Sekalaisten kysymysten ketju II

  • 6 965 796
  • 47 166

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Minkälainen on keittiöremontin aikataulu noin suurinpiirtein? Siis ihan siitä lähtien, kun kutsuu suunnittelijan ottamaan mittoja ja piirtämään keittiön. Kun itsellä olisi sellainen tilanne, että asunto olisi katsottuna, mutta vaatii keittiöremontin ja olisi kiva hoitaa alta ennen muuttoa. Noin 2-3 viikkoa olisi kaksi asuntoa yhtä aikaa. Ennättääkö tuossa hoitaa? Kyseessä on sellainen suht pieni keittiö, kaksi I-mallista osaa. Molemmat noin 3 metriä pitkiä. Mitään vesipisteiden ja voimavirtojen siirtoja ei tarvitse tehdä. Muita vinkkejä saa antaa, jos on keittiöremonttiin liittyen. Lisäksi jos on kokemusta hyvistä firmoista niin saa suositella. Palautetta voi antaa myös yv:llä.

Itse töissä keittiöalan firmassa puuseppänä. Tehdään ovet ja kalusteet itse. Vastaan siis oman työpaikkani tavoista ja ajoista.

Eli suunnittelu ja kuvien piirto+tarjouslaskenta vie 1-2 päivää. Tarjouksen muuttumisesta tilaukseksi ovien ja kaappien +tasot yms. vie tuon kokoiseen keittiöön n. puolitoista viikkoa ja asennus 1-2 päivää.

On olemassa myös keittiökalusteliikkeitä, josta saa kalusteet ovet heti mukaan. Asennuksesta ja kalusteiden kokoamisesta vastaa asiakas itse.
 
TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Ilmaiset maistiaiset ovat mielestäni sallittuja tietyin ehdoin. Eli esimerkiksi sellaiset viiniä myyvät tilat ja niiden myymälät saavat antaa maistiaisia ilmaiseksi. Siinä on vain se etteivät ne itse saa tarjota maistiaisia vaan asiakkaan pitää älytä pyytää niitä. Alkosta en kyllä osaa mennä sanomaan, mutta kuvittelisi että sielläkin se olisi mahdollista. Onhan laivojenkin tax-freessä aina jotain maistiaisia.

Voitpi olla oikeassa, ej muista ejkä jaksa kaivaa. Alan viranomaisten touhuja seurailleena lähdin liikkeelle tiukimman mahdollisen linjan mukaan, heidän ajattelumalliaan mukaillen.

Kun kerran sekalaisten kysymysten kejussa ollaan, kukas se olikaan joka totesi jossain pakinassa (?) Vanhasen Matin "kuuluvan "niihin ihmisiin, jotka pelkäävät kuollakseen, että joskus jollakin jossakin saattaisi olla hauskaa"?
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
On olemassa myös keittiökalusteliikkeitä, josta saa kalusteet ovet heti mukaan. Asennuksesta ja kalusteiden kokoamisesta vastaa asiakas itse.

Ja on myös edullisia keittiökalusteliikkeitä, josta saa tavarat vasta pari viikkoa tilauksen jälkeen. Suunnittelusta, asennuksesta ja kalusteiden kokoamisesta vastaa asiakas itse. Mutta tuosta tuskin on tässä tapauksessa kyse.

Aikatauluissa on varmasti firmakohtaisia eroja. Ja riippuu vähän firmankin kiireistä, mutta kun ajoissa sopii ja tilaa niin aikataulu varmaankin pitää.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Minkälainen on keittiöremontin aikataulu noin suurinpiirtein?

Minulla meni aikanaan pari viikkoa. Alkoi suunnittelulla ja materiaalien valinnalla. Kyseessä oli U-mallinen keittiö, eli kaluste-asennuksen kannalta hankalampi tapaus kuin sinulla. Sitten homma eteni näin:

-Purimme vanhan paskan pois
-Asentaja purki vanhan parketin pois(keittiö ruokailutila)
-Asentaja teli palan uutta kipsilevyseinää
-Seinien ja lattian tasoitus
-Klinkkerilattian asennus
-Ruokailutilan maalaus
-Kalusteiden asennus
-Välitilan laatoitus
-Viimeistelyt(sähkö, vesi ym)

Lisäksi muutettiin yhden pistorasian paikkaa ja asentaja joutui hieman fiksailemaan osaa yläkaapeista liesituulettimen vuoksi.

Tulos oli sitä mitä odottettiinkin, eli helvetin hyvä. Hintaa tuli n. 10k€. Kämppää myydessä tuosta oli todella hyötyä ja sain ainakin suurimman osan takaisin tuosta rempan hinnasta.
 
Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ja on myös edullisia keittiökalusteliikkeitä, josta saa tavarat vasta pari viikkoa tilauksen jälkeen. Suunnittelusta, asennuksesta ja kalusteiden kokoamisesta vastaa asiakas itse. Mutta tuosta tuskin on tässä tapauksessa kyse.

Aikatauluissa on varmasti firmakohtaisia eroja. Ja riippuu vähän firmankin kiireistä, mutta kun ajoissa sopii ja tilaa niin aikataulu varmaankin pitää.

Juu näin on. Minun työpaikalla tilauskanta menee jo kesään. Korostan nyt sitä, että en ole töissä sellaisessa paikassa josta saa kalusteet heti mukaan.
Me kasataan kaapit ja laitetaan ovet kiinni runkoihin vaikka asiakas itse hoitaisi asennuksen.

Mutta toki myös halutessa asennus hoituu meidän kauttakin... mainosta;)
 
AnFa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Stouts77 kirjoitti:
Eli suunnittelu ja kuvien piirto+tarjouslaskenta vie 1-2 päivää. Tarjouksen muuttumisesta tilaukseksi ovien ja kaappien +tasot yms. vie tuon kokoiseen keittiöön n. puolitoista viikkoa ja asennus 1-2 päivää.

On olemassa myös keittiökalusteliikkeitä, josta saa kalusteet ovet heti mukaan. Asennuksesta ja kalusteiden kokoamisesta vastaa asiakas itse.
Joo, kiitoksia vastanneille. Lähinnä juuri tuota toimituksen aikataulua metsästin. Asennus koitetaan itse painaa urakalla yhteen viikonloppuun. Lähipiiristä löytyy mestari, timpuri ja itsekin olen parissa projektissa aiemmin ollut mukana, joten tuskin tulee ongelmia tuon suhteen. Onko niillä suunnittelijoilla miten pitkät jonot yleensä? Saako seuraavalle päivälle vai pitääkö varata pari kolme viikkoa?
Everton kirjoitti:
Ja on myös edullisia keittiökalusteliikkeitä, josta saa tavarat vasta pari viikkoa tilauksen jälkeen. Suunnittelusta, asennuksesta ja kalusteiden kokoamisesta vastaa asiakas itse. Mutta tuosta tuskin on tässä tapauksessa kyse.
Ei olla Ikeasta keittiötä hankkimassa ei. Laittaakaa ihmeessä kokemuksia hyvistä ja huonoista keittiöremonteista.
 
NemI

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Ei ainakaan tuota jälkimmäistä; viinaa saa myydä vaikka alle sisäänostohinnan, sitä ei kukaan kiellä.

Jaahas ja mihinkäs tämä perustuu? Anniskelupassin suorittaneena väitän, että alkolilainsäädännössä alkoholin myyminen alle sisäänostohinnan on kielletty. Tästä syystä esimerkiksi olutta ei saa myydä ravintolassakaan alle euron.
 
Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joo, kiitoksia vastanneille. Lähinnä juuri tuota toimituksen aikataulua metsästin. Asennus koitetaan itse painaa urakalla yhteen viikonloppuun. Lähipiiristä löytyy mestari, timpuri ja itsekin olen parissa projektissa aiemmin ollut mukana, joten tuskin tulee ongelmia tuon suhteen. Onko niillä suunnittelijoilla miten pitkät jonot yleensä? Saako seuraavalle päivälle vai pitääkö varata pari kolme viikkoa?
Ei olla Ikeasta keittiötä hankkimassa ei. Laittaakaa ihmeessä kokemuksia hyvistä ja huonoista keittiöremonteista.

Nyt puhun taas omasta työpaikastani. Saa suunnittelijan jopa samalle päivälle pyynnöstä ja palvelu on ilmainen tuli kauppaa eli ei.
 
scholl

Jäsen
Alkosta tuli mieleeni yksi päivä sellainen asia kun luin Kauppalehden juttua siitä, että suositaanko alkon itsensä maahantuomia tuotteita, että jos alkoholin vähittäismyynti halutaan pitää valtion käsissä niin miksi sen vähittäisketjun on pakko olla monopoli, miksei voisi olla vaikkapa kaksi hieman erityyppistä ketjua. Maahantuojien olisi ainakin jossain määrin helpompaa saada tuotteitaan myyntiin. Eli siis itse ehdottaisin parannukseksi sitä, että valtion monopolista ei luovuttaisi, mutta luovuttaisiin Alkon monopolista eli rinnalle voisi tulla joku toinen pulju, joka pyörittäisi myöskin vähittäiskauppaa.

Alko voisi olla niinkuin nyt ja se uusi ketju voisi olla vähän nykyaikaisempi. Paljon kylmäkaappeja, missä olisi erittäin laajat ulkomaalaiset olut, siideri jne. valikoimat. Se olisi nimenomaan tärkeätä, että keitto olisi kylmää. Lisäksi tiukempaa brenkkua kanssa ainakin kirkkaiden osalta aika laaja valikoima. Eri alueilla valikoimat voisi vähän vaihdella. Sen lisäksi vähän supermarket meininkiä miksereiden suhteen. Kylmiä sixpackeja cokista, red bullia, Ocean Sprayta jne. Lisäksi tietysti viinejä, muttei niin laajasti kuin Alkossa. Eikä valikoiman tarttisi olla pysyvä, eikä niistä tarttisi olla mitään katalogia, vaan jos joku hyvä keittoerä jostain löydetään niin tilataan se ja kaupassa ihmiset sitten näkevät, mitä on tarjolla esim. erikoisuuksien suhteen.

Noi olisi vähän enemmän sellaisia tästä heti beachille, dinnerille, meininkeihin kauppoja. Ei välttämättä markettien yhteydessä, vaan siellä missä ihmiset liikkuvat. Metroasemien, Kampin dösäterminaalin etc. paikkojen tuntumassa. Ja mitä tulee drive-inniin niin ei ehkä niin, mutta kyllä jossain Niittarissa voisi olla Esson, Macin ja Lidlin lisäksi yksi talo, joka olisi viinakauppa ja jonka pihaan saisi kätevästi auton.
 
d2uce

Jäsen
Kiihkeinä playoffkeväinä tunteet ovat pinnassa ja vastustajaa pyritään horjuttamaan kaikin keinon. Tämä pätee myös faneihin täällä jatkoajassa ja ajoittain joillakin homma menee yli ja moderaattorit joutuvat puuttumaan peliin pelikieltojen ja rankempien sanktioiden muodossa.

Kysymykseni kuuluukin, voiko nimimerkki, jolla on koko palstan kattava pelikielto lähettää yksityisviestejä muille käyttäjille?

EDIT: Näemmä voi, kiitokset eräälle tiilenpäitä lukevalle nimimerkille!
 
Viimeksi muokattu:

Sim0n

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Tottenham
Kenen kanssa Laura Ruohonen on naimisissa?
 
Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nurkkiin on kerääntynyt vuosien varrella Playstation 2-pelejä, joita ei enää ole kiinnostusta pelata. Ajattelin laittaa pelejä eteenpäin, jos joku pikkujätkä vaikka haluaa pelailla. Huuto.net tms. on tietysti yksi vaihtoehto, mutta..

1) Ostavatko pleikkari yms. liikkeet ylipäänsä käytettyjä pelejä takaisin?

2) Paljonko esim. NHL06, Call Of Duty 2 ja Smackdown vs. Raw 2006 toisivat rahaa, jos ne kävisin tuollaiselle liikkeelle myymässä? Onko se vaivan arvoista?
 
Simba

Yleensä täytyy ostaa joku peli niin hyvittävät vanhasta. Harvemmin vain ostavat pelejä. Varmasti saat parhaiten rahaa huuto.netissä.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Ainakin GameStop mainostaa isoin kyltein maksavansa käytetyistä peleistä rahaa, mutta tuskinpa niistä kovin moneen kahvikuppiin rahaa saa.
 
Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Sattuuko kenellään olemaan tietoa, paljonko Turun yliopiston erillisinä suoritettaviin opettajan opintoihin on yleensä ollut hakijoita? Tai mahdollisesti muiden yliopistojen vastaaviin. Esim. Turussa näytti biologia/maantieteeseen olevan 4 opiskelijan kiintiö, mutta paljonko tämä on suhteessa hakijoihin?
 
-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Nyt tulee vakavemmasta aiheesta kysymys.

On 15 vuotias tyttö joka on raiskattu toissa kesänä, tyttö ei ilmottanut poliisille saatika vanhemmilleen. Ei uskaltanut. Tämä kyseinen raiskari on pitänyt yhteyttä ja uhkaillut.. vuoden ajan. Nyt tyttö rohkaistu ottamaan tuttuun poliisiin yhteyttä ja kertoi tapahtuman täysin. Tapahtumalla on yksi todistaja. Tuli tapahtumaan väliin. Uhri ja tekijä olivat kumpikin selvinpäin.

Poliisi oli mennyt raiskarin luo uhkailemaan että jättää tytön rauhaan. Tyyppi oli lähtenyt karkuun ja sillä oli jo periaatteessa myöntäny syyllisyytensä. Ei siis päässyt karkuun mutta yritti.

Nyt tapauksesta on tulossa poliisin mukaan "mini oikeudenkäynti". Itselläni ei ole mitään hajua mutta tyttöä pelottaa että joutuu salissa kohtaamaan tämän tekijän.. Mikähän mahtaa tälläisissä tapauksissa olla käytäntö. Pitääkö uhrin oikeasti kohdata tekijä vielä kertaalleen? Kyseessä kuitenkin nuori likka ja pelkotilat ovat voimakkaat.

Kyllä tämä hiljaiseksi vetää ja kun miettii sitä että tyttö on pitänyt sisällään tälläisen salaisuuden. En edes pysty kuvittelemaan.
 
J.Petke

Suomi on tässä suhteessa perse puussa sillä oikeudenkäynneissä uhri ja tekijä voivat pahimmillaan olla jopa samassa odottelutilassa. Aikanaan mm. Ritva Santavuori kritisoi tätä voimakkaasti sillä monesti todistajat voivat mennä lukkoon ja uhri lamaantua täysin.

Kannattaa kysyä esim asianajalta mahdollisuutta siihen, että voisivat tehdä parhaansa k.o asian välttämiseksi.
 
LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tulipahan mieleen kysyä, kun en ole Ruotsia pidemmällä käynyt EU:n aikana eli mitä henkilökortteja tarvitaan jos lähden käymään vaikkapa Englannissa? Tarvitaanko EU:n sisällä ylipäänsä enää mitään? Passia minulla ei ole eikä muuta kuin ajokortti.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Tulipahan mieleen kysyä, kun en ole Ruotsia pidemmällä käynyt EU:n aikana eli mitä henkilökortteja tarvitaan jos lähden käymään vaikkapa Englannissa? Tarvitaanko EU:n sisällä ylipäänsä enää mitään? Passia minulla ei ole eikä muuta kuin ajokortti.

EU:n sisällä (+ Sveitsi) käy matkustusasiakirjaksi passin lisäksi poliisin myöntämä henkilökortti:

http://www.poliisi.fi/poliisi/home.nsf/pages/82EA350CCCA11EC0C2256BC20045C85E?opendocument

Pohjoismaiden sisällä myös ajokortti tai kuvallinen KELA-kortti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös