La 19.1.2008 TPS-Kärpät

  • 15 800
  • 94

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Lauantai-illan kärkiottelun alkuun on aikaa vielä kolme piinaavan pitkää tuntia, ja jännityksen venyessä äärimmilleen onkin aika avata otteluketju. Molemmilla joukkueilla on niskassaan tappiot, sarjajohtaja Kärpillä niukahko häviö sarjakakkonen Jokereille, viimeistä sääläripaikkaa toistaiseksi pitelevällä TePSillä puolestaan rökäletappio kahta sijaa ylempänä majailevalle HIFKille. Kummankin joukkueen motivaatio on edelleen arvoitus, Kärpät kerää edelleen energiaa Pietarin jälkeen, tepsin kohdalla itsensä valmentajan kommentti "peli oli hävitty jo 3-0 -tilanteessa (1. erän jälkeen), sen jälkeen vaan pelailtiin" ei kerro hyvää organisaation tilasta.

Kärppien kokoonpanossa ei ole muutoksia Jokeripelistä, ehdottomasti mielenkiintoisin asia on siis edelleen Jaakko Suomalaisen jatkaminen tolppien välissä. Jokeripelihän ei onnistunut Hevi-Jaskalta ihan nappiin, vaikka mukana oli toki hyviäkin torjuntoja. Mielestäni on hienoa, että Jaska saa nyt aidon tilaisuuden, eikä vaadita täydellistä suoritusta välittömästi. Toki tänään Jaskan täytyy se voitto torjua, tai seuraavassa pelissä maalilla on varmasti Tarkki.

Pahimmillaan tänään voidaa nähdä kaksi fleguilevaa jengiä ja kuolettavan tylsä ottelu. Toivotaan kuitenkin että Kärpät esiintyy energisenä, ja TPS taistelee kotiluolassaan raivokkaasti, niin tästäkin tulee vielä hyvä ottelu. Tunnelmaa saapuu nostattamaan myös EtäKärppien porukka (oliskohan vasta nyt ekaa kertaa Turussa runkkarin aikana meidän jengi ihan bussilla), joten Musta Klaani ja Sissiryhmä joutuu myöskin töihin. Game on!
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Tänäänkin siis luvassa jälleen rajua taistoa sarjapisteistä. Kummatkin ottaneet viimeaikoina voittoja vuorotahtiin (Kärppien ECC-pelit mukaan luettuina) ja kummallakin tappio alla. Kärppien viime visiitti Turussa päättyi tiukkojen vaiheiden jälkeen oululaisille vasta rankkareilla 2-3. Täytyy sanoa että TPS on ollut Kärpille paha vastus niin kauan kuin muistan, sarjasijoituksista viis, joten helppoa ei tule olemaan tänäänkään.

Jaska aloittaa taas maalilla:

Pesonen - Bros - Hyvönen
Kuusela - Paakkolanvaara - Kratena
Normio - Sahlstedt - Aaltonen
Alikoski - Karppinen - Aarnio

Lehtonen - Laamanen
Jaakola - Ylönen
Mikkola - Korpikari
Novak - Mustonen (13.h)

Suomalainen (Tarkki)

Novak saanut komennuksen 7. pakiksi...
 

TPS89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, KaKiPo & Leijonat.
TPS tänään

Tiistaina mailaniskun seurauksena pelin kesken jättänyt Marko Kiprusoff on mukana lauantain Kärpät-ottelussa. Sen sijaan Teemu Laine on edelleen reisivamman vuoksi sivussa.

Ykkösketjun laitaan on nostettu Tomas Sinisalo. Maalilla pelivuorossa on Alexander Salak.


Maalivahti:
Salak (Kuokkanen)

1. kenttä
Sinisalo – Lundbohm - Alanen
Järvinen - Kiprusoff

2. kenttä
Suominen – Hurme - Erkinjuntti
Halonen - Sweatt

3. kenttä
Kolu – Rautee - Aho
Jokinen - Saarinen

4. kenttä
Ramstedt – To. Laine - Kokkala
Backman – Makkonen (h)
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kärpät jatkaa vieraspelejään sitten Turussa. Pistetiliä olisi tarkoitus taas lisätä kun kotijoukkueen itseluottamusta läpi kauden puhkunut ykköspyssy T. Laine on sivussa ja ykköskentän laidalla viilettää huippuvaarallinen Johannes Alanen.

Olen hyvilläni että Suomalainen saa jatkaa haparoinneista huolimatta, ettei jää jossiteltavaa näytönpaikkojen suhteen. Novakin hiipuminen neloskenttään huolestuttaa, ja mietityttää se joskohan se Viuhkola vielä pelaa kauden aikana. Paakkis on pelannut hyvin, mutta ei voi olla miettimättä kuinka paljon vielä kovempi sentteri saisi Kratenasta ja Kuuselasta irti.

En pääse peliin mutta ainakin Boju ja Ändy ovat paikalla. Että tiedätte.
 
Jaahas, eilen tuli sitten vierailtua TuTo-matsissa oikein paikan päällä, vaikka tv:stä tulikin.

Nyt on sellainen burnout-fiilis, että jää ensi kerran tällä kaudella vaapaaehtoisesti kotimatsi seuraamatta. Lähinnä näin on siksi, että nämä kolme pistettä ovat Tepsille niin selvät, että miksi vaivautua... Ei vaiskaan, odotan todella kylmää kyytiä kotijoukkueelle tänään. Niin kylmää, että tulisi katsomossa varmaan vilu myös.

Vaikka Kärpät aina välillä tahmaa Turussa, on silti ainoa mahdollisuus tänään Salakin loisopelissä ja Suomalaisen romahduksessa. Kovin pieni se tosin on, kun Kärpät osaa peräti laukoa ja Salak sylkee edelleen rebound-kiekkoja (vaikka onkin paremmin liimannut viime ajat). Niistä voi sitten pistää sisään miehittämällä maalin edustan Backmanin ja Saarisen ihmetellessä. Tai vielä todennäköisemmin... hyvät Kärppä-suoritukset vetävät Salakin ulos tilanteesta ja reppu soi!
 

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Kärpät osaa peräti laukoa ja Salak sylkee edelleen rebound-kiekkoja (vaikka onkin paremmin liimannut viime ajat). Niistä voi sitten pistää sisään miehittämällä maalin edustan Backmanin ja Saarisen ihmetellessä.
Maalineduspeli on ollut aika kehnoa meiltä pitkin kautta molemmissa päissä, että tästä ei kannata juuri huolta kantaa.
edit. Karalahti toki osasi tätäkin hommaa. Eipä auta enää se.
 
Viimeksi muokattu:

Suonikohju

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Reds, Oulun Kärpät
Tämä peli kiinnostaa kiviäkin. Jaahas Jaska saa nyt sen näytön paikan, toinen matsi putkeen. Paakkis vääntää tänään hattutempun.

Eiko sen Novakin vois unohtaa sinne Viking Linen terminaaliin?
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Miten ihmeessä tämä peli ei sytytä? Liekö syynsä sillä, että Kärpät vei karkin TPS:n nenän edestä 2004, eikä sen jälkeen ole TPS:sta ollut oikein haastamaan.

Noh, joka tapauksessa tänään molemmille joukkueille hyvä harjoitusottelu tulevaisuutta silmällä pitäen. Kärpät näemmä luottaa Ylöseen ja Novakiin, Kireniä kun ei näy taaskaan mukana (mahtaa muuten jätkää vituttaa, harjoituskaudella peli oli hyvää, kirjoitti sopimuksen, eikä pääse pelaamaan). Itse en voi kuin ihmetellä noita aivoituksia.

Jos Kärpät vaikka unohtaisi Mustosen, Novakin, Ylösen ja ennen kaikkea Mikkolan Turkuun, mukaan voisi tarttua Juho Jokinen ja Lee Sweatt... ainahan sitä voi haaveilla.

Ehkä kuuntelen radiosta, ehkä en. Onnea vaan otteluun, molemmille.
 

dexteri

Jäsen
Peli radiosta kuultuna oli täydellistä tuomarin paskomista housuihin. Jos kaksi miestä taklaa kolua niin että mies on jään pinnassa miksei peliä vihelletä poikki. Vastaava tilanne oli lukko ässät pelissä, ja niin vaan peli vihellettiin poikki. Käsittämöntä shittiä tuomarityöskentelyssä, miksei tähän puututa, ja miten urheilullisella liigalla on varaa pitää tälläsiä tuomareita jotka ratkoo pelejä ja on pääosissa. Muistan tammisen sanoneen, että kun tuomarin läsnäoloa ei huomata, tai sen puutetta ei huomata niin tuomari on hoitanut leiviskänsä hyvin. Ei tuomarin sita peliä kuulu ratkoa. Teksti on kirjoitettu pelin jälkeen joten ymmärrettävästi tunnekuohu on vielä pinnassa. Tuntuu ettei suurta ja liigakärki kärppiä vastaan yksinkertaisesti uskallettu viheltää....
 

Suonikohju

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Reds, Oulun Kärpät
Tiukan väännön jälkeen jatkoiaikapiste meille, kiitos. Just tulin pelistä, ja radioselostajan mukaan tasoitus tuli flipperillä ja jälleen viimeisellä minuutilla. Huikeaa, ei voi muuta sanoa. Pesonen rankaisi jatkoilla. Yleisöäkin oli, vissiin.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Peli radiosta kuultuna oli täydellistä tuomarin paskomista housuihin. Jos kaksi miestä taklaa kolua niin että mies on jään pinnassa miksei peliä vihelletä poikki.
Tajusi sitten ilmeisesti itsekin, ettei tämä makoilu tuokaan hedelmää ja luisteli vaihtoaitioon häntä koipien välissä, pää häpeästä painuksissa. Kärpät kiitti, tasoitti ja lopulta voitti, kuten kuuluukin.

Ihmeen vaikeaa näyttää Kärpillä olevan tällä kaudella. Onko sitten lie niin, että koetetaan tietoisesti välttää kahden maalin johtoasemaa, joka on viime kausina ollut myrkkyä omalle pelille? Vai onko tämä nyt sitten liigan lanseeraamaa draamaa ja rytinää? Pidetään peli näennäisesti tasaisena, sitten lopussa tasoitetaan tai voitetaan, riippuen kiinnostuksesta.

Mikähän hitto siinä muuten on, ettei Normio voi ehjänä pysyä?
 

dexteri

Jäsen
Tiukan väännön jälkeen jatkoiaikapiste meille, kiitos. Just tulin pelistä, ja radioselostajan mukaan tasoitus tuli flipperillä ja jälleen viimeisellä minuutilla. Huikeaa, ei voi muuta sanoa. Pesonen rankaisi jatkoilla. Yleisöäkin oli, vissiin.

Tasoitus tuli tuomarivirheen seurauksena, jatkoaika onkin oma tarinansa.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Niin pää häpestä ja VERESTÄ painuksissa.
Sikäli jos/kun taklaus on ollut puhdas, niin miksi ihmeessä tuossa pitäisi alkaa mitään viheltelemään? Eikö tuossa vaiheessa pelin poikki pistäminen nimenomaan olisi tuomareilta sitä kuuluttamaasi housuihin paskomista?

Kolulle ja dexterille toipumisia. Parempi voitti, ei voi mittää.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
Niin vaan sai Tepsi yhden pisteen itselleen, vaikkakin jotkut olivat varmoja, että on kylmää kyytiä tulossa Tepsille. No pelin tasostahan en tiedä muuta kuin lukemat, että ehkä on parempi, että lopetan itkemisen tähän..
 

Hopeavarjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aarnion taklaus ei kyllä puhdasta perstaklausta ollut nähnytkään. Vai millaisista puhtaista perstaklauksista taklattavalle tulee polven sivusidevamma?

Edit. Virta kertoi tuomarin tulleen pyytämään pelin jälkeen anteeksi tuomarivirhettä Kolun tapauksessa. Tehtäisiinkö näin jos kyseessä olisi ollut täysin puhdas tilanne?
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Sikäli jos/kun taklaus on ollut puhdas, niin miksi ihmeessä tuossa pitäisi alkaa mitään viheltelemään? Eikö tuossa vaiheessa pelin poikki pistäminen nimenomaan olisi tuomareilta sitä kuuluttamaasi housuihin paskomista?
Jäähyn paikka se oli. kaksi jannua taklaa selkään. Naamassa kolme haavaa. Vituttaa tollainen neiteilevä vääriä taklauksia jakava porukka. Hyvää taistelua kuitenkin TPS:ltä ja pisteeseen sinällään olen ihan tyytyväinen.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Aarnion taklaus ei kyllä puhdasta perstaklausta ollut nähnytkään. Vai millaisista puhtaista perstaklauksista taklattavalle tulee polven sivusidevamma?
Sellaisista, joissa taklaajan perse on noin polven korkeudella?

Olikohan tuo nyt sitten polvitaklaus, vaiko polveen kohdistunut taklaus (jollaista ei käsittääkseni sääntökirja tunne)?
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Vastaava tilanne oli lukko ässät pelissä, ja niin vaan peli vihellettiin poikki.

En tiedä millainen tapaus TPS-Kärpät pelissä on ollut, koska en peliä ole nähnyt (en myöskään kuunnellut). Ässät-Lukko pelissä kuitenkin Joensuun taklauksen jälkeen ei peliä vihelletty välittömästi poikki. Tuomari katsoi kyseisen tilanteen loppuun eikä viheltänyt peliä välittömästi poikki. Vasta Vehasen torjuttua kiekon nurkkaan ottelu vihellettiin poikki. Toisen kerran kun peli vihellettiin poikki pelaajan (Tähtinen) maatessa jäällä, ei kummallakaan joukkueella ollut tilannetta päällä, eikä tällöinkään vihellys tapahtunut heti tapauksen jälkeen.

Kärpät teki illan ottelussa kuitenkin jälleen Kärpät. Kyllä tuntuu joukkueella olevan itseluottamus kohdillaan. Onko tämä vastustajan johtoon päästäminen jotain harjoittelua keväälle? Tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus tämä tasoihin tulo lopussa, no itseluottamusta ainakin se kasvattaa. Toivottovasti kevääseen mennessä opitaan pitämään johto tai ylipäänsä johtamaan kun kolmannen erän viimeinen vitonen alkaa.
 

foligno

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Peli radiosta kuultuna oli täydellistä tuomarin paskomista housuihin. Jos kaksi miestä taklaa kolua niin että mies on jään pinnassa miksei peliä vihelletä poikki. Vastaava tilanne oli lukko ässät pelissä, ja niin vaan peli vihellettiin poikki. Käsittämöntä shittiä tuomarityöskentelyssä, miksei tähän puututa, ja miten urheilullisella liigalla on varaa pitää tälläsiä tuomareita jotka ratkoo pelejä ja on pääosissa. Muistan tammisen sanoneen, että kun tuomarin läsnäoloa ei huomata, tai sen puutetta ei huomata niin tuomari on hoitanut leiviskänsä hyvin. Ei tuomarin sita peliä kuulu ratkoa. Teksti on kirjoitettu pelin jälkeen joten ymmärrettävästi tunnekuohu on vielä pinnassa. Tuntuu ettei suurta ja liigakärki kärppiä vastaan yksinkertaisesti uskallettu viheltää....

Juurikin näin tässä tapahtui. Kolu suojasi hyökkäyspäässä kiekkoa kulmassa. Kaksi äijää ajaa täydellä vauhdilla takaapäin, jonka johdosta Kolu lentää pää edellä laitaan. Henriksson katsoo vieressä ja antaa pelin jatkua, vaikka Kolu jää jään pintaan. Pari sekuntia tästä Kärpät tekee maalin. Henrikssonilta niin munatonta toimintaa kuin voi vain olla. Eikö juuri näitä tilanteita varten perustella kahta tuomaria? Favorin oli keskialueella, mutta Hannu seurasi tilannetta aivan vierestä. Kolun pää veressä.

On ihan turha keskustella tuomarien määrästä, jos toiminta on tällaista. On ihan sama, onko siellä yksi, kaksi vai kahdeksantoista tuomaria, jos kaikki ovat tällaisia vellihousuja kuin tämän päivän parivaljakko. SM-Liigan kiiltokuvajoukkue sai lahjaksi pisteet, enkä enää oikein ihmettele, miten ne sieltä aina nousevat takaa-ajoasemasta. Oikeudenjakajien avustuksella ilmeisesti. Lisäksi kunnioitus K. Jalosta kohtaan ropisi melkoisesti pelin jälkeisessä haastattelussa ("Mikä tilanne, en minä sellaista tilannetta nähnyt? Meillä on se motto, että tuomarivirheenkin jälkeenkin voidaan voittaa. Ihan turhaa itkemistä. Meiltä hieno nousu."). Haistakoon paskat.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Sellaisista, joissa taklaajan perse on noin polven korkeudella?

Olikohan tuo nyt sitten polvitaklaus, vaiko polveen kohdistunut taklaus (jollaista ei käsittääkseni sääntökirja tunne)?

Leikkaus, anyone? Vai miten alas sen taklauksen pitää kohdistua? Sääntökirjaa ei just nyt edessä ole, joten voiko joku valaista?
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Edit. Virta kertoi tuomarin tulleen pyytämään pelin jälkeen anteeksi tuomarivirhettä Kolun tapauksessa. Tehtäisiinkö näin jos kyseessä olisi ollut täysin puhdas tilanne?
Tjaa-a, no tuossa tapauksessahan tilanteessa on saattanut olla sopivasti filunkia Kärpiltä. Siitä syystäpä olen entistäkin tyytyväisempi tuosta seuranneeseen tasoitukseen.

TPS:n rottailut ovat hyvin muistissa, vuosien ja vuosien varrelta, joten oikeus on voittanut taas.

Itse pelistä tahtoisin vähemmän agitoituneilta kuulla kommenttia, tai pikemminkin vertailua Kärppien 2. ja 3. kentän pelistä? Radiosta kuunneltuna, Paakkiksen kentän peli oli edelleen hakemista (vaikka kentällisen pelaajat 2 maalia merkkauttivatkin itselleen). Sahlstedtin kentässä kuulostaa Aaltonen tekevän duunia kovasti, josta syystä pisteitäkin kentälliselle kertyy, mutta Sahlstedtin ja jatkuvasti vaihtuvan toisen laiturin panos ei ilmeisesti ole samalla viivalla Juhiin verrattuna?
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Tjaa-a, no tuossa tapauksessahan tilanteessa on saattanut olla sopivasti filunkia Kärpiltä. Siitä syystäpä olen entistäkin tyytyväisempi tuosta seuranneeseen tasoitukseen.

TPS:n rottailut ovat hyvin muistissa, vuosien ja vuosien varrelta, joten oikeus on voittanut taas.

Vittu mikä pelle. Pelle pelle pelle.

Pisteeseen pitäisi olla tyytyväinen, mutta jos tasoitusmaali on tullut selvän tuomarivirheen johdosta, niin pistää se vähän keittämään. Sweattin maali lämmittää taas kivasti, oppis vaan perkele puolustamaan ja harrastamaan järkevämmin niitä nousuja, ei ihan jokaisessa tilanteessa kannata painaa hyökkäyksen kärkenä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös