NBA 2009-2010

  • 27 981
  • 212

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Kausi on ohitse ja Lakers mestari. Draftit oli ja edessä lähinnä kesäloma ja joitain kesäliigoja, sekä joukkueen rakennuksen jatkaminen ensi kaudelle mm. vapaiden agenttien muodossa. Mielestäni tämä siis jo kuuluu ensi kauden mietiskelyihin ja pohdintoihin, joten päätinpä päivittää vuosiotsikon vastaamaan keskustelua. Jos joku nyt hermostuu tästä, niin ensi kaudeksi omaa yritystä, tai tarina jatkuu taas heinäkuun alkupuolella täältä.

Mitäs on sitten jo ehtinyt tapahtumaan:
Shaq siirtyi Clevelandiin (toiseen suuntaan mm. Ben Wallace), jossa nyt siis yritetään ilmeisesti all in-kautta..? Se mikä mahtaa olla prosenttitodennäköisyys sille, että James ei jatka/jatkaa seurassa tulevankin kauden jälkeen, jätän jonkun asiasta tietävämmän harteille.
Shaq otti numerokseen 33.

Toinen mainitsemisen arvoinen siirto oli tuo Ariza -> Houstoniin ja Artest -> Lakersiin.

Mats tuskailee Blazersin Free Agent-kiemuroiden kanssa. Suomalaisia (ei-NBA:a-muuten-seuraavia) voisi kiinnostaa, että mikäs se Koposen tilanne tällä hetkellä on. Hesarissa luki että tiimissään oli tehty tyhjennys ja ensi kaudella mahdollisesti on aloituskokoonpanon pelaaja, mutta tähtäin on tiukasti NBA:ssa. Onko Portlandissa mitään suunnitteilla hänelle, tai pikemminkin onko ne muuttuneet johonkin tässä vuoden aikana? Onko mies mahdollisena kauppatavarana mitään? Kiinnostaako Italian liiga (ylipäätä Eurooppa) seuroja niin paljon että sieltä voi nousta muutkin kuin ylivoimaiset huiput?

Tosin, eikös UK:n finaalilähetyksissä todettu juuri, että tämä Hedo Turgoglu oli ollut suht vaisu Euroopassa ja vasta Jenkkien puolella päässyt pelin vauhtiin...

Josta pääsinkin siihen, että itse en noiden finaalien perusteella kyllä juurikaan miestä joukkueeseeni haluaisi. Ehkä tosiaan heitto/syöttöpelotteena lisä joukkueeelle, mutta aika päätöntä kohkaamista aika-ajoittain hänen pelinsä mielestäni oli. Vähän juurikin kuin joku turkkilanen halpaversio "superpelaajasta". Mutta kaipa sekin jo on paljon.

Jaa, näköjään myös Vince Carter on siirtynyt Orlandoon.

Onkos muuten siitä Seattlen comebackistä kuulunut yhtikäs mitään, vai haudattiinko Sonics lopullisesti?

Mutta tässäpä nyt näitä päällisin puolin. Mielenkiintoinen kausi on toivottavasti jälleen tulossa.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tosin, eikös UK:n finaalilähetyksissä todettu juuri, että tämä Hedo Turgoglu oli ollut suht vaisu Euroopassa ja vasta Jenkkien puolella päässyt pelin vauhtiin...

Hedo Turgoglu Euroopassa:

1996-2000 Efes Pielsenissä, jonka aikana Euroleaguessa 8,4 pist/peli (58%). Vuonna 2000 oli joukkueensa mukana final fourissa. Tällä kaudella tuli tehoiksi 22 pelissä 13,6pist ja 4,6rb per peli.

Sacramentossa ja San Antoniossa 2000-2004 vielä keskimäärin reilusti alle 10 pist per peli, vaikkakin pääsi toisella kaudellaan ehdolle "parhaan kuudennen pelaajan" palkinnon saajaksi mutta Orlandossa sitten tehot nousivat selvästi. Hauska nähdä miten mies onnistuu Toronossa.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Joo, tassa on nyt tarkkailtu mediaa ja vahan muutakin siihen tahtiin, etta kohta alkaa olemaan paa sekasin. Kuka tulee, kuka lahtee ja milloin??? MITAH??!!

Odom, Gooden, Bass, nyt jo Millsap...

Enta PG???

Taytyy nyt katsoa viela muutamia paivia mihin suuntaan ollaan menossa, ennen kun aletaan puhumaan Blazerseista isolla P:eella. Koposesta sen verran, etta en ihmettelisi yhtaan, jos Blazers luopuisi hanesta ja Freelandista tassa samalla, silla se toisi vahan lisaa hilloa meilla pelata nailla free agent markkinoilla. Semminkin jos jotain tollasta Millsappia aletaan hankkia...

Monet jengit on vahvistuneet huomattavasti tassa viikon aikana. Lakers ja Cavs nayttais olevat "raskas-sarjalaisia" edelleen, joskin myos Celtics nayttaa ottavan tata hommaa ihan tosissaan. Hurjin huhu on ehka A.I.n meno Memphisiin... Syvalle on mies vajonnut, ja hyva niin! Mielenkiintoisin juttu on ehka Houston. Yao on ulkona koko ens kauden ja Tracy on mika on. Lisaksi Artest lahti ja nyt huhutaan myos Battierin lahtevan. Suns on perseesta, mutta Spurs on vahvistunut. Idassa Detroit uudistuu voimakkaasti seka Carterin meno Orlandoon voi olla kovakin juttu... Aika mielenkiintoista katsoa kun kausi alkaa, etta mitka on voimasuhteet. Monet jengit on kylla niin kusessa jo nykyisten soppariensa kanssa, etta niista ei tassa viikon aikana ole puhuttu paljoakaan. Ja toisaalta ensi kesan FA-markkinat on kaikkien tiedossa. Ja kun palkkakattokin laskee kun sedan potenssi, niin sekin tietty rajottaa...

Taalla kuitenkin puhutaan Lannen finaalista jo ihan vakavalla naamalla... Mina katsoisin naa treidit nyt ensin kylla. Millsap olis yksi askel siihen suuntaan eittamatta.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
No niin, perjantaina Blazers jatti sitten Utahin Paul Millsapille tarjouksen, joka vaatii Utahilta aikamoisia toimenpiteita. Millsap:han on 'restricted FA' eli jos joku joukkue haluaa tarjota miehelle sopimusta, niin han voi kylla allekirjoittaa sen, mutta omalla joukkueella on viikko siita sitten aikaa maksaa se sama talle jannulle, jolloin he saavat pitaa pelaajansa. Mita tekee Utah taman atleettisen ja tulevaisuuden huippupelaajansa kanssa??

Blazers nakitti kylla aika pahasti tarjouksessaan, joten Utahilla tosiaan on tekemista pitaakseen Millsapin. Utah:han on ollut kusessa soppariensa kanssa jo jonkin aikaa. Ylimaksetut Kirilenko ja Okur syovat palkoista liian suuren osan, joten nyt heidan pitaa paattaa pitavatko he joko "tulevaisuuden huipun" Paul Millsapin, ja rakentavat hanen ymparilleen jotain, vai heidan pitavatko he corner stonensa, Carlos Boozerin. Boozer lahtee kylla joka tapauksessa, mutta lahteeko han nyt vai lahteeko han ensi kaudella/kauden jalkeen, sita tassa nyt mietitaan. No, toi Blazersien tarjous on tosiaan aika kova Utahin "matchata": $32 miljoonaa neljasta vuodesta, josta pahan tekee se, etta jos ja kun han diilin meidan kanssa tekee, lyodaan hanen kateen het'sillaan mukavat $10.3 miljoonaa ikaan kuin allekirjoitusbonuksena. Nyt siis Utahilla on nyt viela reilut 5 paivaa aikaa miettia: Millsap vai Boozer, Boozer vai Millsap...?

Meille tama tietenkin olisi aiwan unelma jannu. Millsap voi pelata kolmea paikkaa, mutta olisi varmasti liigan paras back-up PF (johon han on jo meilla pelatessaan suostunut), johon hanta on taalla siis kaavailtu. Kuulostaakin jo hieman liian hyvalta, kun ajatellaan, etta siina tapauksessa meilla olisi kolmelle paikalle jo nyt huippuedustus (C, PF & SG), yhdelle paikalle (SF) liigan keskiarvoa parempi ja yksi paikka (PG) on viela "tekemista vaille valmis". Eli kun me se PG (Hinrich?) tanne hankitaan/saadaan, niin kylla sekin paikka meilla asettuu liigan keskiarvoa huomattavasti paremmalle puolelle (Blake, Hinrich?, Bayless). Varsinkin tuo "lihaosasto" olisi huikea: Oden, Przybilla, Aldridge & Millsap. Tuokaa vaan esille jonkun muun jengin vastaava alakerta... Myos tuo shooting guard osasto on liigan huippua, Roy & Rudy (/Webster), joten ei tassa osaa itseaan paljoa valjaissa pidella, jos ja kun me se asiansa osaava PG sielta viela loydetaan: Lannen finaalipaikka pitaa olla ensi kauden ainoa ja se oikea tavoite!

Siita parin viikon takaisesta "kebab-pojan toilailut Ameriikan maalla" -episodista pitaa kuitenkin ottaa oppia ja odottaa nyt ihan rauhassa vaan tuota taman viikon perjantaita, jolloin Utahin on se vastatarjous poytaan lyotava. Tai no, voidaanhan sitakin ennen jo osviittaa tulevasta saada, jos he Boozerin esmes Chicagoon jollain tavalla kauppaa (kuitenkin se kolmen jengin (Bulls, Blazers, Jazz) yhteisdiili on nyt kuollut taman Millsap-diilin takia). Rahallisesti ajatellen, ainoa jengi, joka enaa pystyy Boozerin ostamaan on Oklahoma Cityn "hilly-billy-porukka". Muilla ei rahaa enaa tuohon diiliin ole, joten muiden pitaa alkaa laittamaan miehia riviin, jotta Boozer Utahista lahtisi.

Yhdesta olen kuitenkin iloinen: Marion ei tanne tullut. Pelkasin sita jo hieman tuossa...
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Jo viime kaudella omia sympatioitani kerännyt Blazers saamassa hyvän porukan kasaan ensi kaudeksi. Etenkin, kun joukkue on rakennettu hyvin tasapainoiseksi taka- ja etukentän välillä. Vielä, kun etupäässä Roy ja Oden ottavat askeleen kovimpaan tähtikaartiin, menee jengi pitkälle. Toivottavasti saatte pidettyä Rudyn!
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Odenista olen samaa mielta, mutta kyllahan Roy on jo ihan kirkkaasti NBAn kovimmassa tahtikaartissa manna kaudella. Liigan neljanneksi paras neljannen jakson ratkaisija viime kaudella (heh, ketka oli ne kolme hanen edella? ;-)), kaksinkertainen All-Stars (ura vasta kolme vuotta vanha) ja R.O.Y.. Lisaksi armoton johtaja joukkueessaan. Pistein ym Roy:ta ei voi verrata tahtikaarteihin, silla Blazers on rakennettu sillalailla, ettei hanen tarvitse mattaa sita "The Bratin" 30 pinnaa per peli, ollakseen "kunkku". Lahestulkoon jokaisessa pelissahan viime kaudella Roy ei tehnyt ekalla jaksolla kun pari kolme pinnaa, ekalla puoliajalla ehka sen 7-12 pinnaa, mutta kun pelia alettiin ratkaisemaan, niin johan soi. Terveisia vaan sinne Phoenixin suuntaan!

Oden taas on ehka se isoin kysymysmerkki tulevalle kaudelle. Miten mahtaa poika nostaa pelinsa tasoa tulevalle kaudelle? Selviaako han loukkaantumatta? Kysymyksia on paljon ja edessa on eittamatta "make it or break it" kausi! Ihmisten pitais kuitenkin muistaa se, etta hanelle piirretty rooli taalla on paaasiassa puolustusvoittoinen ja joku tollanen 10 pinnaa plus kasa levareita on se mita hanelta tehoissa odotetaan. Ei sen enempaa. Kylla meilla niita ratkaisijoita on ihan tarpeeksi, ei Gregin tarvitse siella Howardin lailla heilua ja mattaa. Lisaksi meilla on Thrilla Da Vanilla, joten kylla se sentterin paikka tuottaa sen meille mita tarvitseekin, jos Oden vaan pysyy terveena ja oppii kesan aikana miten niita jalkoja kaytetaan...

Ennen Gregia sanoisin ennemminkin, etta LaMarcus on nousemassa siihen tahtikaartiin mita hanelta jo viime kaudella odotettiin. Hieman enemman rymistelya ja puskemista sielta PF-tontilta, niin jo olis repertuaaria ratkaista. Nythan kaveri heittaa jo kun unelma "ihan mista vaan", joten jos han nostaisi hieman "paint" pisteitaan ja ottais 3-4 levaria enemman per peli, niin han olisi ihan kevyesti meidan seuraava "Sheed". Siis parhaiden aikojen Sheed. Nykykunnossahan Sheed jaa jo LAn jalkoihin taysin.

Rudy on myos mielenkiintoinen juttu, silla on hauska katsoa milla ilmeella kaveri tulee takaisin Euroopan kesalomaltaan. Semminkin nyt kun kaveri, Sergio, on tuolla vahan etelampana pelailemassa.

Baylessia puolestaan ajetaan nyt PG:n rooliin tuolla tanaan meille alkavissa Kesaliigan otteluissa Vegasissa. Viime kesanahan kundi oli koko liigan MVP ja nakutti reilu 28 pinnaa per matsi, mutta Koponen hoiteli silloin PGn tonttia ja Bayless teki mita huvitti SGn paikalta. Virhe, niin kun han itsekin on jo asian ilmaissut. Olis pitanyt vaan pelata PG:ta enemman, jotta olis viime kaudella tullut enemman peliaikaa itse liigassa. Kesaliigan MVP pystin pussaamisesta on meinaan helvatan pitka matka NBAn parketeille. Penkille jo lyhyempi, niin kun mies itsekin tietaa. Nyt siis jannu vetaa PG:na kaikki pelit ja sitten hanesta viilataan meille tulevaksi kaudeksi combo-guardia, meidan kaiketi viiden miehen guard-rotaatioon.
 

Sykerö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers ja Michael Jordan
Ja myöskään brandon "Who?" Royn ei tarvitse antaa yhtäpaljon syöttöjä, eikä ottaa yhtäpaljon levareita, eikä yhtä paljon riistoja, eikä yhtäpaljon blokkeja, eikä heittää yhtähyvällä prosentilla, eikä voittaa yhtäpaljon pelejä.. Kyllähän hän voisi, mutta kun ei tarvitse..

Niin ja ei myöskään tarvitse tehä yhtäpaljon pisteitä neljännellä jaksolla.. Mitäköhän jälkeä muuten tulisi JOS tarvitsisi.. huhhu
 
Ilmoitus

Nimimerkki Sykerö kuittaa itselleen varoituksen yllä olevista linkityksistään. Vaikka ketju kertoo, että koripallosta on tarkoitus keskustella, niin siltikin edellytämme linkkeihin muutaman oman sanan selventämään, mitä sieltä takaa löytyy.

-Moderaattorit-
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Ma luulin, Sykero, etta sa halusit puhua Roysta etka tasta todella lahjakkaasta jannusta, jolla ei ole kayttaytymistapoja ollenkaan. Kai muuten bongasit "The Brat"in viimeisimman viime viikolta, kun college dude veti LeBronin omalla leirilla "The Chosen One"ille in your face:t, jonka jalkeen The Brat suuttui ja pyysi Niken jannua ottamaan kaikki kentan ymparilla porranneet kamerat pois ja deletoimaan filmit...?

Olis paljon muitakin juttuja kundista, mutta antaa nyt olla (julkisesti) kun seka hanella etta minulla on hyvin vahvat siteet kyseiseen urheiluvalinevalistajaan...
 

Sykerö

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers ja Michael Jordan
Joo luin kyllä:) Kieltämättä melko outoa.. Noo nuori kaveri joka on niiin kilpailuhenkinen ei sittenhalunnu tuollaista matskua näkyviin, kieltämättä vähän outoa. MUTTA kaveri on tästäkin huolimatta tällähetkellä maailmanparas koripalloilija. Ja varmaan saadaan ensikaudellakin taas muutama hyvä "hailaitti".. muitakin kun Portlandia vastaan;)

Ja nytkun Shaqi tuli tosiaan tiimin tuo se vähä väriä tuohon "muuhun" miehistöön. Innolla odotan miten yhteistyö toimii. Kyllähän se Shäki on jo aika vanha ja hidas.. mutta kyllähän tässä on mahdollisuuksia vaikka mihin!

Joko se kausi alkaisi.. Ja kuinkakohan paljon kauden aikana tulee spegulaatiota siitä, mihin LeBron, Wade, Bosh ja yms. tulevat päätymään. Tuo LeBron-->Knicks huhu ei tahdo millään hellittää.. mutta otetaan nyt mestaruus kotiin ensin cavsseissä, katotaa jatkot myöhemmin!

-WE ARE ALL MVP WITNESSES-
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Utah on matchannut meidan tarjouksen Millsapista, joten se siita. Katellaan mita seuraavaksi. Nyt voi hyvinkin olla, etta ootellaan pidemmankin aikaa, etta joku iso nimi ostetaan...
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
No niin, eli tanaan sitten Blazers on sainannut PG Andre Millerin Phillysta. Kovia keskusteluja kaytiin myos back-up PF David Leen (Knicks) kanssa samaan aikaan, mutta koska han oli restricted free agent, niin enaa Blazers ei halunnut lahtea mukaan tahan millsap -tyyliseen kilpahuutoon. Ja Knicks ei vastaavasti ollut kiinnostunut "sign-and-trade" -tyylisesta diilista, joten se siita. Pitakaa Lee:nne!

Eli joo, (tod nak) aloittavaksi PG:ksi Miller on ihan ok ja varsinkin hanen korille ajot ja syottotyoskentely on ihan asiallista tasoa tassa liigassa. Lisaksi hanen kokemus on nannaa meidan nuorelle joukkueelle. Jannulle maksetaan $7milj kaudesta ja sopimus on kolmivuotinen. Kolmas vuosi on tosin sellanen, etta tiimilla on oikeus katsoa toteutuuko se vai ei. Miller alottaa, Blake tulee penkilta ja Bayless tuskailee penkilla, ja opettelee olemaan edes jonkunlainen PG.

Greg Oden muuten leireillyt USAn korimaajoukkueen kanssa ja uutiset sielta kertovat, etta mies on hurjassa vedossa varsinkin puolustuspelin osalta. Viime kauden pehmoilut ja typeryydet on takana ja jannu on kun muuri puolustuksessa. Eli eikohan me ensi kaudella saada kentalle juuri SE G.O. mita jo viime kaudeksi odoteltiin. Kausi nayttaa jo tassa vaiheessa hyvalta!

Nyt voidaan siis laittaa kesa pakettiin nailta osin ja nauttia rennosti loppukesasta. Hyva jannu saatiin joukkueeseen, Oden on kehittynyt, Webster reenaa jo 100 lasissa ja ennen lokakuuta tuskin sita back-up PFaa hankitaan. Silla ei ole niin kiire. Eli nyt...

Hyvaa kesaa!
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
B-Roy teki eilen viiden vuoden (4+1 player option) sopparin ja hintaa jannulle tuli $82 miljuunaa. Tama on Blazersien kautta aikojen toiseksi suurin sopimus (Z-Bo $84 milj./6 years) ja sopimuksensa viimeisena kautena han saa huikeat $20.1 miljoonaa mika on kautta aikojen Blazersien suurin vuosipalkka (S-Pippen $19.7 milj.). Sopimus kattaa siis 4+1 kautta, alkaen kaudesta 2010-11.

Tahan astihan B-Roy on ollut meille huikean halpa pelaaja rookie-sopparinsa takia, ollen vasta seitsemanneksi kallein pelaaja talla alkavalla kaudella ($3.9 milj.). Tassa meidan pikku-miljoonikot alkavalla kaudella:

1) Joel Przybilla ($6.8 million)
2) Andre Miller ($6.7 million)
3) LaMarcus Aldridge ($5.8 million)
4) Greg Oden ($5.3 million)
5) Martell Webster ($4.3 million)
6) Steve Blake ($4.0 million)

LaMarcus on edelleen samanlaisessa tilanteessa kuin Roy oli, eli ennen pitkaa hanellekin on tarjottava sopimusta, koska tuleva kausi on hanen rookie-sopparinsa viimeinen. Odotettavissa on samantyyppinen 4+1 paperi ehka kuitenkin jossain 60 miljoonan ja 70 miljoonan valimaastossa...
 

Islanders

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Uusi kausi, uudet kujeet

Aika palata raudan äärelle. Uusi NBA-kausi kolkuttelee jo ovella, joten jonkinlaista analyysia tulevasta pitänee tehdä. Olen tänä kesänä seurannut NBA:ta tarkemmin kuin koskaan. Where Amazing Happens on todella tapahtunut minulle.

Viime kaudella väläyttelin ajoittain orastavasta rakkaudesta Memphis Grizzliesia kohtaan. Niille, jotka eivät tuota tässä linkitettävää postausta ole lukeneet kerrottakoon, että kannatin Vancouver Grizzliesia jo aivan 90-luvun lopulla. Tänä kesänä Grizzlies tuli sitten uudelleen kuvioihin. Siihen on monia syitä.

Sain aloittaa NBA-fanituksen ja habatuksen aivan puhtaalta pöydältä. Tämän pohjalta myös suosikkijengi piti valita aivan alusta lähtien. Lopulta todellisia vaihtoehtoja ei ollut kuin yksi. Historia (tähän huutonaurua Knicks/Celtics -faneilta), pelaajat, logo, peliasu, altavastaaja, kaikki natsaavat meikäläisen kuvaan fanitettavasta NBA-seurasta.

Joten analysoidaan. Grizzlies saa yllättävän kovan viisikon ensi kauden alkuun kehiin. Tämä tulee yllättämään monet, sillä hieman "puun takaa" Grizzliesin rosteri on päässyt kehittymään. Esimerkiksi NBA taisi heittää Grizzliesin power rankingseissa sijalle 26.

Sentteriosaston pitäisi olla kivenkova. Marc Gasol on vuoden kokeneempi, joten sophomore-kaudeltaan nuoremmalta Gasolilta sopii odottaa jo melko kovia tuloksia. Myös koko draftin toinen varaus, sentteri Hasheem Thabeetiin sopii ladata odotuksia, vaikkei kesäliiga ihan nappiin mennytkään (8.2 ppg ja 4.6 rpg). Täytyy kuitenkin muistaa, että kesäliigan statseihin ei kannata uuteen NBA-kauteen valmistautuessa liikaa tuijottaa. Kai muistatte viime kauden kesäliigan? Jos ette, niin voin muistuttaa: Jerryd Bayless (29.8 ppg), Donte Greene (22.6 ppg), Quincy Douby (22.3 ppg) ja Alando Tucker (21.6 ppg). Nuo neljä nimeä olivat viime vuonna kovimmat pistelingot tulokkaista kesäliigassa. Itse NBA-kautena kovin äijä noista oli Tucker, saldona 4.6 pistettä per peli. Eikä Thabeetista edes kovaa pistelinkoa odoteta, lähinnä puolustuspään blokki/levarimuuria. Suosittelen muuten tutustumista tansanialaisen historiaan ennen Amerikkaan muuttoa. Kivaa on nähdä myös, että Hamed Haddadi jatkaa Grizzliesissa kolmantena sentterinä. Iranilainen on lukemani mukaan kehittynyt kovasti kesän aikana ja oli hiljattain pääarkkitehtina mukana Iranin voittaessa Aasian mestaruuden Kiinalta.

PF-osastolle hankittiin melkoinen mielipiteiden jakaja. Matsin rakastama Zach Randolph on ollut minulle aina yksi suosikkihyökkääjistä. Juuri Randolphin hommaaminen Grizzliesiin oli viimeinen sinetti rakkauden uudelle syttymiselle ja hyppäämiselle NBA:n pienimpään bandwagoniin. Harva muistaa parjaukseltaan sen, että Randolph oli viime kaudella vain yksi neljästä pelaajasta koko liigassa, jotka saivat 20-10:n keskiarvon pisteissä ja levypalloissa. Onhan mies roimasti ylipalkattu, mutta kyllä minä ainakin pidän ZBo:ta suurena vahvistuksena rosteriin. Darrell Arthur toisena PF:nä on mukiinmenevä nuori jannu hakemaan sen reilun vartin peliajan per peli.

Laitahyökkääjänä jatkaa vakuuttavia otteita parina viime kautena esittänyt Rudy "Catch 22" Gay. Viime kaudella 18.9 ppg:n keskiarvolla luukuttanut SF on takuuvarma äijä pelaamaan 80 ottelua kaudessa. Kesän aikana mies on kerännyt 10 kiloa lisää lihasmassaa, joten hyökkäyspäässä Gayn pitäisi olla entistäkin kovempi fyysinen pelote. Tulokas Sam Young valui yllättäen toiselle kierrokselle kesäkuun draftissa, joten Grizzlies saattoi saada tässä SF:ssä melko kovan kaliiberin miehen puolustukseen isolla numerolla. Time will tell, mutta ainakin NBA:n analyytikot kertoivat heti varaustilaisuuden jälkeen Instant Analysis -ohjelmassa, että Young on liian kova äijä noin isolle numerolla. Myös toinen tulokas DeMarre Carroll kilpailee peliajasta Youngin kanssa.

Heittävänä takamiehenä pelaa joukkueen ykkösnyrkki O.J. Mayo, jolle voisin kirjoittaa pelillisesti lähes täsmälleen samanlaisen analyysin kuin Gayllekin. 18.9 ppg tulokaskaudellaan nakuttanut SG on aloitusviisikon vahvin yksittäinen osa. Mayolta jäävät minuutit menevät Marko Jaricille, joka tuo katsomoon mukanaan NBA:n kauneimman naisen Adriana Liman, jonka kanssa Jaric kihlautui kesällä. Vapise Eva Longoria siellä San Antoniossa! Jotain hyvää ylipalkatussa serbissäkin on :)

Pelinrakentajan paikka on suurin kysymysmerkki Grizzliesin rosterissa. Onko Mike Conley valmis ottamaan askeleen eteenpäin urallaan? Enpä tiedä. Tämän takia toivoin jonkin verran Grizzliesin varaavan Ricky Rubion. Grizzliesin ottaessa kuitenkin Thabeetin oletin viimeistään, että paluuta tekevä Jason Williams hankitaan hinnalla millä hyvänsä (cap-spacea on Grizzliesilla riittämiin) opastamaan Conleytä kakkospointiksi, mutta mies lipuikin Magiciin. Halutessaan Grizzlies olisi varmasti tehnyt sopivan tarjouksen Williamsille, josta White Chocolate ei olisi voinut kieltäytyä... No, tärkeintä on, että yksi kaikkien aikojen suosikkipelaajistani saatiin takaisin liigaan.

Tuli muuten mieleen, että kun ei kerran Williamsille tehty tarjousta, jää markkinoille yksi heittävä takamies, joka on tällä hetkellä ilman sopimusta. Jos - ja mitä luultavammin kun - tuo mies Grizzliesiin saapuu, siirtyy Mayo pointiksi ja tämä lippuja myyvä herra SG:ksi. Niin, tehän tuon miehen nimen vallan hyvin tiedättekin. Itselläni on melko jakautuneet fiilikset Iversonin mahdollisesta saapumisesta Memphisiin, mutta katsotaan nyt miten homma niin sanotusti etenee.

Tässähän tätä pohjustusta, yleiskatsaus muiden seurojen kesään seuraa myöhemmin.

Let's go Grizzlies!
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Laitahyökkääjänä jatkaa vakuuttavia otteita parina viime kautena esittänyt Rudy "Catch 22" Gay. Viime kaudella 18.9 ppg:n keskiarvolla luukuttanut SF on takuuvarma äijä pelaamaan 80 ottelua kaudessa. Kesän aikana mies on kerännyt 10 kiloa lisää lihasmassaa, joten hyökkäyspäässä Gayn pitäisi olla entistäkin kovempi fyysinen pelote.

On taidettu "jonkun" verran käyttää erinäisiä kiellettyjä aineita jos oikeasti on tuon verran kesän aikana lihasta saatu lisää.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Matsin rakastama Zach Randolph on ollut minulle aina yksi suosikkihyökkääjistä. Juuri Randolphin hommaaminen Grizzliesiin oli viimeinen sinetti rakkauden uudelle syttymiselle ja hyppäämiselle NBA:n pienimpään bandwagoniin. Harva muistaa parjaukseltaan sen, että Randolph oli viime kaudella vain yksi neljästä pelaajasta koko liigassa, jotka saivat 20-10:n keskiarvon pisteissä ja levypalloissa. Onhan mies roimasti ylipalkattu, mutta kyllä minä ainakin pidän ZBo:ta suurena vahvistuksena rosteriin.

Taa oli kai vitsi, etta ma "rakastan" ZBoa? ;-) Kasiahan ma taalla taputin kun jannu jokunen kesa sitten taalta pois veivattiin. Ei taida ihan Koben buuausten tasolle paasta kun han taalla on pari kertaa vierailevan joukkueen paidassa pelannut, mutta ei paljon puutu... Hanta ei taalla enaa kylla kaipailla.

ZBo todellakin tekee edelleenkin sen baut 20/10 keskiarvon per kausi, mutta mitaan merkitystahan silla ei ole eika ole ollut joukkueensa menestykseen. Siis taysin ilmassa riippuvia on noi sen tehot. Mutta se mita Zacharias tuo joukkueeseen ja kaupunkiinsa on aseita, strippibaaritappeluita ja jatkuvia poliisikahakoita. Mitaan muuta tama jannu ei valitettavasti Grizzleihin tule tuomaan. Muuten hanta ei olisi parissa vuodessa lempattu ulos jokaisesta joukkueesta missa han on pelannut.

Mina en valitettavasti nae Grizzleissa yhtaan mitaan mika nostaisi heidat silta tasolta pois, jossa he ovat viime vuodet olleet: Lannen pohjamuta. Sorry vaan... Kaikki uudet vahvistukset on lahinna naennaisia vahvistuksia ja jos Gay olisi todella se Memphisin suunnanmuuttaja, niin se olisi jollain tavalla jo naina menneina vuosina nahty. Kesaliigaa taas ei kannata verrata yhtaan mihinkaan. Paitsi etta jos edes siella ei saa mitaan aikaan, niin ei sita myoskaan liigassa tule saamaan. Bayless tosiaan pelasi SG:ta viime kesan kesaliigassa (Petterin hoidellessa PG-tonttia) ja noyryytti koko rookie & ym maailman Vegasissa. Vahinko vain oli, etta Bayless oli meidan rotaatiossa Sergion ja Blaken jalkeen kolmantena PG:na, joten se mita han kesaliigassa valaytteli, ei ollut sita mita hanelta NBAssa vastaavasti odotettiin. Tama fiba oli meidan joukkueenjohdon, ei Baylessin. Bayless on SG, mutta taalla hanesta jostain syysta odotetaan Parkerin kaltaista PG:ta... hmm... Ei toimi. Tana kesana han sitten pelasi meidan kesaliigajoukkueessa (moniko muuten edes tiesi, etta han siella taas oli? aika nakymaton meinaan oli) PG:ta ihan vaan testina, etta onko hanesta ikina sellaiseksi, ja taysin kuolevaiseksi han itsensa siella teki. Toki pikku loukkaantuminen vaikeutti asioita, mutta ei hanesta PG:ta saa tekemallakaan. Ja meilla taas SG-paikalle ei ole mitaan asiaa ellei loukkaantumisia tule. Kylla B-Roy ja Rudy sen tason SG:eita tassa liigassa on. Tosin ei toi "Dre":n tanne hankkiminenkaan Baylessin pelaamaan paasya PG-paikallekaan yhtaan helpottanut. Han on siis edelleenkin projekti ja hanesta odotetaan tulevan asiallinen back-up guardi parin kolmen vuoden sisaan. Ja jos ei, niin sitten "kiva kauppavaline".

Dante Cunninham, PF, (2.kierroksen drafti) teki muuten juuri sopparin meidan kanssa, joten ainakin yksi rookie me saatiin ensi kaudellekin... Viela tassa odotellaan yhta ostosta ennen kauden alkua, mutta sita saataneen odotella viela reilu kuukausi. Martell Websterin ja Odenin kesakuntoa on vastaavasti ihailtu laajemmaltikin, joten jos Blazersien osalta jossain ne toiveet lepaa, niin ne on LA:n, Martellin ja Odenin tasonnousuissa. Niin ja Andre Millerin pelinrakennuksessa... Onhan sita jo siinakin viime kauden Lannen runkosarjan "kakkosille"...
 

Islanders

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Jatketaan vielä hetki Grizzliesin parissa, kun keskustelua syntyi näinkin pikaisesti.

Taa oli kai vitsi, etta ma "rakastan" ZBoa? ;-) Kasiahan ma taalla taputin kun jannu jokunen kesa sitten taalta pois veivattiin. Ei taida ihan Koben buuausten tasolle paasta kun han taalla on pari kertaa vierailevan joukkueen paidassa pelannut, mutta ei paljon puutu... Hanta ei taalla enaa kylla kaipailla.

Sarkasmia ystäväni :) Eli hyvin muistan mielipiteesi ZBo:sta, joten ajattelin tuoda vähän omia näkökulmiani esiin mieheen liittyen. Erityisesti minua haittaa Zachin tapauksessa se, että "samalla tasolla" pelaavia Randolphin kaltaisia ei niin paljon voittaneita statistiikkavelhoja on monia muitakin. MUTTA, harvoin kuulee heitä haukuttavan samoissa määrin kuin ZBo:ta. Otetaan muutama esimerkki.

Jamal Crawford ei ole koskaan pelannut minuuttiakaan poffeissa. Tämä ei johdu loukkaantumisista, päinvastoin. Crawford on ollut offensiivinen pelote koko uransa, mutta on silti pelannut 597 runkosarjan ottelua ilman pleijarivisiittiä. Toinen vastaava tapaus on Corey Maggettessa, tietyin varauksin jopa Vince Carterissa. Eivät hekään erityisiä voittajia ole koskaan olleet.

Eiväthän nämä muuta sitä faktaa, että Randolph on huono syöttäjä ja jopa vielä huonompi puolustaja, mutta joku kumma juttu siinä on, että kaikki haukkuvat juuri häntä. Ja kyllähän nuo ilmassa riippuvat tehotkin ovat varsin tervetulleita Memphisiin, sillä viime kaudella Grizzliesin kotipelien ppg oli liigan toiseksi heikoin; 93.87.

Mutta se mita Zacharias tuo joukkueeseen ja kaupunkiinsa on aseita, strippibaaritappeluita ja jatkuvia poliisikahakoita.

Tästä on ollut ihan julkisestikin puhetta kesän aikana. Zachille on sanottu, että herran on nyt hyvä rauhoittua ja asettua aloilleen, sillä tämä on vähän niin kuin viimeinen tilaisuus näyttää, että "Thug Life" pysyy kentällä, ei sen ulkopuolella. Itse Randolph on vastannut, että on vihdoin kasvanut aikuiseksi, ja että on nyt hyvässä kasvuympäristössä noin henkisesti. Onhan se varmaan ainakin osittain tottakin, sillä Memphis on huomattavasti rauhallisempi noin kaupunkina kuin Los Angeles ja New York. Näin ainakin itse ajattelisin, korjatkaa toki, jos olen väärässä.


Kesaliigaa taas ei kannata verrata yhtaan mihinkaan.

Tähän siis sama. Esimerkiksi Hasheem Thabeetin tapauksessa kannattaa olla hyvin kärsivällinen, sillä mies alkoi pelaamaan koripalloa ollessaan 15. Kehittymistä tapahtuu siis valtavissa määrin edelleen, enkä edes ihmettelisi, vaikka D-League kutsuisi Thabeetia ensi kaudella.

Mihin Grizzlies sitten ensi kaudella pääsee? NBA:n varhainen Power Ranking antoi kyllä syytä huutonauruun. Grizzlies on sijalla 29, mutta vielä parempaa on selitykset sen perässä. Siinä sanotaan, että Randolph on huonompi PF kuin Pau Gasol, mikä on vielä erittäin totta, mutta muistaisiko arvon John Schuhmann, ettei vanhempi Gasol enää viime kaudella rosterissa ollut. Missä on siis tämän väitteen järki?

Toiseksi, Thunder hyppää seitsemän sijaa ylös James Hardenin varauksen ja Durantin sekä Westbrookin oletetun kehityksen takia. Ei siinä mitään, varmaan hyvin lähellä totuutta, mutta missä on joukkueellisesti lähes identtisessä tilanteessa olevan Grizzliesin nousu listalla? Meillä on toisen vuoden Mayo, Gasol sekä Arthur ja tulokkaat Thabeet, Carroll sekä Young. Eivätkö he ole yhtään mitään tulevaisuutta ajatellen? Eikö heidän kehittymisien varaan voi laskea samalla tavalla kuin Thunderin vastaaviin? Itse ainakin laittaisin absoluuttisessa vertailussa Mayon samalle viivalle Durantin kanssa. Ei näissä top-listoissa tosiaan taida olla mitään järkeä.

Se on ainakin varmaa, että Memphis on parempi kuin 29. Viime kauden rekordi 24-58 paranee huomattavasti.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
...Randolph on huono syöttäjä ja jopa vielä huonompi puolustaja, mutta joku kumma juttu siinä on, että kaikki haukkuvat juuri häntä.

Itse Randolph on vastannut, että on vihdoin kasvanut aikuiseksi, ja että on nyt hyvässä kasvuympäristössä noin henkisesti.

Zach on myos hirvea pallohaukka, joka vaatii sen pallon kasiinsa joka hyokkayksen alkajaisiksi. Siihen pysahtyy hyokkays, joka kerta. Muistan kylla kaiholla jannun silkkisen heiton ja nopean kakkospompun, mutta niin kun sanoin, nama 20/10 tehot on aika ilmavia. Hanen pelissaan on niin paljon negatiivisia asioita, etta nuo tehot (joilla ei siis matseja voiteta) ikaan kuin nollaantuvat siina samassa. Onhan se kumma kun 20/10 jannua ei missaan joukkueessa tarvita ja nyt han on ajautunut koko liigan pohjalle asti...

Kaikki haukkuvat hanta juuri hanen "off court" toilailujensa takia. Ajatelkaapa mika kuuluisuus ja arvostus hanta odottaisi, jos han oppisi a) syottamaan, b) puolustamaan edes vahan ja (iso)KEE) kayttaytymaan siviilissa. Noita "olen aikuistunut" juttuja kuultiin taalla monesti aina sen jalkeen kun ensin oltiin heiluttu aseiden kanssa, ajettu 100mph kaupungin keskustassa pilvessa keskella yota, tapeltu strippibaarin edustalla tai oltiin polteltu hasaa autossa matkalla Seattlesta Portlandiin... Toivottavasti, Islanders, han tata nyt tarkoittaa... en tosin kylla usko siihen patkaakaan. Sen verran tata miesta on tullut seurattua. Memphis on sita paitsi paljon mustempi kaupunki kun Portland, joten kavereita riittaa bilettamaan siihen rinnalle... Tosin strippibaareja ei taida olla samalla tavalla kun taalla "strippibaari-taivaassa", Portlandissa ;-)

Toki kesaliigasta on kehittyvia pelaajiakin loytynyt, korjataan sen verran tuohon edelliseen tekstiini. Onhan meillakin varsin kohtalaisen kesaliigan pelannut Nicholas Batum, joka viime kaudella oli jo aloituksessa ja jota tanakin kesana meilta kuolattiin treidien yhteydessa. Lisaksi han taisi olla Parkerin kanssa ylivoimaisesti paras maajoukkuepelaaja naissa Ranska-Italia-Suomi EM-karsinnoissa? Haneen on taallapain ladattu hirveita odotuksia (suuntana Tayshaun Prince) eika han ainakaan tahan mennessa ole meita niissa pettanyt.

Ma en ihan kylla Mayoa Durantiin vertaisi... Durant on tulevaisuuden "Kobe" ja ottaa hyvin viisaasti pienia ja varsin aanettomia askeleita kohti supertahteytta. Painvastoin kun tama yks "The Chosen Brat"... ;-) Mayo ei tuolle tasolle paase, ainakaan minun kirjoissani. Hanen suurin miinushan on puolustukseen palaaminen. Viime vuonna oli "janna" seurata kun hanen annettiin ajaa korille samalla kun hanta pitanyt guard (Blake) lahti jo toiselle korille: levari, syotto ja lay-up. Easy. Lisaksi heittoprossissa on huomattavasti parannettavaa. En tieda... ainakin minun kirjoissa Mayo on tata "hyvaa keskiluokkaa", joka on tietysti saavutus jo sinansa, mutta supertahteyteen asti en nae hanella olevan asiaa... Durant puolestaan on "a franchise changer", samalla tavalla kun esim B-Roy. OCT tulee olemaan pleijareissa jokusen vuoden sisaan, jos ne vaan jaksaa huolella rakentaa tuota joukkuetta. Mallin voi ottaa vaikka Blazerseista ;-)
 

Islanders

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Okei, kiitos lisäselvennyksestä sekä Randolphin että Yhdysvaltojen kaupunkien tilanteeseen. On kiva kuulla näistä sellaiselta kaverilta, joka on enemmän asioista (esim. juuri tämä "katutaso") perillä. Randolphista olen ainakin itse sanonut nyt sanottavani ja kauden alkaessa sitten viimein nähdään, millainen pelimies hän Grizzliesin nutussa oikein on. Itse ainakin tulen seuraamaan miehen otteita tarkasti.

Ma en ihan kylla Mayoa Durantiin vertaisi... Durant on tulevaisuuden "Kobe" ja ottaa hyvin viisaasti pienia ja varsin aanettomia askeleita kohti supertahteytta. Painvastoin kun tama yks "The Chosen Brat"... ;-) Mayo ei tuolle tasolle paase, ainakaan minun kirjoissani. Hanen suurin miinushan on puolustukseen palaaminen. Viime vuonna oli "janna" seurata kun hanen annettiin ajaa korille samalla kun hanta pitanyt guard (Blake) lahti jo toiselle korille: levari, syotto ja lay-up. Easy. Lisaksi heittoprossissa on huomattavasti parannettavaa. En tieda... ainakin minun kirjoissa Mayo on tata "hyvaa keskiluokkaa", joka on tietysti saavutus jo sinansa, mutta supertahteyteen asti en nae hanella olevan asiaa... Durant puolestaan on "a franchise changer", samalla tavalla kun esim B-Roy.

Olen jossain määrin eri mieltä kanssasi Mayon ja Durantin suhteen. Kun verrataan miesten tulokaskausia, niin Mayo on kokonaisuudessaan mielestäni edellä. Tulokaskausien vertailussa Durant nakutti paremmat statsit syötöissä, levyissä ja pisteissä per peli. Prosentuaalisesti mitattuna Mayo on edellä jokaisessa kategoriassa (FG% ym.). Viime kaudella Durant oli Mayoa edellä, mutta tässä on luonnollisesti otettava huomioon Mayon ensi kaudella edelleen jatkuva kehittyminen. Mayohan on tullut liigaan vuotta Durantia myöhemmin.

Viime kauden takamiestulokkaiden heittoprosenttien keskuudessa Mayo oli kyllä ihan hyvää A-luokkaa. Taakse jäävät esimerkiksi Augustin ja Fernandez. Koko kauden luukuttaneista tulokas PG- tai SG:sta Mayo oli heittoprosentillaan 7. tai 8., riippuu hieman tulkintatavasta. Kolmen pisteen heittoprosentissa on mielestäni enemmän parantamisen varaa. Pisteissä per peli mies oli kaikkien tulokkaiden ykkönen. En myöskään näe syytä, miksei myös Mayo voisi olla "Franchise changer". Siihen vaaditaan paljon, mutta paljon on myös Mayolla antaa.

Oikeassa olet kyllä Mayon puolustuspelaamisessa, siinä on parannettavaa. Laiskuus vaivaa Mayoa puolustuspäässä, ja juuri tämä osa-alue on koko Grizzliesilla ensi kaudella varmaan se suurin mahdollinen kompastuskivi. Kun offensiivisesti joukkueen aloituksessa on nyt kolme "shoot first" -äijää (Mayo, Gay, Randolph), eikä ketään ihan hirveästi ole puolustaminen kiinnostanut, niin ei se hirveän hyvältä näytä. Ihan Warriorsin harrastamaan run 'n gun -pelitapaan saakka tuskin mennään, mutta silti Grizzliesin peleissä sukka kuumenee komeasti ainakin omassa päässä ensi kaudella. Siinä saattaa tulla Shane Battieria ikävä..

En missään nimessä kirjoita tätä mollatakseni Durantin saavutuksia (myös tulevia, sillä niitä on tulossa), tuossa miehessä on ainesta juuri "franchise changeriksi", jonka mukana Thunder elää ja kuolee. On toki myös mahdollista, että miesten kehitys kulkee - rivien välissä - kuvaamiisi eri suuntiin. Durantista tullee todella se seuraava iso juttu, ja Mayo voi olla vain statistiikkakenttien täyttäjä, joka ei koskaan voita mitään joukkueensa kanssa. Time will tell.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
No nythan siita teidan Grizzlieista on tulossa oikeen haro-jengi... ESPN:lla oli just juttua, etta Grizzlies ja A.I. olis paassyt sopimukseen ensi kaudesta. ZBo ja A.I...... JailGrizzlies!

Vitsivitsi, mutta aikamoisessa paniikissa siella Memphisissa naytetaan olevan, kun kaksi tallaista muille kelpaamatonta hairikkoa sinne on hankittu. Vaan ei siina mitaan, aika mielenkiintoista nahda mita ZBo ja A.I. saavat yhdessa aikaiseksi. Kentalla, pukuhuoneessa, siviilissa ja oikeustuvissa. Huh huh, sanon mie kylla tahan!

Mita mielta on Islanders?
 

Islanders

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
No nythan siita teidan Grizzlieista on tulossa oikeen haro-jengi... ESPN:lla oli just juttua, etta Grizzlies ja A.I. olis paassyt sopimukseen ensi kaudesta. ZBo ja A.I...... JailGrizzlies!

Vitsivitsi, mutta aikamoisessa paniikissa siella Memphisissa naytetaan olevan, kun kaksi tallaista muille kelpaamatonta hairikkoa sinne on hankittu. Vaan ei siina mitaan, aika mielenkiintoista nahda mita ZBo ja A.I. saavat yhdessa aikaiseksi. Kentalla, pukuhuoneessa, siviilissa ja oikeustuvissa. Huh huh, sanon mie kylla tahan!

Mita mielta on Islanders?

Joo, eilen tuoreeltaan, aivan loppuillasta tästä Iversonin "twiitistä" itse asiassa jo luinkin. Twiittaushan meni näin: "Well I am about to begin another workout session. Agent informed me that Memphis made us an offer on yesterday. Stay tuned." Ajattelin, että seurataan tilannetta ennen kuin kirjoitellaan mitään spekulointeja. Silloinhan ei vielä oltu meidän GM Wallacea tavoitettu asian tiimalta, joten Iversonin tekstiviesti oli oikeastaan yhtä tyhjän kanssa. Nyt tilanne on kuitenkin toinen, kun Grizzlies on varmistanut, että tarjous A.I.:lle on tehty.

Kyllä mä luulen, että jos Iverson johonkin menee, niin se on Grizzlies. Me pystytään ainakin ihan kevyesti tekemään kovin tarjous miehelle esim. Heatiin verrattaessa. Eri asia onkin sitten, miten A.I. joukkueeseen sopeutuisi. En usko, että miestä pointiksi istutettaisiin, joten Mayon olisi siirryttävä PG:ksi Iversonin ottaessa itselleen luontaisen heittävän takamiehen paikkansa. Tämä ei olisi ongelma, sillä Mayo osaa pelata myös pointtina. Ongelma olisi se, että Iversonin mitä luultavammin murtautuessa aloittavaan viisikkoon (en näe syytä hankkia miestä penkille) olisi viisikossa jo neljä shoot first -äijää (ZBo, Rudy, O.J. ja A.I.).

Toinen ongelma olisi mahdollisesti mainitsemassasi sopeutumisessa, mutta itse en usko tähän. Sen sijaan uskon, että Memphisiin saapuisi muuttunut mies viime kauteen verrattuna. Iverson näki Pistonsissa, etteivät pyörät enää 76ersin aikojen tapaan pyöri hänen mukaansa. Seurasi penkitys ja lopulta kokoonpanosta tiputtaminen. Tänä kesänä nöyryyttä on varmasti tullut entisestään lisää, ja ainakin itseni Allen vakuutti sanomalla: "I have been blessed to make plenty of money in this league. Now it's not about the money, its about playing me getting back on the court."

Henkilökohtaisesti olen todella valmis ottamaan Iversonin Grizzliesiin. Tuo mies pystyy vielä paljoon. Voi olla, että mies floppaa pahasti, mutta itse olen valmis vielä kerran kääntämään A.I.:n kortin.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Miksi Iversonista on yhtäkkiä tullut tuollainen kiertolainen, kun 76ers-aikoinaan oli koko seuran tukipilareita ja varsin mukava pisteiden- ja pelintekijä. Nyt kuitenkin seura vaihtuu kuin sukat... Harmittaa nähdä mies tuollaisena, kun Philly-aikoina tuli seurattua mielenkiinnolla ja toivottua parasta.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Pelaajista tulee yleensa kiertolaista kun hommat menee pukuhuoneessa ja siviilissa "etelaan" eika kentallakaan tulosta enaa synny. Ei jengit tollasia enaa nykyaan katsele ja uutta jengia on vaikea loytaa.

Mun mielesta Islanders itse tuossa toikin jo yhden suurimmista ongelmista esiin: "...olisi viisikossa jo neljä shoot first -äijää (ZBo, Rudy, O.J. ja A.I.)." Ja kun noista kolme on viela taysin susia puolustuspaassakin, niin onko tuo nyt sitten hyva juttu joukkueelle? Minua ainakin suoraan sanoen pelottaisi, jos meidan joukkueelle olis tehty samanlainen "jalleenrakennus". Tuo meinaan ei ainakaan minun silmiin nayta miltaan jalleenrakennukselta, vaan enemmankin paniikilta. Sorry, Islanders, mutta nimivahva tuo aloitus kylla olisi, mutta ei silla kylla Lannessa mitaan aikaan saada... Tulee melkeen mieleen meidan jengi kaudelta 2004-05: Siella oli "Mighty-Mousea", ZBoa, Abdul-Rahimia, Ratcliffia, D-Andersonia, Nick Van Exelia, Ruben Pattersonia... Varsin nimivahvaa porukkaa, mutta kentalla lahinna tuuliviireja ja omaan pussiin pelaavia "staroja". Ei lahellakaan pleijareita oltu sina kevaana. Siita jengista meilla ei ole enaa ketaan jaljella ja GM ja Pressakin on kengan kuvat persiessa istumassa jossain ihan muualla kun taalla ruusukaupungissa. Siita on opittu, konttorin miehia vaihdettu, koutsi vaihdettu ja pelaajarinkia on rakennettu hallitusti ja vain tulevaisuuteen katsoen. Ja se tulevaisuushan alkaa tana syksyna. Viime kausi oli viela rakennusta ja kokeilua, mutta nyt alkaa TrailBlazers kulta-aika. Tai kullanvuolenta-aika. Millon sita "kultaa" sitten tulee, se on toinen juttu. Viiden vuoden sisaan sanoisin...

Tuosta haro-ajasta tuli mieleen sen aikaiset draftit ym treidit. 2005 kesallahan meilla oli 3. picki. Se treidattiin Utahin kanssa, joilta me saatiin 6. ja 27. picki. Utah otti Deron Williamsin ja meille jai kateen Martell Webster ja Linus Kleiza. DOH! Kleiza treidattiin Denveriin Ricky Sanchezin kanssa ja sielta meille tuli J-Jack. Eli loppujen lopuksi me siis periaatteessa treidattiin Deron Williams Martell Websteriin ja J-Jackiin. Jack on jo kauan ollut Idassa pulailemassa ja Martell Webster on edelleen se sama "suuri lupaus", ja oli loukkaantuneena koko viime kauden (miinus 5 minuuttia). Etta silleen. Taalla kaydaankin kovasti "olutmukikeskusteluja" siita, etta mita Blazers olisi juuri nyt, jos meilla olis sama rosteri kun nyt (miinus Webster) kera Deronin ja toissa vuonna olis otettu ykkospickina Durant (SF) Odenin sijaan...

PG Deron Williams
SG B-Roy
SF Durant
PF Aldridge
C Przybilla / J. Okumuu

DANG fellas, DANG!!! Lakers-fakers WHO????!!!

Vaan ei silti, kylla ma olen edelleen sita mielta, etta Oden on pidemman paalle se parempi valinta, vaikka ei tietenkaan koskaan sita juuri pisteiden valossa. Enemmankin joukkueen rakennuspalikkana ja puolustuspaan dominaattorina. Tarkeana osana tulevaisuuden mestarijoukkuetta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös