Harjoituspelit 2007

  • 32 537
  • 120

Charlie Horse

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Availlaan taas tuttuun tyyliin oma ketju kauden harjoituspeleille, johon olisi mukava sitten saada kommentteja itse pelitapahtumista, kun asia tulee ajankohtaiseksi, sillä kaikki eivät kuitenkaan pääse jokaiseen harkkapeliin paikan päälle.

Eli TuTo on julkistanut ainakin alustavan harjoituspeliohjelman:
http://www.tutohockey.fi/Uutiset/?id=2007052100

Kausiketjussa näitä oltiinkin jo ansiokkaasti ruodittu:

TuTo kohtaa neljä liigajoukkuetta harjoitusotteluissa kupittaalla. Mielenkiintoisin ottelu lienee TuTo-TPS ottelu kupittaalla, jossa voi olettaa olevan pelissä "Turun herruus". Muut kupittaalla nähtävät vastustajat ovat Blues, HPK ja Ässät. Hyviä mittareita ja pelejä siis TuTolla lienee luvassa siitä missä ennen kauden alkua mennään.

Lisäksi TuTo osallistuu tietojen mukaan myös turnaukseen Kirkkonummella, jossa pelaavat Salamat, Jokipojat ja Metisnousija LeKi.

Hauska asetelma rakentumassa tuohon 10.8. TuTo-TPS -peliin. TuTolla ei mitään hävittävää, TPS:llä vain hävittävää. Tepsinä olisin jättänyt tämän matsin sopimatta, jos totta puhutaan. Ei aikataulullisten syiden vuoksi vaan mahdollisuutena rapauttaa yksittäisessä ottelussa edustuksen imagoa maksimaalisesti. Tästä 4-1 dunkkuun ja kausi alkaa melko happamissa merkeissä. Ts. Mikko Syvärivi saa tappion tullen turhan hyvän syyn epäillä HC:n tuloskuntoa aiemmin omaksumansa realistisen pessimismin lisäksi. Tästä taas lähtee puskaradio pajattamaan ja niitä kausikorttejakin pitäisi myydä jne. jne.

Mielenkiintoista nähdä, että TuTo ensinnäkin aloittaa harjoituspelit todella aikaisessa vaiheessa ja toisaalta, että pelit pelataan pääasiassa liigaporukoita vastaan. Vielä pari kautta takaperin harkkamatseja höntsäiltiin lähinnä Mestiksen häntäpään joukkueita vastaan. Nyt alustavasti on näissäkin matseissa haastetta ihan riittävästi.

Pressiboxin kanssa olen samaa mieltä, että TPS:ltä aika mielenkiintoinen veto lähteä TuToa vastaan pelailemaan. Markkinointimielessä ei todellakaan olisi mikään paras tilanne ottaa pataan TuTolta tuossa vaiheessa. Sitä odotellessa...

TuTon harjoituspelit 2007:
TuTo - Blues, torstai 2.8.2007 klo 18:30 Kupittaa
TuTo - HPK, keskiviikko 8.8.2007 klo 18:30 Kupittaa
TuTo - TPS, perjantai 10.8.2007 klo 18:30 Kupittaa
TuTo - Sport, perjantai 17.8.2007 Kupittaa
TuTo - Ässät, perjantai 24.8.2007 klo 17:00 Kupittaa
Kirkkonummen turnaus (Salamat, Jokipojat, LeKi, TuTo), perjantai 31.8.2007
Kirkkonummen turnaus (Salamat, Jokipojat, LeKi, TuTo), lauantai 1.9.2007
Sport - TuTo, tiistai 4.9.2007 Vaasa
Ässät - TuTo, torstai 6.9.2007 klo 18:30 Harjavalta

http://www.tutohockey.fi/Ottelut/
 
Viimeksi muokattu:

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Mielenkiintoista nähdä, että TuTo ensinnäkin aloittaa harjoituspelit todella aikaisessa vaiheessa ja toisaalta, että pelit pelataan pääasiassa liigaporukoita vastaan. Vielä pari kautta takaperin harkkamatseja höntsäiltiin lähinnä Mestiksen häntäpään joukkueita vastaan. Nyt alustavasti on näissäkin matseissa haastetta ihan riittävästi.

Pressiboxin kanssa olen samaa mieltä, että TPS:ltä aika mielenkiintoinen veto lähteä TuToa vastaan pelailemaan. Markkinointimielessä ei todellakaan olisi mikään paras tilanne ottaa pataan TuTolta tuossa vaiheessa. Sitä odotellessa...

Joo. On näissä ihan eri meininki kuin niissä aiemmilta vuosilta liiankin tutuissa Salamat tai K-Vantaa harkkaväännöissä. Lehkosen TuTo vaan on yleensä elokuussa "hiukan" jalat jumissa, eli peliesitykset voivat vielä siinä vaiheessa olla ihan mitä sattuu. Tai no, kyllähän TuTon luistin viime syksynä liikkui aika liukkaasti ja JYPiäkin vietiin pari erää varsin näyttävästi. Mielessä on silti yhä ne elokuun -05 tapahtumat, kun tutolaisten luistelusta ei tullut yhtään mitään.
Eihän noilla tuloksilla mitään merkitystä ole, mutta olisihan se aina kiva päästä näpäyttämään.

Joka tapauksessa luvassa on mielenkiitoisia pelejä, joten pakkohan hallille on taas vääntäytyä elokuun alussa.
 
Luulenpa, että nyt kun on noinkin korkean profiilin sparraus-vastustajia, olkoonkin kuinka harjoituspelejä vaan, niin TuTo tullee panostamaan niihin pelillisesti enemmän, kuin aikaisemmin. Olisi harjoitusmielessä ihan turha lähteä kamalassa treenijumissa pelailemaan liigajoukkuetta vastaan, kun samanlaista omassa päässä pyörimistä saisi silloin harjoitella melkein mitä joukkuetta vastaan tahansa.
 
Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Luulenpa, että nyt kun on noinkin korkean profiilin sparraus-vastustajia, olkoonkin kuinka harjoituspelejä vaan, niin TuTo tullee panostamaan niihin pelillisesti enemmän, kuin aikaisemmin.

Toivotaan ja uskotaan, että TuTo on noissa matseissa niin terävänä kuin se tuohon aikaan vuodesta ylipäätään on mahdollista. Ja tietty toivotaan myös, että liigajoukkueetkin ovat liikkeellä mahdollisimman hyvillä kokoonpanoilla.

Btw. Harmi, ettei KalPa kuulu TuTon harjoitusvastustajiin. Olisi ollut ihan mielenkiintoista nähdä ihmekaksosten pelaavan TuToa vastaan Virran valmentamana. KalPan sivuilta käy muuten ilmi, että Laakso jatkaa tutulla numerolla 71, mutta Salon numero on kääntynyt muotoon 61.
 
Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura

Kaksoset on hyvä syy lähteä Pitsiin katselemaan hokikauden avausta. Ja ehkä ottamaan pari vissyä (kossua)...

TuTolta hyvä profiilinnosto harkkapeleihin kuten yllä mainittiin. Imagotarina kehittyy asiallisella tavalla.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Pressiboxin kanssa olen samaa mieltä, että TPS:ltä aika mielenkiintoinen veto lähteä TuToa vastaan pelailemaan. Markkinointimielessä ei todellakaan olisi mikään paras tilanne ottaa pataan TuTolta tuossa vaiheessa. Sitä odotellessa...

Tässä matsissa myös Tuton kannattajilla on mahdollisuus näyttää, että onko ne pelkkiä pusseja vai onko niistä mihinkään.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Motivoiva tilanne harjoittelulle...

Hyvät vastustajat harjoituspeleihin varmasti motivoivat myös nuoria pelaajia harjoittelussa. Kun tietää, että aika pian voi päästä pelaamaan liigatason "ammattilaisia" vastaan, niin intoa harjoitteluun varmasti löytyy. Myös kokeneella kaartilla on pieni näytön paikka, miten peli sujuu, kun vastus on liigasta. Lisäksi on vielä nämä viime kaudella TuTossa jo pienen läpimurron tehneet pelaajat, Syväsalmi ja Virpiö. Jos heidän kehityksensä on jatkunut samaa tahtia, niin vastustajilla pitää kiirettä heidän kanssaan. Lopuksi on tietenkin vielä nämä uudet hankinnat. Miten hyvin he pääsevät joukkueeseen ja peliin sisälle, sekä millä tasolla he liikkuvat.

Olisihan se aika makea alku kauteen, jos TuTo voittaisi liigajoukkueita kotonaan. Helppoa se ei varmasti ole, mutta nyt siihen näyttäisi olevan maukas mahdollisuus. Viime kauden ennätyksellisen voittoputken myötä TuToon on syntynyt ainakin vähän voittamisen kulttuuria. Mitään helppoja näytöstyylin otteluita TuToa vastaan tuskin kupittaalla tullaan näkemään, vaikka hyviä vastustajia onkin tiedossa.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Tässä matsissa myös Tuton kannattajilla on mahdollisuus näyttää, että onko ne pelkkiä pusseja vai onko niistä mihinkään.

Mikäs lapsellinen provo tämä on? TPS:n tuska näkyy heijastuvan jo kannattajiinkin. Itse olen kyseisen ottelun aikana Kreikassa, pusseilen sitten sieltä käsin.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Mä ajattelin kyllä katsoa peliä, enkä metsästää katsomossa pusseja käteeni. Jaakko on kai ollut Palloseuran toimistolla kesäharjoittelussa jo, kun sen verran hyvin alkaa nuo Palloseuran kuviot tiedossa. Käännetään keskustelu kaukalosta johonkin saatanan fanittamiseen, mikä nyt Palloseurssakin lähes vitsin tasolla.

Itse pelistä jo sen verran, että aika jännältä valinnalta matsi tuntuu Palloseuran kannalta, heillehän ei ole mitään muuta kuin hävittävää tuossa pelissä. Ja muutenkin harkkamatsit osoittavat sitä Tuton askelten eteenpäin ottoa, enemmän matseja Liiga-joukkueiden kanssa ja sillä taas askel eteenpäin Turun herruutta.

Harjoitusotteluissa on huomattavasti enemmän merkitystä sillä kumpi vie katsomossa kuin sillä, että kumpi vie kentällä. Varsinki kun kyse on TuTon kotikentästä. Olisihan se hienoa, että jos Tovereillakin olisi jotain vastaan laittamista tällä sektorilla. Kiinnostava ottelu joka tapauksessa tulossa.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Jaakko kirjoitti:

Tervetuloa vaan kupittaalle sissiryhmä.

Huomattavalla osalla turkulaisista ei kuitenkaan ole mitään kumpaakaan joukkuetta vastaan, päinvastoin molempia kannatetaan. Tästä johtuen ei ehkä katsomossakaan nähdä aivan mahdottomia tunteenpurkauksia. Turun herruus on kuitenkin pelissä ja joukkueet haluavat varmasti osoittaa turkulaisille kuka on KUNKKU.
 
seawolf2000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,FC TPS,Tuto,Tuto-98
10.8 Harjoituspeli tepsiä vastaan.

Kun näin ilmoituksen paikallis pelistä 10.8 piirsin ison punaisen ympyrän sen päivän kohdalle.Siitä tapahtumasta en halua olla mistään hinnasta pois.
Odotettavissa kuitenkin,että halli täyttyy turkulaisista kiekon ystävistä
kun paikallispeli on tiedossa.Paikallispeli on kuitenkin aika harvinaista herkkua.

Pitää toivoa,että sissiryhmäkin kannustaisi siistillä kielellä.Muutaman kerran lähdin viime kaudella turkuhallista pois sissi ryhmän vierestä kun kielen käyttö oli liikaa 8 vuotiaan pojan korville.
*omo pesuainetta oli ilmassa liikaa silloin...
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Pitää toivoa,että sissiryhmäkin kannustaisi siistillä kielellä.Muutaman kerran lähdin viime kaudella turkuhallista pois sissi ryhmän vierestä kun kielen käyttö oli liikaa 8 vuotiaan pojan korville.
*omo pesuainetta oli ilmassa liikaa silloin...

Syvä uuh. Ei silti, että meidän toiminta ihan pienimmille olisi tarkoitettukaan, joten odota sitä, että vanhenet 8-vuotta, niin voit jo ymmärtääkin kulttuuria.
http://www.youtube.com/watch?v=QajYT1isis8
 
seawolf2000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,FC TPS,Tuto,Tuto-98
Lainaus:

Jaakko kirjoitti:

Syvä uuh. Ei silti, että meidän toiminta ihan pienimmille olisi tarkoitettukaan, joten odota sitä, että vanhenet 8-vuotta, niin voit jo ymmärtääkin kulttuuria.

Puhutko sinä kulttuurista kun huudat *omoa pitkin katsomon osaa.
Tarkoitatko että tepsin peleihin pitäisi laittaa ikärajaksi 18 v koska sen ikäiset osaisivat päätellä mitä se tarkoittaa.Tietenkin jos tarkoitat kulttuurilla sitä että tullaan kaapista ulos ole hyvä vaan.
Olisi siinä talous vastaavalla ihmettelemistä minne ne loputkin katsojat häviäisivät turkuhallista kun kulttuurin kuuntelemisen ikä raja olisi 18.v
 
FlamesFan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Calgary Flames, TPS ja Goonit maailmalla.
Pitää toivoa,että sissiryhmäkin kannustaisi siistillä kielellä.Muutaman kerran lähdin viime kaudella turkuhallista pois sissi ryhmän vierestä kun kielen käyttö oli liikaa 8 vuotiaan pojan korville.
*omo pesuainetta oli ilmassa liikaa silloin...

Ja mehän kele kannatamme niinkui haluamme!
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ja mehän kele kannatamme niinkui haluamme!

Toki kukin saa toimia tyylillään ja osoittaa toimillaan oman sivistyksensä mitan ja henkisen tasonsa määrän. Tosin ei kannata kuitenkaan väittää ihan kaikkea alatyylistä mökellystä "kulttuuriksi", sillä sitä se ei ole. Kulttuuri-sana on muutenkin kokenut pahaa inflaatiota viime vuosina.

Eipä pahimpien "sissien" henkinen keskenkasvuisuus kauheasti yllätä, itse asiassa olisin hyvin hämmästynyt, jos joku kaunis päivä paljastuisikin, että kiivaimmat "fanit" osaisivat käyttäytyä asiallisesti ja keskittyä sekä peliin että oman joukkueensa kannattamiseen. Mutta näin tuskin tapahtuu, niin kauan kuin moukkamainen lätkäuho toimii liian monilla faneilla ennestään heikon itsetunnon keinotekoisena jatkeena. Porukassa voidaan olla niin polleaa poikaa ja heittää pikku pöhnässä yläviitosia aina kun viereiset lapsiperheet saadaan karkoitettua seksuaalivähemmistöpitoisilla iskulauseilla, mutta arki voikin olla ankeampaa, varsinkin jos kaikki muukin on yhtä "mustavalkoista" kuin joukkueen värit.

Pikku etymologinen pohdinta: on jääkiekkojoukkueiden kannattajia ja on faneja. Kannattaja kannattaa joukkuettaan, meni syteen tai saveen. Mutta mistä tulee sana fani? Fanihan ei tarkoita kannattajaa vaan fanaatikkoa. Kaksi täysin eri asiaa.

Sitten on tietysti fraasi "shit hits the fan", mutta sitä ei kannata kääntää kirjaimellisesti, eikä missään nimessä kääntyä takavuosien Jumalan Teatterin viitoittaman esimerkin suuntaan.

Jos itse ehdin TuTo-TPS-peliin, niin todennäköisesti tulen kaverini kanssa, joka on ollut TPS-kannattaja miltei kolmekymmentä vuotta - ja joka on sanonut huomattavasti jyrkempiä kommentteja TPS-"faneista" kuin mitä minä ikinä sanoisin - ja nuo kommentit juontavat juurensa kaverin pitkästä kokemuksesta TPS:n peleistä, kausi toisensa jälkeen.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
TuTo-Blues lähestyy

Jaahas, enää parisen viikkoa ja ensimmäisen kerran jo kiekko putoaa jäähän harjoitusottelun merkeissä kupittaalla Espoon Bluesia vastaan. Mieleen juolahti kysymys TuTon tämän hetken sairaslistasta, mikä mahtaa olla Forsellin ja Syväsalmen kunto ja mahtavatko herrat näkyä harjoituspeleissä? Toinen kysymys on vielä, että ketä oikein TuTolla mahtaa olla tryoutilla, Iiro Junnilan lisäksi?

Blues on oiva vastus TuTolle aloittaa harjoitusottelut. Bluesin riveistä löytyy varsinkin pakkien puolelta paljon kokemusta ja tuttuja nimiä. Vertailun vuoksi TuTolla on pakistossa 1 yli 30v pelaaja ja hänestä seuraavaksi vanhin on 23v. Bluesilla on yli 30v pelaajia pakistossa 5kpl ja vielä 4kpl yli 26v pelaajaa. Tässä suhteessa TuTolla tulee varmasti pitämään kiirettä. Hyökkääjistä Bluesilta löytyy 8kpl yli 26v pelaajia, kun TuTolla tähän kategoriaan yltää vain 3 pelaajaa. Mikäli kuitenkin TuTon Jari Kesti (36v) pelaa ottelussa on hän kentän kokenein pelaaja.

Pikkaisen tulee mieleen pelaajaluetteloja katsoessa, että lähtökohdat peliin ovat Isät vs. Pojat tilannetta muistuttava. Harjoituspeleissä kuitenkin on varmasti paljon kokeiluja ja varmasti Blueskin antaa monille nuoremmille pelaajilla paljon näyttöpaikkoja, mikä tasoittaa varmasti kokemuseroa. TuTolle on aina sopinut jotenkin altavastaajan asema paremmin ja nuorten näyttöhalut takaavat sen, että hyviä ja värikkäitä harkkapelejä kupittaalla lienee pian tiedossa.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Tosiaan, alle 2 viikkoa ja pelit käynnistyvät. TuTo palaa jäälle ensi maanantaina, joten puolitoista viikkoa joukkue ehtii totutella luistimiinsa, ennenkuin Blues saapuu kylään.

Veikkaan, että mm. Forsell ja Syväsalmi eivät pelaa kauden ensimmäisissä harjoitusotteluissa, vaikka vammat olisivat parantuneetkin. Sen sijaan uudet pelaajat haluavat varmasti alusta alkaen antaa todisteita siitä, että heille kannattaa suoda peliaikaa runsaasti. Puhumattakaan sitten try-out pelajista, jotka tietävät, että lähes kaikki lokerot ovat jo täynnä. Siinä pitää olla varsin kova luu, jos ensi kauden TuTossa haluaa pelata.

Etukäteen ajatellen tietenkin Mottorisaha on mielenkiintoinen tuttavuus. Luulen jopa, että hallille tulisi jo 2.8 selvästi normaalia enemmän väkeä Iro Junnilaa ihmettelemään, jos Turun Sanomat kaverin try-outtia hiukan mainostaisi.

VeliMatti Virtasen sopimus Titaanien kanssa purkaantui. Mahtaisikohan kaveri olla kiinnostunut try-outtaamaan sopimusta TuToon? Taitoa on ihan hirmuisen paljon, vaikka heikkouksiakin toki löytyy.

Ensimmäinen tositesti TuTon tasosta 2007 Mestiksessä taitaa olla turnaus Kirkkonummella elo- syyskuun vaihteessa. Sinne pitää ehdottomasti suunnata, vaikka Kirkkonummen halli onkin mitä on. Ottelut pelataan täysimääräisinä, hieno homma.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Paljonko pelit maksavat ? Vai saako lippuja jostain muualtakin kuin ostamalla ?

TuTon kotisivuilla on tarinaa lippujen hinnoista. Aikuiset 8e, opiskelijat yms.
5e. Jälkimmäiseen kysymykseen on aika paha vastata, kai se riippuu joko suhteista tai varkaustaidoista.

Itse ajattelin mennä lippuluukun kautta. Hinnat ovat kohtuulliset kun ottaa huomioon, että vastustajina ovat liigajoukkueet.
 
-JH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Suosittelisin että menette aika nopeesti hakemaan lippunne Telepörssi liikkeistä jos haluatte nähdä tuon TuTo-TPS matsin. Kaveri tuossa laittoi tekstaria että tätä tahtia jos myyvät lippuja niin ne loppuu kevyesti tällä viikolla.
 
tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
-JH- kirjoitti:
Suosittelisin että menette aika nopeesti hakemaan lippunne Telepörssi liikkeistä jos haluatte nähdä tuon TuTo-TPS matsin. Kaveri tuossa laittoi tekstaria että tätä tahtia jos myyvät lippuja niin ne loppuu kevyesti tällä viikolla.

TPS:n kauden ensimmäinen peli turussa on tänä vuonna kupittaalla, minkä luulisi varmasti herättävän monen TPS:n kannattajankin kiinostuksen. Olisihan se hienoa, jos TuTo-TPS saisi hallin täyteen. Ilmeisen monelta TPS:n kannattajalta on vielä uusi kupittaan areena myös tarkastamatta ja mikäs sen parempi hetki käydä katsomassa hallia ja tulevan kauden joukkuetta, kuin vanha kunnon paikallismatsi. Kaiken lisäksi joukkueet vaikuttavat paperilta katsoen mielestäni yllättävän tasaväkisiltä, mikä antaisi TuTolle pienen mahdollisuuden jopa yllättää "suuri ja mahtava" TPS. Jos vielä huomioidaan kupittaan nykyinen yleisökapasiteetti (3000), voi olla että lipuista todellakin tulee vielä pulaa, vaikka kyseessä onkin vain harjoitusottelu.
 
Suosikkijoukkue
TuTo, Minnesota Wild
Miten mahtaa olla, pääseekö viime kauden kausikortilla ilmaiseksi harjoituspeleihin? Muistaakseni ainakin viime kausien harjoituspeleihin on ollut kortilla ilmainen sisäänpääsy.
 
JuVii

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Huomenna olisi tarkoitus lähteä käymään siellä suunnalla. Löytyykös TuTosta ketään mielenkiintoista pelaajaa, jota kannattaisi mahdollisesti seurata? Entäs sopivaa pelaajaa pudottamaan hanskat?

Niin ja Kupittaan asemalta ilmeisesti löytää helposti hallille, matkaahan ei pitäisi olla edes kilometriä?
 
friikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Huomenna olisi tarkoitus lähteä käymään siellä suunnalla. Löytyykös TuTosta ketään mielenkiintoista pelaajaa, jota kannattaisi mahdollisesti seurata? Entäs sopivaa pelaajaa pudottamaan hanskat?

Niin ja Kupittaan asemalta ilmeisesti löytää helposti hallille, matkaahan ei pitäisi olla edes kilometriä?

Tuolta TuTo Hockey 2007-2008 -ketjusta olisit löytänyt vastauksen. Tästähän "koko Turku" kohisee: http://www.youtube.com/watch?v=aRFXe5E44Vc

Rauman lahja turkulaiselle jääkiekolle. Toivottavasti on huomenna kunnossa ja kokoonpanossa sekä ottaa matsia Lostedtia vastaan. Eiköhän Mr. Jäähyaitio kerro meille kaikki totuudet huomisen pelin jälkeen. Tuolta ensimakua: http://jaahyaitio.blogspot.com/2007/07/tuto-osti-moottorisahan.html
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös