Ennustusketju kaudelle 08-09

  • 283 825
  • 625

Rapala

Jäsen
Treenipelien perusteella tuo Lammassaaren ennustus ei tule toteutumaan. Kundi on nyt n. piste per peli tahdissa ja eilen Lamppu vei SaiPaa miten tahtoi. 40 pistettä alkavalla ei ole mikään mahdottomuus. Oma ehdotukseni suurimmaksi Blues-flopiksi on Rönnberg.


Noh kuten muutamukavaa kohta seitsemän (7) sanookin, veikkaukseni tulevat olemaan kujalla ja mahdollisesti menemään täysin pusikkoon. Muutenkin kirjoitukseni oli hieman utopistinen ja kaukaa haettu. :) Harkkapeleistä on paha vetää sen suurempia johtopäätöksiä, mutta katsotaan kuinka käy. Floppivalinnoissani hain ihan tietoisesti hieman kovemman tason pelaajia, jonka floppaaminen voisi olla jopa pienoinen yllätys. Rönnbergistä ollaan siis samaa mieltä, mutta kuten jo sanoin, yllätystä haeskelin.
 

fewe0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Senators
Nämä ennustukset ovat aina yhtä hauskoja, etenkin kun aina sieltä vähintään se yksi joukkue puuttuu tai on kaksi kertaa.

Datsun, pelaako SM-liigan kaikkien aikojen menestynein seura ensi kaudella Mestiksessä?

Itseasiassa =>

...

4. Ilves romahtaa takaisin "kaksituhattaluvun" tasolleen, eli kupsahtaa viimeiselle sijalle, kuin huono kilju

Kauden flopit:

...

2. Ilves (Suomen kaikkienaikojen menestynein liigasaura pelaa Sportia vastaan karsintasarjaa ja maine on vedettu toiletista alas)
 

JacceH

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chelsea, Medvesak Zagreb, Hajduk Split,
Heh, hauskoja ennustuksia! Pistetään nyt vielä oma jonon jatkoksi. Seuraavassa siis top50 -tapahtumat alkavalla kaudella, ilman minkäänlaista loogista järjestystä ja/tai järkeä.

1. Jokerit häviää neljä ensimmäistä ottelua ja iltapäivälehdistö kertoo joukkueen olevan kriisissä.
2. Myös Kärpät kompuroi ja Alatalo selvittää tämän johtuvan joukkueen uudistumisesta.
3. Nokka Jalonen saa lentävän lähdön, IFK voittaa enimmäisellä neljänneksellä kaikki ottelunsa. Iltapäivälehdistö nostaa joukkueen mestarisuosikiksi.
4. Blues pitää tasonsa ja keikkuu koko runkosarjan sijoilla 1-2.
5. Ässät pitää tasonsa ja keikkuu koko runkosarjan viimeisenä.
6. Ape Suhosen sopimusta jatketaan 10 vuodella.
7. Petteri Sihvonen ylistää Kari Jalosen pelikirjaa ja kertoo Hanlonin pelikirjan olevan hanurista.
8. Turussa ihmetellään kun kotiotteluiden katsojakeskiarvo jää alle 4000
9. HPK:n konttaus jatkuu, säälit jäävät haaveeksi.
10. IFK:n vauhti alkaa hiipumaan räntäsateiden alkaessa.
11. Sihvonen ylistää Jalosen pelikirjaa ja haukkuu Hanlonin vastaavan.
12. Kalpa yllättää itsensäkin ja pääsee sääleihin.
13. Saipa vaihtaa valmentajaa.
14. Jatkoaikaan avataan "Nokka Ulos" -ketju
15. Sihvonen ylistää Jalosen pelikirjaa
16. Tenute lunastaa odotuksia ja takoo 10 ottelun pätkän pisteillä 12+4
17. Lukko selvittää itsensä pleijareihin.
18. Sihvonen kehuu kaikkien muiden valmentajien pelikirjat mutta toteaa Hanlonin pk:n olevan hanurista.
19. Iltapäivälehdistö, eduskunta, Juha Mieto, Tanja Saarela-Karpela-Totti-etc., Kaarina Suonperä ja Matti Nykänen ovat huolissaan väkivallasta jääkiekossa.
20. Sami Kapanen vetäytyy kaukalosta.
21. Tampereen ykkösjoukkueeksi nousee Ilves.
22. Aravirta ilmoittaa valmentavansa ensi kaudella Kärppiä
23. Alatalo sanoo etsivänsä uusia haasteita ulkomailta.
24. IS Veikkaaja tekee neljän aukeaman jutun Alatalon "vaikeasta vuodesta".
25. Jari Litmanen loukkaantuu.
26. Iltapäivälehdistö on huolissaan katsomoväkivallasta kun joku jokerifani (ikä 13 v., promillet 3,5) on tönäissyt vahingossa Porissa nakkijonossa seisonutta mieshenkilöä.
27. Alatalo ilmoittaa tehneensä sopimuksen Ranskan kakkosdivisioona seuran kanssa.
28. Sihvonen haukkuu Kummolan ja Hanlonin pelikirjan.
29. Selänteen Teemu ilmoittaa jatkaako hän uraansa vai ei.
30. Joku liigapelaajista iskee uuden Miss Suomen.
31. Jari Porttila raportoi asiantuntevasti ainakin yhden kerran.
32. Runkosarjan loputtua sarjakärki näyttää seuraavalta:
1. Blues
2. Jokerit
3. Jyp
4. HIFK
5. Kalpa
6. Ilves
33. Sihvonen ilmoittaa että vaikka Hanlonin pelikirja onkin ihan hanurista, hän on hiljalleen oppimassa miten Suomessa jääkiekkoa pelataan.
34. Jokerifanit suunnittelevat Areenaan tifoa, jossa kaikille katsojille jaetaan 106 eriväristä aanelosta, joita sitten pitää heiluttaa tietyssä järjetyksessä.
35. Kalpa -fani (1 kpl) voittaa äänekkyydessään IFK -kotiyleisön Kalpan voittaessa Helsingissä.
36. Kaukokärpät vaipuvat takaisin koloihinsa ympäri Suomea kun joukkue rämpii.
37. Jokerifanit valittavat keskustelupalstallaan kun kohdassa 34. mainittu tifo ei onnistunutkaan.
38. Sihvonen haukkuu koko SM -liigan.
39. IS Veikkaaja onnistuu kerrankin ennakkoarviossaan ottelussa Saipa-Kalpa
40. Jari Porttila valitaan Canal+:lle selostamaan liigaotteluita kaudelle 09-10.
41. Oluttuoppi (0,4) maksaa Hartwall -areenalla poffien alkaessa 7 euroa.
42. Sport voittaa liigakarsinnoissa Ässät, mutta SM -liiga muuttaa sääntöjä siten, että nousu on mahdollista vain mikäli divarijoukkue voittaa kolme ottelua peräkkäin lukemin 7-6 täyden kuun paistaessa pilvettömältä taivaalta.
43. Liigakauden loputtua maajoukkue selviää MM -kisoissa loppuotteluun jonka häviää.
44. Teemu Selänne miettii jatkaako uraansa vai ei.
45. Jari Litmanen loukkaantuu
46. Iltapäivälehdistö on kauhuissaan nimimiesten siirroista Ruotsiin, Venäjälle, Sveitsiin, Moldoviaan, Tanskaan, Norjaan, Viroon ja NHL:ään.
47. Jokerifanit valittavat että he ovat Suomen vihatuimmat fanit.
48. Pentti Matikainen julistetaan HIFK:n virallisen fanikerhon johtajaksi.
49. HPK ilmoittaa panostavansa omiin junioreihin seuraavalla kaudella.
50. Minä lopetan näiden listojen tekemisen ainakin vuodeksi.
 

fewe0

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Senators
6. Ape Suhosen sopimusta jatketaan 10 vuodella.

7. Petteri Sihvonen ylistää Kari Jalosen pelikirjaa ja kertoo Hanlonin pelikirjan olevan hanurista.

11. Sihvonen ylistää Jalosen pelikirjaa ja haukkuu Hanlonin vastaavan.

15. Sihvonen ylistää Jalosen pelikirjaa

18. Sihvonen kehuu kaikkien muiden valmentajien pelikirjat mutta toteaa Hanlonin pk:n olevan hanurista.

19. Iltapäivälehdistö, eduskunta, Juha Mieto, Tanja Saarela-Karpela-Totti-etc., Kaarina Suonperä ja Matti Nykänen ovat huolissaan väkivallasta jääkiekossa.

25. Jari Litmanen loukkaantuu.

28. Sihvonen haukkuu Kummolan ja Hanlonin pelikirjan.

30. Joku liigapelaajista iskee uuden Miss Suomen.

33. Sihvonen ilmoittaa että vaikka Hanlonin pelikirja onkin ihan hanurista, hän on hiljalleen oppimassa miten Suomessa jääkiekkoa pelataan.

38. Sihvonen haukkuu koko SM -liigan.

41. Oluttuoppi (0,4) maksaa Hartwall -areenalla poffien alkaessa 7 euroa.

45. Jari Litmanen loukkaantuu

50. Minä lopetan näiden listojen tekemisen ainakin vuodeksi.

6. No ei kai?! Alpo ulos ennen joulua! Se on varma.. Poriin joululahjana Alatalon Matti

7,11,15,18,28,33,38 Späm (miäkö?)

19 Matti EI tämmöiseen ala.. Ennemmin hän sijoittaa betssonissa Jonne Virtaselle 1000 ekua

25 & 45 Späm (miäkö?)

30 o/ Voi olla!

41 Onneksi Raksilasta saa halvalla. Se riittää.

50 KIITOS!
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Itseasiassa =>

Ehei, Ipa ei ole menestynein SM-liigaseura. Voimme väitellä aamuun asti, eikä yksikään tepsiläinen anna periksi, tuskin edes tapparalaiset. Ilves nimenomaan ei ole lähelläkään SM-liigan menestyneintä seuraa.

Näi o.
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Nämä ennustukset ovat aina yhtä hauskoja, etenkin kun aina sieltä vähintään se yksi joukkue puuttuu tai on kaksi kertaa.

Datsun, pelaako SM-liigan kaikkien aikojen menestynein seura ensi kaudella Mestiksessä?
Joo pelaa. Eikun tatsi herpaantui justiin kymmenennen sijan jälkeen. Jouduin rukkaamaan ihan järkyttävästi noita ennen kuin alkoi keskikasti asettumaan.

Ja perseelleenhän se sitten meni.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos minäkin yrittäisin ennustella. Vaikka eiväthän nämä mitään ennustuksia ole, vaan olen katsonut asiat tulevaisuudesta. :)

1) Pääkaupunkiseutu jyrää liigassa. Bleg, Hifk, ja Jokerit ovat kaikki neljän joukossa runkosarjan päättyessä.
2) Iltapulu ja Iltakakka jatkavat kaksinaismoralistista linjaansa. Ensin haukutaan liigaa tylsäksi, kun mitään ei tapahdu ja sitten kun jotakin tapahtuu liisahyssälöidään väkivallalla lööpeissä saakka.
3) Sheddenin paikan Sihvosen silmätikkuna saa Hanlon. (Tami-Tamminen on Sihvoskalle edelleen suomen ykkösvalmentaja, tämä nyt ei voi tulla kenellekään yllätyksenä).
4) Kärpät jää ilman mitalia tänä vuonna.
5) Jyp porskuttaa lujaa syyskauden, mutta kapean kärjen loukkaantumiset hajottavat pelin siinä joulun tienoilla.
6) Aravirran soppari Kärppiin julkaistaan seuraavalla viikolla siitä, kun Pelicaanien pelit ovat ohi.
7) Ässien "pelataan varman päälle, mihinkään ei sijoiteta" -taktiikka on vienyt loputkin maksavasta yleisöstä, ja kassa alkaa olla samalla tasolla kuin ennen hopeavuotta.
8) Ilves pelaa hyvän kauden taistellen kotiedusta pudotuspeleihin. Jää kuitenkin viidenneksi.
9) Kahvaus is back big time -ainakin Hämeenlinnassa.
10) Kauden suurin floppi on Tapparan Ville Nieminen.
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Palkinnot ;

Pistepörssin voittaja: Matias Loppi - HIFK
Maalipörssin voittaja: Janne Lahti - Jokerit
Syöttöpörssin voittaja: Matias Loppi - HIFK
Torjuntaprosentit: Tuomas Tarkki - Kärpät
Jäähypörssin voittaja: Kip Brennan - HIFK
+/- tilasto: Ilkka Heikkinen - HIFK
Runkosarjan paras pelaaja: Jarkko Immonen - JYP
Herrasmiespelaaja: Sami Kapanen - KalPa
Paras valmentaja: Kari Jalonen - HIFK

Tähdistökenttä:

Janne Lahti - Matias Loppi - Sami Kapanen
Jukka-Pekka Laamanen - Markus Kankaanperä

Valmentajat; I Kari Jalonen , II Jukka Rautakorpi

Sarjataulukko runkosarjan jälkeen ;

1. Jokerit
2. HIFK
3. Kärpät
4. Blues
5. Tappara
6. JYP
------------------------
7. HPK
8. KalPa
9. Lukko
10. Pelicans
------------------------
11. TPS
12. Ilves
13. Ässät
14. SaiPa

Jokerit:
- Erittäin kova nippu jo kasassa ennen kauden alkua, ulkomaalaisiakin mahtuu vielä kaksi kappaletta. Valitettavasti tällä kaudella tulee olemaan finaaleissa.

HIFK:
- Onnistuu löytämään "Murphyn" sekä kovan maalintekijän -> tulos hyvää ja vahvasti mukana mestaruustaistossa.

Kärpät:
- Ei oikein tällä hetkellä jengi eikä valmennus vakuuta, mutta aikaa on vielä ja uskon, että Kärpät löytää myös oikeat pelaajat.

Blues:
- Muutamaa viime kauden tähtipelaajaa lukuunottamatta joukkue näyttää täysin samanlaiselta niin myös valmennus. Tähtipelaajien poisjäännit on saatu paikattua ja erittäin mahdolliselta näyttää paikka neljän parhaan joukossa.

Tappara:
- Lähes samat 1. ja 2. kentät kuin viime kaudellakin jota saatiin vielä ehkä hiukan parannettua. Menestystä tulee toivon mukaan. Mahdollisuudet neljän parhaan joukkoon.

JYP:
- Joukkueessa on selkeä ykkönen ja muut kentät sisältää myös todella hyviä pelaajia, monta samaa nimeä viime kaudelta ja kaikki varmasti muistaa JYP :n vaarallisuuden.

HPK:
- Viime kauden floppi ei tule toistumaan. Hankintoihin on satsattu ja taistelee runkosarjassa viimeisestä pudotuspelipaikasta ja välttymisestä sääleistä.

KalPa:
- Viime kaudella nähtiin jo ajoitten taistelevaa KalPaa jota tullaan tällä kaudella varmasti näkemään vielä enemmän ja paremmilla pelaajilla. Hankintoihin on myös panostettu niin kuin HPK.

Lukko:
- Paperilla ihan hyvä joukkue ensi kaudeksi. Puolivälieriin taitaa kuitenkin matka kaatua.

Pelicans:
- Hieno kausi viime kaudella. Jokerit oli liian paha pala, mutta antoi hyvän vastuksen. Ykkössentteri lähti, mutta hyviä pelaajia saatu tilalle. Ei tarpeeksi hyviä kuitenkaan.

TPS:
- Muutamat vanhat TPS-pelurit ovat palanneet kotiin, mutta niillä ei pitkälle pötkitä. Joukkueesta ei löydy selkeää ykköskenttää. Taistelee viimeisestä säälipleijari paikasta viime kauden mukaan.

Ilves:
- Mielestäni täysin munaton joukkue ensi kaudella. maalivahti tilanne näyttää todella hyvältä, mutta siihen se jää. Maalivahti ei tee maaleja.

Ässät:
- Apen luotsaamana ei oikein vakuuta. HIFK :n mustat hetket ovat tuoreessa muistissa. Eikä ole nippu paperillakaan kehumisen arvoinen. Junnut tuo varmasti pirteyttä ja yritteliäisyyttä peliin, mutta tällä kaudella paikkaa edes sääleissä ei varmaankaan aukea.

SaiPa:
- Ässien ja Ilveksen kanssa taistelee jumbopaikasta. Ei näytä joukkue kovinkaan loisteliaalta.

Tässä minun näkemys ensi kauden ennakkoasetelmista ja sitten nuo veikkailut.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Veikataan jotakin. Veikkaukset tehty kieli poskessa, ei herneitä nokkaan missään sunnassa:

1. Jokerit vie runkosarjan (olen mielelläni väärässä)
2. Blues jatkaa mitaleilla
3. Jyväskylään myös mitalit
4. Mestaruusjuhlia vietetään Helsingissä
5. Ville Niemiselle vihelletään Hakametsässä
6. Brennan pudottaa Heleniuksen
7. HIFK:lle sakkoja liigalta
8. S.Kapanen tekee enemmän tehopinnoja kuin Lukon Laaksonen
9. Wallinheimo ajetaan ulos yhdestä pelistä
10. Jäähypörssin voittaa Ben-Amor
11. Nielikäinen löytyy lokakuussa Porista
12. Jaloselle vaaditaan kenkää joukkueen ollessa viidentenä sarjassa
13. Pistepörssin voittaa toinen parivaljakosta Viuhkola-Immonen
14. Eniten maaleja tekee Bluesin Eaves
15. Kauden ykköspakki liigassa on Ilka Heikkinen, joka lähtee NHL:n kauden päätteeksi
16. Saipa potkii ensimmäisenä valmentajansa pihalle
17. Eepi paikkaa Lukon pakkivajetta kahdessa pelissä
18. Ultrasit törttöilevät jossakin vieraspelissä
19. Alpo avautuu kaukaloväkivallasta
20. Ainakin kuusi edellisistä osuu kohdalleen.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
1. Miikka Männikkö tekee pisteet 15+15=30.
2. Maalipörssin kolmonen on Kimmo Kuhta.
3. Ässät ei ole runkosarjan jumbo.
4. JYP kaatuu tälläkin kertaa puolivälierissä.
5. Vilperi ostaa tällä kaudella Kerhon oranssin fanipaidan. ( ja jos näin tapahtuu niin selässä lukee nimi Sailio ja numero on 12.
6. Mikko Eloranta on pistepörssin kahdenkympin joukossa.
7. Pasi Nielikäinen ei pelaa koko kautta Jokereissa.
8. Jari Sailio tekee tällä kaudella todellisen läpimurron Suomen huipulle.
9. Tommi Hannus tekee enemmän pisteitä kuin Petri Varis.
10. Jere Karalahti tekee comebackin!

Joo, ja muiden veikkauksien suhteen palataan kehiin lähempänä kauden alkua ja ilman alkoholin vaikutusta asiaan.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
-Runkosarjan voitto ja kakkostila Helsinkiin
-Hirschovits voittaa pistepörssin
-Ville Leino ei palaa Jokereihin kesken kauden
-JYP ei mahdu runkosarjassa viiden joukkoon, eikä myöskään etene välieriin
-Helenius ja Nielikäinen tappelevat kaukalossa
-Yksikään liigavalmentaja ei saa potkuja
-Jokerit vie mestaruuden
-Jani Rita taas vie maalipörssin
-KalPa ei vieläkään pääse sääleihin
-Kärpät ja Blues konttaa Euroopassa

Siinä kai ne tärkeimmät.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Olen tänne jo ennustellutkin aikaisemmin, mutta kun klikkasin jatkoajan keskustelupalstan auki niin koin näyn joka avasi silmäni.
Eli runkosarjan lopullinen järjestys onkin:

Blues
Hifk
Hpk
Ilves
Jokerit
Jyp
----------
Kalpa
Kärpät
Lukko
Pelicans
----------
Saipa
Tappara
Tps
Ässät

Uskomatonta mutta totta! Näin se vaan menee. ;)

Heitetään vielä nämä:

Pistepörssin voittaja: Joey Tenute, Jokerit
Maalipörssin voittaa: Jarkko Immonen, Jyp
Paras maalivahti on: Hannu Toivonen, Ilves
Paras puolustaja: Mikko Jokela, Jokerit
Vuoden tulokas: Juuso Puustinen, Blues
Tehopelaaja: Antti Hulkkonen, Jokerit
Herrasmiespelaaja: Jarkko Immonen, Jyp
Paras valmentaja: Kari Jalonen, Hifk
Jäähykuningas: Kip Brennan, Hifk
Ensimmäisenä potkut saava valmentaja on: Ari-Pekka Selin, Saipa
Loppujärjestys: 1. Hifk / 2. Jokerit / 3. Hpk
Playoffien paras pelaaja: Jani Nieminen, Hifk
 
Viimeksi muokattu:

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
1. Ässät ei petä, vaan joukkue sukeltaa ennätyshuonon kauden jälkeen Mestikseen.
2. Jari Sailio on kauden komeetta tehden tehot 24+13.
3. SaiPa yllättää (lähes) kaikki ottaen suoran pudotuspelipaikan.
4. Jäähypörssin voittaja kerää jäähyjä yli 300 minuuttia.
5. Kärpät ei vaihda valmentajaa kesken kauden, mutta ei myöskään ole kauden päätteksi kolmen parhaan joukossa.
6. Ei Helmisiä - ei tulosta. JYP:n kausi päättyy säälipleijareihin.
7. Joku liigapelaaja käryää dopingista.
8. Pistepörssin voittaja tulee joukkueesta, joka ei selviä pudotuspeleihin.
9. Blues voittaa runkosarjan.
10. Vilkkuva Timo Jutila herättää hilpeyttä liigakatsomoissa.
 

Groove Armada

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Starkin noutopihan parakki
10. Vilkkuva Timo Jutila herättää hilpeyttä liigakatsomoissa.

Jos RV16 rakentaa vilkkuvatimojutila-tifon, lupaan pitää häntä personal jesuksena. Ei ole väliä onko tifossa 3 vai 5 henkilöä. Tämä olisi hieno nähdä!
 

Gunko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
1. Jokerit ja Ilves kohtaavat finaalissa.
2. Blues floppaa.
3. Jarkko Immonen voittaa pistepörssin.
4. Puolustajien pistepörssin vie Marko Kauppinen.
5. Leino palaa Jokereihin, Lindgren Ilvekseen.
6. Sakari Salminen on Ässien pistepörssin ykkönen.
7. Ässät ei karsi Mestiksen voittajaa vastaan.
8. Lukko pelaa välierissä, mutta Antti Laaksonen tekee > 30 pistettä.
9. Kauden tulokkaaksi valitaan Toni Rajala.
10. Jere Karalahti pelaa maajoukkueessa, mutta Saksassa pelit eivät kiinnosta koko kautta. Jergus palaa Suomeen.
 

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
1. Jani Tuppurainen tekee JYP-paidassa vähintään 35 tehopistettä runkosarjassa

Kun tuo Allu nyt sattuu olemaan loukkaantuneena sivussa muutaman kuukauden sarjan alusta, niin vaihdetaan tuo ensimmäinen ennustus / väittämä seuraavaan muotoon:

1. Jiri Bicek tekee jouluun mennessä JYP-paidassa vähintään 15 tehopistettä.
 

Jeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
1. BHJ eli kehä kolmosen sisältä löytyy 3/4 neljän kärjestä.
2. Ässät pitää tasonsa eli on uskomattoman paska jengi.
3. Tapparan matseissa verkko heiluu molemmissa päissä.
4. Vasta pudottuaan pleijareiden ekalla kierroksella Aravirta snaijaa, ettei Nikkilästä ole ykkösveskariksi. Se kaveri tajuaa kaiken liian myöhään. Runkkis kulkee nuuskahuulilta mallikkaasti.
5. Ilves yllättää yltämällä runkosarjassa sijalle 10., eikä floppaa sijalle 11. kuten jotkut paskiaiset väittävät.
6. Jokereitten "Ultras-ryhmään" pyrkii joku, joka ei ole kiusannut vammaista tai rääkännyt eläintä. Moinen ääliö savustetaan heti ryhmästä.
7. Kärppien kannattajiin liittyy henkilö, joka kuuntelee heavymetal-musiikkia. Tämän musiikkilajin kannatus saakin reippaasti seuraajia kaukana pohjolassa. Typerät parrat, suhruiset tatuoinnit ja naurettavat lävistykset tulevat yleistymään tervakauppiaiden kaupungissa. Liekki- ja tribaalipaidoilla tehdään omaisuuksia.
8. Hannu Virta väntää naamaansa.
9. Blues voittaa kaikki ottelut, myös pleijareissa 10-0. Kim Jong Il ehtii ensimmäisenä onnittelemaan.
10. Hakki punottaa mutta Höyry ei selosta.
 

Pikherz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jeda kirjoitti:
2. Ässät pitää tasonsa eli on uskomattoman paska jengi.

Nämä sun kirjoitukset alkaa meneen kyllä jo hieman yli. Onhan Ässien rosteri toki huono, mutta ei sentään niin surkea, että se uskomattoman paska olisi.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
1. Mestisjoukkue voittaa kevään liigakarsinnan, hävinnyt liigaseura jatkaa liigassa.
2. Raimo Helminen pelaa ainakin yhdessä liigaottelussa kauden aikana.
3. Jäähypörssin voittaa tamperelaisjoukkueen pelaaja.
4. Lopultakin se tapahtuu ja liigajoukkueen valmennusportaan henkilöllä palaa pinna totaalisesti Tom Laaksosen viheltelyyn - väkivaltaa ja tv-kamerat = kukkahattutätien paluu haaskalle.
5. Yksi pääkaupunkiseudun joukkueista floppaa totaalisesti.
6. Epämääräistä venäläisrahaa yhden liigajoukkueen taustalla.
7. Pentit Lindegren ja Matikainen palaavat näyttävästi.
8. Petteri Sihvonen analysoi oman pelikirjansa ja toteaa sen täysfiaskoksi. Aravirta on kopioinut tämän pelikirjan, joten tiedossa on uusi tuplafiasko.
9. Sääolosuhteet siirtävät historiallisesti liigapelejä.
10. KalPan sijoitus parantuu edelliskaudesta.
 

Kapo

Jäsen
1. Mestisjoukkue voittaa kevään liigakarsinnan, hävinnyt liigaseura jatkaa liigassa.
Älä edes leikillä kirjoittele tämmöisiä kaikkien nähtäville. Se tästä vielä puuttuukin että kaikenmaailman tuomojormakat ja juhotuomasappelit tulevat liigaan säätämään.

Edit. Hupsista, eihän siinä sanotakkaan että mestisjengi nousee ja vanha jatkaa vaan ainoastaan että vanha jatkaa. Ei sitten mitään.
 

kone82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
1. Tero Konttinen ei pelaa sopimustaan eikä tätäkään kautta loppuun Tepsissä. Ei vaan mahdu kokoonpanoon. Terzi siirtyy lopulta SaiPaan.
2. Ulkomaalaisvahvistukset ovat tällä kaudella kautta linjan pettymyksiä. Pistepörssin TOP-10 ei mahdu kuin kaksi ulkomaalaista. Ja nekin on molemmat kuuden kuukauden veropakolaisia, Platt ja Johnson.
3. Takatukka Kipru pelaa elämänsä kauden tehden yli 40 pistettä runkosarjassa, vaikka on sivussa melkein kymmenen peliä. Kutsu käy myös EHT:lle ja lopulta MM-kisoihin, jossa nähdään lopulta Aki ja Kipru ykkösparissa.
4. Antti Erkinjuntti kohoaa Leinon kaltaiseksi virtuoosiksi. Ja mies pelaa Tepsin kolmosketjussa. Tämä kausi jää EJ:n viimeseksi kaudeksi Suomessa pitkään aikaan.
5. Jokerit floppaavat totaalisesti. Joukkue on kädetön ja hidas, sekä vailla intohimoa. Hanlon saa kenkää maaliskuussa, ja Jortikka otetaan tilalle. Jore haukkuu kaikki, ja Jokerit eivät lopulta voita kuin kaksi peliä Joren valkkukautena.
6. Kärpät kärsii pelinrakentajapulasta koko kauden Viuhkolan ollessa saikulla koko ajan ja Paakkolanvaaran jättäessä kehitysloikat ottamatta. Pakistokin on todella kevyt, vaikka Niinimaa sopimuksen pohjoiseen tekeekin. Kärpät on runkosarjassa viides, mutta ei voita yhtäkään ottelua pudotuspeleissä.
7. IFK yltää pronssille, kultamitalikamppailu jää tällä kertaa Pitkämäen kämmien takia väliin.
8. Vuoden tulokas on Tepsin Niko Kluuskeri.
9. Max Kolu triplaa viime kauden pistesaldonsa (2+6), ja yli tuplaa jäähyminuuttinsa (48).
10. Markku Paukkunen siirtyy kesken kauden Ässiin.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Jahas, olen uusi täällä, siispä tämä on ensimmäinen viestini. Mutta laitetaanpas jokunen ennustus tulevaksi kaudeksi.

1. Kauden aikana tullaan kokemaan ennennäkemätön sota erinäisten liigapomojen ja -päättäjien välillä, aiheena mahdollisesti tuleva pohjolan liiga. Yksi liigajoukkue uhkaa jopa boikotilla.
2. Kärpät on heikentynyt paperilla, mutta siitä huolimatta porskuttaa komeasti kolmen kärjessä lähes koko kauden. Joskaan itse en toivo tämän toteutuvan.
3. Ässät napsii etenkin syksyllä pisteitä niin mukavasti, että sijat 12-14 jäävät muiden joukkueiden jaettavaksi.
4. Lukolla on niin paljon valmentajia, että palikat menee totaalisesti sekaisin.
5. KalPalle käy kuten Ässille viime kaudella. Suuret panostukset ja yhtä suuri floppi.
6. JYP kohoaa jopa mestarisuosikiksi, kunnes Jarkko Immonen loukkaantuu. Noutaja tulee puolivälierissä.
7. Sport pelaa itsensä karsintoihin asti, Tamin uho on hirmuista. Karsinnoissa Sport tekee kuitenkin vain yhden maalin, ja kaikilla paitsi Vaasalaisilla on hauskaa.
8. Mestaruus menee Hämeeseen.

Sarjataulukko:

1. HIFK
2. Blues
3. Kärpät
4. Jokerit
5. JYP
6. Pelicans
7. Tappara
8. TPS
9. HPK
10. Ilves
11. Ässät
12. Lukko
13. KalPa
14. SaiPa
 
1. TPS on runkosarjan kuudes.
2. Ilari Filppula lyö itsensä lopullisesti läpi liigassa, 13+39=52 on miehen tehot runkosarjassa.
3. Antti Halonen tappelee 3 kertaa kauden aikana.
4. Pasi Nielikäinen pelaa koko kauden jokereissa.
5. Geoff Platt voittaa pistepörssin.
6. Toni Koivisto maalipörssin.
7. Ässät ei ole viimeinen runkosarjassa.
8. Sami Kapanen pelaa alle 15 ottelua kauden aikana.
9. Antti Laaksonen ei tee 70 pistettä.
10. Blues kruunataan mestarina keväällä.


11. Kip Brennan voittaa jäähypörssin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös