Hermes HT 2007–2008

  • 106 167
  • 214

kakes

Jäsen
Hurritellut ja haukkunut, joskus kauan, kauan aikaa sitten ja arvaa miksi? Lähinnä siksi kun on pelannut rakkaassa vihollisjoukkueessa Vaasan Sportissa.

Kuitenkin olen sitä mieltä että vaikka Patte lasipolvi onkin, on hän myös pelimies vailla vertaa. Sano yksikin joukkue johon noinkin taitava pelaaja ei mahtuisi? Kelpaisi Hermekseen varmaan mainiosti.

Jäsen Tiihelillekkö tällainen Hermeksen perseily ja alisuorittaminen näillä resursseilla käy ihan mainiosti?
Minulle ei, katos kun Mersun kyytiä on joskus päässyt maistamaan niin ladan kyyti ei oikein sen jälkeen kiinnosta.
 

TIIHEL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, AJAX,
MERSU TAI LADA

Niinpä, oikein hirvittää ettei virheistä Kake osaa ottaa oppia. Jos oot velkarahalla ollut Mersun kyydillä, on kuitenkin pakko palata todellisuuteen ja ajaa millä on varaa. Aluksi se on kestävä Lada ilman turhia mukaavuuksia.
Mihin luulet olevan resursseja? Kun omat ovat 2-divarin tasoa pari poikkeusta lukuun ottamatta. Junkkarit pelaa lähes omilla kasvateilla ja pärjää hyvin. Mieti jos ne haluaisi voittaa sarjaa, ei olisi vaikeaa, esim pienellä vipillä eräältä omalta ent. junnulta NHL:stä.
EI Kake, rakennetaan taloa aloittamalla kivijalasta.
 

kakes

Jäsen
Mersu= viime kausi jolloin pelattiin suht omalla tasolla hyvä kausi.

Lada= Tämä alkukausi ,alisuorittaminen, hieman heikompi joukkue. Uskotaan toki sen ketsuppipullon aukeavan kohta. Haluan vain että joukkue alkaa pelaamaan sillä omalla tasollaan.
Capish?

Kyllä talouselämän lainalaisuudet ovat kuule tässä iässä jo hyvin hallussa. Ne Hermeksen hullut vuodetkin tuli nähtyä ja hienoja aikoja olivat katsojan kannalta. Mutta niihin ei ole paluuta joten älä toki minua tyhmänä pidä. Ainahan parempaa menestystä saa toivoa.
 

make60

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Leijonat, Kärpät
Haluan vain että joukkue alkaa pelaamaan sillä omalla tasollaan.
Capish?
juuh samoin mutta taitaapi olla nyt niin että tää paska on tän kauden taso.....Eipä voi mitään, odotellaan josko ens kaudelle saataisiin jonkin moinen valmentajakin joukkueeseen.(juuh ja maalintekijää ois kans vaille tää porukka) Tää Rahikainen vai mikä se oli on kyllä osottanut tälläkaudella kyntensä, eli sysipaskaa pukkaa peli peliltä, että sikäli.....................Täysin luokatonta esitystä tosiaan pukkaa koko joukkueelta ilta illan jälkeen, synkältä näyttää tottavie juuh...............................
 

ToniKopi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes
juuh samoin mutta taitaapi olla nyt niin että tää paska on tän kauden taso.....Eipä voi mitään, odotellaan josko ens kaudelle saataisiin jonkin moinen valmentajakin joukkueeseen.(juuh ja maalintekijää ois kans vaille tää porukka) Tää Rahikainen vai mikä se oli on kyllä osottanut tälläkaudella kyntensä, eli sysipaskaa pukkaa peli peliltä, että sikäli.....................Täysin luokatonta esitystä tosiaan pukkaa koko joukkueelta ilta illan jälkeen, synkältä näyttää tottavie juuh...............................


Taitaa vaan olla niin, että tää Rahikaisen pelle ei lähde kulumallakaan pois Hermeksestä! On meinaan varmaan ainoita ilmaisia valkkuja mitä suomen maassa on tällähetkellä... Jos palkallisena olis niin varmasti ois saanu kenkää perseeseen jo ajat sitten. Vi***taa tää perseily mitä tällähetkellä joukkue esittää...
 

make60

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Leijonat, Kärpät
Vi***taa tää perseily mitä tällähetkellä joukkue esittää...
Juuh samoin mutta minkäs teet, täysin Perseestä koko porukan esitykset tälläkaudella, missään vaiheessa ei vielä olla oikeen onnistuttu missään. "tai ehkä jeppis voitto jeppiksessä" mutta muuten täysin hajuton ja mauton koko joukkue. Käsittämätöntä sekoilua ja alisuorittamista............ noh josko ens vuonna sitte. Missä sarjassa sitte pelataankin HEH HEH...
 

Rollo

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi Hockey
Vilpitön osanotto Rovaniemeltä

Täällä mennään samaa rataa, ei oo helppoo...
 

TIIHEL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, AJAX,
pelaajat pelaavat...

Ei se nyt ole vain ole valkun vika ja onhan siellä pakkeja peluuttava kakkosvalkkukin.
On valkku kuka tahansa täytyy tietyt faktat tunnustaa. Hermeksellä on parhaat harjoitusolosuhteet, harjoittelevat eniten ja parhaaseen aikaan, pelaajat saavat maksua pelaamisesta ja laajin pelaajamateriaali. Edes sillä, että omia kasvatteja vilisisi joukkueessa ei voi mitään selitellä. Kahdessa ykköskentästä ei monta omaa ole.
Sanon sen edellee, että porukassa on monta pelaajaa, jotka ovat juuri sillä tasolla kun nyt edetään: Uusitalo, Heikkilä, Gromov, Kivinen, Ojatalo (ensi vuodelle ei näille sopimusta - pliis) ja monta junioria, jne. Hermes on Ylivieksan, Kalajoen, Raahen jne tasoa. - eli vähän parempaa tasoa kuin piirisarja tai EHL-liiga, maakuntasarjan tasoa.
Viime kaudella sarja oli huomattavasti kovempi ja Hermes oli ylivoimainen. Silloin oli neljä aika tasaista kenttää, josta ennenkaikkea hyödyttiin harjoituksissa. Nyt tasoerot ovat aivan liian suuret.
Fanien tähtiin nostama kuulemma kovapalkkainen Jeppekin voi unohtaa Mestiksen.
 

make60

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Leijonat, Kärpät
Pelaajien vastuu ??

Ikipäivinä en ole käsittänyt pelaajia jotka lähtee mukaan joukkueeseen/ tai otetaan yleensä mukaan joukkueeseen, jos asenne ei ole kohdallaan. Kyllä pelaamaan lähdetään satalasissa tai sitten jäädään kotisohvalle, (puulaakisarjat on asia erikseen)tämän kauden Hermes vilisee näitä miehiä jotka olis voinut jäädä sohvaperunaksi kotiin.

Peliesityksistä paistaa kummallinen haluttomuus ja yrityksen puute ?? Viimekauden peliesityksistä ei ole jäljellä kuin muisto vain, vaikka joukkue on miltei sama. Tälläkaudella ei olla vielä oikeen missäänvaiheessa päästy oikeen esittämään mitään, kaikki pelit jotka itse olen nähnyt on olleet enenmmän tai vähemmän katastrofimaisia.

Ajoittain on kulkenut mutta samassa vaihdossa jopa peliloppuu totaalisesti.?? todella outoa koska nimilistaa katsottaessa ei Hermes noin huono ole kuin mitä peliesitykset nyt kuitenkin osoittaa, eli korvienvälistäkö tää lähtee ?? Niin vimekauden päätteeksi puheet tämänkauden kyläsarjasta(tämänkauden uusi lohkojako)

On tainnut iskostua pelaajien korvienväliin ja pelaaminen on sitten sitä tasoa, onko noin? mene tiedä, mutta pelaaminen on tälläkaudella ollut todella tuskaista. Kauden alussa povailtiin Hermeksen voittavan oman lohkonsa leikiten, tämä lohkovoitto on nyt jo lähes mahdoton, jos karsintoihin ylletään niin siitäkään ei kovin paljoa ole luvassa, näillä esityksillä.

Eli ryhtiliikettä odotellaan ja toivotaan.............
 

make60

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Leijonat, Kärpät
dodiin

Juuh tänään alko löytyyn taistelu meininkiä Hermes joukkueesta.....Todella hatun noston arvoinen suoritus. Huomenna Jeppiksen kimppuun..... toiveekkaana, samanlaisella esityksellä pinnat jää Kokkolaan satavarmasti. Huomenna hallille....Sankoin joukoin............ =)
 

kakes

Jäsen
Ainakin omasta mielestä Hermeksellä on ehkä hivenen heikompi joukkue kuin viime kaudella. Lähtijöille, Anttilalle ja Pesoselle ei ole oikein hyviä korvaajia löytynyt. Pitää muistaa myös poissaolevat sairastupalaiset Indola,Kujala ja Hente.

Toki hienoa että löytyy junnuja paikkaamaan mutta hieman isot saappaat vielä heille kolmoskentän rooli. Api alkaa taas löytää sen saman vireen kuin viime kaudella ja yhdessä Kopin kanssa tekevät juuri nyt tuhoisaa jälkeä.

Uski kaipaa selvästi vierelleen Henteä. Kaikkein eniten yössä edelleenkin Herrat Uski, Kapteeni Uusitalo ja myöskin Lassi. Näiltä Herroilta odottaisin vielä enemmän vastuunottoa ja johtajuutta kentällä kun kerran taidot eivät ole mihinkään kadonneet.

Pakeista nykyään ehdoton ykkönen Jari Siira joka osaa myös kiekollisenkin pelin. Jeppe...hmmm, se nopea lämäri siniviivalta ylivoimassa on ollut alkukauden hukassa. Se viime kauden ylivoimakuvio jossa Jeppelle pelattiin kutipaikka ja kaksi maskiin maalille, on ollut hukassa alkukauden, miksi? Todella hyvä ja tehokas ylivoimakuvio.

Parempaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa.
 

devil29

Jäsen
Suosikkijoukkue
pikkuseurat
Nostetaan tätä nyt vähän ylös ku huomenna on tulossa kauden tärkein peli. Huomena olis kiva nähä paljo porukkaa hallilla vaikka peli ei sinäänsä varmaan ole mitenkään yleisöystävällistä. Kummatki varmaan puolustuksen kautta lähtee hakemaan pisteitä ja ennakkoon se sopii paremmin Hermeksellä ku JHT:lle. Kumminkin siellä päässä Hermeksellä on ainakin nimellisesti yliote, vaikka jeppe olisi sivussa. Maalivahdit Hermeksellä on loistoviireessä mutta oletan että Lahtonen on kokemuksensa takia tolppien välissä. Oman mausteen peliin tuo tuomari Tuurinmaa, joka oli kalajoella torstaina ja JHT meinas hävitä jo sillon, mutta toisaalta ei Hermeksellä tästä ainakaa hyötyä ole. Jännä peli tulossa ja laitetaan oikeen tulosveikkaus(eka tälläkaudella) 5-3. Maaleja tekee Hermekselle: Vainio, Aappola(tyhjiin), Kopiloff x 2, Kivinen ja JHT:lle Pirttijärvi x 2 ja Joki-erkkilä.
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Oman mausteen peliin tuo tuomari Tuurinmaa,
Tässäpä sitä lisämaustetta tosiaan tuleekin. Toivottavasti pysyy peli käsissä ettei sekoa finaali siihen. Hienoa olisi jos yleisö löytäisi nyt halllille ja päästäisiin sinne 850-1000.

Rahikainen vähän suunnitteli laittavansa Markkasen ketjulle päällystakin. Toisaalta taas JHT:n valmentaja mietti hajoittavansa tuon ketjun. Saa nähdä miten asiat on. Mikä ketju tuon vartiointi tehtävän hoitaisi, Hotakaisen vai Hietalan? Jos päällystakkia lähdetään laittamaan, niin melkein antaisin homman tuolle Hotakaisen ketjulle, vaikka se on tehnyt viime peleissä maalejakin.
Sen ketjun peliä on muuten ollut hieno katsella. Kivinen on noussut Hermeksen ykköstaklaajaksi mitä taklausten määrään per peli tulee. Joka ikinen kerta ajaa miehen seinille karvauksen päätteeksi ja muutenkin on kohentanut peliään.
 

kakes

Jäsen
Tässäpä sitä lisämaustetta tosiaan tuleekin. Toivottavasti pysyy peli käsissä ettei sekoa finaali siihen. Hienoa olisi jos yleisö löytäisi nyt halllille ja päästäisiin sinne 850-1000.

Rahikainen vähän suunnitteli laittavansa Markkasen ketjulle päällystakin. Toisaalta taas JHT:n valmentaja mietti hajoittavansa tuon ketjun. Saa nähdä miten asiat on.

Koska Tuurinmaalla olisi peli pysynyt käsissä?

En usko että Liikka hajoittaa tuota koko kauden toiminutta Markkasen ketjua. Itse en kuitenkaan laittaisi junnukenttää heitä vastaan vaan mielummin ehkä kokeneempi Kopin kenttä olisi sopivampi. Luultavasti pelistä tulee tarkkaa pelaamista ja Tuurinmaan ollessa tuomarina, hipaisuistakin joutuu jäähylle sinä-minä tyyliin. Ylivoima ja maalivahtipeli, näihin ratkeaa. Pulkkinen vs. Mäyrä?
 

kakes

Jäsen
Hermes- Aku Joki-Erkkilä 2-5

Otsikko kertoo lähes kaiken. Hermes ei olisi osunut lentokonenhallin ovistakaan sisälle kun taas Aku viimeisteli kliinisen tarkasti. Mistä saataisiin tuollainen yksi Aku Hermekseen?

Ei auta, Raaheen vie tie ensi lauantaina ja pulinat pois,parempi voitti ja ansaitsi paikkansa. Piste.
 

make60

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Leijonat, Kärpät
Rahikainen vähän suunnitteli laittavansa Markkasen ketjulle päällystakin. Toisaalta taas JHT:n valmentaja mietti hajoittavansa tuon ketjun. Saa nähdä miten asiat on.
Suunnitteluasteele jäi toi......Hermeshän ei edes yrittäny. Tai siltä ainakin näitti, täysin munaton esitys voi vittu mitä touhua... Katsomoon näytti siltä kun ei oltais haluttukaan voittaa, ei yrityksen tynkääkään. Onhan se Aku hyvä jos annetaan miehen pörrätä eikä oteta miestä,tommosella peruttelulla ei kyllä pärjätä kellekkään.............

Sellanen tunne jäi että ei oikeesti haluttukaan voittaa. Liekkö haluakaan Varsinaiseen Suomi-sarjaan. Kuluthan moninkertaistuu kun pelimatkat pitenee. Taitaapi tää mutasarja olla loppukauden sarja halvemmalla päästään, tosin ei tuu lipputulojakaan mutta matkakulut kuitenkin pysynee kurissa, tovottavasti ei näin mutta tällanan kuva jäi eli tosi paska maku...................................
 

Petski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Avalanche
Sellanen tunne jäi että ei oikeesti haluttukaan voittaa. Liekkö haluakaan Varsinaiseen Suomi-sarjaan. Kuluthan moninkertaistuu kun pelimatkat pitenee. Taitaapi tää mutasarja olla loppukauden sarja halvemmalla päästään, tosin ei tuu lipputulojakaan mutta matkakulut kuitenkin pysynee kurissa, tovottavasti ei näin mutta tällanan kuva jäi eli tosi paska maku...................................
No huh huh, että ihan tahallaan lähdetään häviämään tämä peli ja varmasti vielä ollut johdon käsky? Nyt äkkiä Jari Porttila tutkimaan tätä skandaalia....
Jokainen voi miettiä kumpi on parempi ja tärkeämpi vaihtoehto: pelata joulun jälkeen uusia ja kiinnostavia joukkueita vastaan ja saada mahdollisuus mestiskarsintoihin vai pelatako IK Kronania vastaan II-divarikarsintaa 200:lle katsojalle.

Ihan sama mikä ketju markkasia olisi pidellyt jos tuollaisia virheitä tulee. Kyllä Joki-Erkkilä maalit tekee jos ne paikat väkisin annetaan. En tiedä oliko valmistautuminen mennyt ihan vihkoon vai tuntuiko paineet noin kovasti. Toivottavasti ei ainakaan paineet sillä viikon päästä niitä on tuhat kertaa enemmän. Mikään ei kuitenkaan onnistunut ja syötöt meni minne sattuu ja kiekko poltti lavassa.

Raahe-Kiekon on pakko kaatua viikon päästä, muuten on katastrofi käsissä. Nyt vain tarvitsisi vähän tietää millainen on nyky RaKi. Harjoituspeleissä tuli kaksi voittoa mutta sen jälkeen on porukkaan tullut vahvistuksia ja taitaa olla kova nippu. Tilastojen valossa Ahosilta-Mustonen-Sarkkila näyttää olevan melkoinen syömähammas. Voisi veikata että Raahe pelaa hyökkäävä lätkää mikä kyllä sopisi paremmin Hermekselle. Melkeinpä olisin sen Rokin ottanut mielummin kun tähä kerta jouduttiin.
 

make60

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Leijonat, Kärpät
En tiedä oliko valmistautuminen mennyt ihan vihkoon vai tuntuiko paineet noin kovasti. Toivottavasti ei ainakaan paineet sillä viikon päästä niitä on tuhat kertaa enemmän. Mikään ei kuitenkaan onnistunut ja syötöt meni minne sattuu ja kiekko poltti lavassa.
Niin.... mene tiedä mutta esityshän oli täysin munaton, jos toi paineisiin kaatui niin tulevana viikonloppuna ei ole kyllä mitään mahiksia, koska paineita tosiaan on sitte satakertaa enemmän. Niin ja tahallaan häviämisestä en tiiä mutta mulle jäi ainakin sellanen kuva että ei oikeesti edes yritetty...Tosi pehmee esitys kananmunat ois pysyny ehjänä joka jätkän kainalossa, että sellasta mieltä.

ps: Toivon toki että Raahe kiekko hoidetaan tulevana viikonloppuna ja paikka suomi-sarjasa saadaan.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Raahe-Kiekon on pakko kaatua viikon päästä, muuten on katastrofi käsissä. Nyt vain tarvitsisi vähän tietää millainen on nyky RaKi. Harjoituspeleissä tuli kaksi voittoa mutta sen jälkeen on porukkaan tullut vahvistuksia ja taitaa olla kova nippu. Tilastojen valossa Ahosilta-Mustonen-Sarkkila näyttää olevan melkoinen syömähammas. Voisi veikata että Raahe pelaa hyökkäävä lätkää mikä kyllä sopisi paremmin Hermekselle. Melkeinpä olisin sen Rokin ottanut mielummin kun tähä kerta jouduttiin.

Nyky-RaKi ei kyllä ole pelkästään tuon yhden ketjun varassa. Härönoja-Lohtander-Suominen on toinen ketju joka on viime peleissä pelannut todella hyvin, ja löytyyhän takalinjoilta mm. Stefan Wonfor joka tänäänkin ratkaisi voiton Kiekko-Laseria vastaan, todellinen luisteluihme. Sami Kitinprami on palannut maalissa Mestis-vuosiensa tasolle joten häntä on todella vaikea ohittaa. Viime peleissä myös B-ikäinen Jaakko Svensk on väläytellyt osaamistaan. Ahosilta-Mustonen-Sarkkila-ketjun kohdalla ylisanat ei ota loppuakseen, pohjoislohkon paras ketju on tuo. Tästä tulee kyllä ihan eri peli kuin ne syksyn harjoitusottelut, sillä Raahe-Kiekolla on niin paljon kovempi ryhmä kuin silloin.
 

kakes

Jäsen
Niin.... mene tiedä mutta esityshän oli täysin munaton, jos toi paineisiin kaatui niin tulevana viikonloppuna ei ole kyllä mitään mahiksia, koska paineita tosiaan on sitte satakertaa enemmän. Niin ja tahallaan häviämisestä en tiiä mutta mulle jäi ainakin sellanen kuva että ei oikeesti edes yritetty...Tosi pehmee esitys kananmunat ois pysyny ehjänä joka jätkän kainalossa, että sellasta mieltä.

Tahallaan häviö? Ihanko aikuisten oikeasti olet tuota mieltä että vapaaehtoisesti tässä lähdettäisiin jotain kyläsarjaa pelaamaan. No jos ne munat säily ehjänä siellä pelaajien kainalossa niin make60, onko sinulla kannattajana sitä "munaa"väittää että tahdot katella loppukauden jotain kyläsarjan kakkosdivaria Hermes-Kronan?

Voi elämän kevät, sanon minä. Joo, tahallaanhan ne lähtee sinne Raaheenkin häviämään vai mitä? Ja tahallaan hävitään se toinenkin peli Kokkolassa. Ja tahallaan menee myös koko loppukausi pipariksi. Grrrr...
 
Viimeksi muokattu:

make60

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Leijonat, Kärpät
No jos ne munat säily ehjänä siellä pelaajien kainalossa niin make60, onko sinulla kannattajana sitä "munaa"väittää että tahdot katella loppukauden jotain kyläsarjan kakkosdivaria Hermes-Kronan?
Nojoo näin se nyt vaan on Munat säilyi ehjänä...........Ja minähän en ole missään vaiheessa väittänyt että mieluummin kyläsarjaa katson kun Suomi-sarjaa. mutta näillä esityksillä taitaapi siihen olla tyytyminen. Valitettavasti. tosin karsinta pelit on vielä pelaamatta että sikäli on saumoja vielä...............
 

TIIHEL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, AJAX,
S-sarjaan mennään..

Jännä peli tulossa ja laitetaan oikeen tulosveikkaus(eka tälläkaudella) 5-3. Maaleja tekee Hermekselle: Vainio, Aappola(tyhjiin), Kopiloff x 2, Kivinen ja JHT:lle Pirttijärvi x 2 ja Joki-erkkilä.

Ei ihan osunut veikkaus, mutta eihän sitä arvannut että hermot ei pitäny ja koutsaaminenkaan ei onnistunut. Järkyttävä esitys - pakit kuutamolla. No, otetaan oppia, vain kädelliset mukaan ensikaudelle, samaa pätee hyökkääjiin.
Materiaali pitäisi kuitenkin kirkkaasti riittää JHT:n kaltaisia ja karsintavastustaja Raahea vastaan. Kymmenkunta on pelannut Mestistä!
Jos ja kun S-sarjaan mennään, ei lähdetä varustelukilpailuun. Odotellaan, että omista kasvaa parempia pelimiehiä. Tuleehan niitä Kalajoeltakin, aina NHLää myöten.

PS! Devilille - kuka se nostaa häntää, jos ei kissa itse!
 

Pen Altybox

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,Hermes,Mypa
Hep

Nojoo näin se nyt vaan on Munat säilyi ehjänä...........Ja minähän en ole missään vaiheessa väittänyt että mieluummin kyläsarjaa katson kun Suomi-sarjaa. mutta näillä esityksillä taitaapi siihen olla tyytyminen. Valitettavasti. tosin karsinta pelit on vielä pelaamatta että sikäli on saumoja vielä...............

Tässä syy miksi ainakin allekirjoittaneelta jäänyt hallille lähtö tekemättä.Kuitenkin Kokkolassa on nähty senverran yritteliäämpiä porukoita kaukalossa.Minua ei yksinkertaisesti kiinnosta paikan päällä seurata kun katsomoon näyttää siltä että suurin ongelma jäällä on välttää itsensä hikeen rehkiminen.
 

bat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Pieni näkemysero tällä(kin?) kertaa

Nyt oli pakko pitkästä aikaa kommentoida, koska eilen Hermes ei kyllä varsinaisesti hävinnyt yrityksen puutteeseen. Tänä vuonna on nähty huomattavasti haluttomampia ja munattomampia pelejä joihin tämä alkusarjan voitto varsinaisesti karkasi. Kritiikkihän on aina hyvästä, mutta ei nyt mollata ihan syyttä kavereita maanrakoon.
Suurempi ongelma saattoi eilen olla kykenemättömyys käsitellä pelin tuomia paineita,sen verran karmeita virheitä tuli yksilötasolla ja joukkueena, eikä JHT jättänyt käyttämättä jokaista tilaisuutta hyväkseen. Ehkä Kalajoella haluttiin voittoa vielä vähän enemmän.
Myöskin koko kauden on näyttänyt siltä ettei kautta edeltävä treenaaminen ole ollut riittävää/oikeanlaista, sen verran huonommin on luistin liikkunut ja sitä myöten pelihuumori on ollut pahasti kadoksissa. Jokaista tehtyä maalia kohden joudutaan tekemään käsittämätön määrä työtä ja sehän vain lisää tuskaa.
Jos tuo menttaalipuolen solmu aukeaa, niin joukkueen potenttiaali kyllä riittää melko pitkälle.
Suoraviivaisempaa peliä ja helppoja lyhyitä syöttöjä nopeasti kaverille nyt nähtyjen poikki kentän-kuningasavaus-yritysten tilalle olisi yksi toivomus, lisäksi pakkejen yleetön halu kuskata kiekkoa joka tilanteessa näyttää hidastavan ja vaikeuttavan peliä kohtuuttoman paljon.

Loppuun vähän kehuja, Toskala on ollut koko kauden todella positiivinen yllätys, Kaas pelaa tasaisesti hyvin, kolmosketju on erittäin yritteliäs ainakin eilisessä koostumuksessa ja Patu teki hienon paluun HT:n maalille, torjui kaiken mahdollisen, harmi kun ei riittänyt. Toivottavasti palaa vielä pysyvämminkin edustukseen.
Kyllä viimeisimpien pelien perusteella hallille kannattaa edelleen mennä pelejä katsomaan.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Nostetaanpa tämäkin ketju esille tuolta syvältä.

Jatkosarja alkoi tappiolla JHT:lle. Virheiden täyteinen peli Hermekseltä ja saivat sen mitä ansaitsivat. Kaikki JHT:n maalit olivat Hermespuolustuksen räikeitä virheitä, poislukien 5vs3-YVmaali.

Kylmämaan otteet Hermespaidassa eivät olleet ekassa pelissään kovin kummoiset, tosin peli oli muutenkin huonoa koko sakilta ensimmäisen erän jälkeen aina loppuun asti.

Edelleen ottaa kupoliin koko peli pahasti, ei jäänyt oikeestaan mitään positiivista asiaa mieleenkään kotijoukkueelta.

Ensi viikonloppuna mahdollisuus kirkastaa mieltä, kun on kaksi peliä viikonloppuna, Naantalissa ja Keravalla. Neljä pistettä minimi johon voi olla tyytyväinen tuolta reissulta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös