Jukurit 2007–2008

  • 99 078
  • 287

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Saana kirjoitti:
Tapparan jälkipeleissä kerrotaan että Hiltusen Taneli pelaisi ensi kaudella Tapparan A:ssa. Ei sitten poika enää jääny Mikkeliin

Tanelin lähtö on oman kehityksen kannalta hyvä homma, sillä Jukureilla taitaa olla melkoisen heikko joukkue A-junnuissa ensi kaudella ja edarissa peliaikaa ei liene luvassa.

Viime viikon Viikkosissa oli varhaisessa vaihessa muualle karanneiden junnujen haastis. Timo Väisänen ja Markus Piispanen voittivat A-junnujen SM-kultaa Pelsujen-paidassa, Sakari Muotka ja Antti Jaatinen tekivät saman JYP-paidassa toissa kaudella. Maalivahti Väisänen teki myös SM-liiga debyytin viime talvena. Poikien viesti oli selvä, on lähdettävä Mikkelistä ja ajoissa!

Hyvällä prosentilla Jukurit on onnistunut hukkaamaan pelaajia, jotka ovat onnistuneet nousemaan edariin. Iivo Hokkanen (HPK) kirkkaimpana tähtenä. Henri Hokkanen ja Janne Voutilainen (?) löivät hokkarit naulaan, vaikka pelivuosia olisi ollut paljon edessä..

Näyttää siltä, että tulevalla kaudella edarissa pelaa 1-2 omaa junnua, eli Jesse Kiukas ja Anssi Laitinen. Esimerkkinä KooKoolla omia on muutama ketju ja Aapo Lampinen, Valtteri Skyttä ja Jani Keskinen olivat todella isossa roolissa, puhumattakaan Tinkestä ja Liukkosen Mikosta..

Niitä soppareita odotellaan. Nimiä papereissa pitäisi olla (myös uusia) ja kakkosvalmentaja+A-junnujen koutsikin on jo valittu.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
jesse72 kirjoitti:
Timo Väisänen ja Markus Väisänen voittivat A-junnujen SM-kultaa Pelsujen-paidassa, Sakari Muotka ja Antti Jaatinen tekivät saman JYP-paidassa toissa kaudella. Maalivahti Väisänen teki myös SM-liiga debyytin viime talvena. Poikien viesti oli selvä, on lähdettävä Mikkelistä ja ajoissa!

Timo Väisänen ja Markus Piispanen. Ilmeisesti kummallakaan ei mitään kovin läheisiä suhteita Jukureihin enää ole, sillä pelasivat toissakauden KooKoon A:ssa, vaikka olisihan Jukuritkin samalta sarjatasolta löytynyt.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Everton kirjoitti:
Timo Väisänen ja Markus Piispanen. Ilmeisesti kummallakaan ei mitään kovin läheisiä suhteita Jukureihin enää ole, sillä pelasivat toissakauden KooKoon A:ssa, vaikka olisihan Jukuritkin samalta sarjatasolta löytynyt.

Piispanen korjattu..Jep, selväksi tekivät, että jos haluaa kehittyä, niin Mikkelissä se ei onnistu. Myös muut lopettaneet tai muualla pelaavat pelurit ovat puhuneet ei niin lämpimästi Jukureiden omien pelaajien arvostamisesta.
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Huomenna (9.5) pitäisi jotain kuulua pelaajarintamalta..
 

The Rock

Jäsen
Kai Tillanen siirtyy Kotkan Titaaneihin 1-vuotisella sopimuksella.
 

TeeVee

Jäsen
Afroman kirjoitti:
sillä lupaava Jokereiden kasvatti Jesse Uronen liittymässä joukkueesenne.
Hyvä sainaus, tosin ensimmäistä kertaa pelaa pk-seudun ulkopuolisessa joukkueessa - miten sopeutuu (vrt. Rahikainen).
 

Jugorov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit, HC Sparta Praha, NY Rangers
Uudet sopimukset

Jukureissa jatkaa ensi kaudellakin hyökkääjät Antti Laakso, Tomi Lindfors ja Tero Kettunen sekä puolustaja Tuomo Kortelainen. Maalivahtiosastolla jatkaa Pekka Lahikainen ja hän saa kilpailua kakkosmaalivahdin paikasta, kun Jukurit julkaisi signasi Pekka Kuusivuoren (mm. FPS, K-Vantaa jne). Molemmat maalivahdit ovat Jukureissa try-out-sopimuksella.

Uutena hyökkääjänä Jukureihin liittyy Jokeri-kasvatti Jesse Uronen. Uronen on rightilta ampuva, voimakas hyökkääjä, jolle Mestis-taso on jo ennestään tuttu K-Vantaan rivistöstä. Jesse siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan PK-seudun ulkopuolelle.

Valmennuspuolella Pekka Lipiäinen ottaa Jukureiden kakkosvalmentajan pestin ja Pasi Parviainen siirtyy puolestaan valmentamaan A-nuoria.
 

Jukuristi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
No niin. Positiivisia jatkosopimuksiahan sieltä sitten lopulta tuli. Hyökkäyspää alkaa olla kohtapuolin jo kuosissa. Pakkiosastoon kaivataan vielä kipeästi peliä tekeviä puolustajia Kallioisen seuraksi.
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Hyvät kiinnitykset seurajohdolta. Hyvää työtä, Romo & kumppanit! Nyt tietysti voisi odotella hieman mahtaisiko Makkosen kautta löytyä esim. Tampereen seudulta jotain kehityskelpoista pakkia tai kahta Jukureihin kasvamaan... Uronen on ehdottoman hyvä kiinnitys. Mies muuttaa nyt ensimmäistä kertaa pk-seudulta pois, joten toivotaan, että herra sopeutuu maaseudun rauhaan ilman ongelmia. Odotan miehen kehittyvän kauden aikana sen verran huomattavasti, että pisteitä tulisi kauden aikana se ~30 pongoa. Otteet tilastojen mukaan ovat junnukausilla ja KiVassakin olleet sitä luokkaa, että ainakaan mikään neloskentän laituri ei ole kyseessä...

Lindfors, Laakso ja Kettunen odotettuja ja tärkeitä jatkajia. Vanhoja pelureita tarvitaan aina sen verran mukaan, että tietty jatkuvuus joukkueessa säilyy. Nyt hyvä juttu on myös Pekan rooli kakkosvalmentajana. Eiköhän tässä nyt ole orkesterin johtoon valittu sellainen paletti, ettei korttitalo kaadu viime vuotiseen malliin. Kesäharjoituksissa äijille on luvassa hikisiä päiviä ja sitä kautta pohjaa luodaan heti alusta alkaen. Ihan joka vuosi näin ei ole ollut...

Ja rosterin osalta homma näyttää ihan mukavalta. Vielä kun kuullaan esim. herra Pellisen ratkaisut pelipaikan suhteen (liiga vai mestis), niin ollaan piirun verran viisaampia ensi kauden kokonaisuudesta. Pakkikalusto kiljuu tekijämiehiä; Sport kävi kaupoilla lahden takana, ja kysymys kuuluukin nyt, miten kauas Jukurit meinaa pakkikaupoille mennä? Kotimaassa eletään kroonista pakkipulaa, joten ehkä tässä jahistetaan kaikki liigajämätkin, mitä tarjolla ikinä vaan on, jotta saataisiin jonkinlainen vastavoima vihulaisen hyökkkääjille. Uskoakseni ensi kaudella monessa seurassa työstetään projektia nimeltä "uskottava puolustus", koska päteviä ja korkean profiilin puolustajia tuntuu vaan olevan niin naftisti tarjolla. Kinoksesta muuten tietoja kenelläkään?
 

Cassu

Jäsen
Jatkoajan uutisessa kerrotaan että myös Taneli Hiltunen on tehny sopimuksen. Kattoin Jukureitten omilta sivuilta, mutten löytäny sieltä Tanelin nimeä. Onko mulla lukihäiriö vai onko jossain virhe?
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Gianfranco kirjoitti:
Kinoksesta muuten tietoja kenelläkään?

Kinos ja Jukurit on tiettävästi sopimusneuvotteluissa hyvin pitkällä. Toivottavasti nimi paperiin tulisi jo lähiaikoina.

Hyökkäys näyttää jo nyt todella hyvältä. Muutama täsmävahvistus vielä, niin se on siinä. Pakisto sen sijaan kaipaa rajusti lisää pelimiehiä. Mitä tekevät Öhberg ja Immonen? Maalivahtiosastolla näyttää tällä hetkellä vahvasti siltä, että Myllykoski pelaa kaikki mahdolliset pelit. Kuusivuori ei todellakaan vakuuta ainakaan tilastojen valossa, mutta voihan nekin valehdella..Lahikaiselle ainakin harkkapeleissä vastuuta, että nähdään onko miehestä Mestis-molariksi.

Hyvältä näyttää kuitenkin jo tässä vaiheessa, jos vertaa esim. viime kevääseen.
 

Cassu

Jäsen
Enhän minä toki naisena mitään kiekosta tiedä, mutta Jaatisen Antin olisin halunnu Jukureissa nähdä. Tarkoitan viime kaudella Hokissa pelannuttta hyökkääjää. Mieluummin hänet omassa kun vastustajan paidassa.

Joku mietti onko Tampereelta mahdollisia puolustajaehdokkaita. Makkosen hyvin tuntemat juniorit tekivät Tapparan kanssa sopimukset, mutta voihan sitä kesken kauden tulla lainalle. Sitä en tiedä onko se kaikkien kannalta hyvä. Muutama ainakin lähtee inttiin urheilujoukkoihin. Muuten ei heti tule mieleen ketään joka voisi olla potentiaalinen ehdokas. Kun junnuja on omassakin seurassa, niin ei niitä varmaan ketä tahansa haikailla muualta
 

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Saana kirjoitti:
Joku mietti onko Tampereelta mahdollisia puolustajaehdokkaita. Makkosen hyvin tuntemat juniorit tekivät Tapparan kanssa sopimukset, mutta voihan sitä kesken kauden tulla lainalle. Sitä en tiedä onko se kaikkien kannalta hyvä. Muutama ainakin lähtee inttiin urheilujoukkoihin. Muuten ei heti tule mieleen ketään joka voisi olla potentiaalinen ehdokas. Kun junnuja on omassakin seurassa, niin ei niitä varmaan ketä tahansa haikailla muualta

Tuo Savon Prikaatin lakkauttaminen puraisee kyllä kovasti myös Mikkelin vetovoimaisuutta kiekkorintamalla, tuli tuosta Urheilukoulusta vaan mieleen. Nyt ei Jyväskylästäkään enää äijät tule Mikkeliin suorittamaan aseveljellisyyttä entiseen tapaan ja näin ollen nyt sitten näistä perinteisistä mestis-kaupungin valteista jäljelle jääkin oikeastaan AMK ja satunnaiset työpaikat, mitä ehkä voi olla tarjolla. Mutta mitkään kovin kummoiset ei siltä kantilta Mikkelin edut muihin Mestis-kaupunkeihin verrattuna ole, se on pakko sanoa. AMK kun löytyy tätä nykyä varmaan valtaosasta taajamerkillä varustetusta asutuskeskittymästä.

En nyt vielä täysin heitä kirvestä kaivoon Makkosen "suhteilla Mikkeliin houkuttelemien pelaajien" suhteen, mutta tietysti tuo visiointi Tapparan organisaatiosta liikenevällä pakkikalustolla lienee sitten turhaa...
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Saana kirjoitti:
Jatkoajan uutisessa kerrotaan että myös Taneli Hiltunen on tehny sopimuksen. Kattoin Jukureitten omilta sivuilta, mutten löytäny sieltä Tanelin nimeä. Onko mulla lukihäiriö vai onko jossain virhe?

Taneli jatkaa Jukureissa, vaikka kysyntää oli myös muualla. Tappara oli kovasti Tanelin perässä, mutta Romo ja kumppanit ajoivat harjan kanssa mokomat kehdonryöstäjät mäkeen.. Ensi kaudella sit oma junnuketju lyö itsensä läpi? Kiukas-Laitinen-Hiltunen olkoon nelosketjuna, niin saadaan omille junnuille jääaikaa.

Kuusivuoren ottaminen try-outille ihmetyttää, mut en toki pahastu jos yllättää positiivisesti. Lahikaisen Pekalle vaan rohkeasti peliaikaa harkkapeleissä. Lupaava vahti, joka kaipaa kehitystä erityisesti liikeessä, mutta omaa kaikki edellytykset pelata Mestistä. Myllykoski pelannee 35-40 peliä ja loput sit Lahikaiselle..

Kinoksen jatko on hallitontun mukaan hyvin lähellä, joten toivotaan parasta
 

Cassu

Jäsen
Ihan hyvä kun Taneli jäi... Sen verran kattelin sitä touhua kopissa viime kaudella, että vähä hirvitti kuulla lähöstä. Vai että kehdonryöstäjä:)
Uskon ja toivon että Lahikainen nähdään ensi kaudella luukkuvahtina. Hieno homma että Pekka jäi Mikkeliin. Kertoko hallitonttu muitakin uutisia?
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Jukureilla on nyt kasassa 19 pelaajasopimusta (+try out-sopimuksella Lahikainen ja Kuusivuori). Joukkue pyritään saamaan lopulliseen kuosiin heinäkuun lopulla, mutta syksyllä katsotaan liigajoukkueista vapautuvien pelaajien tilanne. Ex-jukureista kiinnostaa Markku Erholtzin, Ossi Pellisen ja Ari Kovasen tilanne.

Maalivahdit (1). Myllykoski on selvä ykkönen ja pelaa suurimman osan peleistä ja loput sitten Lahikainen/Kuusivuori.

Puolustus (5). O-P Komulainen ainoa uusi naama. Vanhoista Kinoksen jatko siis lähellä ja mitä tekee Kai Öhberg?Tuomas Immosta tuskin Jukureissa nähdään ja Mälkiän nappasi SaiPa.

Hyökkääjät (13) Jesse Uronen on hyvä hankinta ja tekisikö "Pelliset"? Taskukokoinen Kalle Mäkinen tunnetaan fyysisestä pelistään ja saa nähdä tuleeko Kallesta Kalevankankaan uusi suosikki, eli uusi Niko Kantelinen.Kokeneet Lehtonen ja Laakso jatkavat. Asplund tekee lopullisen läpimurtonsa talvella. Kuuluvainen jatkaa rymistelyä. Omista pelaajista, joko viimein ois Jesse Kiukkaan kausi? Muutaman kauden tuloaan tehnyt Jesse on kärsinyt vammoista, mut nyt lähtee..

Länsi-Savossa Antti Laakson kommenteista voi lukea Reksan aiheuttaman sekasorron Jukureissa. Konkari aloittaa jo yhdeksännen kautensa Jukureissa.

- Vielä syttyi liekki keväällä. Viime kausi oli raskas. Joulu ja tammikuussa lievästi sanottuna harmitti lähteä hallille, mutta kaiken sekasorron jälkeen pystyimme kokoamaan itsemme hyvin.

- Silloin valmentaja voi vaatia pelaajaltakin paljon, kun hän on innostunut ja tekee itsekin kovasti töitä.

Laakso ei ehdi töiden takia harjoittelemaan joukkuen kanssa iltaisin, mutta Kari Makkonen vetää aamuisin miehelle "personal traineria"..

Hyvä kutina on alkavalle kaudelle, eli meille se mikä meille kuuluu..
 

Make

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Saana kirjoitti:
Enhän minä toki naisena mitään kiekosta tiedä, mutta Jaatisen Antin olisin halunnu Jukureissa nähdä.


Tuo on turhaa vaatimattomuutta Saana. :) Meikäläinen kyllä tunnustaa etten ole seurannut eri pelaajia niin että voisin sanoa kuka on potentiaalinen vahvistus ja kuka ei. En ole käynyt katsomassa matsejakaan, koska tämän paikallisen jengin eli K-Vantaan pelit eivät suoraan sanoen oikein sytytä paitsi silloin kun vastaan tulee Jukurit. Hyvä uutinen on tuo mestispelien lisääntyminen TV:ssä. Toivottavasti sieltä näytetään mahdollisimman monta Jukurimatsia niin pääsee näkemään kunnon lätkää. :)
Jukurit on tehneet jo niin paljon hyviä soppareita, että jos ja kun mitään viime kauden kaltaista häiriötekijää ei ilmaannu voidaan mikkeliläisiltä odottaa jälleen hyvää menestystä. Eniten ilahduttaa se ettei Jukureille niin tärkeä tutkapari Lehtonen-Laakso hajonnut kun Anttikin päätti jatkaa Jukureissa. Tämä parivaljakko on ollut niin tärkeässä roolissa Jukurien menestyksessä ettei paremmasta väliä.
 

Pingu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Jukurit
jesse72 kirjoitti:
Länsi-Savossa Antti Laakson kommenteista voi lukea Reksan aiheuttaman sekasorron Jukureissa. Konkari aloittaa jo yhdeksännen kautensa Jukureissa.
Oliko isokin juttu, että kannattaisiko jostain etsiä käsiin se lehti? Sitä ei tietenkään ole kyseisen lehden nettisivuilla luettavissa...
Onneksi sentään hallitontun kuiskailuja saa joskus täältä lukea, ilmeisen vekkuleita otuksia :)

Hyvältä alkaa näyttämään Jukurien joukkue jo tällä hetkellä.
Lehtonen - Laakso kaksikko saa jatkaa seikkailujaan myös tulevalla kaudella, hieno juttu kun heillä yhteispeli toimii niin hyvin.
Myös Lindforsin Tompan jatko lämmittää mieltäni. Oikeastaan Pellinen oli ainoa viime kauden joukkueesta kenen jatkosta haaveilin, joka nyt näyttäisi lähteneen muualle. Ainakin käymään.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Pingu kirjoitti:
Oliko isokin juttu, että kannattaisiko jostain etsiä käsiin se lehti? Sitä ei tietenkään ole kyseisen lehden nettisivuilla luettavissa...

Melkein koko sivun juttu.

Laakso-Lehtonen-Uronen ensi kauden Mestiksen kovin ketju..? Pikaisella vilkaisulla joukkueiden pelaajalistoihin Mestiksessä, niin vapaina olisi ok pakkeja ainakin Vantaalla ja Kajaanissa, Turussakin pari kelvollista. Entäs Salamoiden Joni Öhberg, olisi ainakin yksi Jukuri-fani ikionnellinen..;-)
 

ventos

Jäsen
Hunajaliemi

Jepulis jee, hyvältä näyttää. Ainut asia mikä oikeasti enää jännittää on se, kumpi tulee ensi kauden finaaleissa vastaan Tuto tai KooKoo. Sportista ei ole pelkoa sillä se on ollut joka vuosi, vaan joukko hunajaliemessä keitettyjä munakuskeja. Että sillei.
 
Viimeksi muokattu:

ventos

Jäsen
Sunnuntaina ilmestyneessä kaupunkilehdessä oli juttu Jukureista. Siinä puheenjohtaja Jukka Toivakka kertoi mm. että Jukurit käy vielä neuvotteluja useampienkin pelaajien kanssa. Toivakka kertoi myös, että ulkomailtakin olisi tullut mielenkiintoisia yhteydenottoja Jukureihin.

Ja kysymys kuuluu” Onko kellään hajuakaan siitä mistä päin yhteydenottoja on tullut?
 

jesse72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, MP, E. Frankfurt, hyvä MJE!
Sunnuntaina ilmestyneessä kaupunkilehdessä oli juttu Jukureista. Siinä puheenjohtaja Jukka Toivakka kertoi mm. että Jukurit käy vielä neuvotteluja useampienkin pelaajien kanssa. Toivakka kertoi myös, että ulkomailtakin olisi tullut mielenkiintoisia yhteydenottoja Jukureihin.

Ja kysymys kuuluu” Onko kellään hajuakaan siitä mistä päin yhteydenottoja on tullut?

Uusi Sundin ois kova juttu. Nuori, nälkäinen, tervepäinen ja hyvällä asenteella liikkeellä oleva kaveri, tervetuloa!

Pakkitilanne ihmetyttää. Pakkeja on vähän liikenteessä, joten nyt kynä ja paperia Kinokselle ja Öhbergille. Ja paperiin muuta kuin puh.no ja uusi osoite.

Pellinen, Kanerva ja Sundin jättävät lähes 60 maalin aukon (+ ja taisi se Kinoskin pari tehdä). Saa Kiukkan poika paukutella maaleja mahan täydeltä ensi kaudella.

No, eiköhän Jukureilla ole jokeri/t hihassa. Kohta paukkuu..Onko kukaan pongannut erästä metsälintua jäähallilta?
 

Jugorov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit, HC Sparta Praha, NY Rangers
Toivakka kertoi myös, että ulkomailtakin olisi tullut mielenkiintoisia yhteydenottoja Jukureihin.

Pakkitilanne ihmetyttää. Pakkeja on vähän liikenteessä, joten nyt kynä ja paperia Kinokselle ja Öhbergille. Ja paperiin muuta kuin puh.no ja uusi osoite.

Pellinen, Kanerva ja Sundin jättävät lähes 60 maalin aukon (+ ja taisi se Kinoskin pari tehdä). Saa Kiukkan poika paukutella maaleja mahan täydeltä ensi kaudella.

No, eiköhän Jukureilla ole jokeri/t hihassa. Kohta paukkuu..Onko kukaan pongannut erästä metsälintua jäähallilta?

Ulkomaalainen pelaaja tuo aina väriä joukkueeseen, toivottavasti myös ensi kaudella Jukureissa pelaa vaikkapa kovaotteinen kanukkipakki tai tsekkiläinen mailataituri? Pakkeja tosiaan on vaikea Suomesta löytää. Rehellisesti sanottuna Jukureiden nykyinen pakkikalusto vaikuttaa melko heppoiselta. Kaksi tai kolme puolustajaa tarvitaan vielä ja näkisin, että kaikkien näiden olisi oltava selkeitä ykkös-tai kakkospakkiparin miehiä. Öhberg toisi kyllä mukavasti kiekollista osaamista Jukureiden alakertaan, Kinos puolestaan fyysisyyttä.

Uronen tehnee ensi kaudella sen 20 maalia, mutta mistä ne vielä puuttuvat 40 maalia? Yksi kova nimi ykkösketjun laidalle ja joku entuudestaan Mestiksessä pisteitä tehtaillut (Jussi-Mikko Makkonen ilman sopimusta?) kakkosketjuun. Siinä olisi hyvä resepti, jolla mestaruutta lähdetään jälleen kerran tavoittelemaan.

Vai, että metsäkanalintu? Eipä taida muualta löytyä kiekkoilevia sellaisia kuin Kajaanista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös