Hifkin eilinen voittomaali on syöpynyt verkkokalvoille kuin vanha Windowsin ruudunsäästäjä, eikä edes yön pimeys tuonut helpotusta, sillä jokainen silmien sulkeminenkin tuo takaisin tuon kohtalokkaan kiekollisen lipsahduksen.
Silmät sulkiessa näen vain hidastuksen maalista: kiekko liukuu, Pakarinen laukoo, punalamppu syttyy, ja siinä samassa Kärppä-sydän särkyy palasiksi.
Mutta tästä on noustava – elämä jatkuu, ja urheilussa sattuu ja tapahtuu.
Kärpät on noussut ennenkin, ja niin nousee myös tämä henkisesti romuttunut fani.
Jonain päivänä, kun aika on parantanut haavat ja sydän sykkii taas normaalisti, pystyn muistamaan tämän vain traumana, enkä yhtenä viime vuosien suurimpana shokkina. Maailmassa on sentään aika paljon kurjempiakin asioita.