Siirrot ja uudet sopimukset

  • 258 790
  • 792

McJokke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Sharks, Pelaajat: Joe Thornton,Ron Hextal
Tätäpä ei tainnut vielä täällä olla

New York Islanders sign UFA forward Doug Weight (1-year, $1.75 million).
 

scholl

Jäsen
On kyllä mielettömästi sekavuutta näissä kirjoituksissa. Osassa summat ovat vuosittaisia palkkoja, osassa koko sopimuksen yhteissumma. Useimmiten ei ole kerrottu kummasta on kyse. Välillä kirjoitetaan suomeksi ja välillä englanniksi. Vaikea uskoa, että ihan alta kahden promillen maistin nhl:n siirtomarkkinoita seurattaisiin. Ainakin ulkopuolisille tämän ketjun lukeminen on valitettavasti sellainen suo, mistä ei ota mitään tolkkua.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pelaajaoikeuksien säilyminen NHL-IIHF siirtosopimuksen puuttuessa?

Kertokaapa viisaammat, miten varattujen eurooppalaispelaajien oikeuksien kävi siirtosopimuksen jäätyä uusimatta. Itse olin uskossa, että vapaaksi agentiksi päästäisiin, mikäli sopimusta ei ole tehty aiemmin määritellyn kolmen vuoden kuluttua varauksesta, mutta näin ei ilmeisesti olekaan enää.

Esimerkiksi Anttilan nimi paistaa edelleen Blackhawksin sivuilla otsikon "European Players Blackhawks Hold Rights To (without a transfer agreement)" alla. Tämä siis tuskin on sivujen päivittämättömyydestä johtuva moka, koska siinä on jo huomioitu siirtosopimuksen puuttuminen.

Tämän logiikan mukaan Pesosen, Enlundin, jne. oikeudet olisivat siis edelleen heidät varanneilla joukkueilla, vaikka sopimusta ei tehtykään aiempaan määräaikaan mennessä. Onko siis eurojen osalta palattu noudattamaan vanhaa ikärajaa varausten umpeutumiseen?
 

Hyttynen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
NHL:ssä on sovittu, että koska siirtosopimusta ei ole, niin joukkeet eivät menetä varaamiensa europelaajien pelaajaoikeuksia, vaikka aiempien sääntöjen mukaan näin kävisi.

Esimerkiksi Flyers olisi menettänyt Joonas Lehtivuoren oikeudet tänä kesänä, koska hänelle ei tehty sopimusta. Mutta koska siirtosopimusta ei ole NHL:n ja Euroopan välillä, Lehtivuoren oikeudet pysyvät Phillyssä.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Kertokaapa viisaammat, miten varattujen eurooppalaispelaajien oikeuksien kävi siirtosopimuksen jäätyä uusimatta. Itse olin uskossa, että vapaaksi agentiksi päästäisiin, mikäli sopimusta ei ole tehty aiemmin määritellyn kolmen vuoden kuluttua varauksesta, mutta näin ei ilmeisesti olekaan enää.
Kahden vuoden. Paitsi ennen nyky-CBA:n voimaanastumista varatuilla neljän.

Venäjällä pelaavia varauksiahan tuo sääntö ei koskenut tähänkään asti ja nyt on liikkunut arveluja, että sama poikkeus laajennettaisiin koskemaan kaikkia euroja. Tai sitten ei.

Edellisen kerran tuosta on julkisuudessa ollut tietoa muutama viikko sitten Bob McKenzien kolumnissa. Mistään neuvottelutuloksesta ei ole tiedotettu, joten jonkinlaista sovittelupäätöstä asiaan ilmeisesti haetaan. Tähän viittaisi sekin, että euroja varattiin sen verran konservatiivisesti edelleen.

NHLPA:ssa taitaa olla sen verran eurooppalaisääntäkin kuuluvilla, ettei siellä ihan pureskelematta niellä ehdotusta ikuisista yksinoikeuksista.

Tässä vielä McKenzien näkemykset tiivistettynä:

Bob McKenzie (17.6.2008) kirjoitti:
The ground rules for drafting Europeans this year will be determined this week in negotiations between the NHL and NHL Players' Association. What precisely they agree to, or not (if they don't it's likely to go to independent arbitration although not in time for the draft), is anyone's guess, but a lot of player agents and NHL team executives are banking on it going back to the old pre-lockout rules on drafting Europeans.
 

Hyttynen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Siis eihän tämä tilanne ikuisista pelaajaoikeuksista ole pysyvä, vaan vain ainoastaan se aikaa, että uusi siirtosopimus saadaan aikaan. Lähinnä tässä nyt on vaan annettu seuroille armonaikaa tämän kauden ajan armonaikaa saada pelaajansa sopimukseen, kun tämä siirtosopimuksen purkautuminen saattoi tulla ja tulikin hieman yllätyksenä joillekin seurapomoille.

Ensi kesän tilanne saattaa olla taas aivan uusi.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Ensi kesän tilanne saattaa olla taas aivan uusi.
Kyllä, siinäkin mielessä, että NHL:n ja NHLPA:n välillä ei välttämättä ole enää työehtosopimusta, tai että se ei ole sama kuin tällä hetkellä...
 

Hyttynen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Epäilenpä vain, että siirtosopimukset oli ja meni, ja tästä eteenpäin mennään markkinatalouden ehdoilla seurojen ja pelaajien ollessa omillaan.

No siinäkin tapauksessa uskoisin NHL- ja NHLPA-pomojen kehittävän jonkinlaisen säännöstön noiden varattujen pelaajien osalle. Epäilen suuresti tämän ikuisten pelaajaoikeuksien -tilanteen jatkuvan loputtomiin.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Antti Miettinen Minnesotaan, 3 vuotta ja 7 miljoonaa taalaa.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.

Toivottavasti ei. Jos Eklund nyt sattuu olemaan toisen kerran elämänsä aikana jossain oikeassa, niin ei jumalauta. Pehmeä, heikolla laukauksella varustettu välttävä kahdensuunnan pelaaja. Jesjes. Ja cap hit jotain päälle kaksi miljoonaa. DR haukkaa tässä nyt kasan paskaa jos pitää paikkansa.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Chris Druryn lähes kokonimikaima Chris Durno on tehnyt Avalanchen kanssa vuoden diilin. Meinaakohan ne pistää vanhat paidat myyntiin ja vaihtavat vaan parin kirjaimen paikkaa?

klik

edit. Mike Russon blogissa näyttäisi olevan vahvistus sille, että Mittens on ensi vuonna Wildin mies
 
Viimeksi muokattu:

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
No fiddu senttäs.

Toivotaan nyt että sieltä vielä se hyökkäyspäähän jotain aikaansaava pelaaja on tulossa. Hossalle Wild tarjosi jo päälle 8 milliä vuodessa viideltä vuodelta. Kaikkia muitakin nyt jo siirtyneitä hyökkääjiä on Wild ollut tavoittelemassa. Ei ole imua ei.

edit. Russolta pientä kuittia Eklundin luotettavuuden suuntaan...

Sorry for the long delay on this, but I didn’t want to post until I got two sources. Now I feel comfortable to post.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Kova on Miettisenkin liksa. Voisi kyllä kuvitella, että sopii erinomaisesti Wildin systeemiin ja ottaa sen kauankaivatun harppauksen kakkosketjutason laituriksi. Tai sitten ei.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös