Kyseenalaiset taklaukset ja mailaniskut Liigassa kaudella 2024–2025

  • 396 051
  • 3 084

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Pahimmat sohvaperunat aina vaahtoaa tälläisiä tahallisiksi, yhtään pelanneet ymmärtävät että noin voi joskus käydä kun raajat heiluu massan lain mukaan. Tuomittava taklaus ehdottomasti, mutta tahallinenko, voi poikaparat. Lisäksi taju menee tuohon ohimoon osuttaessa herkästi eli eiköhän uhri ole kunnossa lopulta.
Pelikieltoa ja eteenpäin.
 

HOLIK 16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei taatusti ollut tahallinen. Ei kukaan (ainakaan liigassa) ole niin idiootti että vetää kyynärpäällä tahallaan toista ohimoon. Eihän sillä kuse kuin omiin ja joukkueen muroihin. Huolimattomuutta kuten Nikkasen vastaavassa. Eikä tämä ole Nykäsen puolustelua. Pelaaja on vastuussa käsistään mihin niillä huitoo. Toivon kunnon rangaistusta. Valitettavasti en vain usko mihinkään kaksinumeroisiin. Kaksinumeroinen vaatisi Tyrväismäisen täysiä päähän koko kentän vauhdilla pommin. Siitä taisi tulla +10 peliä.
 

Stevie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Kuka väitti että Keskitalo horjahti tuossa? Tuo oli se syy millä lievennettiin Nikkasen taklausta Leskiseen.
Mua ei ihan oikeasti kiinnosta tässä yhteydessä joku toinen tilanne jota en ole edes nähnyt.
 

Housley

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa, Ketterä, NY Rangers
Tuo Nykäsen kyynärpäälyönti ”ushiro hiji uchi” päähän voi olla erittäin vaarallinen lyönti ja aiheuttaa vastustajalle aivovamman tai jopa hengenvaaran. Lyönti näyttää täysin tahalliselta ja harjoitellulta. Tällaiset pelaaja heti pois liigasta.
 

Särkilauma

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, RoKi, Sharks, Lions, Seahawks
Luepa Jyrki Ahon kommentit tuosta.

Ihme että oli edes Ahon nimi saatu tähän artikkeliin oikein kun muuten meni Espoon pelaajien nimet aika vihkoon. Viimeksi kun kattelin niin John Quennevillen palkan maksaa Tappara ja Atte Heiskasta ei ainakaan A-junnuissa pelaa.
 

Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Mua ei ihan oikeasti kiinnosta tässä yhteydessä joku toinen tilanne jota en ole edes nähnyt.
Mutta päätit kuitenkin kirjoittaa että olisin väittänyt tuota Keskitalon omaksi syyksi? Helvetin oksettava väite.

Tuosta taklauksesta pitäisi tulla oikeasti pitkä pelikielto ja toivon että Liiga olisi jo aikaisemmin puuttunut tuollaisiin kunnolla kun oli siihen paikka. Vaikka sua se toinen tilanne ei kiinnosta niin Liigaa luultavasti kiinnostaa kun tilanteet ovat niin samankaltaiset. Toivotaan että Liiga myöntää että se aikaisempi meni heiltä hieman persiilleen ja nyt osataan rangaista kunnolla.
 

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
En näe sille merkitystä oliko tahallinen vai ei, jos taklaus on näin holtiton kuin tässä tilanteessa. Olkoon Nykänen kuinka tahansa hyvä jätkä ja kaikkea muuta, niin tuo taklaus oli niin järkyttävän ruma että siitä kuuluu antaa tämän kauden pisin kakku.

Vahinkoja sattuu kaikille mutta teoista kuuluu kantaa vastuu, riippumatta siitä oliko se tahallinen vai tahaton teko.

Pikaista paranemista Mirolle ja Nykäselle kauden isointa kakkua.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei taatusti ollut tahallinen. Ei kukaan (ainakaan liigassa) ole niin idiootti että vetää kyynärpäällä tahallaan toista ohimoon.
Tässä pitänee erottaa teko ja lopputulos. Sama juttu kuin aikanaan Nikkasen kohdalla.
Olen aika varma, että Nykänen kyllä haki osumaa. En lähtisi vastaan väittämään edes sitä, että Nykänen haki tietoisesti osumaa kyynärpäätä heilauttamalla, kun taklaus meni ohi. Mutta samoin kuin Nikkasen tapauksessa, kyynärpää osui suoraan kupoliin. Olkoonkin, että osumakohta ja voima oli varmasti vahinko, niin pelaaja on kuitenkin vastuussa omista tekemistään. Huolimattomuutta. Puhutaan sitten Nykäsen tai aiemmin talvella Nikkasen taklauksesta, en usko, että kumpikaan oikeasti yritti kyynärpäällä kaverin valoja sammuttaa. Mutta se oli kuitenkin lopputulos. Osumaa haettiin, mutta osuman rumuus oli vahinko. Tai jotain sen suuntaista.

Jääkiekko on fyysinen laji. Mutta jos et osaa taklata, on nykyvauhdeilla parempi jättää kokonaan taklaamatta. Holtittomuuden seuraukset ovat liian rumat, kuten taas nähtiin. Henkilökohtaisesti ei haittaisi, jos näistä kohelluksista Liigassa jaettaisiin niitä 5+, miksei vaikka 10+ pelin tuomioita. Ei tällaiset taklaukset kuulu lajiin. Mutta jos Nikkasen yhden pelin tuomio on minkäänlainen vertailukohta kurinpidon linjalle, niin Nykäsen huili on luokkaa 2-5 peliä, ei 10+ peliä, mitä jotkut ovat huudelleet. Jos kovemmalle linjalle mennään, on kurinpidon linja uusi. Ei se välttämättä huono asia olisi, mutta ei ole Liiga tainnut kuitenkaan tähän aikaan vuotta linjoja näin radikaalisti tiukentaa. Toki kiva olisi nähdä ryhtiä kurinpidolta, mutta...
 

miskosafd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Räsänen veti Björkiin viime viikolla Tampereella samanlaisen takavasaran suoraan päähän. Silloin ei jäähyä jaettu vaikka ihan videolta katsottiin. Björk siitä tokeni niin ilmeisesti vahinkona tulkitsivat. Nyt todennäköisesti isoa kakkua tulossa kun sairaalareissu tuli kaverille. Linjahan pitäisi mennä teon mukaan varsinkin päähän kohdistuvissa, eikä seurausten mukaan.
 

uuvatti

Jäsen
Luepa Jyrki Ahon kommentit tuosta.

No mitä niistä? Tappara kertonut, että tekijä on pahoillaan eikö tehnyt tarkoituksella ja Aho kommentoi että oli sitten ilmeisesti kyse vahingosta. Tuskin ehti edes tutkia asiaa tarkemmin, ja vaikka ehtisikin, niin eipä kovin fiksua nykypäivänä mennä ääneen syyttelemään vaikka olisikin jotain toista mieltä. Eli poliittinen kommentti joka tapauksessa.

Ja mitä Tapparan kommentteihin ja tekijän pahoitteluihin, niin meinaatko, että jos teki tahallaan niin myöntäisi sen ja Tappara tulis ulos ja olis sillain, että "joo tää nyt aina teloo vastustajia tää kaveri että varmaan oli nytkin tahallinen".

Kovissa paikoissa monella käpy palaa ja tulee tämmösiä ylilyöntejä.

Sen takia seuraukset pitäisi olla helvetisti kovemmat, niin saisi kiekkoilijat turvallisemman työympäristön. Nykyisellään nämä nyt on yksi vitsi, pari peliä huilia ja jatkuu - toiselle pahimmillaan ura ohi + elinikäiset vammat.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En näe sille merkitystä oliko tahallinen vai ei, jos taklaus on näin holtiton kuin tässä tilanteessa. Olkoon Nykänen kuinka tahansa hyvä jätkä ja kaikkea muuta, niin tuo taklaus oli niin järkyttävän ruma että siitä kuuluu antaa tämän kauden pisin kakku.

Vahinkoja sattuu kaikille mutta teoista kuuluu kantaa vastuu, riippumatta siitä oliko se tahallinen vai tahaton teko.

Pikaista paranemista Mirolle ja Nykäselle kauden isointa kakkua.
Tottakai tahallisuudella on ihan valtava merkitys? Jääkiekko on laji, missä voi tapahtua vakavia loukkaantumisia, vaikka kukaan ei tekisi mitään väärin. Jos jotain sattuu, niin sillä on hirveä merkitys, että vahingoitettiinko vastustajaa tarkoituksella vai tahattomasti.

Jos tahattomasta, mutta huolimattomasta teosta seuraa vastustajan vakava loukkaantuminen, niin se voi olla esimerkiksi 5-10 ottelun pelikiellon arvoinen. Jos saman aiheuttaa täysin tahallisesti, niin en tiedä tulisiko sellaisen pelaajan sallia pelaavan enää koskaan.

Tahallisuus tarkoittaa, että rangaistuksen tulisi olla moninkertainen.

Itse koen, että Nykäsen teko oli tahaton. Todella typerä, mutta tahaton. Siksi kannattaisin noin 5 ottelun pelikieltoa. Voi se nousta sinne 10 otteluunkin, eikä se olisi väärin.

Mutta jos Nykänen olisi tehnyt tuon päivänselvästi tarkoituksella ja täysin tahallisesti, niin pelikiellon pitäisi olla vähintään 30 ottelua.
 

ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Melkein voisin lyödä vetoa, että kun taklauksen kohde lähtee lavetilla kaukalosta ja päätyy sairaalaan, niin ei paljon Nikkasen saama yksi ottelu enää päde, vaan Nykänen tulee saamaan reilusti enemmän.
 

Bkkhero

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Kyllä tässä vähän samaa tyyliä on kuin Nikkasen tapauksessa, josta en itse olisi antanut mitään pelikieltoa. Pidin sitä enemmän vahinkona, koska käsi meni holtittomasti ns.kropan takana. Tätäkään en tietenkään pidä tahallisena, mutta tässä on kyllä tommosta kyynärpää heijaria/latausta selkeästi suuntaan, jossa taklaaja tietää pelaajan olevan. On tästä pelikielto paikallaan. Tuollalailla ei voi painella menemään on vaarallista touhua.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Mutta päätit kuitenkin kirjoittaa että olisin väittänyt tuota Keskitalon omaksi syyksi? Helvetin oksettava väite.

Tuosta taklauksesta pitäisi tulla oikeasti pitkä pelikielto ja toivon että Liiga olisi jo aikaisemmin puuttunut tuollaisiin kunnolla kun oli siihen paikka. Vaikka sua se toinen tilanne ei kiinnosta niin Liigaa luultavasti kiinnostaa kun tilanteet ovat niin samankaltaiset. Toivotaan että Liiga myöntää että se aikaisempi meni heiltä hieman persiilleen ja nyt osataan rangaista kunnolla.
Niin minä kysyin sinulta että mitä mahdat selittää? Sinä aloit tyhjästä jauhamaan jostain toisesta tilanteesta.

Otetaan posin kautta. Et selvästikään kuulu kuvailemaani ryhmään ja helvetin hyvä niin. Toivon ettei siihen kuulu kukaan muukaan.

Tämä kyseinen kurinpitoryhmä on kuoppansa kaivanut eikä sieltä ole mitään järkevää tulossa. Virheitään tulevat peittelemään uusilla huonoilla virheillä tuhoonsa asti. Jos siis on tältä kaudelta jokin tätä edes etäisesti, mihin ilmeisesti viittaat, tullaan toteuttamaan samaa ilmeisen pitkin vittua mennyttä linjausta ja antamaan alakanttiin mitoitettu pelikielto.
 

Solari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Colorado Avalanche
Kyllä täälläkin voisi nyt laskea hieman kierroksia alas. En itse tunne Nykästä pelaajana tai ihmisenä sen tarkemmin, mutta mikään hänen historiassaan ei viittaa siihen, että olisi jotenkin likainen pelaaja.

Jääkiekko on kontaktilaji, jossa yritetään välillä myös satuttaa, mutta ei vahingoittaa vastustajaa. On hyvin harvinaista, että ammattilaisurheilussa tai urheilussa ylipäätään urheilija tahallisesti toimii esimerkiksi taklatessaan niin, että yrittää saada vastustajalta tajun kankaalle tai vaikka polven tuhannen päreiksi. Kamppailu-urheilu toki on oma maailmansa.

Vauhti on nykykiekossa todella kova ja tässä lajissa on omat riskinsä. Nyt Nykänen oli taklatessaan huolimaton, mutta en voi mitenkään uskoa, että tarkoituksellisesti kyynärpäällään yritti pimentää Keskitalon. Pelikielto tästä on tietysti selviö, koska toimittiin sääntöjen vastaisesti ja kaikilla on vastuu omista teoistaan kaukalossa. Mutta tämä pahintälläkaudella-kauhistelu menee jokseenkin yli.

Tietyissä urheilulajeissa on omat riskinsä ja se on myös osa näiden lajien viehättävyyttä. Jääkiekko on puhdistunut todella paljon menneistä ajoista, mikä on helvetin hyvä asia. Toisaalta taas pelaajien osaaminen taklatessa ja taklauksien vastaanottamisessa on vähentynyt vauhdin kuitenkin kasvaessa. Nämä on todella ikäviä tilanteita, mutta jotain rotia myös toivoisi tähän kauhisteluun, joka muutenkin nykymaailmassa on keskiössä vähän joka osa-alueella.
 

Rosvosektori

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boogaard, Russell, Lauri&Janni, Doan, Domit
Tottakai tahallisuudella on ihan valtava merkitys? Jääkiekko on laji, missä voi tapahtua vakavia loukkaantumisia, vaikka kukaan ei tekisi mitään väärin. Jos jotain sattuu, niin sillä on hirveä merkitys, että vahingoitettiinko vastustajaa tarkoituksella vai tahattomasti.

Jos tahattomasta, mutta huolimattomasta teosta seuraa vastustajan vakava loukkaantuminen, niin se voi olla esimerkiksi 5-10 ottelun pelikiellon arvoinen. Jos saman aiheuttaa täysin tahallisesti, niin en tiedä tulisiko sellaisen pelaajan sallia pelaavan enää koskaan.

Tahallisuus tarkoittaa, että rangaistuksen tulisi olla moninkertainen.

Itse koen, että Nykäsen teko oli tahaton. Todella typerä, mutta tahaton. Siksi kannattaisin noin 5 ottelun pelikieltoa. Voi se nousta sinne 10 otteluunkin, eikä se olisi väärin.

Mutta jos Nykänen olisi tehnyt tuon päivänselvästi tarkoituksella ja täysin tahallisesti, niin pelikiellon pitäisi olla vähintään 30 ottelua.

Tiedän ja olen kanssasi täysin samaa mieltä. Tässä tapauksessa tahallisuutta on äärimmäisen hankalaa osoittaa ja siksi sen ei pitäisi toimia perusteena lyhyeelle sanktiolle että kyseessä oli vahinko.
 

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Käyttäjä on saanut haistatteluistaan rikepisteen.
Kyllä täälläkin voisi nyt laskea hieman kierroksia alas. En itse tunne Nykästä pelaajana tai ihmisenä sen tarkemmin, mutta mikään hänen historiassaan ei viittaa siihen, että olisi jotenkin likainen pelaaja.

Jääkiekko on kontaktilaji, jossa yritetään välillä myös satuttaa, mutta ei vahingoittaa vastustajaa.
Kun vedetään tollainen kyynärpääpimennys vastustajaan niin tällaiset ulostulot tuo lähinnä oksennusta suuhun. Haista vittu.
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Tahallinen. Jos olis vahinko ja käsi olisi mennyt ns. "omia menojaan", niin olisi varsin suurella todennäköisyydellä ollut suorana tai ainakin suoristunut. Nyt meni koukussa ja kovaa. Ns. lähtee selkärangasta. Nyt haettiin pakolla kontakti, vaikka ei sillä tämmöistä jälkeä haluttu aiheuttaa.

Noita näkee hieman eri areenoilla ja vaikka ei olisi tarkoittanutkaan, niin vahinko on jo tapahtunut.
 

Tjapalala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, FC Honka
Nyt Nykänen oli taklatessaan huolimaton, mutta en voi mitenkään uskoa, että tarkoituksellisesti kyynärpäällään yritti pimentää Keskitalon.
En mäkään usko, että tarkoituksella yritti laittaa Miron kanveisiin. Mutta osumaa Keskitaloon haki kyllä. Nyt se osuu päähän.

Vahingosta ei voi mun mielestä missään mielessä puhua. Huolimattomuudesta kyllä joo. Toteutus Nykäseltä 0/10 ja sen takia ei ainakaan tällä kaudella tarttisi enää pelata
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös