaa pysty paikkaamaan. Tsemppiä Juhalle!

Eilen kokoonpanossa mukana olleet Malkamäki ja Ilves-laina Akkanen eivät ole ainoat muuttujat LeKi-pakistossa. LeKi neuvottelee nimittäin tällä hetkellä Janne ''Rete'' Grönvallin kanssa sopimuksesta ja Rete onkin reenannut LeKin kanssa. Viime kauden farssin jälkeen olen kyllä hyvin skeptinen miehen siirtymisestä toiseen lempijoukkueistani. Pakistossa on toki vajausta, mutta... Mikäli Leimu jää sairaslomalle, pakisto olisi täynnä melkoisia puukäsiä. Reten liike voisi ehkä Lempäälän tulitikkuaskissa riittää, mutta ei miehen kiekollisella osaamisella oikein tuoda mitään lisää nykypakistoon. Kokemustakin löytyy jo omasta takaa, vaikka millä mitalla!

Glad - Malkamäki
Tieranta - Akkanen
Grönvall - Friman

Eli näin?
 

tope senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
pirkanmaan kiekkoseurat
Täytyy sanoa, että tämän päiväinen Lekin ykköskenttä oli hyvässä vedossa. Jumalauta, aivan uudessa keväässä. Hyvin pelattu muiltakin, sillä Jortsun jengi ei ole mikä tahansa heittopussi.
 
Viimeksi muokattu:

Veikko40

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS, FC Ilves, SC Classic, BC Pyrintö
Google ei osannu kertoa mihin Jaakko Kolari lähti.
Tietääkö LeKin sisäpiiri/fanit enemmän? Jatkaako uraa muualla vai mitä rupesi tekemään?
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Jaakko Pellinen ja Henri Sandvik Ipan matkassa, Malkamäki takaisin Tapparassa ja Kaipainen-Virkki-Leimu poissa vahvuudesta, joten hienoa, että tämän tason(Pellinen&Peltola) kavereita saatu paikkaamaan. Toivottavasti paranee tilanne ennen keskiviikkoa.

Ja Nippala pakkina! On se Jose kyllä kone.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
Onko tietoa miksi Sandell oli eilen sivussa LeKin kokoonpanosta?
 

Immortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raipen ja Robbien jengit

Bronco

Jäsen
Olisiko kellään mahdollista heittää pientä selontekoa siitä, miten Sandell on esiintynyt LeKin paidassa? Näemmä tehot 2+1 kuudessa pelissä, mutta miksi pieni peliaika? Kiitos.
 

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
Olisiko kellään mahdollista heittää pientä selontekoa siitä, miten Sandell on esiintynyt LeKin paidassa? Näemmä tehot 2+1 kuudessa pelissä, mutta miksi pieni peliaika? Kiitos.
Jokaiselle ansionsa mukaan. Sandell on ollut kieltämättä lievä pettymys itselleni. Olisin odottanut pelaajalta, joka antaa näyttöjä katsomoon ammattisopimusta ajatellen enemmän. Pelaa itselleen ja tekee erikoisia ratkaisuja kentällä. Tosin tänään SaPKoa vastaan taisteli ihan miehekkäästi ja teki hienon maalin. Samanlaisia iltoja olisi pitänyt olla jo useampia.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Ei ole kyllä Sandell mitenkään säväyttänyt. Isokokoinen, nopea ja taitava peluri, mutta ei aja taklauksiaan loppuun, ei pelaa joukkueelle kuin satunnaisesti ja yrittää tehdä itsestään parempaa Mestis-kaukaloihin kuin on. Ottaisi esimerkkiä Kaipaisesta tai Suvannosta!

LeKin pelissä mättää nyt ja pahasti. Maalivahtipuolella eilen hirveintä jöötiä mitä olen ikinä missään nähnyt. Koskela saa vielä jotenkin tyydyttävän arvosanan, mutta Pätsi ei ole kyllä lähelläkään tasollaan. Pätsi on päästänyt nyt useita helppoja mm. RoKi-, SaPKo- ja Sport-peleissä tässä lähiaikoina. Tolvasta ikävä.

Puolustuksessa eilen en nähnyt yhtään onnistujaa. Leimu oli laiskempi kuin koskaan, Aalto-Friman-Tieranta-Näppilä aivan näkymättömiä ja Virkki aivan muualla. Ei jumankauta, kun Virkki käy vain ajelemassa vihellyksen jälkeen ja ryntäilemässä kiekottomien miesten päälle. Kaukana ollaan omasta tasosta. Glad ja Passo ovat pelanneet hyvin sen mitä ovat pelanneet.

Hyökkäyspäässä oikeastaan jarrumiehet ja konkaripari Suvanto-Kaipainen saa puhtaat paperit. Kakkosketjussa varsinkin Mattila ja Antonen painavat melkoinen takajarru päällä kokoajan ja luistelu näyttää kuin painot olisi jaloissa. Kolmosen miehistä Kallio ei ole harkkapelien potentiaaliaan saanut Mestiksessä esille ja Joki-Erkkilän ja Välimaan aikaisemmat maali-iloittelut ovat muisto vain. Nelosessa sentään Sandvik, Silvennoinen, Nippala, Suomaa ynnä muut jaksavat painaa täysillä illasta toiseen.

Oikeastaan ilman eilisen kaltaisia pohjanoteerauksia lähinnä vieraissa LeKin juna näyttäisi lipuvan hyvää vauhtia, mutta eilinen oli kyllä masentava kaikin puolin. Tärkeä peli lauantaina!
 

tope senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
pirkanmaan kiekkoseurat
Yksi asia ainakin minun silmään on tarttunut, että alivoimalla pelatessa seisoskellaan vaan neliössä, eikä häiritä vastustajan pyöritystä. Vastustaja saa "kävellä" lähelle maalivahtia tulittamaan oikein urakalla. Viime kaudella äijät pyöri ja hyöri, eikä vihollisen ylivoimasta useinkaan tullut mitään. Eilisestä pelistä jäi Suomaan esitys mieleen. Olisi ansainnut enemmänkin tähtiä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
HPK:n Juha Metsola näyttäisi siirtyvän muutaman pelin lainalle (17.10. asti) LeKin maalille liiton pelaajasiirtojen mukaan.
 

tope senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
pirkanmaan kiekkoseurat
Leki-Roki

Olipas Lekin peli-ilme aivan toisenlainen kuin aikaisemmissa koitoksissa. Alivoima rullasi vähän niinkuin viimekaudella, eikä vastustaja saanut kunnon maalipaikkoja. Metsola maalilla oli jäätävän hyvä ja rauhallinen. Koko joukkue oli todella hyvin hereillä,. Tästä on hyvä jatkaa. PS. Älkää päästäkö Metsolaa "kotiin"!
 

Nagyanya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Liverpool, Detroit Red Wings
Mitenkäs Jarkko Näppilä on esiintynyt Lekin paidassa? Kovasti kiinnostaisi lukea jonkinlaista raporttia hänen otteistaan.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Sahtiankat
Liitetään tähän samaan syssyyn kysely Jouni Aallon otteista. Plus/miinus -tilastossa näytti olevan yhden plussalla ja viime pelissä 18 minuuttia peliaikaakin, joten ei vissiin ihan reisille ole alkukausi mennyt.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Näppilää en ole montaa kertaa tällä kaudella nähnyt, mutta tasaisen hyviä esityksiä. On myös yllättävän fyysinen puolustaja ja varma omassa päässä. Vastuuta LeKissä tulossa.

Aalto on köyhän miehen Näppilä. Fyysinen peruspakki, mutta vastuu jää kaikkien ollessa terveenä pienemmäksi. Kuitenkin ollut positiivinen ilmestys.

LeKi aloitti sitten ryhtiliikkeen kotiottelussa RoKia vastaan. Vanha LeKi-resepti: haalarit päälle ja kotilaatikossa voittoja sataa! Yleisöä vihdoin lähemmäs 400. Jos ei tuosta enää putoaisikaan, niin ei tarvitsisi silmiä hävetä päästä.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Aamulehden mukaan Lempäälän oma poika, LeKi-hyökkääjä Lassi Mattilan kausi on ohi silmävamman vuoksi. Äärimmäisen harmittava juttu, sillä miestä kaivattaisiin ja silmän alueen vammat ovat aina ikäviä. Paranemisia!

LeKille paikkaamaan mieletöntä kasaa loukkaantumisia HPK:sta Aki Seitsonen ja Joona Karevaara ja Tapparasta Jesse Turkulainen. Harmi, kun loukkaantumiset ja pelikiellot pakottavat tähän pelaajakierteeseen.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
http://jatkoaika.com/mestis.php?sivu=kolumnit&id=9332

Hyvää settiä! Monelta kantilta äärimmäisen fiksusti kuvailtu LeKin tilannetta Mestis-kartalla. Kukaan ei tunnu tajuavan, että joukkue pelasi KAKSI sarjatasoa alempana vielä 5 vuotta sitten! Taloudellisesti jo Mestis-paikan hyväksyminen oli äärimmäisen suuri riski ja LeKin organisaatiossa on asiat sen jälkeen hoidettu todella hienosti. Joka vuosi tietyn avainporukan ympärille nuoria lainapelaajia ja aina on ollut kilpailukykyinen joukkue kasassa vahvistettuina jokaiselle tutuilla nimillä kuten nyt esimerkiksi Kaipainen tai Glad.

Peukkua vaan pystyyn!
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Tuli tuossa ennen kauden alkua ladattua turhan kovia odotuksia Sami Sandellille. Kauden alkuhan Samilta meni kokolailla pipariksi, ehkä osin samasta syystä? Nyt ainakin tilastojen valossa taitaa olla parempi jakso menossa niin Samilla ja myös koko joukkueella. Miltä ovat Sammelin otteet näyttäneet kentällä?
 

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
Tuli tuossa ennen kauden alkua ladattua turhan kovia odotuksia Sami Sandellille. Kauden alkuhan Samilta meni kokolailla pipariksi, ehkä osin samasta syystä? Nyt ainakin tilastojen valossa taitaa olla parempi jakso menossa niin Samilla ja myös koko joukkueella. Miltä ovat Sammelin otteet näyttäneet kentällä?
Sun tarttee tulla kattoon paikanpäälle! ;) Sandellin suoritukset ovat parantuneet koko joukkueen otteiden myötä. Varsinkin alkusyksyn perusteella ihmettelin, että kyseessä pitäisi olla liigatason mies. Nyt otteet ovat (varmasti myös parantuneen pelituntuman myötä) olleet vahvoja. Heikkoutena ajoittainen kiekon hautominen tilaneissa, joissa pitäisi hyökkäystä edistääkseen syöttää ketjukaverille. Vastapainona on vahva kulmapeli, sillä Mestiksessä ei ole montaa pelaajaa, joka ottaisi kiekon Sandellilta pois kulmaväännöissä.

Niin ja onhan nuo tehotkin löytyneet hiljalleen!
 

Saitam75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LEKI, Tappara
Sandell oli todellakin alkukauden aika jäässä. Hautomista esiintyi huomattavasti enemmän ja välillä näytti että meinaa yksin pelata ja kiekkoa ei muille edes yritetä syöttää. Henkilökohtaisesti ihmettelin miten kaveria edes peluutetaan.
Kauden edetessä pelivire on kuitenkin löytynyt ja on paikkansa lunastanut paremmin kuin hyvin.
Syitä heikkoon alkukauteenhan voi olla monia, joita vaan voi arvailla.

Lekin peli on muuten varsin viihdyttävää katsottavaa ja vetää varsin hyvin vertoja hakametsän peleille.
Mutta missä ihmeessä on katsojat? Hallissa olisi kyllä tilaa ja ei lippu hinnalla ole pilattu.
Hallin viihtyvyyteenkin on hieman panostettu ja uuden puolen katsomokin melkein tyhjänä illasta toiseen.
Jos joku nyt epäröi lähteä katsomaan lempäälään peliä jostakin syystä niin itse ainakin voin suositella ihan vilpittömästi.
 

Kunto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tuli tuossa ennen kauden alkua ladattua turhan kovia odotuksia Sami Sandellille. Kauden alkuhan Samilta meni kokolailla pipariksi, ehkä osin samasta syystä? Nyt ainakin tilastojen valossa taitaa olla parempi jakso menossa niin Samilla ja myös koko joukkueella. Miltä ovat Sammelin otteet näyttäneet kentällä?

Pelaajien otteita seurattaessa etäältä ei oikeata kuvaa tahdo syntyä. Kaikilla pelaajilla on oma tarinansa ja taustansa. Sandellin pelit ovat edenneet LeKissä erittäin loogisesti hänen taustamuuttujiinsa nähden. Siinä missä muut pelaajat harjoittelivat täysipainoisesti tätä kautta varten, niin Sandell teki tehtaassa raskasta työtä kuusi päivää viikossa. Aamuviideltä kuntopiiriä ja siitä töihin jne. Lisäksi kun pohjalla oli vielä osittain loukkaantumisen takia epäonnistunut kausi oli jääkiekon pelaamisen kannalta tärkein osa-alue itseluottamus nollissa.

Vähäisemmän harjoittelun (niin yksilö + varsinkin joukkue) ja pohjien vuoksi Sandell aloitti LeKissä käytännössä nelosketjulaisen statuksella (ja täysin oikeutetusti). Peliaika oli 9-11 minuutin hujakoilla (ei ali- eikä ylivoimaa). Työssäkäyntiä oli jonkin verran ja omilla jäillä yritti saada muita kiinni ja tämä johti loukkaantumisiinkin. Hiljalleen Sandell on saanut itseänsä kuntoon ja nostettua ensin LeKin sisäisessä rankingissa itsensä kolmosketjun kautta kärkiketjuihin. Toipumisaikana ja sen jälkeen Sandell on pelannut 1.5 pisteen tahdilla. Tätä seikkaa arvostetumpi on kuitenkin se, että pinnoja syntyy tasaisesti pelistä toiseen eikä siten, että tehdään yhteen peliin 3+2 tehot ja nukutaan seuraavat neljä peliä.

Sandellilla on ollut hieman tilastollisesti epäonneakin maalisarakkeen suhteen. Eilen mies teki alivoimalla selvän maalin ja samoin kävi tv-matsissa SapKoakin vastaan. Jos Mestiksessä olisi videotuomarointi olisi Sandellin maalisaldo 11, millä olisi jo Mestiksen maalipörssin kärjen (12) tuntumassa. Yhdeksän maalia on sekin hyvä suoritus alkukauden vähäiseen rooliin ja peliaikaan (keskiarvo nyt reilu 13 minuuttia ja pelejä jäänyt lisäksi väliin) suhteutettuna. +/- -tilastossa Sandell pärjää myös hyvin LeKin sisäisessä tilastossa.

Pistepörssiä tärkeämpää on kuitenkin itseluottamuksen löytyminen. Mies on päässyt nyt pelaamaan sekä yli- että hieman alivoimaa. Kun on onnistunut tekemään ratkaisumaalit jatkoajalla ja rankkarissa, niin uskon, että peli-ilo on koko ajan nousussa. Netissä näkyvä KooKoo-pelin rankkarimaali heijastaa jo mielestäni sitä uskallusta, löytynyttä peli-iloa ja todistaapi jonkinlaista mailataituruuttakin.

Miten tästä eteenpäin on vaikeampi ennustaa. Jos joutuu kovaan työrumbaan siviilissä on vaara menettää nyt etenevä positiivinen kehitys jääkiekossa. Jos taas pääsisi liigaseuran palkkalistoille olisi tärkeää saada peliaikaa. Kuuden minuutin liigapelit kiekkoa päähän roiskien veisi myös pelikehityksen taaksepäin. Vieläkin haluan uskoa, että joku liigaseura saisi melko riskittömän potentiaalin. Täytyisi saada loppukausi n. 12 minuutin liigarooli ja keväästä alkaen vaativassa valmennuksessa saattaa liike sille tasolle, mitä se oli Kanadasta palattuaan. Hyvä vaihtoehto olisi myös pelata loppukausi LeKissä isossa roolissa ja maaliskuussa jonkun liigaseuran riveihin.

Kysymykseen vastatessa kirjoitus keskittyi yhteen pelaajaan. Unohtaa ei sovi se, että LeKi pelaa tällä hetkellä helkutin kovaa joukkuepeliä ja se on aina yksilöä vahvempaa. Kun joukkue kerää voittoja nousee yksittäisten pelaajien itseluottamus ja peli-ilo. Pelaaja harvemmin tekee maalin tai ansaitsee syöttöpinnan puhtaasti omilla ansiollaan.Jos Sandellin pelaajakehitys palaa omalle tasolleen, niin Sandell varmasti liittyy niiden joukkoon, jotka kiittävät LeKiä ja Sami Hirvosta vielä pitkään. Toivottavasti Samin pelit LeKissä jatkuvat myös niin hyvinä, että LeKikin kokee saaneensa jotain hyvää.

Työsarkaa Sameilla on Sandellin kanssa ja matka on pitkä. Potentiaali nuorella miehellä on se, että Ilveksen liigahyökkääjistä vain Pesonen ja Määttänen ovat SM-liigan pudotuspeleissä tehneet enemmän pisteitä kuin Sandell. Ja huonon viime kauden keskellä oli Euroopan liigan välierässä kentän parhaita ja onnistui kahvittamaan Ari Sulanderin. Kun tuollaisten kokemusten jälkeen tekee tehtaassa ylitöitä kuusi päivää viikossa ja kiekkoilee LeKissä nelosketjulaisena huonolla menestyksellä, tuo se elämänkokemukseen rutkasti lisää nöyryyttä. Tekisi varmasti hyvää monelle muullekin liigakiekkoilijalle.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Kunnolta helkutin asiallinen ja syväluotaava teksti. Sandell ollut jäätävässä vireessä jo vähän aikaa ja hyvä, että mies noteerataan. Ei voi kuin toivoa, että jää LeKiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös