Biljardi & snooker

  • 850 447
  • 6 473

Rocco

Jäsen
Itse tulin television ääreen vasta tilanteessa 8-4 (?) Dingin hyväksi. Davis nousi takaisin taistoon voittamalla muistaakseni kaksi seuraavaa freimiä ja oli jo nousemassa yhden freimin päähän todellisella taistelulla. Davis upotti muutamia todella vaikeita palloja tilanteessa 9-7, mutta sitten yksi kolmen vallin kautta tullut päälleveto jäi lyhyeiksi sinisen pussituksen jälkeen, ja kun sininen laitettiin takaisin pöydälle niin valkoinen oli todella pahasti sinisen takana häiritsemässä seuraavaa lyöntiä. Siitä sitten Ding vei viimeistä freimiä aika pitkälle kunnes jäljellä oli vain pinkki ja musta. Davis tarvi snookerin mutta Ding sijoitti pinkin aivan pussin suulle ja that´s it. Taisi loppuluvut olla 10-7 Dingin hyväksi. Erittäin hieno taistelu Davisilta aika epätoivoisessa takaa-ajossa kuitenkin.
 

chrisu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Korjataan muutama asia tuosta Roccon selostuksesta.

Eli 8-4 tilanteen jälkeen Ding voitti yhden freimin jonka jälkeen Davis voitti sitten kaksi. Kolmaskin olis ollu lähellä mutta niinkuin Rocco tuossa sanoin niin päälleveto jäi lyhyeksi ja Ding voitti lopulta sen freimin. Lopputulos 10-6.
 

Rocco

Jäsen
chrisu666 kirjoitti:
Korjataan muutama asia tuosta Roccon selostuksesta.
Kiitti tarkennuksesta. Olin itse niin unessa yöllä etten tarkasti muistanut noita lukemia. Ding kuitenkin vei finaalia aika dominoivasti.
 

morningstar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Buffalo Bills
On jäätävä junnu tuo kiinalainen. Itse pidin finaalissa Davisin puolta, mutta minkäs teet kun toinen vain pelaa paremmin. Kuten Kauppinenkin totesi selostuksessaan, Davis ikäänkuin roikkui ottelussa mukana. Ding teki aloitteet. Varsinkin Dingin pitkä peli oli silmiä hivelevää. Näytti välillä siltä että aloituslyönninkin on onnistuttava täydellisesti, jotta Ding ei pääse hyökkäämään. Eikös Perryä vastaan semeissä käynyt niinkin, että Perry pääsi lyömään vain aloituskyönnin, jonka perään Ding putsasi pöydän?
 

brehme_

Jäsen
Suosikkijoukkue
prosenttikiekko
Kyllä täytyy taas kerran antaa iso kiitos Eurosportin loistavalle snooker-selostajalle eli Kauppisen Akille. Tällaisen puolialoittelijan on huippumukavaa seurata peliä kun selostaja selittää pelaajan eri lyöntimahdollisuudet ja mihin minkäkinlainen lyönti johtaa niin yksityiskohtaisesti, että pelin henki selvenee tosi hyvin. Joka kerta kun tulee virhe tai muu vastaava "erikoistilanne" niin Aki kertoo montako virhepistettä tulee, miten peliä jatketaan jne. Mies ei mitenkään leiju hyvällä snookertietämyksellään, vaan selostuksesta kuuluu rakkaus tähän hienoon lajiin.
 

Rocco

Jäsen
morningstar kirjoitti:
On jäätävä junnu tuo kiinalainen. Itse pidin finaalissa Davisin puolta, mutta minkäs teet kun toinen vain pelaa paremmin. Kuten Kauppinenkin totesi selostuksessaan, Davis ikäänkuin roikkui ottelussa mukana. Ding teki aloitteet. Varsinkin Dingin pitkä peli oli silmiä hivelevää. Näytti välillä siltä että aloituslyönninkin on onnistuttava täydellisesti, jotta Ding ei pääse hyökkäämään. Eikös Perryä vastaan semeissä käynyt niinkin, että Perry pääsi lyömään vain aloituskyönnin, jonka perään Ding putsasi pöydän?

Kyllä vain. Ding pelasi todella aggressiivisesti koko turnauksen. Kun oli pienikin paikka hyökätä, sitten hyökättiin. Ei montaakaan turvalyöntiä Ding turnauksessa tehnyt. Perrya vastaan kävi tosiaan niin että Perryn avaus oli muuten onnistunut, mutta kun valkoinen jäi lähes aina samalle puolelle pöytää kuin edes yksi irtonainen punainen, Ding upotti sen pääsi hommiin. Sitten joskus harvoin kun Perry pääsi lyömään keskellä sarjaa, niin tuntuma oli kateissa ja helpotkin pallot Perry onnistui tössimään. Ding vietti niin paljon aikaa pöydällä ja vastustaja penkillä.

Ja lisätään tottakai yhtyneet kiitokset tillilihan huomiolle. Selostus on todella viihdyttävää ja asiantuntevaa.
 

Ride

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Arto92
Masters tammikuussa

Tuolla kutsuturnauksella jatkuu nämä ranking-kisat. Ding Junhui ei ole kutsuttujen joukossa eikä pelaa edes villillä kortilla. Paikat kun jaettiin jo marraskuussa ja ne menivät Stuart Binghamille ja Ian McCullochille. Onko kukaan muuten nähnyt Robin Hullin peliä ikinä Eurosportilta?
 

Näkemys

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Paul hävisi suuren taistelunsa

Yöllä luin tuon uutisen ja täytyy sanoa, että kyllä tuntui/tuntuu pahalta. Olin siinä käsityksessä, että taistelu syövän osalta olisi jo kellistetty.

Paul vaikuttti ehdottoman mukavalta kaverilta, joka kaiken lisäksi oli mielestäni yksi kaikkien lahjakkaimmista breakbuildereistä.

Kauheintahan tässä on tietenkin perheen kohtalo. Alle vuoden ikäinen tyttö jäi ilman isää. Toivottavsti Leedsissä pelattaisiin tästä lähtien vaikkapa vuosittainen Paul Hunter Memorial Tournament.

Lepäile rauhassa, Paul.
 

RCY#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Dallas Stars, Habs, Liverpool, Suomi
Tosi valitettava tapahtuma. Itselläkin oli jo luulo, että Paul olisi päässyt pahimman yli. Niin se vaan syöpä näytti ikävän voimansa ja nujersi hienon nuoren urheilijan, joka oli vasta vuosi sitten tullut isäksi. RIP, Paul Hunter.
 

Speedye

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, CR7, AO, Härski
Surullista todellakin.. Voimia Paulin perheelle ja kaikille ystäville. Yksi hyvä pelaaja on poissa. Olisi hienoa järjestää miehen kunniaksi jonkun sortin turnaus ilman palkintorahoja.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Noin nuoren miehen kuolema on surullinen uutinen. Hunter oli yksi suosikeistani.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Kerta kaikkiaan valitettavaa. Taytyy myontaa, etta taalla olen jaanyt paitsioon snookerista varsin hyvin enka edes tiennyt, etta Paul oli sairastunut uudelleen. Snookerhan on urheiluna siita upea laji, etta se vaatii mielettomia henkisia voimavaroja, mutta samalla jattaa tilaa persoonille ja "keimailuille". Paul Hunter oli yksi nyky-snookerin parhaimmista juuri tassa.
 

Maglor

Jäsen
Suosikkijoukkue
EDM
Hunter oli kyllä yksi minunkin suosikeistani. Luulin miehen päässeen jo pahimman vaiheen ohi, kun pelasi MM- kisoissakin. Tuli kyllä oikeasti surullinen olo.
 

Jääkarhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Hellas Verona, AC Milan, Tottenham
Kyllä oli masentava alku tälle päivälle, kun tekstiteeveestä uutisen huomasin. Kuten monet edellä, itsekin luulin tilanteen olleen jo parempi. Aivan järkyttävä juttu erityisesti hänen läheisilleen, mutta ihan yleisestikin.

Jotenkin tätä Hunterin tapausta kelatessa tuli taas mieleen elämän arvoituksellisuus. Kukaan ei pari vuotta sitten olisi tätäkään osannut ennustaa. 27-vuotias mies, jolla elämä muutoin kaikin osin raiteillaan... ei tätä vaan voi ymmärtää, eikä oikein hyväksyäkään. Todella pahalta tuntuu.

Rest in peace, Paul
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Juu

Luin aamulla teksti-tv:ltä Hunterin poisnukkumisesta, eikös hän sairastanut jo pitkän aikaa?

Nuorena lähti....
 

Ojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Todella ikävä homma. Itsekin luulin, että Hunter olisi voittanut sairauden, mutta toisin kävi.

Hiljaiseksi veti.
 

Kaivanto

Jäsen
Mitenkäs Tampereella tällä hetkellä snookerharrastusmahdollisuudet - voiko missään pelata? Joulun tienoilla piti mennä pitkästä aikaa Galaxyyn läiskimään, mutta se olikin remontissa enkä ole sittemmin kiinnittänyt huomiota paikan tilanteeseen.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tuliphan sitten eilen ilalla katottua Eurosportilta snookeri matsia Selby vs Fu. Olin jo menossa nukkumaan kun huomasin että ottelussa ruvetaan pelamaan ratkaisevaa framea. No ajattelin että katon vielä tämän yhden framen ja käyn vasta sitten nukkumaan. Frame kesti sitten 77 minuutia, eli on pisin koskaan televisioitu frame. Tulipahan todistettua urheiluhistroriaa... jeee jee
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukilahden Työväen Ampujat
Eilen oli myös hyvin lähellä ettei olisi tullut live-lähetyksessä maksimibreikki, Ronnie O'Sullivan kovasti haki mutta viimeinen punainen pallo ei mennyt sisään. Tuleehan noita silloin tällöin mutta itse en ole onnistunut livenä (telkkarista) näkemään.
 

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Tuliphan sitten eilen ilalla katottua Eurosportilta snookeri matsia Selby vs Fu. Olin jo menossa nukkumaan kun huomasin että ottelussa ruvetaan pelamaan ratkaisevaa framea. No ajattelin että katon vielä tämän yhden framen ja käyn vasta sitten nukkumaan. Frame kesti sitten 77 minuutia, eli on pisin koskaan televisioitu frame. Tulipahan todistettua urheiluhistroriaa... jeee jee
Kannatti kyllä valvoa. Mielestäni erittäin viihdyttävää ja hyvää snookeria. Tuota Selbyä on muutenkin kiva katsella, vaikka pelaakin hitaasti niin pelityyli on kaikkea muuta kuin tylsä.
Ja voi herranen aika sentään millaisessa vireessä Ronnie oli omassa ottelussaan! Niin helpon näköistä että.

Semifinaali Seli-O'Sullivan on näin ennakkoon ajatellen yksi mielenkiintoisimmista pitkiin aikoihin.

Pelejä voi muuten seurata livenä netistä osoitteessa www.eurosport.se

Mukavasti sujuu työpäivä tällä tavoin...
 
Viimeksi muokattu:

Mustaine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Joo, melkein kaikki matsit on tullut katsottua UK Championshipsistä. Tuo 77 minuuttinen vetää vertoja Ebdonin ja Dottin MM-finaalille pari vuotta sitten.

Ronnie-Maguire olisi kelpo finaali.

Erityisen viihdyttävää karulla tavalla oli seurata Dave Haroldin pelit. Siis herranjestas, miten karu lyöntitekniikka! =) Lyöntikäsi 45 asteen kulmassa vartaloon ja vetää keppiä taakse n. sentin ennen lyöntiä.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuliphan sitten eilen ilalla katottua Eurosportilta snookeri matsia Selby vs Fu. Olin jo menossa nukkumaan kun huomasin että ottelussa ruvetaan pelamaan ratkaisevaa framea. No ajattelin että katon vielä tämän yhden framen ja käyn vasta sitten nukkumaan. Frame kesti sitten 77 minuutia, eli on pisin koskaan televisioitu frame. Tulipahan todistettua urheiluhistroriaa... jeee jee

Sen verran korjaisin, että kyseessä ei ollut ratkaiseva frame (tai toisaalta oli kun ottelu siihen päättyi)... tilannehan oli ennen tuota pitkää 8-7 Selbylle, ja vielä oltaisiin nähty se 17:sta, jos Fu olisi pystynyt tuon nyt jääneen viimeisen kääntämään.

Välieristä sen verran, että Murphy-Maguire peli taitaa olla aikamoista Breikin rakentamista. Kovia Break Buildereita molemmat ja vielä kohtuu kovassa vedossa. Pieni kutina on, että Murphy menee finaaliin, josta vastaan tulee Ronnie. Ja sunnuntain finaali menee sitten hieman selvemmin, 10-6 O`Sullivanille.
 

kovalev

Jäsen
On tullut kanssa katsottua minkä töiltä vain on ehtinyt. Huippu snookerin seuraamiseen ei kyllästy koskaan. Itse pelattavaksi liian haastava laji minulle, mutta ammattilaisten seuraaminen on suoranainen nautinto.
Erityisen kiinnostavaa on seurata kuinka erillaisia pelityylejä kullakin on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös