LeKi 2008–2009

  • 53 769
  • 137

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
No niin, avataanpa ''runsas'' keskustelu Lempäälän Kisan ensi kautta ajatellen. Ennakkoon tilanne on aivan erilainen kuin viime vuonna.

Oma LeKini:

Maalivahdit:

Juho Santanen
Juho Toivonen

Juhot pitäisi ehdottomasti saada jäämään Lempäälään. Santanen vilautteli jo mahdollisuutta jäämiseen ja peliaikaa olisi jälleen tiedossa. Hyvän kiriavun takaa lahjakas Juho Toivonen. Kolmantena mukana voisi olla Jukka ''Markon veli'' Anttila.

Kenttäpelaajat:

Antti Hildén/X - Tommi Välimaa - Tomas Jasko
Tuukka Suoniemi - Juha Leimu

Isoin kysymysmerkki tietysti näistä herroista Hilun ympärillä. Välimaan ja Leimun on kuultu tehneen suullisen sopimuksen jatkosta, vaikka molemmat voisivat olla jopa liigasuunnitelmissa. Tuukan uskon jäävän LeKiin jo taustansa takia. Kapteeni?

Marko Santanen - Miikka Kuusela - X
Antti Uitto/X - Sami Suhonen

Santanen ja Kuusela olisi ehdottomasti saatava jäämään. Kuusela näyttää sekä kentällä, että sen ulkopuolella esimerkkiä ja Santanen on loistava työntekijä ja uskon, että potentiaalia vielä parempaan löytyy. Toiseksi laituriksi kaipaisin jotakuta osastolta Ilves/Tappara. Roppo tai Korhonen koko kaudeksi? Uiton sopisi jäädä tänne. Jos lähtee Tapparaan, joku olisi hyvä tilalle.

Henri Kallio - Jose Nippala - Sami Järvenpää
Jani Södö - Anssi Ranta

Hyökkäyskolmikkossa ainakin riittää käsiä. Järvenpään ja Kallion lyhyet kaudet olivat kuitenkin lupauksia nostattavia. Josekin pelasi loppukauden hyvin. 2 perusvarmaa puolustajaa siihen päälle, joista Södö hoitaa jo kokemuksellaan etua LeKille.

Pasi Reunanen - Juho Joki-Erkkilä - Jaakko Kolari
13h: Heikki Silvennoinen(Hyvinä ehdokkaina Lohtander tai Tieranta) 7p: Eerik Halonen

Neloshyökkäyskolmikko täydellinen vastustajan pelin rikkoja. Jaakko Kolarin loistava loppukausi enteile tulevaa. Muutenkin jo Jaskan asenteella kelpaa joukkueeseen. ''Vasaralle'' toivoisin hyviä kesäreenejä ja ehjää kautta. Saisi jälleen jalkojansa liikkeeseen ja vastustajat pitkin seiniä. Joki-Erkkilä pörrää keskellä.

Valmentaja:

Ari Haanpää?
Sami Hirvonen?

Toivottavasti saamme hyökkäävää pelityyliä suosivan innokkaan valmentajan jälleen.
 

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
Mainiota pohdintaa tulevalle kaudelle. Itse en jaksa millään uskoa Hildénin, Jaskon, Uiton tai Södön jatkoon. Henri Kallion jatkaminen olisi suorastaan hölmöä, ellei rooli ja ketjukaverit muutu astetta kovemmiksi. Nippalan ja Järvenpään kanssa saattaisi toki jopa toimia.

Toivoisin ehdottomasti jatkoa seuraaville hyökkääjille: Tommi Välimaa, Juho Joki-Erkkilä, Jaakko Kolari, Miikka Kuusela, Marko Santanen, Teppo Tieranta, Heikki Silvennoinen Jose Nippala ja varauksella Sami Järvenpää. Järvenpäällä on kaikki ainekset olla Mestiksessä runkomies, mutta silti kauden loppu oli selkeä pettymys.

Puolustukselle näkisin ehdottoman jatkon Tuukka Suoniemelle, Juha Leimulle, Anssi Rannalle, Sami Suhoselle, Eerik Haloselle ja Ville Heinolle. Varsinkin Heino väläytteli niissä otteluissa, joissa sai näyttöpaikkoja. Ongelmaksi Juujärven papereissa taisi jäädä vaatimattomat raamit Mestikseen.

Näiden lisäksi yhteistyöseuroista odottaisin paria puolustajaa ja paria hyökkääjää. Maalivahtina Santanen nähtiin pudotuspeleissä, sen sijaan Juha Toivonen voisi olla oivallinen kaveri pitää ringissä edelleen.

Kaiken kaikkiaan odotan mielenkiinnolla tulevaa tidotustilaisuutta, jossa valottuu tulevan kauden valmentaja ja yhteistyökuviot. Tulevalla kaudella on takuulla kovat paineet aloittaa sarja hyvin, ja toivoisin uuden valmentajan olevan sen verran lujapäinen kaveri, ettei paineet turhaan huimaa.

Lisäksi toivon seuralta panostusta tavallisen rivikatsojan viihtyvyyteen otteluissa. Jos yleisömäärät jäävät jatkossa yhtä vaatimattomalle tasolle, kuin kuluneella kaudella, niin kauaa ei voi itsenäisen jääkiekkoseuran talous olla kunnossa edes kelvollista menestystä haettaessa.

Edit: Laitetaanpa vielä omat fantasiaketjut alle:

Joki-Erkkilä - Kuusela - Välimaa
Kallio - "Ipa/Tappara/vahvistus" - Kolari
Tieranta - "Ipa/Tappara/HPK" - "Ipa/Tappara/HPK"
Santanen - Nippala - Silvennoinen
13. Reunanen

Suoniemi - X
Leimu - Suhonen
Ranta - Heino
Halonen

"Uus molsa"
Toivonen
 
Viimeksi muokattu:

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
No jopas tuore valmentajavalinta on aiheuttanut kommenttien tulvan tänne! Ei vaan. Kuullun perusteella Sami Hirvonen on oivallinen valinta jatkamaan Juujärven työtä joukkueen peräsimessä. Tuntee varmasti pirkanmaalaisen pelaajatarjonnan erinomaisesti ja kuulemma peluuttaa rohkeaa ja aktiivista kiekkoa. Toivottavasti kaikki natsaa.

Nyt kun kurkkaa Ilveksen sopimuspelaajistoa, niin sen perusteella voisi odottaa vähintään kolmea potentiaalista peluria LeKiin vaikka koko kaudeksi. Huomionarvoista on myös se, ettei Lassi Mattilalla ole toistaiseksi sopimusta minnekään. Tervehtisin ilolla Lassin jatkoa.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Sami Hirvosesta siis tuli tosiaankin LeKin uusi päävalmentaja. Ainakin ensi töikseen erittäin lupaavaa tekstiä häneltä. Lupaili, että LeKistä ei mitään kierrätysastiaa tehdä ensi kaudellakaan. Tuntee erittäin hyvin varsinkin Ilveksen organisaation ja muutenkin Pirkanmaalaisen kiakon.

Hirvosen mukaan tarttui sitten heti Ilveksen A-junnumaalivahti Mikko Pätsi, jolla on tilastoissa 12 SM-liigaotteluakin. Kysellyt mm. veljeään Villeä joukkueeseen, mutta Lempäälän Sanomien mukaan nuorempaa Hirvosta kiinnostaisi jatkaa vielä ulkomailla. Maalivahtitilanne näyttäisi nyt Santasen todennäköisen lähdön jälkeen siltä, että maalissa torjuvat Juha Toivonen ja Mikko Pätsi, ellei Papinsaari kaiva meille jostain ykkösmaalivahtia, jota en Pätsin hankinnan jälkeen usko. Täytyy vain toivoa, että Toivosesta on torjumaan useanakin iltana putkeen n. 30 laukausta.
 

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
Kovin on ollut hiljaista LeKin pelaajarintamalla, mutta sen verran on huhuja kuulunut, että kilpailukykyistä nippua ollaan kasaamassa tulevallekin kaudelle. Nykyisestä rungosta on ilmeisen moni halukas jatkamaan, eli todennäköisesti pelaavaan miehistöön tulee olemaan kova tunku jos yhteistyöjoukkueista tulee edes sama määrä pelaajia, mitä menneellä kaudella.

Ilveksen rosteria kun katsoo, niin sieltä näyttäisi olevan ripakopallinen pelaajia tyrkyllä LeKiin, tosin pitää muistaa että noista nuorista kavereista ei voi odottaa kauden läpi ratkaisijoita. Papparin pitäis kaivaa kuitenkin selkeä kokenut syömahammas (ts. paikata Hildén-Mattila-Jasko yhtä kovilla kavereilla). Itseasiassa Lassi Mattilan tilanne on mielenkiintoinen: tuolla potentiaalilla pitäisi ottajia löytyä jopa liiga-porukoita myöden. Ilvekseen ei enää millään mahdu, joten LeKi olisi periaatteessa luonnollinen vaihtoehto. Toivottavasti innostuisi näyttämään vielä kokonaisen kauden kykyjään Mestiksessä, niin ykkössentteriongelma olisi poissa. Kuuselan ja Nippalan jatkaessa sentteripakka alkaa olemaan kasassa, olettaen että Kolari ja Joki-Erkkilä jatkaa. Joki-Erkkilästä toivoisin edelleen laitahyökkääjää, sillä kaikki pelilliset ominaisuudet tukee sitä pelipaikkaa.

Pakistosta on saatava tulevalle kaudelle kovempi, sillä ratkaisupeleissä näkyi hieman heiveröisen puolustuksen ongelmat, vaikka runkosarja menikin mukavasti. Itse en usko LeKin lähtevän kauteen Pätsi/Toivonen kaksikolla. Pätsi voi osoittautua hyväksi hankinnaksi, mutta kirittäjäksi tulisi löytää joku kokeneempi kaveri.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Kovin on ollut hiljaista LeKin pelaajarintamalla, mutta sen verran on huhuja kuulunut, että kilpailukykyistä nippua ollaan kasaamassa tulevallekin kaudelle. Nykyisestä rungosta on ilmeisen moni halukas jatkamaan, eli todennäköisesti pelaavaan miehistöön tulee olemaan kova tunku jos yhteistyöjoukkueista tulee edes sama määrä pelaajia, mitä menneellä kaudella.

Ilveksen rosteria kun katsoo, niin sieltä näyttäisi olevan ripakopallinen pelaajia tyrkyllä LeKiin, tosin pitää muistaa että noista nuorista kavereista ei voi odottaa kauden läpi ratkaisijoita. Papparin pitäis kaivaa kuitenkin selkeä kokenut syömahammas (ts. paikata Hildén-Mattila-Jasko yhtä kovilla kavereilla). Itseasiassa Lassi Mattilan tilanne on mielenkiintoinen: tuolla potentiaalilla pitäisi ottajia löytyä jopa liiga-porukoita myöden. Ilvekseen ei enää millään mahdu, joten LeKi olisi periaatteessa luonnollinen vaihtoehto. Toivottavasti innostuisi näyttämään vielä kokonaisen kauden kykyjään Mestiksessä, niin ykkössentteriongelma olisi poissa. Kuuselan ja Nippalan jatkaessa sentteripakka alkaa olemaan kasassa, olettaen että Kolari ja Joki-Erkkilä jatkaa. Joki-Erkkilästä toivoisin edelleen laitahyökkääjää, sillä kaikki pelilliset ominaisuudet tukee sitä pelipaikkaa.

Pakistosta on saatava tulevalle kaudelle kovempi, sillä ratkaisupeleissä näkyi hieman heiveröisen puolustuksen ongelmat, vaikka runkosarja menikin mukavasti. Itse en usko LeKin lähtevän kauteen Pätsi/Toivonen kaksikolla. Pätsi voi osoittautua hyväksi hankinnaksi, mutta kirittäjäksi tulisi löytää joku kokeneempi kaveri.

Täytyy toivoa, että olet oikeassa rosterin vahvistuspuolen kanssa. Itsekin uskon ensi kauden joukkueen olevan iskukykyinen. Moni tuskin on lähdössä ja vahvistukset sekä yhteistyökumppaneilta ja muualta tuskin tulevat olemaan huonoa tasoa, niin LeKi taistelee luultavasti pleijareista jälleen ensi kaudella.

Kuten totesitkin, ongelma ei ole hyökkäyksessä. Mikäli edes toinen Mattila-Hilu jää, hyökkäyskalusto on kyllä vertailukelpoinen lähes ketä tahansa vastaan. Puolustukseen tarvittaisiin mielestäni varsinkin kokoa. Mikäli Suoniemi, Leimu ja Södö jäävät, käsiä kyllä löytynee tarpeeksi. Kuitenkin kovia pelejä ajatellen oman maalin puolustamisessa olisi parannettavaa. Tähän kun vielä saataisiin varma ja kokenut ykköskassari niin alkaisi näyttämään jälleen joukkue iskukykyiseltä.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Odotetusti Juho Santasta ei LeKissä nähdä ensi kaudella. Suuntana on TuTo. Tervetuloa ensi kaudella Xeroxille!
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Aku Limnell on yllättävän kova vahvistus LeKin kaltaisen pikkuseuran maalinsuulle. Muistan Akun Sportista maalivahtina, joka omaa aivan erinomaisen jalkatyöskentelyn, jolla korvaa kummasti pientä kokoaan. Melkein voisi jo luvata, että Limnell on sellainen tekijä, joka takaa ainakin LeKin Mestis-paikan. Leimun Juhan jatkopahvi nosti myös LeKin osakkeita.

Olisi tosin kiva tietää, mitä tekijöitä on taustalla, että Aku valitsi Lempäälän.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Aika hyvältä näyttää LeKin runko, kun tiettävästi lopettamista harkinnut Suoniemikin jatkoi. Paria Jaskon ja Hildénin tasoista kärkihyökkääjää nippu vielä kaipaa - ja nimen omaan koko kaudeksi. Liigalainojenkin avulla playoff-paikka pitäisi olla helposti käsillä, mutta ainahan ne kevään osalta on vähän arvaamattomia.

Santanen jätti kyllä isot saappaat Limnellille, mutta varmasti Akulla on potentiaalia täyttää ne. Ihan mielenkiintoinen paluumuuttaja Mestikseen, mutta minään hirmu isona kalana en sentään häntä pitäisi, toisin kuin magnum37 tuossa yllä.

Limnell ei onnistunut aikoinaan Vaasassa tai Vantaallakaan nousemaan selväksi ykköseksi. Ja muistetaan nyt sekin, että on pelannut sen jälkeen varsin vaihtelevantasoisessa Norjan ykkösdivarissa.


Aika monta mielenkiintoista nimeä LeKistä jäi vielä vapaille markkinoillekin. Juha Toivonen, Antti Uitto, Jani Södö, Sami Suhonen, Juho Joki-Erkkilä, Marko Santanen, Antti Hilden ja Henri Kallio muodostaisivat ihan hyvän rungon monelle Mestis-jengille. Joki-Erkkilää on huhuiltu kai Suomi-sarjaan ja Hildeniä ulkomaille?
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
No sieltähän tulivatkin sitten ensimmäiset LeKi-uutiset! Eivätkä ollenkaan huonot. On kyllä taas Vesku taikonut meille muutaman erittäin mielenkiintoisen nimen joukkueeseen.

Maalivahdit:

Aku Limnell
Mikko Pätsi

Nuoren kaksikon selvästi kokeneempi, Aku Limnell, aloittaa ykköskassarin paikalla. Uskon hänen olevan maalivahti, joka kuitenkin pystyy pitämään LeKiä pystyssä kovissakin peleissä. Hyvin liikkuva maalivahti kuten Juhokin oli. Omaa myös hyvin kokemusta Mestiksestä. Limnellin haastaja on erittäin lahjakas Mikko Pätsi. Vuonna -87 syntynyt Pätsi varmasti tulee saamaan peliaikaa ja kirittää Limnelliä parempiin suorituksiin.

Puolustajat:

Juha Leimu
Tuukka Suoniemi
Anssi Ranta
Juha Keinänen
Juha Lehti
Raine Hartus

Kyllä on kova puolustus jo tässä vaiheessa, vaikka nimiä kuten Uitto, Södö tai Suhonen ei listasta vielä löydykään. Loistavasti on saatu sekä peruspelaamista ja kiekollista pelaamista näihin kuuteen puolustajaan. Leimu ja Suoniemi ovat kiekollisesti sarjan eliittiä. Ranta ja Hartus taas osaavat fyysisen pelaamisen. Näen Hartuksen erittäin tärkeänä lenkkinä tällä osastolla. Keinänen ja Lehti omaavat kyllä hyvän peruspelaamisen. Keinänen saa toivottavasti alleen hyvän kesän, jotta loukkaantuminen saadaan pyyhittyä alta. Vahvalta näyttää.

Hyökkääjät:

Lassi Mattila(???)
Mikka Kuusela
Tommi Välimaa
Henri Sandvik
Jaakko Kolari
Jose Nippala
Teppo Tieranta
Antti Kangasniemi

Myös tältä osastolta löytyy muutama kovempi nimi. Ehdottomasti täytyy nostaa Antti Kangasniemen nimi esiin. Erittäin kova nimi. Vielä kun saisi Hilun siihen vierelle. Jatkajista kapteeni Kuusela, raatajien kuningas Jaakko Kolari ja hujoppi Tommi Välimaa ovat tärkeimmät jatkajat. Nuoret Tieranta ja Sandvik voivat yllättää. Lassi Mattilan paluu auttaisi sentteriosastoa.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Omat fantasiaketjut vielä:

X(esim. Hildén) - Kangasniemi - X(Tappara/Ilves/HPK)
Suoniemi - X(Uitto, Södö, Suhonen/vahvistus)

X - Mattila(muu Tappara,Ipa tai HPK) - Tieranta
Leimu - Hartus

Välimaa - Kuusela - X(T/P/H)
Ranta - Lehti

Sandvik - Nippala - Kolari
Keinänen

Tämän hetken tilanteeksi varsin lupaava. Muuttunee varmasti vahvistusten myötä melko paljonkin.
 

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
No olipas hyviä uutisia LeKin suunnalta! Todella tärkeitä jatkopahveja ja varsinkin Kangasniemen ja Limnellin nimet lämmittävät mieltä. Toivoin kovasti Mattilaa LeKiin suoralla sopimuksella, mutta toivottavasti kuitenkin saa reilun näyttöpaikan Ipasta. Tosin Ipan kotisivuilla Hautamaan kommenteista paistoi läpi, että Mattila pelaisi LeKissä tulevan kauden, ellei pahempia loukkaantumisia tule eteen. Jos Lassi jatkaa Lempäälässä, niin sentteripuoli on kyllä timanttinen kun noiden kahden lisäksi Kuusela ja Nippala jatkavat!

Laituriosasto on myös kohtuullisessa kuosissa. Tiedotustilaisuudessa tuli ilmi, että Joki-Erkkilä ja H.Silvennoinen on periaatteessa sovittuja, mutta heidän kanssa ei ole vielä nimiä papereissa. Kolari on loppukauden perusteella erinomainen jatkaja, samoin Välimaa. Tierannalla olisi nyt näytön paikka, sillä hänen kohdallaan loppukausi oli lupauksia herättävä. Sandvik on ilmeisesti valmentaja Hirvosen toivelistalta poimittu, todella potentiaalinen onnistuja. Oikeastaan nykyisiin laitahyökkääjiin toivoisi yhtä kovaa nimeä, joko Hildén tai vastaava. LeKi neuvottelee parhaillaan Hilun kanssa ja on tehnyt seuran mittapuulla merkittävän sopimustarjouksen. Toivottavasti niillä paukuilla saadaan vähintään yksi takuuvarma pistelinko viimeistään syksyllä rinkiin, jos Hilu päättää suunnata rahakkaimpiin kaukaloihin.

Pakisto on hyvä, mutta se kaipaisi ehkä yhtä profiilipakkia. Suhonen mahtuisi siihen heittämällä ja Uiton kanssa on jonkinlainen neuvoteluyhteys olemassa. Suoniemi on erittäin tärkeä jatkaja, samoin Leimu. Ranta oli yksi runkomies sen jälkeen kun LeKiin saapui kesken kauden. Patrik Lehdestä en osaa sanoa kyllä yhtään mitään. Raine Hartus ei juuri koveta hankintana, mutta ilmeisesti aito halu pelata joukkueessa on aina plussaa. On kuitenkin osoittanut pystyvänsä pelaamaan Mestiksessä.

Maalivahtiosasto yllätti positiivisesti, sillä Aku Limnell oli minun mielestä erittäin potentiaalinen jo Vaasassa pelatessaan. Silloin harmitti, kun Tamminen ei oikein antanut kunnollista näytönpaikkaa. Kuitenkin Aku on ollut tilastojen valossa hyvä vahti joka paikassa, missä on pelannut, niin olo on todella luottavainen. Korvaa saletisti Santasen. Pätsi on taas Hirvosen tuntema tapaus ja pressissä hän oli varma, ettei homma tule ainakaan maalivahteihin kaatumaan.

Budjetti kasvaa jonkin verran edellisestä kaudesta, 320000 euroon. Siihen ei kuulemma ole laskettu paljoa painoarvoa yleisötuloille, sillä seuran puheenjohtaja tiedostaa puutteellisen hallin asettamat rajoitukset. Yleisötulojen varaan lasketaan vasta sen jälkeen, kun halliremontti saadaan valmiiksi, mikä on varmasti ihan järkevä lähestymistapa.

Nippu näyttää siltä, että jos kaikki menee putkeen syksyyn mennessä täsmähankintojen osalta, niin pudotuspelipaikka voisi olla mahdollinen.

Olisi tosin kiva tietää, mitä tekijöitä on taustalla, että Aku valitsi Lempäälän.

Kuulemma kouluun tulossa Tampereelle.
 

Leki-Fani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Detroit Red Wings
Elikkäs vielä lisää uutisia kosken LeKiä. Nämä pongasin Aamulehteä tänään lukiessani. Elikkäs LeKiin saapuu try-outille tshekki Pavel Prochazka(puolustaja) ja kanukki Nick Warriner(hyökkääjä). Kolari tuntee Warrinerin Pohjois-Amerikan ajoilta ja Suoniemi Prochazkan Ranskan ajoilta, joten pelaajat ovat tuttuja LeKille jossakin mielessä LeKille ja tässä pari linkkiä pelaajien historiasta:

Nick Warriner http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=85035

Pavel Prochazka http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=31875

--------------------------------------------------------------------------

Laitan nyt tässä vielä ajankuluksi omat versiot ketjuista:

Hilu(tai muu oma hankinta)---Mattila/Tappara/Ilves/HPK pelaaja---Tappara/Ilves/HPK
Suoniemi---Prochazka(jos hankitaan)/Uitto/Suhonen/Södö

x(myös oma hankinta)---Kangasniemi---Tienranta
Leimu---Södö/Suhonen/Uitto

Välimaa---Kuusela---Warriner(jos hankitaan)/hankinta
Hartus---Lehti

Sandvik---Nippala---Kolari
Ranta---omista junnuista joku

+Silvennoinen, Joki-Erkkilä, omaa junnua(esim. Luttinen(h), Pohjoismäki(h)

Limnell(1.), Pätsi(2), Anttila(2/3)

Silvennoista ja Joki-Erkkilää voi käyttää 3 ja nelosketjuissa joissa he ovat erinomaisia hyvän karvauspelin myötä. En laittanut heitä kejuihin vaikka hyvin olisi voinut. Hyvältä näyttää tällä hetkellä. Näissä ketjuissa näkyy myös se mitä Papinsaari sanoi että väh. 4 ketjullista omia pelaajia ja siihen sitten lisätään Tapparasta, Ilveksestä ja HPK:sta tulevat pelaajat. Joukkueeseen tarvitaan enää:
1.Hilun tasoinen tai hän itse pelaaja jokaa osaa pisteiden teon.
2.Kaksi puolustajaa kahteen esimmäiseen ketjuun. Ominaisuuksina olisi tarkeää olla hyvä puolustuspelaaminen kohtalaisella hyökkäyspelaamisella. Eli kaksi varmistavampaa puolustajaa.(esim. Prochazka, Uitto, Suhonen)
3.Kakkosketjun laituri joka osaa taklata mutta tehdä myös 10-15 maalia. Mieluiten Mestis-kokemusta.
4.Kolmosketjun raataja.(esim. Warriner, Silvennoinen, Joki-Erkkilä)
5.Ja kaksi pelaajaa ekaan ketjuun yhteityöseuroista(esim. Mattila)
+ Joku kokenut puolustaja 3 tai nelosketjuun paikkaajaksi.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Tryout-pelaajia 2 kappaletta siis Lempäälään. Warriner statsien perusteella on tuollainen ärhäkkä snaipperi, joka on aikaisemmin latonut mukavahkoja tehoja. Hermokontrollista vaikea sanoa, kun jäähypenkkikin on tullut 170cm-pituiselle kaverille tutuksi aiemmin.

Prochazka vaikuttaisi suht fyysiseltä puolustajalta, jolla on takana yv-aikaa Tsekin 1-divisioonassa. Tuo varmasti osaamista molempiin päätyihin.
 

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
Ei voi olla muuta kuin erittäin pettynyt. Hilun korvaajaa on kyllä vaikea löytää. Olisi ollut kova sana Kangasniemen vierelle.
Samat on ajatukset, vaikka tosiasiat puhui silti jatkuvasti Hilun lähdön puolesta. Mielenkiinnolla odottelen, löytyykö LeKiin joku riittävän nälkäinen ja tasokas maalintekijä. Sellaista hyökkäyspelin esimerkkiä joukkue kaipaisi, enkä näe houkuttimeksi mitään muuta, kuin näyttöpaikan liigajengeille. Ei Kangasniemikään muuten Lempäälään olisi tullut, se on saletti.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Tänään julkaistiin kaksi uutta LeKi-uutista. Odotettu Antti Uiton siirto Vaasan Sportiin toteutui. LeKin joukkue menetti kovuutta(välillä näennäistä), mutta myös joukkueen jäähyherkin pelaaja ei jatka joukkueessa.

Toinen uutinen oli Juho Joki-Erkkilän jatkosopimus. Juho tuplasi Sport-kautensa piste-ennätyksen ja nuori mies kehittyy vielä. Alkaa olla sentteriosasto valmiina ja vahvaltahan tuo näyttää. Nippala, Kuusela, Kangasniemi ja Joki-Erkkilä eivät kalpene monenkaan joukkueen sentteriosastolle. Vielä kun tähän lisätään mahdollinen Lassi Mattilan tulo, sentteriosasto on todella vahvassa kuosissa. Juho pelannee tällöin laidassa.
 

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
LeKin suunnasta on ollut pientä hiljaiseloa sitten Kangasniemen sopimuksen julkistamisen. Huhujen mukaan kuulemma vahvistuksia on tulossa varsinkin hyökkäyspäähän, alkuviikosta lienee uusien nimien julkistaminen edessä.

Prohazcka vaikutti jäätreeneissä todella hyvältä. Ei vaan laukonut kertaakaan sinä aikana, kun treenejä seurailin. Vaikuttaisi kuitenkin olevan pelimies Mestikseen.
 

Anadigi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Junnon kravatti ja Mikin ylädekki
No nyt näköjään pamahti tuoreet sopimukset pihalle. Erittäin pätevän oloisia pelaajia, varsinkin Mika Niemeltä odotan paljon jos aa pelata kauden terveenä. J-P:t Pajula ja Koistinen ovat näyttäneet tasonsa Mestiksessä, joten tunkua alkaa olemaan LeKin hyökkäyksessä, kun joukkoon on tulossa vielä Ipan ja Tapparan miehiä.

Sami Suhosen jatko on myös erittäin tervetullut!

Laitetaanpas vielä toiverosterit nykyisillä pelimanneilla:

1. Niemi - Kangasniemi - Välimaa
Suhonen - Suoniemi​

2. Koistinen - Pajula - Sandvik
Hartus - Leimu​

3. Joki-Erkkilä - Nippala - Kolari
Ranta - Keinänen​

4. Tieranta - Kuusela - A-junnu
Lehti​

MV: Limnell​
(Pätsi)​
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kovan kolmikon LeKi sai hankittua. Tuskin mikään ongelma, mutta aika jännä tilanne sikäli, että senttereistä on ylitarjontaa, kun yleensähän ongelma on päinvastainen. Puhtaita senttereitä ovat vissiin ainakin Niemi, Kangasniemi, Pajula, Nippala ja Kuusela. Lisäksi Koistinen on tottunut pelaamaan keskellä, kuten Joki-Erkkilä ja Välimaakin. Ja kyllähän sentterit osaavat laidallakin pelata, vaikkei se välttämättä mieluisin paikka olisikaan.
 
Suosikkijoukkue
Ilves, Edmonton
Kovia vahvistuksia LeKi:lle. Mielenkiinnolla seuraan varsinkin tämän Ilves-taustaisen kaksikon Niemi & Pajula otteita. Kummatkin isokokoisia ja Mestis-tasolle kohtuu taitavia kavereita.

Toivottavasti Pätsi saa kauden aikana pelejä alle eikä hänen kohtalokseen koidu lähinnä aukoa aition luukkua. Nuorukainen tarvitsisi nyt nimenomaan, enemmän kuin mitään muuta, kokemusta miesten peleistä.
 

PikkuKasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Kovasti odottelin näitä ''alkuviikon siirtoja'' ja sieltähän niitä pärähti kolme kappaletta. Tuli kyllä kovia hankintoja, joilla varmasti kova näytönhalu liigaa ajatellen. Niemi&Pajula ovat kyllä todella isokokoisia kahden suunnan senttereitä. Molemmilla statsit kyllä suorastaan häkellyttävät. Molemmilta lupa odottaa kentän molemmissa päissä kovia esityksiä. Koistinen tuo taas vikkelyyttä ja maalintekotaitoa LeKiin, joista varsinkin jälkimmäinen ominaisuus olisi ollut kovassa huudossa viime kaudella esityksistä huolimatta. Onneksi jo viime kaudella Joki-Erkkilä, Kolari ja Välimaa nähtiin laidassa. On kyllä Hirvosen Samilla suht helppo tehtävä jatkaa hyökkäävää pelityyliä Lempäälässä.

Hieman pienemmälle huomiolle jäänevät varmasti Suhosen jatkopahvi ja try-outit. Suhosen jatkopahvia pidän aivan yhtä tärkeänä kuin mitään näistä kolmesta hyökkääjästämme. Oli se viime kausi vaan niin vakuuttava ainakin omiin silmiin. 16 pisteen virheetön peruspakki ei voi olla huono! Prochazkan try-outtia ilmeisesti jatkettiin? Myös Tomi Pylvänäisessa voi olla potentiaalia murtautua jopa kahteen ensimmäiseen ketjuun, jos harjoituspelit antavat onnistumisia.

Koistinen - Kangasniemi - Välimaa
Suoniemi - Suhonen

Niemi - Pajula - Joki-Erkkilä
Hartus - Leimu

Tieranta - Kuusela - Kolari
Ranta - Lehti

Sandvik - Nippala - Pylvänäinen/Junnu
Keinänen/Junnu

Limnell
(Pätsi)

Kun tutkii kokonaisuutta niin joukkueessa on sekä käsiä että kokoa/näköä. Selkeästi haetaan pleijaripaikkaa ja myös menestyminen siellä näyttäisi mahdolliselta. Paljon on maalivahtikaksikon ja Hirvosen harteilla. Toivottavasti Pätsikin saa näyttää kuten Toivonen viime kaudella. Xerox tullee olemaan jälleen vaikea paikka vierailijoille.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pitää vielä palata asiaan, oli sen verran komeita hankintoja. Melkein uskaltaisin jo sanoa, että LeKin sentteriosasto on koko Mestiksen laajin (ellei Mikkelistä sitten kuulu kummia x2) ja ehkä lähellä parastakin. Kangasniemi, Niemi ja Pajula taitaisivat tällä hetkellä olla kakkossenttereitä jopa Sportissa ja KooKoossa, Koistinen, Välimaa ja Kuuselakin menisivät kolmoseen.

Ainakin paperilla näyttää siis tosi kovalta hyökkäyskalustolta, kunhan joku vaan tekee maaleja ja roolit saadaan muutenkin kohdalleen. Peräpään osalta LeKi ei sen sijaan ole vielä ainakaan vahvistunut. Eli varmasti yleisöönmeneviä matseja on tarjolla LeKin kanssa myös ensi kaudella.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös