Tässä ketjussa vaadimme Heikki Hiltusen eroa!

  • 104 361
  • 937

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Liigan yleisömäärät on tippuneet ihan "kivasti" niiltä ajoilta kun sarjassa oli vielä karsinnat. Ennen oli normaalia että yleisökeskiarvot olivat siellä 5k rajoilla. Samalla kasvu on suurimmilta osin keskittynyt Tampereelle, kun taas muualla taantui. Merkki terveestä kehityksestä?

Onko vähän kornia käyttää TV-yhtiön kasvua todisteena Liigan kasvusta? Cmorehan ei ole pelkkä Liigan striimi alusta vaan sinne on tullut lisää tuotteita niin kuin mestis, NFL, huippu jalkapallo ja kaikenlaiset Martin Beckit.

"Liigan runkosarjakauden otteluissa saavutettiin tällä kaudella suurin kokonaisyleisömäärä yhdeksään kauteen. Yleisökeskiarvo oli suurempi kuin kertaakaan kahdeksan vuoden jaksolla." ja "Ennen kauden alkua ilmoitetut yleisömäärätavoitteensa ylitti kaikkiaan kahdeksan seuraa: HIFK, Ilves, JYP, KalPa, Lukko, Pelicans, Tappara ja Ässät.". Okei, selkästi merkki huonosta kehityksestä.

Kulutustottumukset ovat muuttuneet, ja uskallan rohkeasti väittää, että Liiga-paketit syövät paikanpäällä käyntejä, kuten osaltani. Näin ollen Liigan kiinnostavuutta pitäisi arvioida yleisökeskiarvojen ja tv-pakettien tilaajien avulla, mutta tätä jälkimmäistä tietoa ei ole helposti saatavilla. Tässä on varmasti päällekkäisyyttä, itse käyn pari peliä hallilla per kausi nykyään ja loput katselen kotisohvalta.

Telia maksaa liigan oikeuksista ~20 M€ vuosittain ja sitä vastaan varmaan odottavat myös tilaajia. Pakettien tilaajamäärät varmaan lasketaan kymmenissä tuhansissa. Siitä sitten jokainen voi arvioida vaikutuksia yleisömääriin ihan itse. Osaltani kausikortti (=30 katsojaa yleisömäärissä per kausi) on muuttunut 1-3:n peliin hallilla per kausi.
 

Apheu

Jäsen
Tampereellahan homma on toiminut uuden areenan ja paikalliskamppailun kautta, siis siitä huolimatta, että Liiga on kokonaistuotteena mätä saunaseurakaverien tylsääkin tylsempi kivaveliympäristö, jossa ei ole kiinnostavasta kilpailusta ja urheilutarinoista tietoakaan.

SHL ja Allsvenskan ovat puhtaasti sarjoina ja joukkuetarinoinaan paljon kiinnostavampi. Liigassa ei mikään muutu. Ei tule tarinoita, ei tarvitse kehittää mitään. Sarjapaikka on taattu, kaudesta toiseen ok joukkue jalkeille ja tammikuun jälkeen muutama stara muualle. Joka kausi sama pyörä pyörii.

Alan kohta haikailemaan, että Tappara ja Ilves perustaisi oman sarjansa vaikkapa Espoon, RoKin ja Jokerien kanssa urheilullisesti aitoon ympäristöön ja houkuttelisi muutaman muun joukkueen mukaan. Onneksi pelataan sentään CHL:ää. Liiga on epäonnistunut brändäyksessään ja sarjajärjestelmänsä kanssa päin helvettiä ja ilmeisesti mikään ei muutu. Liigaan saisi sitten jäädä nämä saipat ja sportit pyörimään joilla ei ole intressejä kehittyä mihinkään ja katsoa miten suljettu sarja kantaa. Oikeasti tavoitteelliset seurat siirtyä tähän uuteen kilpailulliseen sarjaan.
 

WillieGunn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Todellisuudessa pitäisi ilmoittaa, että Liigakarsinnat palaavat esimerkiksi 26-27 -kaudelle ja antaa Mestisseuroille näin reilusti aikaa pistää niin sanotusti tuotetta kuntoon. Sama homma toki näiden liigan häntäpään jengien kanssa. Kolme vuotta on toki tässä tilanteessa aika lyhyt aika, mutta näin esimerkkinä.

Mihkä tätä odotusaikaa tarvitaan. Eikö karsintoja voi pelata niin, että Mestis-joukkue häviää? Kyllä mun mielestäni jo viime kauden päätteeksi Espoo olisi hyvin jo haastanut Liigan häntäpäätä. Muutenkin, kuin yleisömäärissä. Varsinkin niitä tyhjenneltyjä rostereita, mitä Liigan viimesen kuukauden aikana jäällä rimpuili.

Okei, selkästi merkki huonosta kehityksestä.

Jos katsotaan Liigan kokonaisyleisömäärää, niin se on ehkä kasvanut. Syitä on monia, mm Tampereen uusi areena. Jos tutkitaan yksittäisten joukkueiden yleisökeskiarvojen kehitystä, niin useammalla se alas on menyt kuin ylös.

Telia maksaa liigan oikeuksista ~20 M€ vuosittain ja sitä vastaan varmaan odottavat myös tilaajia. Pakettien tilaajamäärät varmaan lasketaan kymmenissä tuhansissa. Siitä sitten jokainen voi arvioida vaikutuksia yleisömääriin ihan itse. Osaltani kausikortti (=30 katsojaa yleisömäärissä per kausi) on muuttunut 1-3:n peliin hallilla per kausi.

Toisaalta se, että CMore on paketteja hyvin myynyt on myös positiivinen asia. Näkyvyyttä ja julkisuutta Liiga-kiekolle. Se nostaa vaikkapa jäämainosten hintaa ja tuo myös katsojia ihan halliinkin asti. Jos seuraat aktiivisesti kotisohvalta, jäät koukkuun.
 

Sandman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Tampereellahan homma on toiminut uuden areenan ja paikalliskamppailun kautta, siis siitä huolimatta, että Liiga on kokonaistuotteena mätä saunaseurakaverien tylsääkin tylsempi kivaveliympäristö, jossa ei ole kiinnostavasta kilpailusta ja urheilutarinoista tietoakaan.

SHL ja Allsvenskan ovat puhtaasti sarjoina ja joukkuetarinoinaan paljon kiinnostavampi. Liigassa ei mikään muutu. Ei tule tarinoita, ei tarvitse kehittää mitään. Sarjapaikka on taattu, kaudesta toiseen ok joukkue jalkeille ja tammikuun jälkeen muutama stara muualle. Joka kausi sama pyörä pyörii.

Alan kohta haikailemaan, että Tappara ja Ilves perustaisi oman sarjansa vaikkapa Espoon, RoKin ja Jokerien kanssa urheilullisesti aitoon ympäristöön ja houkuttelisi muutaman muun joukkueen mukaan. Onneksi pelataan sentään CHL:ää. Liiga on epäonnistunut brändäyksessään ja sarjajärjestelmänsä kanssa päin helvettiä ja ilmeisesti mikään ei muutu. Liigaan saisi sitten jäädä nämä saipat ja sportit pyörimään joilla ei ole intressejä kehittyä mihinkään ja katsoa miten suljettu sarja kantaa. Oikeasti tavoitteelliset seurat siirtyä tähän uuteen kilpailulliseen sarjaan.
Eikö Pelicans juuri tällä kaudella ollut se kiinnostava urheilutarina ja romutti ennakkoon selvänä pidetyn Tampereen finaalisarjan?

Mikäli noin pahasti ahdistaa, kannattaa keskittyä jatkossa niihin Ruotsin sarjoihin. Veikkaan että olisi aika tylsä sarja pidemmän päälle pelailla jotain ROKI:a vastaan, tai vierasreissu tyhjässä Espoon hallissa.
 

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jos katsotaan Liigan kokonaisyleisömäärää, niin se on ehkä kasvanut. Syitä on monia, mm Tampereen uusi areena. Jos tutkitaan yksittäisten joukkueiden yleisökeskiarvojen kehitystä, niin useammalla se alas on menyt kuin ylös.

Toisaalta se, että CMore on paketteja hyvin myynyt on myös positiivinen asia. Näkyvyyttä ja julkisuutta Liiga-kiekolle. Se nostaa vaikkapa jäämainosten hintaa ja tuo myös katsojia ihan halliinkin asti. Jos seuraat aktiivisesti kotisohvalta, jäät koukkuun.
Onko tuossa ylemmässä kappaleessa joku kompa mitä en tajua? Liigassa on tietääkseni 15 joukkuetta, ja jos tiedotteen mukaan 8 niistä ylitti yleisötavoitteensa, niin minun laskuopin mukaan useammalla meni ylös.

Alemmasta samaa mieltä.
 

Apheu

Jäsen
Eikö Pelicans juuri tällä kaudella ollut se kiinnostava urheilutarina ja romutti ennakkoon selvänä pidetyn Tampereen finaalisarjan?

Mikäli noin pahasti ahdistaa, kannattaa keskittyä jatkossa niihin Ruotsin sarjoihin. Veikkaan että olisi aika tylsä sarja pidemmän päälle pelailla jotain ROKI:a vastaan, tai vierasreissu tyhjässä Espoon hallissa.

Eikös Espoossa ollut enemmän yleisöä Mestis-finaaleissa, kuin Pelicansilla Liiga-finaaleissa? Kerro nyt sitten, mitkä on ne suljetun sarjan hyödyt, kun asian puolesta ajat? En keksi mitään, kun ei ole draft-systeemiä, joka mm. NHL:ssä on se, joka pitää homman kiinnostavana kokonaisuutena. Sarja on tylsä ja sinne pääsyn jälkeen ei innosta kehittämään toimintaa. Muutama joukkue tietysti tähtää CHL:ssä pitkälle, mutta se loppupuolisko Liigasta on vaan osallistumassa - ja joskus toki pärjääkin. Se ei kokonaiskuvaa muuta, homma näivettyy, kun mitään ei oikeasti tartte tehdä, sarjapaikka kun säilyy, vaikka miten sähläisi.
 

stop madness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
"Liigan runkosarjakauden otteluissa saavutettiin tällä kaudella suurin kokonaisyleisömäärä yhdeksään kauteen. Yleisökeskiarvo oli suurempi kuin kertaakaan kahdeksan vuoden jaksolla." ja "Ennen kauden alkua ilmoitetut yleisömäärätavoitteensa ylitti kaikkiaan kahdeksan seuraa: HIFK, Ilves, JYP, KalPa, Lukko, Pelicans, Tappara ja Ässät.". Okei, selkästi merkki huonosta kehityksestä.

Kulutustottumukset ovat muuttuneet, ja uskallan rohkeasti väittää, että Liiga-paketit syövät paikanpäällä käyntejä, kuten osaltani. Näin ollen Liigan kiinnostavuutta pitäisi arvioida yleisökeskiarvojen ja tv-pakettien tilaajien avulla, mutta tätä jälkimmäistä tietoa ei ole helposti saatavilla. Tässä on varmasti päällekkäisyyttä, itse käyn pari peliä hallilla per kausi nykyään ja loput katselen kotisohvalta.
Eli on tervettä kehitystä että nyt ollaan tyytyväisiä 2500 yleisömääriin vaikka ennen se olisi ollut kriisin merkki? Voihan tavoitteet aina laittaa kunnolla alakanttiin että saadaan onnistumisen tunne vaikka ollaan menty taaksepäin.

Eikö Pelicans juuri tällä kaudella ollut se kiinnostava urheilutarina ja romutti ennakkoon selvänä pidetyn Tampereen finaalisarjan?

Mikäli noin pahasti ahdistaa, kannattaa keskittyä jatkossa niihin Ruotsin sarjoihin. Veikkaan että olisi aika tylsä sarja pidemmän päälle pelailla jotain ROKI:a vastaan, tai vierasreissu tyhjässä Espoon hallissa.
Kivat ad hominem kirjoittelut sieltä. Ihan niin kuin tässä tahdotaan sun Pelicans tuhota jollain sarjajärjestelmällä. Minusta tuntuu että sinua juuri ahdistaa ne karsinnat.
Samalla mikä on se tarina SaiPAn ja Sportin kohdalla? Aika tylsän elokuvan nämä joukkueet tekisi, kun päähahmot vaan luovuttavat kesken kauden. Tarina ei ole iloinen eikä edes surullinen vaan tosi harmaa ja tylsä.
 
Viimeksi muokattu:

Sandman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Eikös Espoossa ollut enemmän yleisöä Mestis-finaaleissa, kuin Pelicansilla Liiga-finaaleissa? Kerro nyt sitten, mitkä on ne suljetun sarjan hyödyt, kun asian puolesta ajat? En keksi mitään, kun ei ole draft-systeemiä, joka mm. NHL:ssä on se, joka pitää homman kiinnostavana kokonaisuutena. Sarja on tylsä ja sinne pääsyn jälkeen ei innosta kehittämään toimintaa. Muutama joukkue tietysti tähtää CHL:ssä pitkälle, mutta se loppupuolisko Liigasta on vaan osallistumassa - ja joskus toki pärjääkin. Se ei kokonaiskuvaa muuta, homma näivettyy, kun mitään ei oikeasti tartte tehdä, sarjapaikka kun säilyy, vaikka miten sähläisi.
Tämä alkaa mennä jankuttamisen puolelle, kun olen tuonut esiin jo muutamaan kertaan ne hyödyt mitkä suljetussa sarjassa näen, katso vaikkapa aiemmat viestini.

Sanoit että et näe liigassa mitään urheilutarinoita, mutta ignoorsit ikävästi minun kysymykseni, että eikö Pelicans ollut juuri kuluneella kaudella tällainen urheiluromantikon urheilutarina.

Moneen kertaan nähnyt nyt tuon fraasin näivettymisestä yms. vaikka aika harva fakta niitä aivan puhtaasti puoltaa.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Kait se sitten on romantiikkaa ja puhdasta urheilu nähdä esim. Saipan vihdoinkin putoavan diavariin ja menevän konkurssiin, kun eivät perkele osaa edes hoitaa asioitaan. Tähän sitten vastataan, että näin sen kuuluu mennäkkin. Mielestäni ei kuulu, eiköhän se Lappeenrannassakin onnistu vielä jonain päivänä palikat saamaan jiiriin ja palkitaan kannattajat vuosikausien kärsimyksen jälkeen pienellä siivulla menestystä. Ennemmin minä sen haluan nähdä, kuin sen että Lappeenrannasta lätkä kuolee.
Miksi mielestäsi tämä unelma pitää taata lappeenrantalaisille muttei vaikka imatralaisille?
Osakeyhtiöiden riskeihin kuulunee monenlaisia toimintaympäristön muutoksia. Jos olet vuodesta toiseen paska ja toimintasi menee suorilta konkurssiin, jos putoat vuodeksi sarjatason alaspäin, niin en itse ainakaan sen ruumiin puolesta jaksa kovin pahoillani olla on se sitten Saipa, Ketterä tai TPS.

Toki tämä sinun oma mielipiteesikin on parempi peruste suljetulle sarjalle kuin Suomen BKT suhteessa muihin maihin.
 

Apheu

Jäsen
Sanoit että et näe liigassa mitään urheilutarinoita, mutta ignoorsit ikävästi minun kysymykseni, että eikö Pelicans ollut juuri kuluneella kaudella tällainen urheiluromantikon urheilutarina.

Vastasin kyllä tähän. Urheilutarinat rakentuvat vuosia. Pikkuseura lähtee nousuun sarjaportaita ylös; kuilun partaalla karsinnoissa ollut organisaatio saa toimintansa ruotuun ja nousee mestaruuteen; joku suurseura hakee vauhtia alempaa, ja nousee entistä suurempana ja mahtavampana.

Pelsut oli suljetussa piirileikissä viime kaudella yksi onnistuja. Ei mitään muuta. Ei siinä ollut isompaa urheilutarinaa, yksittäinen hyvä kausi. SaiPa voi ensi vuonna tehdä saman, mutta ei siinä ole sitä vuosien rakennustyötä tai muuta syvempää tarinaa mukanaan.

Muualla tällaisten merkitys ymmärretään. Pienempien pitäjien sponssit lähtevät mukaan, kun on mahdollisuus johonkin suureen. Uskalletaan panostaa, kun suurvoittoja voi olla luvassa. Täällä ei ole luvassa mitään. Tai voi Mestiksestä nousta Liigaan kabinettipäätöksellä. Fanit ja yleisö ei tätä halua, vaan nousun urheilullisin perustein.
 

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eli on tervettä kehitystä että nyt ollaan tyytyväisiä 2500 yleisömääriin vaikka ennen se olisi ollut kriisin merkki? Voihan tavoitteet aina laittaa kunnolla alakanttiin että saadaan onnistumisen tunne vaikka ollaan menty taaksepäin.
Miksi ihmeessä nyt takerrut Saipaan (vai Jukureihin), ihan kuin se edustaisi Liigaa kokonaisuutena? Samalla logiikalla voisin sanoa, ettei Liiga ole koskaan ole ollut kiinnostavampi, ottelukohtainen keskiarvo on jo yli 8000 (Ilves)?

Saipalla ja Jukureilla, ja muutamalla muulla, on varmasti petraamisen paikka, ei siinä mitään, mutta ei ne yksinään ole indikaattoreita koko liigan kiinnostavuudelle, kuten ei ole Ipakaan.
 

WillieGunn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onko tuossa ylemmässä kappaleessa joku kompa mitä en tajua? Liigassa on tietääkseni 15 joukkuetta, ja jos tiedotteen mukaan 8 niistä ylitti yleisötavoitteensa, niin minun laskuopin mukaan useammalla meni ylös.

2 noista 8:sta on Tampereelta ja niillä on syynä uusi areena. Lisäksi verrataan edelliskauteen. Tällä kaudella Liigan katsojakeskiarvo ottelua kohden oli siis 4334. Vertailun vuoksi tuo sama keskiarvo on 2000-luvulla ollut 8 vuotena selvästi yli 5000. Ja 4 kautena yli 4900 tämän lisäksi. Uusi Nokia areena nosti nyt keskiarvoa, mutta muuten se on tullut kovaa alas urheilullisuuden vähetessä. Alla linkattuna yksi juttu aiheesta.

EDIT: Jääkiekon SM-Liigan Wikipedia sivu listaa kaikki 2000-luvun yleisökeskiarvot.
EDIT2: 2018-19 yleisömääriin tämän hetkisiä verrattaessa kaikilla muilla 13:sta joukkueella paitsi Tampereen liigajoukkueilla yleisömäärät ovat laskeneet selvästi.

 

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Veikkaan että olisi aika tylsä sarja pidemmän päälle pelailla jotain ROKI:a vastaan, tai vierasreissu tyhjässä Espoon hallissa.
Samaan tapaan jankutat mm. Espoon tyhjistä halleista yms. Kävin tarkistamassa niin Espoossa oli Bluesin konkurssikaudellakin 2015-2016 isompi yleisökeskiarvo runkosarjassa kun Pelicansilla tällä kaudella.
Lisäksi tuo konkurssikauden Blues yleisökeskiarvo oli korkeampi kuin 7 seuralla tällä kaudella liigassa, mutta 2015-2016 löytyi vain 3 seuraa, jolla oli huonompi yleisökeskiarvo kotiotteluissa.
 

stop madness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Miksi ihmeessä nyt takerrut Saipaan/Jukureihin, ihan kuin ne edustaisi Liigaa kokonaisuutena? Samalla logiikalla voisin sanoa, ettei Liiga ole koskaan ole ollut kiinnostavampi, ottelukohtainen keskiarvo on jo yli 8000 (Ilves)?
Koska nämä ikuiset osallistujat ovat osallisia Liigassa ja siten vaikuttavat kokonaisuuteen. Tällä hetkellä he tahraavat Liigan brändiä ja jarruttavat sarjan kehitystä omalla osaamattomuudellaan. Minusta tommoiset luovuttajat ei ansaitse yhtään tv-rahoja vaan se potti olisi parempi jakaa osaavien seurojen kanssa.
Se että joku on oikeasti onnistunut hommassaan ei kevennä sitä että joku toinen on perseillyt sarjan kustannuksella.
Tietenkin sitä voisi keskustella ikuisuuksia ketkä kuuluvat Liigaan ja ketkä eivät, mutta sille ei olisi tarvetta avoimessa sarjassa, kun heikot poistuvat huonolla urheilulla. Tietenkin moni näiden seuran kannattaja ottaa viestini loukkauksena, mutta minusta Liigassa on loisia jotka eivät tuo sarjaan mitään positiivista.
 

stop madness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
2 noista 8:sta on Tampereelta ja niillä on syynä uusi areena. Lisäksi verrataan edelliskauteen. Tällä kaudella Liigan katsojakeskiarvo ottelua kohden oli siis 4334. Vertailun vuoksi tuo sama keskiarvo on 2000-luvulla ollut 8 vuotena selvästi yli 5000. Ja 4 kautena yli 4900 tämän lisäksi. Uusi Nokia areena nosti nyt keskiarvoa, mutta muuten se on tullut kovaa alas urheilullisuuden vähetessä. Alla linkattuna yksi juttu aiheesta.

EDIT: Jääkiekon SM-Liigan Wikipedia sivu listaa kaikki 2000-luvun yleisökeskiarvot.
EDIT2: 2018-19 yleisömääriin tämän hetkisiä verrattaessa kaikilla muilla 13:sta joukkueella paitsi Tampereen liigajoukkueilla yleisömäärät ovat laskeneet selvästi.

Perkele oispa areena rakentunut muutaman vuoden myöhemmin. Oltais varmaan täällä Tampereellakin miinuksella ja ehkä seuratkin olisivat heränneet kuinka paska tämä systeemi on, kun ei olisi enään pystynyt kääntämään mitenkään tilastoja kuulostamaan positiiviselta.
 

WillieGunn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Koska nämä ikuiset osallistujat ovat osallisia Liigassa ja siten vaikuttavat kokonaisuuteen. Tällä hetkellä he tahraavat Liigan brändiä ja jarruttavat sarjan kehitystä omalla osaamattomuudellaan. Minusta tommoiset luovuttajat ei ansaitse yhtään tv-rahoja vaan se potti olisi parempi jakaa osaavien seurojen kanssa.
Se että joku on oikeasti onnistunut hommassaan ei kevennä sitä että joku toinen on perseillyt sarjan kustannuksella.
Tietenkin sitä voisi keskustella ikuisuuksia ketkä kuuluvat Liigaan ja ketkä eivät, mutta sille ei olisi tarvetta avoimessa sarjassa, kun heikot poistuvat huonolla urheilulla. Tietenkin moni näiden seuran kannattaja ottaa viestini loukkauksena, mutta minusta Liigassa on loisia jotka eivät tuo sarjaan mitään positiivista.

Loukkausaspektiin semmoinen kommetti, että kyllä 2000-luvulla on ollut vuosia jolloin meidän Ilveskään ei tähän sarjaa kuulunut. 3 karsinnat 4 kauteen ei unohdu koskaan. Karsinnat oli suloisen katkeria pelejä. Tarkoitus ei ole osoitella tiettyjä seuroja, eikä olla ilkeä yhdenkään joukkueen kannattajille. On kuitenkin fakta, että Liiga ei mene eteenpäin eikä nosta tasoaan, ellei heikoimpia lenkkejä vaihdeta vahvempiin. Siellä olis nyt jollakin aikataululla Espoota ja Jokereita tulossa ylöspäin. Pitää kyetä tekemään muutoksia. Jos liigaosakkeesta ei seuroja saada luopumaan, otetaan lisenssejä pois kireämmillä ehdoilla. Meinashan pelilisenssi Ilvekseltäkin lähteä jokunen vuosi sitten, eli ei tämä ole edes uusi konsti. Ilman lisenssiä pelata Liigassa seura luopuu joko välittömästi liigaosakkeestaan tai menee välittömästi konkurssiin.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
2 noista 8:sta on Tampereelta ja niillä on syynä uusi areena. Lisäksi verrataan edelliskauteen. Tällä kaudella Liigan katsojakeskiarvo ottelua kohden oli siis 4334. Vertailun vuoksi tuo sama keskiarvo on 2000-luvulla ollut 8 vuotena selvästi yli 5000. Ja 4 kautena yli 4900 tämän lisäksi. Uusi Nokia areena nosti nyt keskiarvoa, mutta muuten se on tullut kovaa alas urheilullisuuden vähetessä. Alla linkattuna yksi juttu aiheesta.

Eli ihan ok mainita, että Tampereen uusi areena nosti keskiarvoja nyt, mutta samalla vertaillaan joihinkin 2000 luvun alun lukuihin ja omaan agendaan näppärän sopivasti unohdetaan, että tuolloin Helsingissä pelattiin paikallispelejä kahdessa isossa hallissa.

Edit. Ja taisi ne Helsingissä pelatut ulkoilmapelitkin vähän nytkäyttää noita keskiarvoja...
 

Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Pelsut oli suljetussa piirileikissä viime kaudella yksi onnistuja. Ei mitään muuta. Ei siinä ollut isompaa urheilutarinaa, yksittäinen hyvä kausi. SaiPa voi ensi vuonna tehdä saman, mutta ei siinä ole sitä vuosien rakennustyötä tai muuta syvempää tarinaa mukanaan.
Veikkaan että Lahdessa ollaan tästä aikalailla eri mieltä. Pelicansilla tuossa nimenomaan on tarinaa. Joukkueen rungossa oli monta nuorta Lahden seudulta olevaa pelaajaa, jotka ottivat askeleita eteenpäin urallaan. Joukkueeseen kuului myös sopivasti edelliseltä kaudelta jatkavia avainpelaajia ja joukkuetta vahvistettiin järkevästi kesän aikana. Kausi alkoi myös tavallaan aika katastrofaalisesti Enlundin loukkaantumisella. Vilenit, Jämsenit ja Sakke Hämäläiset, eli Lahden seudun omat pojat, tekivät tästä oikein hienon urheilutarinan.

Samalla tavalla, jos SaiPa ensi kaudella menestyisi, niin se hyvin todennäköisesti johtuisi ennemmin näiden monivuotisten projektipelaajien (Viitasalo, Ojantakanen, Rikkilä, Lipiäinen...) kehittymisestä kuin yksittäisen vuoden hankintojen onnistumisesta.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Ei minulla ole mitään vaikeuksia myöntää sitä, että SaiPa nyt on ollut pelkkää teurasjätettä viimeiset vuodet, eikä ole varmasti ihan yksi, eikä kaksi fania, jotka ovat salaa toivoneet jopa armollista niskalaukausta lopettamaan tämän kaudesta toiseen jatkuvan pettymysten ja vihkoon vetämisen kierteen. En nyt kuitenkaan ymmärrä mitä Jukurit tässä tekee, enää. Okei, kuluneella kaudella jäivät pisteellä (tai kahdella) kympin sakista, mutta on kai Mikkelissäkin viimein tehty niitä oikeita asioita ja oltu muutakin kuin osallistumassa. Toki ensi kausi määrittelee ainakin mun kirjoissa sitä, että jäikö OJ:n eka seasoni vain yksittäiseksi uroteoksi, vai onko Mikkelissä, viimein, alkanut matka kohti jotain parempaa. Mutta kuten SaiPasta ja Tirkkonen-Kallioniemi erasta päätellä voi, niin vaikka kuinka saa hommat kondikseen, niin nopeasti sieltä tiputaan. Toimiston toisteisuus, sano! :)

Mutta jos mikään nousu ei ole tarina, eikä mikään hyväkään suoritus kelpaa, niin aika hedelmätöntä tämä vaahtosuinen keskustelu on.

Ps. Tampereen uusi halli ja Ilveksen nousu (takaisin) isojen joukkoon, on parasta mitä Liigassa on tapahtunut aikoihin.
 
Viimeksi muokattu:

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
2 noista 8:sta on Tampereelta ja niillä on syynä uusi areena. Lisäksi verrataan edelliskauteen. Tällä kaudella Liigan katsojakeskiarvo ottelua kohden oli siis 4334. Vertailun vuoksi tuo sama keskiarvo on 2000-luvulla ollut 8 vuotena selvästi yli 5000. Ja 4 kautena yli 4900 tämän lisäksi. Uusi Nokia areena nosti nyt keskiarvoa, mutta muuten se on tullut kovaa alas urheilullisuuden vähetessä. Alla linkattuna yksi juttu aiheesta.

EDIT: Jääkiekon SM-Liigan Wikipedia sivu listaa kaikki 2000-luvun yleisökeskiarvot.

Tuossa artikkelissa myös hyvin selitetään tuota eroa, jos kerran halutaan vertailla juuri vuoteen 2018. Lisäksi minusta se ei ole väärin, jos teillä on uusi areena ja se vetää jengiä Tampereella katsomoon sankoin joukoin. Toivoisin moista pytinkiä pienempänä myös Jyväskylään.

Ja kun "Liigan runkosarjakauden otteluissa saavutettiin tällä kaudella suurin kokonaisyleisömäärä yhdeksään kauteen ja yleisökeskiarvo oli suurempi kuin kertaakaan kahdeksan vuoden jaksolla", näkisin nämä positiivisina kehityksinä Liigan kiinnostuksen suhteen. Etenkin kun usea joukkue ylittää tavoitteensa, josta voisi päätellä hyvää talouden kannalta.

Ja edelleenkään emme tiedä Liigan-kanavapakettien tilaajamääristä ja niiden muutoksista vs 2018, saatikka vaikutuksista yleisömääriin. Veikkaisin, että se on varmasti houkutteleva vaihtoehto useammalle kun arjen kustannuspaineet ovat läsnä nyt voimakkaammin. Tuossa artikkelissa sanotaan Kärppien edustajan toimesta "– Nykyään pitää tehdä enemmän hommia saadakseen ihmisiä halliin."
 

stop madness

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eli ihan ok mainita, että Tampereen uusi areena nosti keskiarvoja nyt, mutta samalla vertaillaan joihinkin 2000 luvun alun lukuihin ja omaan agendaan näppärän sopivasti unohdetaan, että tuolloin Helsingissä pelattiin paikallispelejä kahdessa isossa hallissa.

Edit. Ja taisi ne Helsingissä pelatut ulkoilmapelitkin vähän nytkäyttää noita keskiarvoja...
No eipä tarvitse mennä kuin vuodelle 2019 josta kaikki paitsi Tampereen seurat ovat menneet taaksepäin

Ja kun "Liigan runkosarjakauden otteluissa saavutettiin tällä kaudella suurin kokonaisyleisömäärä yhdeksään kauteen ja yleisökeskiarvo oli suurempi kuin kertaakaan kahdeksan vuoden jaksolla", näkisin nämä positiivisina kehityksinä Liigan kiinnostuksen suhteen. Etenkin kun usea joukkue ylittää tavoitteensa, josta voisi päätellä hyvää talouden kannalta.
Paitsi nykyään myös pelataan ennätysmäärä pelejä jolloin kulut ovat samalla nousseet. Liigahan voisi rikkoa tuon ennätyksen sormia napauttamalla pelaamalla 88 ottelun runkkarin ja laskemalla kaikki kausikortit yleisömäärään. Ei loppujen lopuksi vaikuttaisi siltä että oltais menty eteenpäin.
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
"Liigan runkosarjakauden otteluissa saavutettiin tällä kaudella suurin kokonaisyleisömäärä yhdeksään kauteen. Yleisökeskiarvo oli suurempi kuin kertaakaan kahdeksan vuoden jaksolla." ja "Ennen kauden alkua ilmoitetut yleisömäärätavoitteensa ylitti kaikkiaan kahdeksan seuraa: HIFK, Ilves, JYP, KalPa, Lukko, Pelicans, Tappara ja Ässät.". Okei, selkästi merkki huonosta kehityksestä.

Tuo kehitys on puhtaasti Tampereen uuden hallin ja tamperelaisjoukkueiden pitkän kevään ansiota. Se ei tule kestämään. On hyvin liigamaista tuijottaa vain niitä lukuja, jotka sattuvat sillä hetkellä tukemaan omaa narratiivia.
 

JJLehto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuo kehitys on puhtaasti Tampereen uuden hallin ja tamperelaisjoukkueiden pitkän kevään ansiota. Se ei tule kestämään. On hyvin liigamaista tuijottaa vain niitä lukuja, jotka sattuvat sillä hetkellä tukemaan omaa narratiivia.
Tahdotko sanoa että HIFK, JYP, KalPa, Lukko, Pelicans, ja Ässät ylittivät tavoitteensa kotipeleissään Tampereen joukkueiden ansiosta? Ja tiedät varmasti että Tampereen meno ei voi jatkua?

Taitaa myös siellä puolen aitaa olla taipumusta olla näkemättä mitään muuta narratiivia kuin omaansa.
 
Aika paksua, kun KooKoo ei ole jäänyt sarjassa kertaakaan viimeiseksi, eikä myynyt pelaajiaan siirtorajalla kuin yhdellä kaudella (16-17) ja silloinkin vain kolme pelaajaa. Muina kausina on menty kauden loppuun niillä, mitkä on kaudelle palkattu.
Ei mitenkään paksua. KooKoo on erinomainen esimerkki juuri siitä, mitä aikoinaan suljetulla Liigalla haettiin. Joukkueille annettiin riskitön ympäristö parantaa talouttaan ja aikaa rakentaa organisaatioitaan pitkäjänteisesti ja kasvattaa liikevaihtoaan. Ja se ainoa riski aiemmin oli nimenomaan putoaminen. Hissiliike sarjatasojen välillä ajoi seuroja velkaantuneiksi, kun elettiin yli varojen. Huono kausi > negatiivenen taloudellinen tulos > lisää velkaa > putoaminen ja sen seurauksena ei pystytty velkoja maksamaan tai vaihtoehtoisesti otettiin lisää velkaa ja satsattiin nopeaan nousuun. Ja nämä asiat tapahtuivat useammankin seuran kohdalla vaikka aikoinaan Mestiksen ja SM-Liigan välillä ei niin isoa kuilua ollutkaan.

Jalkapallossa (avoin sarja) eräs suomalainen seura hienosti lähti rakentamaan nousua ykkösestä pääsarjaan. Nousu tapahtui. Organisaatio kasvoi. Palkattiin lisää työntekijöitä. Menestystäkin tuli vähän Liiga-Cupin muodossa ja yleisömäärät olivat parhaimmillaan top3:n joukossa. Kolmen pääsarjakauden jälkeen tuli sitten se sattumien summana yksi huono kausi ja putoaminen. Siihen kaatui sekin tarina ja velkojen kanssa ykköseen ja parissa vuodessa kakkoseen.

Huudellaan avointa sarjaa, mutta mitään kunnon ratkaisua ei ole esitetty. Ratkaisuna esitetään kokoajan, että muutama useamman miljoonan liikevaihdolla toimiva Liigaseura pitää näivettää sinne alle miljoonan pelaajabudjetilla eläviksi Mestis-seuroiksi. Edelleenkään toiseksi ylimmän sarjatason pelit eivät ihmisiä kiinnosta. Sen tietää lähes kaikkien seurojen fanit, jotka ovat molempia sarjoja pelanneet. KooKoonkin Mestis-aikoina suuri osa peleistä oli tylsää läpsyttelyä ja muutaman kerran kaudessa sitten oli vähän parempi matsi esim. Jukureita vastaan. Se on toiseksi ylimmän sarjatason arkea.

Se onkin sitten jännää miten toteutettaisiin joukkuemäärän pudottaminen. Kausi kerrallaan tuhotaan yksi organisaatio, jotta noin 15-18 potentiaalisesta Liigajoukkueesta mahdollisesti 3-5 saataisiin "piristämään" toiseksi korkeimman sarjatason elinvoimaa. Sarjatasolle, jossa sponsoriraha ei liiku, kunnes joku aina riskillä taas yrittäisi nousua. Olisi ihan kiva kuulla ratkaisuja tähän. Ei ole näkynyt mitään miten saataisiin kaksi ammattilaissarjaa Suomeen.

Nykyistenkin joukkueiden keskuudessa on mielenkiintoisia tapahtumia taustalla. Jokereiden lähtö tyyliin "pitäkää paskanne, meitä ei kiinnosta" ja nyt rukoillaan pääsyä takaisin vaikka oltiin aikaisemmin rikottu yhteisiä sopimuksia (suurin osa kuitenkin haluaa Jokerit takaisin). Eräs Liigajoukkue autettiin muiden joukkueiden suosiollisella avustuksella jaloilleen ja pelastettiin konkurssilta. Liigaan nostettiin joukkueita kuten esim. Sport ja KooKoo jotta saatiin pidettyä joukkuemäärä sponsoreiden vaatimalla tasolla, kun samoihin aikohin "suurseurat" puhuivat jopa jättävänsä Liigan. Nyt näitä pienempiä seuroja ollaankin savustamassa ulos, kun pari pääkaupungin seuraa hölmöilivät itsensä ulos ja median avustksella "vaativat" mahdollisuutta päästä takaisin. Se mahdollisuus pitäisi saada niin, että isomman kaupungin joukkueet ottavat pienempien paikan. Miksi kukaan osakkeenomistaja luopuisi osakkeestaan helpolla?
 

Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Nämä "urheiluromantikot" haluavat nähdä asiat pelkästään omalla tavallaan.

Kait se sitten on romantiikkaa ja puhdasta urheilu nähdä esim. Saipan vihdoinkin putoavan diavariin ja menevän konkurssiin, kun eivät perkele osaa edes hoitaa asioitaan. Tähän sitten vastataan, että näin sen kuuluu mennäkkin. Mielestäni ei kuulu, eiköhän se Lappeenrannassakin onnistu vielä jonain päivänä palikat saamaan jiiriin ja palkitaan kannattajat vuosikausien kärsimyksen jälkeen pienellä siivulla menestystä. Ennemmin minä sen haluan nähdä, kuin sen että Lappeenrannasta lätkä kuolee.
No SaiPan kannattajana sanon sen että en minä näe seuralla mitään virkaa Liigassa. Tai siis on se virka se että saadaan runkosarjaan pelejä. Tietenkään en konkurssia toivo, mutta mitään funktiota joukkueella ei ole Liigassa.

Minulle se Mestis ei ole mikään mörkö. Katsoisin edelleen pelit ja sehän ois kenties jopa mukavaa katsoa sarjaa jossa voi pärjätä. Jos SaiPan katsojat sitten hylkää joukkueen Mestis tapauksessa niin sitten se varmaan joutaa mennä konkurssiin. Tietty en asu enää Lappeessa niin en sitä Mestis touhua paikanpäälle kerkeis seuraamaan, mutta lippuja ostasin kyllä tukimielessä.

Omat rahat ei ole joukkueessa kiinni niin minun on helppo sanoa mielipiteeni. Yhtään oikeaa syytä en silti voi väittää miksi SaiPan pitäisi olla Liigassa. Samat sanat Sporttiin.

Maailma muuttuu ja pitäs vissiin seurata mukana, mutta miten se nyt on mahdotonta jollai konstilla hoitaa 12 joukkueen Liiga ja 8 parasta jatkopeleihin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös