Ralliketju

  • 1 661 006
  • 13 222

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eikös ne yleensä ole omia virheitä?

Tässä tulee se ero huippukuskeihin, ei kestä hermot ja sitten pilataan oma kisa virheisiin. Eikä ollut edes ensimmäinen kerta.

Varsinkin kun tämäkin kuitenkin oli kestävyyskisa ja jossain määrin ei edes haittaisi jos Ogier voittaisi kun ei mestaruudesta taistele. Tuntuu että Lapilla kun alkaa kulkemaan niin kulkee vähän liikaa ja yksi napsu pitäisi silloin vauhdista pois ettei penkka kutsu. Ennen kaikkea pitäisi saada tasaisuutta kun Neuville se tallin ykkösheppa kuitenkin,
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Aika vastaava virhe EP:lle, mikä nähtiin eilen Katsutalta. Keventävä vasuri, josta perä irti ja samantien autossa kaksi matkustajaa.

Pito on hyvä siinä ajourassa, mutta ei sen vieressä. Sitä Suninenkin studiossa toistelee jatkuvasti.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Ei vaan jotenkin oikein tunnu lähtevän Kallella. Jatkuvasti jää sen muutaman sekunnin kärjestä, vaikka tänään ei ole enää auraajan roolissa. Ei viime vuoden kaltaista dominointia tietysti ole realistista odottaakaan joka vuosi, mutta jotenkin on vähän nihkeästi minusta lähtenyt Kallen kausi liikkeelle. Vaikka tokihan pisteitä on hyvin tullut, että sikäli ei mitään hätää.
 
Eikö tuo ole juuri sitä järkevää ajamista mitä mestarilta vaaditaan jos lähtöpaikan takia ei voi voitosta taistella. Varsinkin kun MM johtaja saa vain muutaman pisteen ja takana oleva Neuville ei ole voittamassa.
 
Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kylläpä osaakin harmittaa pahasti tuo Lapin moka...
 
Sambody

Jäsen
Nyt tekisi mieli ratketa kyllä ryyppäämään. Esupilta pitkään aikaan aivan mahtava aloituspäivä ja sitten seuraavan päivän ekalla pätkällä tollainen erhe. Voi vittujen kevät.

Ei ookkaan hetkeen suomalaiskuskin ulosajo vituttanut näin reippaasti.
Lappi ja Ferm ovat niin sympaattisia miehiä, että päähänhän nämä keskeytykset ottavat. Kuitenkin mielummin jotenkin näin puhtaasti omaan ajovirheeseen kärkipaikalta kuin kärkitaistosta paskaan tuuriin, niin kuin esimerkiksi Ruotsissa tai viime vuonna Sardiniassa. Eikä se kivi tuulilasiin ollut mukava yllätys Jyväskylässäkään, mutta onneksi sunnuntain kaadosta selviäminen tasasi tilit tuurien osalta.

Jokatapauksessa liian paljon on sattunut ja tapahtunut ralleissa kahden viime kauden aikana Esupille. Toivottavasti ei käy Breenejä ja ala lumipallo pyörimään väärään suuntaan nyt, kun alku kauden kisat kaikki mennyt enemmän ja vähemmän päin persettä.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänäk muuten noussut nyt 11sijalle ja ainakin edessä olevan kuskin ohi ajamalla pääsee, vielä kuitenkin paljon kilometrejä ajamatta. Neuville ja Rovanperä kun jäänyt 3-4 sijoille niin melko tasaisena säilyy MM-tilanne.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara

Nämä turhat ja helpot kämmit eivät kyllä tee hyvää Esupille.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Tänäk muuten noussut nyt 11sijalle ja ainakin edessä olevan kuskin ohi ajamalla pääsee, vielä kuitenkin paljon kilometrejä ajamatta. Neuville ja Rovanperä kun jäänyt 3-4 sijoille niin melko tasaisena säilyy MM-tilanne.
Joo, puolalainen tulee ajetuksi kiinni kahden minuutin takaa. Mutta Solbergin kanssa onkin sitten jo tiukempaa. Ero on kolme minuuttia, matkaa 60 km ja niistä 4 km kivilouhimossa, jossa eroa ei oikein tahdo saada.

Sitten pitää vielä muistaa, että powerillekin pitäisi renkaita säästää, kun ei ole erillistä vaihtoa ennen viimeistä ek:ta. Tänak yrittää varmasti viittä pistettä, joten tuskin raivoaa ihan hulluna pitkää ek:ta.

Evans ja Neuville ovat niin lähekkäin, että siellä on vielä täyshyökkäys molemmilla päällä. Voi tulla myös ajovirheitä varsinkin pitkällä pätkällä.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Eikö tuo ole juuri sitä järkevää ajamista mitä mestarilta vaaditaan jos lähtöpaikan takia ei voi voitosta taistella. Varsinkin kun MM johtaja saa vain muutaman pisteen ja takana oleva Neuville ei ole voittamassa.
Siis järkevästihän Kalle on ajanut, ja kuten sanoin niin on myös kerännyt ihan hyvin pisteitä kun on MM-taulukossakin kakkosena. Mutta jotenkin tällä kaudella on Kallen otteista puuttunut minusta se "maaginen ote" mitä häneltä nähtiin esim. viime kaudella, ollut enemmän sellaista tasapaksua suorittamista vähän Neuvillen tyyliin. Mutta ehkä viime kausi opetti jo vähän liiankin hyvälle, kun Kalle näytti ihan "ylikylän mieheltä".

Jos Ogier tästä voiton taas kairaa, kuten aika vahvalta näyttää, ja ottaa vielä Powerilta pari pistettä, niin hän saattaa olla jopa MM-johdossa tämän kisan päätteeksi. Ogierhan väläytti tuossa kisan alla jo, että saattaakin ajaa tällä kaudella huomattavasti enemmän kilpailuja kuin mitä oli alun perin tarkoitus. Jos Ogier tästä vielä innostuu ja päättääkin ajaa loput kauden kilpailuista, niin ei häntäkään voi mestaruustaistelusta pois lukea.

Edit: Jos näillä sijoilla ajetaan maaliin, niin ilman power-pisteitä MM-sarjan neljän kärki mahtuisi neljän pisteen sisään (Ogier 51, Rovanperä 50, Neuville ja Evans 47), ja viideskin, eli Tänak, olisi vain kymmenen pisteen päässä MM-johtajasta. Oletuksena on, että Tänak nousee vielä Kajetanowiczin ohi vimeiselle pistesijalle, ja tulee varmasti myös hyökkäämään ihan täysillä powerille, niin tuo ero saattaa tuosta vielä parilla-kolmella pisteellä kaventuakin. Sarjan kannalta enemmän kuin hyvä tilanne, vaikka näin suomalaisittain olikin ihan muikeaa katsella viime kauden dominointia.
 
Viimeksi muokattu:

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Siis järkevästihän Kalle on ajanut, ja kuten sanoin niin on myös kerännyt ihan hyvin pisteitä kun on MM-taulukossakin kakkosena. Mutta jotenkin tällä kaudella on Kallen otteista puuttunut minusta se "maaginen ote" mitä häneltä nähtiin esim. viime kaudella, ollut enemmän sellaista tasapaksua suorittamista vähän Neuvillen tyyliin. Mutta ehkä viime kausi opetti jo vähän liiankin hyvälle, kun Kalle näytti ihan "ylikylän mieheltä".
Kyllä tähän ihan järkisyitä löydetään, miksi Kalle ei voita enää jokaista ek:ta puolella minuutilla:

- Hyundai on paljon parempi verrattuna Toyotaan, kuin vuosi sitten tähän aikaan.
- Fordilla on huippukuski verrattuna viime vuoteen, Loeb näytti jo että kyllä sillä autolla ehtii.
- Evans on oppinut vuoden aikana ajamaan paremmin Rally1 autoa.
- Ruotsin reitin ensimmäinen ajopäivä oli suoraa vittuilua Kallelle. Perjantai ja lauantai olisi pitänyt ajaa toisinpäin, niin tulos olisi ollut erilainen.
- Meksikon tyylinen liukkaus on ollut Toyotan "perisynti" kärkiautolle. Vetopitoa puuttuu, toki on nyt parantunut alkukauden testien myötä.
 
Captain Slow

Jäsen
Suosikkijoukkue
KR69, K11ng Perrin, Bratislavan mm-miehistö 2019

Lisäisin yhden kohdan tähän:
- muut kärkikuskit ei oo tehneet juurikaan keskeytykseen/superralliin johtaneita ajovirheitä alkukauden aikana, viime kaudella taisi olla 3. kisan jälkeen pistetilanne et Rovanperä oli kärjessä, sitten Neuville ja kolmantena Katsuta. Tekniikkamurheitakin tainnut olla tähän mennessä vaan Tänakilla kärkipään kuskeista.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United

Tosiaan Hyundai oli 2022 hiukan takamatkalla Toyotaan nähden aina loppukesään asti(joutuivat odottamaan lupaa alkaa rakentaa Hybridi-autoa emoyhtiöltä pidempään kuin Ford tai Toyota), mutta sen jälkeen ovat kirineet vauhdillisesti rinnalle.
 
Joo ja Hyundailla tuossa taisi olla eniten ongelmia tuon luotettavuuden osalta, taisi Tänäk keskeyttää kaksi ekaa rallia, jos noista edes vähän pisteitä olisi tullut ja tehty se tallimääräys loppukaudesta niin olisikin voinut ihan viimeisille metreille mestaruustaistelu. Taisi myös Kallella käydä muutamassa kisassa hieman tuuriakin kelin suhteen ettei aivan niin paljon lähtöpaikasta menettänyt kun olisi voinut. Enkä siis tosiaan meinaa että väärin voitettu tai muuta vaan että muuttujia oli enemmän. Eihän edes ranskalaisten mestaruuskausilla usein ollut mitenkään hirveän ylivoimaista vaan taisi monesti mennä sinne aivan viimeisiin kisoihin. Tuo lähtöpaikka sääntö tasaa sen verran onneksi.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Aika tarkasti saa Kalle taas laskea, että montako bonuspinnaa voi ottaa viimeisellä pätkällä. Ettei joudu taas auraamaan seuraavassa kisassa. Vai onko Kroatia asfalttiralli?
 
Sambody

Jäsen
Aika tarkasti saa Kalle taas laskea, että montako bonuspinnaa voi ottaa viimeisellä pätkällä. Ettei joudu taas auraamaan seuraavassa kisassa. Vai onko Kroatia asfalttiralli?
Kyllä se on. Ja vielä "likainen assu" tarjolla jolloin kärkiauto saa etua nostaessaan leikkauksista likaa takana tulevien murheeksi.
 
Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Miten nuo tallipisteet oikein lasketaan? Nimetyt kuskit per kisa saavat niitä, mutta kahden ensimmäisen kisan yhtälöt eivät ainakaan täsmää millään, vaikkapa:

Monte Carlo:

Ford 16 p. Kuskeista vain Tänak sai 14 p (10+4). Tä?

Hyundai 27 p. Ok, 3 kuskin x+x pisteet osuu

Toyota 51 p. Rovanperä 18+5=23, Evans 12+3=15, Ogier 25+1=26 ja Katsuta 8+0=8. Ilmeisesti Rovanperän, Katsutan ja Ogierin peruspisteet laskettu mukaan, ei plus pinnoja. Tä?

Onhan tuo vähän tylsää, että talleja on niin vähän. Pitäisi nyt lähemmäs 10 olla ja tuo on ihme homma, että jotkut kuskit ajelee vain muutaman kisan. Voisihan se toki jääkiekossakin olla, että muutama joukkue saisi pelata vaikka runkosarjasta vain 25 peliä. Ja tuo on myös aika vekkulia, että joukossa pitää olla toisen sarjan autoja. Mitähän järkeä sinäkään on? Toki ei siellä ilman niitä montaa kisaajaa edes olisi.

Mutta muutoin ralli on kyllä Teksti-TV laji parhaimmillaan.
 
Viimeksi muokattu:

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Miten nuo tallipisteet oikein lasketaan? Nimetyt kuskit per kisa saavat niitä, mutta kahden ensimmäisen kisan yhtälöt eivät ainakaan täsmää millään, vaikkapa:

Monte Carlo:

Ford 16 p. Kuskeista vain Tänak sai 14 p (10+4). Tä?

Hyundai 27 p. Ok, 3 kuskin x+x pisteet osuu

Toyota 51 p. Rovanperä 18+5=23, Evans 12+3=15, Ogier 25+1=26 ja Katsuta 8+0=8. Ilmeisesti Rovanperän, Katsutan ja Ogierin peruspisteet laskettu mukaan, ei plus pinnoja. Tä?

Kahden parhaan pinnat lasketaan mukaan. Eli Monte Carlosta pitää laskea mukaan Ogierin ja Roviksen peruspisteet sekä Roviksen että Evansin powerin pisteet.
Ja Katsuta ajoi Montessa "omana tiiminään".
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Miten nuo tallipisteet oikein lasketaan? Nimetyt kuskit per kisa saavat niitä, mutta kahden ensimmäisen kisan yhtälöt eivät ainakaan täsmää millään, vaikkapa:

Monte Carlo:

Ford 16 p. Kuskeista vain Tänak sai 14 p (10+4). Tä?

Hyundai 27 p. Ok, 3 kuskin x+x pisteet osuu

Toyota 51 p. Rovanperä 18+5=23, Evans 12+3=15, Ogier 25+1=26 ja Katsuta 8+0=8. Ilmeisesti Rovanperän, Katsutan ja Ogierin peruspisteet laskettu mukaan, ei plus pinnoja. Tä?
Serderidis oli 9. "nopein" Rally1-auto Montessa ja sai 2 tallipistettä, Rally2-autot eivät vie tallipisteitä Rally1-autoilta vaikka sijoittuvat paremmin.

Joka rallissa siis tallin 2 parasta kuskia tuovat niitä tallipisteitä, esim Montessa Evansin pisteitä ei lasketa tallipisteisiin. Vaikka Evans ei saanutkaan tallipisteitä, niin Tänak, Sordo ja Serderidis tuovat vain ne pisteet joihin heidän sijoituksensa oikeuttavat, eivät siis "nouse" tallipisteissä ylemmäs vaikka Evansia ei lasketa. Sama myös powerilla, eli jos Toyota esimerkiksi ottaisi powerilla sijat 1, 2 ja 3, niin tallipisteet tulevat vain sijoista 1 ja 2, sijan 3 pisteitä ei saa kukaan.
 
Viimeksi muokattu:

Brett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Peliitat, kehä-III:n ulkopuolinen Suomi
Kahden parhaan pinnat lasketaan mukaan. Eli Monte Carlosta pitää laskea mukaan Ogierin ja Roviksen peruspisteet sekä Roviksen että Evansin powerin pisteet.
Ja Katsuta ajoi Montessa "omana tiiminään".
Ei ihan osu kohdilleen, jää 2 pinnaa uupumaan noin, mutta tuossa on varmaan joku jippo. Ehkä tyyliin "Serderidis" Fordille. Vai oisko Munster kuitenkin tuonut Fordin 2 pinnaa Monte Carlossa @Uuhis #97
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Ei ihan osu kohdilleen, jää 2 pinnaa uupumaan noin, mutta tuossa on varmaan joku jippo. Ehkä tyyliin "Serderidis" Fordille. Vai oisko Munster kuitenkin tuonut Fordin 2 pinnaa Monte Carlossa @Uuhis #97'

Kyllä minun laskimellani 25 + 18 + 5 + 3 on 51.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ei ihan osu kohdilleen, jää 2 pinnaa uupumaan noin, mutta tuossa on varmaan joku jippo. Ehkä tyyliin "Serderidis" Fordille. Vai oisko Munster kuitenkin tuonut Fordin 2 pinnaa Monte Carlossa @Uuhis #97

Toyotan pisteet lasketaan Ogierin 25 + Kallen 18 + Kallen 5 powerpistettä + Evansin 3 powerpistettä= 51
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ei ihan osu kohdilleen, jää 2 pinnaa uupumaan noin, mutta tuossa on varmaan joku jippo. Ehkä tyyliin "Serderidis" Fordille. Vai oisko Munster kuitenkin tuonut Fordin 2 pinnaa Monte Carlossa @Uuhis #97

Ei, Serderidis oli sijalla 9 kun Rally2 ja Rally3 autot otetaan pois ja toi näin 2 tallipistettä. Kuten sanoin, Rally2- ja Rally3-autot eivät vie tallipisteitä Rally1-autoilta koska tallit eivät voi ennalta ilmoittaa niitä keräämään tallipisteitä, Serderidis oli ilmoitettu virallisesti Fordin kolmanneksi autoksi ja toi pisteet Loubetin keskeytettyä.

E: Sarjalla on ehkä edessään mielenkiintoinen "ongelma" mikäli rallien kärkipisteet jakautuvat suht tasaisesti Rovanperän, Evansin, Tänakin, Neuvillen ja Lapin kesken, Ogier saattaa nimittäin olla myös kauden lopussa tappelemassa MM-tittelistä jos valikoi härskisti itselleen rallit joissa hyödyntää lähtöpaikkansa ja keräilee voitto+poweripisteet itselleen.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös