Playoffs 2023 puolivälierät: Tappara (1.) – KooKoo (10.)

  • 31 806
  • 300

Kumpi jatkoon ?

  • Tappara

    Ääniä: 165 69,6%
  • KooKoo

    Ääniä: 72 30,4%

  • Äänestäjiä
    237
  • Poll closed .

Tapsuttelija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tässäpä hyvä idea formuloihin. Eturivistä saa lähteä täydellä tankilla, puolessa välissä puolella ja viimeiset siten että pystyy ajamaan kierroksen ennen varikkopysähdystä.
Kyllä se välitankkausten aikaan meni niin päin, että eturivistä lähdettiin puolityhjällä tankilla ja takaa paljon painavammilla tankeilla. Olisi tänään KooKoollakin luullut olevan kevyt jalka ja vauhti päällä, jos tankki kerran oli puolityhjä.
 
haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
Pelin naurettavat tuomiot:
1. Ari Gröndahlin jäähy toisen erän alussa - maila osui eri jalkaan kuin minkä luistin lähti alta
2. Samuli Ratisen huitomisjäähy - ei osunut lähellekään käsiä eikä ollut erityisen voimakas
3. Savinaisen jäähyttä jääminen (toista erää jäljellä 4:38) - ensin aika ruma koukku ja päälle vielä tyylipuhdas kamppi (oma huomio: olisi maistunut muutenkin, mutta ennen kaikkea noiden kahden heikon KooKoo-jäähyn jälkeen "tasoittavana" - nyt jäätiin vielä oikeasti reilun jäähyn lisäksi myös tasoittelua vaille)
4. Matushkinin estämisjäähy - tilanteesta olisi kuulunut myös Anderssonille jäähy sukeltamisesta

Olihan tuossa yhdelle 60-minuuttiselle tapahtumaa raitapaitojen puolelta.
 
Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kevät pitäisi olla eikä yhtään manintaa kahvaamisesta. Pitääkö olla huolissaan?

Tapparalta onnistunut valmistautuminen ja kelpo suoritus. Odottelin minäkin tahmeeta avausta. Levtchiltä epäreilu rystö omalla sinisellä ja Ojikselle lupa suorittaa. Setänen oli lyönnissä.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Voi jeesus taas! Kädet osuu olkapäähän ja kuoleva joutsen perään...ja Luiskaotsa määrää 6 peliä kieltoa.
Kädet ylhäällä toinen luistin ilmassa taklaa takaapäin niin, että Merelä lyö vielä kaupan päälle päänsä pleksiin. Voit mennä itse ottamaan vastaavan niitin vastaan ja minä voin lällätellä sitten joutsenista perään.
 
Fit tucker

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Katsoin monta kertaa ja ei ollut edes jäähyn arvoinen tilanne. En tiedä mistä kulmasta katselet, mutta tilanne näyttää lähinnä kiilaukselta, enemmän kuin taklaukselta. "lyö pään pleksiin", nyt hieman rajoituksia kiihdytykseen siellä, jokaisessa taklauksessa ikinä laidan lähellä, taklattava lyö päänsä pleksiin. 5+20 oli täysi oikeusmurha.
 
Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Voi jeesus taas! Kädet osuu olkapäähän ja kuoleva joutsen perään...ja Luiskaotsa määrää 6 peliä kieltoa.

Kannattaa tarkistaa joko lääkitys tai linssien tehot, tai molemmat. Ihan suoraan päähän tuo tulee.
 
Fit tucker

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kannattaa tarkistaa joko lääkitys tai linssien tehot, tai molemmat. Ihan suoraan päähän tuo tulee.
Toinen käsi perseen korkeudella ja toinen alle olkapään. Vittu mitä puusilmiä täällä on.
 
Liitteet

  • Näyttökuva (55).png
    Näyttökuva (55).png
    307,9 KB · kertaa luettu: 177

Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Ei tilannehuoneessa ihan puusilmiä olla, kun D'Astousin olkapäällä leukaan taklaus meni käsittelyyn.

Jos tosta jollekin pitää pelikieltoa antaa niin Merelälle filmaamisesta. Ei tollaiset kuolevat joutsenet kuulu jääkiekkoon etenkään playoffseihin. Toi, että rysähdetään jään pintaan ja yritetään demostroimalla loukkaantumista saada jäähyä, jopa on ulosajoa vastustajalle on oksettavaa.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara

Olikos tässä parin päivää sitten joku keissi jossa Åsten? sai osuman päähän. Niin pahan, että luisteli koppiin kesken pelin?
Se tais olla Peltosen Ville joka kommentoi että ei hyväksy pelaajiltaan moista toimintaa...
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: S.T.

Redimor

Jäsen

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pelin naurettavat tuomiot:
1. Ari Gröndahlin jäähy toisen erän alussa - maila osui eri jalkaan kuin minkä luistin lähti alta
2. Samuli Ratisen huitomisjäähy - ei osunut lähellekään käsiä eikä ollut erityisen voimakas
3. Savinaisen jäähyttä jääminen (toista erää jäljellä 4:38) - ensin aika ruma koukku ja päälle vielä tyylipuhdas kamppi (oma huomio: olisi maistunut muutenkin, mutta ennen kaikkea noiden kahden heikon KooKoo-jäähyn jälkeen "tasoittavana" - nyt jäätiin vielä oikeasti reilun jäähyn lisäksi myös tasoittelua vaille)
4. Matushkinin estämisjäähy - tilanteesta olisi kuulunut myös Anderssonille jäähy sukeltamisesta

Olihan tuossa yhdelle 60-minuuttiselle tapahtumaa raitapaitojen puolelta.

Jännä, mutta nyt oli mielestäni kerrankin hyvä linja playoffjääkiekkopelissä. Pelissä oli säännöt. Ensimmäinen erä näytti pitkään siltä, että sääntöjä ei ole. KooKoolta jäi valehtelematta 4 täysin selvää kiekottoman estämistä viheltämättä. Viides vihellettiin ja se oli jo kevyt. Sen jälkeen linja tarkentui loppupeliksi ja piti kolmanteen erään asti. Lähinnä estämisiä jäi viheltämättä puolin ja toisin, mutta muutoin tuo jäähyjen suhde vastaa aika hyvin pelitapahtumia.

Löydät Tapparalta kyllä jotakin viheltämättä jääneitä, mutta KooKoohan ei esimerkiksi ensimmäisessä erässä käynyt kuin kerran hyökkäysalueella. Mistä ne jäähyt olisi siinä pitänyt viheltää? Se oli aika mietoa, että jäähyt ekassa erässä 1-1, vaikka KooKoo koko ajan omalla alueellaan.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Fanatico minunkin mielestäni vasen luistin pysyy koko ajan jäässä. Se tosin on mielestäni aivan sama, koska tuossa kädet edellä ojennetaan isku päähän. Tuo on selvääkin selvempi päähän kohdistunut taklaus ja pelin kannalta vielä täysin turha. Nämä ovat juuri niitä taklauksia, joista pitää päästä jääkiekossa oikeasti eroon.
 
Fanatico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ydinjätejoukkue

Katsotaan mitä kurinpito päättää. Oma veikkaus on 5-8 ottelua kakkua.
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
2. Samuli Ratisen huitomisjäähy - ei osunut lähellekään käsiä eikä ollut erityisen voimakas
Jos tämä oli se Tanuksen luikertelu maalipaikkaan niin joo, en huitomista olisi tuominnut, mutta molemmin puolin Tanusta kyllä tilanteessa koukattiin. Eli vakava virhe antaa huitomisesta kakkonen, kun olisi koukkaamisesta kuulunut tuomita
 
Mitä vittua tuo pelle ojentaa nuo kädet?
Jos et osaa edes vähää alusta, lopeta tämän lajin pelaaminen.

Pelikielto yhtä pitkä kuin Merelän loukki + 2 peliä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös